Yhteinen kohtalomme: kipinä pimeydessä, kaikille sama

Olen 29-vuotias perheetön mies, entinen lestadiolainen. Siitä päivästä lähtien kun sisareni 37-vuotiaana kuoli äkillisesti, keskellä parasta elämää, on kuolema ja elämä olleet ajatuksissani. Tapaus käänsi mieleni ja suhteeni uskomiseen uusille urille.

Kun koko perhe olimme shokissa, ensin tuntui että usko olisi lohduttava asia. Nyt jos koskaan Jumala pystyy lohduttamaan. Mutta tapaus oli kaikessa pysäyttävyydessään niin epäoikeudenmukainen, varsinkin äidittä jääneiden lasten kannalta, että pikkuhiljaa tajusin, ”näin ei hyvä jumala koskaan tekisi”. Ei se voinut olla minkään ”hyvän olennon ” tietoisen harkinnan tulos.

Luin paljon Raamattua silloin, varmaan ensimmäistä kertaa elämässä oikein kunnolla. Otin selvää myös joittenkin Raamatun tekstien taustoista. Pääsin myös keskusteluihin erään papin kanssa.

Tie ei ollut ihan helppo. Niin vaikea kuin sitä olikaan myöntää aluksi, päädyin tähän: sisartani kohdannut äkillinen kuolema oli sattuma. Kauhea asia, joita tapahtuu. Tapaus jolle on olemassa biologinen selitys. Piste.

Nykyään olen sitä mieltä, että jumala on joko sokea, kuuro ja autistinen tapaus, tai häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta.

Koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan,  puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa.

Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.

Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen — suoraa päätä vainajien joukkoon!

Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.

Advertisement

Millä oksalla uskontojen sukupuussa -?

Uskonnot ovat luonteeltaan aatteellis-käsitteellisiä järjestelmiä, jotka tarjoavat kokonaisvaltaisia selityksiä maailmasta, on ekumeniikan professori Risto Saarinen määritellyt (Saarinen 2005). Uskonnot ovat monimuotoisia ja poikkeavat toisistaan usein huomattavasti.

Uskontotieteen tutkija Jaakko Närvä on Uskonnontutkija-verkkolehdessä  tarkatellut erilaisia uskonnon määritelmiä ja ehdottanut niiden sijaan uutta:

”Uskonto on psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua, kokemista ja käyttäytymistä, jossa otetaan spontaanisti tai tunneperusteisesti todesta ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja.”

Määritelmä ilmaisee tieteen kielellä sen, mitä me juutalais-kristillisen kulttuurin kasvatit usein uskonnolla ymmärrämme. Uskonto on uskoa sellaisiin olentoihin, joiden olemassaolosta ei ole luotettavia havaintoja, siis uskomista esimerkiksi  Jumalaan.  Toki määritelmä edellyttää sen määrittelemistä, mikä on ”psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua ja käyttäytymistä”.

Myös Suomen laki tulee määritelleeksi sen mitä on pidettävä uskontona. Uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan toiminnan tulee perustua ”uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.”  Määritelmällä on käyttöä, kun syntyy uusia uskontoja jotka haluavat vakiinnuttaa toimintansa uskonnollisena yhdyskuntana.

Uskontojen kulttuurisessa kirjossa ilmenee ihmislajin loputon luovuus. Joissakin uskonnoissa uskotaan yhteen jumalaan, toisissa palvotaan useita ja kolmansissa taas uskoa jumaliin pidetään kokonaan haitallisena korkeim-man henkisyyden tai hengellisen päämäärän saavuttamisen kannalta.

Yhdessä uskonnossa alkoholia nautitaan peräti rituaalina, sakramenttina, toisessa se kielletään kokonaan. Jotkut uskonnot kannustavat jäseniään selibaattiin ja toiset taas pitävät avioliittoa pyhänä, kieltävät ehkäisyn ja velvoittavat jäseniään lisääntymään rajattomasti.

Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen

Oululainen seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus on kolumnissaan todennut, että vanhoillislestadiolaisena voi elää ihan hyvin, vaikka olisi ateisti. Kyseessä ei nimittäin ole hengellinen liike, vaan mukavaksi koettu elämäntapayhteisö, joka antaa yksilön elämään sitä usein peräänkuulutettua turvallista yhteisöllisyyttä. Sitä kaipaa sellainen, joka on siihen kasvatettu, eli oma identiteetti on  muotoutunut vl-identiteetiksi ja on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen. Tavallista vanhoillislestadiolaista eivät sen sijaan kristinuskon opilliset rakennelmat jaksa kiinnostaa. Lestadiolaisyhteisön jäsenyys ei myöskään edellytä muuta kuin sopeutumista ns. elämäntapanormeihin.

Naatus kirjoitti kolumnissaan Rauhan tervehdyksessä, että vaikka ihminen ei itse olisi uskonnosta kiinnostunut tai on jopa ateisti,

Tutkimus masennuksesta toipumisesta ja uskonnollisuudesta

Millaisena sinä olet kokenut uskonnollisuuden merkityksen suhteessa masennukseesi ja siitä toipumiseen?

Helsingin yliopiston tutkija kerää parhaillaan aineistoa toipumiskokemuksista. Voit osallistua tutkimukseen kertomalla omista kokemuksistasi anonyymisti.  

”Olen Pyry Hannula, 28-vuotias filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, ja valmistelen parhaillaan väitös­kirja­tutki­musta uskonnolli­suu­den merki­tyk­sestä varhais­aikui­suuden masen­nuk­ses­ta kärsinei­den ja toi­pu­neiden ihmisten elä­mäs­sä.

Tavoit­tee­nani on muo­dos­taa

Testaa mihin uskot, mittaa uskonnon tuntemuksesi!

Pew Forum on Religion & Public Life -tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen, miten hyvin eri katsomuksia kannattavat amerikkalaiset ihmiset ovat perillä uskonnoista.

Kyselyssä 3 500 vastaajasta vain kahdeksan henkilöä osasi vastata täysin oikein jokaiseen 32 kysymykseen.

Kirjoituspyyntö: Tutkimus uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisesta – kerro kokemuksistasi

Teol.yo. Heli Karjalainen valmistelee Itä-Suomen yliopistossa pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä.

Lähetä oma kertomuksesi 14.11.2010 mennessä!

Tutkielmansa aineistoksi hän kerää yksityisten ihmisten kertomuksia ja kokemuksia aiheesta. Eri yhteisöihin liittyvät kokemukset ovat tervetulleita, riippumatta uskonnollisesta suuntauksesta. Heli Karjalainen toivoo, että ihmiset lähettävät vapaamuotoisia kirjoituksia aiheesta hänelle sähköpostitse 14.11. mennessä osoitteella: helika@cc.joensuu.fi  

Tarkemmat vastausohjeet alla.

 *     *      *

Hei,

Teen pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä. Työni valmistuu Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian osastolta ja sitä ohjaa professori Antti Räsänen.

Oletko irtaantunut jonkin uskonnollisen yhteisön jäsenyydestä ja haluaisitko kertomalla kokemuksesi auttaa muita samassa tilanteessa olevia ymmärtämään tapahtumaa ja siihen liittyviä tuntemuksia?

Irtaantumiskokemuksesi voi olla vielä tuore ja kipeitäkin tunteita herättävä, mutta myös jo eletty ja käsitelty elämänkokemus, johon olet jo saanut välimatkaa. Tutkimuksen aihe on arka ja henkilökohtainen, joten siitä voi olla vaikea kirjoittaa. Kuitenkin tutkielmani valmistumisen kannalta jokainen kokemus ja kirjoitus ovat todella arvokkaita.

Mitä erilaisemmasta ja useammasta kokemuksesta saan tietoa, sitä luotettavampaa tietoa ilmiöstä tutkimukseni välittää.

Kerro kokemuksestasi vapaamuotoisella kirjoituksella.

Kirjoituksessa on hyvä käsitellä seuraavia asioita: syyt irtaantumiseen yhteisöstä, irtaantumiseen liittyvät tapahtumat ja vaiheet sekä irtaantumiseen liittyvät kokemukset.

Painota kirjoituksessasi sitä, mitä irtaantuminen on merkinnyt ja vaikuttanut elämässäsi nykyhetken näkökulmasta; mitä ajattelet tapahtuneesta nyt.

Taustatietona kerro ikäsi, sukupuolesi, yhteisössä viettämäsi aika ja halutessasi, mistä yhteisöstä olet irtaantunut.

Lähetä tarinasi minulle sähköpostilla 14.11.2010 mennessä.

Tutkimusaineistoa tulen käsittelemään niin, ettei ketään voi tunnistaa tutkimusraportissa. Minun lisäkseni kukaan ei pysty yhdistämään sähköpostiosoitettasi ja tarinaasi toisiinsa. Voit siis lähettää tarinasi täysin luottamuksellisesti.

Sähköpostiosoitteeni on helika@cc.joensuu.fi

Kiitos jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,

Heli Karjalainen
teol.yo
Itä-Suomen yliopisto

*       *       *

Aiheeseen liittyvää:

Vapaan pudotuksen hetki 

Kadotettu hengellisyys

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Minun tarinani

Nettikeskustelusta ja stooristani

Uskonto ei anna minulle mitään

Kannan syyllisyyttä ja kadun

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Hakomaja: Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta  (selviytymisopas)

Hakomaja: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. (Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.)

Hakomajan keskusteluja:

Miten kielsit uskosi?

“Uskon kieltäminen”

Se on nyt sitten tehty

Yhä useampi jättää vl-liikkeen

Mistä tulee huonommuuden  tunne?

Syntien taakka nelivuotiaalle

Onko lapsella oikeus perusturvallisuuteen – ilman ehtoja ja painostamista? Onko lapsella oikeus itse päättää suhteestaan uskontoon?

Kun olin lapsi, isä siunasi joka ilta syntini pois ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Sitten oli minun vuoro siunata isäni synnit anteeksi. ”Jeesuksen nimessä ja veressä.” Muistan että olin jotain kuusivuotias.

En tietenkään ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta muistan sen ahdistavan tunteen. Tilanne oli painostava ja se toistui hyvin usein iltaisin. Tietysti sitä lapsena ahdistuu kun oma isä tulee keskellä yötä saarnaamaan verestä, anteeksiannosta, synnistä. Pelottavaa.

Aikuistuessani ymmärsin, että on todella hirvittävän väärin pakottaa ja opettaa lapsi pyytämään anteeksi, vaikka ei ole mitään anteeksipyydettävää. Tällä tavalla lapsen mieli ja omatunto vääristetään loppuelämäksi. Tällä lailla lapsi ehdollistuu pyytelemään anteeksi – silloin kun ehkä kaipaisi syliä, hyväksyntää, läheisyyttä ja kohtaamista. Lapsen mieli vääntyy luonnottomaksi suhteessa lähimpiin ihmisiin. Se on alistamista, väkivaltaa ja puolustuskyvyttämän lapsen psykologista ja hengellistä hyväksikäyttöä. 

Päätin, että jos saan joskus lapsia, en koskaan pakota heitä alistaviin rituaali-parannuksentekoihin.

Ankarat saarnat ja miesvaltaisen yhteisön puhuja-auktoriteetti voivat ahdistaa lasta

”Joskus tuli saarnasta paha olo, ihan kirveli, piti panna kädet korville ettei kuulisi. Niin kuin silloin, kun saarnattiin tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Sitä oli vaikea ymmärtää, se tuntui väärältä ja kohtuuttomalta. […] Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi. Katselin luisia olkapäitäni, kananlihalla olevia käsivarsiani, kummeksuen, mikähän se näissäkin… […] En oikein ymmärtänyt miksi elämä, maallinen vaellus piti olla ankaraa kilvoittelua, ristin kantamista: jos vain hetken vielä jaksamme taivaltaa, niin ihanan taivaan ranta odottaa, ikuinen autuus koittaa […].

Katkelma kirjailija Anna-Maija Ylimaulan romaanista Papintyttö.

Lapsen tunne-elämä ja vanhempien kunnioittamiskäsky

Kansainvälisesti tunnettu lapsipsykologi Alice Miller on puhunut ja kirjoittanut  siitä, miten tuhoisaa alistava kasvatus on ihmisen psyykelle. Lasten alistaminen vanhempien mielivallan alaiseksi on yhä enemmän kuin tavallista. Lasta on helppo alistaa, sillä hän on aina lojaali vanhemmilleen, olivatpa nämä millaisia hyvänsä.

Raamatun neljäs käsky käskee kunnioittamaan vanhempia, sellaisiakin jotka eivät kunnioitusta ansaitse. Tämä vaatimus hallitsee länsimaista kasvatusta sukupolvesta toiseen. Millerin mukaan ahdistava ja vaativa, ankara (usein uskonnollinen) kasvatus tuottaa vaikeita ongelmia ihmisille.  Vaativan ja rankaisevan uskonnollisuuden tuottamia vaurioita yritetään sitten hoitaa terapialla, ja siinä taas sellaisella tavalla joka ei Millerin mukaan toimi.

Psykoterapioissa nimittäin pääsääntöisesti pyritään ymmärtämään vanhempien tekosia ja löytämään lopulta anteeksianto, jota sitten pidetään eräänlaisena terapian huipentumana. Kun ihminen kykenee antamaan anteeksi kasvattajilleen, ajatellaan että silloin hän olisi myös vapautunut menneisyyden otteesta. Tästä Miller on totaalisen toista mieltä. Koko anteeksiannon vaatimus on hänen mielestään absurdi, ovela ja kiero keino vielä kerran sitoa lapsi kunnioittamaan vanhempiaan ja kieltämään omat tunteensa ja kokemuksensa. Sivuuttamaan oman oikeutetun kipunsa, taas kerran. Kuten sen  lapsena lukemattomat kerrat oli oppinut sivuuttamaan, ja siten mitätöimään.

Miller tarkoittaa niitä vanhempia, jotka koko kristillisen kulttuurin voimalla vaativat itselleen kunnioitusta, vaikka eivät sitä ansaitse. Vaadittu kunnioitus on ahdistava pakko. Siitä voi tulla autenttisen minuuden lukko. Kollektiivisen moraalin kulttuurinen ja yhteisöllinen paine ja yksilön oman ruumiin totuus asettuvat vastakkain. Kumpi voittaa?

Lapsuuden kipeät suhteet ja tapahtumat tulee tiedostaa, mutta päämääränä ei tule olla anteeksianto, ei myöskään juuttuminen vihaan ja katkeruuteen. Asiat tulisi kokea sellaisina kuin ne olivat, ilman moraalista ulottuvuutta. Keskeinen avain mielen tasapainoon on tiedostamisessa, tietoiseksi tulemisessa. Tällainenko se lapsuus oli, tällainenko olen ja miltäkö tämä kaikki minusta tuntui ja tuntuu?  Sen enempää oikeita vastauksia ei ole kuin tiedostaminen ja tunteminen. Siis sanalla sanoen: itsetuntemus.

Muutoinkin Millerin psykoanalyytikon pätevyydellä ja tutkimustyöllä rakentamat oivallukset ovat vakuuttavia.  Hän on selvittänyt niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat erilaisten narsististen häiriöiden syntyyn ja muotoutumiseen. Havainnollisella ajattelullaan ja oivalluksillaan Miller avaa oven menneisyyteen ja antaa lukijalle keinot käsitellä oman lapsuutensa traumoja.

Lastensuojelun ja kasvatusalan asiantuntijoiden tulisi ohjata lestadiolaisvanhempia ymmärtämään, että pakottaminen jatkuvaan parannuksentekoon ja päivittäinen  synnistä ja verestä hokeminen ei yhtään lisää pienen lapsen turvallisuuden tunnetta. Aikuisen tulisi oivaltaa, että lapsi ei sitä rituaalia tarvitse, vaan aikuinen rakentaa sitä omaksi turvakseen ja käyttää lastaan hyväkseen alistamalla lapsen. Hän tekee lapselleen vahinkoa. Moinen rituaali-parannuksenteko vääristää lapsen autenttisen omantunnon. Se vääristää myös lapsen ja vnhempien väliset suhteet. Onkin kysyttävä, miten turvataan lapsen uskonnonvapaus ja psyyken tasapainoinen kehittyminen.

Fundamentalismiin kasvattaminen riistää lapselta  uskonnonvapauden

Vanhemmilla on demokratiassa perinteellisesti ollut oikeus kasvattaa lapsensa haluamansa uskonnon harjoittajiksi. Tätä oikeutta pitäisi rohjeta kyseenalaistaa silloin, jos vanhemmat käytännössä estävät tai rajoittavat lapsen mahdollisuuksia oppia ajattelemaan itsenäisesti. Lapset eivät pääse osalliseksi samanveroisista mahdollisuuksista ja oikeuksista kuin muut lapset silloin jos heidän vanhempansa kasvattavat heidät uskonnolliseen tai muuhun rajoittavaan fundamentalismiin.

Uskonnonvapaus tulisi ulottaa myös lapsiin. Lapsella tulisi olla vapaus kasvaa rakastavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, ilman uskonnollista alistamista ja pakkoja, niin että hänellä olisi mahdollisuus valita ja ratkaista itse suhteensa uskontoon, sitten kun hän on siihen itse valmis.

Nelivuotiaan hätäännys

Alla olevassa tarinassa hienointa on lapsen selväjärkinen kysymys – ja se on paljastava: ”Mitä se tarkottaa?”

Pikkumiehen hätäännys pysähdyttää  lukijan, se järkyttää tässä Antti Halosen kertomuksessa. Se herättää myös paljon kysymyksiä. Onko tarinan lasten perusturvallisuus kiinni jokailtaisista anteeksipyyntörituaaleista? Onko lapsi varma isän rakkaudesta ja hyväksynnästä vasta kun hän on muistanut pyydellä syntejään anteeksi? Millaiseksi lapsen omatunto kehittyy? Vahemmat riistävät tällaisella aiheettomalla anteeksipyyntöjen toistelulla lapsen oman aidon omantunnon kehittymisen.

Lapsen uskonnollisen kasvatuksen kannalta ajatellen, vakaa ja turvallinen jumalasuhde ei tietenkään vaadi tällaisia rituaaleja, mutta vaatiiko sitä tässä aikuisen alistamiseen taipuvainen mielenlaatu?  Lapset ovat puolustuskyvyttömiä. Perusturvallisuus ei pääse rakentumaan, jos se on kiinni addiktiivisesta, rituaalisesta maagisten sanojen toistosta.

Miksi aikuinen mies tässä kertomuksessa näyttää istuttavan turvattomuuden ja syyllisyyden lapselle – sälyttää syntitaakan nelivuotiaan harteille?

Lapsen psyykkinen, uskonnoksi naamioitu alistaminen saattaa vakavasti vahingoittaa  tasapainoista henkistä ja hengellistä kehittymistä. Mikä SYNTINEN nelivuotias lapsi muka on?

Eikö ole täysin normaalia ja luonnollista että lapsi olisi mielellään lähtenyt kauppamatkalle mukaan yhdessä velipojan kanssa.  Miksi isä opettaa lapselle että lapsi onkin tämän takia syntinen? Tämä kertomuksen isä ei ole ymmärtänyt aikuisen vastuutaan.

Rituaalinen nimessä ja veressä -toistelu synnyttää varmasti pienen ihmisen lapsenmieleen ahdistusta ja pelkoa. Kristinopin mukaista se ei ole. Raamatun mukaan uskova, niin lapsi kuin aikuinenkin, saa olla turvattuna koko ajan Jumalan loppumattoman armon varassa. Ei pienen nelivuotiaankaan tarvitse sen saadakseen suorittaa jokailtaista ”mantra-rituaalia”.

Lapsella on oikeus kodissaan  turvalliseen nukkumaanmenoon ja turvalliseen oloon muutenkin, ilman ehtoja, ilman vaatimuksia jatkuvasta parannuksenteosta. Jos lapsi itse alkaa toistaa ja vaatia tällaisia rituaaleja esimerkiksi edellytyksenä nukkumaan rauhoittumiseen, hälytyskellojen pitäisi jo soida vanhempien mielessä.

Synnyt anteeksi     Isä on lähdössä käymään lähikaupassa, ja on kolmivuotiaan vuoro päästä mukaan. Nelivuotias jää epämukavalle kaarelle jännittyneenä eteisen lattialle makaamaan ja osoittaa äänekkäästi erimielisyytensä valinnan oikeudenmukaisuudesta. Isän päästyä autollaan tielle saakka puhelin soi. Nelivuotiaan pikkumiehen itkuinen ääni sopertaa: ”Isä, minä oisin halunnu pyytää sinulta anteeksi.” Vieläkään ei ole myöhäistä, ja isä saarnaa pojalle kiukuttelun ja kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Ollaan laittautumassa nukkumaan. Kolmivuotias istuu pöntöllä ja lukee isän kanssa iltarukousta. Isä saarnaa pikkupojan pikkusynnit anteeksi, mutta isän pyytäessä evankeliumia hätäinen poika säntääkin kovalla kiireellä lastenhuoneen suuntaan. Isä jolkottaa nöyrästi alushousuja molemmilla käsillä kannattelevan pojan perässä kuullakseen pojan vastauksen: ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnyt anteeksi”. Kuin itsestään mieleen tulevat Paavalin sanat uskossa juoksemisesta. Kyllä evankeliumin perässä kannattaa vaikka juostakin.   Nelivuotias köllöttää jo sängyssään kädet rennosti pään takana. Kun evankeliumi on saanut puhdistaa päivän aikana tulleet likatahrat sekä isän että pojan matkavaatteista, poika yllättäen kysyy: ”Mitä se tarkottaa?”  Isä selittää, että kun kaikki synnit annetaan anteeksi, se tarkoittaa, että kiukuttelut, tottelemattomuudet, valehtelut, kiusaamiset ja kaikki muutkin synnit on pyyhitty pois, eikä niitä enää ole. Ja isäkin saa uskoa suuttumiset, laiminlyönnit ja muutkin anteeksi. Poika uskoo, ja jää tyytyväisenä nukkumaan. Hän ei kysy, mitäs ne epäilykset sitten ovat. Tietäneekö hän sellaisia olevankaan? Äidin kanssa luetun iltarukouksen jälkeen viisivuotias isosisko muistaa äkkiä, että pojat eivät ole vielä pyytäneet toisiltaan anteeksi. Alasängystä huudellen hän neuvoo poikia: ”Pyytäkää pojat tekin toisiltanne anteeksi, että säilytte uskovaisina. Halutaanhan me pysyä uskovaisina?” Pojat tottelevat kuuliaisesti viisaan isosiskon neuvoa.    Tyttö muistuttaa vielä äitiään: ”Pyydättehän tekin isän kanssa toisiltanne anteeksi?” Äiti lupaa, että kyllä isä ja äitikin sopivat asiat joka ilta. Joskus päivälläkin. Lapsen usko on yksinkertaista ja itsestään selvää. Heidän arvostelukykynsä ei riitä kyseenalaistamaan evankeliumin voimaa, ja juuri sellaisessa yksinkertaisessa uskossa piilee Jumalan pelastussuunnitelman mittaamaton viisaus.   Aikuisen kehittyneempi arvostelukyky on Jumalan antama lahja, joka auttaa toimimaan ajallisissa asioissa järkevästi, mutta uskonasioissa sitä ei ole lupa käyttää. Jumalan työtä aikuisenkaan arvostelukyky ei riitä arvostelemaan.  Raamattu kehottaa meitä luottamaan taivaan Isän viisauteen ja uskomaan lapsen lailla. Ilman tuota neuvoa uskonkilvoituksemme olisi täysin mahdotonta.   Antti Halonen Päivämies 14/2009

Lue myös:

Alice Millerin suomennetut teokset

• Alussa oli kasvatus. Kätketty julmuus ja väkivallan juuret, (Am Anfang war Erziehung, 1980), suom. Mirja Rutanen, 1985.
• Älä huomaa. Muunnelmia paratiisiteemasta, (Du sollst nicht merken – Variationen über das Paradies-Thema, 1981), suom. Mirja Rutanen, 1986.
• Karkotettu tieto, suom. Oili Suominen, 1989.
• Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itseyden etsintä, (Das Drama des begabten Kindes und die Suche nach dem wahren Selbst. Eine Um- und Fortschreibung, 1996), suom. Mirja Rutanen, 1996.
• Murra vaikenemisen muuri, suom. Leena Vallisaari, 1991.
• Lapsuuden kuvia, suom. Eija Kämäräinen, 1986.
• Kätketty avain, suom. Mirja Rutanen, 1989.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Alice_Miller

Anonyymi: Jumala keijullakin? Kotimaa24 blogikirjoitus.

Ankara usko ja lapsuus Inhimillisessä tekijässä 7.3.

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Alinta kastia naiset ja lapset

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen

Vuokko Ilola:  Lapsen usko. Blogikirjoitus 16.8.2016, Kotimaa24.

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Uskonnonvapaus.fi: lasten ja nuorten uskonnollinen asema

Lasinen meri Nivalan seuroissa

Meidän perhe: Lapsi ja uskonto – kolme katsomukseltaan erilaista avioparia kertoo miten he selittävät elämän suuria kysymyksiä lapselle.

Määttä, Kaija: Kannattaa panna synti pois. Vanhoillislestadiolaisuuden lastenlehti Lasten Siioni 6/2010.

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki Juuret & Siivet.

TV2: Ankara usko ja lapsuus 7.3. klo 21, Inhimillisessä tekijässä

ANKARA USKO – pitäisikö lapsellakin olla uskonnon vapaus?

Sunnuntaina 7.3.2010 klo 21:00 YLE TV2

Inhimillisen tekijän maaliskuun jaksossa puhutaan siitä, miten lapsi kokee vanhempiensa uskonnollisuuden.

Helena Itkosen vieraina on kolme erilaisesta uskonnollisesta kodista lähtenyttä. Katriina Järvisen vanhemmat olivat helluntailaisia saarnaajia. Katriina kertoo ohjelmassa miten hän lapsena pelkäsi Jeesuksen toista tulemista, jota odotettiin millä hetkellä tahansa.

Soili Juntumaa taas pelkäsi ankaraa ja arvaamatonta rovasti-isäänsä.

Sekä Soili että Katriina tunsivat syyllisyyttä ja kelpaamattomutta, koska olivat vilkkaita ja kyseleväisiä tyttöjä. Nämä tunteet ovat seuranneet heitä aikuisuuteen asti.

Illan kolmas vieras on entinen lestadiolainen Teuvo Moisa, jota nuorena ahdisti kadotuksen pelko syntien vuoksi. Sekä kadotuksen että rangaistuksen pelko on tuttua myös Katriinalle ja Soilille.

Illan keskustelijat kertovat kukin omat rimpuilunsa kipuillessaan irti kodin painolasteista. Jokaisella on ollut oma tiensä, mutta yhteistä kaikille on ollut vapauden etsintä ja seksuaalisuuden ja rakkauden nälkä. Sekä Soili Juntumaa että Katriina Järvinen kertovat vasta keski-iässä löytäneensä itsensä, tunteensa ja tahtonsa. Teuvo Moisa myöntää, että oma prosessi on vielä kesken.

Ohjelmassa puhutaan myös hengellisestä väkivallasta ja siitä miksi se on henkisen väkivallan tehokkain muoto. Perheissä ei ollut tapana puhua uskon asioista, ne otettiin annettuina.

Ohjelmassa kysytään myös, pitäisikö lapsilla olla uskonnon vapaus.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa: 

http://areena.yle.fi/video/810074

(26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Lue myös:

Lasinen meri Nivalan seuroissa (Kirjailija Anna-Maija Ylimaulan kuvaus siitä, miten lapsi voi kokea lestadiolaisuuden saarnat)

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hengellinen välkivalta voi rikkoa elämän (Kotikirkko, Hämeenlinnan seurakunnat)

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Lapselta ei kysytä

Syntien taakka nelivuotiaalle

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Teatteriesitys koulussa…

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Herätyssaarna

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Growing up in a strictly religious family: a talk show March 7, 2010

The next episode of Inhimillinen tekijä, a Finnish television program, discusses how children experience growing up in a religious family. One of the guests is Teuvo Moisa who grew up in a Conservative Laestadian family.

The program also deals religious violence and asks if children should have a freedom of religion.

Program is in Finnish. It will be availabe later in the YLE’s Elävä Arkisto.

Miesten tuplavalta arkkipiispan vaalissa

Miehillä on vaalissa kaksinkertainen enemmistö. Kaikki arkkipiispan valissa ehdolle asettuneet ovat miehiä. Valtaosa valitsijoista on miehiä. Kirkon aktiivijäsenistä on naisia 67%. Tulos on ennalta tiedossa: miehet valitsevat mies-arkkipiispan.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on hyväksynyt vaalin ehdokasluettelon ja arponut ehdokkaille äänestysnumerot. Numerolla 2 on Martti Hirvonen, numerolla 3 Samuel Salmi, numerolla 4 Seppo Häkkinen, numerolla 5 Miikka Ruokanen, numerolla 6 Jouni Lehikoinen, numerolla 7 Seppo Rissanen ja numerolla 8 Kari Mäkinen.

Suomen luterilaisen kirkon uuden arkkipiispan valitsee 1226 äänioikeutettua, joista osa on kirkon työntekijöitä ja osa maallikkovalitsijoita. Kirkon jäsenistön naisvaltaisuus ei näy kirkon johdossa, jossa valtaosa on miehiä. Tästä seuraa, että arkkipiispan valitsijoista valtaosa on miehiä. Lisäksi yhtään naista ei ole asettunut vaalissa ehdolle uudeksi arkkipiispaksi.

Ketkä valitsevat arkkipiispan?

Valitsijoiden enemmistö tulee Turun arkkihiippakunnan alueelta, jossa äänioikeutettuja on 900 eli 73 prosenttia kaikista valitsijoista. Kahdeksalla muulla hiippakunnalla on yhteensä 326 valitsijaa, 27 prosenttia kaikista valitsijoista.

Turun arkkihiippakunnan valitsijoista naisia on 45 prosenttia (404) ja miehiä 55 prosenttia (496).

Muiden hiippakuntien äänioikeutetuista on naisia yhteensä 35 prosenttia (114) ja miehiä 65 prosenttia (212). Koko maassa vaalissa äänioikeutettujen naisten yhteenlaskettu määrä on 518 eli 42 prosenttia kaikista 1226 valitsijasta. Miehiä kaikista valitsijoista on 708 eli 58 prosenttia.

Tämänkertaisissa arkkipiispan vaaleissa uutta on se, että kaikkien hiippakuntien hiippakuntavaltuustot ovat voineet asettaa omia valitsijoitaan. Aikaisemmin vain Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston 14 maallikolla ja papeilla on ollut äänioikeus.

Kukin Suomen kahdeksasta muusta hiippakuntavaltuustosta on valinnut 21 valitsijaa eli kaikkiaan uusia valitsijoita on 168. 

Arkkipiispan vaalien vaalipäivät ovat torstai 18.2.2010 kello 13 ja tarvittaessa torstai 11.3. kello 13, mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä vaalikierroksella yli puolta annetuista äänistä.

Valtaosa miehistä uskonnnollisesti välinpitämättömiä

Sukupuolten väliset erot uskonnollisuudessa ovat Suomessa suuremmat kuin Euroopassa keskimäärin. Naiset harjoittavat uskontoa niin yksityisesti kuin julkisesti selvästi miehiä aktiivisemmin. Esimerkiksi naisista lähes 61 % rukoilee vähintään kerran kuussa, miehistä vain 32 %. Miehistä yli puolet (58 %) osallistuu uskonnollisiin tilaisuuksiin harvemmin kuin kerran vuodessa tai ei osallistu koskaan, naisista vain joka kolmas (33 %).

Arkkipiispaehdokkaiden on-line vaalipaneeli netissä

Arkkipiispaehdokkaiden ensimmäistä vaalipaneelia voi seurata maanantaina 18.1. kello 18 suorana lähetyksenä osoitteessa http://evl.fi/vaalipaneeli ja sen jälkeen samassa osoitteessa tiistaiaamusta lähtien.

Turun arkkihiippakunta ja Kirkon tiedotuskeskus järjestävät arkkipiispan vaalin paneelikeskustelut kolmella paikkakunnalla. Kaikki seitsemän ehdokasta osallistuu kuhunkin tilaisuuteen. Paneeleihin on kutsuttu arkkipiispan vaalin äänioikeutetut sekä tiedotusvälineiden edustajia.

Ehdokkaat esittäytyvät vaalisivuilla

Arkkipiispanvaalin verkkosivuilla   on  kaikkien seitsemän ehdokkaan henkilötietoja, valokuvia sekä kunkin ehdokkaan itse laatima johtoajatus.

Vaalin ensimmäinen kierros käydään 18. helmikuuta kello 13. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä vaalikierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen vaalikierros järjestetään 11. maaliskuuta klo 13. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuussa 2010.

Lähteet: Kirkon tiedotuskeskus,  EVL-uutiset

Aihetta liippaa:

Mustamaalaaminen sotkee uuden arkkipiispan valintaa

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä  

Voittaako järki sittenkin?

Mitä nuoret tänään, sitä aikuiset huomenna?

Uusi tutkimus kertoo, millaisia ovat tulevaisuuden nuoret kanadalaiset. Teini-ikäisiä koskevan kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että  nuorten valinnoissa ollaan menossa kohti hyvinvointia ja terveyttä edistäviä elämäntapoja. Yhä useampi nuori välttää tupakontia, holtittomia seksisuhteita ja alkoholinkäyttöä.

Samoin heistä yhä useampi jättää kristinuskon fanaattisimmat suuntaukset, kuten katolilaisuuden, joka on Kanadan valtauskonto. Uskonnottomien määrä on kasvanut niin että tällä hetkellä kolmannes nuuorista ei harjoita mitään uskontoa.

Nuoret arvostavat aikaisempia sukupolvia enemmän vakaata parisuhdetta ja avioliittoa sekä perhe-elämää. Peräti 90 prosenttia vastaajista toivoo itselleen läpi elämän kestävää parisuhdetta. Useimmat nuoret hyväksyvät samaa sukupuolta olevien parisuhteen.

Huolestuttavana muutoksena pidetään sitä että niiden nuorten määrä, jotka katsovat että menestyäkseen on tehtävä kovasti töitä, on laskenut 55 prosenttiin, kun se vielä 1984 oli 69%. Työhulluus ei ehkä olekaan niin vetovoimaista kuin vanhemmat ovat uskotelleet?

Tulokset on saatu viiden vuoden välein tehtävässä Project Teen Canada –kyselyssä, jossa haastateltiin 5 500 iältään 14-19-vuotiaita kanadalaisia.

Lähteet:

Kotimaan nettilehden uutinen: Kanadalaiset teinit ovat luopumassa kristinuskosta

MacLeans-uutistoimiston raportti: Youth Survey: Teens lose faith in droves

A World Beyond Belief –blogin kommentti

Kolumnisti Susan Martiniukin kommentoiva referaatti tutkimustuloksista: http://www.proudtobecanadian.ca/index/writergroup/comments/the_kids_are_ok_but_they_need_a_road_map/#When:23:15:40Z

Project Teen Canada –tutkimushankkeen sivu