Avainsana-arkisto: ystävyys

…mite ihanaa suvareis on!


Oon jo alkanu odottamaan ens kesää. Sanon aina ei vl kavereille että te ette voi ymmärtää mite ihanaa suvareis on, vaikken mäkää sitä puhetta kuuntele koskaa. !!

Monille on täysin uus juttu et  joka kesä on meikäläisten suvikset jossain päin suomee ja sinne tulee yleensä noin 70 000 ihmistä. Mä pidän ite sitä hienona tapahtumana. Vaikken sitä Jumalan sanaa siellä oikeen kuuntelekkaan. Mutta siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja näkee kavereita. Nuoria siitä seuraväestä on aika paljon.

Ku kello aina lähestyy yöllä 12 rupee vanhempi väki meneen nukkumaan päin… kuten myös nää ihan pienimmäiset. Nuoriso jatkaa valvomista. Viimiset menee nukkumaan aamu seittemän, kaheksan aikaa ku mummot herää ylös.

Siel on oikeesti siistii… vaikkette te ”ei lessut” osaa sitä varmaankaan niin ajatella. Se kenttä on joka yö suviksien ajan täynnä nuoria. No empä mä enää rupee asiasta jaaritteleen. Ajatelkaa mitä haluatte asiasta. En mä siihen varmaan kuitenkaan voi mitenkään vaikuttaa.

Sellasta vaan oon kaverille sanonut et jos jotain kiinnostaa ni tulee itse paikalle suvareihi. Kyl siel on aina jonkun verran sitä porukkaa jotka ei oo lestadiolaisia. Aina sitä voi käyä kahtomassa paikkaa.

Sen mä kuitenki sanon et jos sinne joku tulee käymään ja sul on kauheet meikit päällä/värjätyt tai muuta ni saattaa saada joiltaki ihmisiltä katseita… kuten vanhoilta mummoilta jotka on niin pyhimyksiä… mut siitä ei kannata välittää. Nauraa vaik päin naamaa sellaselle.

Mun kaverit on ollu mun mukana suviseuroissa eikä ne oo meitsii ja ne on saattanu joskus vähän pitkiä katseita saada mut ei siitä kannata välittää. Mua oikee joskus hävettää ku jotkut on niin naurettavii et ne jää tuijottaa sellasia ihmisiä jotka saapuu suviksiin meikit päällä. Oon ite monesti mulkannu sellasia ihmisiä jotka jää tuijottaan meikattua/värjättyä päätä.. esim. mun kavereitten tuijottajia oon oikeen kunnolla mulkannu. Eipä siitä kannata välittää.

Se on vaa nii et jos joku vähä erilaisempi joskus saapuu johki ni kyllä se katseita saa. Ihan samalla tavalla ku sä menisit vaik ny talvella t-paidalla ton ulos ni kyl sä varmasti katseita saisit. Mut ei niistä kannata välittää.

Nii et oon jo kavareiden kaa ruvennu miettiin mitä sit Liperissä. Siistii!! Ja vielä se et suvareissa käy tosiaan kyllä paljon muitaki kuin meit ”positiivisii”!! Harvalla meistä on muuten koskaa jääny suvarit välii, ei niilläkää jotka on uskon kieltänyt.

*    *    *  

Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki Crisy.

Lue myös:

SRK:n suviseurat Liperissä

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis

JoP: Mitä uskovaisuus on?

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Ulla Puukko: Lestadiolaisuus on muuttumassa

Paivamies: Suviseurat. Youtube-video 2008.

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, arvot, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, meikkaaminen, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, perhe, puhujat, sananjulistajat, seurat, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, tuomitseminen, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, ystävyys

Ihan mukava kesäjuhlafiilis


”Jos on oikeus vaikkapa väittää, että Raamattu on totista Jumalan sanaa, pitää olla oikeus myös väittää vaikkapa, että ehkäisy tai tietty koru on syntiä. Onhan Raamatussakin nimittäin kohtia, joissa kehotetaan tappamaan muita ihmisiä tietyissä tilanteissa. Tähän verrattuna ehkäisyn tai varsinkaan korujen synnillisyys ei ole edes paha väite.” – Nimimerkki Aleksanteri.

Onko uskonvakaumus oikeastaan lainkaan itse valittu silloin, kun on syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin ja lapsesta saakka kasvatettu ”meikäläiseen” elämäntapaan, kysyy Aleksanteri kirjoituksessaan. Ihminen ei näet ole silloin itse ratkaissut liittymistään herätysliikkeeseen. Uskosta on tällöin oikeastaan mahdotonta erotakin, koska ei ole koskaan itse siihen liittynytkään.

Kirjoittajan mukaan lapsuudestaan saakka liikkeeseen kasvatettu ei ole itse tosiasiallisesti koskaan myöskään sitoutunut noudattamaan yhteisön normeja. Hän ei ole edes velvollinen sitoutumaan liikkeensä opetukseen, vaikka jatkaakin talostelua siionissa entiseen tapaan.

Vanhoillislestadiolaisuuden häkellyttävään monimuotoisuuteen viittasi myös Helsingin Sanomien päätoimittajaksi hiljattain valittu Mikael Pentikäinen Kalevan haastattelussa. Hän harmitteli herätysliikkeensä yksiulotteista ja mustavalkoista imagoa. Muut ihmiset eivät ole oikein tunnistaneet vanhoillislestadiolaisuuden ”monimuotoisuutta ja ajattelun moninaisuutta”.

Aleksanterin ajattelu kulkee samoista lähtökohdista kuin Pentikäisen, edeten niin, että niissä tapauksissa, jolloin ihminen ei ole itse tietoisella päätöksellään koskaan vanhoillilestadiolaisuuteen liittynyt, tästä seuraa, että  hän ei ole yhteisön jäsenenäkään moraalisesti vastuussa oman herätysliikkeensä opetuksesta eikä siitä, miten se kohtelee jäseniään.   

Onko tämä nyt sitä etnistä vanhoillislestadiolaisuutta? Vastaavasti, jos ihminen on syntynyt romaniyhteisöön, tästä ei tietenkään seuraa, että hän yksilönä olisi vastuussa siitä, millaisia perinnäistapoja yhteisössä harjoitetaan. Yksilö tekee vapaasti omat ratkaisunsa ja valintansa siitä, mihin etnisen yhteisönsä tapoihin hän sitoutuu ja mitkä jättää huomiotta. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että hän lakkaisi olemasta identiteetiltään edelleen romani.

Lapsuudenuskovaisen etninen vanhoillislestadiolais-identiteetti on ehkä tulkittava niin, että  ihminen ei ehkä  olekaan ”kristitty” tai ”uskovainen” sanan syvällisessä,  henkilökohtaista kristillis-moraalista vastuuta tähdentävässä mielessä. Vanhoillislestadiolainen identiteetti saattaa sisältää esimerkiksi suviseurat ja vaikkapa alkoholittoman ja televisiottoman elämäntavan. Mutta mikään kristillis-moraalinen laki ei silloin ehdottomasti velvoita ihmistä esimerkiksi tarkastelemaan oman herätysliikkeen opetusta kristilliseltä tai vaikkapa eettiseltä kannalta.

Jotta siihen olisi eväitä, pitäisikö ehkä alkuun käydä vaikkapa evankelis-luterilaisen seurakunnan rippikoulu?

Opillisten tulkintojen arviointi on Aleksanterin mukaan itse asiassa mahdotontakin, sillä jokaisen uskonnollisen liikkeen oppi  koostuu hänen käsityksensä mukaan  vain yksittäisten ihmisten subjektiivisista mielipiteistä, vailla mitään suhdetta yhteisön kollektiiviseen opetukseen ja sen julkistamiin kantoihin Raamatun tulkinnasta. Siten ne eivät olisi millään muotoa yhteismitallisia ja punnittavia perusteluja uskolle. Aleksanterin mukaan loppupeleissä mikään mielipide ei ole toistansa oikeampi.

Vanhoillislestadiolaisuudesta keskusteltaessa onkin usein pääädytty samaan yksityisten mielipiteiden korostukseen. Tällöin vanhoillislestadiolaisuuden myönteiset puolet määritellään yhteisön ominaisuuksiksi  kun taas kiusalliset, ristiriitaiset ja kyseenalaiset ilmiöt johtuvatkin vain joidenkin yksittäisten ihmisten yksityisistä mielipiteistä eikä yhteisö ole niistä lainkaan vastuussa. Ja koska mielipiteitä maailmassa riittää, pelkästään niiden pohjalta  uskonkysymyksistä keskustelu on lähinnä naurettavaa ajanhukkaa.  (M. T.)

Seuraavassa Aleksanterin analyysi omasta suhteestaan vanhoillislestadiolaisuuteen.

Iloisia lapsia ja komeaa laulua suvareissa

Itse olen saanut varmaankin melko tyypillisen vl-kasvatuksen. En kuitenkaan ole koskaan liittynyt jäseneksi mihinkään lestadiolaisuus-nimiseen joukkoon tai järjestöön. Enkä myöskään ole liittynyt minkään rauhanyhdistyksen jäseneksi. En siis todellakaan aio myöskään erota vl-liikkeestä. Miten edes eroaisin, jos en ole liittynytkään?

En myöskään ole allekirjoittanut mitään sopimusta, jolla sitoutuisin noudattamaan jotain puhujainkokouksessa määriteltyjä elämänohjeita tai olemaan asioista samaa mieltä kuin rauhanyhdistyksen jäsenet keskimäärin. Kuten sanottua, en kai oikein edes voisi erota vanhoillislestadiolaisuudesta tällaisessa tapauksessa? Kenelle tästä erosta pitäisi ilmoittaa, Voittosen Olavilleko?

En myöskään mielestäni edistä hengellistä väkivaltaa käymällä joskus seuroissa kuuntelemassa puheen ja tapaamassa kavereita ja vaihtamassa tervehdykset (jos joku sanoo minulle Jumalan terve, vastaan yleensä samalla tervehdyksellä, vaikka tervehdys onkin minusta vähän oudolta kuulostava). Tai käymällä joskus syömässä maggaran suvareissa ja nauttimassa periaatteessa ihan mukavasta kesäjuhlafiiliksestä, johon sisältyy iloisia lapsia ja komeaa laulunveisuuta illalla suvariteltassa.

Uskonopilliset käsitykset ovat vain mielipiteitä, eivät toistansa ”oikeampia”

Ymmärrän sinänsä, että joku on sitä mieltä, että on väärin hiljaisesti hyväksyä esimerkiksi väite hoitokokouksen siunauksellisuudesta tai ehkäisyn ehdottomasta synnillisyydestä. Ja onhan se tietysti niinkin, että jos syön suvareissa makkaran, tulen makkarasta saatavalla voitolla avustaneeksi suviseurojen järjestämisessä ja siten tulen myös omalta osalta avustaneeksi edellämainittujen ja muiden vastaavien väitteiden ja mielipiteiden julkituomisessa.

Minusta on kuitenkin ihan oikein uskonnonvapauden nimissä, että lestadiolaiset (tarkoitan tässä SRK:ta) saavat järjestää seuroja ja tuoda julki omia mielipiteitään oikeasta ja väärästä ja oikeasta raamatuntulkinnasta ja mistä hyvänsä. Varsinkin kun ainakaan minulla ei ole oikeaan ja väärään liittyen mitään absoluuttisia totuuksia hallussa, pelkästään mielipiteitä ne minullakin on.

Toki SRK:laiset uskovat, että juuri se heidän mielipiteensä on parempi kuin muiden. Samoin toisaalta moni muukin uskoo oman mielipiteensä paremmuuteen. Loppupeleissähän mielipiteen paremmuuskin on kuitenkin vain mielipide.

SRK:lla on samat oikeudet kuin muslimeilla

Tärkein pointti on kuitenkin se, että on minusta ihmisten oma asia, menevätkö he vaikkapa suvareihin tai esim. muslimien kokoukseen ja erityisesti uskovatko he mitä suvareissa tai muslimien kokouksessa puhuva puhuja sanoo.

SRK:lla on oikeus järjestää tapahtumia siinä missä muslimeillakin ja kyllä minä voin vaikka tukea eri järjestöjä, jotta he saavat kertoa oman mielipiteensä, koska minusta on ihan jees, että ihmiset ilmaisevat mielipiteensä. Tarvittaessa myös puolustan mielipiteen vapautta. Kuulijat sitten voivat itse analysoida kuulemansa MIELIPITEET ja päättää uskovatko niihin.

Raamatussa kauheampaakin kuin korvakorusynti

Itse ainakin kuuntelen ihan mielelläni hyvin erilaistenkin uskontojen ja aatesuuntien edustajien ajatuksia mm. oikeasta ja väärästä tai hyvän elämän periaatteista.

Jos on oikeus vaikkapa väittää, että Raamattu on totista Jumalan sanaa, pitää olla oikeus myös väittää vaikkapa, että ehkäisy tai tietty koru on syntiä. Onhan Raamatussakin nimittäin kohtia, joissa kehotetaan tappamaan muita ihmisiä tietyissä tilanteissa.

Tähän verrattuna ehkäisyn tai varsinkaan korujen synnillisyys ei ole edes paha väite.

En ole ”oikea uskova” maailman kaikkien uskontojen kannalta

Jos joku kysyy minulta olenko lestadiolainen, kysyn yleensä ensin, että määritelläänkö lestadiolaisuus SRK:n jäsenyydeksi vai miten se määritellään. Jos kysyjä ei osaa antaa selkeää määritelmää, en silloin tietenkään voi myöskään vastata oikein mitään. Jos taas lestadiolaisuus on SRK:n jäsenyyttä, en ole lestadiolainen, koska en ole jäsen. Jos joku kysyy, että olenko uskomassa, vastaan yleensä esimerkiksi, että joo. Jos joku ei pidä minua uskovaisena, niin sitten ei.

Maailmassa on tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia uskontoja, joten on varmaankin itsestään selvää, että ei voi samanaikaisesti olla kaikkien uskontojen kaikkien edustajien mielestä oikealla tavalla uskova.

*    *    *

Ajattelemisen aihetta antoi Aleksanteri.

Lue myös:

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Santa 76:  Kultti vai kristinuskoa?

x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.

Kuolemansynnit: onko rauhanyhdistys addiktatuuri

Crisy: …mite ihanaa suvareis on!

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Vanhoillislestadiolainen ateisti, Jumalan terve!

Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa

Kadotettu hengellisyys

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Simo Alastalo: Liki puolet juutalaisista maallistuneita Israelissa. Kotimaa 13.9.2010.

10 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, alakulttuuri, arvot, eettisyys, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, hoitokokoukset, identiteetti, ihmisoikeudet, itsesensuuri, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, leimaaminen, luterilaisuus, omatunto, opilliset kysymykset, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, seurakuntaoppi, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, synnit, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Ystäviä laidasta laitaan


Olen itse vl, ja halusin kirjoittaa tänne siitä että kyllä uskovaisen mielestä kaikki ihmiset on ihan yhtä arvokkaita, uskoivat ne mihin vain. Minulle on ihan sama esimerkiksi värjääkö joku toinen hiuksiaan vai ei, tai onko hän homo tai ei.  Ainakin minulla on ystäviä ihan laidasta laitaan. Mutta toki joidenkin kanssa ”menomestat” on erit, eli ei kaikkia asioita tule jaettua ”ei uskovaisen” kanssa.musiikki vl P

Sama kun minä en kiroile, ja jos joku kiroilee minun seurassa ja pyytää sitä minulta anteeksi, niin se on raivostuttavaa. Mulle on ihan sama, kuinka paljon joku kiroilee, ei minun edessä tarvitse esittää siveyden sipulia jos ei sitä ole. Minulle kelpaa kaikki ihmiset sellaisenaan kuin ovat.

Niin kuin Raamatussakin sanotaan, että vain Jumala tuomitsee elävät ja kuolleet, se ei ole minun tehtävä. Uskon vain omasta puolestani, enkä ajattele mihin muut ehkä joutuvat, se olisi väärin.

Meistä vl-uskovaisista ajatellaan monesti ties mitä… Ja meitäkin on varmasti moneen lähtöön, niin kuin kaikkia muitankin ihmisiä. Minä hyväksyn muutkin ihmiset, ja olen heidän kanssaan ystäväkin, ja toivon että minua ei leimattaisi uskonnon perusteella, vaikka sitäkin kyllä sattuu. Luulen että moni on samaa mieltä että leimaaminen on aina väärin, tekee sen sitten uskovainen tai ei-uskovainen.

(Ella)

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

6 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, ihmisoikeudet, kiellot, leimaaminen, meikkaaminen, normit, suvaitsevaisuus, synnit, syrjintä, tuomitseminen, ystävyys

Uskonto ei anna minulle mitään


Minun stoorini… Olen 32-vuotias nainen, syntynyt esikoisena 14 sisaruksen perheeseen Etelä-Suomessa. Olen siis kasvanut vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Vanhempamme ovat myös isoista vl-suvuista. Uskonnosta erosin neljä vuotta sitten.

Jo melko varhain koululaisena minulle valkeni, ettei uskonto anna minulle mitään. Se tunne tosiaan vain tuli mieleeni selkeänä kokemuksena ja ymmärryksenä. En jaksanut seuroissa kuunnella saarnoja, yksitoikkoista ja kaavamaista saman toistoa. Istuin ja mietin muita asioita. Ihmisten ajatusmaailman kapea-alaisuus ry:llä rupesi harmittamaan. Yksi sana kuvaa sitä mitä koin: näköalattomuus.

lintu 1En myöskään oikein saanut siellä läheisiä ystäviä. Ihmiset jäivät etäisiksi, vaikka paljon yhteistä puuhaa olikin. Lopulta ahdistukseni kasvoi niin suureksi, että päätin sanoa kaikille ääneen ratkaisuni. Olin masentunut, ahdistunut, mutta sittenkin erittäin helpottunut päätöksestäni. Tuntui kuin olisi heittänyt jonkin kivisäkin painamasta harteiltaan. Vapautumisen tunne oli niin voimakas.

Viime vuodet olen opetellut tuntemaan oman itseni uudestaan. Olen löytänyt useita uusia harrastuksia, joihin ei aikoinaan ollut mahdollisuutta. tai ei edes ollut tullut mieleen. (Ry-toiminta vei paljon aikaa.) Olen opetellut nauttimaan ja iloitsemaan elämästä. Siihen on lupa! Ja tämä on ainut elämäni!

Jotkut vanhat hyväksi näkemäni periaatteet olen säilyttänyt.

Olen kovasti miettinyt kasvuolosuhteiden vaikutusta siihen, mitä minusta on tullut. Ajatusmaailmani on täysin muuttunut viime vuosina. Selvää on, että jos on kuulunut lestadiolaisuuteen koko ikänsä, on jotkut moraalikäsitykset mietittävä uuteen malliin. Nykyään kukaan ei ajattele näitäkään asioita puolestani, vaan ajatustyö on tehtävä itse. En vielä tiedä mikä minusta tulee, olen vasta ”tulossa”.

Itse lestadiolaisuudessakin on tosiasiassa sellaisia arvoja, jotka pakottavat ajattelemaan asioita omakohtaisesti. Kunnolla ja pohjia myöten, jos uskon ottaa todella vakavissaan. Se rehellisyyden eetos, johon meidät on kasvatettu. Kun on oppinut, että ei pidä valehdella, ei itselleen valehteleminen eikä älyllinen epärehellisyys myöskään mene omassatunnossa läpi. Ja silloin on pakko tehdä väistämättömät päätelmät ja irrottautua – juuri siksi kun on lestadiolainen eikä halua teeskennellä eikä valehdella!

Yksi riemun aihe tällä hetkellä elämässäni onkin tämä elämän täyteläisyyden ja onnellisuuden tunne, jonka saa siitä, että elää ihan itse omaa elämäänsä. Ei muiden määrittelemänä, ei samoin ajattelemisen vaatimusten alla, ei minkään orjana. Ei teeskennellen. Piti käydä melkoinen  sisäinen taistelu, jossa tietenkin sattui yhtä ja toista.  Iskut kaikkein läheisimmiltä satuttavat eniten. Mutta siitäkin on noustu.

Satuttamisella tarkoitan sitä että ensimmäinen vuosi ”uskon kieltämisen ” jälkeen oli perheessämme itkua ja ahdistamista, painostamisyrityksiä, mitä voi arvata. Mutta sekin loppui kun tein selväksi että tämä on todella minun valintani. Ja jos en kelpaa tällaisena niin heidän torjuntansa ei minua muuksi muuta.

Saa elää vapaana. Se on ihmisen suurin onni, aina, valitsipa sitten maailmankatsomuksekseen johonkin uskontoon perustuvan ratkaisun tai luo maailmankatsomuksensa toisin. Oma elämä! Human chain

Ja se on niinkin, että vasta yksilönvapaus ja itsenäisyys luovat aidon ja tasavertaisen yhteyden toisiin ihmisiin. Ne antavat perustan keskinäiselle kunnioitukselle ja ystävyydelle. (Eipä ihme että Päivämiehessä usein moititaan ”aikamme yksilönvapautta”.)  Mielestäni ry:llä ei ollut aitoa vapautta eikä tasa-arvoa, kun aina oli muiden arvoitavana eikä koskaan voi tietää milloin joku tuomitsee. Irrottautuminen vl-joukosta on ollut rankkaa sitten siitä syystä että sitä omaa itseä on pitänyt kelata niin paljon. Saada itsensä ulos siitä nöyristelymentaliteetista.

Laitan tähän loppuun ajatuksen joka on rohkaissut ja osoittanut, miten rankkojen juttujen kanssa tässä ollaan tekemisissä!

”Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla.” (Yrjö Kallinen)

Lue myös:

Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?

Kadotettu hengellisyys

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen. Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Kustannus-oy Hai 2014.

Orava: Pastellinsävyinen elämä

Perheellinen vl: SRK:n linjaus: Kun vl-perheen lapsi uskoo toisin, hän menettää vanhempiensa tuen

Pikku Dorrit: Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa

Tee-se-itse -saarna

Usko antaa toivon näköalan

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, epäily, epäilykset, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, lapsuus, manipulointi, omatunto, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, syyllistäminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, yksilöllisyys