Rakas veli -verkosto ja vl-uskonoppi syy hyväksikäytön yleisyyteen

 

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja rikosten piilottaminen ovat johdonmukainen seuraus vl-yhteisön opista, sen käytännöistä ja rakenteista. Kyse on yhteisöllisestä rakas veli -järjestelmästä.  – Tälläkin hetkellä liikkeessä toimii miehiä, jotka ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen. –  Tutkija Johanna Hurtig.

Yksilön oikeuksien riisto on jokaisen vl-uskovaisen arkea

– Kun tarkastelee vanhoillislestadiolaisen yhteisön oppia ja käytäntöä hyväksikäytön uhrien kokemusten kautta, havaitsee, että hyväksikäyttöön eli yksilön oikeuksien riistoon kuuluvat tekijät ovat osa yhteisön jokaisen jäsenen arkea, painottaa  YTT Johanna Hurtig selostaessaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan tutkimuksensa tuloksia. Tulokset julkaistiin kirjassa Taivaan taimet (2013). Kaleva haastatteli tutkijaa kirjan ilmestyessä.

– Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on johdonmukainen seuraus vl-yhteisön rakenteista, painottaa tutkija.

Mistä näissä rakenteissa on kyse?

– Odotus lapsenkaltaisesta luottamuksesta ja kritiikittömyydestä, suostuminen omia ajatuksia, hyvinvointia ja tunteita vastaan sotiviin asioihin, ajatus kyvyttömyydestä omiin moraalisiin valintoihin sekä itsensä ja heikompien puolustamisen uhkaavuus ovat kulttuurisia asioita, joita odotetaan kaikilta vanhoillislestadiolaisen yhteisön jäseniltä, analysoi Hurtig Kalevan haastattelussa.

– Olen surullinen ja pettynyt siihen, miten vaarallista heikompien puolustaminen on yhteisössämme. Olen nähnyt liian monen kohdalla, mitä vaikeuksia seuraa, kun yrittää toimia

Ulkopuolinen. Pakolainen.

Luin Jennin kirjoituksen Häpeästä rohkeuteen ja ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani.  Hänen kokemuksensa tuntuu tutulta.  ”Ulkopuolisuuden tunne.” Se kosketti. On muitakin jotka ovat kokeneet saman kuin minä.

Itselläni oli läpi lapsuuden aina jokin tunnistamaton, mutta selvästi erilaisuuden, vierauden ja ulkopuolisuuden tunne. En osannut selittä sitä itsellenikään mistä oli kysymys. Olen ollut sen ymmärtämisessä täysin jumissa. Olen nyt, 35-vuotiaana, terapian läpikäyneenä ja perheellisenä työstänyt lapsuuden kokemuksia aika paljon. Kun saa omia lapsia, näitä asioita alkaa katsoa toisella tavalla.

Jokin avain lukkoon oli lukea Hanna-Leena Nissilän kirjoituksesta, miten kääntöpuolena

”Kunpa olisit kuollut ennen kuin jätit uskon”

”Jos ajattelen lapsuutta vain lestadiolaisuuden uskon ja sen opetuksien näkökulmasta, se oli kamala. Minä en lapsena enkä nuorena voinut yhteisössä ja sen opetuksissa koskaan hyvin.”

”Toivon, että jokaisessa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä elävällä saisi olla yhtälainen oikeus valita myös toisin. Siihen voisi olla enemmän mahdollisuuksia jo lapsena, ja sitä pitäisi pystyä tukemaan yhteisön sisältäkin.” – Olli  K.

Olemalla vain minä olen minä

– Kunpa sinä olisit kuollut, ennen kuin lähdit.

Sen minulle sanoi useampi vanha ystäväni, kun lähdin useampi vuosi sitten vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä. Sen olen kuullut sanottavan myös monelle muulle.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska tämä on ollut minun kasvuympäristöni. Koen itse, että kasvoin yhteisöstä irti jo pienestä lapsesta.

Yhteisön jättämät jäljet ovat kuitenkin hyvin lopullisia.

Yhteisö tulee seuraamaan aina elämässäni jollakin tasolla mukana. Vaikka se ei enää ole ollut vuosiin minussa, suurin osa suvusta siihen kuuluu.

Kaikki se mitä

Tunteet ja arki suurperheessä – kerro kokemuksistasi graduntekijälle

Onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia elämästä lestadiolaisen suurperheen jäsenenä? Nyt on tilaisuus saattaa ainutkertaisia henkilökohtaisia kokemuksia ja oivalluksia tutkimuksen aineistoksi.

Tampereen yliopistossa opiskeleva Tuuli Leinonen toivoo kuvauksia henkilökohtaisista kokemuksistasi. Hän on laatimassa aiheesta pro gradu -tutkielmaa, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen kielteistä suhtautumista raskauden ehkäisyyn.

Mitä seuraamuksia tästä on ollut sinun elämässäsi, lapsena, nuorena ja aikuisena? Millä tavoin 

Tuoko Verkko-Päivämies vapauden keskusteluun?

Keskusteluissa korostui yhteinen näkemys siitä, että julkaisutyötä on turvallista jatkaa Jumalan sanan kestävällä ja varmalla perustalla. – Päivämies 17.10.2012.

SRK:n laajalevikkisin julkaisu, Päivämies-lehti, alkoi ilmestyä 2.4.2014 myös verkkoversiona. Lehteä on jo jonkin aikaa julkaistu maksullisena digilehtenä.

Verkkolehti on oma mediaformaatti, joka on suunniteltu nähtävästi näyteikkunaksi

Yhteinen kohtalomme: kipinä pimeydessä, kaikille sama

Olen 29-vuotias perheetön mies, entinen lestadiolainen. Siitä päivästä lähtien kun sisareni 37-vuotiaana kuoli äkillisesti, keskellä parasta elämää, on kuolema ja elämä olleet ajatuksissani. Tapaus käänsi mieleni ja suhteeni uskomiseen uusille urille.

Kun koko perhe olimme shokissa, ensin tuntui että usko olisi lohduttava asia. Nyt jos koskaan Jumala pystyy lohduttamaan. Mutta tapaus oli kaikessa pysäyttävyydessään niin epäoikeudenmukainen, varsinkin äidittä jääneiden lasten kannalta, että pikkuhiljaa tajusin, ”näin ei hyvä jumala koskaan tekisi”. Ei se voinut olla minkään ”hyvän olennon ” tietoisen harkinnan tulos.

Luin paljon Raamattua silloin, varmaan ensimmäistä kertaa elämässä oikein kunnolla. Otin selvää myös joittenkin Raamatun tekstien taustoista. Pääsin myös keskusteluihin erään papin kanssa.

Tie ei ollut ihan helppo. Niin vaikea kuin sitä olikaan myöntää aluksi, päädyin tähän: sisartani kohdannut äkillinen kuolema oli sattuma. Kauhea asia, joita tapahtuu. Tapaus jolle on olemassa biologinen selitys. Piste.

Nykyään olen sitä mieltä, että jumala on joko sokea, kuuro ja autistinen tapaus, tai häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Ei ihminen itse tiedä, käykö hän kohti vihaa vai rakkautta. Kaikki, mikä hänen eteensä tulee, on turhuutta.

Koska kaikkien kohtalo on sama: niin jumalisen kuin jumalattoman, niin hyvän kuin pahan,  puhtaan ja saastaisen, uhraajan ja sen joka ei uhraa.

Hyvän käy samoin kuin syntisen, valan vannojan samoin kuin vannomista karttavan.

Kaikessa, mikä auringon alla tapahtuu, on lohdutonta juuri se, että jokaisen kohtalo on sama, niin kuin sekin, että ihmisen sydän on pahuutta täynnä ja että hänen sisimmässään asuu mielettömyys koko hänen elinaikansa, ja sen jälkeen — suoraa päätä vainajien joukkoon!

Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.

Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus

Vaikeita aikoja on, erityisesti ehkä perheenperustamisiässä. Kotiin tullessa siellä ei ole ketään. Ihmissuhteet pitää hankkia päivästä toiseen. Toiset kokevat läheisyyden tarpeen voimakkaasti. Elämä voi tuntua ikävältä, kun ei ole fyysistä rakkautta eikä lapsia.

– Tuula Stenius kirjoitti muutama vuosi sitten Päivämieheen harvinaislaatuisen, tärkeän kirjoituksen siitä, mitä on elää ilman puolisoa ja ilman seksuaalista ja henkistä kumppania. Miten sen kokee se ns. sinkku, jolle Taivaan Isä on antanut tämän osan.

Moni tuntee vastenmielisyyttä käyttää sanaa sinkku. Se tuntuu rumalta sanalta. Vain parisuhde, ja hetero-sellainen, on se NORMI. Mutta mehän olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Se mikä meitä ihmisinä yhdistää, uskon lisäksi, on että jokainen kaipaa kiintymystä, rakkautta, kosketusta. Kahdenkeskistä rakkaudelle perustuvaa intiimiä läheisyyttä ja kosketusta. Seksiä, vaikka sitä sanaa me emme käytä.

Kysymystä pohdiskeli jokin aika sitten eräs vanhoillislestadiolaisen kodin kasvatti anonyymisti, eräässä blogikirjoituksessa. Puhutteleva kirjoitus, jossa tarkastellaan rohkeasti ja suoraan sitä mitä useat kokevat tänä päivänä. Ihmiselämän herkimpiä kysymyksiä.

Ei-kukaan ei ole koskaan

”Tunnen usein olevani muukalainen, niin myös seksin ja suhteitten maailmassa. Olen kasvanut maalla, konservatiivisen herätysliikkeen piirissä ja ilman televisiota.

En tiedä, kuinka helppoa ihmisillä on ylipäänsä ymmärtää omaa kehoaan ja seksuaalisuuttaan, mutta ainakin analyyttiselle, koulukiusatulle, uskovaiselle tytölle se on vaikeaa.

Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetettu käsitys,  että tämä uskonyhteisö on ainoa oikea ja erehtymätön, ja siihen liittyvä vaatimus kuuliaisuudesta liikkeen normeille muodostavat vaarallisen yhdistelmän. Se on johtanut kohtalokkaaseen piittaamattomuuteen  rikosten kohteiksi joutuneiden lasten kohdalla.

Erehtymättömyyteensä ja pyhyyteensä luottava yhteisö on ollut sokea epäkohdilleen. Liikkeen jäsenten piirissä ilmennyt kyvyttömyys empatian ja heikompien suojeluun on tyrmistyttänyt ulkopuolisia, esimerkiksi hoitokokousväkivallan ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön tultua julkisuuteen.

– Lasten kärsimys on sivuutettu. Ensi sijalle  on asetettu kuuliaisuus kollektiiville.  Näin totesi YTT, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig puhuessaan

Uskoni ei ole yhteisön, vaan Jumalan armon varassa

Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.  (Room 9:16.)

On jo pitkän aikaa

Aila Ruoho: Ilman seurakuntaoppia SRK-lestadiolaisuuden korttitalo romahtaisi

Teologi ja tietokirjailija Aila Ruoho jäsensi blogikommentissaan osuvasti SRK-lestadiolaisen opin ydinkysymyksiä. Ruoho on tullut tunnetuksi hengellisen väkivallan tutkijana. Hän on myös tehnyt uraauurtavaa työtä käynnistämällä uskonnollista väkivallasta kärsineille ihmisille tarkoitetun tukitoiminnan  luterilaisessa kirkossa seurakuntatasolla. Hänen hengellistä väkivaltaa ja vallankäyttöä tarkasteleva kirjansa Päästä meidät pelosta  on määrä ilmestyä vuoden 2013 alkupuolella  (Nemo 2013).

Aila Ruoho kiteyttää kommentissaan SRK-lestadiolaisuuden ongelmien generaattorin, seurakuntaopin, joka on opin perustava lähtökohta. Ilman seurakuntaoppia koko vl-oppirakennelma sortuisi kuin korttitalo, toteaa hän. Tämän on moni vl-uskovainen itsekin havainnut.

Oma yhteisö uskomisen kohteena