Avainsana-arkisto: vihkiminen

Syrjimällä ette meitä rakasta, vaan te syrjitte


Kun kuulemme näitä oman kirkkomme ihmisten kannanottoja, emme voi kuin ajatella, että heidän päähänsä ei nähtävästi pälkähdä, kenestä he puhuvat. He puhuvat minusta ja monesta muusta, jotka palvelemme heidän kanssaan samassa kirkossa.

Kirkkopäivillä pastori Aino Vesti ”rakastaa” homoja

Kirkon konservatiivit, kuten pastori Aino Vesti, turvautuvat hokemaan rakkauttaan, että miten he rakastavat meitä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia uskovia kanssaihmisiään.

Mitä ”rakkaus” tarkoittaa käytännössä, kirkossamme? Miten aitona ja rehellisenä meidän on syytä pitää tätä rakastamisen vakuuttelua, … Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, eettisyys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kaksoisviestintä, kiellot, kirkko, kristinoppi, normit, norms, perhe, seksuaalivähemmistöt, seurakunta, seurakuntaoppi, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö

Suomi nyt ainoa Pohjoismaa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät saa solmia avioliittoa


Suomi on nyt Pohjoismaista ainoa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät voi solmia avioliittoa. Tanskan parlamentti päätti tasa-arvoistesta avioliittolaista viime viikolla (7.6.2012).

Tanskan parlamentissa eli kansankäräjillä  hyväksyttiin 7.6.2012 vankalla enemmistöllä laki, joka tuo samasukupuoliset parit yhdenvertaisen avioliittolain piiriin. Uuden lain myötä Tanskan runsaasta 4 000 suhteensa rekisteröineestä pariskunnasta tulee aviopareja.

Samalla lakimuutoksella Tanskan luterilainen kirkko sallii samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen. …Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisoikeudet, kiellot, kirkko, luterilaisuus, normit, norms, perhe, seksuaalivähemmistöt, tasa-arvo, vallankäyttö, vapaus

Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa


Kirkolliskokous päätti, että  samasukupuolisia parisuhteita ei kohdella jatkossakaan yhdenvartaisina kirkossa. Heille ei haluta vieläkään sallia yhtäläistä oikeutta kokea Jumalan siunausta,  pyhyyttä ja liittymistä kristillisyyden ja kirkon perinteeseen sekä omaan seurakuntaansa kuin muille ev.-lut. seurakuntalaisille.

Homoseksuaalien eristäminen ja ulkopuolisiksi osoittelu seurakunnissa jatkuu. Alistaminen ja vallankäyttö paljastuvat kirkolliskokouksen päätöksen ehdoista ja rajoituksista. Itse asiassa päätös paljastaa erityisesti kirkolliskokouksen perustevaliokunnan suoranaisen ilkeämielisyyden ja pahantahtoisuuden seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Päätöksen myönteinen viesti kuitenkin on, että kirkko näin päättäessään on myöntänyt erehtyneensä. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta. 

Kirkolliskokous antoi luvan: Isä meidän -rukous sallittu

Esityksessä todetaan, että ”rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus”. 

Tämä onkin historiallinen lupa kristinuskon ja Suomen kirkon piirissä.

Minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoiltaessa ei ole erikseen vaadittu peräti kirkolliskokouksen päätöstä Raamatun ja Isä meidän -rukouksen lukemisesta. 

Isä meidän -rukous on rukous, jonka itse Jeesus opetti Vuorisaarnassa. Rukous yhdistää maailman kaikkia kristillisä kirkkoja kirkkokunnasta riippumatta. Suomen ev.-lut. kirkossa tarvittiin erikseen kirkolliskokouksen hallinnollinen lupa lausua Jeesuksen opettamaa rukousta homoseksuaalien kanssa! Tämä ”hyväntahtoinen” lausuma osoittaa syrjinnän syvyyttä. Päätös osoittaa kirkon omat syrjivät asenteet.

Alla julkaistaan tiivistelmä piispainkokouksen mietinnöstä kirkollis-kokoukselle sekä perustevaliokunnan laatimasta lopullisesta esityksestä, joka kirkolliskokouksessa hyväksyttiin. Esitys oli rakennettu siten, että myös vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat suostuivat hyväksymään sen. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/841-vanhoillislestadiolaiset-aanestivat-rukouksen-puolesta

Asiakirja rukoukselle vaadittuine ehtoineen paljastaa, että kirkossa on yhä yksimielisyys kaukana samasukupuolisten ihmisten ja heidän rakkautensa sekä perheidensä ihmisarvoa kunnioittavasta ja yhdenvertaisesta kohtelusta.

 Onko minkään muun ihmisryhmän kanssa rukoilemiseen liitetty kirkossa vastaavia ankaria ehtoja ja kieltoja kuin homoseksuaalien liiton kohdalla nyt tehdään?

Vertauskohtaa ei löydy, ei muualta kuin Vanhasta testamentista, jossa itse Jumala kieltää vammaisia ihmisiä astumasta sisälle temppeliin (3. Moos. 21:17-23).

Pyhyys ja sormukset kiellettyjä

Kokouksen päätöksen mukaan rukoustilanne homoseksuaalisen parin kanssa on pidettävä mahdollisimman kaukana mistään kirkon viralliseen, pyhään toimitukseen viittaavasta tai siitä muistuttavasta. Homoseksuaaleilta riistetään oikeus kokea pyhyyttä omana juhlapäivänään.  ”Rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia, mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen.”

Kirkon työntekijät voivat vapaasti kieltäytyä antamasta kirkossa edes tätä rukoushetkeä.

Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu paljon enemmistöön kuuluvien seurakuntalaisten kirkkohääjuhlien maallistumisesta ja pinnallisuudesta. He ovat tunnetusti alkaneet asettaa papille vaatimuksia ulkonäöstä, kampauksesta ja pukeutumisesta, jotta hääkuvista ja -videoista saadaan mahdollisimman näyttäviä.

Kun sitten löytyy sellainen pappi, joka suostuu rukoilemaan samasukupuolisen parin kanssa, hän ei saa siunata parisuhdetta, ei kysyä heiltä sitoutumiseen liittyviä lupauksia, ja pari ei saa liittää rakkauden ikuisuutta vuosituhansia symboloinutta sormusta tilaisuuteen.

On hämmentävää lukea, että juuri sormukset ovat homoseksuaaleilta erikseen kiellettyjä.

Nöyryyttävä ja alistava  symboleihin saakka ulottuva kontrollointi paljastaa kiistatta sen, että kirkko haluaa yhä jatkaa homoseksuaalien ihmisarvon loukkaamista ja heidän syrjimistään.

Kontrollin ulottaminen rakkauden yleisinhimillisen symboliikan alueelle osoittaa erityisen ankaraa ja syvää torjuntaa ja vallankäyttöä, homojen torjuntaa vuorovaikutustilanteessa  heidän kanssaan, vahvasti sekä hengellisellä että myös tunteiden tasolla. Seksuaalivähemmistöön kuuluvia halutaan loukata heidän omassa juhlassaan.

Juuri pyhyyden symboliikan ja siten pyhyyden yhteisen kokemisen kielto rukoustilanteessa paljastaa kirkon todelliset kylmät, ilkeät kasvot.

Vain tähän piispojen yksimielisyys riitti  –  ”vapaamuotoinen  rukous”   

Tiivistelmä perustevaliokunnan tekstistä.

”Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:

1. liiton siunaaminen

2. ihmisten siunaaminen

3. kodin siunaaminen

4. vapaamuotoinen rukous

5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin

6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.

Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen. – –

Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. – –

Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin

Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitäkirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

 Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.

Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä.

Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.

Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään.

Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinenkohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan.

Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta.

Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.

Valiokunnan kanta 

Perustevaliokunta on yhtä mieltä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Näihin kahteen kirkko on sitoutunut useassa aiemmassa kannanotossaan, myös piispainkokous esittäessään vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Tämä perustevaliokunnan mietintö ei muuta kirkon oppia avioliitosta eikä jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta.

Perustevaliokunta katsoo, että kirkolliskokous voi näiden kahden peruslähtökohdan varassa pyytää piispainkokousta laatimaan pastoraalisen toimintaohjeen. Sen tulee perustua tässä mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

Tällainen rukous ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kaavan luomista. Piispainkokouksen tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.

Perustevaliokunta katsoo, että tällainen rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata pastoraalisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet.

Perustevaliokunta lausuu piispainkokoukselle lämpimät kiitokset sen laatimasta selvityksestä, joka koskee parisuhdelain seuraamuksia kirkossa.

Valiokunnan esitys: annetaan lupa laatia toimintaohje

Perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia tämän mietinnön perustelujen mukaisen pastoraalisen toimintaohjeen.

Turussa 10. päivänä marraskuuta 2010

Valiokunnan puolesta

Simo Peura, puheenjohtaja                             

Ilmari Karimies,  sihteeri

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Simo Peura sekä jäsenet Aspinen, Grönlund, Kainulainen, Ketonen, Koukkari, Liljeström, Luoma, Marjokorpi (osin), Peltonen, Perret (osin), Rainerma (osin), Rasimus, Repo, Rissanen, Rämä (osin), Salonen ja Vuorikari.”

”Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.

Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.”

Kirkko ei kyennyt vieläkään yhdenvertaisuuteen  

Päätöksen sisällöstä ja rajoitusten paljastavista asenteista on vaikea löytää mitään erityisen myönteistä. Ainoastaan kai se, että kirkko on nyt liikahtanut edes vähän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien suuntaan, vaikkakin sortuu yhä syrjimään, erottelemaan ja paikan osoittamiseen heille vain jossain kirkon takanurkassa. 

Milloin ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu ev.-lut. kirkossa ja seurakunnissa?

Tähän saakkahan kirkon menettely homoseksuaalien kohdalla on ollut kautta historian varsin synkkä. Kirkko on vastustanut homoseksuaalien ihmisoikeuksia kaikissa yhteiskunnan vaiheissa. (Toisaalta tutkimus on osittanut, että kirkon historiassa on ollut aikoja, jolloin samasukupuolisten suhteita on luostareissa virallisesti siunattu, joskus 1200-1300-luvulla, mutta näistä asioista on vasta vähän tutkimustietoa.)

Suomen luterilainen kirkko on historian aikansa  opettanut aina käsitystä, että homoseksuaalisuus on syntiä, se merkitsee luopumista Jumalasta ja  jopa Jumalan tahdon tietoista vastustamista. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista 1970-luvulla ja sairausluokituksesta 1980-luvulla sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä 2000-luvulla.

Kirkko on siis kaikissa vaiheissa aina torjunut homoseksuaalien ihmisoikeuksia niin pitkään kuin se vain on ollut mahdollista, menettämättä kirkon omia etuja ja asemia.

Tämäkin päätös on vain pakon edesssä tehty myönnytys, koska ilman sitä kirkkoa uhkaa jääminen marginaaliin yhteiskuntakehityksessä ja kansalaisten elämässä. Yleinen kansalaismielipide ja lainsäädäntö eivät Suomessa enää hyväksy seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Massaero kirkosta osoitti tämän vastaansanomattomalla tavalla.

Ev-lut kirkko Suomessa on nyt ilmaissut erehtyneensä homoseksuaaleja koskevissa käsityksissään. Homoseksuaalisuus on poistettu kirkon syntilistalta.

Mutta  kirkolliskokouksen päätelmä, miten kirkko tekee parannuksen erehdyksestään, on täysin riittämätön ja lyö vallankäytöllään homoseksuaaleja vasten kasvoja.

Olemassaolon tunnustamisesta yhdenvertaisuuteen?

Tämä kirkolliskokouksen päätös ei tee poikkeusta kirkon homoja syrjivästä perinteestä. Nytkin homoille annettiin vain niin niukasti sitä kuuluisaa ”kotipaikakoikeutta” seurakunnassa kuin mahdollista.

Humaaneista käsityksistään tunnettu vanhoillislestadiolainen pappi, oululainen kappalainen Stiven Naatus on todennut, että ”kirkko tunnusti näiden ihmisten olemassaolon”.

Se ei vielä ole kovin paljon vuonna 2010. Mutta, kuten Naatus tunnustaa, tämä oli se, johon asti nyt kirkon päättäjien mahdollisuudet riittivät.

”Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä siitä, että on hyvä, kun kirkko on tunnustanut näiden ihmisten olemassaolon. Tämä oli tässä tilanteessa, ja kirkon yhtenäisyyden kannalta, mahdollinen kädenojennus.” (Kaleva 13.11.2010.) SRK.n pääsihteeri Aimo Hautamäki puolestaan oli samaa mieltä äärimmäisen rajan osalta: ” Tällä päätöksellä on menty äärirajoille, ellei jo ylitettykin niitä.”

Kirkko joutuu käsittelemään samasukupuolisten parisuhteiden ”kohtaamista” yhä uudestaan. Karkuun se ei asiaa pääse tällä päätöksellä.

Eduskunta päättää ennemmin tai myöhemmin avioliittolain muutoksesta. Sen jälkeen vihkimisoikeuden nykyisin omaava kirkko ei voi enää jatkaa yhden ihmisyhmän syrjintää. Sen on valittava joko parisuhteiden yhdenvertaisuus tai luopuminen juridisesta vihkimisoikeudestaan.

Samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hyväksytty lailla seuraavissa maissa: Hollannissa (vuodesta 2001), Belgiassa (2003), Espanjassa (2005),Kanadassa (2005), Etelä-Afrikassa (2006), Norjassa (2009), Ruotsissa (2009), Portugalissa (2010), Islannissa (2010) ja Argentiinassa (2010).

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan  ratkaisu ei tyydytä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ev.-lut. kirkon jäseniä. He itse haluaisivat vihkimisen parisuhteelleen. Tutka-lehden verkkokyselyn muk.aan reilu kolmannes seksuaalivähemmistöjen edustajista, eli käytännössä kaikki evl-kirkkoon kuuluvat, haluavat kirkollisen vihkimisen. Kyselyyn vastasi yli 400 vähemmistöihin kuuluvaa.

*    *     *

 (R. K.)

Lähde:  Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous.

Lue lisää:

Homokeskustelu jatkuu kirkossa. Kaleva 14.11.2010, pääkirjoitus.

Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€

Juhani Alaranta ja ontto kumina kuuliaisuudesta

Johannes Ijäs: Kirkkoon kuuluvat seksuaalivähemmistöjen edustajat haluaisivat vihkimisen. Kotimaa24 uutiset, 30.11.2010.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Kirkolliskokous. Syysituntokausi 2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Kaisa Tanttu: ”Vihkikaava” houkuttaa homopareja Hyvinkäälle. Kotimaa24, Uutiset 30.11.2010.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

 
 

4 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, avioliitto, erehdys, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, kannanotot, kirkko, kontrollointi, leimaaminen, luterilaisuus, normit, opilliset kysymykset, perhe, retoriikka, rukoileminen, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, vallankäyttö

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus


Vanhoillislestadiolaiset ovat SRK:n vuosikokouksessa tuominneet homoseksuaalisuuden synniksi ja siveettömyydeksi. (Oikea ja väärä –kannanotto 2005.)

Sitä vastoin viisi ev-lut. kirkon piispoista suosittaa samasukupuolisten parisuhteiden siunaamista (Irja Askola, Mikko Heikka, Kari Mäkinen, Wille Riekkinen, Björn Vikström), ja kaikki piispat ovat yhdessä esittäneet kirkolliskokoukselle parisuhteen puolesta rukoilemista kirkossa. Yli 60% seurakuntavaalien ehdokkaista kannattaa joko siunaamista tai avioliittolain mahdollisesti muututtua kirkollista vihkimistä. Piispojen erilaiset ratkaisut saattavat johtua  erilaisista raamattunäkemyksistä.

Teologi Risto Leppänen, joka on itse vanhoillislestadiolainen, on eritellyt evl-kirkon pappien raamattukäsityksiä haastattelemalla 22 pappia väitöskirjassaan Raamattu ja papit (Helsingin yliopisto 2010). Leppänen työskentelee arkkipiispa Kari Mäkisen avustajana.

Pappien raamattunäkemykset vaihtelevat – myös vanhoillislestadiolaisuudessa

Kristittyjen on usein vaikea päästä yhteisymmärrykseen varsinkaan eettisissä kysymyksissä, koska Raamattua luetaan erilaisten raamattunäkemysten muodostaman Raamatun tulkinnan kautta. Tämä ilmenee esimerkiksi suhtautumisessa seksuaalisuuteen yleensä, samoin muun muassa homoseksuaalisuuteen ja naisten asemaan kirkossa.

Fundamentalistisen raamattunäkemyksen mukaan Raamattu on sanasta sanaan johdonmukainen, ikuiseksi totuudeksi tarkoitettu kokonaisuus, jota tulkitaan kirjaimellisesti, ottamatta huomioon yli 2000 vuoden takaisen yhteiskunnan arvoista ja historiallisesta tilanteesta johtuvista tosiasioita, piittaamatta Raamatun sisäisisstä ristiriitaisuuksista ja 2000 vuoden mittaan kehittyneestä tieteellisestä tiedosta.

Näin ollen fundamentalistit suhtautuvat homoseksuaalisuuteen tavallisesti varsin kielteisesti.

Tieteellisessä raamatuntutkimuksessa taas painotetaan historiallisen tietämyksen ja  tieteelliseen tutkimukseen nojaavan päättelyn merkitystä Raamatun tulkinnassa, jolloin tulkinnat homoseksuaalisuudesta voivat olla yhtälailla myönteisiä kuin kielteisiäkin.

Mitä taas fundamentalismilla voidaan ymmärtää? Siitä on Juhani Huttusen perusteellinen katsaus täällä.

”Mitä ulkokohtaisempi suhde ihmisellä on Raamattuun ja kristinuskoon, sitä vähemmän sen ristiriitaisuudet ovat hänelle ongelma”, on raamatuntutkimuksen professori Heikki Räisänen todennut.

Leppänen: neljä erilaista raamattunäkemystä

Vain osa evankelis-luterilaisen kirkon papeista tulkitsee Raamattua niin, että se yksiselitteisesti kieltää homoseksuaalisuuden.

On kuitenkin mahdollista, että kaikkien vanhoillislestadiolaistenkaan pappien kanta ei ole asiassa yhtenäinen. Suhtautuminen homoseksuaaleihin riippuu pitkälle papin henkilökohtaisesta raamattunäkemyksestä. Teologi Risto Leppänen tutki 22 papin raamattunäkemyksiä vääitöskirjassaan.

Leppäsen mukaan papiston niiden edustajien keskuudessa, joita hän haastatteli (8 naista ja 14 miespappia), ilmeni neljä erilaista raamattunäkemystä.

Yhden näkemyksen mukaan Raamattu on Jumalan sanaa ja täydellinen totuus. Tähän ryhmään lukeutui kuusi miespappia.

Toisen ryhmän, pohdiskelevien pappien, mukaan Raamattu sisältää Jumalan sanaa ja on perusluonteeltaan kirja pelastuksen sanomasta (viisi miestä ja yksi nainen).

Kolmas ryhmä korostaa pyhyyttä ja sallivaa rakkautta (seitsemän naista ja yksi mies).

Raamattua inspiroivana kirjoituskokoelmana pitävälle neljännelle ryhmälle on tärkeää rationaalinen raamattusuhde (kaksi miestä).

– Kaikki haastattelemani papit haluavat sanoutua irti Raamatun tulkinnan ääripäistä. Yhtäältä siitä, että Raamattu on kivenkovasti ja kirjain kirjaimelta faktaa, ja toisaalta myös sellaisesta relativismista, jonka mukaan mikään Raamatussa ei olisi totta.

– Tutkimuksen perusteella pyhyyttä ja sallivaa rakkautta korostava tulkinta olisi tyypillisempää naispapeille kuin miespapeille, toteaa Risto Leppänen.

Herätysliiketaustaisten pappien raamattukäsitykset 

Raamattua täydellisenä totuutena pitävien joukkoon kuuluu rukoilevaisuuteen, Paavalin synodiin, viidesläisyyteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen sitoutuneita pappeja.

Pohdiskelevien pappien joukossa on niin evankelisuuteen, vanhoillislestadiolaisuuteen, viidesläisyyteen kuin karismaattisuuteenkin lukeutuvia. Salliville papeille retriitti- ja Taizé-yhteisöt muodostavat leimallisen hengellisen taustan. Rationaalisuutta korostavat papit määrittelivät itsensä väljästi lähinnä herännäisyyteen kuuluviksi.

Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä voi siis toimia pappeja, joilla on keskenään erilainen raamattunäkemys. Toinen tuomitsee homoseksuaalit ”perverssi-ilmiönä”, kuten SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki suviseura-alustuksessaan tehnyt. Mutta toinen lestadiolaispappi saattaa pitää heitä yhdenvertaisina lähimmäisinä, joiden sitoutuneen parisuhteen puolesta voi rukoilla, ja sen voisi jopa siunata – jos kirkolliskokous joskus tähän myöntää luvan.

Nissinen: Raamatusta ei pidä hakea vastausta jota siellä ei ole

Martti Nissinen on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston professori. Hänen erikoisalansa on eksegetiikka, tieteellinen raamatuntutkimus. Hän on sitä mieltä, ettei Raamattu sano homoseksuaalisuudesta mitään.

– Miten niin ”ei sano mitään”? Onhan Raamatussa viisi kuusi kohtaa, joissa puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä…

– No, katsotaan, Nissinen sanoo ja ottaa kirjan työpöydältään. Hänen painoksensa ovat alkukielisiä, Vanha testamentti hepreaa, Uusi testamentti kreikkaa.

Ensimmäinen Mooseksen kirja, 19. luku, kertomus Sodoman pahuudesta.

Sodoman kaupunkiin saapuu kolme miestä, enkeliä. Loot tarjoaa heille yösijan. Illalla Lootin talon eteen kerääntyvät kaikki kaupungin miehet. He huutavat Lootille.

”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!”

”Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa”, vastaa Loot ja tarjoaa miehille kahta tytärtään.

– Eikö tässä puhuta homoseksuaalisuudesta, ihan suoraan?

– Ei, sanoo Nissinen ja esittää muutaman kysymyksen.

– Kaikki Sodoman kaupungin miehet olisivat siis homoja, koko miespuolinen väestö? Olisiko sellainen skenaario millään tavalla mahdollinen? Ja miksi he kaikki haluaisivat näitä Lootin taloon tulleita miehiä? Ovatko vieraat kerta kaikkiaan niin komeita, että heitä on saatava? Eikä Loot poloinen sen vertaa tiedä kaupungin miesten suuntautumisesta, että tyrkyttää heille tyttäriään!

– Kyse on vallasta, hierarkiasta, Nissinen sanoo. Siitä, kuka määrää. Loot, itsekin muualta tullut, kutsuu luokseen vieraita.

– Nämä muukalaiset ovat uhka, heitä on nöyryytettävä. Eikä mitään häpeällisempää ole kuin miehen raiskaama mies. Loot yrittää tarjota korvikkeeksi tyttäriään, sillä ”vieraan kunnia on isännän kunnia”.

– Entäs muut kohdat sitten? Kolmas Mooseksen kirja, luvut 18 ja 20. Kirje roomalaisille, 1. luku. Ensimmäinen kirje korinttilaisille, 6. luku.

Nissinen selittää jokaisen jakeen. Patriarkaaliset perhesuhteet, yhteiskunnalliset valtasuhteet, väärän jumalan palveleminen, huoraaminen…

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin

 – Homoseksuaalisuus on vasta meidän aikamme kysymys. Aina on ollut samaan sukupuoleen suuntautuneita ihmisiä, ja heitä on siedetty sen mukaan kuin yhteisöjen roolimallit ovat sallineet.

 Homoseksuaalisuuden käsite keksittiin 1800-luvun lopulla. Vasta silloin syntyi ajatus, että seksuaalinen suuntautuminen on yksilöllinen ominaisuus, toteaa Nissinen.

Ylipäätään tieteeseen perustuva tietämys ihmisen seksuaalisuudesta on vasta hyvin nuorta. Klassinen esimerkki on, että vasta 1800-luvun alkupuolella ihmiskunnalle selvisi se, mistä naisen kuukautisissa on kyse.

–  Ongelma on se, että Raamatusta yritetään löytää vastauksia, joita siellä ei ole. Nissinen sanoo. – Kirurgisesti poimitaan jakeita ja irrotetaan ne asiayhteydestään.

Hän panee nahkakantiset kirjat kiinni. Ja ihmettelee.

– Miten homot, ”pienen pieni vähemmistö”, nousee niin tärkeäksi kysymykseksi, että kokonaiset kirkkokunnat repeävät.

– Kauhu on syvemmällä, hän sanoo. – Ajatellaan, että tässä katoavat viimeisetkin perinteisen, patriarkaalisen yhteiskunnan tuntomerkit. Se ihmisiä pelottaa ja ahdistaa.

Muttei Nissistä. Hän muistuttaa, mikä lopulta on Raamatun suurin huoli. Miltä se haluaa kiivaimmin ihmistä varjella?

– Yksinäisyydeltä.

Samaan perustavanlaatuiseen näkökohtaan ihmisyydessä viittasi arkkipiispa Kari Mäkinen haastattelussaan 2009:

– Yksinäisyys on yksi modernin kulttuurin traagisimpia asioita. Yksinäisyyden murtavalle parisuhteelle on annettava täysi tuki.

”Ihmisen ei ole hyvä olla yksin.”

*      *      *

(Jutussa siteerattu Elina Järvisen artikkelia Irtiottoja – Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi. Suomen Kuvalehdessä nro 50, 2007.)

(R.K.)

Lue lisää:

Arkkipiispa: Kirkon tuettava homoja ja homopareja. Kirkolliskokouksen avajaispuhe 8.11.2010. Kotimaa24 uutiset.

Kaisa Halonen: Kiehtovan inhimillinen Raamattu. Heikki Räisäsen haastattelu.Vantaan Lauri 24.5.2007

Vesa Hirvonen. Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi. Julkaisematon esitelmä. Kirkot ja homoseksuaalisuus, verkkolähteitä. Kirkon tutkimuskeskus.

Vesa Hirvonen: Näkökohtia rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Teologinen Aikakauskirja 2/2007. Kirkot ja homoseksuaalisuus, verkkolähteitä. Kirkon tutkimuskeskus.

Juhani Huttunen: Raamatulla päähän. Kirkko ja kaupunki 20.9.2010.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja Me 17.9.2009.

Elina Järvinen: Irtiottoja – Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi. Suomen Kuvalehti 50/2007.

Emilia Karhu: Martti Nissinen: ”Homoudesta puhuttaessa unohtuu usein vastuullinen raamatuntulkinta”. Kotimaa24 13,3,2018.

Matti Korhonen: Väitöskirja paljastaa eroja nais- ja miespappien raamattunäkemyksissä. Uusi Tie 18.5.2010.

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Heikki Leppä: Eksegeesistä saarnaan. Helsingin yliopisto.

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010.

Tuukka Matilainen: Ristiriitojen Raamattu. Iltalehti 18.10.2010.

Martti Nissinen: Historiallinen raamatuntutkimus ja kriittinen historiantutkimus. Helsingin yliopisto.

Martti Nissinen: Raamattu ei käytä valtaa. Helsingin Sanomat 24.10.2010, s. C13 , Mielipide.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväälläja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

R. K.: Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa

Heikki Räisänen: Raamattunäkemystä etsimässä. Helsinki: Gaudeamus 1986. Teoksen 14. luku, s. 143-151. Erillisjulkaisu, Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto (Wikipedia)

Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen. Kirjapaja 2003.

Lauri Thurén: Mikä olisi hyvä raamattunäkemys. Sana 7.10.2005.

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Janne Villa: Heikki Räisänen tuntee munaskuitaan myöten ”rosoisen Raamatun”. Kirkko ja Kaupunki 10.10.2006.

7 kommenttia

Kategoria(t): arvot, evankelis-luterilainen kirkko, fundamentalismi, historia, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, leimaaminen, normit, opilliset kysymykset, perhe, Raamattu, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, tutkimus, vallankäyttö, vastuullisuus, yksinäisyys

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa


Raamatun tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eivätkä siihen perustuvista parisuhteista, totesi  Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan preofessori Martti Nissinen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 24.10.2010 (Raamattu ei käytä valtaa).

Nissinen on osoittanut tutkimustyössään, että  Raamatun homoseksuaalisuutta sivuava aineisto on hajanainen ja sattumanvarainen. Niistä Raamatun teksteistä, joissa homoseksuaalisuutta on sivuttu, ei muodostu asiallista kokonaisuutta, jonka mukaan voitaisiin johtaa oman aikamme kristittyjen ratkaisuja kysymykseen samasukupuolisten parisuhteiden ja perheiden asemasta kirkossa.

 Homoseksuaalisuutta käsittelevät kohdat esiintyvät Raamatussa vain sivuteemoina ja ovat sidoksissa oman aikansa yhteiskuntaan ja senaikaisiin käsityksiin, kuten miesten ja sukujen tai heimojen välisiin valta- ja kunniakysymyksiin.  Näihin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun näkemyksiä homoseksuaalisuudesta perustellaan Raamatun arvovallalla.
 
Yksittäiset  homoseksuaalisuutta koskevat viittaukset Raamatussa kasvavat Nissisen mukaan oman aikansa patriarkaalisen yhteiskunnan arvoista: mieskunnian menetys, eli miehen alistaminen toisen miehen toimesta naisen asemaan oli sen ajan yhteiskunnassa se kaikkein loukkaavin ja kauhistavin asia.
Raamatussa ei siis suinkaan kerrota vastuullisesta homoseksuaalisesta parisuhteesta, vaan väkivallalla nöyryyttämisestä ja toisaalta irstailusta, joka on tuomittavaa, oli sitten kyse homoista tai heteroista.
”Raamatun tekstit viittaavat samaa sukupuolta olevien suhteita kuvatessaan aina kokonaan muuhun asiaan kuin mistä nyt keskustellaan”, Nissinen on todennut  teoksessa Synti vai siunaus (2003).
Esimerkiksi Vanhan testamentin kyseisessä kertomuksessa ”Sodoman miehet eivät olleet homoja vaan rasisteja”. Joukkoraiskaus oli tapa häpäistä muukalaiset. Vastaavia tapauksia löytyy historiasta muualtakin.

Nissinen, joka on kansainvälisesti tunnettu Raamatun historian tutkija ja erikoistunut Raamatun ajan seksuaalietiikkaan, toteaa Helsingin Sanomissa,  että  kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä sen tekstien kohdalla aina valintoja ja tulkintoja. ”Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät aina ihmiset omien valintojensa ja tulkintojensa pohjalta”, hän toteaa. Raamatun tekstit eivät kuitenkaan anna oikeutta käyttää sitä lyömäaseena sukupuolisia vähemmistöjä vastaan.

Artikkelissaan Seksuaalimyönteinen Raamattu (2003) Nissinen on todennut, että nykyihminen lukee Raamattua usein varsin seksuaalikielteisin silmälasein. Silmälasit johtuvat juutalaisen ja länsimaisen kulttuurin erilaisuudesta sekä eräiden antiikin kulttuurista ammentaneiden kirkkoisien luomista tulkintamalleista, jotka eivät alkuunkaan ole pohjautuneet Raamattuun.

Teoksessaan Homoerotiikka Raamatun maailmassa (1994)  Nissinen on korostanut, että raamatullinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen edellyttää myös muihin Raamatun kohtiin tutustumista, erityisesti teksteihin, jotka koskevat rakkauden, vastuun ja seksuaalisuuden välistä suhdetta sekä syrjittyjen ihmisten asemaa. Myös samasukkupuolisille pareille kuuluu kirkossa oikeus pysyvän parisuhteen tuomaan läheisyyteen ja turvaan, joka on Jumalan lahja.

Seuraavassa prof. Nissisen Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus.

Missä asiayhteydessä Raamattu puhuu homoseksuaalisuudesta?

”Mediassa on viime päivinä vedottu ahkerasti Raamattuun, viimeksi TV1:n A-talkissa 21.10. Raamattuun vetoavat erityisesti ne, jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tunnustamista ja siunaamista.

Mitä Raamattu sitten tästä asiasta sanoo?

Sodoman miehet aikoivat joukkoraiskata kaupunkiinsa tulleet muukalaismiehet (1.Moos. 19). Mooseksen laissa kielletään toisen miehen miehuuden riistäminen anaaliyhdynnän keinoin eli ”niin kuin naisen kanssa maataan” (3.Moos.18:22; 20:13). Paavali puhuu sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta (Room. 1:22-27) ja viittaa miespuolisiin elostelijoihin, jotka suomalaisessa käännöksessä tulkitaan ”miesten kanssa makaaviksi miehiksi”, vaikka alkukieli ei ole yksiselitteinen (1. Kor. 6:9).

Nämä tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista. Niitä siteeraamalla pysyvän parisuhteen solmineet, toisiaan rakastavat ihmiset rinnastetaan joukkoraiskaajiin ja irstailijoihin.

Tämä loukkaa ja häpäisee sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä syvästi.

Mieheksi ja naiseksi luominen (1. Moos. 1.27) on tulkittu samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kielloksi. Homot ja lesbot ovat toki Jumalan luomia naisia ja miehiä, mutta juuri luomisen perusteella heiltä halutaan kieltää osa Jumalan antimista, erityisesti pysyvän parisuhteen tuoma läheisyys ja turva.

Miksi ei toistella Jeesuksen väitettä: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:23-28), tai Paavalin periaatetta, jonka mukaan kaikki käskyt tähtäävät samaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Room. 12:9)?

Näissä Raamatun teksteissä ihminen on tärkeämpi kuin lait ja järjestykset, joiden pitäisi palvella ihmisen parasta eikä erilaisuuteen tuomittujen diskriminointia.

Kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä valintoja ja tulkintoja. Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät ihmiset valintojensa ja tulkintojensa pohjalta.

Vallankäytöstään kantavat vastuun myös ne, jotka istuttavat oman käsityksensä homoseksuaalisuudesta Raamattuun ja kierrättävät sen Jumalan sanana takaisin.”

*      *      *

Martti Nissinen: Raamattu ei käytä valtaa. Helsingin Sanomat 24.10.2010, s. C13 , Mielipide.

(R.K.)

*      *      *

Lue lisää:

Arkkipiispa: Kirkon tuettava homoja ja homopareja. Kirkolliskokouksen avajaispuhe 8.11.2010. Kotimaa24 uutiset.

Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen. Kirjapaja 2003.

Efva: Jumalan laki?

Heikki  Hellman: Homous on vaikea asia. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Vesa Hirvonen. Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi. Julkaisematon esitelmä.

Vesa Hirvonen: Näkökohtia rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Teologinen Aikakauskirja 2/2007.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja Me 17.9.2009.

Pauli Juusela: Seksuaalinen erilaisuus. Vantaan Lauri 30.9.2003.

Juha Jämsä: Isä, joka on homo – homomiehen perhe ja vanhemmuus. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2003.

Emilia Karhu: Martti Nissinen: ”Homoudesta puhuttaessa unohtuu usein vastuullinen raamatuntulkinta”. Kotimaa24 13,3,2018.

Elina Korhonen & Jenni Lipponen: ”Me ollaan ihan tavallinen perhe” – opinnäytetyö naisparien vanhemmuudesta. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2009.

Kari Kuula: Raamattu ja homoseksuaalisuus. Eksegeettinen ja raamattuteologinen selvitys Raamatun viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. 2005.

Johanna Kuusniemi: Sateenkaarimessu – Seksuaalivähemmistöön kuuluvien kokemukset hengellisen elämän toteuttamisesta kirkossa ja Sateenkaarimessussa. Käytännöllisen teologian pro gradu –tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2005.

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010. (Väitöskirjatutkimuksessa on tunnistettu neljä erilaista raamattunäkemystä, joilla tutkimuksessa mukana olleet 22 pappia tulkitsevat Pyhää Kirjaa. Leppänen on itse vanhoilislestadiolaistaustainen pappi.)

Martti Mäkisalo: Kirkon vähemmistö puhuu seksuaalivähemmistöjen puolesta. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Martti Mäkisalo: Valheellisuus synti, ei homous? Kirkon homokeskustelulla on yhä vaikeuksia päästä irti Paavalista, vaikka monet muut Paavalin ohjeet jo ymmärretään aikansa tuotteiksi. Helsingin Sanomat 28.7.1997.

Krista Niemeläinen & Martta Virmakari: Naisparista lapsiperheeksi. Käsityksiä ja kokemuksia naisparien vanhemmuudesta Suomessa. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2006.

Martti Nissinen: Homoerotiikka Raamatun maailmassa. Yliopistopaino 1994.

Martti Nissinen 1994. Seksuaalimyönteinen Raamattu. Teoksessa Haukattu hedelmä – Nuorten pappien seksuaalieettinen puheenvuoro. Toim. Kari Kopperi, Antti Kylliäinen, Terhi Paananen, Ari Tammi. Helsinki: Kirjapaja, 1994.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväälläja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Douglas Quenqua: Turned Away, He Turned to the Bible. The New York Times 14.9.2012.

Piia Johanna Rytilä: Paavi Johanna: Minulla ja vaimollani oli todellakin kirkkohäät. Kirkko ja Kaupunki 3.2.2017.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto (Wikipedia)

Sateenkaariperheet päivähoidon ja koulun asiakkaina. Sateenkaariperheet ry. 2007.

Sinikka Pellinen (toim.): Homoseksuaalinen identiteetti ja kristillinen usko. Kirjaneliö 1997.

Kirsti Suoranta: Sukulaisuuden ja ydinperheen rakentuminen lastensa kanssa elävien naisparien sosiaalisissa verkostoissa ja puhetavoissa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2004.

Janne Toivonen: Kirkko ohjeistaa rukoilun homoparien kanssa. Helsingin Sanomat 12.11.2010.

Kari Tolppanen: Usko ja homoseksuaalisuus. Kotimaa24 7.1.2015.

Veera Visapää: Homomiehen tie isäksi on mutkia täynnä. Aviisi 6/2006.

43 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, historia, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Jumalan sana, kristinoppi, leimaaminen, luomiskertomus, normit, opilliset kysymykset, Paavali, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö

Mitä he eivät oppineet hiekkalaatikolla eivätkä Raamatusta


Tähtiteteen professori, kirjailija  Esko Valtaoja kirjoitti kolumnissaan luterilaisen kirkon tilanteesta. Hän toteaa, että homojen syrjinnässä on kyse senkaltaisesta pahuudesta,  jota ei tarvitse enää sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

”Kirkko niittää nyt sitä mitä se on kauan kylvänyt. Niin naisten kuin homojenkin kohdalla on vetkuteltu vuosikymmenestä toiseen, koetettu katsoa muualle, vedottu siihen, että kyseessä on ”vaikea ja herkkä” asia, käyty viivytystaistelua, jossa annetaan perään aina vain välttämätön minimi, ja kerta toisensa jälkeen haudattu asiat komiteoihin ja muutaman vuoden kuluttua kokoontuviin elimiin.

Kirkon tragedia tiivistyy arkkipiispa Kari Mäkisen perjantaisessa tiedotteessa, jossa hän kertoo olevansa hämmentynyt, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten takia. ”Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”

Ei, niin ei ole. Se aika oli ja meni jo kauan aikaa sitten.

En kehtaisi enää katsoa homo- ja lesboystäviäni silmiin, jos todella alkaisin ”käydä keskustelua” homoseksuaalisuudesta Päivi Räsäsen kaltaisia ihmisiä ”kunnioittaen ja kuunnellen”. Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet. –  –

Johonkin täytyy vetää raja. Vaikka kuinka kannatan keskustelua ja sillanrakennusta, on pahuutta, jota ei tarvitse sietää eikä edes yrittää ymmärtää.

Hätääntyneet kirkon edustajat ovat vedonneet siihen, että puheenjohtaja Päivi Räsänen ja piispa Matti Repo eivät edusta koko kirkkoa, ja että parhaiten homojen asemaa parannetaan vaikuttamalla kirkon sisällä.

On tietysti totta, että kristillisdemokraattien suhde kristillisyyteen on suunnilleen sama kuin kansandemokraattien suhde demokratiaan. Totta on sekin, että kirkon sisältä löytyy runsaasti myös homomyönteistä suhtautumista, piispoja myöten.

Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on siitä, kuinka kukaan ajatteleva ihminen voi enää samaistua yhteisöön, joka väittää olevansa rakkauden asialla ja samalla sallii pahuuden lietsonnan omassa piirissään.”

*    *     *

Vanhoillislestadiolaisuuden kanta homoseksuaalien oikeuksista  tunnetaan muodossa: homoseksuaalit ovat samanarvoisia kuin muutkin ihmiset, mutta heillä ei ole lupaa ”toteuttaa seksuaalisuuttaan”.

”Homoseksuaalinen käyttäytyminen on siveettömyyttä ja sellaisenaan synti. Jokainen on velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta.(SRK:n kannanotto 2005.)

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä homoseksuaalisuudesta ei keskustella. Se tuomitaan yksinkertisesti synniksi ja nimitellään ”perverssi-ilmiöksi” (esim. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki alustuksessan 2005) . Ainoastaan Helsingin Sanomien  päätoimittaja Mikael Pentikäinen on julkisuudessa ilmaissut vaatimuksen, että homoseksuaalien tulee saada yhteiskunnassa tasavertainen asema.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen osoittaa kolumnissaan havainnollisesti, mistä tämäntyyppisessä argumentaatiossa on pohjimmiltaan kyse kristinuskon kannalta. Asenne loukkaa häikäilemättömästi Jeesuksen tärkeimpänä opetuksenaan pitämää kultaista sääntöä vastaan.

Miten on mahdollista, että kristittyinä itseään pitävillä ihmisillä on juuri tässä kohtaa sokea piste? Eikö tätä opetettu rauhanyhdistyksen pyhäkoulussa?

Oras Tynkkynen: Kultainen sääntö opitaan hiekkalaatikolla

”Pikkulapsille opetettava etiikka perustuu usein empatiaan. Jos Karoliina lyö Miroa muovilapiolla otsaan, häntä kehotetaan miettimään, miltä tuntuisi itse kokea sama. Ikävältähän se tuntuisi, joten Karoliina yrittää hetken olla kiltisti.

Jeesuksen opettamana samaa neuvoa kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Sanassa sanotaan: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Kultaisen säännön noudattaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä eivät konservatiivit nähtävästi ole oppineet sen paremmin hiekkalaatikolla kuin Raamatustakaan. He vaativat toisilta asioita, joihin itse eivät ole valmiita.

Ajankohtaisen Kakkosen homoillassa äärilaidan kristityt julistivat, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Homot eivät saisi mennä naimisiin eivätkä etenkään adoptoida lapsia.

Mutta miltä konservatiiveista tuntuisi, jos heiltä kiellettäisiin mahdollisuus mennä naimisiin? Tyytyisivätkö vanhoillisten arvojen kannattajat osaansa, jos he voisivat vain rekisteröidä parisuhteensa samalla, kun liberaalit voisivat avioitua?

Miten konservatiivi laittaisi suunsa, jos olisi ihan ok olla hetero, kunhan ei vain harjoita heteroseksuaalisia “taipumuksia”? Miten sujuisi Päivi Räsäseltä tai Pentti Oinoselta elinikäinen selibaatti?

Entä miten vanhoilliset suhtautuisivat siihen, jos heitä ei pidettäisi kelvollisina vanhempina siksi, että he eivät tarjoa lapsilleen kunnollisia sukupuolimalleja? Jos heitä ei kelpuutettaisi edes sijaisvanhemmiksi – pitämään huolta lapsista, jotka ovat kokonaan vailla turvallista kotia?

Jos vanhoilliset kristityt osaisivat asettua toisten ihmisten asemaan, he tajuaisivat pian saarnaamansa opin vääryyden. Että avioliiton ja vanhemmuuden epääminen tuntuu pahalta. Että rakkauden ja seksuaalisuuden kieltäminen on julmaa.

Hiekkalaatikollakin ymmärretään, ettei toisia saa kohdella niin.”

*    *     *

Filosofi Jukka Relander kehotti YLEn kolumnissaan kaikkia suvaitsevaisuutta kirkkoon toivovia ihmisiä äänestämään seurakuntavaaleissa, jotta fundamentalistien valta kirkossa vähenisi.

Synti on itsekkyyttä – Äänestä kirkon vaaleissa!

”Koko vanhoillista porukkaa yhdistää ajatus siitä, että seksuaalisuus sinällään on syntiä, paitsi silloin, kun seksiä harrastetaan kirkon siunauksella avioliitossa. Ja avioliitto taas halutaan tulkita vain miehen ja naisen väliseksi siteeksi, joka on solmittu lisääntymistarkoituksessa. Kakkosen teemailta onnistui synnyttämään vaikutelman että tämä on myös kirkon kanta.

Se ei mene näin. Nykykirkko suhtautuu laumaansa aika lempeästi, ja jos kirkon jäsenten maltillinen valtavirta todella myös äänestäisi seurakuntavaaleissa, kirkon hallintoelinten ei tarvitsisi enää myötäillä aktiivista konservatiivista vähemmistöä. Nyt tarvitsee, koska pohjoisen lahkolaisilla on lukumääräänsä nähden suhteettoman paljon valtaa. – – Kristinuskon lempeästä sanomasta ei fundamentalistien puheissa näy jälkeäkään.

Itse näen, että kirkon viesti on jossain aivan muualla kuin seksuaalimoraalissa, ja ihmettelen, miksi fundamentalistit ajattelevat koko ajan vain seksiä kun puhuvat uskonnostaan. Kristinusko on oppi armosta ja anteeksiannosta, lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, että hyvää ei voi ansaita itselleen omin teoin. Se kannattaisi räsäsläistenkin muistaa, ennen kuin alkavat tuomitsemaan kokonaista väestöryhmää heidän olemuksensa takia.

Kristinuskon pointti on suunnilleen tämä: ihminen on ahne ja liha on heikko. Ihmisen itsekkyys ja halu omaan hyvään on juuri se, jota Raamatussa kutsutaan synniksi. Ja ideana on, että armo –  ja vain armo –  pelastaa näistä.

Itse olen sitä mieltä, että Ajankohtaisen Kakkosen lähetyksessä toista poskeaan kääntänyt Oras Tynkkynen on parempi kristitty kuin tuomiotaan jylissyt Päivi Räsänen, kuului Oras sitten kirkkoon tai ei. – –

En ole koskaan äänestänyt seurakuntavaaleissa, mutta seuraavissa aion tehdä sen. Kirkkoa ei saa jättää vain niille, jotka tulkitsevat koko kristillisen tradition omista ennakkoluuloistaan käsin.

Maltillinen, lempeä ja salliva kirkko voisi parhaimmillaan olla mahtava foorumi sellaisille keskusteluille, joita emme tieteen ja rahan käsitteistöllä osaa käydä. Jos kirkko jätetään lahkolaisille, juuri me maltilliset ja vähemmän uskonnolliset ihmiset menetämme eniten, tai ainakin toiseksi eniten niiden homojen jälkeen, jotka kokevat kirkon omakseen.

Heitä haluan tukea.”

*     *      *

Kolumneja selasi  R.K.

Lue lisää:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Oras Tynkkysen sivusto.

Esko Valtaoja: Homoilua, taas kerran. Turun Sanomat 19.10.2010.

Professori veikkaa erobuumin katoksi 30 000. Aamulehti 18.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Katrina Lumikallio: ”Markon” kokemus 1990-luvun suomalaisesta ex-gay-liikkeestä. Finnqueer 16.9.2009.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Aimo Hautamäki: Oikea ja väärä. Alustus Perhon suviseuroissa 2.7.2005.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Jukka Relander: Kirkko ja kadonneet lampaat. Uusi Suomi/YLE 19.10.2010.

Olli Seppälä: Kirkolliskokous hyväksyi rukouksen. Kotimaa24, uutiset 12.11.2010.

Homoparien puolesta voidaan rukoilla. YLE uutiset 12.11.2010.

Lesbopappi: Minua ei ole syrjitty. Seurakuntapappi Laura Mäntylän haastattelu. Iltalehti 23.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

2 kommenttia

Kategoria(t): arkkipiispa, arvot, eettisyys, hengellinen väkivalta, homoseksuaalisuus, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kannanotot, kirkko, kristinoppi, lapset, leimaaminen, luterilaisuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, perhe, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Väite: Voittonen painosti arkkipiispaa: ”Eroamme kirkosta”


Uhkaako kirkkoa seuraavaksi kymmenien tuhansien vanhoillislestadiolaisten joukkoero? Vaiensiko SRK:n työvaliokunnan ja puheenjohtaja Olavi Voittosen harjoittama painostus sekä edellisen että nykyisen arkkipiispan? 

Painostuksen ja kirkosta eroamisen uhkavaatimuksen käyttö kirkon linjaan vaikuttamisessa tuntuu vieraalta neuvottelukeinolta lestadiolaisuuden perinteen pohjalta. Nykyisen kirkosta eroamismuodin mukaista se kylläkin olisi.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka on itse vanhoillislestadiolainen, kirjoitti hyvän katsauksen homokeskustelusta ja kirkon tilanteesta otsikolla Uuden arkkipiispan tulikoe (19.10.2010).

Hän ei kuitenkaan mainitse sitä, että kirkon suurin herätysliike turvautui uhkailuun ja painostukseen. Voidaan kysyä, osoittaako kirkosta eroamisella uhkaileminen halua ratkaista asioita rakentavalla tavalla ja yhteistoimin kirkon kanssa. Menettely ei anna hyvää kuvaa SRK:n tavasta hoitaa vaikeita kysymyksiä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on kommentoinut viime päivien tuhansien suomalaisten eroa kirkosta varovaisesti ja ympäripyöreästi, viitaten kirkon moniäänisyyteen homokeskustelussa. Kirkon moniäänisyyteen mahtuvat niin konservatiiviset kuin liberaalitkin äänenpainot.

Kari Mäkinen oli tullut aikaisemmin tunnetuksi rohkeasti ja yksiselitteisesti ihmisoikeuksien ja nimenomaan homoseksuaalien parisuhteiden tukemisen puolesta  kantaa ottavana kirkonmiehenä. Viimeaikaisista lausunnoista syntyy vaikutelma varovaisesta arkkipiispasta ja linjattomasta kirkosta.

Vaiensiko painostus arkkipiispan?

(Arkkipiispa Kari Mäkinen keskustelee uudella Suomi24-sivuston uudella Kirkko kuulolla -palstalla  ensi kerran keskiviikkona 20.10. klo 12.30-13.30. , jolloin on tilaisuus kysellä  häneltä suoraan, vaikkapa tästäkin asiasta.)

SRK uhkasi arkkipiispaa joukkoerolla

Puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi Liperin suviseuroissa medialle pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että työvaliokunta on käynyt tapaamassa arkkipiispaa keväällä 2010. Yhtenä kysymyksenä asialistalla oli kirkon linja homoseksuaalien parisuhteisiin.

Tuoreen lehtikirjoituksen mukaan Voittonen oli kertonut Liperissä, että SRK esitti arkkipiispalle uhkauksen, että vanhoillislestadiolaiset herätysliikkeenä harkitsevat joukkoeroa kirkosta, mikäli kirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien liiton siunaamisen.Piispat eivät ole toistaiseksi esittäneet siunaamista, joskin viisi piispaa kannattaa sitä.

Joukkoeroamisuhan nosti julkisuudessa esiin kuopiolainen toimittaja ja helluntailiikkeen evankelista Juhani Happonen alakerta-artikkelissaan Kirkon sisällä ristivetoa monissa kysymyksissä (Turun Sanomat 14.10.2010). Hän oli itse paikalla Liperin tiedotustilaisuudessa.

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki on kiistänyt joukkoerolla uhkaamisen (Kaleva 20.10.2o10 ) ”Keskustelimme asiasta muistaakseni jo tammikuussa 2009 ja tänä vuonna, kun asia oli kirkolliskokouksessa esillä. Joukkoeroamista kirkosta emme asian yhteydessä ole esittäneet.”

Joukkoero kirkosta tulisi Hautamäen mukaan harkittavaksi siinä tapauksessa, että homoparin siunaaminen määriteltäisiin kirkkolaissa papille pakolliseksi velvoitteeksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut julkisuudessa, että pakkosiunaamista tai edes pakollista rukoilemisvelvoitetta ei olisi tarkoitus papille säätää.

Tarkoitus on ilmeisesti jättää joillekin papeille lupa syrjiä edelleen ihmisiä kirkossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Naispappien syrjinnästä kirkossa on yritetty päästä irti 20 vuodessa, mutta lopulta siinä kirkon johto joutui velvoittamaan konservatiiviset papit hyväksymään työskentelyn yhdessä naiskollegojen kanssa. Voidaan kysyä, kuinka käy homoseksuaalien kohdalla. Miten kauan homojen syrjintä sallitaan käytännössä, kun rukoilukaavat tai siunaamismallit on hyväksytty?

Kuten tunnettua, asia tulee seuraavaksi marraskuussa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Piispojen laatima mietintö sisältää yksimielisen esityksen, että kirkossa sallittaisiin rukoileminen homoparin rekisteröidyn parisuhteen puolesta. Parisuhteen siunaamisesta, saati vihkimisestä ei ole ollut kysymys.

Erouhka pelotteluaseeksi seurakuntavaaleissa ja kirkolliskokouksessa?

Happosen kirjoitusta on luettava kriittisesti. Se vaikuttaa kirkkopoliittisesti tarkoitushakuiselta, varsinkin juuri ennen seurakuntavaaleja. Seurakuntavaalit ja kirkolliskokouksen läheisyys voivat olla syynä, miksi Happonen liittää myös vanhoillislestadiolaisten eroamisuhkailun tilannearvioonsa. Tämä tapahtuu lisäksi ajankohtana, jolloin kirkosta on juuri eronnut yli 20 000 jäsentä TV2:n Homoilta-keskustelun jälkeen.

Konservatiivien maalitauluina ja yhteistyön boikotoinnin kohteena ovat jo jonkin aikaa olleet arkkipiispa Mäkisen lisäksi Helsingin piispa Irja Askola, Espoon piispa Mikko Heikka ja Kuopion piispa Wille Riekkinen.

Helluntailaisevankelista on ottanut SRK:n ja Olavi Voittosen aseekseen kirkon painostamisessa.

Siihen tarjoutuu tietysti mainio tilaisuus, kun kerran Voittonen on esitellyt julkisuudessa medialle  SRK:n kirkonvastaista kritiikkiä ja uhkaustoimienpiteitä. Voittonen on itse profiloitunut ehdottoman homovastaisena mm. haastattelussaan Suomen Kuvalehdessä 2007.

Joukkoeroamisen käytännön toimeenpano herättää kysymyksiä. On vaikea uskoa, että kukaan vl-liikkeen johtajista voisi noin vain ilmoittaa herätysliikkeen sadan tuhannen kannattajan liikkeenä eroavan tai uhkaavan erota kirkosta. Jos tällaista uhkausta joukkoerosta olisi tarkoitus käyttää todellisena aseena kirkkoon vaikuttamisessa, siitä tulisi tietenkin käydä laaja keskustelu jäsenistössä ennen joukkoeron toteuttamista.

Vanhoillislestadiolaiset ovat herätysliikkeensä jäseninäkin sittenkin itsenäisiä toimijoita ja ainakin kirkosta eroamista ajatellen he ratkaisevat itse suhteensa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkosta eroamisen käytännössä edellyttää yksilön omaa, henkilökohtaista aktiivisuutta. Keskusjohdon saneluna kollektiivinen massaeroaminen tuskin sentään menisi läpi.

Toisaalta, monella vanhoillislestadiolaisella on kokemuksia hoitokokouksista, että mikä hyvänsä puhujan tai SRK:n edustajan sanelema absurdikin määräys on pakko niellä absoluuttisena käskynä vastaan panematta, jos ei halua menettää taivaspaikkaansa.

Painostuksen ja uhkavaatimuksen käyttö kirkkoon vaikuttamisessa tuntuu kuitenkin vieraalta neuvottelukeinolta lestadiolaisuuden perinnettä ajatellen.

”Jos homopareja aletaan siunata, vanhoillislestadiolaiset eroavat kirkosta”

Happonen kirjoittaa Turun Sanomissa:

”Suviseuroissa Liperissä vanhoillislestadiolaisen liikkeen SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi mediaväelle, että Suomen suurimman kirkollisen herätysliikkeen edustajana hän oli johtoryhmänsä kanssa käynyt kertomassa syvän huolensa keväällä arkkipiispalle nähtävissä olevan muutoksen vuoksi.

Mikäli kirkko alkaa siunata samaa sukupuolta olevia, lestadiolaiset harkitsevat herätysliikkeenä eroamista kirkosta. Se olisi kirkon ja herätysliikkeiden välisissä suhteissa ennennäkemätön tilanne.

Tähän saakka lestadiolaiset ovat nielleet kirkossa ilmenevät muutokset ja uudistukset perustellen pysymistään kansankirkossa kahdella näkökohdalla. Niin kauan kuin jumalanpalveluksissa luetaan Isä meidän –rukous ja Herran siunaus, edellytykset yhteistyölle ovat riittävät. Nyt puheena olevaan mahdolliseen siunaamiskäytäntöön siirtyminen tulee ylittämään lestadiolaisten sietorajan.”  (Turun Sanomat 14.10.2010.)

Olavi Voittosen lausunto vl-liikkeen asennoitumisesta homoseksuaalisuuteen

Vanhoillislestadiolaisuuden käsitys homoseksuaalien oikeuksista sekä heidän asemastaan kirkossa ja herätysliikkeessä ilmenee puheenjohtaja Olavi Voittosen Suomen Kuvalehdelle anatamasta haastattelusta (2007). Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset kävivät keskustelua homoseksuaalisuudesta vuosikokouksessaan vuonna 2005.

Liike on tuominnut vuosikokouksen hyväksymässä kannanotossa homoseksuaalisuuden syntinä. Olavi Voittosen mukaan kannanottoa ei ole tarkoitus muuttaa.

Voittosen mukaan lisäksi on syytä välttää avointa keskustelua homoseksuaalisuudesta rauhanyhdistyksissä, koska keskustelu voi houkutella nuoria poikia ryhtymään homoksi. Voittonen viittaa  joskus 1960-luvulla voimassa olleeseen lakiin, jossa oli silloin kriminalisoitu ”yllyttäminen” homoseksuaaliseen tekoon.

– Väärä keskustelu voi olla valtava sysäys murrosikäiselle pojalle, joka etsii seksuaalista identiteettiään, toteaa Voittonen. Meidän pitää muistaa, kuinka lyhyt aika on siitä, kun yllytys tähän [homoseksuaalisuuteen] oli rikos. Kyllä sillekin on omat perusteensa olleet, muistuttaa Voittonen.

Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy rekisteröityjä parisuhteita, vaikka ne ovat laillisia Suomen kymmenen vuotta sitten hyväksytyn parisyhdelain mukaan.  Voittonen pitää parisuhdelakia valitettavana.

Suomen Kuvalehden toimittaja kysyi, onko sellainen lopultakaan aivan inhimillistä, että homo ei saa solmia parisuhdetta koskaan.

– Joo, ihmissuhteissa on eri tasoja. Ystävyyssuhde voi olla, toteaa Voittonen tähän. Hän pahoittelee lakia, joka sallii parisuhteen rekisteröinnin, eli antaa mahdollisuuden homoillekin mennä ikään kuin naimisiin. Voittonen kiistää, että kysymyksessä olisi kuitenkaan avioliitto.

– Mutta ei se avioliittoa salli, Voittonen painottaa.

– Me rukoilemme, että tällainen henkilö voisi Jumalan armon voimin vapautua taipumuksestaan. Näitäkin esimerkkejä on, hän sanoo.

Ev.-lut. kirkon piirissä käytävästä keskustelusta Voittonen on päätellyt, että kirkko on joutunut luopumuksen tilaan. Hän on itse puolestaan huolissaan siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on  joutumassa julkisesti silmätikuksi yhteiskunnassa ja kirkossa homovastaisuutensa takia.

Rukoileminen, siunaaminen, vihkiminen – puolet alle 35-vuotiaista kannattaa myös vihkimisen sallimista

Kirkolliskokouksessa tullaan käsittelemään piispojen ehdotus homoparin puolesta rukoilemisen sallimisesta. Tiettävästi viisi piispaa kannattaa myös parisuhteen siunaamista, ja yksi heistä, Kuopion Wille Riekkinen on valmis myös vihkimään samansukupuolisen parin avioliittoon, jos se vain olisi jo mahdollista. Ei ole todennäköistä, että siunaamisen tai vihkimisen sallimista koskeva esitys tulisi käsittelyyn kirkolliskokouksessa marraskuussa.

Runsaat 60 prosenttia suomalaisista hyväksyy homoparien siunaamisen kirkossa, ilmeni Aamulehden huhtikuussa 2010 teettämästä tutkimuksesta. Suuri osa kansalaisista hyväksyisi myös vihkimisen kirkossa. Tämä tulos saatiin Etelä-Suomen Sanomien, Kalevan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Turun Sanomien teettämässä kyselyssä loppuvuodesta 2009.

Taloustutkimuksen tekemässä gallupissa tuhannelta vastaajalta kysyttiin, pitäisikö Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurata Ruotsin kirkon päätöstä aloittaa samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioon. 43 prosenttia vastaajista katsoi, että kirkon pitäisi vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja Alle 35-vuotiaista reilusti yli puolet kannattaa vihkimistä.

Lähde:

Juhani Happonen: Kirkon sisällä ristivetoa monissa kysymyksissä. Turun Sanomat 14.10.2010.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Leksa Anonyymi

*      *      *

Lue lisää aiheesta:

Elina Järvinen: Irtiottoja: Kimmo syntyi vanhoillislestadiolaiseksi… Suomen Kuvalehti 2007, nro 50.

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

SRK:n Hautamäki: ”Emme ole uhanneet erota kirkosta”. Kaleva 20.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Uuden arkkipiispan tulikoe. Helsingin Sanomat 19.10.2010.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pitäytyvät miesten pappeudessa

Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Liisa Tuovinen: Luterilainen seksuaalietiikka ja muuttuva parisuhde. Esitelmä 2006.

Niklas  Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

8 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, arkkipiispa, arvot, avioliitto, homoseksuaalisuus, johtokunta, kannanotot, keskustelu, kirkko, normit, Olavi Voittonen, painostaminen, seksuaalivähemmistöt, SRK ry., SRK:n johtokunta, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tulevaisuus, vallankäyttö

Ennätys kirkosta eroamisessa: ihmisoikeuksien loukkaaminen maksoi kirkolle yli 24 milj.€


 

Ajankohtaisen Kakkosen homokeskustelu 12.10.2010 heikensi evankelisluterilaisen kirkon kannatusta. Kahdessa päivässä kaikkiaan 3005 henkilöä erosi kirkosta. 13.10. kirkosta erosi 2633 jäsentä. (Homoillan jälkeisen viikon aikana kirkosta erosi yhteensä yli 30 000 suomalaista. Päivittäistä eroamistilastoa voi seurata tästä.)

Vakaumusten Tasa-arvo ry:n (VATA) ylläpitämän  Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottajan Heikki Orsilan mukaan ohjelma yli tuplasi jo lähetysiltana tavanomaisen päivän eroluvut.

– Odotimme koko päivän saldoksi noin 160 kirkosta eroamista. Ohjelman ensimmäisen tunnin aikana erosi 80 henkilöä, ja tiistaina 12.10. eronneiden kokonaissaldo oli 372 kirkosta eronnutta. Tämä on yksi kovimpia yksittäisen ohjelman aiheuttamia eropiikkejä, Orsila sanoi Kotimaa 24:n haastattelussa keskiviikkoaamuna.

Mutta eroamispiikki ei jäänyt nyt ohjelman esitysiltaan, vaan jatkui seuraavana päivänä.  Keskivikkona 13.10. eroajien määrä kipusi kaikkien aikojen ennätykseen  2633.

Joka neljäs verkkosivujen kautta eroava ilmoittaa syyn eroamiselleen. Keskiviikkona eroja perusteltiin kirkon suvaitsemattomuudella ja yhdenvertaisuuden puutteella.

– Palautteen perusteella ihmiset kokivat kirkon linjan liian konservatiiviseksi, tiedottaja Heikki Orsila sanoi Ilta-Sanomissa. Vain muutaman palautteen mukaan kirkko on homoja kohtaan liian suvaitseva.

Yhteensä eroajia oli kahden päivän aikana kaikkiaan 3 005 jaloillaan äänestänyttä. Joku jo laskikin, että Suomen ev.lut. kirkko menetti kertalaakilla ensi vuoden tuloista yli 1,2 miljoonaa euroa.

Kirkon vuosibudjetissa menetys on kuitenkin jokseenkin merkityksetön. Vuonna 2009 kirkollisverotulot olivat 859 milj. euroa.

Tämä laskutapa ei  kuitenkaan kerro kirkosta eroamisen todellista taloudellista vaikutusta, eikä se kerro mitään sen hengellisestä eikä yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Vaikutukset ulottuvat yhtä vuotta pidemmälle.

Kun näin suuri joukko, nuoria ja vanhempia ihmisiä, lakkaa maksamasta vuosittain kirkolle veroaan, se vie kirkolta yhden ihmisen osalta arviolta 15-35 vuoden verotulot. Näin tapahtuu, mikäli asianomainen ei muuta kantaansa eikä liity takaisin kirkon jäseneksi jossain elämänvaiheessa.

Oletetaan hänet keskituloiseksi 2 500€/kk palkalla. Tällöin hän maksaisi kirkollisveroa noin 400€ vuosittain läpi työssäoloaikansa. Veron määrän vaikuttaa seurakunnan veroprosentti (vaihtelu 1-2%, keskiarvo 1,3). Lisäksi eläkkeellä tulot laskevat ja verokin pienenee silloin.

Arvioidaan oletuksena, että kirkko menettää verokertymästään 400 euroa vuodessa jokaisen eroajan kohdalta. Eroaja olisi maksanut kirkolle keskimäärin 20 vuoden ajan tämän summan vuosittain.

20 x 400=  8 000  euroa (korkoja ja veroprosenttien muutoksia ei ole huomioitu)
3 005  x 8 000 euroa = 24 040 000 euroa, eli menetys 20 vuoden ajalta on ilman korkoja runsas 24 miljoonaa euroa.

Normaalisti kirkosta eroaa keskimäärin 140 – 170 henkilöä päivittäin Eroakirkosta.fi-palvelun kautta. Yli 90% eroamisista tehdään tämän palvelun kautta. Mainittakoon, että eroamisvauhti jatkui myös 14.10., jolloin tilaston mukaan  jälleen 2032 ihmistä luopui kirkon jäsenyydestä.

(Voit laskea kirkollisverosi määrän nappia painamalla täällä.)

Päivi Räsänen kirkosta eroamispiikistä: ”Löyhästi kirkossa olevat joutavat mennäkin”

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen, jonka panos ohjelman keskustelussa oli jokseenkin hallitseva,  sanoo, että hän ei ole huolissaan keskustelua seuranneesta eropiikistä.  Hänen arvionsa mukaan kirkosta eroavat protestina sellaiset henkilöt, joilla on siihen jo ennestään vain löyhä suhde.

– Tästä ei kannata säikähtää. Paljon vaarallisempaa on kirkon kannalta hiljaa näivettyminen. Se, että ihmiset menettävät pikkuhiljaa mielenkiintonsa kirkkoon, totesi Räsänen Kotimaa24:n haastattelussa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Räsänen vaikutti lausunnoissaan kieltämättä hieman ylimieliseltä. Hän ei tuntunut kunnioittavan tavallisten ihmisten vakaumusta. Päivi Räsänen ei ole ehkä havainnut, että itse asiassa valtaosa kirkon jäsenistä pitää suhdettaan kirkkoon ja uskoon nimenomaan melko löyhänä, mutta silti tärkeänä osana elämäänsä.

Tapakristittyjen enemmistö vieroksuu kirkon fanaatikkoja

Itse asiassa kirkossa on voimistumassa ajatus, että kirkon jäsenyys on monille suomalaisille nykyisin lähinnä kulttuuri- ja identiteettikysymys. Uskominen kristinuskon teologisiin opinkappaleisiin, kuten Jeesuksen ylösnousemukseen, ihmetekoihin ja Jumalan toimintaan maailmankaikkeuden luojana ja jokapäiväisenä tapahtumiin vaikuttajana ei ole nykysuomalaiselle välttämätöntä pitäytyäkseen kirkon jäsenenä. Puhutaan kulttuurikristillisyydestä, jollainen esimerkiksi Raamatun tutkijana tunnettu professori Heikki Räisänen on itse todennut olevansa.

Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimituksen esimies Ville Blåfield on esittänyt toivomuksen, että kirkossa tulisi erityisesti pitää kiinni juuri näistä Päivi Räsäsen väheksymistä tavallisista, kirkon oppeihin ja rituaaleihin lopulta melko löyhästi sidoksissa olevista, itseään tapakristittyinä pitävistä jäsenistään. 

Blåfieldin mukaan tapakristityt ”katsovat hämmentyneenä sivusta, kuinka pieni joukko kiivailee opillisista kysymyksistä, kuten naispappeudesta ja homoliitoista.” Nämä suomalaiset pitävät ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta arvona, jota myös kirkossa tulee noudattaa.

– Kirkkoon kuuluvien tapakristittyjen suuri  joukko tarvitsisi jonkun puhumaan puolestaan, vetosi Blåfield. 

– Mutta kirkon sisäiset oppiriidat ja tiukan linjan fanaatikot saavat meidät hiljaiset massat kokemaan toiseutta omassa kirkossamme. Mieli kuohahtaa uskon tiukoista mittareista ja siitä, kun joku laukoo yhtä totuutta.

Myös emerituspiispa Eero Huovinen on lähtenyt puolustamaan tapakristillisyyttä.

– Arvelen, että monet kuuluvat kirkkoon saadakseen jonkin-laisen uskonnollisen henkivakuutuksen. Minusta se on oikein hyvä syy. Ei ihmisten tarvitse perustella kirkkoon kuulumis-taan yksityiskohtai-sesti.

– Kirkkoon voi kuulua hyvin matalalla kynnyksellä.

– Tapakristillisyyttä pitää tukea. Sekin voi olla hyvä syy kuulua kirkkoon. Suuri enemmistö kirkon jäsenistä kuuluu kirkkoon, koska heidät on kastettu, sanoi Huovinen Askel-lehden haastattelussa.

Päivi Räsänen sen sijaan ei tunnu antavan arvoa tapakristityille ja heidän palvelemiselleen kirkossa.

Naisten asenteet muuttumassa – kirkosta eroaminen kasvaa

Perinteellisesti kirkosta eroavien enemmistö on ollut miehiä, noin 60%. Heikki Orsilan mukaan uutisten ja keskusteluohjelmien havahduttamat kirkosta eroajat ovat sekä miehiä että naisia. Nyt naisten osuus oli noussut peräti 48 prosenttiin. Eroajat olivat nyt myös keskimääräistä vanhempia.

Naisten osuus eronneista on kasvanut selvästi koko kuluvan vuoden aikana. Vuosina 2007-2009 naisten osuus tammi-elokuussa oli 40-42 prosentin kohdalla, mutta tänä vuonna naisten osuus on noussut 44 prosenttiin, ja elokuussa eroajista oli jo 47 % naisia.

 – Tällaista kasvua ei ole nähty aikaisemmin. Naisten osuus kääntyi kasvuun kuin nappia painamalla tammikuussa. Tilastojen perusteella on ilmeistä, että naisten asenteet kirkkoa kohtaan ovat muuttuneet, arvioi tiedottaja Heikki Orsila. Syytä sille,  miksi juuri naisten osuus on tänä vuonna kasvanut, emme vielä tiedä, Orsila sanoo.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Kati Niemelän mukaan kirkosta erotaan aina, kun kirkko on esillä mediassa. Homokeskustelun hän uskoo lisäävän erityisesti nuorten naisten kirkosta eroamista.

– Homokeskustelu ärsyttää tutkimusten mukaan enemmän naisia kuin miehiä. Nuorilla naisilla on hyvin vahva tasa-arvon vaatimus, Niemelä sanoo.

Naisten merkitys on keskeinen kristillisessä kasvatustyössä. Naisten eroaminen kirkosta viittaa siihen, että lapsia ei enää yhtä itsestäänselvästi kasvateta kristillisen kirkon jäsenyyteen eikä kristinuskoon. Varsinkin suurissa kaupungeissa lasten kastaminen on vähentymässä. Tällöin kirkon jäsenyys alkaa nopeasti kutistua seuraavissa sukupolvissa.

Kirkon oman ennusteen mukaan vuonna 2025 enää 67 % suomalaisista olisi ev.-lut. kirkon jäseniä, kun nyt osuus on 79%.

Esimerkkejä muista eropiikeistä

Toinen suuri tv-ohjelman aiheuttama eropiikki on Orsilan mukaan vuodelta 2008, jolloin YLEn A-Talk –ohjelmassa keskusteltiin muun muassa naispappeudesta. Tuolloin kirkosta erosi illan aikana 180 ihmistä.

Lehtiuutiset ovat nostaneet erolukuja vielä televisio-ohjelmiakin enemmän. Kun sanomalehdet uutisoivat huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa 2010 näkyvästi kirkkohallituksen alustavasta selvityksestä, jonka mukaan kirkossa ja sen herätysliikekeisäs on paljastunut kymmenittäin lasten hyväksikäyttörikoksia, kirkostaeroaminen lisääntyi. Yksin 1.5. Helsingin Sanomien kerrottua ns. Minnan tapauksesta  (”Syntisten piiri”) kirkosta lähti yli 450 ihmistä yhden päivän aikana.

Kirkosta eroaminen alkaa ennen pitkää muuttaa kirkon sisäisiä valtasuhteita. Herätysliikkeiden jäsenet ovat uskollisimpia kirkon jäseniä, joten heidän useimmiten konservatiivisimmat näkemyksensä voimistuvat sitä enemmän mitä enemmän kirkosta erotaan. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisilla on seurakuntien hallintoelimissä ja kirkolliskokouksessa jo nyt huomattava vaikutusvalta liikkeen kannattajien määrään suhteutettuna. Seurakunnat ”vanhoilislestadiolaistuvat”.

Näin siitä huolimatta, että lestadiolaiset eivät pidä kirkkoa Kristuksen todellisena kirkkona. Heille kirkko on tavallisesti lähinnä maallinen, hengellisiä asioita hallinnoiva virasto. Heidän uskomuksensa mukaan kaikki muut luterilaisen kirkon jäsenet papeista ja piispoista tavallisiin seurakuntalaisiin saakka joutuvat kadotukseen ja vain ns. SRK-lestadiolaiset pelastuvat. Vanhoillislestadiolaisen Raamatun tulkinnan ja pelastusopin mukaan vain yksi joukko on todellinen Jumalan valtakunta, eräänlainen ”kirkko kirkossa”. Tämä on virallinen SRK:n opetus, mutta kaikki riviuskovaiset eivät pidä tätä totena.

Kirkosta eroaminen ja autenttisen katsomuksen puolustus

Korkeimmat eroluvut sattuvat perinteisesti vuoden viimeiselle päivälle, jolloin kirkosta lähtee verosyistä yli tuhat henkilöä. Jotkut ovatkin leimanneet kirkosta eroavat pinnallisiksi mammonan palvojiksi jotka eivät halua kantaa vastuutaan maksamalla kirkollisveroa.

Monille kirkosta eroaminen on nimenomaan pinnallisuuden vastakohta. Juuri  pinnallinen tapauskovainen hakee kirkosta ns. ”asiakkaan tarvitsemia juhlapalveluja”, kuten koristeellisia ja valokuvauksellisia kirkkohäitä jne.

Moni nykyajan ihminen on päätellyt, että voi uskoa jumalaansa ilman kirkkoa eikä kirkon jäsenyydessä ole järkeä silloin jos ei itse sen oppien mukaan usko eikä ajattele. Monille ovat muodostuneet kynnyskysymyksiksi kirkon vuosikymmeniä velloneet kiistanalaiset asiat, kuten naisten ja homojen asema kirkossa sekä ylipäätään ihmisoikeudet. Todennäköistä on, että kirkon johto joutuu lähitulevaisuudessa ottamaan kantaa myös herätysliikkeidensä ihmisoikeusongelmiin eettiseltä ja kristillis-teologiselta kannalta.

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi R.K.

(Kirjoitus nousi 14.10.2010 kansainvälisellä WordPress.com-blogilistalla sadan luetuimman postauksen joukkoon.)

Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta katsottavissa Yle Areenalta.

Lähteet: 

Simo Alastalo: Homokeskustelu aiheutti hurjan eropiikin. Kotimaa24 -uutiset 13.10.2010

Eilen kirkosta erosi 2633 jäsentä. www.eroakirkosta.fi

Kirkosta eroaminen kasvoi kesällä rajusti, www.eroakirkosta.fi

Petri Turunen: Ylen Homoilta tv:ssä lisäsi kirkosta eroamista. Ilta-Sanomat 13.10.2010.

*    *    *

Aiheeseen liittyvää:

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Erotilastot online. Eroakirkosta.fi

Kirkollisverolaskuri: laskee napin painalluksella, paljonko maksat kirkollisveroa vuodessa

Kirkosta eroaminen kasvoi kesällä rajusti

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Peilissä kahdet kasvot: Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Simo Alastalo: Eropiikki ei huoleta Päivi Räsästä. Kotimaa24 uutiset 13.10.2010

Simo Alastalo: Kirkosta eroamisessa uusi ennätys. Kotimaa24 uutiset 14.10.2010.

Jori Mäntysalo: Homoillan saldosta. 14.10.2010.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Viron kirkko erotti homopapin (Kotimaa24 uutiset, 13.10.2010)

Olli Seppälä: ”Kuka puolustaisi iloista tapakristittyä?”

Olli Seppälä: Eero Huovinen puolustaa tapakristillisyyttä

YLEn haastattelupyyntö: homoseksuaalit, “eheytys” ja kirkko

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Ylen Homoilta nosti kirkosta eronneiden määrää. Helsingin Sanomat 13.10.2010.

Kirkosta eronnut ennätysmäärä ihmisiä. YLE uutiset 20.10.2010.

Kirkon kassassa tikittää eläkepommi. Helsingin Sanomat 8.1.2011.

Piia Elonen: Kirkon nykylinja ei tyydytä: Enemmistö suomalaisista muuttaisi kirkkoa suvaitsevampaan suuntaan. Helsingin Sanomat 30.10.2010, A3, A5.

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

HS-gallup: Kiista homojen oikeuksista ei ole syy erota kirkosta. Helsingin Sanomat 30.10.2010.

Santeri Palin: Pohdintaa A2 Homoillan pohjalta

Jari Tervo: Homoilta ja ihmisoikeudet. Uusi Suomi 15.10.2010.

Leena Seivo: Kun sana tulee vihaksi. Raportti rekisteröityyn parisuhteeseen liittyvien kysymysten käsittelystä kirkolliskokouksessa. Finnqueer 4.4.2004.

Kari Pekka Kinnunen: Näytä kantasi äänestämällä. Vantaan seurakunnat.

Simo Alastalo: Piispa Repo piti homoillan keskustelua latistavana

Anna Kortelainen: Shoppailevat ateistit. Turun Sanomat 10.5.2008.

Ville Talola: Jyrki Richt: Homoillan vierasvalinta ei täysin onnistunut. Kotimaa24, 3.12.2010.

15 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avioliitto, eettisyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, kirkko, Kotimaa, opilliset kysymykset, seksuaalivähemmistöt, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, uskon perusteet, vallankäyttö

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta


Kajaanin kirkkoneuvosto on päättänyt, että kirkon tiloissa voidaan järjestää rukoushetki rekisteröidyn parisuhteen puolesta, jos pari sellaista pyytää. Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti asiasta äänin 8-2, äänestyksessä jätettiin yksi tyhjä ääni. Kirkkoa voi varata parisuhteensa rekisteröineiden rukoushetkeä varten.

Myös pääkaupunkiseudulla on tiettävästi ainakin Helsingin Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto on tehnyt saman päätksen kevättalvella 2010.

Kajaanin kirkkoneuvosto päätti rukoushetkistä pian sen jälkeen, kun samaa sukupuolta oleva pariskunta oli pyytänyt rukoushetkeä seurakunnan tiloissa. Kajaanin päätös on ensimmäisiä päätöksiä piispainkokouksen annettua lausunnon menettelystä. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ei voida siunata, mutta sen puolesta on luvallista rukoilla yhdessä parin kanssa. 

– Parisuhteensa rekisteröivät mies- ja naisparit saavat tästä lähin rukoushetkiä Kajaanin evankelisluterilaisen seurakunnan tiloissa, esimerkiksi kirkoissa, kertoo kirkkoherra Lauri Oikarinen.

– Kun nyt tällainen pyyntö oli meillekin tullut, niin vein asian kirkkoneuvostoon. Siellä asiasta keskusteltiin, eikä asiasta päättäminen mennyt aivan yksimielisesti. Äänin kahdeksan puolesta, kaksi vastaan ja yksi tyhjä myönnettiin lupa rukoilla seurakuntamme kirkoissa yksityisesti tai yhteisti parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan.

Päätöksestä on tullut seurakuntaan sekä kiitosta että kritiikkiä, kertoo seurakunnan tiedottaja Kaisa Rönkä. Kirkkoherra kertoo itse olleensa tehdyn päätöksen kannalla etukäteen.

Piispainkokous on tehnyt selvityksen rukoushetkistä kirkolliskokoukselle, ja Kajaanin seurakunta toimii rukoushetkissään piispainkokouksen linjausten mukaisesti.

Piispa Riekkinen antoi tukensa Kajaanin ratkaisulle

Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen pitää oikeana Kajaanin seurakunnan päätöstä sallia samaa sukupuolta olevien parien kanssa rukoileminen seurakunnan tiloissa. Päätös koskee myös seurakunnan kirkkoa.

Kirkkoneuvosto on Riekkisen mukaan tehnyt edistyksellisen päätöksen.

– Minusta se on hyvä. Kajaani on nyt näyttänyt mallia ja toivon, että tällainen konsensus löytyy hiippakunnassamme laajemminkin, piispa toteaa.

Vaikka asia on vielä kirkolliskokouksessa kesken, Riekkinen ei näe Kajaanin seurakunnan päätöstä sooloiluna. Piispainkokouksen helmikuussa 2010 hyväksymässä selvityksessä pidetään mahdollisena, että pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee parisuhteensa rekisteröineiden puolesta heidän kanssaan. Seurakunnat voivat itsenäisesti päättää, pidetäänkö rukoustilaisuudet kirkon omissa tiloissa. Asian käsittely on edelleen kirkolliskokouksen käsittelyssä.

Joissakin seurakunnissa tarjotaan myös homoseksuaaleille suunnattuja omia hengellisiä tilaisuuksia, kuten sateenkaarimessuja.

Runsaat 60 prosenttia suomalaisista hyväksyy homoparien siunaamisen kirkossa, ilmeni Aamulehden huhtikuussa 2010 teettämästä tutkimuksesta. Suuri osa kansalaisista hyväksyisi myös vihkimisen kirkossa. Tämä tulos saatiin Etelä-Suomen Sanomien, Kalevan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Savon Sanomien ja Turun Sanomien teettämässä kyselyssä loppuvuodesta 2009.

Taloustutkimuksen tekemässä gallupissa tuhannelta vastaajalta kysyttiin, pitäisikö Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurata Ruotsin kirkon päätöstä aloittaa samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioon. 43 prosenttia vastaajista katsoi, että kirkon pitäisi vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Alle 35-vuotiaista reilusti yli puolet kannattaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Ikäihmisistä puolestaan enemmistö vieroksuu  homoliittoja.

Sukupuolineutraali avioliittolaki seuraavaan hallitusohjelmaan

Homoparien oikeudellinen asema kohti tasavertaisuutta on etenemässä myös maallisen lainsäädännön tasolla. On ilmeistä että seuraavan hallituksen ohjelmaan sisällytetään avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi, jolloin samaa sukupuolta olevien liitto saisi tasavertaisen aseman juridisesti.  Nykyisin useamman eduskuntapuolueen puolueohjelmaan sisältyy vaatimus avioliittolainsäädännön muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Viimeksi kokoomuksen puoluekokouksessa hyväksyttiin kanta suurella äänten enemmistöllä. 

Keväällä 2009 vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen jätti lakialoitteen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Aloitteen allekirjoittivat  kahta kaikki muut eduskuntapuolueet, kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia lukuunottamatta. Toisaalta keskustan uusi puheenjohtaja Mari Kiviniemi on ilmoittanut, että keskusta ei kannata avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi.

Norjassa hyväksyttiin sukupuolineutraali avioliittolaki kesäkuussa 2008. Sukupuolineutraalia avioliittolakia valmistellaan myös Ruotsissa.

EU-maista kahden miehen tai kahden naisen on mahdollista avioitua  nykyään jo Hollannissa, Belgiassa ja Espanjassa. Euroopan ulkopuolella sukupuolineutraali avioliittolaki on käytössä Kanadassa ja Etelä-Afrikassa. Yhdysvaltain osavaltioista samansukupuoliset parit voivat avioitua Massachusettsissa ja Connecticutissa.

Epilogi: Maija Laakson kantelu päätöksestä ja piispa Wille Riekkisestä 

Kajaanin seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen Maija Laakso on jättänyt lähes sadan seurakuntalaisen allekirjoittaman kantelun seurakuntaneuvoston päätöksestä Kirkkohallitukselle elokuussa 2010. 

Kantelussa pyydetään kirkkohallitusta selvittämään, onko päätös samaa sukupuolta olevien parien rukoushetkistä kirkkojärjestyksen vastainen. Maija Laakson mielestä Kajaanin seurakunnan päätös rikkoo kirkolliskokouksen vahvistamaa kirkkojärjestystä.

– Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon opetus perustuu Raamattuun ja Raamatussa sanotaan monessa kohdassa, että homoseksuaalisuus on kuolemansynti, Laakso kertoo. Raamatussa on selkeästi kielletty kaikki homoseksuaalisuus.

– Kun kuulin uutisen rukoushetkistä, niin kimpaannuin. Kirkkojärjestykseemme eivät tällaiset tilaisuudet sovi, Laakso sanoo. Ei tämmöiseen saa olla myötävaikuttamassa kukaan.

Kuten tunnettua, Maija Laakson käsitys Raamatusta poikkeaa monien evl-kirkon pappien ja  raamatuntutkijoiden näkemyksistä. Heidän mukaansa Raamatussa ei puhuta sanaakaan homoseksuaaleista. Se, millainen raamattunäkemys on omaksuttu, vaikuttaa ratkaisevalla tavalla siihen, kuinka Raamatun sanoman kykenee tulkitsemaan ja ottamaan vastaan.

Lisäksi kantelussa toivotaan kirkkohallituksen selvittävän, onko piispa Wille Riekkinen syyllistynyt virkavirheeseen kehuessaan Kajaanin evankelisluterilaisen seurakunnan päätöstä ja kehottaessaan muita hiippakuntia noudattamaan Kajaanin esimerkkiä.

Maija Laakson mielestä Kajaanin kirkkoneuvosto on kävellyt kirkon ylimmän päättävän elimen, kirkolliskokouksen, yli tehdessään päätöksen rukoustilaisuuksista.

– Kirkkoneuvosto voi tehdä päätöksen vasta, kun kirkolliskokous on ensin päättänyt asiasta, toteaa Maija Laakso.

Kajaanin rukoushetkipäätöksestä on kanneltu kerran aiemminkin. Kuopion tuomiokapituli käsitteli kantelun 11.8. ja totesi, että Kajaanin seurakunnassa on menetelty kirkkojärjestyksen mukaisesti. Kantelu hylättiin.

 *    *     *

YLEn uutinen

Kajaanin kirkkoneuvosto: Homoparin puolesta saa rukoilla kirkossa. Pod.fi-uutiset.

Piispa Riekkinen: Homoparin puolesta saa rukoilla kirkossa. Pod.fi-uutiset.

Kirsti Karttunen & Vili Lindström: Wille Riekkinen siunaisi homoparitkin -43 prosenttia kansasta on samaa mieltä piispan kanssa. Savon Sanomat 19.12.2009.

Lakialoite: rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain kumoamisesta ja avioliittolain muuttamisesta. Oras Tynkkysen kotisivu.

Reetta Paunonen: Homoparien rukoushetkistä kantelu Kajaanissa. Kainuun Sanomat 16..8.2010.

Virve Rissanen: Homoparien rukoushetkistä kantelu – ”Raamatussa on kielletty kaikki homoseksuaalisuus”. Ilta-Sanomat 16.8.2010.

Ensimmäinen kantelu rukoushetkistä hylättiin. YLE Kainuu 26.8.2010.

Teija Sutinen: Kokoomus hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot. Helsingin Sanomat 13.6.2010.

Yli puolet siunaisi homoparin avioliiton. STT:n uutinen Ilta-Sanomissa 25.4.2010.

*    *     *

Lisää aiheesta:

Piia Elonen: Kirkon nykylinja ei tyydytä: Enemmistö suomalaisista muuttaisi kirkkoa suvaitsevampaan suuntaan. Helsingin Sanomat 30.10.2010, A3, A5.

Risto Leppänen ja Martti Nissinen: Raamattunäkemykset ja homoseksuaalisuus

HS-gallup: Kiista homojen oikeuksista ei ole syy erota kirkosta. Helsingin Sanomat 30.10.2010.

Piispainkokous ei suosita homoparien siunaamista. Helsingin Sanomat 10.2.2010.

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Riitta Männistö: Kirkosta eroaminen ei auta homojen asiaa. Helsingin Sanomat, Mielipide ,17.10.2010. (Kirjoittaja on Kallion seurakunnan vt. kirkkoherra.)

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Olli Seppälä: Kirkolliskokous hyväksyi rukouksen. Kotimaa24, uutiset 12.11.2010.

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving a Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

Hannele Tulonen: Selvitys: Kahden äidin perhe yhä kummajainen. HS 20.11.2007.

Elina Järvinen: Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen (Suomen Kuvalehti 50/2007)

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Kirkon kasuaalitoimitukset (Kirkollinen sanasto)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Seksuaalivähemmistöt EU:ssa

3 kommenttia

Kategoria(t): evankelis-luterilainen kirkko, homoseksuaalisuus, ihmisoikeudet, kirkko, luterilaisuus, opilliset kysymykset, perhe, rukoileminen, seksuaalivähemmistöt, sielunhoito, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, vallankäyttö

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?


Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät voi itse ajaa asiaansa yhteiskunnassa eivätkä kirkossa. He eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten tasavertaisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, toteaa espoolainen rovasti Liisa  Tuovinen. Ja luonnollisesti tämän pitäisi olla erityisesti kristittyjen velvollisuus, lisää lukija mielessään.

Oopperalaulaja Jorma Hynninen julkaisi Kotimaa-lehden mielipideosastolla kirjoituksen 30.4.2009. Herätteenä  olivat Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan ja Suomen ev.lut. opiskelija- ja koululaislähetyksen pääsihteerin Jussi Miettisen kirjoitukset Kotimaassa. He olivat esittäneet vaatimuksen,  että rekisteröidyissä parisuhteissa eläviltä on kiellettävä toimiminen kirkon työsuhteessa.

Kysymys on ajankohtainen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ruotsin kirkon kirkolliskokous päätti hyväksyä 22.10.2009 samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen. Suomessa piispainkokous ja kirkolliskokous käsittelee  tänä vuonna  kysymystä osana aiheen kokonaisvaltaista tarkastelua.

Piispainkokous valmistelee parhaillaan  kirkolliskokoukselle lausuntoa parisuhdelain rekisteröinnin seurauksiin liittyvistä teologisista ja juridisista näkökohdista. Lausunto hyväksytään piispainkokouksen istunnossa 9.-10.2. 2010. Kirkolliskokous käsittelee lausuntoa ”mahdollisesti” toukokuussa 2010.

Aiheesta on vuosikausia puhuttu, kirjoitettu ja laadittu mietintöjä ja selvityksiä. Piispainkokouksen asettama työryhmä, jonka puheenjohtaja oli Espoon piispa Mikko Heikka, jätti Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet –mietinnön piispainkokoukselle viime keväänä.Piispainkokouksen valmistusvaliokunta laatii nyt ”selvitystä” ko. mietinnön ja piispainkokouksen lähetekeskustelun perusteella. Se päivittää mietinnön kirjoittamisen jälkeen tapahtuneen kehityksen.

Kirkolliskokouksen enemmistö on ollut tunnetusti ollut kielteinen homoseksuaalien oikeuksien suhteen. Kotimaa-lehden tannoisessa kyselyssä nykyisistä kirkolliskokousedustajista 61 % ilmoitti vastustavansa esimerkiksi siunauskaavaa, jolla rekisteröidyssä parisuhteessa elävät parit voisivat saada Jumalan siunaksen liitolleen.  Hyväksyminen vaatisi kolmen neljäsosan enemmistön.

Vanhoillislestadiolaisuuden johtajat ovat toistuvasti korostaneet, että homoseksuaalisuus on heidän käsityksensä mukaan ”luonnotonta”. Homoseksuaali ihminen voi olla vl-uskovainen, mutta hänellä ei ole lupaa solmia parisuhdetta. Hänen tulee sitoutua elämään yksin ilmen elämänkumppania, ilman siihen liittyviä intiimin läheisyyden ja seksuaalisuuden iloja ja ilman perhettä. Tästä puhui esimerkiksi SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Jorma Hynninen kritisoi homoseksuaalit tuomitsevia kristittyjä ja kertoo omakohtaisesti, miltä tuntuu kohdata homoseksuaali omassa perheessä.

Tuomitseminen on rakkaudettomuutta

”Hyvä Timo Junkkaala, hyvä Jussi Miettinen ynnä muut. Saimme lukea Kotimaa-lehden (2.4.) mielipidepalstalta teidän ja muutamien muiden hengellisten järjestöjen johtajien ajatuksia homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ja samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien hengellisestä tukemisesta. Vaaditte, että tällaisessa suhteessa eläviltä tulee kieltää toimiminen kirkon työsuhteessa. Perustelette kantaanne Raamatun lauseilla.

Ihmetyttää, kuinka pappeina ja sivistyneinä ihmisinä tietonne ja asennoitumisenne on kovin rajallista. Teidän asenteenne on julma ja haluatte lyödä jo raskaasti lyötyjä.

Homoseksuaalisuus ei ole kenenkään oma valinta, vaan on geenien monimutkaisesta toiminnasta syntynyt ominaisuus. Totta kai se on ”luonnon vastaista”, mutta homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, vaikka miten asiaa tuomitsisimme. Jumala on homotkin jostain syystä luonut.

Kovin kummallinen on myös käsityksenne, että jos kirkko antaa tukensa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, sillä on vaikutuksensa nuorten vasta vakiintumassa olevalle seksuaaliselle suuntautumiselle. Ei se nyt näin yksinkertaista ole.

Te olette ottaneet tuomarin osan. Kuitenkin me kaikki olemme syntisiä. Kuka meistä kykenee sanomaan, mikä syntisyys on suurempi toista?

Kahden ihmisen sitoutunut rakkaussuhde ei ole rikos minkään lain mukaan. Se ei vahingoita heitä itseään eikä ulkopuolisia, vaan on heidän oma asiansa. Meillä ei ole moraalista eikä hengellistä oikeutta pitää heitä alempiarvoisina ihmisinä eikä sulkea heitä pois erinomaisuutemme ulkopuolelle.

Rekisteröityminen tarkoittaa sitoutunutta yhdessä elämistä eikä siinä todellakaan ole kysymys Raamatun tarkoittamasta seksuaalisesta rietastelusta.

Olemme oppineet, että Jeesuksen tärkein opetus on kaiken kattava rakkaudenkäsky. Hän seurusteli syntisten kanssa, ei syrjinyt heitä – ei edes syntistä naista. Kiven heittämisestä hän sen sijaan sanoi tietyille ihmisille sen, mitä sanoi. Sen ajan oikeaoppisia Jeesus ei lievästi sanottunana arvostanut.

Maallikon mielestä kirkkomme on jo hajaantunut. On liian monia sen ”ainoan oikean” pelastususkon omivia yhteisöjä. Yhteistä niille näyttää olevan homokammo ja naispappeuden vastustaminen. Saattaa olla, että joku sai kimmokkeen erota kirkosta tämänkin julkilausumanne vuoksi.

Eiköhän olisi juuri nyt tärkeämpää julistaa armoa ja lähimmäisenrakkautta ja kertoa ihmisille siitä paljosta hyvästä, mitä kirkko meille edelleen antaa. Silloin ykkösargumentit ovat aivan muuta, kuin että onko sallittua viettää rukoushetki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnin jälkeen. Tai että voinko palvella Jumalaa ja seurakuntaa kirkon alttarilla samanaikaisesti naispapin kanssa.

Henkilökohtaisesti olen kovin pettynyt siksi, että näen lausunnon alekirjoittajina kaksi yhteisöä, joiden toimintaa olen tukenut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Vaikka haluaisin tukea kaikkea sitä hyvää, mitä teette, en voi hyväksyä teidän toimintanne argumentteja kokonaisuudessaan ja lopetan sinänsä vaatimattoman tukitoimintani yhteisöllenne. Minulla on siihen myös henkilökohtainen moraalinen syy.

Parin vuosikymmenen ajan perheemme joutui jakamaan sen kärsimyksen, mitä oma lapsi kantoi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän ei kärsi enää, hän kuoli neljä vuotta sitten.

Poikamme oli lapsuudestaan lähtien valoisa ja positiivinen persoona – tosin välillä äkkipikainen, kuten isänsä. Lapsen kuolemasta on raskasta toipua. Hän on edelleen kanssamme kaipaavissa muistoissamme joka päivä.

Lapsuudestaan lähtien kirkko tuli hänelle tutuksi, mutta varsinaisen, voimakkaan hengellisen herätyksen hän koki rippikouluiässä. Hän osallistui sisarensa kanssa aktiiviseen seurakuntanuorten toimintaan kotipaikkakunnallamme. Hänen Raamattunsa loisti alleviivausten väreistä, ja hän kertoi aikomuksestaan ryhtyä lukemaan papiksi ylioppilaaksi tulon jälkeen. Jumalan tahto hänen kohdallaan oli kuitenkin toinen. Noin 15-16 vuoden ikäisenä hän kertoi meille hätääntyneenä olevansa homo.

Koska vielä silloin uskoimme, että kysymys omasta valinnasta ja että taipumuksensa voi haluttaessaan muuttaa jollakin keinolla, hankimme pappisystävämme välityksellä hoitavan terapeutin. Ei terapia, ei poikamme oma tahto eikä järkyttyneiden vanhempien tuki auttanut.

Poikamme tuli ”ulos kaapista” myös seurakuntanuorten yhteisössä sillä seurauksella, että joutui ulos ajetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Voi arvata, että tämä armottomuus ja rakkaudettomuus aiheutti nuorukaisen mieleen kaaoksen, joka ilmeni monenlaisena holtittomuutena. Kun myös kirkko osoitti armoa siihen aikaan vähemmän kuin nykyisin, poikamme erosi viimein kirkosta. Keskustelimme usein siitä, että Jumala ei ole paha eikä kirkko ole paha, mutta kirkko koostuu meistä rajoittuneista ihmisistä ja meidän tulee ymmärtää se. Ainut lohtu meille jäi siitä, että poikamme kuitenkin antoi ymmärtää, että ei ole luopunut jumaluskostaan.

Poikamme eli sitoutuneessa parisuhteessa kumppaninsa kanssa viimeiset 20 elinvuottaan. He myös rekisteröityivät heti, kun se oli mahdollista.

Vain ne, jotka joutuvat henkilökohtaisesti kokemaan seksuaalisen poikkeavuuden aiheuttamat kärsimykset, voivat ymmärtää ja viimein asian hyväksyä. Tuomitseminen ja hylkääminen on rakkaudettomuutta.”

Jorma Hynninen
oopperalaulaja

Rovasti Matti J. Kuronen siunannut rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä

Lappeenrantalainen rovasti Matti J. Kuronen on kertonut jo parisen vuotta sitten, että hän on siunannut homoja heidän laillistetussa parisuhteessaan ”Herran siunauksella, joka ei ole kirkon siunaus”.

Hänen linjansa on, ettei hän kysy piispaltaan lupaa, koska papin tulee hänen mukaansa kantaa vastuu valinnoistaan eikä siirtää sitä esipaimenille. Kuronen on itse ilmoittanut omalle piispalleen etukäteen, mitä häneltä on pyydetty.

– Tämä on pienin yhteinen jaettava, jonka voin homoparille tarjota. Se on surullista. Tässä näkyy, että kirkko joutuu elämän sellaisen todellisuuden keskellä, joka ei noudata sen pykäliä.

Kurosen mukaan kirkolla pitäisi olla oma kaava homoparien siunaamiseen, sillä muuten siunauksissa päädytään monenkirjavuuteen.
– Kirkossa pitäisi käydä loppuun keskustelu siunaamisen ja homoseksuaalisuuden hyväksymisen välisestä suhteesta. Ja sielunhoito-nimikkeen alle ei pitäisi työntää vaikeita hallinnollisia asioita, koska se saattaa johtaa sielunhoidon alennustilaan, Kuronen sanoo.

Kirkon pitäisi pyytää homoilta anteeksi

Vaikka evankelisluterilainen kirkko odottaa edelleen piispojen virallista kantaa rekisteröityjen parisuhteiden kirkolliseen siunaamiseen, osa papeista on jo alkanut siunata nais- ja miesparien suhteita. Kallion seurakunnan pastori Jaana Partti, jonka toimenkuvaan kuuluu seksuaalivähemmistöjen kanssa tehtävä työ, tuntee kymmenkunta pappia, jotka siunaavat nais- ja miespareja.

– Piispojen prosessi on kestänyt luvattoman kauan, ja pian on liian myöhäistä. Suhtautuminen homoihin on yksi syy, jonka takia ihmiset eroavat kirkosta. Partin mielestä kirkon pitäisi pyytää nyt julkisesti anteeksi tapaansa kohdella homoseksuaaleja.

Rovasti Liisa Tuovinen: homoseksuaalien parisuhteille oma kaava

Myös espoolaisrovasti Liisa Tuovinen on todennut julkisuudessa etät hän on siunannut samaa sukupuolta olevien liiton (HS 27.7.2008). Hän on lisäksi raportoinut menettelystään piispalle.

– Rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseksi pitäisi saada kaava, ja sen tulisi kuulua kirkon pyhiin toimituksiin, Tuovinen sanoo.

Kirkossa ei nykyisellään ole kirkollista toimitusta, jonka mukaan parisuhteensa virallistaneiden, samaa sukupuolta olevien liitto voitaisiin siunata.

Mistä eläytymisesi samaa sukupuolta olevien parien oikeuksiin sai alkunsa?

– Aloitin vuonna 1960 työt nuorisotyöntekijänä Helsingissä Johanneksen seurakunnassa. Lisäksi minulla oli vastaanotto opiskelijoille Helsingin perheasiain neuvottelukeskuksessa. Siellä ja perhetyössä asia tuli vastaan. Eniten asia tuli vastaan vanhempien huolena. He olivat hädissään lastensa puolesta.

– Kun sitten parisuhdelaki tuli eduskunnan käsittelyyn, ajattelin, että nyt täytyy tehdä jotain. Kuulin Yhdysvaltain luterilaisen kirkon solidaarisuusliikkeestä, jossa toimi seksuaalivähemmistöjen asiaa ajava heterojen järjestö. Se oli virike kirkkojen rajat ylittävän Yhteysliikkeen perustamiselle, joka tukee seksuaalivähemmistöjä Suomessa.

– Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset eivät itse voi ajaa asiaansa yhteiskunnassa ja kirkossa. Se on kohtuuton vaatimus, koska he eivät välttämättä edes voi kertoa yhteisölleen, mitä he ovat. Näiden ihmisten oikeuksien ajaminen on heteroseksuaalien velvollisuus, kertoo Tuovinen.

Vedit miehesi kanssa viime keväänä Helsingin Kallion seurakunnassa ensimmäisen parisuhdekurssin samaa sukupuolta oleville pareille. Ovatko sateenkaariperheiden ja heteroperheiden ongelmat samanlaisia?

– Ei siinä oleellisia eroja ole. Suhde ympäristöön voi sateenkaariparilla tietysti olla hyvin erilainen kuin heteroparilla. Jos suhde pidetään salassa, on paineita, joita heteropareilla ei ole.

Sinut palkittiin syksyn Seksuaalimessuilla rohkeasta työstä seksuaalisuuskysymyksissä. Mihin viittaat, kun sanot, että seksuaalisuuteen liittyvä tieto on kovin nuorta?

– Seksuaalisuus on ihmisessä hallitseva ja laaja-alainen juttu kehdosta hautaan. Sehän ei liity vain jälkikasvun tuottamiseen, vaan paljon syvemmin yhteisyyteen ja omaan hyvinvointiin. Suorastaan kohtalokasta seksuaalisuuteen liittyvä tieto on siksi, että ihmisellä on kaksi seksuaalisuuden keskusta: vaistomaisten seksuaalisten reaktioiden keskus ja isot aivot, jotka koko ajan sekaantuvat peliin.

– Vasta 1960-luvulla ryhdyttiin keräämään tietoa siitä, mitä kemiallisia ja fyysisiä muutoksia elimistössä yhdynnän aikana tapahtuu. Samalla saatiin tietoa häiriöistä. Seksuaalisuhteen hoitamiseen liittyvä tieto on 1900-luvun loppupuolen asiaa, mutta ihan perusasiatkin, kuten mistä kuukautisissa on kysymys, selvisivät ihmiskunnalle vasta 1830-luvulla, toteaa rovasti Liisa Tuovinen.

Olet tehnyt töitä perheiden ja pariskuntien kanssa 1970-luvulta lähtien. Miksi perhetyö kirkossa alkoi?

– Me, jotka aloitimme parisuhdetyön, olimme huolissamme omista parisuhteistamme. Koimme, ettei niistä tule mitään. Olimme kuulleet Yhdysvalloissa alkaneesta ryhmätyöstä, jossa tavoiteltiin paremmin toimivaa parisuhdetta. Voisiko ystävystyä syvemmin puolisonsa kanssa, ennen kuin ongelmat ovat niin isoja, että tarvitaan terapiaa tai harkitaan eroa? Se oli se kysymys.

– Ensimmäinen parisuhderyhmä koottiin 1972. Silloin oli uutta, että parisuhdetta voi hoitaa. Siihen aikaan oli kliseisiä mielikuvia siitä, että on ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen oikean, eikä heillä ole ongelmia ja että sitten on meitä, jotka olemme valinneet väärän, eikä meistä tule mitään.

Aiheeseen liittyvää:

Minna Akimo: Vanhoillislestadiolainen voi olla homoseksuaali, mutta ei parisuhteessa – ”Selibaatti koetaan ristin kantamisena”. Aamulehti  29.6.2018.

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Risto Lindstedt: Armon ikävä. Suomen Kuvalehti 25-26, 2009. Jorma Hynnisen haastattelu.

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

Janne Villa:  ”Isän tehtävä on puolustaa lapsiaan”. Sana-lehti 5.11.2009.

Fil.toht. Seppo Lohi: ”Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Yhteys-liike

SETAn kristillinen ryhmä Malkus

Tulkaa kaikki -liike

Miika Sahamies: Homoseksuaalit kristityt – sosiaalisen maailman synnyttämä erityisryhmä

Homoparin siunannut pappi teki oikein (Kirkko ja Kaupunki 12.2.2007)

Rovastin parhaat (Vihreä Lanka 7.7.2009, Lena Björklund)

Sateenkaaripastori: Kirkon pyydettävä homoilta anteeksi (Kirkko ja kaupunki 18.2.2009)

Niklas Herlin: Kristityt homoja parantamassa

Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Lilith 2010.

Homoille räätälöity ”light-liitto” innosti heterot Ranskassa

3 kommenttia

Kategoria(t): homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kiellot, kirkko, Kotimaa, normit, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, rukoileminen, seksuaalivähemmistöt, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tasa-arvo, tuomitseminen, vallankäyttö