Lapsi vanhoillislestadiolaisperheessä

Kasvoin 10 lapsisen perheen toiseksi nuorimmaisena. Jo murrosikäisenä ihmettelin tämän uskonlahkon toimintaa. 

Ihmisethän manipuloidaan tekemään, mitä nämä ns. ”saarnaajat” käskevät. Sitten kytätään ja seurataan, että onko kaikki tehneet niin kuin saarnaajat opettavat.
Siinä uskossa JUMALA on hyvin ankara ja manipuloiva. Lapsikin on

Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi

Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat

Mun psalmia (1)

Veljet ja sisaret, entisetkin, ja muut etniset!

Sillä kussa paljo viisautta on, siinä on myös paljo mielikarvautta; ja joka lisää ymmärrystä, hän lisää myös vaivaa. [Saarn. 1:18]

Tätä ei välttämättä kannata lukea sinun, jos olet uskovainen ja haluat pitää tiukasti kiinni käsityksestäsi, että ”me uskomme niin kuin on aina ennenkin uskottu, Raamattuun perustuen”.

Räisänen: Homokysymys ei ratkea hakemalla vastausta Raamatusta

Alma Median maakuntalehtien tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista kannattaa avioliittolain muuttamista niin,  että samasukupuoliset parit saavat yhdenvertaisen kohtelun lain edessä kuin heterotkin.  Noin puolet suomalaisista, 51 prosenttia, antaisi homopareille myös oikeuden adoptioon.

Suvaitsevaisimpia ovat nuoret, naiset, hyvin koulutetut ja suurissa kaupungeissa asuvat. Esimerkiksi adoptio-oikeuden kannalla on 74 prosenttia alle 25-vuotiaista, kun taas yli 65-vuotiaista tätä kannattaa vain 36 prosenttia vastanneista.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä on kielletty. Asiaa koskeva lakialoite ei lakivaliokunnan päätöksen mukaan edennyt eduskunnassa. Maaliskuun 19. päivänä käynnistettiin kampanja Tahdon 2013 nimien kerääminen kansalaisaloitteen taakse. Jo ensimmäisenä päivänä allekirjoituksia oli kertynyt reippaasti se vaaditut 50 000.

K. N. ja mutkikas kakkutemppu

Joskus meitä houkuttelee sellainen ratkaisu, että kakun voisi sekä syödä että säästää.

Vanhoillislestadiolainen pappi, teologian tohtori ja eläkkeellä oleva luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan hiippakuntadekaani  Keijo Nissilä kirjoitti Päivämiehessä naispappeuskysymyksestä: ”Raamatun tulkinnan ja sen soveltamisen tie on osoittautunut mutkikkaaksi nykyaikana.”

Mutkia matkassa? Ei kai se kovinkaan mutkikasta kuitenkaan ole.  On ilmeistä, että ”tulkinta ja soveltaminen” saattaa riippua siitä, onko kyse omasta vai kalliin sisaren tai veljen työpaikasta.

Harhaoppien valtakunta?

SRK:n virallinen lehti Päivämies otti taannoin kantaa  vl-yhteisöä puhuttaneeseen hoitokokousaikaan 1970- 80-luvuilla.  Tekstissä SRK ensimmäistä kertaa virallisesti ja julkisesti tunnusti hoitokokousten aikaan opetettujen oppien harhaoppisuuden.  Edesmennyt pj. Erkki Reinikainen on tämän toki myöntänyt aikaisemminkin, mutta hän ei ennen tätä kirjoitusta saanut SRK:n työvaliokuntaa virallisesti taakseen.

Mikä sitten sai SRK:n opin ajautumaan 70-luvulla niin pahasti harhaan, että selviä Raamatun vastaisia oppeja ja selkeitä harhaoppeja pidettiin Jumalan sanana, hengen johdatuksena?

Oliko harhaoppeja ollut jo aikaisemminkin, nekö harhauttivat kuuliaisen seurakunnan opilliseen pimeyteen?

Wanted: Paavali rauhanyhdistykselle!

Lestadiolaisuudessa pitäisi tapahtua sama suuri käänne, minkä Paavali teki aikanaan kristinuskolle. On tehty suuri erehdys, kun nyky-lestadiolaisuudesta on tehty ”etnistä” kasvatuskristillisyyttä.

Paavali irrotti kristinuskon sen juutalaisesta perinteestä ja avasi uskon universaaliksi koko maailmalle.

Miten tämä on tällaiseksi mennyt? Kun uskomisesta oli tullut salailua 1979

”Talviaurinko lämmittää selkääni, mutta minua palelee. Mistä lähtien uskomisesta on tullut salailua vaativaa hommaa?”

Kristityn vapaudesta – Hannu Vapaavuoren saarna Huopalahden kirkossa

Kirkkoherra Hannu Vapaavuori saarnasi syksyllä Huopalahden kirkossa kristityn vapaudesta. Hän puhui kristillisyyden keskeisestä asiasta. Saarna pani kuulijan mietteisiin ja oli niin mieleenjäävä, että pyysimme sen julkaistavaksi. (Evankeliumiteksti ja saarna alempana, Hannu Vapaavuoren kuvan alapuolella.)

Vapaus on kristityn ominaisuus, tuntomerkki. Uskovana tuntee itsensä vapaaksi. Ihminen vapaimmillaan. Niinkö?

– Vapaus on kristittyjen erityinen lahja, josta on pidettävä huolta. Se on myös kristityn tuntomerkki, muistutti myös arkkipiispa Jukka Paarma  suviseuroissa 2009. Hän viittasi Paavaliin, joka opetti galatalaisille: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen” (Gal.5:1).

Toisin kuin tässä meidän yhteiskunnassamme,  Jeesuksen radikaali vapausnäkemys ei perustu vahvemman vapauteen. Päinvastoin, vahvemmalle ja parempiosaiselle kristitylle  lankeaa Jeesuksen opetuksen mukaan velvoite edistää heikomman kanssaihmisen vapauden toteutumista.

Toisen vapautta ja vapaata uskomista voivat rajoittaa monenlaiset asiat, kuten esimerkiksi pelko, alistaminen, köyhyys, yksinäisyys, sairaus, vanhuus, tai syntyminen vähemmistöön. Tai vaikkapa psyyken rakenteesta ja kasvuympäristöstä  johtuvat piirteet, jotka voivat altistaa ihmisen esimerkiksi väkivaltaiseksi tai alistuvaksi, tai johtaa hänet jonkin riippuvuuden orjaksi. Ihmisen vapautta voi rajoittaa myös pelko joutumisesta painostetuksi ja uhatuksi.

Vielä tätäkin tärkeämpää on, että kristittyinä voisimme oivaltaa, että yhteisölliset valta-asetelmat voivat sisäistyä osaksi myös yksilön omaa toimintaa ja identiteettiä. Silloin ihminen on itse asiassa tietämättään epävapaa ja rajoittaa itse potentiaaliaan ulkoapäin ohjautuvasti, edes ymmärtämättä sitä itse.

On heikkouksia, jotka rajoittavat elämistä aidosti vapaana ihmisenä ja tulemista siksi mikä voisi olla, ja miksi Jumala kyseisen ihmisen tarkoitti. Jeesus opetti, että vahvemman lähimmäisen velvollisuus on auttaa ja rohkaista heikompaa. Näin kanssakäymisessämme pääsisi toteutumaan armollisuus ja rakkaus. Ehkä edes joskus?

Samasta teemasta on kirjoittanut myös Topi Linjama Kalevassa ja blogissaan, tarkastellen kysymystä vanhoillislestadiolaisen yhteisön ja opetuksen näkökulmasta. ”Missä on hierarkiaa ja pelkoa, käy helposti niin, että vain vahvat ja rohkeat saavat oikeutta.”

Linjaman mukaan  vahvojen valtaan on pohjimmiltaan syynä se, että uskovaisten yhteisö, seurakunta, on kohotettu kuuliaisuuden ja uskomisen kohteeksi.  Sitä valvoo rauhanyhdistyksen hienosyinen, hierarkkinen vahvemman valta -järjestelmä.  Arkaa sielua ja uskomista varjostaa muiden pelko, eikä omia ajatuksiaan rohjeta esittää julki.

Samaan vapauden puuttumiseen on viitannut usein myös Vuokko Ilola blogissaan: ”Mitenkähän pitkä matka on oikeasti vapaaseen keskusteluun, kun tähän asti pelkkä kriittinen, kyseenalaistava ja epäilevä ajatuskin vl-opetusta kohtaan on ollut syntiä  …tosi moni vl on jo ajatustasolla lukkotilanteessa, saati että uskaltaisi puhua ääneensä asioista, puhumattakaan netissä kirjoittelusta, nikillä tai ilman.”

Ihmiset mieluummin alistuvat vaikenemaan kuin sanovat ääneen omia ajatuksiaan ja ottavat riskin joutua painostetuksi. Tässä tilanteessa ei kristityn vapaus tietenkään toteudu.

Mutta Paavali varoittaa tekemästä “tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.” (Gal 2:1, 11-21.)

Vahvemman oikeudella voidaan heikompi nujertaa ja naamioida menettely hengelliseksi  ”hoitamiseksi”, ”seurakunnan rakkaudeksi”. Rankimpia menettelyjä on epäuskoiseksi julistaminen ja  uskovaisten yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ”rakkauden” nimissä. ”Sitominen syntiin” on vapauden riisto.

– Yhteisö voi pahimmassa tapauksessa viedä jäseneltään miltei kaiken, minkä varaan hän on elämänsä rakentanut, toteaa Linjama.”Kun yhteisön lisäksi voidaan sulkea taivaan portit, panokset ovat kovat.”

Kristityn on kysyttävä itseltään: Mitä voin itse tehdä toisen vapauden hyväksi. Mitä voin tehdä jotta kristityn vapaus toteutuisi omassa lähipiirissäni.

(Matias)

*    *     *

Kirkkoherra Hannu Vapaavuoren saarna, 18. sunnuntai helluntaista 26.9.2010, 1 vk  (kuva: Esko Jämsä)

Evankeliumi  Luuk. 14: 1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Onko sapattina lupa parantaa vai ei?» He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: »Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?» Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Saarna

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina… Näin alkaa Yhdistyneitten kansakuntien vuonna 1948 hyväksymä Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäinen artikla. Vapaus on ihmisoikeuksista tärkein, jos jotain voi päätellä siitä, että se nostetaan etusijalle YK:n julistuksen kolmessa ensimmäisessä artiklassa.

Mitäs tämä vapaus sitten oikein on? Kaikki tahtovat olla vapaita, mutta mitä se tarkoittaa?

Tarkoittaako se sitä, miltä se kuulostaa, että vapaa ihminen saa tehdä mitä haluaa, olla niin kuin taivaan lintu, tai niin kuin Ellun kana, lintu sekin, jolla ei ole mitään rajoja ja esteitä? Kukaan ei kiellä eikä käske, voin mennä ja tulla, ottaa ja antaa niin kuin tahdon. Jos meiltä yhtäkkiä kysytään, mitä on vapaus, niin saatamme vastata jotain tuollaista.

Filosofit, poliitikot, taloustieteilijät ja jopa teologitkin puhuvat vapaudesta eri näkökulmista. Vapautta tai vapauksia on monenlaisia. Sananvapaus, liikkumisen vapaus, uskonnonvapaus ja monet muut vapaudet, jotka periaatteessa mielellään suodaan jokaiselle, ja jotka on suhteellisen helppo myös toteuttaa jokaisen ihmisen kohdalla, jos niin halutaan.

Hyvin nopeasti alkavat kuitenkin hälytyskellot soida, jos lähdemme tavoittelemaan täydellistä vapautta, joka koskisi samalla tavalla jokaista ihmistä. Eihän kenelläkään voi olla täyttä vapautta. Täydellinen vapaus ajaisi koko yhteiskunnan nopeasti kaaokseen. Tietyn rajan ylitettyään vapaus sen todella tekeekin. Periaatteessa vapautta saattaa olla kaikilla yhtä paljon, mutta kaikki eivät kykene sitä käyttämään samalla tavalla.

Jos minä olisin vahva, nokkela, taitava ja älykäs, siis kaikin puolin huippulahjakas, voisin käyttää vapauttani aivan toisella tavalla, kuin joku toinen, jota ei olisi varustettu samanlaisilla lahjoilla. Minun vapauteni tekisi nopeasti tuon toisen ihmisen vapauden täysin tarpeettomaksi, koska minun vapauteni rajoittaisi hänen vapauttaan eikä hän voisi sitä käyttää.

Vahvemman vapaudella ottaisin, mitä tahtoisin, ja jättäisin tuolle toiselle sen, mitä jättäisin, jos jotain jättäisin. Jos olisin vapaa, veisin heikommalta hänen maansa ja mantunsa, jos hänellä sellaisia olisi, tai ainakin hän paitansa ja puuronsa, jos minulla sattuisi olemaan nälkä ja kylmä.

Vahvimman vapaus on vapauden irvikuva

Täydellinen vapaus tehdä mitä huvittaa, on eläinten vapautta, vahvimman vapautta, terveimmän, voimakkaimman ja viekkaimman vapautta. Näinhän me ihmiset kyllä usein toimimme. Me käytämme usein nimenomaan juuri tuota eläinten vapautta, vahvimman vapautta, usein enemmän tai vähemmän peitellysti, jos suinkin voimme. Luovumme siitä vain, jos on aivan pakko, tai sitten silloin, kun siitä on meille jotain hyötyä.

Tällaisena vapaus on kaiken pahan alku ja juuri, ja se kyllä näkyy tässä meidän kauniissa maailmassamme.

On tärkeätä ymmärtää, että edellä kuvattu vapaus on vapauden irvikuva. Kun YK:n julistuksessa puhutaan vapaudesta, sillä ei tarkoiteta vahvimman vapautta, vaan nimenomaan kaikkein heikoimman vapautta ja oikeuksia.

Kun Raamatussa puhutaan vapaudesta, se sisältää usein selkeitä rajoja ja ehtoja. Apostoli Paavali kirjoitti korintilaisille: Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi. (1. Kor. 9:19.) Hän käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen muita.

Roomalaisille hän kirjoitti: Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu — Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. (Room. 13. 7,8) Kristitty on vapaa kaikesta, mikä estää häntä rakastamasta lähimmäistä ja toimimasta hänen hyväkseen.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu samasta asiasta oikeastaan paljon ymmärrettävämmin. Yksinkertaisella esimerkillä hän osoittaa, että kaikkinaiset säännöt kumoutuvat, kun on kysymys toisen ihmisen tai jopa kaivoon pudonneen eläimen auttamisesta. Hän ei kyllä välttämättä kehota meitä laittomuuksiin ja anarkiaan omien tulkintojemme perusteella.

Hän osoittaa sen, että lait ja säännökset, jotka eivät edistä lähimmäisen parasta ja yhteistä hyvää, ovat vääriä. Kristityn vapaus on vapautta taistella tällaisia lakeja vastaan.

Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Ja: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.

Nämä teesit näyttävät olevan täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kuvatessaan näin kristityn ihmisen, Luther tulee minun mielestäni kuvanneeksi Jumalan. Jumalahan on tuollainen, kaikkien asioiden Herra eikä kenenkään alamainen. Kuitenkin hän Jeesuksessa Kristuksessa tuli kaikkien palvelijaksi, antoi itsensä täysin toisille ihmisille.

Kristus on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta

Luther sanookin samassa kirjoituksessaan: Niinpä Kristuskin, vaikka oli kaikkien asioiden Herra, syntyi vaimosta ja alistui lain alaiseksi. Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja; hänellä oli samalla kertaa Jumalan ja orjan muoto.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina, sanotaan YK:n julistuksessa. Se on hieno ajatus ja päämäärä, siihen on pyrittävä. Kristillisessä kasteessa vapaus vielä vahvistuu. Kastettavalle luvataan, että Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut hänet synnin, kuoleman ja pahan vallasta.

Vapaina kristittyinä meidän pitää kuitenkin vielä täydentää YK:n julistusta jatkamalla, että jokaisella ihmisellä on oikeus myös kuolla vapaana, synnin kuoleman ja pahan vallasta vapautettuna. Kristus lahjoittaa tuon vapauden jokaiselle, joka häneen uskoo.

Siksi jokainen, joka häneen uskoo, on täysin vapaa ja kaikkien herra. Ja siksi jokainen joka häneen uskoo, on myös kaikkien palvelija ja alamainen. Siihen vapauteen jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä, siinä elää ja siinä kuolla, iankaikkisen Jumalan yhteydessä, Kristuksen tähden.”

 

*     *      *

Lisää aiheesta:

Arkkipiispa: Neljä kipupistettä

Pekka Asikainen: Nyt olisi aika toimia

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Galatalaiskirje: Riita ruokapöydässä kuuluu tänne asti

Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa

Vuokko Ilola: Kun jo ajatus on syntiä…

Vuokko Ilola: ”Sun ristis olkoon ainoa mun matkallain tienviittana.”

Juho Kalliokosken kokemukset: laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko (Kaleva 29.5.2010)

M. T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan!”

Terho Pursiainen: Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

U.T.: Paavali: lakihengellisyys on ylpeyttä

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Raamatun tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eivätkä siihen perustuvista parisuhteista, totesi  Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan preofessori Martti Nissinen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 24.10.2010 (Raamattu ei käytä valtaa).

Nissinen on osoittanut tutkimustyössään, että  Raamatun homoseksuaalisuutta sivuava aineisto on hajanainen ja sattumanvarainen. Niistä Raamatun teksteistä, joissa homoseksuaalisuutta on sivuttu, ei muodostu asiallista kokonaisuutta, jonka mukaan voitaisiin johtaa oman aikamme kristittyjen ratkaisuja kysymykseen samasukupuolisten parisuhteiden ja perheiden asemasta kirkossa.

 Homoseksuaalisuutta käsittelevät kohdat esiintyvät Raamatussa vain sivuteemoina ja ovat sidoksissa oman aikansa yhteiskuntaan ja senaikaisiin käsityksiin, kuten miesten ja sukujen tai heimojen välisiin valta- ja kunniakysymyksiin.  Näihin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota, kun näkemyksiä homoseksuaalisuudesta perustellaan Raamatun arvovallalla.

 

Yksittäiset  homoseksuaalisuutta koskevat viittaukset Raamatussa kasvavat Nissisen mukaan oman aikansa patriarkaalisen yhteiskunnan arvoista: mieskunnian menetys, eli miehen alistaminen toisen miehen toimesta naisen asemaan oli sen ajan yhteiskunnassa se kaikkein loukkaavin ja kauhistavin asia.

Raamatussa ei siis suinkaan kerrota vastuullisesta homoseksuaalisesta parisuhteesta, vaan väkivallalla nöyryyttämisestä ja toisaalta irstailusta, joka on tuomittavaa, oli sitten kyse homoista tai heteroista.

”Raamatun tekstit viittaavat samaa sukupuolta olevien suhteita kuvatessaan aina kokonaan muuhun asiaan kuin mistä nyt keskustellaan”, Nissinen on todennut  teoksessa Synti vai siunaus (2003).

Esimerkiksi Vanhan testamentin kyseisessä kertomuksessa ”Sodoman miehet eivät olleet homoja vaan rasisteja”. Joukkoraiskaus oli tapa häpäistä muukalaiset. Vastaavia tapauksia löytyy historiasta muualtakin.

Nissinen, joka on kansainvälisesti tunnettu Raamatun historian tutkija ja erikoistunut Raamatun ajan seksuaalietiikkaan, toteaa Helsingin Sanomissa,  että  kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä sen tekstien kohdalla aina valintoja ja tulkintoja. ”Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät aina ihmiset omien valintojensa ja tulkintojensa pohjalta”, hän toteaa. Raamatun tekstit eivät kuitenkaan anna oikeutta käyttää sitä lyömäaseena sukupuolisia vähemmistöjä vastaan.

Artikkelissaan Seksuaalimyönteinen Raamattu (2003) Nissinen on todennut, että nykyihminen lukee Raamattua usein varsin seksuaalikielteisin silmälasein. Silmälasit johtuvat juutalaisen ja länsimaisen kulttuurin erilaisuudesta sekä eräiden antiikin kulttuurista ammentaneiden kirkkoisien luomista tulkintamalleista, jotka eivät alkuunkaan ole pohjautuneet Raamattuun.

Teoksessaan Homoerotiikka Raamatun maailmassa (1994)  Nissinen on korostanut, että raamatullinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen edellyttää myös muihin Raamatun kohtiin tutustumista, erityisesti teksteihin, jotka koskevat rakkauden, vastuun ja seksuaalisuuden välistä suhdetta sekä syrjittyjen ihmisten asemaa. Myös samasukkupuolisille pareille kuuluu kirkossa oikeus pysyvän parisuhteen tuomaan läheisyyteen ja turvaan, joka on Jumalan lahja.

Seuraavassa prof. Nissisen Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus.

Missä asiayhteydessä Raamattu puhuu homoseksuaalisuudesta?

”Mediassa on viime päivinä vedottu ahkerasti Raamattuun, viimeksi TV1:n A-talkissa 21.10. Raamattuun vetoavat erityisesti ne, jotka vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tunnustamista ja siunaamista.

Mitä Raamattu sitten tästä asiasta sanoo?

Sodoman miehet aikoivat joukkoraiskata kaupunkiinsa tulleet muukalaismiehet (1.Moos. 19). Mooseksen laissa kielletään toisen miehen miehuuden riistäminen anaaliyhdynnän keinoin eli ”niin kuin naisen kanssa maataan” (3.Moos.18:22; 20:13). Paavali puhuu sukupuoliroolien tietentahtoisesta vaihtamisesta (Room. 1:22-27) ja viittaa miespuolisiin elostelijoihin, jotka suomalaisessa käännöksessä tulkitaan ”miesten kanssa makaaviksi miehiksi”, vaikka alkukieli ei ole yksiselitteinen (1. Kor. 6:9).

Nämä tekstit eivät sano sanaakaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisestä rakkaudesta eikä siihen perustuvista parisuhteista. Niitä siteeraamalla pysyvän parisuhteen solmineet, toisiaan rakastavat ihmiset rinnastetaan joukkoraiskaajiin ja irstailijoihin.

Tämä loukkaa ja häpäisee sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä syvästi.

Mieheksi ja naiseksi luominen (1. Moos. 1.27) on tulkittu samaa sukupuolta olevien parisuhteiden kielloksi. Homot ja lesbot ovat toki Jumalan luomia naisia ja miehiä, mutta juuri luomisen perusteella heiltä halutaan kieltää osa Jumalan antimista, erityisesti pysyvän parisuhteen tuoma läheisyys ja turva.

Miksi ei toistella Jeesuksen väitettä: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:23-28), tai Paavalin periaatetta, jonka mukaan kaikki käskyt tähtäävät samaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Room. 12:9)?

Näissä Raamatun teksteissä ihminen on tärkeämpi kuin lait ja järjestykset, joiden pitäisi palvella ihmisen parasta eikä erilaisuuteen tuomittujen diskriminointia.

Kukaan ei pysty tukeutumaan Raamattuun tekemättä valintoja ja tulkintoja. Raamattu ei käytä valtaa, vaan valtaa käyttävät ihmiset valintojensa ja tulkintojensa pohjalta.

Vallankäytöstään kantavat vastuun myös ne, jotka istuttavat oman käsityksensä homoseksuaalisuudesta Raamattuun ja kierrättävät sen Jumalan sanana takaisin.”

*      *      *

Martti Nissinen: Raamattu ei käytä valtaa. Helsingin Sanomat 24.10.2010, s. C13 , Mielipide.

(R.K.)

*      *      *

Lue lisää:

Arkkipiispa: Kirkon tuettava homoja ja homopareja. Kirkolliskokouksen avajaispuhe 8.11.2010. Kotimaa24 uutiset.

Synti vai siunaus. Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Toim. Martti Nissinen ja Liisa Tuovinen. Kirjapaja 2003.

Efva: Jumalan laki?

Heikki  Hellman: Homous on vaikea asia. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Vesa Hirvonen. Homoseksuaalisuus ja luterilaisen kirkon oppi. Julkaisematon esitelmä.

Vesa Hirvonen: Näkökohtia rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Teologinen Aikakauskirja 2/2007.

Joonas Josefsson: Rohkeutta homoseksuaalisuuden kohtaamiseen. Piispa Kari Mäkisen haastattelu. Kirkko ja Me 17.9.2009.

Pauli Juusela: Seksuaalinen erilaisuus. Vantaan Lauri 30.9.2003.

Juha Jämsä: Isä, joka on homo – homomiehen perhe ja vanhemmuus. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 2003.

Emilia Karhu: Martti Nissinen: ”Homoudesta puhuttaessa unohtuu usein vastuullinen raamatuntulkinta”. Kotimaa24 13,3,2018.

Elina Korhonen & Jenni Lipponen: ”Me ollaan ihan tavallinen perhe” – opinnäytetyö naisparien vanhemmuudesta. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2009.

Kari Kuula: Raamattu ja homoseksuaalisuus. Eksegeettinen ja raamattuteologinen selvitys Raamatun viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. 2005.

Johanna Kuusniemi: Sateenkaarimessu – Seksuaalivähemmistöön kuuluvien kokemukset hengellisen elämän toteuttamisesta kirkossa ja Sateenkaarimessussa. Käytännöllisen teologian pro gradu –tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2005.

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010. (Väitöskirjatutkimuksessa on tunnistettu neljä erilaista raamattunäkemystä, joilla tutkimuksessa mukana olleet 22 pappia tulkitsevat Pyhää Kirjaa. Leppänen on itse vanhoilislestadiolaistaustainen pappi.)

Martti Mäkisalo: Kirkon vähemmistö puhuu seksuaalivähemmistöjen puolesta. Helsingin Sanomat 12.8.2004.

Martti Mäkisalo: Valheellisuus synti, ei homous? Kirkon homokeskustelulla on yhä vaikeuksia päästä irti Paavalista, vaikka monet muut Paavalin ohjeet jo ymmärretään aikansa tuotteiksi. Helsingin Sanomat 28.7.1997.

Krista Niemeläinen & Martta Virmakari: Naisparista lapsiperheeksi. Käsityksiä ja kokemuksia naisparien vanhemmuudesta Suomessa. Diakonia-ammattikorkeakoulu 2006.

Martti Nissinen: Homoerotiikka Raamatun maailmassa. Yliopistopaino 1994.

Martti Nissinen 1994. Seksuaalimyönteinen Raamattu. Teoksessa Haukattu hedelmä – Nuorten pappien seksuaalieettinen puheenvuoro. Toim. Kari Kopperi, Antti Kylliäinen, Terhi Paananen, Ari Tammi. Helsinki: Kirjapaja, 1994.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa: piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010. (Pohjana kirkolliskokouksessa käsittelylle keväälläja syksyllä 2010.)

Mikael Pentikäinen: homojen parisuhteille tasavertainen asema

Douglas Quenqua: Turned Away, He Turned to the Bible. The New York Times 14.9.2012.

Piia Johanna Rytilä: Paavi Johanna: Minulla ja vaimollani oli todellakin kirkkohäät. Kirkko ja Kaupunki 3.2.2017.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto (Wikipedia)

Sateenkaariperheet päivähoidon ja koulun asiakkaina. Sateenkaariperheet ry. 2007.

Sinikka Pellinen (toim.): Homoseksuaalinen identiteetti ja kristillinen usko. Kirjaneliö 1997.

Kirsti Suoranta: Sukulaisuuden ja ydinperheen rakentuminen lastensa kanssa elävien naisparien sosiaalisissa verkostoissa ja puhetavoissa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto 2004.

Janne Toivonen: Kirkko ohjeistaa rukoilun homoparien kanssa. Helsingin Sanomat 12.11.2010.

Kari Tolppanen: Usko ja homoseksuaalisuus. Kotimaa24 7.1.2015.

Veera Visapää: Homomiehen tie isäksi on mutkia täynnä. Aviisi 6/2006.