Haavoittunut yhteisö

Huhtikuussa 2012 ilmestyi ensimmäinen tieteelliseen tutkimukseen perustuva teos 
vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokouksista.
 
Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Haavoittunut yhteisö

Lapin yliopistossa tehtyyn laajaan tutkimukseen perustuva kirja tarkastelee vanhoillislestadiolaista herätysliikettä ja erityisesti ilmiötä nimeltä hoitokokoukset.  Haavoittunut yhteisö on ensimmäinen kokonaisvaltainen tutkimus hoitokokouksista.

Se on suunnattu akateemisen  yleisön lisäksi vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluville tai kuuluneille sekä uskonnollisista liikkeistä ja niiden vallankäytöstä kiinnostuneille. 

Hoitokokoukset tarkoittavat julkista, koko seurakunnan edessä toteutettua ja pakotettua sielunhoitoa. Liikkeeseen kuuluneista ihmisistä lähes kaikki joutuivat jossain vaiheessa tämän ”puhdistamisen” kohteeksi. Hoitokokousten huippukausi oli 1970-luvun lopussa.

Ne olivat hengellistä väkivaltaa, joka aiheutti vakavia seurauksia suurelle määrälle ihmisiä.

Uskonnolliset liikkeet ovat merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita Suomessa. Niiden piirissä harjoitettu vallankäyttö ja väkivalta ovat jääneet tähän saakka lähes kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle.

Kirjassa tarkastellaan hoitokokousten kokonaisuutta: miksi ne syntyivät, mitä niissä tapahtui ja mitä niistä seurasi.

Hoitokokoukset ovat aiheuttaneet vanhoillislestadiolaisessa ja vaikutusalueellaan koko suomalaisessa yhteisössä kollektiivisen trauman, joka on alkanut purkautua vasta 2000-luvulla.

Kirjassa tarkastellaan, miten tätä kollektiivista traumaa on pyritty purkamaan. Samalla pohditaan syyllisyyden ja vastuun tematiikkaa: miten erityisesti herätysliikkeen johto, Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry.,  on toiminut hoitokokousten suhteen.

Vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokoukset ovat laajin ja vakavin hengellisen väkivallan ilmentymä sitten noitavainojen Suomen luterilaisen kirkon historiassa.

Rauhanyhdistysten hoitokokoukset ja painostaminen koskettivat 70 000- 90 000 vanhoillislestadiolaista ja vaikuttivat lisäksi myös heidän ei-lestadiolaisten läheistensä, sukulaistensa ja ystäviensä arkielämään. Hoitokokousten väkivallan vaikutuspiirissä eli siis varovaisestikin arvioiden ainakin 150 000 kirkkomme jäsentä.

Kirkon johto on ollut Linjakummun mukaan tietoinen lestadiolaisten hoitokokouksista jo 1970-luvulla, mutta mitään ei asialle ole tehty.

– Kirkon puolelta tietyt tahot pyrkivät nyt avaamaan keskusteluita lestadiolaisuuden kipupisteistä. Hoitokokoukset ovat yksi niistä. Lestadiolaisuus on tärkeä osa kirkkoa monella tavalla, sekä uskonnollisesti että materiaalisessa mielessä. Kirkko on hankalassa tilanteessa, mitä tehdä näille itse asiassa aika hyville uskovaisille, toteaa tutkija Aini Linjakumpu.

*         *         *

Lisää aiheesta:

Ville Hoikkala: Uskonyhteisön vastuu. Sana-lehti 10.5.2012.

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet. Hannu Karpon haastattelu, Helsingin Sanomat 23.5.2007.

Teemu Järventie: Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö. Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Aamulehti 24.8.2012.

Kapu: SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit. 10.8.2011.

Matti Koponen: Yhteisö tarvitsee parantumista. Lapin Kansa 12.7.2012.

Kari Latvus: Tutkimus tuo esiin hengellisen väkivallan vanhoillislestadiolaisuudessa. Kirkonkellari 2012.

Lestadiolaisten sielunhoito on rankkaa vallankäyttöä. Kansan Uutiset 6.11.2011.

Tutkija: Vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset aiheuttaneet jopa itsemurhia. Lapin Kansa 23.4.2012.

Vanhoillislestadiolaiset myöntävät: Hoitokokouksissa oli hengellistä väkivaltaa. MTV3 uutiset 10.10.2011.

Nestori: SRK:n johtokunta pyysi julkisesti anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä – lehdistötiedote 12.10.2011.

A-A Tami: Jumalan vai ihmisten vuoksi? Miksi hoitokokouksia järjestettiin?

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Mainokset

3 responses to “Haavoittunut yhteisö

  1. minna koivisto

    Mummoni kuoli stessiin hoitokokouksen jälkeen 70 luvulla ylivieskassa. Suren vieläkin mummoni julmaa kohtaloa. Hän joutui illalla pakkokuskattuna hoitokoukseen jossa nuoret uskovat miehet kiusasivat häntä synnistä kun hänen ottopojallaan ili huoneessa televisio,. rauha mummoni sielulle ja toivon että nämä viisaat miehet saavat maksaa pietarin portilla tekosistaan….

    • Marru

      Onpas vallan erikoinen sattuma, Minna! Satuin samana iltana näille sivuille kun sinä olit käynyt päivällä täällä. Saman mummun lapsenlapsi olen minäkin, etelästä terveisiä! Samasta asiasta voi olla monenlaista kertomaa… Totta on että mm. televisio ottopojalla oli aiheuttanut torjunnan seuroissa ja mummua ei enää pidetty uskovaisena. Vanhuuttaan mummu kai kuoli, mutta syvästi surullinen hän varmasti oli kohtalostaan. Itse olen ollut parivuotias kun mummu kuoli. Sain tänä syksynä lukea mummun kirjeitä, joita tämä oli kirjoittanut äidilleni ja isälleni pohjoiseen. Hän puhui niissä paljon uskosta ja siitä miten hän kaipasi seuroihin. Meillä kotona aina on sanottu, että vain Taivaan Isä tietää, miten asiat ovat, että ihmiset voivat erehtyä. Hoitokokouksissa ihmisiä on hoitamisen sijaan saatettu haavoittaa syvästi. Ja niiden haavojen arvet näkyvät vielä vuosikymmenien jälkeen haavoitettujen suvuissa, kuten meidän mummun tapauksessa.

  2. Nimetön 357

    Kokemani lapsuus rukoilevaiskylän keskessä oli umpioivaa, -lapsuusperheeni oli siitä irtautuneena isovanhempaini saavuttua Porvoon seudun vapaamielisestä ilmapiiristä kylään. Koulussa oli hyvin uskovainen opetaja ja oppilainaan erään perheen kirkkosta eronneet lapset, – vanhemmat muuten kunnioittivat vapaamielistä uskontoa. Uskontotunnilla opettaja opetti selvillä sanoilla, että kirkosta eronnutta ei haudata siunattuun ja pyhään maahan. Opettajaa myötäilevät pojat arvuuttelivat välitunnilla perheen pojalle, – minne sun isä sitten haudataan kun se kuolee – no sontatunkiolle tietenkin. Tämä oli vain yksi kuva erilaisten lasten koluelämästä, – myös vapaa-ajan hetkinään kylillä.

    Kaikki ääritiukka ja hurmokseen suuntaava elämän hahmotus on aina ja kaikkialla vaarallista. Se heijastuu edelleen tuleviin sukupolviin, – pitemmälle kuin vain kolmanteen tai neljänteen sukuplveen: – mieluummin kolmeensataan ja tuhanteen, jos ei ihmiskunta kylillä ja kujilla pysähdy elämän todellisuuteen ihmisyhteyksissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s