Avainsana-arkisto: vanhoilllislestadiolaisuus

Vahingoittiko SRK:n takaisinveto evankeliumin asiaa?


 Pidämme tärkeänä, että usko ja sen mukainen elämä olisivat Jumalan sanan mukaisia. Joka uskoo niin kuin Raamattu sanoo, tulee autuaaksi. Olemme halunneet kuitenkin välttää sellaista taistelua joka ei rakenna, vaan vahingoittaa evankeliumin asiaa.

Hannu Ojalehto: Moniääninen kirkko. (Päivämies, heinäkuussa  2006.)

Omien ajatusten ilmaiseminen julkisesti on vl-teologille hankala paikka. Pohdiskelevilla vl-teologeilla on omat hyvin perustellut näkemyksensä, mutta julkisen ilmaisun on aina mahduttava vl-uskon kollektion sisään, niin ettei synny eriseuran hajua. Sitä varotaan kaikkein eniten Lue koko artikkeli…

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, 1970-luku, 2010-luku, erehtymättömyys, eriseura, evankelis-luterilainen kirkko, harhaoppi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kirkko, kristinoppi, lakihengellisyys, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, televisio, televisiokielto, tulevaisuus, vallankäyttö, vastuullisuus, yhtenäisyys

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä


Tampereen yliopisto, Ensi- ja Turvakotien liitto ja evankelis-luterilainen kirkko ovat käynnistämässä ensi kertaa selvitystä siitä, miten lasten oikeudet toteutuvat uskonnollisissa yhteisöissä. Tutkimusyhteistyöhön on tulossa kumppaneita myös Irlannista, Norjasta ja Skotlannista.

Tutkija: ”Uskonnolliset yhteisöt ovat otollinen kasvualusta lasten hyväksikäytölle.” Turvalliseksi koettu tiivis  yhteisö voikin olla lapselle turvallisuusriski.

Lastensuojelun tutkija, YTT Johanna Hurtig sanoo, että uskonnolliset yhteisöt ovat otollinen kasvualusta lasten hyväksikäytölle. Lisäksi hyväksikäyttötapausten havaitseminen voi olla uskonliikkeessä vaikeampaa kuin muualla yhteiskunnassa.  Syynä ovat ihmisten kokema syvä luottamus ja turvallisuuden tunne yhteisön jäsenten kesken sekä auktoriteettisidonnaisuus.

Yksilön alisteinen asema yhteisössä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi hyväksikäyttö voi jatkua ja jäädä kokonaan piiloon.

Liikkeen mainetta saatetaan vaalia  mieluummin kuin suojeltaisiin lapsia. Yhteisön johtajia ja sananjulistajia pidetään kaiken arvostelun yläpuolella ja oman yhteisön uskotaan olevan erehtymätön.  

Liikkeen sisällä olevilla ei ole lupaa kyseenalaistaa enempää opetusta kuin sananjulistajien asemaa eikä avoin keskustelu ongelmista yksinkertaisesti ”ole tapana”. Uhka yhteisöstä erottamisesta, kadotukseen joutumisesta ja oman sosiaalisen verkoston kadottamisesta toimii tehokkaana pelotteena ja leikkaa kyseenalaistavan keskustelun alkuunsa.

Uskonnollisen yhteisön sisäinen, omaa yhteisöä suojeleva alakulttuuri muodostaa siten turvallisuusriskin ja  tarjoaa  otollisen maaperän pidäkkeettömälle vallankäytölle ja väärinkäytöksille.

Kaikkein puolustuskyvyttömimmät, kuten juuri lapset,  joutuvat suojattomiksi hyväksikäyttäjää  vastaan. Edes lapsen omat vanhemmat eivät rohkene lähteä puolustamaan lastaan auktoriteetteja vastaan. Vakava esimerkki tästä on nähty Pietarsaaren tapauksessa.

Helsingin yliopiston tutkija, sosiaalityön yliopistonlehtori Johanna Hurtig, joka on itse vanhoillislestadiolainen,  on selvittänyt tähän teemaan liittyviä kysymyksiä lasten turvallisuuden kannalta jo yli vuoden ajan. Hän on parhaillaan käynnistämässä uutta tutkimusprojektia, jossa ryhdytään tutkimaan lasten asemaa ja mahdollisia suojelutarpeita uskonnollisissa yhteisöissä. STT, Helsingin Sanomat  ja Kaleva haastattelivat Hurtigia, lähtökohtana  lestadiolaisuuden sisällä Pietarsaaressa paljastuneet hyväksikäyttötapaukset.

Johanna Hurtigin johtama tutkimusprojekti ei kuitenkaan kohdistu ensisijaisesti hyväksikäyttöteemaan, vaan se tarkatelee uskonnollisia yhteisöjä laajemmin lasten hyvinvoinnin ja suojelutarpeen kannalta.

 ”Pedofiilikohu ei yllättänyt”

Johanna Hurtig on Kärkölässä asuva 49-vuotias kahdeksan lapsen äiti ja sosiaalityön yliopistonlehtori. Hän valmistelee parhaillaan tutkimusta lastensuojelukysymyksistä uskonnollisissa yhteisöissä. Itse hän toteaa olevansa lastensuojelun tutkijana sitoutunut ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon.

Hän on aikaisemmissa julkaisuissaan tutkinut mm. riskilapsuutta ja -nuoruutta sekä pahuuden ilmentymiä perheessä. Hänet tunnetaan esimerkiksi teoksen Pahan kosketus (2002) toisena toimittajana.

Pietarsaaren pedofiilitapaus nosti julkisuuteen yhtä aikaa lastensuojelukysymykset ja lestadiolaisen herätysliikkeen, eli teemat, joissa yhdistyvät Hurtigin tutkimustyön kohde ja oma henkilökohtainen elämänhistoria. Pedofiiliepäilyn julkitulo ei yllättänyt Hurtigia. Oman taustansa ja aihepiiriin liittyvän tutkimustyönsä perusteella hän osasi odottaa pahuuden ilmituloa.

– Olen varmasti suomalaisista [puuttuu sana, ehkä ”harvinainen”?]  ihminen, joka reagoi tietoon pedofiilisaarnaajasta laimeimmin. Ajattelin, että okei, nyt se sitten alkaa. Olen työstänyt tätä teemaa vuoden verran uutta tutkimusprojektia varten, joten tiesin odottaa, että tällaisia tapauksia voi tulla esiin.

Hurtigin mielestä lestadiolaisyhteisö kokee turhaan leimautuvansa pedofiilikohussa. Pietarsaaressa uskonnollinen yhteisö oli olennainen osa tapahtumia ja koko hyväksikäytön dynamiikkaa, joten oli aivan oikein julkistaa mediassa, että rikos oli tapahtunut  juuri tällaisessa yhteisössä. uskonnollisen liikkeen yhteyttä tapahtuneeseen ei ollut syytä salailla.

– Asia on kamala ja uutisointi ikävää. Mutta se voi olla myös hyvä paikka lähteä tutkimaan, millaisia vaaroja lasten asemaan liittyy ja miten niitä voidaan ehkäistä.

Hurtig huomauttaa, että lestadiolaisia koskeva mediajulkisuus ei ole yleisesti ottaen ollut yksinomaan  kielteistä. Lestadiolaisuutta on tarkasteltu julkisuudessa  usein myös erittäin myönteisessä valossa: ”sympaattisina perheinä, aikaansaavina naisina ja reippaina miehinä”.

Onko lestadiolaisessa yhteisössä tilaa ajatella itse?  Naisten asema epäkohta?   

Hurtigille itselleen lestadiolaisyhteisö onkin ollut hyvä paikka kasvaa, olla nuori ja perustaa perhe. Osallistuminen tapahtumiin on ollut osa elämää, tosin viime aikoina harvemmin.

– Etenkin sosiaalityön ammattilaisena, eli ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vaalimiseen sitoutuneena, joutuu miettimään omaa suhdettaan tällaiseen yhteisöön.

Hurtig sanoo miettineensä paljon, onko yhteisössä tilaa ajatella itsenäisesti, kun yhteisö tuottaa vahvat käsitykset moniin asioihin. Hän kokee olevansa kysyvämpi ja ihmettelevämpi kuin moni muu vanhoillislestadiolainen.

Naiseuteen ja perheen perustamiseen lestadiolaisyhteisössä on liittynyt pelottaviakin asioita, kuten sitoutuminen parisuhteeseen eliniäksi jo 19-vuotiaana.

Hurtig oli yli 30-vuotias seitsemän lapsen äiti lähtiessään yliopistoon. Sen teki mahdolliseksi se, että lapset olivat jo vähän isompia ja osallistuivat kodin töihin. Myös aviomies on tukenut vahvasti uran tekemistä.

Lestadiolaisperheet ja parisuhteet ovat Hurtigin käsityksen mukaan yleensä melko tasa-arvoisia – on pakko esimerkiksi jakaa töitä, kun lapsia on monta. Laajemmassa yhteisössä naisen rooli on kuitenkin tiukemmin määritelty.

– Usein hän kelpaa kyllä emännöimään, mutta ei asiantuntijaksi tai vastuunkantajaksi. Koen tämän epäkohtana.

Iso perhe on sekä suuri rikkaus että vakava riski

Hurtigin mielestä iso perhe voi olla hieno paikka kasvaa. Mutta lapset ovat persoonia, ja joku kaipaisi enemmän yksilöllistä huomiota kuin toinen. Tämän saaminen voi olla vaikeaa isossa perheessä ja lestadiolaisyhteisöissä, joissa lapsia on aina paljon.

Iso perhe voi väsyttää vanhempia työelämän, opiskelun sekä yhteisön lukuisten tapahtumien kanssa, jos kaikkeen yrittää osallistua.

– Uskonnollisissa perheissä voi olla vakavia ongelmia kuten muissakin perheissä.

Yleisesti lestadiolaisten lastenkasvatusta leimaa Hurtigin mielestä rentous: kun lapsia on monta, ei jakseta nipottaa, vaan eletään, lasten kanssa. Väitteet, että kasvatus olisi esimerkiksi ankarampaa tai lapsia lyötäisiin, eivät kuulosta tutuilta.

*   *   *

Todettakoon vielä erikseen, että Johanna Hurtig ei keskity uudessa projektissaan lasten hyväksikäytön tutkimukseen, vaan hän ryhtyy tutkimaan lasten asemaa ja mahdollisia suojelutarpeita uskonnollisissa yhteisöissä.

(Lucas)

 Aiheeseen liittyvää:

”Pedofiilikohu ei yllättänyt”. Kaleva 16.1.2010.

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä

Lue lisää aiheesta:

Lucas:  Alinta kastia ovat naiset ja lapset (Johanna Hurtigin näkemykset, pohjautuen Virpi Hyvärisen haastatteluun Kirkkotie -lehdessä.)

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

Kymmenet hyväksikäytetyt lähestyneet kirkkohallitusta. Turun Sanomat 20.4.2010.

Kymmenet seksuaalisen hyväksikäytön uhrit lähestyneet kirkkohallitusta. Helsingin Sanomat 20.4.2010

Kirkossa ja herätysliikkeissä kymmenittäin pedofiilien uhreja. Ilta-sanomat 20.4.2010.

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot ovat pitkiä. HS 16.1.2010.

STT:n uutinen Aamulehdessä 16.1.2010.

Minulla ei ollut äitiä

Ihmisoikeusliitto ry.: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Raskauden pelko

Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?

24 kännykkää ja oma linja-auto

Raja tuli vastaan

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

3 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, epäilykset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, isyys, kasvatus, kontrollointi, lapset, lapsuus, lisääntyminen, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naiseus, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, synnit, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Lapselta ei kysytä


Olen asunut lapsuuteni Pohjois-Suomessa, käynyt lestadiolaisten oman (eli SRK:n) rippikoulun ja osa perheestäni kuuluu liikkeeseen. Meitä on 13 lasta.

Olen tehnyt joitakin vuosia sitten pitkän harkinnan jälkeen valintani, etten halua jatkaa siinä uskossa, enkä siis ts. ”tee parannusta” kuten he sanovat. Todellinen kristillisyys on mielestäni jossain muualla.

He ovat keskuudessaan toisilleen avuliaita ja muodostavat vahvan sosiaalisen verkoston. Muille lähimmäisille ei sitten tarvitse olla auttavainen ja jos joku heistä ”hairahtuu”, häntä puhutellaan ja suljetaan julmasti yhteisöstä.

Hedelmällisessä iässä ja avioliitossa olevat naiset synnyttävät lähes joka vuosi, eikä siinä haittaa vaikka pienten lasten äiti suistuisi mieleltään sairaaksi voimien uupuessa, tai jopa menehtyisi, se on vain hyvä osa koska pääsee taivaaseen. Ja jopa saatetaan vaan lodutella että Jumala antaa miehelle uuden vaimon ja lapsille uuden äidin.

Kukaan ei näissä keskusteluissa ota esiin sitä, millaista on lapsena kasvaa 13 sisaruksen kanssa, mitä siitä voi pahimmillaan seurata lapsen psyyken kehitykselle. Pysyvästi.

Usein puhutaan äideistä, toteutuvatko äitien oikeudet jne. Mutta lapsista harva puhuu. Miten joku 8-vuotias saattaa hoitaa viittä pienempää sisarustaan tai miten 15-vuotias murkkuikäinen poika jää täysin vaille tarvitsemaansa huomiota, kun vanhemmilla on täysi työ kymmenen nuoremman kanssa. Nämäkin asiat tulee myös ottaa keskusteluun. Lapsen näkökulma!

Naisena en voisi koskaan hyväksyä sitä, että minulle ei itselläni eikä puolisollani olisi oikeutta ratkaista lisääntymiseemme liittyviä asioita. Olisin todellakin synnytyskone, jopa monet hyvin koulutetut vl-naiset ovat sitä! Katsoin hiljattain Ylen Arkistosta Voimala-ohjelman, jossa käsitellään ehkäisykieltoa naisen kannalta. Ohjelmassa olleet kaksi nuorta lestadiolaisnaista olivat harvinaisen naiiveja, ollakseen niin pitkälle kouluttautuneita. Luulenpa, että elämä opettaa heitäkin, kunhan ikää ja kokemusta tulee lisää.

Olen istunut elämäni aikana monissa seuroissa ja kuunnellut maallikkosaarnaajien puheita. Hämmästyttävän vähän eväitä niistä on jäänyt. Yleensä puhujat yrittävät kiihottaa kuulijansa jonkinlaiseen onnen tilaan, oman yhteisön itseihailun transsiin. Ennen vanhaan puhujan piti kiihottaa kuulijat hyppelemään ja kiittämään hokemalla Jeesusta,mutta enää sitä ei esiinny.

Hienoa, että aiheesta keskustellaan netin avoimilla foorumeilla. Kauan he ovatkin toimineet suljettuna yhteisönä  eikä julkisuudessa ole oltu kiinnostuneita liikkeen tietyistä kyseenalaisista säännöistä.

(kirj. ”Omasta valinnasta”)

Samaan teemaan liittyvää:

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074 [Katsottavissa vain 26.2.2011 klo 21.00 saakka.]

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Ihmisoikeusliitto ry.: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, eettisyys, ehkäisykielto, eroaminen uskosta, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kasvatus, kiellot, lapset, lapsuus, lähihistoria, manipulointi, mielenterveys, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, tasa-arvo, uskon jättäminen, vallankäyttö