Avainsana-arkisto: uskonnollisuus

Yhteinen kohtalomme: kipinä pimeydessä, kaikille sama


Earth_in_space1

Olen 29-vuotias perheetön mies, entinen lestadiolainen. Siitä päivästä lähtien kun sisareni 37-vuotiaana kuoli äkillisesti, keskellä parasta elämää, on kuolema ja elämä olleet ajatuksissani. Tapaus käänsi mieleni ja suhteeni uskomiseen uusille urille.

Kun koko perhe olimme shokissa, ensin tuntui että usko olisi lohduttava asia. Nyt jos koskaan Jumala pystyy lohduttamaan. Mutta tapaus oli kaikessa pysäyttävyydessään niin epäoikeudenmukainen, varsinkin äidittä jääneiden lasten kannalta, että pikkuhiljaa tajusin, ”näin ei hyvä jumala koskaan tekisi”. Ei se voinut olla minkään ”hyvän olennon ” tietoisen harkinnan tulos.

Luin paljon Raamattua silloin, varmaan ensimmäistä kertaa elämässä oikein kunnolla. Otin selvää myös joittenkin Raamatun tekstien taustoista. Pääsin myös keskusteluihin erään papin kanssa.

Tie ei ollut ihan helppo. Niin vaikea kuin sitä olikaan myöntää aluksi, päädyin tähän: sisartani kohdannut äkillinen kuolema oli sattuma. Kauhea asia, joita tapahtuu. Tapaus jolle on olemassa biologinen selitys. Piste.

Nykyään olen sitä mieltä, että jumala on joko sokea, kuuro ja autistinen tapaus, tai häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta.

Koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan,  puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa.

Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.

Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen — suoraa päätä vainajien joukkoon! tahdenlento5

Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. …Lue koko artikkeli…

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): ateismi, atheism, eettisyys, epäily, iankaikkinen elämä, ihmisarvo, ilo, kadotus, kuolema, opilliset kysymykset, Raamattu, spiritualiteetti, taivas, vapaus, vastuullisuus, yksinäisyys

Millä oksalla uskontojen sukupuussa -?


world_religions symbols2PUskonnot ovat luonteeltaan aatteellis-käsitteellisiä järjestelmiä, jotka tarjoavat kokonaisvaltaisia selityksiä maailmasta, on ekumeniikan professori Risto Saarinen määritellyt (Saarinen 2005). Uskonnot ovat monimuotoisia ja poikkeavat toisistaan usein huomattavasti.

Uskontotieteen tutkija Jaakko Närvä on Uskonnontutkija-verkkolehdessä  tarkatellut erilaisia uskonnon määritelmiä ja ehdottanut niiden sijaan uutta:

Uskonto on psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua, kokemista ja käyttäytymistä, jossa otetaan spontaanisti tai tunneperusteisesti todesta ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja.”

Määritelmä ilmaisee tieteen kielellä sen, mitä me juutalais-kristillisen kulttuurin kasvatit usein uskonnolla ymmärrämme. Uskonto on uskoa sellaisiin olentoihin, joiden olemassaolosta ei ole luotettavia havaintoja, siis uskomista esimerkiksi  Jumalaan.  Toki määritelmä edellyttää sen määrittelemistä, mikä on ”psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua ja käyttäytymistä”.

Myös Suomen laki tulee määritelleeksi sen mitä on pidettävä uskontona. Uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan toiminnan tulee perustua ”uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.”  Määritelmällä on käyttöä, kun syntyy uusia uskontoja jotka haluavat vakiinnuttaa toimintansa uskonnollisena yhdyskuntana.

Uskontojen kulttuurisessa kirjossa ilmenee ihmislajin loputon luovuus. Joissakin uskonnoissa uskotaan yhteen jumalaan, toisissa palvotaan useita ja kolmansissa taas uskoa jumaliin pidetään kokonaan haitallisena korkeim-man henkisyyden tai hengellisen päämäärän saavuttamisen kannalta.

Yhdessä uskonnossa alkoholia nautitaan peräti rituaalina, sakramenttina, toisessa se kielletään kokonaan. Jotkut uskonnot kannustavat jäseniään selibaattiin ja toiset taas pitävät avioliittoa pyhänä, kieltävät ehkäisyn ja velvoittavat jäseniään lisääntymään rajattomasti. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, avioliitto, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, hajaannukset, kiellot, kirkko, kontrollointi, laestadianism, lisääntyminen, luterilaisuus, normit, norms, tutkimus, vallankäyttö, yhteisö, ympäristö

Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen


Oululainen seurakunnan tiedottaja Rebekka Naatus on kolumnissaan todennut, että vanhoillislestadiolaisena voi elää ihan hyvin, vaikka olisi ateisti. Kyseessä ei nimittäin ole hengellinen liike, vaan mukavaksi koettu elämäntapayhteisö, joka antaa yksilön elämään sitä usein peräänkuulutettua turvallista yhteisöllisyyttä. Sitä kaipaa sellainen, joka on siihen kasvatettu, eli oma identiteetti on  muotoutunut vl-identiteetiksi ja on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen. Tavallista vanhoillislestadiolaista eivät sen sijaan kristinuskon opilliset rakennelmat jaksa kiinnostaa. Lestadiolaisyhteisön jäsenyys ei myöskään edellytä muuta kuin sopeutumista ns. elämäntapanormeihin.

Naatus kirjoitti kolumnissaan Rauhan tervehdyksessä, että vaikka ihminen ei itse olisi uskonnosta kiinnostunut tai on jopa ateisti, Lue koko artikkeli…

13 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, arvot, ateismi, bans, eettisyys, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, identiteetti, identity, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nettikeskustelu, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, seurat, totteleminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Tutkimus masennuksesta toipumisesta ja uskonnollisuudesta


Millaisena sinä olet kokenut uskonnollisuuden merkityksen suhteessa masennukseesi ja siitä toipumiseen?

Helsingin yliopiston tutkija kerää parhaillaan aineistoa toipumiskokemuksista. Voit osallistua tutkimukseen kertomalla omista kokemuksistasi anonyymisti.  

Olen Pyry Hannula, 28-vuotias filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, ja valmistelen parhaillaan väitös­kirja­tutki­musta uskonnolli­suu­den merki­tyk­sestä varhais­aikui­suuden masen­nuk­ses­ta kärsinei­den ja toi­pu­neiden ihmisten elä­mäs­sä.

Tavoit­tee­nani on muo­dos­taa Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): hengellisyys, mielenterveys, nuoret, perhe, spiritualiteetti, tutkimus

Testaa mihin uskot, mittaa uskonnon tuntemuksesi!


Pew Forum on Religion & Public Life -tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen, miten hyvin eri katsomuksia kannattavat amerikkalaiset ihmiset ovat perillä uskonnoista.

Kyselyssä 3 500 vastaajasta vain kahdeksan henkilöä osasi vastata täysin oikein jokaiseen 32 kysymykseen. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): alueelliset erot, arvot, ateismi, elämäntapa, ennuste, epäily, forbidden things, hengellisyys, Jumala, kristinoppi, Raamattu, seurakuntaoppi, suvaitsevaisuus, tieto, tutkimus, vapaus, yhteisö

Kirjoituspyyntö: Tutkimus uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisesta – kerro kokemuksistasi


Teol.yo. Heli Karjalainen valmistelee Itä-Suomen yliopistossa pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtautumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä.

Lähetä oma kertomuksesi 14.11.2010 mennessä!

Tutkielmansa aineistoksi hän kerää yksityisten ihmisten kertomuksia ja kokemuksia aiheesta. Eri yhteisöihin liittyvät kokemukset ovat tervetulleita, riippumatta uskonnollisesta suuntauksesta. Heli Karjalainen toivoo, että ihmiset lähettävät vapaamuotoisia kirjoituksia aiheesta hänelle sähköpostitse 14.11. mennessä osoitteella: helika@cc.joensuu.fi  

Tarkemmat vastausohjeet alla.

 *     *      *

Hei,

Teen pro gradu -tutkielmaa uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen merkityksestä ja vaikutuksesta yksilön elämässä. Työni valmistuu Itä-Suomen yliopiston läntisen teologian osastolta ja sitä ohjaa professori Antti Räsänen.

Oletko irtaantunut jonkin uskonnollisen yhteisön jäsenyydestä ja haluaisitko kertomalla kokemuksesi auttaa muita samassa tilanteessa olevia ymmärtämään tapahtumaa ja siihen liittyviä tuntemuksia?

Irtaantumiskokemuksesi voi olla vielä tuore ja kipeitäkin tunteita herättävä, mutta myös jo eletty ja käsitelty elämänkokemus, johon olet jo saanut välimatkaa. Tutkimuksen aihe on arka ja henkilökohtainen, joten siitä voi olla vaikea kirjoittaa. Kuitenkin tutkielmani valmistumisen kannalta jokainen kokemus ja kirjoitus ovat todella arvokkaita.

Mitä erilaisemmasta ja useammasta kokemuksesta saan tietoa, sitä luotettavampaa tietoa ilmiöstä tutkimukseni välittää.

Kerro kokemuksestasi vapaamuotoisella kirjoituksella.

Kirjoituksessa on hyvä käsitellä seuraavia asioita: syyt irtaantumiseen yhteisöstä, irtaantumiseen liittyvät tapahtumat ja vaiheet sekä irtaantumiseen liittyvät kokemukset.

Painota kirjoituksessasi sitä, mitä irtaantuminen on merkinnyt ja vaikuttanut elämässäsi nykyhetken näkökulmasta; mitä ajattelet tapahtuneesta nyt.

Taustatietona kerro ikäsi, sukupuolesi, yhteisössä viettämäsi aika ja halutessasi, mistä yhteisöstä olet irtaantunut.

Lähetä tarinasi minulle sähköpostilla 14.11.2010 mennessä.

Tutkimusaineistoa tulen käsittelemään niin, ettei ketään voi tunnistaa tutkimusraportissa. Minun lisäkseni kukaan ei pysty yhdistämään sähköpostiosoitettasi ja tarinaasi toisiinsa. Voit siis lähettää tarinasi täysin luottamuksellisesti.

Sähköpostiosoitteeni on helika@cc.joensuu.fi

Kiitos jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,

Heli Karjalainen
teol.yo
Itä-Suomen yliopisto

*       *       *

Aiheeseen liittyvää:

Vapaan pudotuksen hetki 

Kadotettu hengellisyys

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Minun tarinani

Nettikeskustelusta ja stooristani

Uskonto ei anna minulle mitään

Kannan syyllisyyttä ja kadun

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Hakomaja: Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta  (selviytymisopas)

Hakomaja: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. (Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.)

Hakomajan keskusteluja:

Miten kielsit uskosi?

“Uskon kieltäminen”

Se on nyt sitten tehty

Yhä useampi jättää vl-liikkeen

Mistä tulee huonommuuden  tunne?

1 kommentti

Kategoria(t): eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, get rid of, hengellisyys, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, omatunto, seurakunta, spiritualiteetti, tulevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, uskon jättäminen, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Syntien taakka nelivuotiaalle


Onko lapsella oikeus perusturvallisuuteen – ilman ehtoja ja painostamista? Onko lapsella oikeus itse päättää suhteestaan uskontoon?

Kun olin lapsi, isä siunasi joka ilta syntini pois ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Sitten oli minun vuoro siunata isäni synnit anteeksi. ”Jeesuksen nimessä ja veressä.” Muistan että olin jotain kuusivuotias.

En tietenkään ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta muistan sen ahdistavan tunteen. Tilanne oli painostava ja se toistui hyvin usein iltaisin. Tietysti sitä lapsena ahdistuu kun oma isä tulee keskellä yötä saarnaamaan verestä, anteeksiannosta, synnistä. Pelottavaa.

Aikuistuessani ymmärsin, että on todella hirvittävän väärin pakottaa ja opettaa lapsi pyytämään anteeksi, vaikka ei ole mitään anteeksipyydettävää. Tällä tavalla lapsen mieli ja omatunto vääristetään loppuelämäksi. Tällä lailla lapsi ehdollistuu pyytelemään anteeksi – silloin kun ehkä kaipaisi syliä, hyväksyntää, läheisyyttä ja kohtaamista. Lapsen mieli vääntyy luonnottomaksi suhteessa lähimpiin ihmisiin. Se on alistamista, väkivaltaa ja puolustuskyvyttämän lapsen psykologista ja hengellistä hyväksikäyttöä. 

Päätin, että jos saan joskus lapsia, en koskaan pakota heitä alistaviin rituaali-parannuksentekoihin.

Ankarat saarnat ja miesvaltaisen yhteisön puhuja-auktoriteetti voivat ahdistaa lasta

”Joskus tuli saarnasta paha olo, ihan kirveli, piti panna kädet korville ettei kuulisi. Niin kuin silloin, kun saarnattiin tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Sitä oli vaikea ymmärtää, se tuntui väärältä ja kohtuuttomalta. […] Silmälasipäinen Veli oli aamupäivällä saarnannut, että paljaat käsivarret ovat syntiä, uskovainen nainen ei saisi pitää hihatonta kesäleninkiä, miesten himot heräävät, sanoi. Katselin luisia olkapäitäni, kananlihalla olevia käsivarsiani, kummeksuen, mikähän se näissäkin… […] En oikein ymmärtänyt miksi elämä, maallinen vaellus piti olla ankaraa kilvoittelua, ristin kantamista: jos vain hetken vielä jaksamme taivaltaa, niin ihanan taivaan ranta odottaa, ikuinen autuus koittaa […].

Katkelma kirjailija Anna-Maija Ylimaulan romaanista Papintyttö.

Lapsen tunne-elämä ja vanhempien kunnioittamiskäsky

Kansainvälisesti tunnettu lapsipsykologi Alice Miller on puhunut ja kirjoittanut  siitä, miten tuhoisaa alistava kasvatus on ihmisen psyykelle. Lasten alistaminen vanhempien mielivallan alaiseksi on yhä enemmän kuin tavallista. Lasta on helppo alistaa, sillä hän on aina lojaali vanhemmilleen, olivatpa nämä millaisia hyvänsä.

Raamatun neljäs käsky käskee kunnioittamaan vanhempia, sellaisiakin jotka eivät kunnioitusta ansaitse. Tämä vaatimus hallitsee länsimaista kasvatusta sukupolvesta toiseen. Millerin mukaan ahdistava ja vaativa, ankara (usein uskonnollinen) kasvatus tuottaa vaikeita ongelmia ihmisille.  Vaativan ja rankaisevan uskonnollisuuden tuottamia vaurioita yritetään sitten hoitaa terapialla, ja siinä taas sellaisella tavalla joka ei Millerin mukaan toimi.

Psykoterapioissa nimittäin pääsääntöisesti pyritään ymmärtämään vanhempien tekosia ja löytämään lopulta anteeksianto, jota sitten pidetään eräänlaisena terapian huipentumana. Kun ihminen kykenee antamaan anteeksi kasvattajilleen, ajatellaan että silloin hän olisi myös vapautunut menneisyyden otteesta. Tästä Miller on totaalisen toista mieltä. Koko anteeksiannon vaatimus on hänen mielestään absurdi, ovela ja kiero keino vielä kerran sitoa lapsi kunnioittamaan vanhempiaan ja kieltämään omat tunteensa ja kokemuksensa. Sivuuttamaan oman oikeutetun kipunsa, taas kerran. Kuten sen  lapsena lukemattomat kerrat oli oppinut sivuuttamaan, ja siten mitätöimään.

Miller tarkoittaa niitä vanhempia, jotka koko kristillisen kulttuurin voimalla vaativat itselleen kunnioitusta, vaikka eivät sitä ansaitse. Vaadittu kunnioitus on ahdistava pakko. Siitä voi tulla autenttisen minuuden lukko. Kollektiivisen moraalin kulttuurinen ja yhteisöllinen paine ja yksilön oman ruumiin totuus asettuvat vastakkain. Kumpi voittaa?

Lapsuuden kipeät suhteet ja tapahtumat tulee tiedostaa, mutta päämääränä ei tule olla anteeksianto, ei myöskään juuttuminen vihaan ja katkeruuteen. Asiat tulisi kokea sellaisina kuin ne olivat, ilman moraalista ulottuvuutta. Keskeinen avain mielen tasapainoon on tiedostamisessa, tietoiseksi tulemisessa. Tällainenko se lapsuus oli, tällainenko olen ja miltäkö tämä kaikki minusta tuntui ja tuntuu?  Sen enempää oikeita vastauksia ei ole kuin tiedostaminen ja tunteminen. Siis sanalla sanoen: itsetuntemus.

Muutoinkin Millerin psykoanalyytikon pätevyydellä ja tutkimustyöllä rakentamat oivallukset ovat vakuuttavia.  Hän on selvittänyt niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat erilaisten narsististen häiriöiden syntyyn ja muotoutumiseen. Havainnollisella ajattelullaan ja oivalluksillaan Miller avaa oven menneisyyteen ja antaa lukijalle keinot käsitellä oman lapsuutensa traumoja.

Lastensuojelun ja kasvatusalan asiantuntijoiden tulisi ohjata lestadiolaisvanhempia ymmärtämään, että pakottaminen jatkuvaan parannuksentekoon ja päivittäinen  synnistä ja verestä hokeminen ei yhtään lisää pienen lapsen turvallisuuden tunnetta. Aikuisen tulisi oivaltaa, että lapsi ei sitä rituaalia tarvitse, vaan aikuinen rakentaa sitä omaksi turvakseen ja käyttää lastaan hyväkseen alistamalla lapsen. Hän tekee lapselleen vahinkoa. Moinen rituaali-parannuksenteko vääristää lapsen autenttisen omantunnon. Se vääristää myös lapsen ja vnhempien väliset suhteet. Onkin kysyttävä, miten turvataan lapsen uskonnonvapaus ja psyyken tasapainoinen kehittyminen.

Fundamentalismiin kasvattaminen riistää lapselta  uskonnonvapauden

Vanhemmilla on demokratiassa perinteellisesti ollut oikeus kasvattaa lapsensa haluamansa uskonnon harjoittajiksi. Tätä oikeutta pitäisi rohjeta kyseenalaistaa silloin, jos vanhemmat käytännössä estävät tai rajoittavat lapsen mahdollisuuksia oppia ajattelemaan itsenäisesti. Lapset eivät pääse osalliseksi samanveroisista mahdollisuuksista ja oikeuksista kuin muut lapset silloin jos heidän vanhempansa kasvattavat heidät uskonnolliseen tai muuhun rajoittavaan fundamentalismiin.

Uskonnonvapaus tulisi ulottaa myös lapsiin. Lapsella tulisi olla vapaus kasvaa rakastavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, ilman uskonnollista alistamista ja pakkoja, niin että hänellä olisi mahdollisuus valita ja ratkaista itse suhteensa uskontoon, sitten kun hän on siihen itse valmis.

Nelivuotiaan hätäännys

Alla olevassa tarinassa hienointa on lapsen selväjärkinen kysymys – ja se on paljastava: ”Mitä se tarkottaa?”

Pikkumiehen hätäännys pysähdyttää  lukijan, se järkyttää tässä Antti Halosen kertomuksessa. Se herättää myös paljon kysymyksiä. Onko tarinan lasten perusturvallisuus kiinni jokailtaisista anteeksipyyntörituaaleista? Onko lapsi varma isän rakkaudesta ja hyväksynnästä vasta kun hän on muistanut pyydellä syntejään anteeksi? Millaiseksi lapsen omatunto kehittyy? Vahemmat riistävät tällaisella aiheettomalla anteeksipyyntöjen toistelulla lapsen oman aidon omantunnon kehittymisen.

Lapsen uskonnollisen kasvatuksen kannalta ajatellen, vakaa ja turvallinen jumalasuhde ei tietenkään vaadi tällaisia rituaaleja, mutta vaatiiko sitä tässä aikuisen alistamiseen taipuvainen mielenlaatu?  Lapset ovat puolustuskyvyttömiä. Perusturvallisuus ei pääse rakentumaan, jos se on kiinni addiktiivisesta, rituaalisesta maagisten sanojen toistosta.

Miksi aikuinen mies tässä kertomuksessa näyttää istuttavan turvattomuuden ja syyllisyyden lapselle – sälyttää syntitaakan nelivuotiaan harteille?

Lapsen psyykkinen, uskonnoksi naamioitu alistaminen saattaa vakavasti vahingoittaa  tasapainoista henkistä ja hengellistä kehittymistä. Mikä SYNTINEN nelivuotias lapsi muka on?

Eikö ole täysin normaalia ja luonnollista että lapsi olisi mielellään lähtenyt kauppamatkalle mukaan yhdessä velipojan kanssa.  Miksi isä opettaa lapselle että lapsi onkin tämän takia syntinen? Tämä kertomuksen isä ei ole ymmärtänyt aikuisen vastuutaan.

Rituaalinen nimessä ja veressä -toistelu synnyttää varmasti pienen ihmisen lapsenmieleen ahdistusta ja pelkoa. Kristinopin mukaista se ei ole. Raamatun mukaan uskova, niin lapsi kuin aikuinenkin, saa olla turvattuna koko ajan Jumalan loppumattoman armon varassa. Ei pienen nelivuotiaankaan tarvitse sen saadakseen suorittaa jokailtaista ”mantra-rituaalia”.

Lapsella on oikeus kodissaan  turvalliseen nukkumaanmenoon ja turvalliseen oloon muutenkin, ilman ehtoja, ilman vaatimuksia jatkuvasta parannuksenteosta. Jos lapsi itse alkaa toistaa ja vaatia tällaisia rituaaleja esimerkiksi edellytyksenä nukkumaan rauhoittumiseen, hälytyskellojen pitäisi jo soida vanhempien mielessä.

Synnyt anteeksi 

 

 Isä on lähdössä käymään lähikaupassa, ja on kolmivuotiaan vuoro päästä mukaan. Nelivuotias jää epämukavalle kaarelle jännittyneenä eteisen lattialle makaamaan ja osoittaa äänekkäästi erimielisyytensä valinnan oikeudenmukaisuudesta.

Isän päästyä autollaan tielle saakka puhelin soi. Nelivuotiaan pikkumiehen itkuinen ääni sopertaa: ”Isä, minä oisin halunnu pyytää sinulta anteeksi.” Vieläkään ei ole myöhäistä, ja isä saarnaa pojalle kiukuttelun ja kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.
Ollaan laittautumassa nukkumaan. Kolmivuotias istuu pöntöllä ja lukee isän kanssa iltarukousta. Isä saarnaa pikkupojan pikkusynnit anteeksi, mutta isän pyytäessä evankeliumia hätäinen poika säntääkin kovalla kiireellä lastenhuoneen suuntaan. Isä jolkottaa nöyrästi alushousuja molemmilla käsillä kannattelevan pojan perässä kuullakseen pojan vastauksen: ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnyt anteeksi”. Kuin itsestään mieleen tulevat Paavalin sanat uskossa juoksemisesta. Kyllä evankeliumin perässä kannattaa vaikka juostakin.
 
Nelivuotias köllöttää jo sängyssään kädet rennosti pään takana. Kun evankeliumi on saanut puhdistaa päivän aikana tulleet likatahrat sekä isän että pojan matkavaatteista, poika yllättäen kysyy: ”Mitä se tarkottaa?”
 Isä selittää, että kun kaikki synnit annetaan anteeksi, se tarkoittaa, että kiukuttelut, tottelemattomuudet, valehtelut, kiusaamiset ja kaikki muutkin synnit on pyyhitty pois, eikä niitä enää ole. Ja isäkin saa uskoa suuttumiset, laiminlyönnit ja muutkin anteeksi. Poika uskoo, ja jää tyytyväisenä nukkumaan. Hän ei kysy, mitäs ne epäilykset sitten ovat. Tietäneekö hän sellaisia olevankaan?
Äidin kanssa luetun iltarukouksen jälkeen viisivuotias isosisko muistaa äkkiä, että pojat eivät ole vielä pyytäneet toisiltaan anteeksi. Alasängystä huudellen hän neuvoo poikia: ”Pyytäkää pojat tekin toisiltanne anteeksi, että säilytte uskovaisina. Halutaanhan me pysyä uskovaisina?” Pojat tottelevat kuuliaisesti viisaan isosiskon neuvoa.
 
 Tyttö muistuttaa vielä äitiään: ”Pyydättehän tekin isän kanssa toisiltanne anteeksi?” Äiti lupaa, että kyllä isä ja äitikin sopivat asiat joka ilta. Joskus päivälläkin.
Lapsen usko on yksinkertaista ja itsestään selvää. Heidän arvostelukykynsä ei riitä kyseenalaistamaan evankeliumin voimaa, ja juuri sellaisessa yksinkertaisessa uskossa piilee Jumalan pelastussuunnitelman mittaamaton viisaus.
 
Aikuisen kehittyneempi arvostelukyky on Jumalan antama lahja, joka auttaa toimimaan ajallisissa asioissa järkevästi, mutta uskonasioissa sitä ei ole lupa käyttää. Jumalan työtä aikuisenkaan arvostelukyky ei riitä arvostelemaan.
 Raamattu kehottaa meitä luottamaan taivaan Isän viisauteen ja uskomaan lapsen lailla. Ilman tuota neuvoa uskonkilvoituksemme olisi täysin mahdotonta.
 
Antti Halonen
Päivämies 14/2009 
 

Lue myös:

Alice Millerin suomennetut teokset

  • Alussa oli kasvatus. Kätketty julmuus ja väkivallan juuret, (Am Anfang war Erziehung, 1980), suom. Mirja Rutanen, 1985.
  • Älä huomaa. Muunnelmia paratiisiteemasta, (Du sollst nicht merken – Variationen über das Paradies-Thema, 1981), suom. Mirja Rutanen, 1986.
  • Karkotettu tieto, suom. Oili Suominen, 1989.
  • Lahjakkaan lapsen draama ja todellisen itseyden etsintä, (Das Drama des begabten Kindes und die Suche nach dem wahren Selbst. Eine Um- und Fortschreibung, 1996), suom. Mirja Rutanen, 1996.
  • Murra vaikenemisen muuri, suom. Leena Vallisaari, 1991.
  • Lapsuuden kuvia, suom. Eija Kämäräinen, 1986.
  • Kätketty avain, suom. Mirja Rutanen, 1989.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Alice_Miller

Anonyymi: Jumala keijullakin? Kotimaa24 blogikirjoitus.

Ankara usko ja lapsuus Inhimillisessä tekijässä 7.3.

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Alinta kastia naiset ja lapset

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen

Vuokko Ilola:  Lapsen usko. Blogikirjoitus 16.8.2016, Kotimaa24.

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Uskonnonvapaus.fi: lasten ja nuorten uskonnollinen asema

Lasinen meri Nivalan seuroissa

Meidän perhe: Lapsi ja uskonto – kolme katsomukseltaan erilaista avioparia kertoo miten he selittävät elämän suuria kysymyksiä lapselle.

Määttä, Kaija: Kannattaa panna synti pois. Vanhoillislestadiolaisuuden lastenlehti Lasten Siioni 6/2010.

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki Juuret & Siivet.

34 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, äitiys, eettisyys, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, isyys, kasvatus, käskyt, kilvoittelu, kontrollointi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, manipulointi, mielenterveys, normit, omatunto, painostaminen, pelko, perhe, retoriikka, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, synnit, syntien anteeksiantamus, syntilista, syyllistäminen, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yksilöllisyys