Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Hiljattain julkaistu kirja Uskonsota keittiössä  antaa äänen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden ihmisten kokemuksille. Se kertoo myös uuden identiteetin rakentamisesta ja tasapainoisen elämän jatkamisesta liikkeen ulkopuolella.

Kirjan toimittaja VTT Maija-Leena Rova toivoo, että kirja toimii vertaistukena yhteisöstä eroamista harkitseville.

Lisäksi hän toivoo, että kirjaa lukisivat ne, joilla on mahdollisuuksia auttaa ja tukea vanhoillislestadiolaisten uskovien elämää liikkeen sisällä, esimerkiksi lestadiolaisjohtajat sekä kirkon johtajat ja työntekijät.

Espoon piispa Tapio Luoma haastatteli Rovaa Helsingin kirjamessuilla (ks. video alla).

Rova muistuttaa, että kirkon johto ei ole riittävän tarmokkaasti puuttunut lestadiolaisuuden epäkohtiin, vaan ”yliymmärtää” uskonyhteisön opetuksen vahingollisia piirteitä. Kirkko on myös ohittanut niistä ihmisille seuranneita vakavia ongelmia. Moni on kärsimystensä seurauksena kadottanut yhteyden kristinuskoon kokonaan.

Kirkon tulisi vihdoin kantaa vastuunsa suurimman herätysliikkeensä kohdalla ja suhtautua sen ongelmiin vakavasti.

 

Maija-Leena Rova kokee itse vapautuneensa lapsuuden traumoistaan oikeastaan vasta tämän kirjaprojektin myötä. Hän itse joutui lapsuudenperheessään keskelle uskonsotaa, jossa

Vaimoni Jumalan työtoverina, mutta työturvallisuus petti

              

– Ihminen kuvittelee, että on turvallisempaa valita ihmisviisauden keinoin laaditut skenaariot kuin luottaa Jumalan omaan jo alussa ilmoitettuun suunnitelmaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. –  – Avioliiton varsinaisena tehtävänä on suvun jatkaminen. Avioliiton välityksellä Jumala lahjoittaa lapset. Tätä luomistapahtumaa varten Jumala kutsuu työtovereikseen äidin ja isän.

Rovasti Seppo Lohi, alustus 2009.

 

– Olen tässä miettinyt, että onkohan meillä jo liikaa lapsia. Jospa Jumala oli suunnitelmassaan ajatellut vähemmän.

– Ei se ole mahdollista. Liikaa lapsia ei ole mahdollista olla. Kun Taivaallisen Isämme teille suunnittelema määrä on täysi, sen jälkeen vaimosi ei voi enää tulla raskaaksi. Lasten tulo loppuu.

– Sehän on helpottava tieto. Lääkäri kun juuri

Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Olisin halunnut äidin syliin

”Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.” – Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.

–  Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin äidin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, ”liian iso tyttö pelkäämään” ja ”liian iso syliin”.  – Nimimerkki ”Sairaanhoitaja”.

*     *     *

–  Kyse on ahtaalle ajettujen, väsyneiden naisten epätoivosta. Heidän äitiytensä kestää usein vuosikymmenien ajan ja he ovat paljon lasten kanssa yksin. Neuvottomuus sekä hoivaan että kasvatukseen ja ehkä myös oman elämäntilanteen vaihtoehdottomuuteen voi purkautua tällaisena. – Tutkija Johanna Hurtig äitien harjoittamasta väkivallasta, joka ilmeni lasten kokemuksissa, tutkimuksessa Taivaan taimet. Kaleva 16.10.2013.

Lapsen puheenvuoro

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus aikaansaama julkinen keskustelu on repinyt minussa, 12-lapsisessa

Taivaslaulu näyttämöllä: miten minä sen koin

– Rakkaus, hellyys, kapina! Miten ne näkyvät. Kun Vilja ja Aleksi kohtaavat ensi kertaa hartaushetkessä, viritys tuntuu selkäpiissä. Tommi Raitolehto osaa tämän lajin, olla läsnä intohimoa hehkuen, vaikka rönöttäisi seinää vasten kädet taskussa. –  Toimittaja Anne Välinoro.  Tampereen Työväen Teatterin esityksestä, Aamulehti.

– Kun kaikista kaunein asia kahden ihmisen välillä johtaa toisen  jatkuvaan vankilakokemukseen elämässä. Lisääntymisvelvoitteen taakkaa ei kestä keho eikä mieli. – Kriitikko Katri Kekäläinen, Huminaa-blogi.

Isä Aleksi lohduttaa esikoista, joka pelkää äidin menettämistä.

*  *   *

Jaan samat tunteet katsomon pimeässä. Minä, lestadiolainen nainen ja äiti, istun teatterissa katsomassa näytelmää joka kertoo ”meistä”. Elän mukana, sydän sykkyrällä, odottaen ja peläten.  Meitä on muitakin.

Onko mulle tilattu veripusseja? Eli Taivaslaulu 2.0

– Uskon, että syntyvyyden säännöstely on Raamatun vastaista ja sellaisena synti.  – FM Juho Mäenpää, Helsingin Herttoniemen yhteiskoulun historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Päivämies-lehden blogissa 8.10.2015.

– Se on lähellä murhan syntiä, kun tartutaan tuohon Jumalan säätämään elämään, jonka Jumala on säätänyt. – Puhuja Aatos Mehtälä, saarna Reisjärven opistoseuroissa 12.7.2014.

– Uskovaisen ei sovi lapsiaan sääliä. – Alustaja rauhanyhdistyksen seurakuntaillassa.

Huolestunut perheen esikoinen kysyi viidennentoista lapsen vaikeasta synnytyksestä kotiin palanneelta äidiltään: – Entä jos meille tulee vieläkin vauvoja?

Lue, minkä vastauksen eräs suurperheen äiti antoi.

Nainen, nyt 56-vuotias:

– Mulle on kolme kertaa sanonu lääkäri, että sun pitää lopettaa lapsenteko.

Ja itseasiassa mä olen joutunut tekemään hyvin vaikean henkilökohtasen päätöksen. Meidän viidestoista lapsi kuoli synnytykseen. Ja siinä

Lapsena minun piti kasvattaa kova kuori, sydämeen jäi turvattomuus

Kotona jokainen päivä alkoi Jeesuksella ja loppui Jeesukseen.  

Minusta tuntuu, että jäin lapsena Jeesus-junan alle ja menin menin rikki. Silti olen aina halunnut olla kiltti ja tehdä kompromisseja. Niin kovasti usko on tuntunut rakkauden ehdolta lapsuudenperheessäni.

*       *       *

Isäni oli Oulun helluntaiseurakunnan lähetti, ja kun minä synnyin, perheemme asui Itävallassa Wienin lähistöllä pienessä vuoristokylässä.

Äiti hoiti meitä perheen neljää lasta. Olohuone toimi seurakuntasalina, ja talomme ulkoseinään oli porattu suuri risti. Koskaan ei saanut kiukutella, varsinkaan kirkonmenojen aikana. Kotona puhuttiin kielillä ja kaatuiltiin pyhän hengen voimasta, ja Jeesusta odotettiin koko ajan. Ei voinut olla varma, kannattaisiko maanantain matematiikan

Taivaslaulu, teatteria Jumalan vauvavarastossa

 

Yleensä väliajalle siirryttäessä yleisö hälisee, mutta nyt vallitseva tunnelma oli vaiteliaisuus. Takanani käveli katsoja, joka itki itkemistään ja sanoi, ettei kestä, että on päästävä pois. – Kulttulinaristi.

– Itkin eilen, itken edelleen, eikä tälle taida ihan hetkeen tulla loppua. TTT:n Taivaslaulu oli niin kaunis, niin koskettava, niin riipivä. Vaikuttavin teatteriesitys, jonka koskaan olen nähnyt.  – Emmi Nuorgam blogissaan.

– Voi olla, että kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä Jumalan valtakunnassa. – Eeva Kauppinen Kalevassa.

– Päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi Taivaslaulusta kirjana ja esityksenä se, että jokaisen, ihan jokaisen vanhoillislestadiolaisen ja varsinkin herätysliikkeen puhujan ja johtokunnan jäsenen pitäisi se lukea ja katsoa. Ehdottomasti! – Vuokko Ilola Vartijassa.

– Esitykseen mennessäni ajattelin, että kunpa mahdollisimman moni lestadiolainen näkisi sen. Toiveeni voi osoittautua turhaksi, koska yhteisössä teatteria pidetään synnillisenä. Esityksen päätyttyä tajusin, että Taivaslaulun tarina on aivan yhtä tärkeää ei-lestadiolaisille. Sen perushumaani viesti kertoo, että suurin osa ihmisistä

Taivaslaulun kantaesitys tänään 28.8. Tampereella ja 12.9. Oulussa

– Vilja. Olen tässä. Oon ihan sun vieressä. Meidän koti on tässä, oma koti. Älä katoa multa. Autan sua. Rakastan sua. – Aleksi.

Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu (2013) yllätti ja hurmasi suomalaiset. Tuhannet ihmiset ovat jonottaneet kirjaa kirjastoista kaikkialla maassa, kritiikit ovat ylistäneet sen upeaa kieltä, lämpöä ja viisasta suvaitsevaisuutta.
Myös tuhannet vanhoillislestadiolaiset ovat lukeneet sen. Harva  uskovainen on voinut silmän kostumatta sen lukea.

Romaanista dramatisoidun näytelmän kantaesitys on tänään Tampereen Työväen Teatterissa, lauantaina 29.8. klo 19, suurella Eino Salmelainen -näyttämöllä. Oulussa ensi-ilta on 12.9. klo 19 kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.  (Näyttelijätiedot löytyvät tästä Aamulehden jutusta.)

Johanna Hurtig: Vanhoillislestadiolaisuus ytimeltään väkivaltainen liike

– Vanhoillislestadiolaisuus on ytimeltään väkivaltainen liike, koska siellä on tärkeätä oikeassa oleminen ja opin vartiointi, ja samalla keskustelun torjuminen, ihmisten uskon arviointi. Sillä on hyvin väkivaltainen ydin. Silloin väkivallan torjunta on vaikeaa.

– Minulle sanottiin, että ”sinä olet raateleva susi”. Mutta kaikki voidaan unohtaa, jos vain käyn seuroissa ja jatkan jäsenyyttä liikkeessä.

– Muiden uskovaisten myötätunnon puute merkitsi yksinäisyyttä, syvimmillään aivan äärimmäistä epätoivoa, aivan äärimmäistä tuskaa.

Näin toteaa Johanna Hurtig, maan tunnetuin lastensuojelun tutkija, erityisesti väkivallan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksesta palkittu Helsingin yliopiston tutkijatohtori