Avainsana-arkisto: vaitiolovelvollisuus

Tuomiokapituli: lestadiolainen rovasti rikkoi vaitiolovelvollisuuden ja syyllistyi painostamiseen


Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on antanut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvalle rovasti Erkki Pirille kirjallisen varoituksen toimimisesta vastoin pappisviran velvollisuutta sekä papille sopimattomasta käytöksestä. Erkki_Piri_1PR

Tuomiokapituli katsoo, että Piri on rikkonut papin vaitiolovelvollisuuttaan viime kesänä. Hän saattoi tuolloin kolmannen osapuolen tietoon keskustelun, joka sekä kantelijan, vanhoillislestadiolaisen perheenisän, että tuomiokapitulin mukaan on tulkittava luottamukselliseksi.

Erkki Piri oli paljastanut ulkopuoliselle hänelle uskoutuneen perheenisän henkilöllisyyden ja samoin uskotun asian sisällön. … Lue koko artikkeli…

29 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Conservative Laestadianism, eettisyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, käskyt, kirkko, lähihistoria, luterilaisuus, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sielunhoito, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

Alaranta väitöskirjassa: Lapsen etu ykköseksi kirkkolakiin


Teologian ja hallintotieteiden maisteri Johannes Alaranta toteaa väitöksessään Taakkojen kantaja vai ilmiantaja, että evankelisluterilaisen kirkon rippisalaisuus on ristiriidassa kansainvälisten ihmisoikeuslakien ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa.

Euroopan lait ja sopimukset lapsen edun vaalimisesta ovat Alarannan tutkimuksen mukaan velvoittavampia kuin kirkon ja esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vaitiolosäännöt.

Kuva: Heikki Haapalainen, Yle.

Kuva: Heikki Haapalainen, Yle.

Alaranta esittääkin,  että papeilla pitäisi olla samanlainen ilmoittamisvelvollisuus lapsiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta kuin lääkäreillä. Alarannan mukaan kirkkolakia pitäisi muuttaa siten, että papin velvollisuus on ryhtyä toimiin joka kerta, kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa, lapsen suojelemiseksi kaltoinkohtelulta.

Lisäksi Alaranta ehdottaa lievennystä vaitiolovelvoitteeseen papin työnohjaustilanteessa, jossa keskustelun toista osapuolta niin ikään sitoo lakiin perustuva vaitiolovelvoite.

Kirkkolaki säätää nykyisin, että pappia sitoo …Lue koko artikkeli…

3 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, armo, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, kannanotot, kirkko, kristinoppi, laestadianism, lapset, luterilaisuus, omatunto, opilliset kysymykset, pedofilia, Raamattu, rauhanyhdistys, sielunhoito, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tiede, tutkimus, vallankäyttö, vastuullisuus

Väittäjä tähtää muutoksiin lainsäädännössä


Teologi ja pappi Johannes Alaranta  on myös hallintotieteiden maisteri, ja 12.10.2013 hän väittelee teologian tohtoriksi. - Kuva: Karjalainen.

Teologi ja pappi Johannes Alaranta on myös hallintotieteiden maisteri, ja 12.10.2013 hän väittelee teologian tohtoriksi. – Kuva: Karjalainen.

Johannes Alaranta on valmistautunut väittämään ja perustelemaan väittämistään julkisessa väitöstilaisuudessa.

Väitöstiedote.

On sangen harvinaista, että tieteellisellä opinnäytteellä päästään niin pitkälle, että voidaan muuttaa maailmaa … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, ihmisoikeudet, insesti, kirkko, lähihistoria, opilliset kysymykset, pedofilia, Rippi, spiritualiteetti, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tutkimus

Johannes Alaranta: Taakkojen kantaja vai ilmiantaja?


Alaranta_Taakkojen kantaja vai ilmiantajaTM Johannes Alarannan väitöstilai-suus järjestetään lauantaina 12.10.2013 klo 12 alkaen, Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella, salissa AT100, Agora-rakennus, Yliopistonkatu 4, Joensuu.

Alarannan tutkimus kuuluu käytännöllisen teologian alaan. Väitöskirjan nimi on Taakkojen kantaja vai ilmiantaja? Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin vaitiolovelvollisuudesta vuoden 1993 kirkkolain mukaan ja vaitiolovelvollisuudesta vuosina 2007–2012 julkisuudessa esitetyt tulkinnat.

Vastaväittäjänä …Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, concept of sin, eettisyys, insesti, kaksoisviestintä, kannanotot, kristinoppi, lapset, lähihistoria, opilliset kysymykset, pedofilia, retoriikka, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, syyllisyys, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö

Alaranta: Erään prosessin kuvaus, kirja tulossa


Pappi ja tutkija Johannes Alaranta on julkistanut ennakkotiedon uudesta kirjastaan.  Hän tarkastelee samoja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisäisiä kysymyksiä, joista hän on käynyt keskustelua julkisuudessa, niin blogeisaan kuin muissa kirjoituksissaan ja haastatteluissaan (esim. YLEn A-Talk 25.5.2012). Uusi kirja sisältää myös ennen julkaisematonta tietoa tapahtumien taustoista.

Alaranta on tullut tunnetuksi erityisesti siitä, että juuri hän paljasti Lue koko artikkeli…

6 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, anteeksianto, eettisyys, elämäntapa, epäily, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, harhaoppi, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, nettikeskustelu, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, puhujat, Rippi, SRK ry., suurperhe, suvaitsevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö

Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme


Hyväksikäyttöskandaali nosti esiin lestadiolaisten ongelmat ja käsittelemättömät traumat, kirjoittaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän lehti Kirkko ja Me artikkelissaan ”Lestadiolaisuus murroksessa”. Lehti on haastatellut Johannes Alarantaa, Aimo Hautamäkeä ja Juho Kalliokoskea.  – Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme. On täysin epäkristillistä ja farisealaista ajatella, että vain meidän porukkamme voi pelastua ja kaikki muut menevät helvettiin. Ainakin minä olen kokenut hengellistä yhteyttä hyvin monenlaisten kristittyjen kenssa, toteaa Alaranta.Lestadiolaiset ovat olleet perinteisesti Lue koko artikkeli…

15 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Aimo Hautamäki, anteeksianto, ban of birth control, ban of television, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, forbidden things, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, insesti, johtajat, kadotus, kaksinaismoralismi, Kaleva, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, kontrollointi, Kotimaa, kulttuurikiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, teatteri, televisio, televisiokielto, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

SRK selvityttää herätysliikkeen johdon menettelyn pedofiliarikoksissa


Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) on käynnistänyt sisäisen selvityksen herätysliikkeen johdon menettelystä pedofiliatapausten yhteydessä.

Aloite  johtohenkilöiden menettelyä koskevasta selvityksestä on tullut SRK:n työvaliokunnasta, kertoo SRK:n varapuheenjohtaja Matti Taskila, joka itse on myös työvaliokunnan jäsen. Selvitystä ei ole kuitenkaan tarkoitus julkistaa.

Selvityksen laatijaksi on valittu vanhoillislestadiolainen juristi, joka toimii itse erään rauhanyhdistyksen puheenjohtajana. Selvitysmiehen henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Keväällä 2010 kirkolliskokouksen yhteydessä silloinen arkkipiispa Jukka Paarma painotti, että julkisuus ja avoin keskustelu kirkon piirissä tapahtuneiden pedofiliatapausten käsittelyssä auttaa ihmisiä saamaan oikeaa tietoa ja puhdistaa yleistä ilmapiiriä. SRK:n johto ei kuitenkaan aio julkistaa omia menettelyjään koskevan selvityksen tuloksia.

[Kaleva 29.3.2011: ”Maaliskuussa valmistuneen selvityksen sisällöstä kerrotaan tarkemmin tiedotusvälineille 7. päivä huhtikuuta Oulussa järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.”]

SRK:n sisäinen selvitys

SRK:n johtoa on syytetty pedofilian peittelystä ja lastensuojelulain tulkitsemisesta väärin. Arvostelua SRK:n menettelyistä on tullut myös liikkeen sisältä. On lisäksi  paheksuttu sitä, että SRK:n johto on torjunut pedofiliasta tiedottamisen herätysliikkeen sisällä.  

Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on väitetty, että laajaa lapsi- ja nuorisotyötä tekevän lestadiolaisyhteisön johtotasolla ei ole haluttu hyödyntää lastensuojelun asiantuntijoita, jotka olisivat itse tarjonneet asiantuntemustaan hyödynnettäväksi esimerkiksi herätysliikkeen sisäisessä, ennaltaehkäisevässä tiedotuksessa vanhemmille sekä lapsille ja nuorille.

Asiantuntijoiden mukaan pedofilian torjunnassa keskeistä on valmentaa lapsia ja nuoria sekä heidän vanhempiaan tunnistamaan riskitilanteet ja hyväksikäyttäjät. On arvioitu, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä elää tällä hetkellä yli 50 000 alle 18-vuotiasta.

– Jos johdon toiminnasta löytyy huomautettavaa, niin asiat pitää korjata, sanoo varapuheenjohtaja Matti Taskila.

Taskilan mukaan kyseessä on yleisselvitys eikä tässä yhteydessä selvitellä yksittäisiä rikostapauksia.

– Nyt on kaikenlaisia huhuja liikkeellä. Selvityksellä asioista saadaan käsitys ja siksi nimenomaan puolueeton selvitysmies tekee sen, selosti Taskila asiaa Helsingin Sanomien haastattelussa.

Puolueeton selvitysmies tulee kuitenkin herätysliikkeen omasta keskuudesta.

 – Olisimme voineet valita täysin ulkopuolisenkin, toteaa Taskila. Valittu selvitysmies on juristi, joka toimii erään paikallisen rauhanyhdistyksen puheenjohtajana.

Se että selvitysmies toimii itse herätysliikkeen luottamustehtävässä, ei Taskilan mukaan kuitenkaan vaaranna selvityksen puolueettomuutta.

– Hän tuntee sillä tavalla liikettä, että se on tavallaankin etukin. Toki häntä sitoo tuomarin vala, joten hän joutuu tekemään sen siitä näkökulmasta, huomauttaa Taskila.

Selvityksen on määrä valmistua helmikuun loppuun mennessä.

[SRK:n julkistama lehdistötiedote selvityksestä 7.4.2011.]

Rippisalaisuuden tulkinta muuttumassa kirkossa – entä SRK:ssa?

SRK:n johdon menettelyjen yhteydessä on julkisuudessa keskusteltu liikkeen rippisalaisuutta koskevasta opetuksesta.

SRK:n johto on pitänyt edelleen kiinni siitä käsityksestä, että rippisalaisuus sitoo myös maallikkoja. Esimerkiksi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ja pääsihteeri Aimo Hautamäki ovat rinnastaneet maallikon vastaanottaman ripin ja siihen liittyvän rippisalaisuuden pappeja ja lehtoreita sitovaan vaitiolovelvollisuuteen. Mutta kirkkolain mukaan puolestaan rippisalaisuudella ei ole juridista suojaa, jos ripin vastaanottaja on maallikko. Lisäksi, mikäli henkilö on saanut tietoonsa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavan asian, hän on lastensuojelu- ja rikoslain mukaan ilmoitusvelvollinen viranomaisille. Toisin sanoen, SRK:n opettama rippioppi on lainvastainen.

SRK:n johtoa onkin syytetty pedofilian peittelystä ja virheellisestä lastensuojelulain tulkitsemisesta sekälainvastaisen opin levittämisestä.

Ev.-lut. kirkko ei piispa Seppo Häkkisen ja tutkija Hanna Salomäen mukaan  pysty vaikuttamaan SRK:n rippioppiin, koska siltä puuttuvat keinot tähän.

SRK:n rippiopetuksessa oleva ristiriita edelleen voimistuu kirkkolain äskettäin uudistetun rippisalaisuuden soveltamistulkinnan kanssa.

Kirkko ja ministeriöt päättivät 8.12.2010 pappien uusista ohjeista, joiden mukaan rippisalaisuus ei koske pedofiliaa, vaan siitä on aina tehtävä ilmoitus poliisille.

Käytännössä kirkossa selkeytetään ja konkretisoidaan rippisalaisuuteen liittyvää laintulkintaa. Lastensuojeluvelvoite on jatkossa poikkeuksetta huomioitava, jos pedofilia tulee tietoon  rippitilanteessa. Papin on vastedes hyvinkin konkreettisesti annettava hyväksikäyttäjä ilmi. Ripittäytyjästä riippuen viranomaiselle voidaan ilmoittaa tekijän tai uhrin nimi tai molemmat.

Tosin kirkon virallinen ohjeistus toistaiseksi puuttuu, ja julkisuudessa  kirkon edustajat ovat esittäneet  erilaisia käsityksiä siitä, miten konkreettisesti on toimittava.

Kirkko ja ministeriöt ovat painottaneet, että ilmoituskynnyksen on oltava matala. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti on yleensä pedofiliatapauksissa rikos, sillä ilmoitusvelvolisuus koskee myös pappia tai lehtoria. Lastensuojelulain nojalla he, kuten kaikki kirkon työntekijät, ovat ilmoitusvelvollisia kaikissa tapauksissa, jolloin on syytä epäillä lapsen olevan vaarassa.

Helmikuussa piispainkokous tarkentaa menettelytapaohjeet ripistä ja sielunhoidollisista keskusteluista sekä niihin liittyvästä vaitiolovelvollisuudesta. Kirkkohallitus julkaisee oppaan asiasta.  Ohjeistuksesta tulee osa papiston koulutusta.

Hurtig: lastensuojelua hengellisissä liikkeissä vahvistettava kokonaisvaltaisesti

Lastensuojelun asiantuntija, YTT Johanna Hurtig johtaa kirkon ja Ensi-Kotien liiton käynnistämää tutkimusta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä uskonnollisissa yhteisöissä. Hän on eri yhteyksissä tähdentänyt laajempaa näkemystä lastensuojeluun ja hyväksikäytön torjuntaan, sillä rippisalaisuus ei ole asiassa suinkaan keskeisin ongelma. 

– Maallikoiden välisissä keskusteluissa voi lisäksi olla rippiin liittyvää käsitteellistä epäselvyyttä. Kun papit keskustelevat, he tietävät mistä puhuvat. Maallikot eivät välttämättä erota rippiä sielunhoidollisesta keskustelusta, Hurtig sanoo.

Mikäli maallikko vaikenee lasta koskevasta rikoksesta vedoten rippisalaisuuteen, hänen voidaan katsoa syyllistyneen lastensuojelurikokseen.

Johanna Hurtigin mukaan rippi on itse asiassa harvoin se tilanne, jossa lapseen kohdistunut väkivalta tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tulee esiin tai jossa se jää piiloon. Useimmiten hyväksikäyttö havaitaan, kun joku tekijän tai uhrin läheinen tai ulkopuolinen henkilö saa kuulla asiasta.

Rippiä koskevan ohjeistuksen rinnalle tarvittaisiinkin Hurtigin mukaan pohdintaa siitä, mitä muita tapoja on vaikuttaa lasten oikeuksien vahvistamiseen hengellisissä yhteisöissä.

– Ripittäytymistilanteet ovat lastensuojelua ainoastaan siinä mielessä, että sen kautta voidaan vaikuttaa siihen, ettei teko toistu eikä jatku. Lasten suojelemiseen tarvitaan myös muuta toimintaa, jonka avulla voidaan estää hyväksikäytön tapahtuminen, tunnistaa se mahdollisimman pian sekä käynnistää tarvittavat ammatilliset prosessit, hän sanoo.

Hurtigin mukaan uskonnolliset yhteisöt ovat otollinen kasvualusta lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle. Lisäksi hyväksikäyttötapausten havaitseminen voi olla hengellisessä liikkeessä vaikeampaa kuin muualla yhteiskunnassa.  Syynä ovat ihmisten kokema syvä luottamus ja turvallisuuden tunne yhteisön jäsenten kesken sekä auktoriteettisidonnaisuus. Yksilön alisteinen asema yhteisössä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi hyväksikäyttö voi jatkua ja jäädä kokonaan piiloon.

Johanna Hurtig on tutkinut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä erityisesti uskonnollisessa kasvuympäristössä.

Kymmeniä pedofiliatapauksia vanhoillislestadiolaisuuden piirissä

Luterilaisessa kirkossa ja sen herätysliikkeissä on paljastunut ainakin sata lasten seksuaalista hyväksikäyttötapausta. Epäiltyinä on ollut kahdeksan pappia ja mm. lestadiolaisia maallikkopuhujia sekä muita herätysliikkeen luottamushenkilöitä.

Selvityksen käynnistämisestä kertoi Helsingin Sanomat (Jussi Sippola: Lestadiolaisten pedofiliakohusta sisäinen selvitys. Helsingin Sanomat 24.12 2010, A5).

*       *        *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

*       *       *

Lue lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: Ripin nk. “olemus”. 12.5.2010.

Alaranta nojaa Suomen lakiin – Hautamäki Katekismukseen

Pia Alatorvinen: SRK:n Voittonen: Ketään ei ole pyritty vaientamaan. Kaleva 20.9.2010.

Simo Alastalo: Johanna Hurtig: Rippiin liittyvää käsitteistöä pitäisi selventää. Kotimaa24 9.12.2010.

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia

Asteriski: Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Hyväksikäyttö pitää kitkeä pois. Helsingin Sanomat 16.5.2010. Pääkirjoitus.

Seppo Häkkinen: Ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita. Helsingin Sanomat, mielipide, 1.10.2010.

Johannes Ijäs: Häkkinen: Lapsen etu ja rippisalaisuus eivät sulje toisiaan pois. Kotimaa24, 8.12.2010.

Insestiepäilty toimii yhä lestadiolaisten luottamustehtävässä. Iltalehti 29.9.2010.

Susanna Kemppainen: Lestadiolaisvaikuttajan raiskaussyytteitä puidaan käräjillä. Kaleva 12.1.2011.

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6.
Katja Kuokkanen: Kirkko ei valvo maallikkoihin ulottuvaa rippisalaisuutta: Vähän kykyä kaitsea herätysliikkeitä. Helsingin Sanomat 30.9.2010, A8.

Katja Kuokkanen: Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa. Helsingin Sanomat 8.12.2010.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö juurittava. Kaleva, pääkirjoitus 2.10.2010.

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset

Lucas: Hyväksikäytetty Minna – valtakunnansyyttäjä ottanut asian selvitettäväksi

Lucas: Piispa Häkkinen: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Lucas: SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

Lucas: Syytteet insestistä

Lucas: Tutkija Salomäki: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin

Lucas: Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Lucas: Unohtuiko lastensuojelu, SRK?

Lucas: Vastuun väistelyä vai ammattitaidottomuutta

Linda Pukka: Piispa: Kirkko on sulkenut silmänsä pedofilialta. Piispa Seppo Häkkisen kannanotto, MTV3 25.5.2010.

Jussi Sippola: Lestadiolaisten pedofiliakohusta sisäinen selvitys. Helsingin Sanomat 24.12 2010, A5.

SRK teetti sisäisen selvityksen pedofiliatapausten käsittelystä. Kaleva 29.3.2011.

Pedofiliaepäilyt kuohuttivat kirkolliskokouksen edustajia. YLE 3.5.2010.

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry. (Wikipedia)

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä

5 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, Aimo Hautamäki, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, insesti, johtajat, johtokunta, keskustelu, kirkko, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, nuoret, Olavi Voittonen, pedofilia, perhe, puhujat, Rippi, SRK ry., SRK:n johtokunta

Tutkija Salomäki: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin 1


Helsingin Sanomien toimittaja Katja Kuokkanen yritti selvittää, miten kirkon johdossa suhtaudutaan siihen, että kirkon suurimmassa herätysliikkeessä on toisenlainen kanta rippisalaisuuteen kuin kirkkolaissa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että kirkolla ei ole kykyä puuttua asiaan.

Kirkko ei kykene valvomaan SRK:n kirkkolain omaa tulkintaa.  Kyseessä on salassapitomääräys, ”rippisalaisuus”, joka kirkkolain mukaan koskee vain pappeja. Jos rikollinen ripittäytyy papille, pappi ei saa ilmiantaa rikollista. (Muuten, eikö tällainen vaikenemisidea ole kaikkineen itse asiassa nykymaailmassa hyvin outo?)

Lestadiolaiset kuitenkin opettavat, että rippiin liittyvä salassapitovelvoite koskee myös muita kuin pappeja. Heitä kaikkia, tavallisia pulliaisia.  Syntien anteeksiannon lausujan on vaiettava, vaikka toinen olisi ripissä tunnustanut esim. lapsen hyväksikäyttörikoksen.

SRK:n tulkinta on kirkkolain vastainen, ja lisäksi se rikkoo Suomen rikoslakia ja lastensuojelulakia.

Riskit! a) Uhri ei saa apua; b) Rikollinen jää rankaisematta; c) Rippi-isä /-äiti joutuu syytteeseen

Lastensuojelun asiantuntijat ovat kertoneet, että jotkut itse teossa kiinni jääneet lestadiolaiset lasten hyväksikäyttäjät ovat ripittäytyneet omanuskoiselleen kaverille, joka antaa synnit anteeksi ja on velvollinen pitämään suunsa kiinni. Vielä tavallisempaa on, että lapsen raiskaaja on pyytänyt tekoaan anteeksi uhriltaan. Pienikin lapsi tietää lestadiolaisen kotikasvatuksen saaneena, että anteeksi annetusta synnistä ei ole luvallista enää sen jälkeen puhua kenellekään. Hyväksikäyttäjä on saattanut vahvistaa tätä vielä uhkailuilla.

Rikollinen saattaa toistaa rikostaan jopa vuosia.

Rikoksen uhri ei saa apua ja on suuri riski, että hänen psyykkine ja fyysinen turvallisuutensa ja terveytensä murtuu pysyvästi.

Rikollinen on jäänyt, tai paremminkin päässyt,  ilman laillista rangaistusta. SRK:n tulkinnan epäillään mahdollistaneen monien hyväksikäyttötapausten jäämisen pimentoon, kokonaan tutkimatta ja rankaisematta.  

Näitä tapauksia tuskin on vuositasolla lukumääräisesti paljon, mutta kyseessä on sek äkristillisen lähimmäisvastuun että maallisen järjestyksen kannalta periaatteellinen eettinen ja oikeudellinen  asia, ja luterilaisen kirkon kannalta opillis-juridinen asia. Ja eikö lasten suojeleminen on kirkollekin kristilliseen etiikkaan  ja moraaliin liittyvä velvoite?

Toinen näkökulma. Tavallinen vanhoillislestadiolainen uskovainen, joka on toiminut rikosasioita tunnustaneen ihmisen rippi-isänä tai -äitinä,  voi törmätä ristiriitaan vasta rikoksen mahdollisesti paljastuessa muuta kautta. Hän saattaa joutua tällöin vastaamaan oikeudessa syytettynä rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Kysymys kirkon rippisalaisuudesta ja sitä kautta herätysliikkeiden näkemyksistä on noussut julkisuudessa esiin, kun sekä kirkosta yleensä että sen suurimman herätysliikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden, piiristä alkoi kantautua tietoja lasten seksusaalisesta hyväksikäytöstä. Syyllisiksi on paljastunut useita kymmeniä vanhoillislestadiolaisia miehiä, joista osa on ollut maallikkopuhujia ja osa paikallisten rauhanyhdistysten luottamustehtävissä toimineita.

*    *     *

SRK-lestadiolaisuuden rippikäsitys ja -käytäntö poikkeavat ev.-lut. kirkon käsityksestä  ensinnäkin (1) syntien anteeksi saamiseen liittyvien periaatteellisten uskomusten ja toiseksi (2) rippisalaisuuden suhteen. Kirkon kannalta ei liene mitenkään fataalia vaikka opillisia eroja on paljonkin. Kiusallisin on kirkkolain omintakeinen tulkinta.

1. Jumalalta anteeksi saamisen uskomukset ja käytännöt

Ev.-lut. kirkon opetuksen mukaan ihminen voi tunnustaa syntinsä ja saada ne anteeksi Jumalalta kolmella tavalla. Synnit voi tunnustaa Jumalalle yhteisessä jumalanpalveluksessa, hiljaisessa rukouksessa tai henkilökohtaisessa ripissä. Rippi on kirkon pyhä toimitus, armoetu, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön.

Henkilökohtainen rippi määritellään kirkossa kahdenkeskiseksi sielunhoidolliseksi keskusteluksi, jonka aloitteentekijä on aina ripittäytyjä itse. Ripittäytyä voi papille, muulle seurakunnan työntekijälle tai toiselle seurakuntalaiselle. Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista ehtoolliseen. Seurakunnassa ei voida ketään pakottaa rippiin. Rippi on täysin vapaaehtoinen.

Vanhoillislestadiolaisessa  liikkeessä taas ei hyväksytä, että ihminen voisi saada syntinsä anteeksi Jumalalta yksityisessä rukouksessa missään tapauksessa.  Synnit voi saada anteeksi vain siten, että toinen vanhoillislestadiolainen ihminen lausuu ääneen vanhoillislestadiolaisen perinteen mukaiset syyninpäästön sanat: ”Jeesuksen nimessä ja veressä”.  Synninpäästön julistajan tulee olla vanhoillislestadiolainen, mutta muita ehtoja ei ole.  Hän voi olla maallikkopuhuja tai pappi, mutta useimmiten hän on tavallinen vl-uskovainen. Hän voi olla jopa myös lapsi.

Syntejään voi myös pyytää anteeksi seuroissa kohottamalla käden saarnaa kuunnellessa, tai kääntymällä kenen hyvänsä vanhoillislestadiolaisen puoleen. Sama voi tapahtua missä hyvänsä muussakin sopivassa paikassa. Synninpäästön sanoja ei voi ottaa vastaan esimerkiksi kirjoitetusta tekstistä lukemalla, sillä uskotaan, että silloin niissä ei ole anteeksiantavaa voimaa. Synnintunnustajan ja anteeksi antamisen sanojan tulee molempien olla fyysisesti samassa paikassa ja synninpäästön sanat tulee lisäksi ottaa vastaan kuuloaistin kautta. 

Kuuroille synninpäästön sanojen uskotaan vaikuttavan myös viittomakileen merkeillä välitettynä. 

Tavanomaisena sielunhoitomuotona vanhoillislestadiolaisuudessa käytetään kahdenkeskistä henkilökohtaista rippiä ja usein myös henkilökohtaista julkirippiä. Julkirippi tarkoittaa henkilökohtaisten syntiensä tunnustamista julkisesti koko seurakunnan edessä, tavallisesti rauhanyhdistyksellä. Toiset paikalliset lestadiolaiset, rauhanyhdistyksen johtokunta tai joku puhuja voivat velvoittaa yksityisen lestadiolaisen uskovaisen julkirippiin, jopa silloinkin, kun asianomainen ei itse mielestään ole syyllistynyt syntiin, josta muut uskovaiset häntä puhuttelevat.

Rauhanyhdistyksen omintakeiseen hoitokokouskäytäntöön liittyy yleensä aina velvoite ja usein jopa painostaminen julkirippiin seurakunnan edessä. Esimerkiksi suviseuroissa ei julkirippiä kuitenkaan harrasteta.

Suomen ev.lut. kirkko luopui henkilökohtaisen julkiripin käytöstä jo 1800-luvulla. Keski-Euroopassa uskonpuhdistuksen seurauksena  julkirippi oli jätetty pois käytöstä  jo kolmisen sataa vuotta aikaisemmin, mutta jostain syystä katolinen käytäntö oli jäänyt edelleen elämään Pohjoismaissa. Myös maallinen oikeuskäytäntö saattoi siihen aikaan tuomita erityisen raskaista rikoksista julkirippiin, jossa sen nöyryyttävät ja julkisesti häpäisevät piirteet olivat osa tuomion kärsimistä.

2. Rippisalaisuuden velvoittavuus

Kirkkolain mukaan vain papin ja seurakunnan virassa toimivan lehtori ovat velvollisia salaamaan kaikissa tilanteissa, mitä heidän tietoonsa on tullut ripissä tai vastaavassa sielunhoidollisessa keskustelussa. Vaitiolovelvollisuutta nimitetään rippisalaisuudeksi, ja se velvoittaa nykyisen kirkkolain mukaan pappia ja lehtoria kaikissa tilanteissa. Rikosasioiden yhteydessä rippisalaisuuden kiertäminen kirkkolakia rikkomatta on ev.lut kirkon ohjeistuksen mukaan jossain määrin mahdollista. (ks. Mikkelin piispan Seppo Häkkisen katsaus Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus.)

Myös seurakunnan muissa tehtävissä ja monissa muissa ammateissa on sitouduttava vaitiolovelvollisuuteen (eri asia kuin rippisalaisuus), mutta lastensuojelulaissa on säädetty, että lapsen etu ohittaa aina kyseisen vaitiolovelvollisuuden. (Lisäksi, kaikissa tapauksissa rikoslaki velvoittaa tekemään ilmoituksen törkeistä rikoksista.)

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan ripin osalta, että rippisalaisuus on ehdoton ja velvoittaa myös maallikkoja, niin puhujia kuin ei-puhuvaisiakin riviuskovaisia. 

Mikäli pedofiili tunnustaa rikkomuksensa yksityisessä ripissä vanhoillislestadiolaiselle maallikolle, tämä ei saa tehdä rikollisesta ilmoitusta viranomaisille. Ripin vastaanottajalla on SRK:n lausunnon mukaan lupa vain kehottaa rikollista itse ilmoittautumaan ja siten käytännössä käynnistämään  itseensä kohdistuva poliisitutkinta syyllistymisestä  lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Perusteluna tähän SRK:n edustajat ovat esittäneet sen, että itse Jumala antaa synniinpäästön seurauksena pedofiilille halun ja voiman lähteä kärsimään teosta myös maallisen oikeuden määräämä tuomio. Rippi on pyhä toimitus, jossa syntinsä tunnustava saa synninpäästössä Pyhän Hengen voiman.

Synninpäästön kautta heräävä usko ja Jumalan voima ihmisessä saa SRK:n opetuksen mukaan aikaan sen, että rikostapauksissa ripittäytyjä haluaa mennä itse selvittämään rikoksensa maallisen oikeusistuimen edessä, eli  käytännössä ilmoittautumaan poliisille. Tämän hän tekee Jumalan antaman voiman tuloksena.  ”Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.” ”Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen.” ”Jumala kykenee ihmisessä vaikuttavalla voimallaan tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme edes ajatella. Elävä evankeliumi on Jumalan armahtaman rikollisen ainut voimanlähde hoitaa asia kuntoon myös ajallisen lain edessä.”

Lisäksi SRK-lestadiolaisuudessa  opetetaan että rippisalaisuus velvoittaa jokaista ripin vastaanottanutta ehdottomasti, siis myös maallikkoa.

Esimerkiksi SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki pitää rippi-isän tai -äidin vaitiolovelvollisuutta ehdottomana, eikä ripin vastaanottajan tule siksi kertoa hänelle uskotusta rikoksesta viranomaisille.   

Hautamäki on perustellut ripin vaatimaa ehdotonta luottamuksellisuutta Katekismuksella , jossa hänen mukaansa ei erotella vaitiolovelvollisuuden suhteen pappeja ja muita kristittyjä. ”Ripin vastaanottaja on sidottu vaikenemaan siitä, mitä henkilökohtaisessa ripissä puhutaan”, Hautamäki siteeraa Katekismusta.Sen sijaan ripin vastaanottajan velvollisuus on ohjata ja tukea rikoksen tehnyttä menemään poliisiviranomaisten luokse.” (Rauhan Tervehdys 12.5.2010.)

SRK:n opetus on ristiriidassa kirkkolain lisäksi myös Suomen rikoslain kanssa, sillä se velvoittaa jokaista tekemään ilmoituksen viranomaiselle tietoonsa saamasta rikoksesta,  jos se on törkeä. Samoin ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluu rikoksen valmistelu. Pedofiilien voidaan katsoa lukeutuvan tähän kategoriaan, koska heidän tiedetään tavallisesti toistavan tekojaan.

Kirkkolain perusteella maallikolla ei siis ole oikeutta salata rikoksia vetoamalla “rippisalaisuuteen”, ja lisäksi häntä velvoittaa rikoslaki tekemään ilmoituksen. Mikäli maallikko vaikenee, hän syyllistyy itse rikoksen peittelyyn.

Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippiopetukseen

 Helsingin Sanomien toimittaja Katja Kuokkanen selvitti, voiko kirkko, johon vanhoillislestadiolaisetkin  kuuluvat, puuttua liikkeen poikkeavaan rippioppiin erityisesti maallikon rippisalaisuuden osalta (HS 30.9.2010, A8).

Motiivi asian selvittämiseen on lähtenyt herätysliikkeessä paljastuneista pedofiliatapauksista. Lastensuojelun asiantuntijoiden raporttien perusteella on herännyt epäilys, että vanhoillislestadiolaisuuden oma rippiopetus ja -käytäntö on saattanut estää monien rikosten ilmituloa. 

 

Luterilaisen kirkon piispat eivät käytännössä kykene valvomaan kirkkoon kuuluvia herätysliikkeitä lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastamisessa, todetaan Helsingin Sanomien artikkelissa 30.9.2010. Katja Kuokkanen on haastatellut Kirkon tutkimuskeskuksen herätysliikkeiden asiantuntijaa, teologian tohtori Hanna Salomäkeä sekä Porvoon piispaa Björn Vikströmiä.

– Kirkon väkimäärä  ja maantieteellisen laajuuden takia kirkon johtajat eivät ole selvillä, mitä herätysliikkeissä tapahtuu, sanoo Salomäki.Vanhoillislestadiolaiset uskovaiset muodostavat kirkon suurimman herätysliikkeen. Heitä on arviolta 80 000 – 100 000, ja ev.-lut. kirkon ja seurakuntien palveluksessa on noin 140 vanhoillislestadiolaista pappia.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen sanoi Helsingin Sanomissa 29.9.2010, että liikkeen johtoelimessä, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen tai yksittäisen rauhanyhdistyksen piirissä kokouksessa, sielunhoitotilanteessa ilmi tuleva hyväksikäyttö rinnastuu rippisalaisuuteen.

Hyväksikäytöstä kuuleva ripin vastaanottaja voi siten Voittosen mukaan vedota vaitiolovelvollisuuteen ja jättää ilmoittamatta viranomaisille lastensuojelun tarpeesta.

Kuten todettua, rippisalaisuus ei kirkkolain mukaan kuitenkaan ulotu uskonnollisten yhteisöjen maallikojäseniin. Rauhanyhdistysten toiminta on yleensä hyvin maallikkovaltaista ja rikollinen voi valita ripin vastaanottajaksi kenet hyvänsä vanhoillislestadiolaisen henkilön, esimerkiksi ystävänsä, tai jopa hyväksikäyttämänsä lapsen tai nuoren.

Em. käytäntö on yksiselitteisesti lainvastainen. Ilmoitusvelvollisuudesta säädetään lastensuojelulaissa, vain rippisalaisuus on kirkkolaissa säädetty poikkeus eikä koske maallikoita.

Kirkon johto on Kirkon perheasiainkeskuksen johtajan Martti Eskon suulla sanonut, että sillä on pedofilian paljastamisesta vastuu, joka ulottuu myös herätysliikkeisiin (HS 22.1.2010). Kirkon toimivalta koskee luonnollisesti vain kirkon palveluksessa olevia.

– Normit tai rangaistukset kohdistuvat pappeihin. Pappislupaus velvoittaa: pappi suostuu kaitsentaan piispan alaiseksi, Salomäki sanoo.

Lestadiolaisessa liikkeessä kirkko nähdään esivaltana, jota pitää kunnioittaa. Kirkkoa ei sitävastoin hyväksytä täysin hengellisenä esivaltana, jonka luterilainen Raamatun tulkinta velvoittaisi vanhoillislestadiolaisia pappeja.

Vanhoillislestadiolaiset ainoa pelastava yhteisö – kuuliaisuuden palkintona ikuinen elämä taivaassa

Liikkeen jäsenillä on Salomäen mukaan ajatus omasta liikkeestään ainoana pelastavana yhteisönä, mikä ilmenee suhtautumisessa kirkon johtoon ja opetukseen.

Kirkon muut jäsenet eivät SRK-lestadiolaisuuden opetuksen mukaan ole pelastettuja kristittyjä. Pelastus on mahdollinen vain silloin, kun ihminen on saanut synninpäästön jonkun vanhoillislestadiolaisen lausumana, jolloin hänestä tulee ”Jumalan lapsi”  ”jumalanvaltakuntaan”. Hänen tulee käydä rauhanyhdistyksen seuroissa ja liittyä siten yhteisöön. Rauhanyhdistyksen muodollinen jäsenyys ei ole pakollista. Sen sijaan kuuliaisuus yhteisön opetukselle ja normeille on taivaspaikan ehto. ”Jumalanvaltakunta” eli vanhoillislestadiolaisten yhteisö on julistettu erehtymättömäksi.

Vain vanhoillislestadiolaisuudessa pelastuu, kuuluu opetus, johon lapset kasvatetaan mutta jota ei kuitenkaan suoraan julkisesti mielellään sanota oman piirin ulkopuolella.

Salomäki suhtautuu epäillen esimerkiksi siihen, että kirkosta erottamista käytettäisiin rangaistuksena lastensuojelulain noudattamatta jättämisestä.

– Tämä on kansankirkossa harvinainen ajatus. Kirkossa organisaation luonteeseen kuuluu, että siihen kuuluvat kaikki, Salomäki sanoo.

Piispa Björn Vikström korostaa maallikoiden ilmoitusvelvollisuutta

HS:n toimittaja Katja Kuokkanen haastatteli Porvoon piispa Björn Vikströmiä kirkon suhtautumisesta siihen, että seksuaalisen hyväksikäytön ilmoitusvelvollisuudesta on erilaisia näkemyksiä kirkon herätysliikkeissä.

Kysymys: Vanhoillislestadiolaisten johtaja Olavi Voittonen rinnasti SRK:n kokouksissa tapahtuvan hyväksikäyttöepäilyn paljastumisen rippisalaisuuteen. Mitä ajattelette tästä?

– Ymmärtääkseni kirkkolaissa sanotaan rippisalaisuudesta, että se koskee nimenomaan pappien rippiä ja sielunhoitoa. Nämä eivät ole rinnastettavissa maallikoihin.

Miten kirkko käytännössä puuttuu siihen, että herätysliikkeet rinnastavat maallikoita pappien rippisalaisuuteen?

– Meillä on vastuu tästä. Tähän asiaan pitää tarttua, ja sitä pitää selvittää sekä kirkon työntekijöille että suurelle yleisölle.

Miten herätysliikkeiden maallikoiden kesken tehtävää rippiä pitäisi tulkita lastensuojelun ja paljastuneen hyväksikäytön valossa?

– Ei voi soveltaa ajatusta, ettei ilmoitusvelvollisuus olisi voimassa. Maallikoiden vaitioloa ei mainita, eikä lailisesti ole perusteltua poikkeukseen. Jos se sattuu omalle kohdalle, täytyy selvittää asia paikallisten kirkkoherrojen kanssa, toteaa Vikström.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

Aiheeseen liittyvää:

Admata: Vl-oppi välimiehen välimiehestä

Riitta Hirvonen: Ilmiantaa vai ei? Rauhan Tervehdys 12.5.2010.

Juuret ja Siivet: Syntien taakka nelivuotiaalle

Heli Karhumäki: Helevettiin menöö että heilahtaa

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6. (Nettiversio tässä.)

Katja Kuokkanen: Joka kahdeksas pappi kuullut hyväksikäytöstä ripissä. Helsingin Sanomat 16.6.2010.

Katja Kuokkanen: Kirkko ei valvo maallikkoihin ulottuvaa rippisalaisuutta: Vähän kykyä kaitsea herätysliikkeitä. Helsingin Sanomat 30.9.2010, A8.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos. Pääkirjoitus, Päivämies 27.1.2010.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö juurittava. Kaleva, pääkirjoitus 2.10.2010.

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

Topi Linjama:  Olemmeko luterilaisia?

 
 
 

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armo, armonvälineet, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, häpeä, Helsingin Sanomat, ihmisarvo, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lapset, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, nuoret, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., synnit, syntien anteeksiantamus, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Piispa Häkkinen: Kirkko ei kykene puuttumaan SRK:n rippioppeihin 2


 

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen muistutti kirkkolaista Helsingin Sanomissa.

”Ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita. – – ehdoton rippisalaisuus ei koska pappien ja lehtoreiden lisäksi muita työntekijöitä tai maallikoita. Kirkkolaki on tältä osin hyvin selvä.” (HS Mielipide 1.10.2010.)

Häkkinen on laatinut vaitiolovelvollisuudesta  tiivistetyn ohjeen seurakuntien työntekijöille kirkon nettisivulle: Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen kannattaa lukea asiakirja.

Helsingin Sanomien kirjoituksessaan Häkkinen muistuttaa: ”Jokainen kirkon työntekijä ja luottamushenkilö on lastensuojelulain nojalla ilmoitusvelvollinen havaitsemastaan lapsen hyväksikäytöstä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös pappeja ja lehtoreita muissa paitsi rippi- ja sielunhoitokeskusteluissa, joihin liittyy ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Myös näissä tapauksissa papin tai lehtorin velvollisuus on etsiä keinot puuttua asiaan.  – –

HS:n kirjoituksissa on kritisoitu sitä, ettei kirkko valvo maallikoihin ulottuvaa rippisalaisuutta. Sitä ei valitettavasti voida valvoa, koska ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita. 

Asiasta on puhuttu myös kirkon ja herätysliikkeiden johtajien kanssa käydyissä neuvotteluissa.”

Kirkko ei löydä keinoa puuttua SRK:n kirkkolain vastaiseen opetukseen

Piispa Seppo Häkkisen kirjoituksesta saa kuvan, että evankelis-luterilaisessa kirkossa tunnetaan hyvin SRK:n tulkinta, että rippisalaisuus velvoittaa myös mallikkoja. Kirkon ja vanhoillislestadiolaisten välisistä käsityseroista on käyty keskusteluja, mutta kirkko ei ole löytynyt mahdollisuuksia vaikuttaa  SRK:n kirkkolain vastaiseen opetukseen.

Sinänsä pattitilanne vaikuttaa lähinnä kummalliselta.

Ehkä se on ymmärrettävissä valtapoliittiselta kannalta. Ev.-lut. kirkko ei kykene puuttumaan suuren ja kirkossa paljon valtaa omaavan herätysliikkeen kirkkolain vastaiseen opetukseen. Muutaman tuhannen kannattajan Nokia Missio erotettiin kirkosta opillisten erojen perusteella. Suurin ja kaunein herätysliike vanhoillislestadiolaisuus saa kirkon johdolta erityisoikeuksia opettaa mitä se itse päättää.

Kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine on Kotimaa-lehdessä verrannut suuria herätysliikkeitä kirkossa käenpoikiin. Liikkeille on tyypillistä vallan tavoittelu itselleen ja pyrkimys asettua ”kirkoksi kirkossa”.

Vertaus tuntuu erityisen osuvalta, kun tarkastellaan vanhoillislestadiolaisuuden toimintaa kirkon sisällä.

*     *     *

Ajattelemisen aihetta antoivat Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ja Lucas.

(Kuva: Harri Teitto, Uutisvuoksi).

Aiheeseen liittyvää:

Jan Ahonen: Dosentti Kotimaassa: Herätysliikkeet käenpoikia kirkossa. Kotimaa24 23.6.2011.

Alaranta nojaa Suomen lakiin – Hautamäki Katekismukseen

Johannes Alaranta: Ripin nk. “olemus”. Kotimaa24-blogi 12.5.2010.

Hyväksikäyttö. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Seppo Häkkinen: Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus  

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6. (Nettiversio tässä.)

Katja Kuokkanen: Kirkko ei valvo maallikkoihin ulottuvaa rippisalaisuutta: Vähän kykyä kaitsea herätysliikkeitä. Helsingin Sanomat 30.9.2010, A8.

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, armonvälineet, eettisyys, Helsingin Sanomat, insesti, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, normit, nuoret, opilliset kysymykset, pedofilia, puhujat, Rippi, sananjulistajat, sielunhoito, SRK ry., synnit, syntien anteeksiantamus, vastuullisuus, väkivalta