Avainsana-arkisto: vastuu

Pastellinsävyinen elämä


Olen siis päättänyt luopua ja irtautua vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Tiedän, että moni muukin painii Einsamkeit Psamojen ongelmien kanssa kuin minä. Toivon, että yksi tarina lisää auttaa teitä matkallanne. Muistakaa, että minäkin olen vielä kumpuilevan tien jyrkimmässä ylämäessä. – Nimimerkki Orava, nuori lestadiolainen perheenisä.

Intro

Omat polut -blogikokoelmassa on kirjoiteltu paljon kaikenlaista. Yksittäisiä kannanottoja tiettyyn aiheeseen, pitkiä kommentointipuheenvuoroja ja enemmän tai vähemmän provosoivaa (tämähän riippuu kirjoittajan mielentilasta) faktaa vanhoillislestadiolaisten elämästä.

Jos luet tekstini loppuun, olet lukenut osan minun elämäntarinastani. Vuorossa on pieni palanen rapiat parikymppisen perheenisän … Lue koko artikkeli…

32 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, bans, concept of sin, epäily, erehtymättömyys, eroaminen uskosta, get rid of, hengellisyys, historia, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, Jumalan sana, kaksinaismoralismi, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, musiikki, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, pelastus, perhe, puhujat, Raamattu, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, synnit, syyllistäminen, teatteri, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen


MKinnunen3B– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.

Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014

Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet  -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).

Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista … Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, bans, Conservative Laestadianism, elämäntapa, ennuste, erehtymättömyys, fundamentalismi, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kannanotot, keskustelu, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, pedofilia, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, tulevaisuus, tutkimus, uskon perusteet, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

Virallisen valheen vangit ovat sisältä rikki


”Teos kertoo vaikenemisen vammauttamista virolaisista”, jotka elävät  ”itse itseään retusoivassa maassa”.

Musertavan vahvasti Oksanen näyttää, millaista tuhoa virallistettu valhe ja vaikeneminen aiheuttavat niin yksilölle, ihmissuhteille kuin koko maallekin. ( – Avoin pahantahtoisuus kukoistaa ja ilmiantomenettely kuuluu asiaan.)

Mielivaltaisessa pelon yhteisössä ihminen itse antaa sille luvan, ja potentiaalinen itseen kohdistuva uhka saa mustamaalaamaan muita, jotta pelastaisi oman nahkansa.

He pettävät sekä toisensa että itsensä

Loputtoman aroiksi terrorisoidut miehet ja naiset myyvät hiljaisuudella ihan kenet tahansa, jos vain pilkistää pienikin mahdollisuus, että kaikkein pahin ei sittenkään Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, manipulointi, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Aila Ruoho: Ilman seurakuntaoppia SRK-lestadiolaisuuden korttitalo romahtaisi


Teologi ja tietokirjailija Aila Ruoho jäsensi blogikommentissaan osuvasti SRK-lestadiolaisen opin ydinkysymyksiä. Ruoho on tullut tunnetuksi hengellisen väkivallan tutkijana. Hän on myös tehnyt uraauurtavaa työtä käynnistämällä uskonnollista väkivallasta kärsineille ihmisille tarkoitetun tukitoiminnan  luterilaisessa kirkossa seurakuntatasolla. Hänen hengellistä väkivaltaa ja vallankäyttöä tarkasteleva kirjansa Päästä meidät pelosta  on määrä ilmestyä vuoden 2013 alkupuolella  (Nemo 2013).

Aila Ruoho kiteyttää kommentissaan SRK-lestadiolaisuuden ongelmien generaattorin, seurakuntaopin, joka on opin perustava lähtökohta. Ilman seurakuntaoppia koko vl-oppirakennelma sortuisi kuin korttitalo, toteaa hän. Tämän on moni vl-uskovainen itsekin havainnut.

Oma yhteisö uskomisen kohteena

…Lue koko artikkeli…

11 kommenttia

Kategoria(t): erehtymättömyys, evankelis-luterilainen kirkko, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, kadotus, keskustelu, kirkko, kristinoppi, lähihistoria, luterilaisuus, manipulointi, nettikeskustelu, omatunto, opilliset kysymykset, pedofilia, pelastus, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, synnit, syntilista, syyllistäminen, televisio, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Poliisi-kansanedustaja Kari Tolvanen: Lopettakaa hurskastelu hyväksikäyttöasiassa


”Jos he ovat tehneet parannuksen, he [pedofiilit, insestiä harjoittavat], voivat olla uskovaisten joukossa.”

SRK:n johto antoi tiedoksi Kalevassa 8.4.2011,  että ne lapsenraiskaajat, joitten rikos on vanhentunut oikeudellisesti, ovat parannuksen-teolla jälleen vapaita uskovaisia liikkumaan rauhanyhdistyksellä.

Synninpäästö ei paranna ihmistä pedofiliasta, eikä se estä häntä harjoittamasta insestiä. Loitsu Lue koko artikkeli…

2 kommenttia

Kategoria(t): anteeksianto, eettisyys, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, nuoret, painostaminen, pedofilia, puhujat, retoriikka, Rippi, sananjulistajat, syntien anteeksiantamus, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita


Se että jako [vuohiin ja lampaisiin] on olemassa ei tarkoita sitä että tietäisimme missä jakolinja menee. – Topi Linjama 2010.

”Muistan, kuinka turvallista oli pienenä poikana istua seuroissa, nukahtaa isän tai äidin lämpimään syliin siionin laulujen kaikuessa. Muistan, kuinka sydäntä puristavasta pahasta olosta pääsi eroon, kun sai uskoa syntinsä anteeksi, pois pyyhityiksi. Armosta. Yksin Armosta.

Muistan, kuinka kasvaessani tajusin, etten ole kuten toiset. Minulle kerrottiin, että olen ”uskovainen”.

Hämmentyneenä katsoin maailmaa ja opin, että on me ja muut. Pelastuvat, ja ne, jotka kerran tuhotaan. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, armo, evankeliumi, hartauskirjoitukset, hengellisyys, identiteetti, kasvatus, kontrollointi, lapsuus, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, Raamattu, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, SRK ry., suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, toivo, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Uskovainen ja järki


Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeessä: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Miten uskovaisen tulisi suhtautua kysy-mykseen järjestä? Alkuun on korjattava yleinen virheellinen käsitys. Uskon vastakohta ei ole järki, vaan epäusko. Järjen vastakohta on järjettömyys.

Uskovaisilla on jonkinlainen vastenmielisyys järjen korostusta kohtaan. Järki pitää ottaa vangiksi, sanotaan. Lausetta toistellaan niin sopivassa kuin sopimattomassakin tilanteessa. Eräs vakavimmista syytöksistä toiselle uskovaiselle on, että tämä luottaa liiaksi järkeensä. Järjen pelätään voittavan uskomisen. Kukaan ei halua eksyä myöskään järkeisuskoon, joka on sama asia kuin hengetön, kuollut usko. Tällä voidaan ymmärtää esimerkiksi uskomista ”varmuuden vuoksi”, tai uskomista sosiaalisena elämäntapana,  ”kavereiden takia”.

Järjen ”pelossa” saattaa ilmetä myös uskovaisten aito ja hyvin perusteltu halu vastustaa nykyajan teknologista asennetta, jonka alle jäävät kestävät elämänarvot ja elämän tärkein päämäärä. Lattea naturalismi ja materialismi tuntuvat hallitsevan ihmisten elämää. Ei tunnusteta muuta kuin tämänpuoleinen arkitodellisuus, ja ihmisiä arvioidaan ulkonaisen menestyksen mukaan. Hengellisyys, lähimmäisenrakkaus ja ihmisten välinen keskinäinen vastuu ja kunnioitus sivuutetaan juostessa mammonan, ulkoisen menestyksen ja viihteelllisyyden perässä.

Meille on siksi saattanut syntyä vaikutelma tai asenne, että järki sinänsä olisi pahasta, vaikka emme tosiasiassa niin ajattelekaan.

Onko siis järki kaikkineen torjuttava? Asiaa on syytä tarkastella Raamatun valossa.

Yksin armosta

Jumalan sana arvostelee järjen käyttöä silloin, kun on kysymys Jumalan pelastusteoista ja evankeliumista. Usko ei perustu ihmisten viisauteen (1 Kor 2:5). Mikään viisaus ei saa mitätöidä Kristuksen ristiä (1 Kor 1:17). Ihmisten ymmärrys on mitättömyyttä Jumalan pelastusteoissa (1:20, 3:19). Jumalan viisaus on silloinkin suurempi, kun se maailman viisauden mielestä on silkkaa hulluutta (1:21, 25). ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan – -. ” (2 Kor.10:5.)

On tärkeää ymmärtää, mikä on kristitylle uskomisen kohde: ei inhimillisen elämän asiat vaan evankeliumi omalle kohdalle. Uskomisen kohteeseen, Jumalan mittaamattoman armon tuntemiseen ei inhimillinen järki riitä. Yksin Kristuksen sovitustyö, eivät ihmisen omat teot eivätkä tekemättäjättämiset.

Jumala lahjoitti luomisessa ihmiselle järjen

Mutta samaan aikaan Raamattu korostaa järjellisyyden, kriittisen älyn ja viisauden merkitystä, sillä järki on Jumalan lahja. Jumala asetti sen ihmiseen luodessaan hänet omaksi kuvak-seen. Jumalan lahjana sitä on arvostettava, kehitettävä ja käytettävä, sillä eihän kynttilää panna vakan alle vaan kynttilän jalkaan (Mark 4:.21; Luuk 11: 33), ja Jumalan siu-nauksellaan antama  lahjakkuus on asetettava vaihetuspöydälle (Luuk 19:23).  Kyse on kriittisestä arvostelukyvystä, harkinnasta ja vastuuntunnosta. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaa-matta” (Jaak 1:5).

Jo vanhan liiton aikana nähtiin järjellisyys ja kriittinen viisaus arvokkaaksi. Raamattu kertoo kuinka poliittisen neuvon-antajan tehtävään koulutettavat Daniel ja hänen toverinsa olivat nimenomaisesti kyvykkäitä käsittämään kaikkea viisautta. He olivat älykkäitä ja hyväoppisia (Dan 1:4). Muistamme myös, että Jeesus sanoi: ”Minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle, olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset” (Matt 10:16).

”Pitäkää se mikä on hyvää”

Alkuseurakunnassa diakonin tehtäviin piti valita nimenomaan sellaisia uskovaisia, jotka olivat ”viisautta täynnä” (Apt 6:3). Apostoli Paavali vetoaa uskovaisten itsenäiseen arvostelukykyyn: ”Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse, mitä minä sanon” (1 Kor 10:15).

Paavali ei nähnyt uskovaisten ajattelun velttoudessa ja pinnallisessa tyhmyydessä mitään ihailtavaa. Myös sananjulistusta oli arvioitava joka kerta erikseen kriittisesti (1 Kor 14:29). Ainoatakaan opetusta ei kristitty saa uskoa sokeasti. On kriittisesti arvosteltava varsinkin niitä jotka toimivat profeettoina ja sananjulistajina (1 Kor 14:29). ”Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget” (1 Joh 4:1.)

Paavali nuhteli siionia: ”Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät” (Gal 3:1). ”Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte, ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat .” (Ef 5:15). Raamattu varoittaa meitä myös tiukasti fanaattisuudesta: ”ettette anna minkään hengen ettekä sanan… heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin… Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavoin.” (2 Tess 2:1-3). Mielen maltin menettäminen eli yksisilmäinen fanaattisuus on aina syntiä. Myös Luther kirjoittaa tästä viidennen käskyn selityksessä.

Raamatun mukaan kyky eritellä asioita analyyttisesti ja arvioida niitä on kristityn arvokas hyve. Tätä lahjaa tarvitsemme kaikki yhä enemmän tässä ajassa. Uskovaisen on tarpeen oppia arvioimaan itseään ja erittelemään asioita (1 Kor 11:31).

Tässä yhteydessä kreikankielisessä Raamatussa esiintyy kreikan sana diakrinoo, jonka merkitys on ”koetella, arvioida, tehdä erotus, panna erilleen, eritellä”. Uskovan on koeteltava kaikkea ja pidettävä vain se, mikä on hyvää (1 Tess 5:21). Arvioinnissa ei saa typerästi sotkea yhteen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu yhteen, ne on osattava erottaa toistaan (1 Kor 11:29).  ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (1 Kor 14:20.)

Harkinnan ja arvostelukyvyn lahjan käyttö varjelee kristityitä liioittelemasta puoleen tai toiseen. Se auttaa uskovaista taistelemaan lihan heikkoutta, itsekkyyttä ja kiihkoilua vastaan. Arvostelukykyinen säilyttää terveen varovaisuuden omaan itseensä, toiseen ihmiseen ja ilmiöön nähden (vert. Jer 9:4, Miik 7:5). Se myös varjelee liialliselta herkkäuskoisuudelta ja itsetyytyväisyydeltä.

Harkintaa tarvitaan, koska valmiita vastauksia ei ole

On totta, että arvostelukykyinen kristitty voi jäädä joukossa toisinaan yksinäiseksi. Ihmisellä on luontainen taipumus mennä joukon mukana, silloinkin kun joukolla ollaan menossa vahingolliseen suuntaan. Veltto auktoriteettiusko on kuitenkin rehellisen oikeamielisyyden ja vastuuntuntoisen harkinnan vastakohta.

Arvostelukykyisinä tiedämme, että valmiita vastauksia monimutkaisiin ja muuttuviin olosuhteisiin ei ole yhdelläkään kristityllä. Juuri tätä varten ihmiselle on annettu järki, arvostelukyky ja omatunto. Myös Luther sanoo, että usko ei ole järjen asia, mutta toisaalta se ei myöskään voi olla terveen järjen vastaista. Arvostelukykyinen ymmärtää tämän eikä voi siksi sokeasti innostua väitteistä, jotka muka antaisivat vastauksen kaikkiin ongelmiin noin vain. Yhdelläkään ihmisellä ei ole hallussaan kaikkea valoa, ei edes yhdelläkään uskovaisella. ”Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12).

On kuunneltava herkällä mielellä omantunnon ääntä, eriteltävä harkiten ja yritettävä suunnata kohti parasta.

Ja olivatpa valintamme mitä tahansa, niitä leimaa inhimillinen erehdys ja synti, silloinkin kun yritämme parastamme. Täydellisyyttä ei ole tässä ajassa.

*     *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Polliisi Karhunen.

Lisää aiheesta:

Aleksi: Vaarallisin erehdys: uskomus erehtymättömyydestä

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Ulla-Maija Vilmi: Miten usko ja järki mahtuvat samaan päähän? Vantaan Lauri 6.10.2005. Terho Pursiaisen haastattelu.

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Lamminmäki-Kärkkäinen, Tanja: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Mauri Kinnunen: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden – Kipupisteet kohdattava avoimesti

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Sami Pihlström: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001.

Juha Sihvola: Uskonnon karikoista mediafilosofian hehkuun. Helsingin Sanomat 30.6.2001. Sami Pihströmin kirjan arvostelu.

Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

1 kommentti

Kategoria(t): armo, arvot, eettisyys, epäily, hengellisyys, käskyt, keskustelu, kristinoppi, luomiskertomus, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Paavali, Raamattu, sananvapaus, suvaitsevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus

Jumalako se naisen nujertaa?


Päivämies-lehdessä Merja Saarnio esittää väitteen, että Jumala, jälleen uuden raskauden ja sen seuraamuksena väsymisen ja sairauksien avulla, ”pitää hänet pienen paikalla”. ”Että ei kasvaisi liian vahvaksi.” 

Lukija äimän käkenä. Saarnio väittää, että Jumala on asettunut alistamaan ja nujertamaan hänet, naisen, perheenäidin? Jopa niin pitkälle Jumala on jo mennyt,  että seurauksena ovat perheenäidin terveyden menetys. Alaikäisten lasten turvallisuus ja hyvinvointi ovat vaarassa? Ihan vakavissaanko aikuinen ihminen siirtelee Jumalan vastuulle oman käyttäytymisensä seuraamukset. 

Juuri ehkäisykiellon noudattaminen pitää naisen ”pienenä”  ja alistaa hänet jatkuvalla synnyttämisellä perinteiselle paikalleen. Samalla ehkäisykielto on taannut liikkeen jäsenmäärän kasvun tai ainakin pysymisen vakaana.

Voi toki muistuttaa, että viime kädessä ratkaisun tekee jokainen yksityinen ihminen itse, mutta samalla on muistettava, että ehkäisykiellon vastustamisesta ja henkilökohtaisesta ehkäisyn käytöstä voi seurata joutuminen ulossuljetuksi omasta hengellisestä kodistaan.

Mikko Louhivuori on eritellyt tällaista hengellistä tilannetta osuvasti kolumnissaan Lintu häkissä.

*     *     *

Kyllä Taivaan Isä huolen pitää. Sen olen huomannut monesti tässä kotiäidin elämässäkin.

Toisinaan, kun on edellisen vauvan saanut tolpilleen ja olo hiukan kohentunut, vähän on päässyt sukimaan höyheniään ja kaulaakin kurkottamaan ehkä jo pesän reunalle asti, huomaakin tipahtaneensa taas sen uumeniin.

Löytää itsensä taas pienen paikalta ihmettelemästä, että vieläkö Taivaan Isä uskoo meille uuden taivaan taimen kasvatettavaksi. Meille, jo ennestään väsyneille, raihnaisille ja niin monessa epäonnistuneille ja riittämättömille vanhemmille.

Uusi orastava raskaus saattaa askarruttaa ja pelottaa: miten jaksan taas sen kaikkine vaivoineen ja sai­rauksineen. Tuntee itsensä kovin pieneksi ja mitättömäksi.

Toisaalta olo tuntuu turvalliselta. Saa tuudittautua lapsen lailla Jumalan helmaan ja huolenpitoon.

Samanlaisen tunteen vallassa muistan istuneeni lentokoneessa katsellessani sen ikkunasta kauas horisonttiin sitä avartuvaa äärettömyyttä, missä pilven valkoinen ja taivaansini kohtaavat.

Siellä jossakin olet sinä Kaikkivaltias, joka meitä pieniä täällä ohjailet, ettemme pääsisi kasvamaan liian isoiksi ja liian vahvoiksi. Kunpa horisontti saisi siintää kirkkaana ja näkisimme suunnistaa sitä päämäärä kohti, mikä on kaikkein oleellisin.

Pienen paikalla on hyvä olla, kun on puhdas omatunto päänalusena ja Jumalan peitto turvana.”

Merja Saarnio

*      *      *

Saarnio, Merja: Pienen paikalla. Päivämies 23/2010.

Lisää aiheesta:

SRK:n julkilausuma: ehkäisykiellon perustelu uskontunnustuksella (SRK 27.6.2009)

Herpertin kritiikki edelliseen: Seppo Lohen perustelut kristinopillisesti kiistanalaisia

Aimo Hautamäen perustelut ehkäisykiellolle ja niiden kritiikki. (Päivämies 27.1.2009)

Pena: On väärin vääntää väkisin Raamatusta vahvistusta keksitylle ehkäisykiellolle

Pauli Niemelä:  Raskaaksi tulo voidaan estää. (Kaleva 15.3.2009)

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Kotimaa

Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009)

Elo-Veera:  Raja tuli vastaan

Edith Ahola: 24 kännykkää ja oma linja-auto (Aamulehti 25.10.2009)

Sirpa Kortet: Pentti, 83, on käynyt Suviseuroissa vuodesta 1945 – Jälkeläisiäkin on kertynyt kolmessa polvessa jo 286. Satakunnan Kansa 1.7.2017.

S-n:  Tarkoittiko Kärkölä miestäkin? (Viittaus Päivämies-lehteen, 2005)

“Nainen, myös äiti Jumalan armosta”: Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan Tervehdys 5.2.2009)

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

”j-prevert”: Kaffet tiedossa, jos ehkäisykanta muuttuu!

”Omasta valinnasta”:  Lapselta ei kysytä

Ihmisoikeusliitto:  Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia (4.3.2009)

Pelkoa ei rakkaudessa ole. Iltahartaus, Virpi Hyvärinen

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta (3.12.2009)

Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvotelukunta: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus.

Mikko Louhivuori: Lintu häkissä

Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin

19 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, äitiys, ehkäisykielto, ihmisoikeudet, Jumala, kiellot, kontrollointi, lapset, lisääntyminen, manipulointi, naisen asema, normit, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, raskaudenpelko, retoriikka, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, vallankäyttö, vastuullisuus

Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa


SRK:n johto ja puhujienkokous ovat järjestelmällisesti kiistäneet hoitokokousten vuosia kestäneen hengellisen väkivallan ja alistamisen aiheuttamat kärsimykset ihmisille.

SRK on lisäksi ilmoittanut, ettei asiaa ole tarpeen edes selvittää, huolimatta lukuisista tähän viittaavista vetoomuksista, joita sille on osoitettu sekä liikkeen sisältä että ulkopuolelta.

Tunnetuimpia selvityksen kannattajia ovat esimerkiksi  Espoon piispa  Mikko Heikka, Oulun yliopiston historian professori , FT Jouko Vahtola ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori, TT Jouko Talonen, jotka  ovat esittäneet toivomuksen, että hoitokokousajan tapahtumista on syytä tehdä riippumaton selvitys.

Uhrien kärsimyksen mitätöinti ja väkivallan peittely

SRK on syyllistynyt hengellisen väkivallan harjoittamiseen ja tapahtumien peittelemiseen sekä uhrien kärsimysten mitätöintiin. Tähän tulokseen tulee varmasti jokainen, joka perehtyy hoitokokousaikoja kokeneiden vl-ihmisten muistelmiin ja lausuntoihin, lehtikirjoituksiin ja muihin dokumentteihin sekä asiasta vuosia käytyyn kansalaiskeskusteluun. On huomattava, että tapahtumakokonaisuudesta ei ole olemassa kattavaa tieteellistä tutkimusta.

Sen sijaan käytettävissä on useita SRK:n johdon sekä puhujienkokousten lausuntoja.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko jakaa saman syyllisyyden: se on välinpitämättömyydellään yhtälailla syyllistynyt  piirissään harjoitetun laajamittaisen  väkivallan ja alistamisen hyväksyntään, peittelyyn ja uhrien kärsimysten mitätöintiin. Tästä kirkko on vastuussa.

Kirkon piispat eivät ole estäneet kirkon jäseniin vuosikausia kohdistettua painostusta, alistamista ja väkivaltaa eivätkä vaatineet siitä selvitystä.  He eivät ole tehneet niin, vaikka useat kirkon palveluksessa olevat henkilöt ovat käytännössä osallistuneet alistamiseen ja väkivaltaan. Kirkko on jättänyt hoitamatta sille työnantajana kuuluvan vastuunsa.

Omassa strategiassaan kirkko on sitoutunut ihmisoikeuksien noudattamiseen ja väkivallattomuuteen, mutta se ei ole noudattanut omia periaatteitaan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kohdalla.

Ensimmäinen kirkon virallinen puheenvuoro asiaan puuttumiseen (sitten arkkipiispa Mikko Juvan yritysten 80-luvun alussa) oli arkkipiispa Jukka Paarman vetoomus puheessaan Oripään suviseuroissa kesällä 2009. SRK:n edustajat eivät ole ainakaan julkisesti vastanneet arkkipiispan vetoomukseen.

SRK:n edustajat, puheenjohtaja Olavi Voittonen ja pääsihteeri Aimo Hautamäki, ovat ilmoittaneet julkisuudessa, ettei selvityksen tarvetta ole, ei myöskään syytä julkiseen anteeksipyyntöön.

Peittely tuli kalliiksi katoliselle kirkolle

Uskonnollisen väkivallan, alistamisen ja tuhansille ihmisille aiheutetun kärsimyksen peittely ja mitätöinti ei ole asia, josta mikään yhteisö voi nykyaikana päästä kuin koira veräjästä.

Maailmanlaajuinen katolinen kirkko ja sen mukana ”erehtymätön” paavi ovat joutuneet yhä syvemmälle epäillyksi tietoisesta rikosten peittelystä. Eri puolilla maailmaa on paljastettu yhä uusia seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia, joihin katoliset papit ovat syyllistyneet.  

Itse rikollisten tekojen lisäksi koko katolisen kirkon luotettavuutta murentaa  se, että hyväksikäyttäjien esimiehet ja piispat ovat peitelleet näitä rikoksia järjestelmällisesti. Tämä epäily on ulottunut nyt jopa Sanctus Sanctissimukseen, paavi Benedictus  XVI:een asti.

Jo tähän mennessä hyväksikäyttörikokset ja niiden peittely ovat tulleet katoliselle kirkolle erittäin kalliiksi myös aineellisesti. Katoliset seurakunnat ovat joutuneet maksamaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa oikeusistuimen langettamia vahingonkorvauksia tähän mennessä 2,6 miljardia dollaria. On uutisoitu jopa seurakuntien konkursseista tämän takia. Irlannissa korvaukset ovat olleet tähän mennessä 1,1 miljardia euroa.

SRK:n johtokunta jatkaa edelleen väkivallan salailua

Tapahtumien käsittelytapa katolisessa kirkossa, peittely ja salailu viimeiseen asti, vertautuu SRK:n valitsemaan linjaan sen piirissä harjoitetun väkivallan ja alistamisen käsittelyssä. SRK:n kohdalla on kyse ainakin ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden loukkauksista (fokusoitu analyysi edellyttää tapahtumien selvittämistä perin pohjin sekä juridista asiantuntemusta).

SRK:n johto on ilmoittanut, että sillä ei ole syytä käynnistää selvitystä tapahtumista. Uhrien kohtalosta, kärsimyksistä tai hyvityksestä  SRK:n johto ei ole ollut myöskään huolissaan.

SRK on lisäksi painottanut, että hoitotoimia toteuttaneet puhujat ja muut vastuuhenkilöt, jotka olivat mahdollisesti syyllistyneet väkivaltaan ja alistamiseen,  ovat ”hoitaneet asiansa” eli ilmeisesti pyytäneet jossakin yksityisesti (?) anteeksi menettelyään.

Kirkon ja uhrien kannalta on kysyttävä, onko SRK:n kuvaama rikkomusten selvittäminen riittävä ja uskottava niiden kummankin näkökulmasta.

SRK:n edustajien lausunnoista ei käy ilmi, millä tavoin asioiden hoito ja anteeksipyyntö on käytännössä toteutettu, kun liikkeestä syyttä ulos heitetyt kristityt eivät näitä anteeksipyyntöjä tunne.

Ovatko asianomaiset todellakin korjanneet rikkomuksensa joidenkin tai kaikkien uhreiksi joutuneiden henkilöiden kanssa henkilökohtaisesti, vai tarkoittavatko SRK:n johto ja puhujat,  että ko. henkilöt ovat ”hoitaneet asiat” jollakin lailla keskenään, SRK:n johtokunnassa tai esimerkiksi puhujienkokouksessa ”veljellisesti”?  Tämä ristiriita ja epäselvyys jättää SRK:n lausunnot epäluotettavaan valoon.

SRK:n johtokunta ja nykyinen palkattu johto ovat osoittaneet suorastaan häikäilemätöntä piittaamattomuutta sivuuttaessaan hoitokokouksien uhreiksi joutuneiden ihmisten psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset kärsimykset.  SRK ei ole tehnyt elettäkään selvittääkseen näitä tapahtumia, auttaakseen alistamisen uhreja eikä  pyytääkseen anteeksi heiltä.

SRK:n nykyinen johtokunta luonnollisesti vastaa väkivallan selvittämisestä  ja jälkien korjaamisesta.  Toistaiseksi se on tehnyt parhaansa vain salatakseen SRK:n vastuun ja mitätöidäkseen uhrien kokemukset.

Väkivallan ja alistamisen peittely leimaa myös kirkkoa – mikä on kirkon seuraava askel?

Hoitokokousten väkivalta kosketti suoraan tai välillisesti arviolta ainakin 150 000:ta suomalaista kirkon jäsentä. Kyseessä on kirkon rauhanajan historian laajin hengellisen väkivallan tapaus Suomessa. Tätä historiallista tosiseikkaa ei voida millään argumentilla pyyhkiä pois eikä mitätöidä ihmisten kärsimystä. Väkivalta on tosiasia ja tosiasiana pysyy.

Selvittämätön hoitokokousten väkivalta ja syyttömien uhrien kärsimykset alkavat olla taakka myös kirkolle. Se kuormittaa kirkon julkisuuskuvaa aikana, jolloin kirkon jäsenyys ei ole enää suomalaisille itsestäänselvyys. Alistamisen ja väkivallan  hyväksyminen ei ole kunniaksi hengelliselle arvoyhteisölle.

Ihmiset edellyttävät kirkoltaan entistä konkreettisemmin eettistä vastuunkantoa, ihmisoikeuksien noudattamista ja historiassa tehtyjen virheiden ja vääryyksien avointa ja läpinäkyvää korjaamista.

Kirkko voisi myös tarjota psyykkistä ja hengellistä asiantuntija-apua ja tukea niille lestadiolaisille,  jotka ovat joutuneet erotetuiksi tai itse  irrottautuneet herätysliikkeestä ja kokevat jääneensä tyhjän päälle ihmissuhteiden katkettua ja sosiaalisen verkoston hajottua.

Yhden kirkkoon kuuluvan herätysliikkeen harjoittaman väkivallan peittely ei lisää jäsenten luottamusta kirkkoonsa.

*     *     *  

Ajattelemisen aihetta antoi Tuiralainen.

Lue myös:

Rytkönen Jussi: Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon tabu. Kotimaa 17.7.2008.

Hartikainen, Leo: Suden uhrit: romaani lestadiolaisista. Kirjavaaka, Joensuu 1984.

Hoitokokous (lestadiolaisuus) Wikipedia.

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Matkalippu helvettiin – vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat. TV-dokumentti, YLE 1985.

Pietilä, Lauri: Sota perintöosasta : todisteita ja tosiasioita lestadiolaisuuden ihmeellisyyksistä sisältä seurattuna. Omakustanne, L. Pietilä, 1981.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” (Puhujainkokouksen kannaotto joulukuussa 2008.)

Syntisin silmin: Hannu Karpon TV-reportaasi hoitokokouksista. Yle 1981.

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Arkkipiispan puhe suviseuroissa: neljä kipupistettä

Keskustelua hoitokokousmenettelyistä ja erottamisen syistä Mopin palstalla:  Itkeäkkö vai nauraa

1 kommentti

Kategoria(t): arkkipiispa, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hajaannukset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, historia, hoitokokoukset, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kannanotot, katolinen kirkko, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, omatunto, paavi, painostaminen, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

Vuorisaarnasta


Kun kysytään mikä on syntiä, taikka kysyykö kukaan.  Mehän kyllä jo nämä tiedämme. Opimme ne jo äidinmaidossa! Omatunto on herkkä näissä, ainakin lapsena. Mutta jossain vaiheessa  uskovaisella herää seuraava kysymys: mitä Jeesus opettaa synnistä? Tämän me haluaisimme oppia, Jumalan sanan mukaisesti. ”Opettakaa heidät pitämään kaikki minkä minä olen käskenyt teidän pitää.” Mutta onko se meille suorastaan liian yksinkertainen asia, mitä Jumalan Poika tästä opetti?

Jeesus meni vuorelle. Ja suuri joukko ihmisiä seurasi häntä. Hän opetti heitä, ja sitä puhetta on totuttu nimittämään Vuorisaarnaksi.

Synti orjuuttaa ihmisen ja erottaa hänet Elävästä Jumalasta. Mutta monta kertaa ajatellaan että synti on yksittäinen irrallinen teko, kuten esimerkiksi ehkäisy. Missä tilanteessa ehkäisy olisi synti? Esimerkiksi silloin jos mies pakottaa vaimonsa ehkäisemään, eikä lapsiasiasta keskustella yhdessä. Ei keskustella keskenään mitä siinä asiassa ajatellaan ja toivotaan. Vaimo ehkä haluaisi lisää lapsia mutta mies ei suostu neuvottelemaankaan asiasta. Taikka toisinpäin. Tämä on yhtä lailla synti kuin olisi toisen pakottaminen raskauteen. Ei ne tuommoiset ole rakkauden hedelmiä, ei.

Kun ihminen rikkoo lähimmäisenrakkautta vastaan, silloin hän tekee syntiä. Näin Jeeesus opetti Vuorisaarnassa. Mutta kun harkitsee puolisonsa kanssa yhdessä sen millaisesta perheestä jaksaa huolehtia, se ei ole syntiä. Näin tämän ymmärtää Raamatun mukaan.

Lapsi on Jumalan lahja, josta seuraa velvoite huolenpitoon ja vastuuseen ”näistä kaikkein pienimmistä”. Vanhempien vastuu lapsista ulottuu myös siihen, että heidän velvollisuus on suojella lapsia, myös lasten mielenterveyttä. Ja huolehtia lasten kaikinpuolisesta hyvinvoinnista.

Synnyttämispakko ei voi olla oikein eikä sellaista tule siksi vaatia keneltäkään. Silloinhan ihminen ottaakin lapsen itselleen välineeksi autuuteen kun kuvittelee sillä taivaspaikan saavansa. Lapsi ei voi olla koskaan aikuiselle väline pelastukseen.

Lisäksi, huolehtimisvelvollisuus ulottuu myös lastenlapsiin, tulevaisuuden sukupolviin ja kaikkeen Jumalan antamaan luontoon. Ei ole luvallista että valintamme johtaisi elinympäristön tuhotumiseen. Kahdeksas käsky kieltää uskovaista varastamasta. Varastaminen on synti. Kristityn tulee ainakin yrittää karttaa syntiä. Tähän meitä kehottaa Jumalan sana. Tässä valossa rajatta  lisääntyminen näkyy synnillisenä.

Lopuksi, muistinvirkistykseksi, lukekaamme mitä Jeesus opettaa Vuorisaarnassa:

27 ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.

28 Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.

29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin.

30 Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.

31 ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.

32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.

33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin.

34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran.

35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.

36 ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

37 ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

Luuk. 6:27-38.

(K-ma)

2 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, elämäntapa, identiteetti, ihmisarvo, isyys, kasvatus, kristinoppi, lapset, lapsuus, lisääntyminen, luonto, mielenterveys, naiseus, omatunto, perhe, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, suurperhe, synnit, syntilista, tasa-arvo, tulevaisuus, uskon perusteet, vallankäyttö, vastuullisuus, väestönkasvu, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, ympäristö, ympäristöetiikka, ympäristönsuojelu