Arman ja nerokkaasti koodattu saippuapala

–  Lähdin selvittämään, mitä lestadiolaisuus liikkeen sisällä tarkoittaa, sanoo toimittaja Arman Alizad. Hän matkusti suviseuroihin ja puhutti siellä lestadiolaissaarnaajia. Lisäksi hän haastatteli myös liikkeestä irtautuneita. Syntyi monipuolinen ja asiallinen tv-dokumentti.

Nelosen ohjelma sarjassa Pohjantähden alla on katsottavissa Ruudussa noin 30 päivää.

– Kun ihminen elinaikanaan ottaa Jumalan tarjoaman evankeliumin eli hyvän sanoman Jeesuksesta Kristuksesta vastaan, niin kuoleman jälkeen hän pääsee taivaan kotiin. Jo täällä meidän ajassa

SRK:n rippikoulussa vahvistui oma tie

” –  Se on elämän paras viikko, ota kaikki irti siitä! Niin monet rippikoulun käyneet olivat sanoneet minulle.
Ajattelin, että jos tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa, niin millaistahan se elämän kaikista huonoin aika sitten olisi. En kuitenkaan  vetänyt uskovaisuusviittaa ylleni ja jälkeen päin ajateltuna hyvä niin.

Vanhemmat toivoivat, että palaisin kotiin taas uskovaisena. Sain kuitenkin rippikoulusta entistä varmemman olon siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni uskon. Ja että elämä kantaa.

Olin onnellinen siitä, että myös minun ripille pääsyni nähtiin juhlimisen arvoisena asiana, vaikken uskovainen ollutkaan.”

*      *      *

Tunsin itseni hyvin isoksi, kun Tervetuloa rippikouluun -esite eräänä päivänä pilkisti muun postin seasta.
Olin ilmoittautunut yhdelle [SRK:n] kristillisten kansanopistojen järjestämistä rippileireistä.

Päivät kuluivat ja viimeisenä koti-iltana alkoi vimmattu pakkaaminen: Mitä tulen tarvimaan viikon aikana, minkä voi jättää kotiin?
Mihin laukkuun pakkaan tavarani? Missä on Raamattu ja muistiinpanovälineet?

Onhan konfirmaatiovaatteet silitetty?

Positiivisella fiiliksellä ”epäuskoisena”

Olin kieltänyt uskoni jo hyvissä ajoin ennen rippikoulua ja ”epäuskoisena” meno leirille jännitti kovin. Leiriporukassa (leiriläiset,isoset, isännät..) oli lisäkseni vain yksi toinen uskonsa kieltänyt. Tunsin siis oloni

Kun kielsin uskon

Kielsin uskoni (=erosin uskosta) yläasteikäisenä, 8. luokalla. Vaikka olin tehnyt päätöksen uskosta luopumisen suhteen jo ala-asteella, asian esille tuominen ei ollut helppoa.
Mietin kauan, miten ja missä tilanteessa kertoisin asiasta.

Meinasin monesti ottaa asian puheeksi, mutta aina se vain jäi. Yritin jatkaa uskovaisen elämää, mutta se ei oikein onnistunut. En sopinut enää siihen muottiin, johon uskovaiset sopivat.

Elin kaksoiselämää. Halusin kertoa tilanteestani, mutta pelkäsin ihmisten reaktioita. Pelkäsin jääväni ihan yksin.

Lopulta kerroin päätöksestäni vanhemmilleni erään riidan yhteydessä.
He luulivat kauan, että tein eroamispäätöksen vain, koska olin vihainen.

Riitatilanne alkoi lähestyä loppuaan. Kohta minulle julistettaisiin evankeliumin ilosanomaa ja kaikki olisi  taas kuten ennenkin.. Vai olisiko? Saisinko nyt sanottua sen, mitä olen niin pitkään halunnut sanoa?

Pelkäsin vanhempieni suuttuvan hirmuisesti tai romahtavan täysin edessäni.

Päätin silti kertoa heille.

–  Haluathan sinä vielä uskoa kaikki synnit anteeksi?
–  En halua… En ole enää uskovainen!

Seurasi hetken hiljaisuus ja molemmat silmäparit tapittivat minua epäuskoisena.
Äiti purskahti itkuun, isä painoi hiljaa päänsä alas.
Muutama minuutti kului.

Vanhemmat tarjosivat uudelleen evankeliumia, en halunnut vastaanottaa sitä. Äiti itki lisää, isä taisteli kyyneliä vastaan.

–  Tarkoitatko, että sinä olet uskosta nyt sitten luopunut?

Vastasin myöntävästi. Kysyin, olenko heille silti edelleen tärkeä. Vastaukseksi sain kaksi tiukkaa halausta ja ”Tietenkin olet!”
Siihen keskustelumme loppui siltä erää.

Äiti ja isä lähtivät huoneestani. Äiti itki isän kainalossa, isäkin taisi itkeä.

Minä jäin yksin huoneeseeni ajatusteni kanssa. Olo oli epätodellinen: nytkö minä tein sen?
Sinä yönä huoneessani ei nukuttu. Eikä varmaan vanhempienkaan huoneessa. He olivat perheestäni ensimmäiset, jotka kuulivat uutiset.

Vaikka olin mielessäni käsitellyt ja kypsytellyt asiaa jo monta vuotta, tuli se silti itselleni odottamattoman isona asiana. Nyt olin riuhtaissut itseni irti, nyt minä olin vapaa. Olin valtavan helpottunut ja ylpeä itsestäni. Enää ei tarvitsisi elää kaksoiselämää!

Kuitenkin tuntui, että osa minusta puuttui. Minua ahdisti, koska en tiennyt mikä se puuttuva osa oli. Usko se ei ollut. Tai ehkä sittenkin oli. Se oli ollut osa minua niin kauan, että se vei mennessään myös…

Jatka lukemista Nyt vapaa olen -blogista täältä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta.  

*        *        *

Lähde:

Nyt vapaa olen: Ex-vanhoillislestadiolaisen blogi, joka käsittelee uskosta eroamista ja uuden elämän rakentamista.

*       *       *

Kokemuksia vl-uskosta irtaantumisesta:

Anonyymi: Kaksijakoinen maailmankuva purkautui

Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.

Mikko Huhtala: Polkuni lapsuudesta aikuisuuteen. Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 80 – 82.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Vetoan taas teihin rakkaat ”veljet ja sisaret”. Kotimaa24, blogikirjoitus 27.10.2014.

Irtiotto kaksoiselämästä. Oululaisnuoren ajatuksia.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen?

Juurettomuuden tunne. Blogikirjoitus, Nyt vapaa olen -blogi 28.7.2016.

Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.

Sauli Karhu: Uskonto-somekeskustelujen osapuolet. Uskosta näkemiseen? -blogin blogikirjoitus 17.10.2016.

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? Saara Tuomaalan ajatuksia.

Topi Linjama (toim.): Nyt vapaa olen – Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneiden kertomuksia. Hai 2014. Luettavissa vapaasti verkossa.

Maija Maitoparta: Jätimme uskon lastemme tähden

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Meri: Heinä : ajatuksia valinnasta & uskonnosta. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 5.6.2015.

Meri: Laulun kaupungissa. Blogikirjoitus, Laivat jotka kuiskivat -blogi 29.6.2015.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Salla Remes-Ylönen: Nyt vapaa olen. Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 18.3.2014.

Salla Remes-Ylönen: Odotan sitä päivää.  Suoria sanoja ja pehmoilua -blogi 4.2.2013.

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Vl-liikkeen jättänyt Matias: Elämä on lahja

Vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies: Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Hakomaja.

Tyttären kysymys vanhoillislestadiolaiselle isälle

Viiden tyttären isä kertoo.

Ajelemme iltapimeällä tyttäreni kanssa kotia kohti. Tällaisissa tilanteissa syntyy usein hyviä keskusteluja. Niissä huomaan välillä joutuvani vaikeuksiin yrittäessäni löytää hyviä perusteluja itsestäänselvinä pitämilleni kysymyksille.

Mutta jokainen sukupolvi kysyy samalla tavalla, uteliaasti, ehkä kyseenalaistaenkin. Ja vanhemman tehtävä on vastata.

Taaskaan ei jälkikasvu päästä vähällä. Keskustelu liikkuu tasa-arvoteemassa.

– Isä, miksi naiset eivät ole seuroissa puhujina? Miksi miehet ovat kuuluttajina, kantavat kolehtia, ovat järjestyksenvalvojina? Miksi naiset eivät ole johtajia?

Tyttö on kulkenut silmät ja korvat auki.

Kysymysten sävy ei ole vaativa vaan ihmettelevä.

– Miksi suviseuroissa esilaulajana ovat vain miehet?

Lääkäri: Lestadiolaisen tytön yksityisyys ja terveys uhattuna

”Oletko kiltti tyttö vai etkö? Kuulutko joukkoomme? ” – Miksi niin moni pohjoissuomalainen nuori kieltäytyy rokotuksesta? Voiko HPV-rokotuksen ottaminen johtaa tytön eristämiseen uskonyhteisöstä? Voidaanko uskonyhteisöön kuuluvalle turvata henkilökohtainen vapaus ratkaista rokotussuojansa itsenäisesti? Mikä on lääkärin ja terveydenhoitajan ammattietiikka näissä tilanteissa?

Näin kysyy anonyymisti pohjoissuomalainen erikoislääkäri. Muutkin terveydenhuollon ammattilaiset ovat olleet huolissaan siitä, että lestadiolaiset diagnostisoivat toisiaan eikä yksilöllä ole aina lupaa omalle henkilökohtaiselle ratkaisulleen terveyskysymyksissä.

Vanhoillislestadiolaisuudessa rauhanyhdistys-yhteisön kanta määrittää sitä, millaisen ratkaisuun yksilö, tyttö ja nainen, voi ja saa päätyä henkilökohtaisessa elämässään, kuten terveyden ja sukupuolielämän ratkaisuissaan. Siksi oululaislääkäri vaatii, että järjestelmällisesti jokainen rokotusikäinen tyttö tulee marssittaa vuorollaan terveydenhoitajan luokse keskustelemaan ja saamaan tietoa rokotuksesta. Näin hän voi terveydenhoitajan kanssa, faktoihin perustuen, kahden kesken ratkaista, haluaako hän ottaa rokotuksen tai olla ottamatta.

Vain näin voidaan turvata jokaiselle nuorelle yksityisyys ja omakohtainen ratkaisumahdollisuus sekä tuki, henkilökohtaisessa ja erityisesti lestadiolaisperheessä kasvavan tytön kohdalla arassa kysymyksessä. Kohdunkaulan syövälle altistaa myös muun muassa tupakointi, joka tunnetusti on erityisen yleistä lestadiolaisnuorten keskuudessa.  

Tyttöjen HPV- eli papilloomavirusrokotukset on käynnistetty syksystä 2013 lähtien, osana

Eräs helluntailaisnuori kysyy!

Täällä oli kirjoitus helluntailaisen naisen kokemuksista omissa  piireissä ja perheessä. Pidin tuota sinänsä asiallisena että on oikeus muistella miten muistelee. Sillä jokainen lähtee aina omista kokemuksistaan.

Itseäni kiinnostaisi nostaa esille se, että miten te lestadiolaiset suhtaudutte eri liikkeessä uskovaan. Ja että miettisitte, miltä teistä tuntuisi joutua tuomituksi kadotukseen niinkun te usein meille teette.

Olen itse helluntailainen mutta keskustelen mielellään eri tavalla ja eri liikkeissä uskovien kanssa.  Etkö sinäkin, joka olet uskossa? Ja minulla oli opiskeluaikoina läheinen ystävä, aivan paras kaveri, joka oli vanhoillisen suuntauksen lestadiolainen. Hän oli ihmisistä kyllä aivan parhaita, hirmusen mukava

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”

”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

– Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä

Sydämeni on valinnut ja hiljaa

– Se vaatii henkistä kestävyyttä ja joustavuutta ehkä enemmän kuin mikään muu aiemmin kokemasi. – Meri, fil.yo, opiskelija.

– Jos siitä lähtee, kaikki muuttuu: identiteetti, seksuaalisuus, elämäntapa ja arvomaailma. – Saara Tuomaala, FT, tutkija.

*        *         *

”Suviseurakaupunki oli sateinen kun saavuimme. Nopeasti huomasin sen mistä olin kuullut. Se ei olisi enää samanlaista kuin joskus. Olin muuttunut ja näin monet asiat uusin silmin. Niin suureen muutokseen en ollut edes varautunut.”

*        *         *

”Kukaan ei tiedä jäähyväisistäni, joita teen sisälläni niinä hetkinä. Kerron vasta myöhemmin.

Olen tehnyt päätökseni: se on minussa. Kysyn ulkoilmalta, taivaalta, sydämeltäni, kaikelta toista vastausta. Sitä ei tullut. Sydämeni on valinnut ja hiljaa.

Mistä tuo rauhallinen varmuus oli saapunut?

En tiedä vieläkään. Olin varmaankin hitaan alitajuisesti kypsynyt ajatukseen, vaikken edes ollut tietoisesti

Tunteet ja arki suurperheessä – kerro kokemuksistasi graduntekijälle

Onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia elämästä lestadiolaisen suurperheen jäsenenä? Nyt on tilaisuus saattaa ainutkertaisia henkilökohtaisia kokemuksia ja oivalluksia tutkimuksen aineistoksi.

Tampereen yliopistossa opiskeleva Tuuli Leinonen toivoo kuvauksia henkilökohtaisista kokemuksistasi. Hän on laatimassa aiheesta pro gradu -tutkielmaa, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Mitä seuraamuksia tästä on ollut sinun elämässäsi, lapsena, nuorena ja aikuisena? Millä tavoin 

Kokemuksiasi koulun musiikintunneilta – mitä opetuksessa pitäisi ottaa huomioon?

Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija Heikki Mustakallio valmistelee pro gradu -tutkielmaa aiheenaan vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemukset koulun musiikinopetuksesta.

Tutkimuksensa aineistoksi hän kaipaa tietoja ja kokemuksia elävästä elämästä, vanhoillislestadiolaisuuden piiristä. Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Kerro siis ajatuksiasi, kokemuksistasi ja muistoistasi hänelle lähettämällä sähköpostia helmikuun loppuun mennessä.  Toimi nopeasti!

Tutkija toivottaa tervetulleeksi niin liikkeeseen enemmän tai vähemmän tiiviisti kuuluvien kuin siitä irtautuneidenkin kokemukset ja ajatukset, sillä tutkimusaineistoon on hyvä saada mahdollisimman monipuolisesti erilaisia vastauksia.

Alla Heikin viesti ja ohjeet.

Mitä erityiskysymyksiä liittyy vanhoillislestadiolaisesta taustasta tulevan oppilaan musiikinopiskeluun? 

Hei!

Olen 27-vuotias Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelija ja teen gradua vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemuksista koulun musiikinopetuksesta. Työtä ohjaa musiikkikasvatuksen professori Juha Ojala.

Voit osallistua tutkimukseen, jos olet 18-29-vuotias, liikkeeseen kuuluva, siitä eronnut tai jotain siltä väliltä. Osallistumisesi olisi arvokasta ja antaisi tietoa täysin uudesta tutkimusaiheesta. Tutkijana sitoudun noudattamaan aineiston käsittelyyn liittyviä eettisiä ohjeita, jotka löytyvät Yhteiskunnallisen tietoarkiston nettisivuilta http://www.fsd.uta.fi/fi/

Pyydän sinua lähettämään minulle lyhyen kirjoitelman, jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin:

Minkälaisia kokemuksia sinulla on peruskoulun ja sen jälkeisestä musiikinopetuksesta?
Kuinka kattavasti osallistuit toimintaan musiikin tunnilla?
Mitä etua ja haittaa herätysliiketaustastasi oli musiikintunnilla?
Koitko musiikinopetuksen olevan ristiriidassa vakaumuksesi/herätysliikkeesi perinteen kanssa? Jos koit, millä tavalla?
Millä tavalla koulun musiikinopetus voisi ottaa vanhoillislestadiolaiset oppilaat paremmin huomioon?

Lähetä kirjoitelmasi mieluiten heti, viimeistään 28.2 mennessä osoitteeseen Heikki.Mustakallio@student.oulu.fi.

*       *        *

Lue lisää:

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

”Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Lassi Hyvärinen: Lestadiolaisuuden vaikea kulttuurisuhde  (Kaleva 29.3.2009)

Kaisu Innanen: “Mitä ne oikein ajattelee?”: kulttuurikiellot (Kaltio 2009)

Musiikkikiellot: turvallisinta kuunnella turvallista musiikkia

Orava: Pastellinsävyinen elämä

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Soili Tikka: ”…joskus sitä oikein eläytyy siihen musiikkiin.”Soittamisen motivaatio ylivieskalaisilla 14–15-vuotiailla musiikkiopiston oppilailla. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2005.

Vl-muusikko: Suunnanmuutos Reisjärvellä. Suomi24 31.8.2006.