” – Se on elämän paras viikko, ota kaikki irti siitä! Niin monet rippikoulun käyneet olivat sanoneet minulle.
Ajattelin, että jos tämän pitäisi olla elämäni parasta aikaa, niin millaistahan se elämän kaikista huonoin aika sitten olisi. En kuitenkaan vetänyt uskovaisuusviittaa ylleni ja jälkeen päin ajateltuna hyvä niin.Vanhemmat toivoivat, että palaisin kotiin taas uskovaisena. Sain kuitenkin rippikoulusta entistä varmemman olon siitä, että tein oikean ratkaisun jättäessäni uskon. Ja että elämä kantaa.
Olin onnellinen siitä, että myös minun ripille pääsyni nähtiin juhlimisen arvoisena asiana, vaikken uskovainen ollutkaan.”
* * *
Tunsin itseni hyvin isoksi, kun Tervetuloa rippikouluun -esite eräänä päivänä pilkisti muun postin seasta.
Olin ilmoittautunut yhdelle [SRK:n] kristillisten kansanopistojen järjestämistä rippileireistä.
Päivät kuluivat ja viimeisenä koti-iltana alkoi vimmattu pakkaaminen: Mitä tulen tarvimaan viikon aikana, minkä voi jättää kotiin?
Mihin laukkuun pakkaan tavarani? Missä on Raamattu ja muistiinpanovälineet?
Onhan konfirmaatiovaatteet silitetty?
Positiivisella fiiliksellä ”epäuskoisena”
Olin kieltänyt uskoni jo hyvissä ajoin ennen rippikoulua ja ”epäuskoisena” meno leirille jännitti kovin. Leiriporukassa (leiriläiset,isoset, isännät..) oli lisäkseni vain yksi toinen uskonsa kieltänyt. Tunsin siis oloni Lue koko artikkeli…