Teatteriesitys koulussa…

Tämä ärsytti niin että pani kirjoittamaan. Ho-hoi siellä, Kaarina Haukipuro – ollaanko Siionin Kevät -lehdessä ajan tasalla mitä lapsiperheissä uskon kautta asioista ajatellaan? !!  Pakinassa Johanna Rentola muistutti vuonna 2000, että uskovainen oppilas ei saa osallistua koulun järjestämään teatteriesitykseen.  

Rentolalla on varmasti ollut silloin joskus yhdek-sän vuotta sitten periaatteessa oikea ja hyvä tarkoitus. Mutta kouluissakin asiat muuttuvat. Tänä päivänä voi kysyä, kuinka paljon koulun ohjelmaan otetaan opetus-suunnitelmaan sopimatonta sisältöä. Teatteriesitystä ei oteta kouluun, jos sen sisältö sotii yhteisesti laadittua opetussuunnitelmaa vastaan.

Nykyisin ainakin meillä päin useimmat uskovaiset vanhemmat  katsovat, että se mikä koulun ohjelmaan on hyväksytty, ei yleensä ole uskovaisellekaan lapselle sopimatonta. Onko ohjelma, jossa puhutaan vaikkapa luonnonsuojelusta teatterin keinoin, uskovaiselle syntiä esitystavan takia? Ei todellakaan ole. Tässäkin ratkaisee sisältö, ei esitystapa. Tämä periaate on jo pidemmän aikaa ollut siionissa yleisenä ohjenuorana. Tästähän on ollut puhetta seurakuntailloissa ja kirjoituksia Päivämiehessä.

Ihmetyttää että pakina uusittiin lehdessä nyt, yhdeksän vuoden kuluttua.  

Onko tarkoitus että päätellään,  että koulun teatteriesitystä sinänsä pidetään SRK:n taholla yhä edelleen pahana. Mielestäni tässä asiassa on sorruttu hätävarjelun liioitteluun.

Jutun sävy ärsytti meitä myös, suoraan sanoen teennäinen. Saisipa tähän perinteikkääseen lasten lehteen raik-kaita, aitoja juttuja. Kyllähän taitavia ja humoristisiakin kirjoittajia on, löytyisi moniakin. Esimerkiksi opistojen kirjoittajakursseilta. Enemmän elävän elämän makua ja todellisia, lapsia ja nuoria itseään koskettavia aiheita. Lapsille kuuluisi tarjota vain parasta.

Vakavampi kysymys on tietysti se, millaisen käsityksen omastatunnosta ja synnistä opetamme lapsillemme. Onko synti yksittäisten asioiden kuten teatteriesityksen välttämistä?

(Koululaisten äiti)

Hannan erilainen  koulupäivä ”Meillä on huomenna joku teatteriesitys koulussa”, kertoo ekaluokkalainen Hanna äidilleen. Repusta löytyy opettajan antama esite, jossa on värikkäitä kuvia esiintyjistä. Äiti tutkii esitettä ja puhelee, ettei sinne taida olla mukava uskovaisen mennä. Niin Hannastakin tuntuu. Aamulla Hannan kaverit Jenni ja Saara juttelevat jo koulumatkalla tulevasta esityksestä. ”Näin siitä mainoksen televisiossa”, kertoo Jenni innostuneesti. Hanna kuuntelee hiljaa, potkii vain maantiellä eteen tullutta kiveä. Koulussa opettaja alkaa järjestää luokkaa parijonoon teatteriesitykseen me-noa varten. ”Jos joku ei halua lähteä mukaan, voi jäädä luokkaan tekemään läksyjä”, sanoo opettaja ohimennen. Pian hälisevä joukko on saatu jonoon. Hanna jää paikoilleen ja alkaa kaivella läksykirjoja repusta. Luokkakavereiden äänet kuuluvat jo käytävältä. Joku palaa vielä hakemaan unohtunutta reppua luokasta. Hanna yrittää katsoa tehtäväkirjaansa. Sitten on hiljaista. Aikansa hän tekee tehtäviä, mutta unohtuu kuuntelemaan kellon raksutusta. Aamulla äiti oli vielä soittanut opettajalle ja kysynyt, voiko Hanna olla pois teatteriesityksestä. Opettaja oli luvannut ja kertonut, että hänellä on aikaisemminkin ollut uskovaisia oppilaista. Lopulta käytävästä alkaa kuulua teatterista palaavien kavereiden ääniä. Jenni kurkistaa ovesta ja huudahtaa: ”Täälläkö sinä olet, mikset tullut mukaan?” ”Olen uskovainen, siksi en halunnut tulla”, vastaa Hanna. Jenni on hetken hiljaa, mutta tulee sitten Hannan luo ja sanoo: ”Ei se mitään, mutta nyt on kello jo soinut välitunnille, mennään hyppimään ruutua.” Nopeasti Hanna pakkaa reppunsa ja lähtee Jenni perään. Jostain syystä askel tuntuu kevyeltä. Johanna Rentola Siionin Kevät 11/2000, uudelleen julkaistu Siionin Kevät 10/2009, s. 14-15.

Lue myös:

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Armoneuvot päälaellaan

Vuokko Ilola: Vl-vanhemmuuden tuskaa

Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

Pohjoisen lapsen raskas koulutie

Miten voi olla mahdollista, että vl-liike vetää maan eri osissa täysin eri linjaa monissa asioissa. Etelän suurissa kaupungeissa linjat ovat ihan toiset kuin täällä pohjoisessa, erityisesti maaseudun pikkupaikkakunnalla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa se, miten lapset osallistuvat koulujen järjestämiin teatteri- ja elokuvaesityksiin. Etelässä valtaosa vl-perheiden lapsista osallistuu näihin normaalisti muun luokan mukana. Oikeastaan ainoa, josta lapset jättäytyvät pois, on tanssinopetus. Tässäkin on sitten lipsuttu lukiolaisten vanhojen tanssien kohdalla. Mutta mitä kauemmas tullaan maaseudulle, sitä tiukempaa rajaa vedetään. Niin tässä kuin muissakin asioissa.

Pohjoisen lapsilla on ankarampi ja raskaampi kouluaika, kaiken kaikkiaan! Olen paljon ajatellut sitä että olisiko meidän lasten ollut sittenkin parempi kasvaa etelässä.

Täällä pohjoisessa kuitenkin Oulun seutu poikkeaa muusta, ”syvästä maaseudusta”, sillä mitä lähemmäksi Oulua mennään sitä vapaampi on käsitys esimerkiksi videoissa tai nukketeatterissa.  Mikä on ihan oikein, se ei ole mikään pelastumiskysymys, onko kotona videolaite vai ei. Eikä tavallinen satu joka esitetään nukketatterina, kertakaikkiaan voi olla syntiä. Miksi se olisi? Mutta täällä ”korvessa” suhtautuminen piirrettyihin ja nukketeatteriin on äärimmäisen kielteistä. Samaten klassisen musiikin konserteissa käymiseen. ”Ei sovi uskovaiselle.”

Ja koulutelevisio sitten. Naapuri-ry:llä uskotaan yleisesti että lasten täytyy kieltäytyä tv-ohjelmien katselemisesta ja pyytää opettajalta ”muita tehtäviä” siksi ajaksi. Kuitenkin tämä kielto kumottiin jo yli 20 vuotta sitten!

Entä lapsiasia. Etelässä ehkäisyn käyttö kun äidin vointi sitä vaatii oli yleisesti hyväksyttyä. Täällä se on täysin kiellettyä. Täällä pitäydytään edelleen jyrkässä ”ehkäisy on synti kaikissa muodoissaan” -kannassa.

Ihan kun Suomessa olisikin kaksi eri vl liikettä? Tuntuu että kun paikkakuntaa vaihtaa, niin mikään muu ei ole enää sallittua kun istua seurapenkissä ”harmaahiirenä” ja vailla kulttuurin ja aikansa seuraamista. Täällä tuntuu sekin että kaikki kanssakäyminen muitten kuin uskovaisten kesken on ”paheksuttavaa”. Etelässä pidettiin, että on OK kun nainen on pienesti-siististi meikannut, eikä hiusten sävyttelyä paheksuttu. Ja sopii olla myös ei vl ystäviä. Onko tämä nyt sitten sitä hoitokokousten pelkoa 30 vuodenkin jälkeen, jotenkin varmuuden vuoksi?

Ristiriita vl-liikeen sisällä kasvaa jatkuvasti. Toiset ovat sitä mieltä että me elämme oman aikamme ihmisinä tässä ajassa eikä normaaleita nyky-yhteiskunnan asioita voi Raamatun pohjalta syntinä pitää. Uusienkin ilmiöiden kanssa on opittava elämään, ja lapsemme valmistautuvat elämään 2000-luvun todellisessa maailmassa, eivät jossain 1970-luvulla.

Toiset taas vetävät linjaa että parempi on eristäytyä niin pitkälle kun mahdollista ja elää jatkuvassa kieltäymyksessä. Sellaisissakin asioissa joiden synnillisyydestä ei Raamatussa puhuta mitään.  Ei kai kukaan uskovainen voi väittää, että oululainen videoita katsova perhe pääsee taivaaseen, mutta koillismaalainen videoperhe joutuu kadotukseen.

Mistä siis on oikeastaan kyse kun eri puolilla maata olevat uskovaiset vetävät eri linjaa?

Lue lisää:

Teatteriesitys koulussa

Lestadiolaiseet keskustelevat nyt kiivaasti oikeista elämäntavoista

Synti vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaan

Syntilista

Hakomaja: Mikä on syntiä?

Uskottomien uskottomana lapsena

Tutkimus lasten suojelusta uskonnollisissa yhteisöissä käynnistymässä

Mitä jälkiä vanhempien ankara usko jättää lapsiin? Helena Itkosen vieraina Katriina Järvinen, Soili Juntumaa ja Teuvo Moisa TV2:n ohjelmassa Inhimillinen tekijä:

http://areena.yle.fi/video/810074

(Katsottavissa 26.2.2011 klo 21.00 saakka.)