Avainsana-arkisto: vaitiolovelvollisuusrikkomukset

Tuomiokapituli: lestadiolainen rovasti rikkoi vaitiolovelvollisuuden ja syyllistyi painostamiseen


Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on antanut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvalle rovasti Erkki Pirille kirjallisen varoituksen toimimisesta vastoin pappisviran velvollisuutta sekä papille sopimattomasta käytöksestä. Erkki_Piri_1PR

Tuomiokapituli katsoo, että Piri on rikkonut papin vaitiolovelvollisuuttaan viime kesänä. Hän saattoi tuolloin kolmannen osapuolen tietoon keskustelun, joka sekä kantelijan, vanhoillislestadiolaisen perheenisän, että tuomiokapitulin mukaan on tulkittava luottamukselliseksi.

Erkki Piri oli paljastanut ulkopuoliselle hänelle uskoutuneen perheenisän henkilöllisyyden ja samoin uskotun asian sisällön. … Lue koko artikkeli…

Mainokset

29 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Conservative Laestadianism, eettisyys, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, käskyt, kirkko, lähihistoria, luterilaisuus, puhujat, rauhanyhdistys, sananjulistajat, sielunhoito, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

Väittäjä tähtää muutoksiin lainsäädännössä


Teologi ja pappi Johannes Alaranta  on myös hallintotieteiden maisteri, ja 12.10.2013 hän väittelee teologian tohtoriksi. - Kuva: Karjalainen.

Teologi ja pappi Johannes Alaranta on myös hallintotieteiden maisteri, ja 12.10.2013 hän väittelee teologian tohtoriksi. – Kuva: Karjalainen.

Johannes Alaranta on valmistautunut väittämään ja perustelemaan väittämistään julkisessa väitöstilaisuudessa.

Väitöstiedote.

On sangen harvinaista, että tieteellisellä opinnäytteellä päästään niin pitkälle, että voidaan muuttaa maailmaa … Lue koko artikkeli…

Jätä kommentti

Kategoria(t): anteeksianto, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, ihmisoikeudet, insesti, kirkko, lähihistoria, opilliset kysymykset, pedofilia, Rippi, spiritualiteetti, syntien anteeksiantamus, syyllisyys, tutkimus

Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa


Olen kirjoittanut tästä  asiasta kauan sitten Helsingin Sanomien yleisönosastoon, mutta siellä ei tätä julkaistu.

Yksi kipeä asia monelle meistä vanhemmista uskovaisista on hoitokokouskäytäntö. Ja se mitä rauhanyhdistyksissä tehtiin SRK:n tuella 1970- ja 1980-luvulla.

Aimo Hautamäki, joka on SRK:n pääsihteeri, on nimittänyt hoitokokouksia sielunhoidollisiksi keskusteluiksi.

Sielunhoitokeskustelut käydään kirkkomme opetuksen ja sielunhoitokäytännön mukaan kahden kesken, ne ovat vapaaehtoisia eikä ketään ole lupa pakottaa tunnustamaan julkisesti mikrofonin ääressä seurakunnan edessä syntejään.

Lisäksi Kirkon sielunhoito-ohjeiden mukaan sielunhoitoon liittyy aina myös ehdoton vaitiolovelvollisuus. Sekin rikottiin hoitokokouksissa kun tavallisten yksityisten ihmisten henkilökohtaisia asioita reviteltiin mikrofonin avulla kaikkien kuultaviksi. Puhujta loivat ilmapiirin, jossa he oikein kannnustivat ihmisiä ilmiantamaan toistensa arkipäiväisiä luonteen heikkouksia ja luuloteltuja väärintekemisiä.

Mikään niistä oikeaan sielunhoitoon liittyvistä ehdoista ei täyttynyt eikä täyty rauhanyhdistyksen hoitokokouskäytännössä.

Hoitokokoukset olivat häikäilemätöntä, julmaa hengellistä väkivaltaa. Ja erityisen pahoin kohdeltiin silloin uskovaisia vanhuksia. Saarnaajat häpäisivät ja nöyryyttivät heitä suuren joukon edessä, julkisesti. Ilta illan jälkeen. Tuttujen uskonystävien edessä ja heidän tekemänään.

Ihmisiä erotetiin täysin perusteettomien syytösten takia. Valtaosa erottamisista tehtiin suullisesti hoitokokouksen kuluessa. Erottaminen merkitsi sulkemista ulos ”yhteisestä rakkaudesta” ja kieltoa muille olla missään tekemisissä erotetun kanssa,  eli eräänlaista pannaan julistamista.

Kaikki vl:t eivät ole rauhanyhdistyksen jäseniä, mutta jäsenen ollessa kyseessä hänen jäsenyytensä yhdistyksessä loppui myös siihen. Vain harvojen erottamisten osalta on olemassa dokumentteja rauhanyhdistyksen johtokunnan virallisesta päätöksistä, esim. Raahen rauhanyhdistykseltä   vuodelta 1965 ja Korpirannan rauhanyhdistykseltä 1973.

On järkyttävää että johtomiehemme kiistävät tämän. Eikä ole käyneet korjaamaan  asioita. Silloinen arkkipiispa Mikko Juva yritti puuttua asiaan, ensin hän oli yhteydessä SRK:hon ja kävi keskusteluja johtomiesten kanssa, mutta tuloksetta. Kovakorvaisuus tapasi herätysliikkeemme johdon. Sitten julkisella puheenvuorolla Helsingin Sanomissa. Hän jopa yritti puolustaa ja lohduttaa yksittäisiä ahdistuneita uskovaisia yksityisissä keskusteluissa.

Tapahtumat on lisäksi salattu nuoremmalta uskovaisten sukupolvelta. Mutta mukana olleita ne asiat hiertävät yhä, sillä silloin tehtiin tuhansille uskovaisille vääryyttä. Kukaan uskovainen ei voi hyväksyä väkivaltaa eikä painostusta. Se oli kiusaamista joukolla.

Ja mitähän tähän maan laki mahtaisi sanoa? Eikö kaikilla suomalaisilla kuitenkin kuuluisi olla samat lain suomat oikeudet. Lain pitäisi suojella väkivallalta ja painostukselta. Mutta ei silloin kukaan vienyt näitä tapauksia oikeuteen tutkittavaksi.

(Nestori)

*   *    *

Silloinen arkkipiispa Mikko Juva on vahvistanut muistelmissaan sen tosiasiaksi, että vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestö SRK todellakin johti hoitokokouksia koko maassa valtakunnallisesti. SRK sekä käynnisti että tuki paikallista väkivaltaa.

SRK:n johtohenkilöt ovat julkisuudessa  väittäneet muuta. He ovat vaienneet hoitokokusten julmuuksista niin kauan kuin ovat voineet. He ovat salanneet tapahtumat eikä niistä ole ollut mahdollista keskustella vapaasti.

Nyt SRK:n johtajat ovat siirtäneet vastuun paikallisiin rauhanyhdistyksiin. SRK:n pääsihteeri on väittänyt, että paikalliset rauhanyhdistykset olisivat ”pyytäneet SRK:lta apua” hengelliseen selvittelyyn.

Mikko Juva  kertoo muistelmissaan täysin toista. Hän toteaa suoraan, että  SRK oli painostusjärjestelyissä aloitteellinen:

”Kyseessä ei ollut paikallinen ilmiö, vaan valvontaa johti Oulun keskusjärjestö, jonka lähettiläät matkustivat niskoitteleviin paikallisyhdistyksiin hoitoa suorittamaan.”

Juva näyttää oivaltaneen sen, millaista hengellistä ja sosiaalista katastrofia uskovaisten yhteisöstä erottaminen yksilölle merkitsi:

”Autuuden menettämisen ja yhteisöstä erottamisen uhalla painostettiin yksittäiset kristityt ja paikallisyhdistysten johtomiehet taipumaan. Voi vain kuvitella, mitä erottaminen merkitsi kodistaan, sukulaisistaan ja naapureistaan riippuvaiselle ihmiselle, joka Pohjolan kaamoksessa oli löytänyt uskovien seurakunnan yhteydestä ja lämmöstä turvan maailman ja luonnon ankaruutta ja kovuutta vastaan. — ”

Arkkipiispa Mikko Juva yritti vaikuttaa SRK:hon ja lopettaa hoitokokoukset. Hän ei siinä onnistunut. 

Kirkko ei Juvan jälkeen puuttunut vl-liikkeen sisäiseen väkivallan kurimukseen. Vasta arkkipiispa Jukka Paarma tarttui asiaan puheessaan Oripään suviseuroissa 2009 .

*     *     *

Arkkipiispan puhe suviseuroissa: neljä kipupistettä

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa”

Keksityn henkiopin leiväminen

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

SRK:n tie 60-luvulta hoitokokouksiin

3 kommenttia

Kategoria(t): 1970-luku, 1980-luku, ahdistus, arkkipiispa, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, keskusteluilmapiiri, kiellot, kirkko, lakihengellisyys, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sensuuri, seurakunta, sielunhoito, SRK ry., syrjintä, syyllistäminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta