Älä häpeä sitä että olet ihminen

Tomas Tranströmer, Holveissa, kokoelmasta Eläville ja kuolleille.  (Kootut teokset 1954–2004. Suom. Caj Westerberg.) 

*         *         *

~ Outsider  ~

*         *         *

Vinkkejä kaipaavalle:

Yuval Noah Harari: Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Helsinki: Bazar,  2016.

Ihmistä ei saa kutistaa

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Heikki Kerkkänen:  Jokainen ihminen on eri asia

Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa. Helsinki: Tammi, 1976 (1. painos).

Tarja Lamminmäki-Kärkkäinen: Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa

Petri Ylikoski ja Tomi Kokkonen, Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2010.

 

 

 

 

 

 

 

Lapsena minun piti kasvattaa kova kuori, sydämeen jäi turvattomuus

Kotona jokainen päivä alkoi Jeesuksella ja loppui Jeesukseen.  

Minusta tuntuu, että jäin lapsena Jeesus-junan alle ja menin menin rikki. Silti olen aina halunnut olla kiltti ja tehdä kompromisseja. Niin kovasti usko on tuntunut rakkauden ehdolta lapsuudenperheessäni.

*       *       *

Isäni oli Oulun helluntaiseurakunnan lähetti, ja kun minä synnyin, perheemme asui Itävallassa Wienin lähistöllä pienessä vuoristokylässä.

Äiti hoiti meitä perheen neljää lasta. Olohuone toimi seurakuntasalina, ja talomme ulkoseinään oli porattu suuri risti. Koskaan ei saanut kiukutella, varsinkaan kirkonmenojen aikana. Kotona puhuttiin kielillä ja kaatuiltiin pyhän hengen voimasta, ja Jeesusta odotettiin koko ajan. Ei voinut olla varma, kannattaisiko maanantain matematiikan

Kirje Lapselle, joka pelkäsi

30.8.2015 kultinjälkeistä aikaa aikuiskodissa

 

 

Kirjoitan sinulle maailmanlopun pelosta. Sinä elät kulttiaikaa noin vuonna 1979.

Aika on erikoinen juttu. Sinä olet siellä, minä täällä, ja meidän välillämme valtava kuilu.

Sinä et voi tulla tänne enkä minä sinne.

Mutta jännällä tavalla kuitenkin elät sisälläni ja mieleni aikakoneella voin lähettää sinulle tämän näkymättömän kirjeen, jonka voit huomaamattomalla tavalla lukea.

Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi

Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat

Yksinäisimmistä hetkistä

En tiedä yksinäisempää hetkeä kuin se, kun irrottautuu tiiviistä uskonyhteisöstä. Vaikka samanmielisiä ihmisiä ympärillä olisikin, on konkreettinen irtaantuminen aina tehtävä yksin. Kuolinhetken yksinäisyys lienee lähin vertauskohta: kuolemasi hetkellä olet yksin, vaikka kuinka joku kädestä pitäisi. 

Siksi on niin, että aina kun kuulen jonkun lähteneen uskonyhteisöstä, on kuin ottaisin hatun päästäni, laskisin sen rinnalleni ja sanoisin: hänen yksinäisyytensä hetkeä kunnioittaen. Samalla toivon, että vaikka jotakin hänessä kuolee, kyse olisi uskon ylösnousemuksesta, uudesta elämästä, toivosta ja kasvusta.

 

Hiljaisen viikon miete: vähemmän on enemmän

Läsnäolo hetkessä. 

“…uskon ettei elämä ole romaani, jonka alku, keskikohta ja loppu pitää suhteuttaa sen kokonaisuuteen. Pikemmin se koostuu sirpaleista, joiden välillä vallitsee vain heikko yhteys. Kun etsimme elämän mieltä, sitä ei siis tule hakea kokonaissummasta vaan osista. Tämä ei ole tuore oivallus, vaan tunnettu jo Horatiuksesta lähtien kun tämä huudahti: “Carpe diem!”

“Tartu tilaisuuteen” kuulostaa ehkä bisneshenkiseltä, mutta sen voi ymmärtää zeniläisenä mikroskooppina, joka suuntautuu yksittäiseen hetkeen erotellakseen siitä niin monta elementtiä kuin mahdollista. Tämä on myös luonnontieteiden opetus.

Luonto nimittäin opettaa vain, jos sitä katsoo tarkasti, niin hienolla erotuskyvyllä kuin on mahdollista. Sillä tavoin paljastuvat sekä aineen että kosmoksen mysteerit, ja sillä tavoin avautuvat maailman salat atomipommista proteiinien fysiikkaan. – –

Pragmaatikko voisi ajatella, että jos ihmiselämä on kokemusten summa, kokemusten määrä kannattaa maksimoida. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkkää extremeä: riippuliitämistä Antarktiksella, delfiineillä ratsastamista tai Marsin matkaa.

Vähemmän voi tässä tapauksessa olla enemmän.

Kenties riittää vain tarkkailla auringon läikkää seinällä, syyskuun perhosta, joka siinä lämmittelee, korkeaa kesäistä pilveä, tuulta joka lennättää lehtiä, kättä joka pitelee kirjaa.

Tarvitsee vain katsella ihmisiä, jotka kiirehtivät katua Kauppatorin suuntaan, ihmisiä asemalla purkautumassa lähijunasta ja ihmisiä kaukaisissa maissa myyntipöytiensä takana toiveikkaina ja odottavina, ihmisiä jotka kaikkialla ja joka askeleella kantavat mukanaan elämän kevyttä kuormaa.

Riittää kuunnella hengityksen ääntä niin että voi sanoa itselleen: olen tässä, olen elossa tässä hetkessä, tämän kiitävän hetken joka on kuin timantti kahden kellon lyönnin välissä, ei tyystin huonoa.

Ja kenties tällöin voi olla piittaamatta kohtalosta, unohtaa niin menneen kuin tulevan, ja tuntea miten surujen taakka hetkeksi nousee harteilta.”

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Helsinki: WSOY, 2009.

*    *    *

”Simon Kyreneläinen kantoi osan matkaa Jeesuksen ristiä. Näin tekee viisas sielunhoitaja. Hän ei yritä estää toista kulkemasta hänen omaa tietään. Sen sijaan hän tulee samalle tielle ja kantaa hetken toisen taakkaa.” – Kari Kuula.

Aiheesta muuta:

Topi Linjama: Mollaam poijat eletty yli varojen

Kohtuus Vaarassa

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä

Tuomiot on langetettu vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä, johon on liittynyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä uskolla uhkailua. Tuorein vanhoillislestadiolaisuuden piirissä käynnissä oleva epäily lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä julkistettiin Helsingin Sanomissa 29.9.2010.

Helsingin Sanomat haastatteli sosiaalityön tutkija YTT Johanna Hurtigia (16.1.2010 ja 29.9.2010). Hän pitää mahdollisena, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kirkon herätysliikkeissä jonkin verran yleisempää kuin Suomessa yleensä.

Herätysliikkeissä yleisempää

Uskonnollisissa yhteisöissä esiin tuleva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on usein pitkäaikaista ja uhreja voi olla monta. Oikeudessa langetetut tuomiot ovat olleet yleensä pitkiä. Tekijät ovat olleet poikkeuksetta miehiä.

– On viitteitä, että hyväksikäyttö on kirkon herätysliikkeissä ja vapaakirkoissa jonkin verran yleisempää kuin Suomessa yleensä, sanoo tutkija Johanna Hurtig Helsingin yliopistosta.

Tilastoja uskonnollisiin ryhmiin liittyvästä lasten hyväksikäytöstä  ei ole. Hurtigin käsitys perustuu taustatutkimukseen, jota hän on tehnyt keväällä käynnistyvää kansainvälistä tutkimusprojektia varten.

Tampereen yliopisto, Ensi- ja Turvakotien liitto sekä evankelis-luterilainen kirkko ovat käynnistämässä ainutlaatuista selvitystä siitä,  miten lasten oikeudet toteutuvat uskonnollisissa yhteisöissä. Hankkeseen osallistuu tutkijoita myös Irlannista, Skotlannista ja Norjasta.

Uskonyhteisöissä ei tunnisteta väärinkäytöksiä

Yhteisöjen jäsenten saamat pitkät tuomiot kertovat Hurtigin mukaan siitä, ettei yhteisöissä kyetä tunnistamaan sen omien jäsenten väärinkäytöksiä  tai niihin ei osata puuttua.

– Seksuaalisen hyväksikäytön kynnys on rikoslaissa matalalla, ja silti nämä tuomiot ovat tulleet vuosikausia jatkuneesta hyväksikäytöstä, johon on liittynyt henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä uskolla uhkailua, toteaa tutkija.

Hurtig korostaa, että uskonto tai herätysliikkeet eivät sinänsä ole lapsen kasvualustana riski. Kaikkien yhteisöjen virallinen kanta tuomitsee lasten hyväksikäytön. Mutta vaikeneminen ei ole kenenkään etu.

– Herätysliikkeissä on usein paljon lapsia ja iloa heistä. Mutta samalla kun valtaosan elämä on turvallista, uhriksi joutuneen lapsen tuska on sitä vaikeampi kantaa ja tuoda esiin.

Kuuliaisuus yhteisölle ja yksilön alistaminen

Uskonnossa lapset opetetaan kunnioittamaan aikuisia  ja olemaan kuuliaisia heille. Siksi onkin erityisen tärkeää, että yhteisöissä myönnetään tapahtunut insesti tai pedofilia. Samoin on tärkeää että lapsi tunnistetaan uhriksi eikä syylliseksi.

– Yhteisöissä on mukana myös luonnehäiriöisiä ja sairaita ihmisiä. Uskonto voi olla heille piilo pahoja tekoja vastaan ja keino alistaa uhria, Johanna Hurtig toteaa.

Seurakunnan rivijäsenen alisteinen asema uskonnollisessa yhteisössä on yksi mahdollinen selitys sille, miksi hyväksikäyttö voi jatkua kauan ja jäädä kokonaan piiloon.

– Yksilöä vastaan tehdyt rikkomukset liitetään usein keskinäisen anteeksiannon piiriin ja unohdetaan rikoksentekijänvastuu lain edessä.

Kaivataan asiantuntemusta

Siksi uskonnollisten yhteisöjen valmiutta reagoida seksuaalirikoksiin pitää parantaa. Herätysliikkeissä esiintyy yksityisten ihmisten auttamistyötä, mutta sitä tekevät usein tavalliset ihmiset, joilla ei ole lastensuojelun eikä sosiaalityön asiantuntemusta.

– Kun tapahtuu jotain vakavaa, maallikolla ei ole erityisosaamista. Hän voi kyllä kehottaa ihmisiä hakemaan apua, mutta he eivät kuitenkaan välttämättä sitä hae, toteaa Johanna Hurtig.

Lähde:

Katja Kuokkanen: Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot ovat pitkiä. Helsingin Sanomat 16.1.2020, A 10.

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Vanhoillislestadiolaiset: Lasten hyväksikäyttö on tuomittavaa

Vanhoillislestadiolaiset ovat täsmentäneet liikkeensä kannan osana  keskustelua, joka käynnistyi vuodenvaihteessa. Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko on vaatinut pedofiilien järjestelmällistä pysäyttämistä evankelisluterilaisessa kirkossa ja sen herätysliikkeissä. Esko toi kantansae esiin kun lestadiolaisessa Rauhan Sana -liikkeessä paljastui räikeä lasten hyväksikäyttörikos. Pietarsaarelainen Rauhan Sana -lestadiolainen maallikkosaarnaaja oli käyttänyt hyväkseen ainakin 11:tä lapsenlastaan.

SRK tiedotti helmikuussa 2010 kantanaan pedofiileista hengellisissä liikkeissä käytävään keskusteluun, että vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan lasten hyväksikäyttö on rikos ja sellaisena tekijän on se tunnnustettava. Vanhoillislestadiolaisten on ohjattava syyllistä tunnustamaan teko viranomaisille. Siis, tämä sen lisäksi että teko on hengellisessä mielessä synti. 

”Suomen vanhoillislestadiolaiset tuomitsevat lasten seksuaalisen hyväksikäytön yksiselitteisesti rikoksena.

– Se on kaikissa tapauksissa synti. Se on Suomen lain mukaan myös rikos, ja jokaisella ihmisellä on velvollisuus viedä asiaa eteenpäin lastensuojelu- tai rikosilmoituksena”, painottaa Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeri Aimo Hautamäki.

Vanhoillislestadiolaiset ja Rauhan Sana -lestadiolaiset ovat eri herätysliikkeitä.

Vanhoillislestadiolaisissa 189 rauhanyhdistyksessä on mukana arviolta noin 50 000 lasta ja nuorta.

– Hyväksikäytetty lapsi tarvitsee apua, eikä häntä saa syyllistää uhriksi joutumisesta, Hautamäki sanoo.

Apua tarvitsee kumpikin osapuoli, mutta pedofiilille anteeksi antaminen ei Hautamäen mukaan tarkoita tapauksen peittämistä.

– Meitä kohtaan voi olla vääriä käsityksiä. Koska ydinsanomamme on opetus anteeksiantamisesta, siihen on saattanut liittyä käsitys, että anteeksiannolla peitetään tällaiset rikokset, Hautamäki miettii.

Siksi Hautamäki korostaa nyt sitä, että vanhoillislestadiolaisen yhteisön tehtävä on ohjata pedofiili tunnustamaan rikoksensa.

– Hänkin on terapian tarpeessa, jotta hän pystyisi edes hillitsemään taipumustaan, Hautamäki sanoo.

(Tiivistelmä Helsingin Sanomien artikkelista; Katja Kuokkanen 16.2.2010)

Päivämies-lehti: ”Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos”

SRK:n Päivämies-lehti julkaisi kannanoton hyväksikäyttöasiasta 27.1.2010. pääkirjoituksessaan. Se ei jätä arvailujen varaa siitä, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen etu ei ole vaieta tai peitellä mahdollisia rikoksia. Lehti painottaa myös samaa kuin tutkija Johanna Hurtig:  asian selvittämiseen ja uhrien tukemiseen tarvitaan aina asiantuntevaa ammattiapua.

”Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta.”

”Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.”

Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.”

Päivämies 27.1.2010, pääkirjoitus.

Lue lisää aiheesta:

Lucas:  Alinta kastia ovat naiset ja lapset (Johanna Hurtigin näkemykset, pohjautuen Virpi Hyvärisen haastatteluun Kirkkotie -lehdessä 5/2010, s. 8 – 9,  sekä

Tommi Niemisen artikkelikokonaisuuteen Syntisten piiri. Helsingin Sanomat 1.5.2010, D1-2).

Tommi Nieminen: Hyväksikäytetty Minna – Tutut miehet raiskasivat, lestadiolaisyhteisö vaikeni. Helsingin Sanomat 1.5.2010, D2.

Susanna Kemppainen: Lestadiolaisvaikuttajan raiskaussyytteitä puidaan käräjillä. Kaleva 12.1.2011.

Lasse Kerkelä & Katja Kuokkanen: Rauhanyhdistyksen ex-johtaja vangittu epäiltynä insestistä. Helsingin Sanomat 29.9.2010; paperilehdessä s. A6.

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

 Kymmenet hyväksikäytetyt lähestyneet kirkkohallitusta. Turun Sanomat 20.4.2010.

Kymmenet seksuaalisen hyväksikäytön uhrit lähestyneet kirkkohallitusta. Helsingin Sanomat 20.4.2010

Kirkossa ja herätysliikkeissä kymmenittäin pedofiilien uhreja. Ilta-sanomat 20.4.2010.

Avunpyyntö ev.-lut. kirkollemme!

Muutamat seurakunnat ovat tarjonneet suojaa vaikeuksiin joutuneille turvapaikanhakijoille. Mutta kirkossa ei ole tunnistettu, että oman kirkkomme sisälläkin on ”turvapaikanhakijoita”.

Vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä irrottautuva ihminen joutuu usein kokemaan kovia. Häntä voidaan painostaa ja uhkailla, ja sukulaiset ja ystävät saattavat eristää hänet kaikesta kanssakäymisestä. Hänen lapsiinsa voidaan kohdistaa ikävää painostusta ja mielivaltaista leimaamista. Lapsia voidaan manipuloida vanhempiaan vastaan.

Kirkkomme on sanoutunut selkeästi irti hengellisestä väkivallasta. Moni lestadiolaisuudesta irti pyristelevä kaipaisi hengellistä ja psyykkistä tukea vaikeassa elämäntilanteessaan.

Lapsesta saakka vanhoillislestadiolaisuuteen kasvanut putoaa aluksi helposti ”tyhjän päälle”. Elämän ja arjen perusrakenteet tuntuvat murenevan, ja rauhanyhdistyksen piirissä koettu uhkailu ja pelottelu on rankkaa.

Seurakuntiin olisi nyt syytä hankkia asiantuntemusta herätysliikkeisiin ja miksei vapaisiinkin suuntiin kuuluneiden tukemiseksi ja auttamiseksi. Tällaista palvelua käyttäisi varmasti moni painostavasta yhteisöstä erilleen pyrkivä.

Odotamme kirkoltamme vastuun kantamista näistä ”hengellisistä pakolaisista”, niistä kirkkomme jäsenistä, jotka eivät hyväksy vanhoillislestadiolaisuuden sisäistä väkivaltaa.

Moni vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautuva jättää lopulta pettyneenä kirkonkin, koska ei saa mistään tukea. Ei ole kenenkään etu, että nämä kristityt eroavat äiti-kirkosta. Luterilaisessa seurakunnassa he voisivat löytää jälleen armahtavan Jumalan ja saada mielekästä, sielua virkistävää hengellistä toimintaa rauhanyhdistyksen tilalle.

Kirkkomme on sanoutunut selkeästi irti hengellisestä väkivallasta. Sitä ei ole lupa harjoittaa missään kirkkomme piirissä. Siksikin on loogista, että kirkkomme tarjoaisi apua ja hengellistä sekä psyykkistä tukea vanhoillislestadiolaisuuden väkivallasta irti pyrkiville kirkon jäsenille.

Lopuksi myönteisenä merkkinä kirkkomme piirissä lisääntyneestä tietoisuudesta on syytä todeta, että arkkipiispa Jukka Paarma puuttui Oripään suviseurojen puheessaan nimenomaan kolmeen vanhoillislestadiolaisen liikkeen vaikeaan kipupisteeseen, jotka ovat edelleenkin ongelmallisia kristillisen opetuksen kannalta.

Arkkipiispa muistutti vl-liikkeen hengellisestä väkivallasta, hän painotti sitä, ettei ehkäisystä pidättymistä voida kristinopin mukaan pitää autuuden ehtona, ja hän edellytti sukupuolten tasa-arvon noudattamista myös SRK:n johtamassa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.

Kirkon edustajien vaikenemista ja puuttumattomuutta asioihin  ei voida enää perustella sillä, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen vääristymät eivät olisi ev.-lut. kirkossamme korkeallakin tasolla tunnettuja.

Arkkipiispan puhe kokonaisuudessaan täällä.

Lisätietoa:

Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta (Hakomajan tukimateriaali)

Kuka ja mikä minä oikeasti olen?

”Minä lähdin pois”

Miten kirkko voi puuttua hengeliseen vallankäyttöön?

Pohjoisen lapsen raskas koulutie