Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden

Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Toimitko sinä seurakunnassa, joka kehottaa ja sallii jäsentensä uhkailun ”synteihin sitomisella”, erottamisella ja eristämisellä sosiaalisesta kanssakäymisestä? Toimitko sinä seurakunnassa, jossa väkivalta on hyväksyttyä?

Kannatatko sinä sellaista uskovaisten yhteisöä, jossa pidetään hyväksyttävänä ihmisten kiusaamista?  Oletko itse asettunut vastustamaan väkivaltaa? Oletko tietoinen, että ahdistelu, kiusaaminen, julkinen häpäisy ja eristäminen ovat väkivaltaa, ja ne uhkaavat ihmisen terveyttä ja työkykyä?

Sytytän kynttilän

On ihminen kuin ruoho vaan,

ja pysyväistä oloaan

hän ei voi täällä rakentaa.

Sen murtaa rikki kuolema.

Tänään meistä moni muistelee poismenneitä läheisiään. Rohkaiskoon ikiaikojen Jumalan sana Sinua, joka tänään ikävöit rakasta ihmistä, samoin kuten tässä allekirjoittanut.

Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään, vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa, mutta näkymätön ikuisesti. (2 Kor.4:18.)

Suru on tullut osaksi elämää. Se on muuttanut suhtautumista elämään kokonaisuutena enemmän kuin mikään aikaisemmin koettu. On surun, kaipauksen ja ikävöimisen aika.

Läheisen kuolema muuttaa elämää. Muutoksen kokee jokainen eri tavalla. Hyvin henkilökohtaisella tavalla. Ja elää sitä omaan tahtiinsa.

Surun kanssa eläessä kohtaa niin kovaa ja mustaa ahdistusta, josta voi olla vaikea uskoa pääsevänsä koskaan eteenpäin. On kuin ahdistuksen vanki. Tässä tilanteessa haluan rohkaista sinua luottamaan, että siihen ei Jumala surevaa jätä. Hän johdattaa armossaan meidät aikanaan uuteen turvalliseen vaiheeseen, jolloin sydämen täyttää surun ja kaipauksen lisäksi syvä kiitollisuus. Ilo ja kiitollisuus siitä mitä tuo poismennyt ihminen elämällään ja työllään antoi. Ja luottamus siihen että usko kantaa myös ikuisuuteen asti. Jumalan armo on loputon ja kantaa yli kuoleman meren.  Meillä on aina toivon näkymä surunkin keskellä.  Kynttilän elävä liekki muistuttaa poismenneen rakkaan elämästä ja luo mieleen kiitollisuutta tässä ja nyt. 

(Eveliina)

Usko antaa toivon näköalan