Linjakumpu: Ristiriidat eivät katoa hoitokokouksilla

Hoitokokoukset palasivat vanhoillislestadiolaisuuteen.

Samalla kun vanhat hoitokokousmuistot ovat purkautuneet julkisuuteen, uudet hoitokokoukset ovat tulleet mukaan liikkeen todellisuuteen.

On oletettavaa, että hoitokokouksia tulee olemaan lähivuosina yhä enemmän, koska liikkeen johto pyrkii pitämään epävakaisen tilanteen hallussa. Nykyaikana ihmisten mieliä on kuitenkin yhä vaikeampi kaitsea, koska kommunikaatio ei pysy enää liikkeen johdon hallussa.

Ellei vanhoillislestadiolaisuus onnistu sisäisessä keskustelussa paremmin kuin tähän mennessä, liikkeen uusi hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin, toteaa hoitokokousten tutkija, YTT Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta

Advertisement

”Pelkoa ei rakkaudessa ole”: iltahartaus

Tammikuussa YLE Radio 1:ssä alkoi uudenlainen iltahartaussarja, jolle on perustettu myös oma Facebook-yhteisö. Ensivaikutelmien perusteella kirkko tavoittelee hartausohjelmiin uudentyyppistä ihmisläheisyyttä, vuorovaikutusta, dialogia, persoonallista otetta.

Unohtuiko lastensuojelu, SRK?

SRK.n pääsihteeri Aimo Hautamäki totesi YLEn uutisten haastattelussa, että liikkeen johto kehottaa vanhoillislestadiolaisia ilmoittamaan viranomaisille hyväksikäytöstä.

Hautamäen mukaan hyväksikäytöstä tulee ilmoittaa viranomaisille vain silloin, mikäli epäily pohjautuu vakuuttavaan tietoon. 

Hautamäki neuvoo käytännössä toimimaan siten, että hyväksikäyttöä epäilevän on kysyttävä ensin epäillyn kohteelta, pitääkö hyväksikäyttöepäilys paikkansa. Vasta varmistuttuaan syyllisyydestä voi sivullinen tehdä ilmoituksen viranomaisille, toteaa Hautamäki.  

– Ei pitäisi antaa perättömiä ilmiantoja, totesi Hautamäki. Täytyy olla jonkin verran todellisuuspohjaa ennen kuin tällaisille viranomaistielle lähdetään.

On hämmästyttävää, että jälleen SRK:n edustajan suurin huoli tuntuu kohdistuvan mahdollisen rikollisen asemaan, ei uhrin. Hautamäen ohje herättää ihmetystä kahdestakin syystä.

Ensinnäkin on tietysti jokseenkin naiivia kuvitella, että hyväksikäyttäjä tunnustaisi rikoksensa kyselijälle noin vain.  Tavallisen ihmisen tehtäviin ja oikeuksiin ei ylipäätään kuulu syyllisyyskysymysten selvittäminen eikä ratkaiseminen mahdollisissa rikostapauksissa. Se on poliisiasia. Toiseksi Hautamäen ohje näyttää olevan lastensuojelulain näkökulmasta  pahasti harhaanjohtava.

Toimittaja kysyikin Hautamäeltä erikseen tarkentaen:

– Eikö tässä ole vähän nurinkurinen marssijärjestys?

Toimittajan kysymys viittasi tietenkin siihen, että lastensuojelulaki velvoittaa mm. terveydenhoito- ja sosiaalialalla, opetustoimen, seurakuntien ja yksityisen sektorin palveluntuotannossa toimivia tekemään lastensuojeluilmoituksen aina, mikäli on herännyt epäilys lastensuojelun tarpeesta. Ilmoitusvelvolliusuus syntyy jo silloin, mikäli on syytä epäillä että lasta uhkaa hyväksikäyttö, siis vaikka sellaista ei olisi tapahtunut.

Ilmoituksen voi tehdä myös kuka tahansa, jos epäilee, että on tarpeen selvittää, voiko joku lapsi huonosti.

Moraalisesti laki velvoittaa luonnollisesti kaikkia kansalaisia toimimaan näin. On syytä muistaa myös, että lastensuojeluilmoituksen voi tehdä nimettömänäkin eikä siinä ole kyse rikosilmoituksesta tai yksittäisen tekijän syyllisyydestä, vaan lastensuojelutarpeen selvittämisestä, jonka tekee lastensuojelun ammattilainen.

Nähtävästi SRK:n johdossa ei tunneta lakia ja annetaan siksi julkisuudessa ja herätysliikkeen jäsenille harhaanjohtavia ja jopa lainvastaisia toimintaohjeita.

Hyväksikäyttäjä vangitsee  lapsen psykologisen verkkoon

Pedofiili toimii taitavasti laskelmoiden saadakseen lapsen uhrikseen ja kiedotuksi sellaiseen psykologiseen verkkoon, josta tämän on vaikeaa pyristellä vapaaksi.

Lapsi voi kuitenkin välttyä joutumasta pedofiilin hyväksikäyttämäksi, mikäli hän itse pystyy riittävän varhain tunnistamaan vaaran ja uhkaavat tilanteet ja hänellä on jo ennalta tietoa miten hänen tulee toimia suojellakseen itseään. 

Lisäksi lapsen läheisten aikuisten ja lähiyhteisön velvollisuus on tuntea riskit ja suojelumahdollisuudet ja niiden on osattava ennalta valmentaa lasta toimimaan ja suojelemaan itseään mahdollisissa hyväksikäyttöyrityksissä.

Tämä vaatii kaikilta lasten kanssa toimivilta tahoilta määrätietoisia käytännön toimia ja voimavaroja niin että nämä kysymykset otetaan tietoisesti mukaan kasvatukseen. Puhutaan  turvataitokasvatuksesta, jolla ehkäistään uhkia jo ennalta.

TV2:n Inhimillinen tekijä –ohjelma 10.10.2010 käsitteli lapsena hyväksikäytetyksi tuleen nuoren selviytymistä ja lapsen ja äidin läpikäymää prosessia oikeusprosesseineen, ahdistuksesta kohti tasapainoa ja eheytymistä.

Ohjelmassa annettiin kasvot pedofiilin uhrille. 17-vuotias Iina Pätsi kertoi kokemuksistaan, jotta muut vastaavassa tilanteessa olevat nuoret näkisivät, että hyväksikäytöstä voi toipua. Pedofiili oli lähestynyt Iinaa, kun tyttö oli 5-vuotias.

Iina muistaa halaukset, rutistelut ja liian märät suudelmat. Tyttö pelästyi ja lamaantui, ja pelko piti häntä otteessaan niin että aluksi vaikeni asiasta kokonaan. Myöhemmin hän oli kaverinsa kanssa keskustellut ja ihmetellyt asiaa. Äidilleen hän kykeni kertomaan kokemuksistaan vasta kymmenvuotiaana.

Äiti Katriina Haapakoski järkyttyi saatuaan kuulla tyttärensä kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kun tyttö oli kokenut helpotusta saatuaan kerrotuksi ja saatuaan kokea että turvallinen aikuinen, oma äiti, otti vastuun asiasta kantaakseen, äiti puolestaan joutui pois tolaltaan pitkäksi aikaa.  Tapaus johti aikanaan oikeuskäsittelyyn ja rikollinen sai tuomionsa. Terapia puolestaan auttoi perheenjäseniä toipumaan kokemuksesta ja rohkaisi Iina Pätsiä auttamaan myös muita hyväksikäytön kokeneita nuoria.

Ohjelman asiantuntija, seksuaaliterapeutti Maaret Kallio kertoo ohjelmassa pedofiilien suunnitelmallisesta toiminnasta. Hänen mukaansa pedofiili on useimmiten perheen tuttu, ja tuttuus ja luottamus hämää usein vanhempiakin. Niinpä pedofiili pääsee helposti koukuttamaan lapsen psykologiseen verkkoon, josta poispyristely onkin erityisen vaikeaa.

Ohjelma uusitaan torstaina 14.10.2010 klo 18.00 YLE TV2. Se on myöhemmin katsottavissa Ylen Areenassa.

Lapsi tai nuori on usein hämmentynyt ja kyvytön tunnistamaan sitä, että on joutunut hyväksikäytetyksi. Vaikeutta ymmärtää tilanteen vaarallisuutta lisää se, että pedofiili on monissa tapauksissa tuttu ja ehkä läheinenkin henkilö. Lapsi ymmärtää usein vasta jälkeenpäin ja usein vasta aikuistuessaan, että hänelle tehdyt teot olvat olleet hänelle vahingollisia ja että ne ovat rikollisia tekoja. 

Harva hyväksikäyttäjistä katuu tekoaan. Moni rikollinen puolustautuu väittämällä, että teki lapselle vain hyvää tai jopa että lapsi halusi seksiä ja vietteli hänet.

Tästä syystä ennaltaehkäisy nousee erityisen keskeiseksi aikuisten tehtäväksi.  Se puolestaan vaatii asiantuntemusta ja sitoutumista.

Turvataitokasvatus valmentaa tunnistamaan vaarat  

Lapsi voi välttyä joutumasta pedofiilin hyväksikäyttämäksi, mikäli hän itse pystyy riittävän varhain tunnistamaan vaaran ja uhkaavan tilanteen, milloin on siihen joutumassa.

Asiantuntijoiden mukaan vaaratilanteen tunnistaminen on kuitenkin usein vaikeaa siitä syystä, että uhri ei alkuun ymmärrä joutuneensa rikoksen uhriksi. Lapsi tuntee pelkoa ja saattaa olla lamaantunut, toteavat erityistason seksuaaliterapeutti ja työnohjaaja Maaret Kallio ja Väestöliiton projektikoordinaattori Kirsi Porras Helsingin Sanomissa 9.10.2010. Lapsella ei ole tietoa, millä tavoin hänen tulisi toimia yllättävässä tilanteessa.

Myös vanhemmilta puuttuu tietoja siitä, miten toimia, miten tunnistaa riskit ja kuinka välttää jo ennalta mahdolliset hyväksikäyttäjät. 

Tästä syystä lapsia, nuoria, heidän vanhempiaan ja lasten ja nuorten parissa toimivia tulisi valmentaa tunnistamaan ennalta hyväksikäytön riskitekijät ja toimimaan näissä tilanteissa nopeasti oikein. Näin voitaisiin ennaltaehkäistä hyväksikäyttörikoksia ja sitä kautta mittaamattomia inhimillisiä kärsimyksiä sekä uhrin ja koko perheen elämää varjostavia vaurioita.

Viime aikoina on painotettu ennalta ehkäisevää toimintaa järjestämällä turvataitokasvatusta lapsille jo esikouluikäisistä alkaen. Aihepiiri on jo monissa lasten kanssa toimivissa järjestöissä toiminnan yhtenä osana ja joissakin kunnissa se on otettu perusopetuksen suunnitelmiin.

Kasvatuksessa vahvistetaan lapsen ja nuoren itseluottamusta ja annetaan konkreettisia toimintaohjeita hämmentäviin ja riskejä sisältäviin tilanteisiin. Eri ikävaiheissa tarjotaan valistusta ja harjaannusta vaarojen tunnistamiseen kunkin ikävaiheen kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Samoin vanhemmat ja muut kasvattajat sekä lasten parissa toimivat vapaaehtoiset hyötyvät konkreettisella tavalla opastavasta koulutuksesta ja valmennuksesta. Valistustyön tulisi olla säännöllistä ja jatkuvaa, pysyvä osa lasten ja nuorten parissa tehtävää työtä.

Pietarsaaressa pantiin toimeksi

Kun Pietarsaaressa paljastui yksi pedofiilitapaus, ns. rauhansanalaisuuden piirissä, yli kymmenen kertaa vanhoillislestadiolaisuutta pienemmässä herätysliikkeessä käynnistettiin asiantuntijoiden avulla tiedottamis- ja tukiprojekti. Kokopäiväinen perhetyöntekijä sekä tukiryhmä auttaa vanhempia, uhreja ja muita nuoria  koko seitsemän tuhannan jäsenen uskonyhteisöä kriisissä sekä tukee muutoinkin perheitä kasvatus- ja perhekysymyksissä. Lisäksi liikkeen puhujille järjestettiin tästä kysymyksestä erillinen neuvonpito.

 Miten vanhoillislestadio-laisuuden keskusjärjestö SRK on puolestaan toiminut tilanteessa, kun sen piirissä on keväästä 2010 lähtien paljastunut useita pedofiilitapauksia?

Huhtikuussa 2010 johtokunta oli tehnyt päätöksen ”poikkeuksellisesta toimenpiteestä”. SRK:n johtokunta päätti, että kaikille maallikkopuhujille ja papeille lähetetään SRK:n nimissä kirje, jossa muistutetaan puhujan tehtävän velvoittavuudesta. Kirjeen mukana lähetettiin puhujille Päivämiehen pedofiilitapausta kosketteleva pääkirjoitus sekä Päivämiehessä ja Helsingin Sanomissa julkaistu vastine HS:n 1.5. julkaisemaan reportaasiin ”Syntisten piiri”. Kirjeen sävy oli isällisen suostutteleva, mutta sen sijaan siinä ei kehotettu puhujia ohjaamaan rauhanyhdistyksiä minkäänlaisiin käytännön toimiin alueellaan.

Liperin suviseuroissa tiedotettiin SRK:n johtokunnan asettamasta Koti-työryhmästä, joka pohtii vanhoillislestadiolaisten perheiden tilaa ja niiden tukemisen menetelmiä. Koti-ryhmä  tulee antamaan loppuselvityksen vielä ennen joulua. Työryhmän työhön kohdistuu nyt paljon odotuksia. Tiedossa ei ole, onko ryhmällä käytettävissään lastensuojelun ammattilaisia.

Muutoin SRK:n johdon ulostulossa on keväästä 2010 lähtien huomio kohdistunut rippisalaisuuden rikkomattomuuden vakuutteluun ja rikollisen sielunhoidolliseen menettelyyn. Sen sijaan uhrien auttamiseksi ja uusien hyväksikäyttötapausten ennalta ehkäisemiseksi ei sadan tuhannen suomalaisen hengellisestä toiminnasta vastaava SRK:n johtokunta ei ole ilmoittanut tehneensä vielä mitään. 

Yli 50 000 alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta

Koska ev.-lut. kirkon suurimman herätysliikkeen rauhanyhdistysten piirissä on kasvamassa ennätysmäärä alaikäisiä ja vanhoillislestadiolaisuudessa on viime aikoina paljastunut lukuisia pedofiliatapauksia, lastensuojelun asiantuntijat ehdottivat muutamia vuosia sitten SRK:lle valistus- ja tiedotusprojektia aiheesta. Ehdotettiin keskustelua ja tiedotusta turvataitokasvatuksen perusteista.

He olivat tiettävästi tarjoutuneet myös kirjoittamaan asiasta artikkeleita herätysliikkeen lehtiin. Julkisuuteen saatujen tietojen perusteella asiantuntijat saivat  torjuvan vastaanoton SRK:ssa. SRK ei ole toistaiseksi osoittanut varoja lastensuojelutyöhön eikä pedofilian uhrien auttamiseen. Sen sijaan joissakin paikallisissa rauhanyhdistyksissä on oltu aloitteellisia ja ainakin yritetty tarttua asiaan.

SRK:n puheenjohtaja ja pääsihteeri ovat julkisuudessa kiistäneet, että he olisivat torjuneet asiantuntijoiden ehdotukset.

Erityisesti 1970-luvulta lähtien vanhoillislestadiolaisten perhekoko on kasvanut dramaattisesti. Ehkäisykiellon voimistuttua lapsia ja nuoria on liikkeessä nykyisin luultavasti enemmän kuin minkään muun järjestön piirissä. Koska lapset ja nuoret halutaan juurruttaa liikkeeseen tiiviisti jo pienestä lähtien, SRK:n oma lapsi- ja nuorisotyö on erittäin laajaa ja sen piirissä toimii runsaasti tavallisia vanhoillislestadiolaisia vapaaehtoisina, yli 200 henkilöä vuosittain. Myös heidän keskuudessaan turvakasvatustiedolla olisi käyttöä.

Aikuinen aina vastuussa – laki suojaa alle 18-vuotiasta

Hyväksikäytön teon hetkellä lapsen kokemus on usein sekavaja pelottava. Hän kokee hämmennystä, epätodellisuuden kokemusta, hän kokee ettei ymmärrä tilannetta, hänellä on kokemus siitä että hän ajautuu pakotettuna mukaan johonkin sellaiseen mihin ei tahtoisi.

Hämmentävä ja outo, samalla uhkaava ja pelottava kokemus nostaa lapselle mieleen vahvasti tunteen omasta syyllisyydestä ja häpeästä. Tästä syystä hänen ei ole useinkaan helppoa puhua asiasta vanhemmille, saati viranomaisille.

Hyväksikäyttöä on usein edeltänyt hyväksikäyttäjän määrätietoinen, pitkäaikainen luottamussuhteen luominen ja keskinäisen yhteisymmärryksen rakentaminen uhrin kanssa. Pedofiili luo usein lapselle – ja myös tämän lähipiirille – petollisen uskottavan kuvan itsestään miellyttävänä ja ystävällisenä henkilönä. Sitä hämmentävämpää lapselle on hänen oma kokemuksensa pelosta, kauhusta, kivusta, ahdistuksesta ja oman ruumiin riistämisestä.

Lapsille ja nuorille tulisi tehdä jo ennakolta selväksi se, että aikuinen on aina vastuussa teoistaan ja laki suojaa alle 18-vuotiasta.

Samoin on kerrottava, että vaikka hän olisi joutunut syystä tai toisesta alistunut tekoihin vastaan panematta, aikuinen on kaikissa tapauksissa vastuussa teoista, ei lapsi.  

Mitä konkreettisemmin lapsen ja nuoren kanssa pohditaan toimintatapoja, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän tunnistaa vaaratilanteen ja osaa suojella itseään sekä hakea apua.

Ennaltaehkäisyohjelmia ei kuitenkaan voida toteuttaa käytännössä ilman resursseja, vanhempien opastusta ja ammattilaisten asiantuntevaa tukea.

Ennaltaehkäiseminen on kuitenkin lastensuojelun ensimmäinen askel. Se on aina helpompaa ja inhimillisempää kuin päästää tilanne siihen että jäljellä on vain mahdollisuus jo tapahtuneiden vahinkojen korjaamiseen. Rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyö olisi oivallinen foorumi lasten turvakasvatukselle.

Hyväksikäyttö on pitkälle piilorikollisuutta, josta vain osa tulee viranomaisten tietoon. Osa tapauksista on sellaisia että ne tulevat lastensuojeluviranomaisten tietoon, mutta eivät etene koskaan poliisille asti. Vuonna 2009 Suomessa tehtiin poliisille yli tuhat rikosilmoitusta lapsen hyväksikäytöstä. Asiantuntijat olettavat, että vain osa tapauksista päätyy koskaan oikeuskäsittelyyn.

 *      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

Lue lisää:

Hyväksikäyttö pitää kitkeä pois. Helsingin Sanomat 16.5.2010. Pääkirjoitus.

Seppo Häkkinen: Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus 

Insestiepäilty toimii yhä lestadiolaisten luottamustehtävässä. Iltalehti 29.9.2010. (STT:n uutinen.)

Maaret Kallio ja Kirsi Porras: Hyväksikäyttö etenee usein vaivihkaa uhrin huomaamatta. Helsingin Sanomat 9.10.2010.

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6.

Laestadiernas Fridsföreningars Förbund r.f.:n (LFF:n) kannanotto 18.1.2010. (Ruotsinkieliset rauhansanalaiset, joiden keskuudesta paljastui hyväksikäyttötapaus)

Merja Laitinen  ja Johanna Hurtig (toim.): Pahan kosketus. Ihmisyyden ja auttamistyön varjojen jäljillä. Jyväskylä: PS-kustannus, 2002. 

Kaija Lajunen, Minna Andell , Leena Jalava , Kaija Kemppainen , Marjo Pakkanen Marjo ja Mirja Ylenius-Lehtonen:  Turvataitoja lapsille: Turvataitokasvatuksen oppimateriaali. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2005.

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

Lastensuojeluilmoitus. lastensuojelun käsikirja.

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Lucas: Syytteet insestistä

Maria Lähteenmäki: Suljetun yhteisön pimeä puoli

Pedofiilikohu ei yllättänyt. Johanna Hurtigin haastattelu. Kaleva 16.1.2010.

Pedofiliaskandaali myrskyää lestadiolaisyhteisössä. YLE, Keski-Pohjanmaa 8.1.2010.

SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä (Johanna Hurtig)

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä (Johanna Hurtigin haastattelu HS:ssa)

SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

Keväällä 2010 Kirkkohallitus tiedotti, että ev.-lut. kirkon piirissä on paljastunut huolestuttavan paljon lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Uutisessa todettiin myös, että merkittävä osa rikoksista oli tapahtunut vanhoillislestadiolaisessa liikkeen piirissä. Tekijöiden joukossa oli myös pappeja ja lestadiolaisia maallikkosaarnaajia sekä rauhanyhdistyksissä toimivia luottamushenkilöitä.

Huolestuttavat uutiset havahduttivat lestadiolaiset uskovat, lastensuojelun asiantuntijat ja myös suuren yleisön kysymään, millä tavoin herätysliikkeen puhujat valitaan, ja kuka heidän toimintaansa valvoo. Kysyttiin myös, kuinka liikkeen johto pyrkii varoittamaan perheitä sekä lapsia ja nuoria  pedofiilien toiminnasta ja miten rauhanyhdistyksissä ylipäätään on panostettu lastensuojeluun.

*    *     *

SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki kertoi 30.9.2010 YLEn uutisille, että  Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) on lähestynyt liikkeen puhujia ja rauhanyhdistyksiä ohjekirjein, jotta seksuaalista hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisuudessa kokeneet ihmiset uskaltaisivat hakea itselleen apua (YLEn uutiset 29.9.2010  , päivitetty 1.10.2010). Tiedottamiseen johti nähtävästi hiljattain paljastunut uusi hyväksikäyttötapaus (Kerkelä & Kuokkanen, HS 27.9.2010).

Hautamäki tiedotti, että pedofiliakysymystä käsiteltiin  kesän 2010 suviseurojen avajaispuheessa. Aihe on noussut esille myös ”sadoissa ohjekirjeissä”. Julkisuudessa olleiden lasten hyväksikäyttöepäilyjen jälkeen liikkeessä haluttiin ”tarkentaa jäsenille synnin sovittamisen ja rikoksen sovittamisen eroa”.

Hautamäki kiisti, että herätysliikkeessä olisi pyritty salailemaan hyväksikäyttöä.

SRK on lähettänyt puhujille kirjeen ”poikkeuksellisena toimenpiteenä”.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen tiedotti kirjeestä herätysliikkeen jäsenille ja suurelle yleisölle heinäkuussa Liperin suviseurojen avajaispuheessa ja siellä kokoontuneessa SRK:n vuosikokouksessa. 

Suviseuratiedotuksen laatimissa tiedotteissa ei tosin ollut mainintoja johtokunnan kirjeestä eikä ylipäätään lasten seksuaalisen hyväksikäyttöongelman käsittelystä kokouksissa.

Kyse on nähtävästi siis yhdestä SRK:n johdon kirjeestä, joka on lähetetty kaikille puhujille ja papeille. Heitä on kaikkiaan lähemmäs tuhat henkilöä.

Laestadianleaks-blogi on julkaissut kirjeen liitteineen. (Kyseiset liitteet julkaistiin myös Omat Polut -blogissa keväällä.)

SRK: Rippisalaisuus sitoo edelleen myös maallikkoja

SRK:n johtokunnan viesti on kaikessa lyhykäisyydessään seuraava:

”SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin.” Viesti sisältää lisäksi puhujille suostuttelevaan sävyyn ja uskonnolliseen retoriikkaan puettuja muistutuksia siitä, mikä on puhujan tehtävä. 

Viestin liitteinä ovat jo Päivämiehessä julkaistut pääkirjoitus 27.tammikuuta 2010  ja vastine Helsingin Sanomille toukokuun alussa, joka on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Näiden liitteenä olevien kirjoitusten mukaan SRK katsoo, että rippisalaisuus velvoittaa myös maallikkoa. Saatekirjeessä ei myöskään ole mainintaa, että SRK:n linja maallikon osalta rippisalaisuuden sitovuudesta olisi muutettu. Edelleen uskotaan, että pedofiili saa jumalalta voiman ilmoittautua itse rikollisena viranomaisille. ”Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen.”

On kovin hämmentävää, että SRK on lähtenyt kuvitelmasta, että julkilausuma- ja kannanottoretoriikka on nyt se tapa, jolla asia saadaan hoidetuksi. Kirje ei nimittäin sisällä lainkaan konkreettisia ohjeita, vaan lähinnä uskonnolisia vetoomuksia puhujille.

Kirjeestä ei löydy myöskään tietoa siitä, että asian osalta olisi käytännön suunnitelmia valmisteilla.

Suomen suurimman herätysliikkeen piirissä on paljastunut toistuvasti pedofiliatapauksia, osa pitkään jatkuneita, törkeitä rikoksia.

Osassa tapauksia on ollut ilmeistä, että liikkeen omat toimintamallit ja vanhoillislestadiolaisyhteisön kulttuuri ovat mahdollistaneet pedofiilin rikosten jatkumisen. Osin samoista syistä moni lestadiolainen rikollinen on selviytynyt ilman tapauksen viemistä oikeuskäsittelyyn. 

On tapauksia, että uhrin läheisetkään eivät ole ymmärtäneet tai halunneet tukea uhria saamaan oikeutta ja apua toipumiseen.

Vaikuttaa myös siltä, että liikkeen piirissä ei osata tunnistaa riskejä., joille lapset ja nuoret altistuvat  hierarkkisessa, miesvaltaisessa ja seksuaalisuuteen ristiriitaisin tavoin  suhtautuvassa liikkeessä, jossa avoin kriittinen keskustelu liikkeen toimintatavoista on kielletty.

Yli 50 000 lasta ja nuorta vaarassa?

Vanhoillislestadiolaisuudessa  on nykyisin kasvamassa ennätysmäärä lapsia ja nuoria, koska erityisesti 1970-luvulta lähtien perheet ovat olleet ja ovat erittäin suuria. On arvioitu, että vanhoillislestadiolaisuuden piirissä elää tätä nykyä yli 50 000 alaikäistä.

SRK ja rauhanyhdistykset toteuttavat Suomen laajimpiin kuuluvaa lapsi- ja nuorisotyötä, jossa  toimii yli 200 vapaaehtoistyöntekijää.

Nämä tosiasiat velvoittavat SRK:n johtoa ja rauhanyhdistysten vastuuhenkilöitä kiireesti konkreettisiin ja suunnitelmallisiin toimiin.

On tyrmistyttävää, että herätysliikkeen johto ei ole tähän mennessä esittänyt konkreettista suunnitelmaa, millä tavalla se aikoo pysäyttää pedofiliatapausten määrän kasvun omassa piirissään. Se ei ole myöskään esittänyt suunnitelmaa,  millaisin käytännön menettelyin se aikoo vauhdittaa tiedottamista ja valistusta, jotta vanhemmat, lapset ja nuoret sekä lasten ja nuorten parissa toimivat vapaaehtoiset tunnistavat riskit ja tietävät, kuinka heidän tulee toimia jotta lapsia voidaan suojella.

SRK:n johdon kirjeestä ei myöskään käy ilmi, miten esimerkiksi puhujat ja paikalliset rauhanyhdistykset tulevat toimimaan ehkäistäkseen rikoksia ennalta ja edistääkseen uhrien toipumista.

*   *   *

SRK:n kirje puhujille ja vl-papeille

Kirjeen mukana lähetettiin myös Päivämiehen pääkirjoitukset/vastineet.

—————-

Rakas veli, Jumalan terve

Tiedotusvälineissä on viime kuukausina käyty vilkasta keskustelua lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pedofiliasta. Keskustelussa on näkyvästi tuotu esille vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt.

On esitetty väittämä, että kristillisyytemme keskuudessa niiden määrä on erityisen suuri. Myös puhujia on ollut ja sanotaan olevan lasten hyväksikäyttäjissä. On todettava, että yksikin tapaus on liikaa.

Erityisesti uhrille hyväksikäyttö on jättänyt mahdollisesti koko elinikäisen trauman. Siksi he tarvitsevat kaiken tuen ja avun selvitäkseen elämässään eteenpäin. Tekijätkin ovat olleet ja ovat avun tarpeessa kyetäkseen hoitamaan asiat niin, että kykenevät vastaamaan niistä Jumalan ja ihmisten edessä.

Puhujina olemme erityisen vastuullisessa tehtävässä Jumalan seurakunnan sananpalvelijoina. Haluammehan, rakkaat veljet, kilvoitella niin, että säilytämme uskon ja hyvän omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä, Uskovaisina meidän tulee Jumalan sanan mukaisesti taistella syntiä vastaan niin omassa kuin muidenkin elämässä. Sielunhoitajina meiltä kysytään taitoa ja ryhtiä toimia niin, että syntinen saa avun ja myös tuen toimia oikein. Rikoksen kohteeksi joutunutta ei saa jättää yksin. Tukea tarvitsevat myös uhrin ja tekijän läheiset.

SRK:n johtokunta päätti kokouksessaan 22.5.2010 poikkeuksellisesta menettelystä: kaikille puhujille lähetetään kirje, jossa on Päivämies-lehdessä julkaistut pääkirjoitukset ja vastineet. Toivomme, että perehdytte niihin. Niissä on esitetty käsityksemme mukaan kristillisyytemme perinteinen Jumalan sanan mukainen opetus ja toimintatapa syntiin ja rikokseen ja rikoksen uhriksi joutuneen auttamiseksi.

Jumalan rauhaa terveisin

Olavi Voittonen Aimo Hautamäki
Puheenjohtaja pääsihteeri

LIITTEET

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010

Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin ”Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: ”Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan ”opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. ”Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että ”rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: ”Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.” Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia.

Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi. Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: ”Salari-pissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista.

Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen. Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

*    *    *

Päivämies 2010 no 4, 27.1.2010. Pääkirjoitus

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.” Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.

*     *     *

Päivämies no 18, 5.5.2010

Syntisten piiri ja vanhoillislestadiolaisuus

 

Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 1.5.2010

 

Helsingin Sanomat julkaisi lasten hyväksikäyttöä koskevan artikkelin “Syntisten piiri” (HS 1.5.2010). Artikkelissa kerrotaan, että kirkkomme vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piiristä on tullut tietoon kymmeniä lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Tiedot ovat murheellisia. Yksikin on liikaa.

Kristillisyydessämme on kautta aikain ymmärretty ja opetettu, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yksiselitteisesti synti ja rikos. Yhtä tuomittavaa on seksuaalirikollisen suojelu. Lasta on suojeltava kaikin tavoin. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen aikuisen tulee toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada mahdollinen tuhoisa kierre heti alkuunsa katkaistua.

Lestadiolaisten suhtautumisesta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja uhrien kokemuksiin artikkelissa todetaan: “Vanhoillislestadiolaisilla on erilainen käsitys rikosoikeudellisesta vastuustaan kuin muilla suomalaisilla. — Yhteisön jäsenet voivat suhtautua hyvinkin kylmästi väkivallan uhrin traumojen aiheuttamaan kärsimykseen.”

Vanhoillislestadiolaisille laki ja sen noudattaminen on sama kuin muillekin. Jumalan armahtama ihminen ei voi rikokseen langettuaan väistää vastuutaan lain edessä. Evankeliumihan “opettaa meitä olemaan kuuliaisia voimassa oleville järjestyksille”, kuten kirkkomme tunnustuksessa todetaan. “Tässä kuuliaisuudessa me toteutamme rakkauden käskyä” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XVI).

Kärsivän kylmäkiskoinen kohtelu ei ole oikein. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai vaikkapa hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Meillä on täysi syy luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme sekä oikeusjärjestelmäämme ja niiden kykyyn auttaa myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Uhrille ja hänen läheisilleen tulee antaa kaikki heidän tarvitsemansa tuki ja ohjata heidät ammattinsa osaaville auttajille. Apua tarvitsevat myös tekijä ja hänen läheisensä.

Kirjoituksessa esitetään myös väite, että “rippi ja vaitiolon oppi on keskeinen lestadiolaisuuden pimeiden puolien selittämisessä”. Eräs haastateltava toteaa: “Kun tekijä pyytää tekoaan, vaikkapa lapsen hyväksikäyttöä anteeksi, niin sielunhoitaja julistaa absoluution eli synninpäästön. Sen jälkeen asiasta ei saa enää puhua.”

Jumalan sana tuomitsee synnin, mutta tarjoaa katuvalle armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen, vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Syntiin ajautunut tarvitsee sielunhoitoa. Itse ripin olemus kertoo, että kysymyksessä on ripittäytyjän vilpitön aikomus luopua synnistä ja tarve tulla autetuksi, jotta synnin kierre katkeaisi.

Rippiä ei saa käyttää synnin peitteeksi. Rikokseen syyllistynyt ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Rippi-isän tulee siis ohjata ja tukea häntä menemään poliisiviranomaisen luokse.

Vanhoillislestadiolaisten näkemys käy selväksi esimerkiksi vuoden 1979 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Rovaniemellä pidetystä alustuksesta, jossa sanotaan: “Salaripissä saattaa tulla esiin asioita, jotka tulee korjata laajemminkin. Rippi-isän saarnaama evankeliumi antaa voiman asian korjaamiseen. Näin on silloin, jos on rikottu toista ihmistä tai esivaltaa vastaan. Jos toista ihmistä vastaan on rikottu, tulee halu korjata asia hänen kanssaan, mikäli se on mahdollista. Tarvittaessa asiat selvitellään myös maallisen esivallan kanssa.” Näin opetetaan myös tänään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa korostetaan omakohtaista sydämen kristillisyyttä, jonka voimanlähde on yksin Kristuksen sovitustyö. Jumalan armo puolestaan opettaa hylkäämään jumalattoman elämän, mutta myös huolehtimaan lähimmäisistä oikeaa vastuuta kantaen.

 Aimo Hautamäki SRK:n pääsihteeri 

 Olavi Voittonen SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

 

*    *    *

Dokumentit kokosi ja kommentoi Lucas. 

 

Aiheeseen liittyvää:

 

Johannes Alaranta: Ripin nk. “olemus”. 12.5.2010.

 

Pia Alatorvinen: SRK:n Voittonen: Ketään ei ole pyritty vaientamaan. Kaleva 20.9.2010.

 

Hyväksikäyttö pitää kitkeä pois. Helsingin Sanomat 16.5.2010. Pääkirjoitus.

 

Seppo Häkkinen: Ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita. Helsingin Sanomat, mielipide, 1.10.2010.

 

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Ison rauhanyhdistyksen ex-johtajaa epäillään hyväksikäytöstä – Luottomies vangittu insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010, A6.

 

Katja Kuokkanen: Kirkko ei valvo maallikkoihin ulottuvaa rippisalaisuutta: Vähän kykyä kaitsea herätysliikkeitä. Helsingin Sanomat 30.9.2010, A8.

 

Lastensuojelu ja salarippi. Päivämies 28.7.2010, pääkirjoitus.

 

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

 

Lucas: Alaranta nojaa Suomen lakiin – Hautamäki Katekismukseen

 

Lucas: Hyväksikäytetty Minna – valtakunnansyyttäjä ottanut asian selvitettäväksi

 

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

 

Lucas: Syytteet insestistä

 

Lucas: Unohtuiko lastensuojelu, SRK?

 

Lucas: Vastuun väistelyä vai ammattitaidottomuutta

 

Anne-Pauliina Rytkönen: Vanhoillislestadiolaiset: Puhukaa hyväksikäytöstä. YLEn uutiset 1.10.2010. Aimo Hautamäen videohaastattelu.

 

Anne-Pauliina Rytkönen: Yhteisön johtajalla on vastuu avoimuudesta. YLEn uutiset 30.9.2010.

 

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä (Johanna Hurtigin haastattelu)

YLEn haastattelupyyntö: homoseksuaalit, ”eheytys” ja kirkko

Ajankohtainen kakkonen järjestää ”Homoillan”, katso traileri

Onko mies- ja naispareilla oikeus avioliittoon ja lasten adoptointiin? Pitääkö myös homoparien saada tahtoessaan kirkkohäät? Pitääkö kirkon vihkioikeudesta luopua, jos eduskunta hyväksyy sukupuolineutraalin avioliiton? Muun muassa näistä asioista puhutaan Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa tiistaina 12.10.

Suoran keskustelun juontavat Salla Paajanen ja Jyrki Richt.

Keskustelemassa ovat muun muassa Mr. Gay Finland Kenneth Liukkonen, Tampereen piispa Matti Repo, sarjakuvataiteilija Pertti Jarla, pastori Leena Huovinen, raamatunopettaja Pasi Turunen, ohjaaja Mikko Roiha, Tosimies-lehden päätoimittaja Kimmo Janas, seksuaalianarkisti Akuliina Saarikoski sekä kansanedustajat Päivi Räsänen (kd.), Oras Tynkkynen (vihr.) ja Pentti Oinonen (perus).

Homoilta YLE TV2:ssa tiistaina 12.10. klo 21.00-23.15, uusintana keskiviikkona 13.10. klo 13.25 alkaen.

*    *    *

Haastattelupyyntö Ajankohtaisen Kakkosen teemailtaan 12.10.2010

Olen tekemässä Yleisradion Ajankohtaiseen kakkoseen juttua eheytyskursseista, joiden yhtenä tarkoituksena on auttaa ja tukea ihmistä pääsemään irti homoseksuaalisuudestaan.

Lisäksi teen juttua siitä, miten kirkko suhtautuu työntekijöihinsä, jotka ovat homoseksuaaleja.

Jutut liittyvät Ajankohtaisen kakkosen 12.10. järjestettävään teemalähetykseen, jossa käsitellään muun muassa mies- ja naisparien oikeutta avioliittoon ja lasten adoptointiin.

Etsin juttuuni haastateltavia, jotka suhtautuisivat kriittisesti eheyttämiseen ja olisivat itse kokeneet toiminnan negatiiviset vaikutukset. Toisaalta etsin myös niitä, jotka olisivat kokeneet ”onnistuneen eheytyksen”.

Lisäksi haluaisin kuulla haastateltavalta siitä, miten kirkko suhtautuu työntekijöihinsä, jotka ovat homoseksuaaleja: millaista syrjintä on, miten paljon sitä tapahtuu?

Tiedän, että on kyse arkaluontoisesta asiasta, eikä teemasta ole helppo puhua. Tv-haastattelu voidaan kuitenkin tehdä niin, että haastateltavan henkilöys ei paljastu.

Alla yhteystietoni.

Hyvää syksyä kaikille,

terkuin

Kati Leskinen
toimittaja/reporter
YLE, Ajankohtaisjournalismi
PL 196,33101 TAMPERE
(+358) 040 759 4595
e-mail: kati.leskinen@yle.fi

*      *      *

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Vesa Hirvonen, Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi

Johannes Ijäs:  Helluntaijohtaja: Luterilainen kirkko matkalla luopumukseen. Kotimaa 23.10.2010.

Johannes Ijäs: ”Ekumeeninen takatalvi edessä”. Kotimaa 24.9.2010.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja me nro 8, 17.9.2009.

Elina Järvinen: Irtiottoja. (Kimmon, vanhoillislestadiolaisen homoseksuaalin, sekä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittosen  ja prof. Martti Nissisen haastattelu.) Suomen Kuvalehti 50/ 2007.

Kirkkoneuvosto: Kajaanin kirkossa lupa rukoilla rekisteröidyn parisuhteen puolesta

Kari Kuula: Raamattu ja homoseksuaalisuus

Kirkot ja homoseksuaalisuus. Seksuaalietiikan verkkolähteitä. Kirkon tutkimuskeskus.

Katarina Lumikallio: Raportti eheytysideologiasta

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväällä ja syksyllä 2010.)

Peilissä kahdet kasvot: Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle

Juha Ruotsalainen: Homouden kauhistus herättää kysymyksiä. Keskisuomalainen 30.3.2009.

Olli Seppälä: ”Miten olla homoseksuaali ja kristitty samaan aikaan?” Kotimaa24, uutiset 7.10.2010, aiheena Heli Junkkaalan näytelmä Kristuksen morsian.

Olli Stålström: Eheytysliike – Jumala palaa psykologiseen teoriaan. 2001.

Tulkaa kaikki -liike

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Yhteys-liike: Raamattu ja homoseksuaalisuus

Ajankohtainen kakkonen järjestää ”Homoillan”. Kotimaa24.fi

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

 

Toimittaja Hannu Karpo kertoi eläkkeelle jäädessään työstään ja kokemuksistaan Helsingin Sanomien Tuomas Peltomäen haastattelussa 23.5.2007.  Karpo teki pitkän ja monipuolisen uran televisiotoimittajana 50 vuoden ajan.  Karpo vitsaileekin olleensa alalla yhtä kauan kuin televisiokin.

Hannu Karpo aloitti televisiotoimittajan työt  silloin kun televisio käytännössä aloitti ohjelmalähetykset Suomessa, vuonna 1958. Hän pyöritti jonkin aikaa myös omaa tuotantoyhtiötä joka tuotti yrityksille kaupallisia markkinointivideoita. Mainos-TV:n palveluksessa hän oli vuodesta 1981 eläkkeelle jäämiseensä saakka toukokuussa 2007. Sitä ennen hän työskenteli Yleisradiossa 27 vuotta.

Yleisradion palveluksessa Karpo teki reportaaseja uutis- ja ajankohtaistoimitukseen.

Hän kertoo haastattelussa, että juuri siltä ajalta hänellä on  mieleenpainuvin ja surullisin kokemus elämän nurjan puolen kuvaajana, kokemus joka järkytti toimittajaa aivan henkilökohtaisesti.

”Pohjois-Suomessa tavatut onnettomat lestadiolaiskohtalot saivat mielen mustaksi pitkäksi aikaa.

– Tapasin perheitä, joissa lapset kantelivat rauhanyhdistykselle isästään ja vaimot miehistään. Suvut hylkäsivät omiaan.”

Monenlaista vuosikymmenien mittaan nähnyt toimittaja järkyttyi siitä, miten kollektiivin valta rikkoi yksilön ydinihmissuhteet. Miten valta ja pelko mursivat kauneimman ja arvokkaimman mitä ihmisellä on:  perheen sisäisen rakkauden ja  huolenpidon.

Ihmiset heitettiin yksinäisyyteen vailla turvaa toisistaan.

Lestadiolaisnuoret innostuivat ilmiantamaan vanhempansa ”kososlaisuudesta”

Osoituksena siitä, että ilmiantomenettelyä toisiaan harjoitettiin ja sitä pidettiin vallan asiaankuuluvana, on aikalaiskuvausten lisäksi myös Erkki Reinikaisen lausunto.

Erkki Reinikainen, joka toimi 1970-luvulla SRK:n varapuheenjohtajana ja sittemmin puheenjohtajana, paljasti alustuksessaan v. 1987, että ilmiantoja tosiaan tapahtui ja ”kuuluivat asiaan”:

”Vähitellen vuosien kuluessa väärä henki yleensä tulkittiin kososlaisuudeksi. Alusta alkaen oli todettavissa, että erityisesti nuoret olivat herkkiä tekemään parannuksen ja korjaamaan asioita. Myös vanhemman väen keskuudessa Jumalan armo sai tehdä työtä monilla paikkakunnilla. Kuitenkin oli todettavissa, että usein nuoret paljastivat kokouksissa vanhempien harhailun.”  (Alustus Oulussa 24.4.1987.)

TV-dokumentti hoitokokouksista

Hannu Karpo toimitti vuonna 1981 dokumenttiohjelman Syntisin silmin, jossa käsitellään SRK-lestadiolaisuuden hoitokokouksia, rauhanyhdistyksistä erottamisia ja niiden perusteita. Ohjelmassa tarkastellaan erityisesti kirkossa  käymiseen sekä puoluepolitiikkaan ja äänestyskäyttäytymiseen liittynyttä liikkeen sisäistä kontrollointia ja painostusta.

Haastateltavat olivat tavallisia lestadiolaisia, vuosia Rauhanyhdistyksellä kulkeneita erotettuja, nähtävästi lähinnä Oulun seudulla.

Toimittaja Karpo pyysi SRK:n johtajia ohjelmaan haastateltaviksi, mutta SRK kieltäytyi siitä. Karpo oli tarjonnut sen jälkeen SRK:n edustajilla tilaisuutta tuoda herätysliikkeen johdon näkemykset ja perustelut asiasta kirjallisessa muodossa ohjelmaan. SRK torjui tämänkin mahdollisuuden vuoropuheluun.

Karpon TV-dokumentissa silloinen arkkipiispa Mikko Juva ja lestadiolaisuuden tieteellisen  tutkimuksen perustaja, professori Pekka Raittila vetoavat SRK:n johtokuntaan tapahtumien selvittämiseksi ja ihmisten väkivaltaisen kiusaamisen lopettamiseksi. Tämän jälkeen kirkko jätti asian silleen ja vaikeni väkivallasta vuosikymmeniksi.

Vuosisadan laajin  hengellisen väkivallan tapaus Suomen kirkossa

Kuten tunnettua, arkkipiispa Jukka Paarma kehotti vuoden 2009 suviseuroissa pitämässään puheessa SRK:ta selvittämään hoitokokousaikoihin liittyneen painostuksen. SRK:n edustajat ovat yhä julkisuudessa kiistäneet selvitystyön tarpeen ja väheksyneet hoitokokouksissa tuhansille ihmisille aiheutettua  kärsimystä.

Koska hoitokokouksista ei ole olemassa kattavaa tieteellistä tutkimusta, sen vaikutusten arviointi on vaikeaa. Voidaan kuitenkin todeta, että sota-ajan poikkeusoloja lukuunottamatta SRK:n hoitokokoukset ovat 1900-luvun laajin ja vakavin hengellisen väkivallan ja ihmisoikeuksien rikkomusten tapaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä.

Tapahtumat koskettivat suoraan ja välillisesti arviolta ainakin 150 000:ta kirkon jäsentä kaikkialla Suomessa. Prosessi velloi rauhanyhdistyksissä kymmenen vuoden ajan ja rikkoi perhe- ja  ystävyyssuhteita sekä aiheutti pelkoa ja vakavaa mielenterveydellistä haittaa lukemattomille uskovaisille rauhanyhdistyksellä.

Julkinen häpäisyja nöyryyttämkinen  itselle rakkaaksi käyneen seurakunnan edessä jättää syvät haavat, erityisesti silloin kun se tapahtuu hengellisellä uskonelämän ja henkilökohtaisen vakaumuksen alueella.  Alaikäisille lapsille jäivät muistot siitä miten omaa isää ja äitiä kiusattiin ja loukattiin julkisesti. Ihmissuhteiden ja arkielämän lähiyhteisöjen rikkomisen jäljet ovat ulottuneet edelleen myös seuraaaviin sukupolviin, jotka joutuvat yhä kärsimään tapahtuneesta. Sisaruksilla ei ole yhteyttä toisiinsa, lapsenlapsilla ei ole yhteyttä isovanhempiinsa tai päinvastoin.  Rankaisu- ja painostumentelemänä sosiaalinen eristäminen on hyvin julma.

Kirkolle lankeaa yhä tänään vastuu siitä, että se ei tarttunut ponnekkaasti tapahtumiin estääkseen väkivallan jatkumisen, arkkipiispa Mikko Juvan jouduttua vetäytymään tehtävästään. Kirkko ei myöskään ole vaatinut tapahtumien selvittämistä ennen arkkipiispa Jukka Paarman puhetta 2009 Oripäässä. Kirkko on vaiennut väkivallasta 30 vuotta.

Eräät piispat ovat julkisuudessa päinvastoin nostaneet vanhoillislestadiolaisuuden suorastaan esikuvalliseksi vanhakantaisten herätysliikkeiden joukossa, koska sen papit eivät julkisesti torju naispappeutta kieltäytymällä työskentelemästä heidän kanssaan. Tämä arvostus on sinänsä paikallaan, mutta samalla ei olisi pitänyt sivuuttaa  lestadiolaisuuden ongelmia. Piispojen puheenvuorojen perusteella vaikuttaa siltä että kirkolle on ollut tärkeintä, että ei aiheuteta kiusallisia hallinnollisia ongelmia eikä epäjärjestystä seurakunnan rutiineihin.  Kirkon lestadiolaisen rivijäsenen hyvinvointi ja ihmisoikeudet eivät ole kirkon korkeaa johtoa kiinnostaneet.

Vaikuttaakin siltä, että 1980-luvulla julkista keskustelua mediassa käytiin journalistien ja yksityisten kansalaisten aloitteesta.  Kirkon johto ja sen työntekijät sulkivat silmänsä ja korvansa sen sisällä harjoitetusta väkivallasta ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Ei ole ensi kerta historiassa, kun ihmisoikeusrikkomukset on yritetty salata ja painaa historian unohdukseen. Ei ole ensi kerta kun ne jotka ovat nostaneeet näitä asioita julksuudessa esille, ovat joutuneet henkilökohtaisen parjauksen ja uhkailujen kohteeksi. Kyseessä ovat aina rumat vääryydet, jotka eivät ole hyväksi minkään liikkeen julkisuuskuvalle.

Historiallinen tosiasia on kuitenkin myös se, että juuri selvittämättömät ihmisoikeusrikkomukset hiertävät ja pulpahtavat aina uudestaan julksiuuteen, niin kauan kunnes ne selvitetään.

(Nestori)

Aiheesta lisää:

TV-dokumentti  Syntisin silmin YLEn arkistossa (1981)

TV-dokumentti Vanhoillislestadiolaisten piiristä erotetut kertovat: matkalippu helvettiin; YLEn Arkistossa (1985)

Edellä olevan ohjelma sisältää katkelmia romaanista ”Suden uhrit”, joka kuvaa hoitokokouksia ja ihmisten ”sitomista synteihinsä”. Lyhennelmä tästä tv-esityksestä sisältyy YouTubessa olevaan esitykseen tässä  .

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Puhujat 2008: “1970-luku oli rakkauden ja anteeksiantamisen aikaa” (Puhujainkokouksen kannaotto joulukuussa 2008)

Kapu: Antti Pentikäinen: Terroria uskon nimissä

Kapu:SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit

Keksityn henkiopin leviäminen

Filemon Tornado: Hoitokokousten taakka on syytä purkaa

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Hoitokokoukset pitää selvittää!

”Hoitokokouksista ei anteeksipyyntöä.”  (Haastattelussa pääsihteeri Aimo Hautamäki, Kotimaa 4.7.2006.)

Nestori:  Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Erkki Reinikainen: Alustus Oulun Ry:llä historiakeskustelussa: eräitä ajatuksia kristillisyyden (vanhoillilestadiolaisuuden) tapahtumista 1970-luvulla ja väittömästi sitä ennen ja jälkeen. 1987. (Käsikirjoituskopio toimittajan hallussa.)

SRK:n tie 60-luvulta hoitokokouksiin

Santa 76: Kultti vai kristinuskoa

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Arkkipiispaehdokkaiden työhaastattelu radiossa ja netissä!

Kysy nyt, mitä olet aina halunnut kysyä arkkipiispaksi haluavalta. Nyt on tilaisuus löytää perusteluja sille, onko Kari vai Miikka meille parhain seuraava arkkipiispa. Meitä tavallisia  ihmisiä ei toki päästetä vaikuttamaan valintaan  – muuten kuin välillisesti, eli valitsemiemme seurakuntien edustajien ja pappien välityksellä.

Arkkipiispanvaalin toisen kierroksen ehdokkaat, kaksi miestä,  Turun piispa Kari Mäkinen ja Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen vastaavat kuuntelijoiden kysymyksiin radiossa ja chattaavat nuorten kanssa IRC-galleriassa.

Kysy sunnuntaina 28.2. YLEn Ykkösellä, tai lähetä kysymys ennakkoon

Sunnuntaina 28.2. kello 11–12 ehdokkaat vastaavat kuuntelijoiden kysymyksiin YLE Radio 1:n suorassa puhelinkontaktilähetyksessä. Puhelinnumero lähetykseen on (09) 144 800. Kuuntelijoilla on tilaisuus lähettää kysymyksiä myös ennakkoon perjantaihin 26.2. asti osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Toimittajina lähetyksessä ovat Pirjo Almusa ja Simo Alastalo. 

Chattaile ehdokkaiden kanssa IRC-galleriassa 28.2. ja 7.3.

Mäkinen ja Ruokanen chattaavat nuorten kanssa IRC-galleriassa sijaitsevassa Kirkon nuorisotyön church@-verkkoyhteisössä. Piispa Mäkinen on mukana IRC-galleriassa sunnuntaina 28.2. kello 19–20 ja professori Ruokanen samaan kellonaikaan sunnuntaina 7.3. Keskusteluyhteisöön voi rekisteröityä osoitteessa www.irc-galleria.net.

Chattiin osallistuvat nuoret saavat kysyä arkkipiispaehdokkailta omia kysymyksiään, ja arkkipiispaehdokkaat voivat vastata ja tehdä puolestaan kysymyksiä nuorille. Ev.-lut. kirkon rahoittaman nettihankkeen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala kertoo, että chattailun tavoitteena on tehdä arkkipiispainstituutio nuorille tutuksi. Arkkipiispaehdokkaat tekevät oman profiilin IRC-galleriaan, jota he voivat halutessaan käyttää myöhemminkin.  Chatin käyttäjät ovat 14–18-vuotiaita nuoria, ja heistä 70 prosenttia on nuoria miehiä, joita kirkon ei ole helppoa tavoittaa perinteellisillä työmuodoillaan.

– Keskusteluun osallistuminen tekee arkkipiispaehdokkaille tunnetuksi sitä maastoa, jossa kirkko elää nyt vahvasti, sanoo Meri-Anna Hintsala.

Miikka Ruokasen haastattelu, haastattelijana Totti Toivonen/Kirkon tiedotuskeskus.

Kari Mäkisen kannattajasivut ja listat

Mika Ruokasen kannattajasivut ja listat

TV2: Ankara usko ja lapsuus 7.3. klo 21, Inhimillisessä tekijässä

ANKARA USKO – pitäisikö lapsellakin olla uskonnon vapaus?

Sunnuntaina 7.3.2010 klo 21:00 YLE TV2

Inhimillisen tekijän maaliskuun jaksossa puhutaan siitä, miten lapsi kokee vanhempiensa uskonnollisuuden.

Helena Itkosen vieraina on kolme erilaisesta uskonnollisesta kodista lähtenyttä. Katriina Järvisen vanhemmat olivat helluntailaisia saarnaajia. Katriina kertoo ohjelmassa miten hän lapsena pelkäsi Jeesuksen toista tulemista, jota odotettiin millä hetkellä tahansa.

Soili Juntumaa taas pelkäsi ankaraa ja arvaamatonta rovasti-isäänsä.

Sekä Soili että Katriina tunsivat syyllisyyttä ja kelpaamattomutta, koska olivat vilkkaita ja kyseleväisiä tyttöjä. Nämä tunteet ovat seuranneet heitä aikuisuuteen asti.

Illan kolmas vieras on entinen lestadiolainen Teuvo Moisa, jota nuorena ahdisti kadotuksen pelko syntien vuoksi. Sekä kadotuksen että rangaistuksen pelko on tuttua myös Katriinalle ja Soilille.

Illan keskustelijat kertovat kukin omat rimpuilunsa kipuillessaan irti kodin painolasteista. Jokaisella on ollut oma tiensä, mutta yhteistä kaikille on ollut vapauden etsintä ja seksuaalisuuden ja rakkauden nälkä. Sekä Soili Juntumaa että Katriina Järvinen kertovat vasta keski-iässä löytäneensä itsensä, tunteensa ja tahtonsa. Teuvo Moisa myöntää, että oma prosessi on vielä kesken.

Ohjelmassa puhutaan myös hengellisestä väkivallasta ja siitä miksi se on henkisen väkivallan tehokkain muoto. Perheissä ei ollut tapana puhua uskon asioista, ne otettiin annettuina.

Ohjelmassa kysytään myös, pitäisikö lapsilla olla uskonnon vapaus.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa: 

http://areena.yle.fi/video/810074

(26.2.2011 klo 21.00 saakka.)

Lue myös:

Lasinen meri Nivalan seuroissa (Kirjailija Anna-Maija Ylimaulan kuvaus siitä, miten lapsi voi kokea lestadiolaisuuden saarnat)

Kun yhteisö painostaa ja hallitsee pelolla

Hengellinen välkivalta voi rikkoa elämän (Kotikirkko, Hämeenlinnan seurakunnat)

Kukkula, Tanja: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Lapselta ei kysytä

Syntien taakka nelivuotiaalle

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Teatteriesitys koulussa…

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Herätyssaarna

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä  käynnistymässä

Growing up in a strictly religious family: a talk show March 7, 2010

The next episode of Inhimillinen tekijä, a Finnish television program, discusses how children experience growing up in a religious family. One of the guests is Teuvo Moisa who grew up in a Conservative Laestadian family.

The program also deals religious violence and asks if children should have a freedom of religion.

Program is in Finnish. It will be availabe later in the YLE’s Elävä Arkisto.

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin

SRK saattaa ottaa sinulta taivaspaikan pois ihan tuosta vaan. Puhuja, paikallisen ry:n johtokunta, keskusyhdistyksen mies.

Salanimi Leo Hartvaara julkaisi vuonna 1984 hoitokokouksia ja vääristyneeksi kääntynyttä opetusta käsittelevän romaanin Suden uhrit (Kirjavaaka, Joensuu). Suden uhrit on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa aihetta koskeva kaunokirjallinen teos. Se on yhä tänään vaikuttava ja elämänmakuinen aikalaisdokumentti, ja suositeltavaa luettavaa myös niille jotka eivät ole itse hoitokokousaikaa kokeneet.

Taivaspaikka ja oikeus kuulua Jumalanvaltakuntaan, uskovaisten joukkoon, vietiin silloin monelta.  Näin kävi tuhansille uskovaisille 1970- 1990, hoitokokousaaltojen seuratessa toistaan kaikkialla Suomen rauhanyhdistyksissä.  Seuraamukset yksityisille ihmisille ja heidän läheisilleen olivat usein henkilökohtaisesti raskaat. Ne ovat monessa tapauksessa ulottuneet myös lähimpiin perhe- ja ystävyyssuhteisiin ja seuraaviin sukupolviin.

Kukaan ei kai tiedä tarkasti, milloin hoitokokouksia lakattiin pitämästä. Ne vaimenivat ennen kuin 1980-luku päättyi. Tapahtumia ei ole vielä tähän päivään mennessä selvitetty.

Yksityiset henkilöt yrittivät puuttua tilanteeseen yrittäen keskustella SRK:n johdon kanssa – turhaan. Monet ottivat yhteyttä myös arkkipiispaan. Arkkipiispa Mikko Juva puuttuikin ihmisten ahdistamiseen määrätietoisesti julkisuudessakin. Tiettävästi hän kävi myös keskusteluja SRK:n johdon kanssa. Mutta hän joutui pian tämän jälkeen jäämään pois virasta. Uusi arkkipiispa John Vikström sivuutti hänelle esitetyt vetoomukset kylmästi. Kirkon muutkin piispat ”tuntuivat olevan neuvottomia ja voimattomia” (Leena Hartikaisen haastattelusta ohjelmassa).

Romaania Suden uhrit luetaan yhä, vaikka sitä on vaikeaa saada muualta kuin kirjastoista. Hartvaaran kuvaus kiinnostaa varsinkin nuoremman polven uskovaisia, sillä heillä ei ole mitään tietoa hoitokokousaikojen todellisuudesta. Rauhanyhdistyksissä ja perheissä on vaiettu niistä systemaattisesti vuosikymmeniä.

Vaikuttava dramatisointi Suden Uhrit -romaanista sisältyy YLEn TV1:n A-Studion ohjelmaan Matkalippu helvettiin vuodelta 1985.

Ohjelmassa ovat haastateltavina myös Leena Hartikainen Joensuusta, Eeva Uljas, Aulis Junes Rovaniemeltä ja Viljo Saukkonen Liperistä.

Ohjelma on nähtävänä kokonaisuudessaan YLEn Elävässä Arkistossa.  Lisäksi nimimerkki Päivämies on tallettanut ohjelman katkelmina YouTubeen.

Nimimerkki Sikamaster on laatinut  Suden uhrit -romaanista  muokatusta YLE:n dramatisoinnista lyhennelmän YouTubeen.

YLEn toimittaja Hannu Karpo teki hoitokokouksia ja hengellistä sekä poliittista painostusta tarkastelleen dokumenttiohjelman Syntisin silmin muutamia vuosia aikaisemmin, 1981.

”Armosta ja anteeksiantamuksesta on tullut vallan väline.”

Silminnäkijänä

Nimim. High Court kirjoitti Suomi 24 -palstalla pohdintaa SRK:n tilasta ja hoitokokouksista kiinnostavalla tavalla, otsikolla Silminnäkijöinä.

*    *    *

Hoitokokouksista keskustelun voi tietysti sysätä ”katkerien ja vl-uskosta syntiensä vuoksi eronneiden” höpinäksi. Tosiasia kuitenkin on, että 60-70-luvuilla SRK-lestadiolaisuudessa opetettiin tavalla, josta liike myöhemmin itsekin on sanoutunut irti. Esimerkki: puhujina on yhäkin sellaisia, jotka tuolloin opettivat jumalan huoneenhallitusoppia ja myöhemmin sanoutuivat siitä opista irti. Yksi ratkaisematon kysymys on ns. henkivaltaoppi. SRK:n puhenjohtaja opetti itsekin henkien taisteluoppia ja on myöhemmin sanoutunut siitä opista irti.

Ongelma kuitenkin on, mitä tehdä itse hoitokokouksille. Pääkysymys ei niinkään ole se, mitä pysyvästi erotetuille tapahtui, vaan niille, joita piinattiin ja nöyryytettiin ja jotka lopulta murtuivat parannukseen helvetin pelossa.
Mitä heidän omalletunnolleen tapahtui?

Heikki Saari oli lähes jumalan asemassa 70-luvulla. Kuitenkin hänen koko oppinsa oli pohjimmiltaan ennen sotia vallinneen uuden heräyksen sävyttämää. Asianomainen teki itse parannuksen, mutta hänen oppinsa oli ehtinyt vaikuttaa vuosikymmeniä ja osin se tuntuu varsinkin iäkkäiden vanhoillislestadiolaisten opetuksessa yhä.

Monet vl-puhujat opettivat ns. juurioppia. Valvottiin ja kytättiin hengen hedelmiä ja kun niitä ei näyttänyt olevan, vaan päin vastoin huonoja, vaadittiin parannusta väärästä hengestä. Ja kun hyviä hedelmiä ei löytynyt lopulta itsestäkään, orjuutettiin lopulta oma sielukin.

Saarnaaja Arvi Hintsala tiivisti hänestä tehdyssä elämäkerrassa 70-lukua osuvasti katsoessaan sen raskaammaksi kuin sota-ajat. Henkien taistelu oli armotonta. Mutta se taistelu oli SRK:n johdon sisäistä taistelua. Hintsala tokaisi kerran erään hoitokokouksen lopussa tuskastuneena ”Sinä Heikki olet nokkinut minua kuin tikka jauhosäkkiä.” Tuossa hoitokokouksessa muuten kaikkien osallistujien todettiin ollen väärässä hengessä. Että sellaista sielunhoitoa.

SRK-lestadiolaisuus ei ole tehnyt tiliä itsensä kanssa 70-luvun tapahtumista. Hoitokokousruljanssissa mopo karkasi käsistä. Sen huomaa pelkästään jo silmailemällä 70-luvun Päivämiestä. Ihmisiä kutsuttiiin hoitokokouksiiin kaikkialla paikallisissa rauhanyhdistyksissä, ympäri maata. Menettelyjä arvostelleet tuomittiin väärähenkisiksi. Samanaikaisesti opetettiin pian tulevaa maailmanloppua. Puhuttiin yleisesti lopun ajoista.

Taustaa:

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Hoitokokoukset pitää selvittää!

Keksityn henkiopin leiväminen

Hakomaja: Hoitokokoukset

Ruokanen, Miikka: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus: Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977–1979. Kirkon tutkimuslaitos. Sarja A, n:o 36. Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980.

Joonas Sillanpää: Leo Hartvaara, Suden uhrit. Kirjahylly-blogi, 30.12.2011.