Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden


Toimitko sinä seurakunnassa, joka kehottaa ja sallii jäsentensä uhkailun ”synteihin sitomisella”, erottamisella ja eristämisellä sosiaalisesta kanssakäymisestä? Toimitko sinä seurakunnassa, jossa väkivalta on hyväksyttyä?

Kannatatko sinä sellaista uskovaisten yhteisöä, jossa pidetään hyväksyttävänä ihmisten kiusaamista?  Oletko itse asettunut vastustamaan väkivaltaa? Oletko tietoinen, että ahdistelu, kiusaaminen, julkinen häpäisy ja eristäminen ovat väkivaltaa, ja ne uhkaavat ihmisen terveyttä ja työkykyä?

Hyväksyykö sinun perheesi joidenkin perheenjäsenten leimaamisen ”epäuskoiseksi”, ”kadotuksen lapseksi” tai jumalattomaksi”? Harjoitatko itse tällaista leimaamista lähipiirissäsi?

Ihmisen mieli saattaa olla hyvin hauras. Hylkääminen ja leimatuksi joutuminen voi tuhota läheisesesi työkyvyn ja mielenterveyden. Eristäminen lähimmistä tuottaa ihmiselle syvää kipua ja tuskaa. Tiesitkö sen?

Olen havainnut, että vanhoillislestadiolaisten suurimpia pelkoja on joutua yhteisössä sielunhoidollisen huomion kohteeksi. – Antti Pentikäinen, KUA:n toiminnanjohtaja. Kotimaa 20.10.2011.

Vanhoillislestadiolaisuudessa suurin pelko ei ole oma pahuus eikä synti, vaan joutuminen toisten uskovaisten ahdistamaksi ns. ”sielunhoidolla”. Ahdistelusta ei ole edelleenkään tarkoituskaan luopua, vaikka SRK:n johtokunta julkaisi tiedotteen, jossa se pahoittelu hoitokokouksissa ilmenneitä harhaoppeja ja väärinkäytöksiä.

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen totesi julkisesti Kotimaa24:n haastattelussa, että jatkossakaan ei voida välttyä siltä, että jotkut voivat kokea tällaisen sielunhoidon negatiivisesti. Toisin sanoen, hän ilmoitti, että rauhanyhdistyksissä on tarkoitus jatkaa  edelleenkin ihmisten loukkaamista, kiusaamista, heidän uskonsa mitätöimistä, painostamista ja ahdistamista – muka ”sielunhoidon” nimissä.

Oikea sielunhoito tapahtuu aina sitä tarvitsevan omasta aloitteesta. Sielunhoito edellyttää hienotunteisuutta ja kuuntelemista, eikä siihen sovi ”toverituomioistuimen” painostus eikä syyttely.

*         *         *

Kivun tunne on kehittynyt  ihmisen evoluution mittaan edistämään ihmisen pysymistä hengissä ja lajinsäilymistä. Kipu varoittaa uhkaavasta vaarasta.

Aivotutkimuksissa on todettu että voimakkaan fyysisen uhkatilanteen ja loukkaantumisen aiheuttama kipu aktivoi aivoissa aivan tietyt aivoalueet. Kipu viestittää ihmisen fysiologialle ja psyykelle, että hänen koko olemassaolonsa on nyt juuri vaarassa. Kipu käynnistää ihmisen puolustusmekanismit suojelemaan elämää.

Kiintoisa lääketieteellis-psykologisen tutkimuksen löytö on, että aivan samat fysiologisesti tunnistetut kivun aivoalueet aktivoituvat myös siitä psyykkisestä kokemuksesta, kivusta, jonka saa aikaan ryhmän ulkopuolelle joutuminen.  Samoin syrjintä- ja hylkäämiskokemukset, okemukset kohtaamisen välttelystä kanssankäymisessä ja sosiaalisesta eristämisestä.

Kipu kurkussa voi kertoa tulehduksesta, särky nilkassa ilmoittaa että on parasta välttää rasittamasta sitä vähään aikaan.

Psyykkinen kipu varoittaa samalla lailla ihmisen fysiologiaa ja puolustusmekanismeja uhkaavasta vaarasta.

Psyykkisten kipukokemusten on todettu aktivoituvan, jos ihminen tulee hylätyksi, jos hän kokee että hän ei pääse mukaan ”laumaan”. Hän ei olekaan enää hyväksytty ryhmässä, johon hän kokee kuuluvansa ja jonka jäsenyys on hänelle merkityksellinen. Ihminen kokee tilanteensa muuttuneen uhkaavaksi ja pelottavaksi.Hän voi kokea syvää yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta.

Hylätyksi joutumiseen liittyvät aina myös henkilökohtaisen häpeän ja arvottomuuden kokemukset.

Henkinen väkivalta, kuten kiusaaminen, painostaminen, erolla tai erottamisella uhkaaminen ja hyljeksittäväksi olennoksi leimaaminen saavat ihmisen aivorakenteessa aikaan kipua samalla alueella kuin fyysinen väkivalta, veitsellä viiltely, potkiminen tai muu kidutus. Lisäksi kivun kokemus aktivoituu ja toistuu joka kerta, kun tapahtumat palautuvat hänen mieleensä.

Se että sosiaalinen eristämisen aiheuttama stressi ja tuska näkyvät jälkinä fyysistä kipua käsittelevillä aivoalueilla, viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että ryhmän ulkopuolelle joutuminen tai eristetyksi tuleminen, on ollut ihmisen kehityshistoriassa yksilölle hengenvaarallinen tila. Siellä savannilla ei yksin jätetyllä ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä hengissä, ilman lauman tuomaa tukea.

Eristetyksi joutuminen on ollut yhtä vaarallista kuin suora fyysinen uhka.

Hylkäämisestä seuraava psyykkinen kipu viestittää ihmiselle, että hänen hyvinvointinsa ja koko olemassaolonsa on nyt vaarassa.

Sinä ja minä olemme yhä tänä päivänä laumaeläimiä, sosiaalisia olentoja,  elämme erilaisissa yhteisöissä ja ne ovat meille tärkeitä. Yhteisöllisyys, keskinäinen kunnioitus ja hyväksyntä pitävät yllä hyvinvointia ja työkykyä.

Tarvitsemme  tukea läheisten ihmisten ryhmästä, ”oman lauman” lojaalisuudesta ja rakkaudesta.

Jokainen kaipaa kaikkein eniten juuri rakkautta ja hyväksyntää muilta. Niiden varassa jaksamme. niiden varassa koemme elämän mielekkääksi.

Kun ihminen kokee olevansa tarpeellinen, hyväksytty ja rakastettu, hän voi  elää lähipiirissään vapaasti ja antaa oman osuutensa yhteiseksi hyväksi.

Erottaminen perheestä tai tärkeästä yhteisöstä voi tuhota ihmisen terveyden ja työkyvyn

Pitkään kestäessään tällaisen stressi- ja kiputilan on todettu aiheuttavan masennusta. Arvottomaksi leimaaminen ja eristäminen murentavat psyykkistä tasapainoa ja terveyttä.

Nämä kipukokemukset viestittävät eristämisestä seuraavasta masennuksesta, mikäli hylkääminen jatkuu tai muuttuu pysyväksi. Kuten monelle on käynyt rauhanyhdistyksellä hoitokokousten ja ”hoitamisen” seurauksena.

Moni on joutunut lopullisesesti siihenastisen lähipiirinsä ulkopuolelle, ja jopa perheenjäsenet ja sukulaiset ovat katkaisseet yhteydenpidon hänen kanssaan. Tämä on todettu erityisen vahingolliseksi työkyvyn kannalta. Syrjäytymisvaara on todellinen.

Ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa voimakkaasti se, kuinka hyvin hänen sosiaalinen verkostonsa toimii ja tukee häntä. Ihmisolento on toisaalta sitkeä ja voimakas, mutta samalla hauras.

Ryhmästä ulossulkeminen voi sairastuttaa ihmisen.

Se voi olla erittäin rankka kokemus.

Ihminen saattaa masentua ja kokee jäävänsä normaalin elämän ja todellisuuden ulkopuolelle. Hän saattaa menettää elämänsä hallinnan, kadotettuaan kaikki rakkaimmat ystävät ja sosiaalisen verkostonsa. Todellisuuskäsitys voi murtua ja johtaa lopulta vakaviin mielenterveyden häiriöihin, jopa psykoosiin.

Vahingot voivat olla suuret, mittasipa niitä henkisellä pahoivoinnilla, läheisten kärsimyksellä tai työkyvyn menetyksen takia menetettyinä ansioina ja verotuloina. Syrjäytyminen tulee kalliiksi yksilöille ja perheille, ja myös yhteiskunnalle ja kansantaloudelle.

Kuka kantaa vastuun vahingoista?

Kipu voi käydä ihmiselle lopulta niin sietämättömäksi tuskaksi, että ilman määrätietoista ja asiantuntevaa ammattiapua hän voi ajautua itsetuhoon. Hoitokokousten jälkiseuraamuksista tunnetaan tiettävästi useita itsemurhatapauksia.

Masennus vaihtelee vaikeusasteeltaan yksilöiden välillä, riippuen luonnollisesti mm. siitä, kuinka merkittävä auktoriteettiasema kyseisen ryhmän hyväksynnällä ja arvostuksella on ollut ihmisen henkilökohtaisessa elämässä ja arjessa. Tutkimusten mukaan voidaan kuitenkin todeta, että ulossulkeminen aiheuttaa lähes aina jonkinasteisen masentumisen. Toipumiseen voi kulua jopa vuosia ja usein se edellyttää kallista terapiaa.

Hoitokokousten kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle odottavat vielä selvitystään.

Ulossulkeminen perheestä äärimmäistä julmuutta

Erityisen vaikeita ovat ne ulossulkemisen kokemukset, joihin liittyy yksilön eristäminen läheisimmistä perheenjäsenistä ja keskinäisestä kanssakäymisestä, ja samoin läheisistä ystävistä. Kyseessä on tällöin vakava ihmisen yksilöllisen persoonallisuuden, ”minuuden”, kiistäminen.

Lapsuudesta asti luodut perheen ja suvun ihmissuhteet säilyttävät erityismerkityksensä ihmiselle läpi elämän.

Näiden suhteiden kieltäminen ja riistäminen joltakulta merkitsee äärimmäistä julmuutta.

Uossulkemisen ja häpäisemisen kokemukset voivat aktivoitua vasta elämän illassa. Monien vanhusten masennusoireiden ja lisääntyneiden itsemurhien on todettu liittyvän aikaisempien elinvuosien mittaan koettuihin, mutta käsittelyä vaille jääneisiin hylkäämis-, eristämis- ja kiusaamiskokemuksiin.

Eristäminen ja kiusaaminen ei suinkaan ilmene aina avoimesti ulkoisena, fyysisesti erillään olemisena. Yksittäisen ihmisen tai perheen ulossulkeminen voidaan toteuttaa ikävän taitavasti sanoilla, ilmeillä ja eleillä, tervehtimistavoilla ja muilla sosiaalisen käyttäytymisen hienostuneilla mutta julmilla muodoilla. Niihin on vaikeaa puuttua ilman asiantuntevaa ammattiapua.

Tästä on kaikilla koulukiusatuilla ja toisaalta rauhanyhdistysten hoitokokouksissa ”syntiin sidotuksi” joutuneilla kokemuksia.

Ulossulkeminen ja eristäminen vakavana terveydellisenä uhkana edellyttää aina yhteisön, joka sitä harjoittaa, joka arvoilalan ja asenteillaan tukee väkivaltaa ja jossa sen jäsenet yhteistoimin hyväksyvät joihinkin yksityisiin jäseniin kohdistettavan kiusaamisen.

Pirstaloituneessa yhteiskunnassa perhe ja suku ovat yhä kaikken tärkeimpiä ryhmiä ja verkostoja, joihin ihminen kuuluu läpi elämän.

Perheessä koettu hylkääminen, erityisesti vanhempien ja/tai sisarusten taholta koettuna, saattaa saada aikaan läpi elämän vaikuttavan kärsimyksen, vaikeasti hoidettavan ns. ydinkivun, jota me ammattiauttajat surullisen paljon työssämme kohtaamme.

Ikääntyneiden ihmistee hoidossa nämä psyykkiset kivut ovat vaikeita hoidettavia.

Samoin luonnollisesti tärkeitä ovat kaikki sellaiset yhteisöt, joihin ihminen kuuluu lapsuudesta saakka, kuten juuri vanhoillislestadiolaisuus monelle siinä elävälle on. Osallisuus  rauhanyhdistyksen yhteisössä on osa ihmisen identiteettiä, minuutta.

Uskonyhteydestä erottamisella on lisäksi se merkitys, että sillä viedään ihmiseltä myös kuolemanjälkeisen elämän toivo.

Ilman toivoa ihminen kadottaa elämänhalun.

*         *         *

Kirjoitin tämän tänne koska tämän kirjoittaminen on ollut lupaus ja velvollisuus ystävääni kohtaan, joka murtui.

Uskovaisten yhteisöiltä vaaditaan erityistä vastuullisuutta ja varovaisuutta siinä, millä tavoin se  kohtelee jäseniään ja sen piirissä kasvaneita ihmisiä.

Viime kädessä myös hyvään uskovat, rakkaudelliset uskovaiset ovat vastuussa oman liikkeensä toiminnasta. Jokainen vaikeneva lestadiolainen allekirjoittaa liikkeensä julmimmatkin opit. Vain se joka korottaa äänensä ja tekee aloitteita tilanteen muuttamiseksi, ei jää vastuunalaiseksi.

(Kirj. Dr. Propelli.)

 

*          *          *

Lue lisää:

Johannes Alaranta: (oikeus)murha

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet. Hannu Karpon haastattelu, Helsingin Sanomat 23.5.2007.

Korpijaakko: Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena

Marko-Oskari Lehtonen: Petran rankka tarina: Lähes 10 vuotta uskonyhteisön vankina. Iltalehti 1.3.2012.

Rebekka Naatus: Lestadiolaisuuden synkkä luku ei kauniilla sanoilla muuksi muutu

Antti Pentikäinen: Terroria uskon nimissä

Pikku Dorrit: Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa

Mari Stenlund: Vanhoillislestadiolaisen mielenterveys kytkeytyy yhteisöön. Meri-Anna Hintsalan ja Katja Mannerin haastattelu. Teologia.fi

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”

U.T.: Hengellisen väkivallan julmin muoto: sosiaalinen eristäminen

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): arvot, avainten valta, eettisyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sielunhoito, suru, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö

2 responses to “Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

  1. Salvia

    Artikkelista puuttui se pointti, miten julmaa väkivaltaa helvetillä pelottelu on.

  2. Särkynyt ruukku

    Kirjoitus on täyttä asiaa! Mielenterveys on hauras, kun niin sattuu. Varsinkin kun arkaan mieleen isketään käyttäen aseena ihmisen lähimpiä ihmissuhteita. Juho Kanniainen sanoi joku aika sitten Pohjola Sanomissa ytimekkäästi: ”Harvan terveys kestää, jos tulee yksin tällaisen tiiviin yhteisön hylkäämäksi. Niinpä yksilö on helppoa painostaa hiljaiseksi.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s