Armo vai pyhitys? Vanhoillislestadiolaisuuden kaksi vastakkaista oppia 1970-luvulla

Vastauksena täällä käytyyn keskusteluun siitä, Jumalako yksin armahtaa vai onko ihmisen omilla ratkaisuilla ja tekemisillä siinä jokin osuus, ja mikä onkaan seurakunnan valta, on juuri ilmestynyt uutta tutkimusta vanhoillislestadiolaisuuden teologiasta.

Teologian tohtoriksi 17.9.2016 väittelevä Hanna Nurminen osoittaa väitöskirjassaan, että 1970-luvulla herätysliikkeessä vallitsi kaksi erilaista käsitystä vanhurskauttamisesta, eli siitä, millä tavalla se menee, että ihminen pelastuu. 

Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta

Van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­nen lii­ke elää nyt voi­ma­kas­ta mur­ros­kaut­ta, arvioi Helsingin Sanomat 2.1.2014. Lehti perustaa arvionsa tutkijoiden näkemyksiin. Haastateltavana ovat FT Mauri Kinnunen, YTT Johanna Hurtig ja tutkija, pastori Mari Leppänen.

Vii­kon si­säl­lä liik­keen kak­si joh­to­hah­moa on il­moit­ta­nut

Puhujien kokouksessa korostettiin Raamattua, muttei kumottu harhaoppeja

Kuunnellessani SRK:n 28.12. järjestämässä puhujien kokouksessa alkuhartautta ajattelin, että kokouksessa nähtävästi jatketaan samalla vanhalla linjalla, jossa puhutaan Raamatusta, mutta ei pysytä sen ilmoituksessa.

Heti alkuhartaudessa ja samalla kokouksen ensimmäisessä puheenvuorossa SRK:n johtokunnan jäsen Pentti Saulio yritti kirkastaa seurakunnan

Kanatarhassa

Auttaiskohan jonkinlainen vertauskuva ymmärtämään tilannetta.

Jos ois vaikka kanalauma, jossa on kaikenvärisiä kanoja. Ne on kaikki kuitenkin kanoja ja tyytyväisenä kuopsuttelevat samassa laumassa, jossa niitä ihaillaan ja kunnioitetaan, sitä enemmän mitä enemmän munii.

Sitten osa kanoista hyökkää joittenkin toisten kanojen kimppuun ja ajaa nämä ulos laumasta.

Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen

”Suurin osa meistä ei vieläkään oikein tiedä, mitä silloin tapahtui.” – Veikko Jurvakainen, puhuja.

Ylikiiminkiläinen maallikkopuhuja Veikko Jurvakainen on pohdiskellut oululaisessa Rauhan Tervehdyksessä SRK:n johtokunnan roolia sekä pitkäaikaisen johtokunnan jäsenen ja suositun puhujan, Heikki Saaren, merkitystä koko liikettä hallinneeseen ”henkioppiin”.

Jurvakainen osoittaa kirjoituksessaan henkiopin olevan Raamatun vastainen harhaoppi. Toisin kuin SRK on tuoreissa lausunnoissaan ilmoittanut, SRK:n johto, työvaliokunta ja sen lähettävät puhujat levittivät sitä aktiivisesti hoitokokouksissa kautta maan. Kirjoituksen otsikkona  on  ”Henkioppi – harhaoppi”.

Todettakoon, että uskovaiset joutuivat kohtaamaan aivan käsittämättömiä ja outoja ”henkioppi”-syytöksiä puhujien taholta. Nimimerkki A.A.Tami on blogikirjoituksessaan käynyt läpi SRK:n hoitokokousaikojen julkaisuja ja löytänyt peräti 19 erilaista ”väärää henkeä”,  joista puhujat vaativat silmätikuksi otetuilta uskovailta julkista parannuksentekoa.

– Kun tällaiset käsitykset menivät SRK:ssa läpi ja SRK levitti sitä rauhanyhdistyksiin, se johti paikalliset rauhanyhdistykset lähes kaaokseen ja hoitokokousten kierteeseen, toteaa puolestaan yli 18 vuotta rauhanyhdistyksen puhujana toiminut Veikko Jurvakainen.

Vartijan uutuuskirja: Lestadiolaisuus tienhaarassa

Nykyinen SRK-linjan vanhoillislestadiolaisuus on havahduttanut sekä lestadiolaiset tutkijat että tavalliset vl-uskovat pohtimaan ja erittelemään liikettä ja sen oppia, johon on syntynyt ja tullut kasvatetuksi. Mitä liikkeen opille on tapahtunut – ja tapahtumassa?

Lestadiolaisuus tienhaarassa 

-kirja julkaistaan tiistaina

Tule mukaan keskustelemaan uuden kirjan Lestadiolaisuus tienhaarassa julkistamistilaisuuteen Keskustakampuksen tiede-kirjaston, Kaisa-talon 7. kerroksen auditorioon (Kaisaniemenkatu 5) tiistaina 28.5. klo 18.

 Kyseessä on

Alaranta: Erään prosessin kuvaus, kirja tulossa

Pappi ja tutkija Johannes Alaranta on julkistanut ennakkotiedon uudesta kirjastaan.  Hän tarkastelee samoja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisäisiä kysymyksiä, joista hän on käynyt keskustelua julkisuudessa, niin blogeisaan kuin muissa kirjoituksissaan ja haastatteluissaan (esim. YLEn A-Talk 25.5.2012). Uusi kirja sisältää myös ennen julkaisematonta tietoa tapahtumien taustoista.

Alaranta on tullut tunnetuksi erityisesti siitä, että juuri hän paljasti

Millä oksalla uskontojen sukupuussa -?

Uskonnot ovat luonteeltaan aatteellis-käsitteellisiä järjestelmiä, jotka tarjoavat kokonaisvaltaisia selityksiä maailmasta, on ekumeniikan professori Risto Saarinen määritellyt (Saarinen 2005). Uskonnot ovat monimuotoisia ja poikkeavat toisistaan usein huomattavasti.

Uskontotieteen tutkija Jaakko Närvä on Uskonnontutkija-verkkolehdessä  tarkatellut erilaisia uskonnon määritelmiä ja ehdottanut niiden sijaan uutta:

”Uskonto on psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua, kokemista ja käyttäytymistä, jossa otetaan spontaanisti tai tunneperusteisesti todesta ei-empiirisiä intuitionvastaisia olentoja.”

Määritelmä ilmaisee tieteen kielellä sen, mitä me juutalais-kristillisen kulttuurin kasvatit usein uskonnolla ymmärrämme. Uskonto on uskoa sellaisiin olentoihin, joiden olemassaolosta ei ole luotettavia havaintoja, siis uskomista esimerkiksi  Jumalaan.  Toki määritelmä edellyttää sen määrittelemistä, mikä on ”psyykkisesti normaalia tai tervettä ajattelua ja käyttäytymistä”.

Myös Suomen laki tulee määritelleeksi sen mitä on pidettävä uskontona. Uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan toiminnan tulee perustua ”uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.”  Määritelmällä on käyttöä, kun syntyy uusia uskontoja jotka haluavat vakiinnuttaa toimintansa uskonnollisena yhdyskuntana.

Uskontojen kulttuurisessa kirjossa ilmenee ihmislajin loputon luovuus. Joissakin uskonnoissa uskotaan yhteen jumalaan, toisissa palvotaan useita ja kolmansissa taas uskoa jumaliin pidetään kokonaan haitallisena korkeim-man henkisyyden tai hengellisen päämäärän saavuttamisen kannalta.

Yhdessä uskonnossa alkoholia nautitaan peräti rituaalina, sakramenttina, toisessa se kielletään kokonaan. Jotkut uskonnot kannustavat jäseniään selibaattiin ja toiset taas pitävät avioliittoa pyhänä, kieltävät ehkäisyn ja velvoittavat jäseniään lisääntymään rajattomasti.

Valtaa ja politiikkaa Jumalan Valtakunnan puolesta

Vanhoillislestadiolaisuus on myös poliittinen, ei vain hengellinen liike.

Lapin yliopiston tutkija, YTM  Tapio Nykänen väittelee syyskuussa aiheenaan vanhoillislestadiolaisuuden ja politiikan suhde. Nykäsen väitöskirja poliittisesta lestadiolaisuudesta  on nimeltään Kahden valtakunnan kansalaiset – vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia.  Tutkimuksessa tarkastellaan sitä,  millä tavoin vanhoillislestadiolaisuuden teologia on herätysliikkeen historiassa politisoitunut.

Keskinäinen rakkaus – uskovaisten tuntomerkki

Joh. 13:35

Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. – Raamattu 1992.

Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte. – Raamattu 1776.

Viimeistään ”eriseurakortin” vilauttaminen jähmettää keskustelun – liikkeen historian takia eriseurasta puhuminen saa kenet tahansa lestadiolaisen varpailleen. – Lassi Hyvärinen 2009.

Lestadiolaisuuden hajaantuminen Euroopassa vuoteen 1998 mennessä.