Hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Se koskettaa tuhansia suomalaisia. Viranomaisten ja kirkon on aika ymmärtää, että hengellisissä yhteisöissä tapahtuu vaarallisia asioita, jotka uhkaavat arvokkaita ihmissuhteita, ihmisen tasapainoista hyvinvointia, terveyttä ja jopa henkeä. Yhteiskunnan on kyettävä puuttumaan siihen.
Oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole ymmärretty, mistä hengellisestä väkivallassa on kyse. Tästä syystä väkivallan uhreille ei myöskään ole tarjolla asiantuntevaa psyykkistä eikä yhteisöllistä tukea eikä myöskään juridista apua. Ongelmaan ollaan vasta heräämässä, kun tieteellinen tutkimus on osoittanut ongelman laajuuden ja vakavuuden. Erityisen tärkeää olisikin, että uhrit itse nostaisivat avoimesti esiin kokemiaan väkivallan muotoja. Tämä on kuitenkin useimmille uhreille liian vaativaa sillä seuraamusten pelossa vain harva siihen kykenee.
Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on juuri julkaissut tutkimuksensa Uskonnon varjot, jossa hän tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.
Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.
Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei … Lue koko artikkeli…
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Kategoria(t): eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisoikeudet, insesti, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, johtokunta, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, Lappi, lapset, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, Raamatun tulkinta, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta
Avainsanat: ahdistava yhteisö, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, irrottautuminen yhteisöstä, Jehovan todistajat, kontrollointi, lapsen oikeudet, lestadiolaisuuden tutkimus, lestadiolaisuus, painostaminen, painostus, rikoslaki, seksuaalinen väkivalta, uskonnollinen väkivalta, uskonnolliset yhteisöt, vanhoillislestadiolaisuuden tutkimus, vanhoillislestadiolaisuus, väkivalta, väkivaltatutkimus