Johannes ja äiti


Kaukaisina aikoina eli varakkaassa ja kunnioitetussa perheessä poika nimeltä Johannes.

Johanneksen ollessa vasta koulupoika hän tutustui vaeltavaan munkkiin, joka kierteli maailmaa evankeliumia julistaen omistamatta itse mitään. Johannes tapasi munkin koulunsa pihalla ja kuunteli tarkkaan hänen opetustaan. Pieni Johannes ajatteli, ettei mikään muu ole niin tärkeää kuin omistautuminen omalta puoleltaan köyhänä Jumalan evankeliumin levittämiseen. Johannes pyysi, että hän pääsisi munkin mukaan elämään kristityn elämää, yksin armosta, palvelemalla muita. Munkki näki lapsen katseessa aitoa kutsumusta ja lupasi joskus palata hakemaan häntä, jos hän vielä olisi samaa mieltä. Bible 2 P

Myöhemmin illalla Johannes pyysi vanhemmiltaan Raamattua. Vanhemmat teettivät pojalleen kauniin Raamatun, joka oli koristeltu kullalla ja  jalokivillä. Johannes alkoi lukea joka päivä pyhää kirjaa ja odotti munkin palaavan.

Vuosien kuluttua Johanneksen odotus päättyi. Vaeltava munkki saapui ja Johannes karkasi munkin mukaan. Vanhemmat etsivät poikaansa kauan ja surivat syvästi hänen katoamistaan. Vuosien odottelun jälkeen he vakuuttuivat siitä, että Johannes oli ryöstetty ja ehkä murhattu.

Vaeltaja vei Johanneksen luostariin oppimaan lisää palvelemisesta ja Raamatusta. Johannes palveli luostarissa kuusi vuotta. Johannesta kuitenkin kalvoi koti-ikävä ja huono omatunto siitä, että hän oli lähtenyt sanomatta vanhemmilleen hyvästejä. Luostarin johtaja huolestui ja lähetti hänet lopulta takaisin kotiin selvittämään asiat heidän kanssaan. Rauhanyhdistys Espoo M

Johannes saapui kotikaupunkiinsa. Tänä aikana kotitaloa oli kohennettu ja laajennettu entistä komeammaksi. Portti oli kiinni, sillä oli jo myöhä. Johannes vietti yön kotinsa portilla rukoillen Jumalalta voimaa vastustaa rikkauden kiusauksia.

Kun aamu koitti, talonmies löysi Johanneksen portilta. Kuusi vuotta luostarissa olivat muuttaneet hänen ulkomuotonsa tunnistamattomaksi. Talonmies luuli Johannesta kerjäläiseksi ja ryhtyi hätistelemään häntä pois.

“Älä aja minua pois”, pyysi Johannes. Talonmiehen tuli silloin sääli kurjaa poikaa ja hän antoi tämän jäädä rappusille. Pian Johanneksen vanhemmat astuivat ovesta. He kulkivat poikansa ohi välinpitämättöminä, tunnistamatta ja edes katsomatta häntä. Heidän mentyään Johannes itki kauan, mutta päätti olla edelleen ilmaisematta itseään. Hän päätti elää kerjäläisenä oman kotinsa kynnyksellä.

Oman poikansa menettäminen oli tehnyt Johanneksen isästä hyväsydämisen ja nöyrän ihmisen. Hän alkoi sääliä talonsa edustalla majailevaa kerjäläistä ja antoi tälle usein runsaita almuja. Jopa niin paljon, että Johannes jakoi siitä toisillekin köyhille, tyytyen itse vain välttämättömään.

Johanneksen äidistä sen sijaan oli tullut katkera ja kovasydäminen ihminen. Hän inhosi talonsa portille asettunutta sairaalloista, haisevaa kurjaa nuorukaista. Äiti käski kylmästi talonmiestä ajamaan hänet heti pois. Myötätuntoinen talonmies ei kuitenkaan tohtinut ajaa kerjäläistä tiehensä, vaan rakensi tälle pienen vaatimattoman kojun jossa poika sai levät yöllä suojassa.

Johannes asui talonmiehen rakentamassa kojussa kuusi vuotta. Päivä toisensa jälkeen hän näki silmiensä edessä kaiken sen loiston, rikkauden ja puuhakkaan keskinäisen seurapiirin, jossa hänen vanhempansa ystävineen elivät.  Hän tiesi, että se kaikki voisi olla jokapäiväistä elämää hänellekin. Häneltä ei siellä puuttuisi ulkonaisesti mitään. Siitä huolimatta hän eli mieluummin puutteessa ja kurjuudessa, äitinsä halveksimana ja oudoksi leimaamana.

Eräänä yönä Johannes näki unessa enkelin. Enkeli kertoi, että kolmen päivän perästä Johannes otetaan tästä elämästä. Aamulla Johannes pyysi talonmiestä kertomaan emännälleen, että kojun kerjäläinen tahtoisi tavata hänet. Talonmies vei terveiset, mutta emäntä ei ottanut talonmiehen viestiä kuuleviin korviinsakaan.

Sitkeän taivuttelun jälkeen rikas Äiti-rouva kuitenkin astui kerjäläisen kojuun. Taivaan kutsun saanut nuorukainen kertoi äidilleen kuolevansa seuraavana päivänä ja pyysi, että saisi tulla haudatuksi talon portin luo kojuunsa. Sitten Johannes kertoi naiselle, että tahtoi antaa hänelle lahjan. Johannes ojensi äidilleen Raamatun.

Äiti tunnisti kirjan samaksi, jonka oli itse yli kymmenen vuotta sitten teettänyt kadonneelle pojalleen. “Tämä on poikamme Johanneksen Raamattu”, hän sanoi vihaisena. “Kerro heti, mistä sait tämän kirjan!” “Sinulta äiti”, sanoi Johannes vaitonaisesti. Silloin äidin silmät aukenivat ja hän tunnisti vihaamassaan kerjäläisessä oman poikansa. Seuraavana päivänä Johannes kuoli pois.

Käänteinen tuhlaajapoikakertomus

Tämä on käänteinen tuhlaajapoikakertomus. Poika lähtee kotoaan, mutta ei tuhlaamaan elämäänsä pinnallisissa nautinnoissa, vaan voidakseen uskoa syntinsä anteeksi, löytääkseen evankeliumin, löytääkseen taivaallisen Isänsä.  Hän jätti kasvuvuosiensa yhteisön.

Johannes oli elänyt rauhanyhdistyksen miellyttävien puuhien, selkeiden normien ja sisäisen keskinäisen arvostuksen keskellä. Hänellä oli ystäviä ja hyödyllisiä verkostoja siionissa. Hän tiesi hyvin, että tuo kaikki voi olla hänen koko elämän ajan. Mutta hänen omatuntonsa ei voinutkaan hyvin, sillä hän oli lukenut Raamattua. Pyhän Hengen ääni alkoi muistuttaa, että se mitä hänelle oli opetettu, ei ollutkaan Raamatun mukaista. Lähtemiselle ei ollut vaihtoehtoja, vaikka ratkaisulla  oli ajallisesti kallis hinta.

Elettyään jonkin aikaa kaukana poissa, erillään vl-yhteisöstä, hän tunsi että on edelleen sydämessään kiintynyt läheisin ihmisiin heihin. Hän tunsi lisäksi hengellistä vastuuta heistä ja kaipasi sitä että asioista voitaisiin kunnolla ja suoraan keskustella.

Tuntemattomana ihminen voi tarkkailla läheisiään, omaa herätysliikettään, uudella tavalla. Hän voi nähdä suoremmin sen sydämeen. Johannes olisi milloin vain voinut paljastaa henkilöllisyytensä ja olisi päässyt takaisin siihen samaan vauraaseen siionin sosiaaliseen elämään.

Mutta toisin kuin tuhlaajapojan tapauksessa, kodin ovet eivät avaudukaan hänelle. Johannes näki yhteisönsä todelliset arvostukset. Ne paljastuvat suhtautumisessa kaikkein hyljekstyimpään ja köyhimpään. Ulossuljettuun.

Taivaallisen Isän kodin ovi oli avautunut hänelle omakohtaisesti yksin armosta, mutta maallisessa kodissa, rauhanyhdistyksessä, oli tapahtunut jotakin sellaista, minkä tähden Johannes ei voinut sinne mennä. Tarjoamalla Raamattua äidilleen hän osoitti, missä on liikkeen vaikein kipukohta. Opillisessa  harhassa.

Mutta oliko jo liian myöhäistä?

Maalliset kotimme ovat hetken majoja.

(Aleksi)

*     *     *Heinimäki Pieni mmies

Johanneksen tarina on alkuaan julkaistu Jaakko Heinimäen kirjassa Pieni mies jalustalla. Kertomuksia pyhimyksistä ja sankareista. Like, 1994

Jätä kommentti

Kategoria(t): elämäntapa, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, evankeliumi, hajaannukset, harhaoppi, hoitokokoukset, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, Jumalan sana, lapsuus, normit, omatunto, opilliset kysymykset, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, ulossulkeminen, uskon perusteet, yhteisö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s