Vanhoillislestadiolaisuusko miesvaltaa?
Vanhoillislestadiolaisuuden miesvalta eli patriarkaatti ei ehkä ole yksiselitteinen, koska toki kodin piirissä naisella, eli naimisissa olevalla suuren perheen äidillä, on tosiasiallista valtaa.
Mutta toisaalta. Vanhoillislestadiolaisen naisen on jätettävä pois ulkoisesta olemuksestaan paljon sellaista mikä on meidän kulttuurissamme yleistä ja tavanmukaista, kuten luovuttava meikkaamisesta, muusta koristautumisesta (esim. korujen laittaminen korviin on synti, muualle sallittua).
Mutta kaikkein vakavin patriarkaatin eli miesvallan osoitus on tietysti se, ettei nainen saa itse päättää eikä vaikuttaa perheensä lapsilukuun. Eli omaan ruumiiseensa.
Naisen todelliset mahdollisuudet kieltäytyä seksistä silloin kun hän ei sitä halua ovat hyvin rajalliset. Käytännössä nainen joutuu alistumaan seksiin usein vastoin tahtoaan.
Nimittäin, jos hän raskauden pelon takia kieltäytyy seksistä, hän voi ajaa miehensä itsetyydytykseen joka on synti, tai pornoon (samoin synti) tai jopa sivusuhteeseen eli huoruuteen. Päivämies-lehden kirjoituksissa on selibaattikin julistettu synniksi, satunnaista aivan lyhyttä aikaa lukuunottamatta.
Tässä partiarkaatti näkyy kiistattomasti: miehen luovuttamattomassa oikeudessa siittää jatkuvasti eli levittää geenejään. Naisen ihmisoikeuksista ei ole puhettakaan.
Toiseksi patriarkaatti on varmistanut naisten saannin sillä, että lestadiolaisnainen ei saa valita itse aviopuolisokseen ketä haluaa, vaan hänen on avioiduttava lestadiolaismiehen kanssa.
Toki tämä kielto koskee myös miehiä, mutta miehiä on liikkeessä huomattavasti naisia vähemmän. Lestadiolaismiehet yleensä saavat kumppanin. He avioituvat usein hyvinkin nuorena.
Sen sijaan joka ikäluokasta joutuu sadoittain jos ei tuhansittain nuoria naisia jättäytymään sinkuksi vastoin tahtoaan. Näille naisille ei vain yksinkertaisesti riitä avioitumisikäisiä lestadiolaismiehiä puolisoksi.
Nimimerkki ”Tilastotietoa” 12.4.2008:
”Tein tilastoa pari vuotta sitten erään suuren ry:n osalta yksinäisistä naisista. Laskin Päivämiehen joulutervehdyksistä yksin tervehdyksen jättäneet naispuoliset henkilöt, joita oli 480 henkilöä. Oletin, että tervehdyksen jättää yksin erillään perheestään ehkä 18 vuotta täyttänyt henkilö, poikkeuksia voi tietysti olla. Toinen oletus oli, että naispuolisia leskiä olisi 100 henkilöä. Näin ollen jäljelle jää 380 naimaikäistä naista. Valitettava tosiasia on, että samaisella ry:llä miehiä on kourallinen!”
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5608545/29903486
Mutta nämä naiset eivät rohkene ottaa sitä askelta, että vastaisivat ei-lestadiolaismiehen osoittamaan kiinnostukseen myönteisesti. Jos nimittäin nainen avioituu ulkopuolisen kanssa, hän tekee niin suuren synnin, että hän joutuu tekemään parannusta koko seurakunnan edessä julkisesti. Julkirippiä. Tai joutuu ulos.
| Julkisesta synnistä on tehtävä julkinen parannus. Samoin, jos on avioitunut epäuskoisen kanssa, on siitäkin tehtävä julkinen parannus. (Päivämies, 29.11.1978) |
Liikkeessä on tuhansittain naisia, jotka ovat tästä syystä joutuneet tai suostuneet vastoin tahtoaan luopumaan omasta rakastetusta, elämänkumppanista, sukupuolielämästä, omista lapsista ja perheestä, omista lapsenlapsista… loppuelämäkseen.
Tottakai patriarkaatin yksi osoitus on myös se tosiasia, että SRK, liikkeen keskusjärjestö joka on toiminut sata vuotta, ei ole huolinut johtokuntaansa yhtään naista. ensimmäinen nainen esim. Oulun rauhanyhdistyksen johtokunnassa oli vuonna 1956 valittu Betty Kuusikko.
Vanhoillislestadiolaisuudessa enemmistö jäsenistöstä on nykyisin naisia. Heillä ei ole liikkeen ylimmässä johdossa yhtään edustajaa. Johtokuntaan kuuluu vain 24 miestä.
Samaten puhujainkokoukseen osallistuu vain miehiä: 600-900 miestä, sillä puhujissakaan ei ole ollut yhtään naista sitten 1800-luvun. Vielä liikkeen alkuvuosikymmeninä myös naiset toimivat sananjulistajina.
Kaleva-lehden haastattelussa 22.3.2009 SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen vastasi toimittajan kysymykseen naisten asemasta:
Nähdäänkö vielä päivä, jolloin SRK:n johtokunnassa on naisia?
”Minä en siihen ota kantaa, mutta lähtökohtana on ollut se, että johtokunnan koostumus nousee Uuden testamentin vanhin-ajatuksen pohjalta. Uuden testamentin mukaan seurakuntien päättäjät olivat miehiä kuten nyt meidän piirissämme. Paikallisissa rauhanyhdistyksissä naisia on myös johtokunnissa.”
”Siitä, voisiko nainen olla liikkeessämme puhujana, ei minun korviini ole tullut edes keskustelua.”
Kalevan haastattelussa vuonna 2004 Voittosen vastaus oli sama. ”Sananpalvelijana vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on ollut ja on mies, saarnamies.” (Kaleva 2.7.2004.)
* * *
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys Ry:n vuosikokous pidettiin lauantaina 30.6.2007 Valkealatalolla, Valkealassa. Paikalla oli 310 edustajaa 150:stä rauhanyhdistyksestä. Vuosikokous päätti useista henkilövalinnoista.
Kiistaton osoitus miesten suosimisesta johtokunnan jäsenten valinnoissa
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja vaihtui
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokous pidettiin suviseurojen yhteydessä lauantaina 30.kesäkuuta Valkealassa. Vuosikokous ja uuden johtokunnan järjestäytymiskokous päättivät useista henkilövaihdoksista.
Johtokunnan jäsenistä on erovuorossa vuosittain neljännes. Erovuoroisten tilalle valittiin lääninsosiaalitarkastaja Toivo Haataja Hauholta, rehtori Mikko Kinnunen Reisjärveltä, rehtori Pentti Rentola Alajärveltä, työnjohtaja Pekka Nurmela Helsingistä, lehtori Aimo Helén Kärkölästä ja rehtori Pekka Vuonokari Nakkilasta. Johtokunnassa on yhteensä 24 jäsentä.
Vuosikokouksessa päätettiin myös SRK:n julkaisujen toimitusneuvoston jäsenistön valinnasta. Erovuorossa oli kaksi toimitusneuvoston jäsentä. Heidän tilalleen valittiin kappalainen Timo Riihimäki Limingasta ja rehtori Matti Taskila Kannuksesta. Toimitusneuvostossa on kaikkiaan 8 jäsentä.
Uuden johtokunnan järjestäytymiskokouksessa 30. kesäkuuta SRK:n johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin rovasti Olavi Voittonen Oulusta. Puheenjohtajan tehtävästä väistyi oulunsalolainen maanviljelijä Matti Lääkkö, joka toimi tehtävässä vuodesta 1992 lähtien. Järjestäytymiskokous valitsi uudeksi 1. varapuheenjohtajaksi rehtori Matti Taskilan Kannuksesta ja 2. varapuheenjohtajaksi luokanopettaja Pentti Saulion Jyväskylästä.
Suviseuratiedotus
30.6.2007
http://www.suviseurat.fi/2007/ajankohtaista21-fi.html
Osuva kommentti vilkkaassa nettikeskusteluissa, kun nimimerkki ”Maalaispoika” totesi Suomi 24 -palstalla pian Voittosen haastatttelun jälkeen:
”Voittosen haastattelu Kalevassa reilu viikko sitten nosti esille erään teeman, jota olen viikon mielessäni pyöritellyt. Kun kysyttiin, miksi SRK:n johtokunnassa ei ole naisia, Voittonen totesi asian liittyvä UT:n aikaiseen vanhemmiston toimintaan. En muista sanoja tarkasti.
Tämä linjaus on mielenkiintoinen ja tärkeä. Voisi kysyä näin: Miten ajatus eroaa faktisesti esikoisuuden opetuksesta seurakunnan vanhimmista tai vanhinten seurakunnasta? Ei mitenkään.
Tämä kannanotto selittäisi osaltaan sen vaikeuden, joka on liittynyt ja liittyy edelleen keskusteluun huoneenhallitusopista. Siinä postuloidaan kristillisyyteen ”laiteiden keskellä elävä ydin ja taso, taso, jolle kuuluu lupa, oikeus ja asema esittää opillisia linjauksia, vartioida oppia ja elämää ja vaatia tälle kaikelle kuuliaisuutta. Ja kun kyseessä on Jumalan ääni, olisi jotenkin kummallista, jos jonkun seurakuntalaisen omatunto olisi tätä ääntä vastaan. Saatika turmeltunut järki.
Mutta perinteinen luterilainen malli menee samalla menojaan. Kyllä siinä jokaisella uskovaisella on Jumalan sanan lujassa rakenteessa sellainen perusta, jolla sekä opetukset että opettaja arvioidaan ja arvostellaan. Ja ytimessä on puhtaan evankeliumin käsite. Siinä uskovainen, Raamatun teksti ja Jumala muodostavat sellaisen kolmiyhteisyyden, joka kieltäytyy kuuliaisuudesta lain saarnan edessä. Olipa sen esittäjä tai vaatija kuka tahansa.”
Lue aiheeseen liittyvää:
Alinta kastia ovat naiset ja lapset
Maria Lähteenmäki: Suljetun yhteisön pimeä puoli
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Minusta artikkeli tuo hyvin esiin naisten osan tai osattomuuden vanhollislestadiolaisuudessa. Minulle itselleni tuo osattomuus oli yksi keskeinen syy, miksi jätin liikkeen.
Lapsuuteni useita vuosia varjostivat äitini toistuvat keskenmenot. Hän tunsi itsensä huonommaksi, kuin isojen perheiden äidit, joille lasten saaminen ei näyttänyt olevan mikään ongelma. Pelkäsin menettäväni äitini mutta torjuin tunteen pois tietoisuudestani. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei äitini ollut ainoa ahdistunut nainen.
Nuoruusiässä ajatus suurperheestä ahdisti minua jopa niin, etten pystynyt iloitsemaan tulevaisuudesta ja suunnittelemaan sitä.
Varhaisaikuisuudessa tajusin, että pelkoni suurperheen äitiydestä on ehkä turha. Vapaita vl-miehiä oli paljon vähemmän kuin naisia, ja heistä oli maksimaalinen kilpailu. Sisarten keskinäinen kyynärpäätaktiikka ja toisten ulkopuolelle sulkeminen oli kristillisen rakkauden irvikuva. Löysin myös yhden syyn miesten vähyydelle, kun tapasin useita ikäisiä entisiä vl-miehiä. Useat heistä olivat lähteneet liikkestä joukolla 1970-1980-luvun taitteen hoitokokousten seurauksena. Osa oli jättäytynyt pois kokouksista, näin kieltäen uskon. Joillekin oli osoitettu valinta: nyt teet parannuksen tästä tai et ole enää uskovainen. Osa oli vain todettu epäuskoisiksi.
Lopullinen yksi laukaiseva tekijä irtautumiseeni oli meikkauskielto. Monet vl-naiset olivat kanssani sitä mieltä, että kysymyksessä on kulttuurinen tapa, jotkut taas pitivät sitä Jumalan tahtona, koska uskovaiset eivät tee niin. Minulle meikkauskielto merkitsi samaa kuin huntupakko, naisen merkitseminen tiettyyn uskonnolliseen ryhmään kuuluvaksi ulkoisella merkillä. Lisäksi mielestäni se on yksi tapa kontrolloida naisen seksuaalisuutta.
Vanhollislestadiolaisuus on partiarkaalinen järjestelmä erityisesti siksi, että nainen voi edetä parhaimmillaan pyhäkoulunopettajaksi (sitä tehtävää väheksymättä) tai keittiötoimikunnan puheenjohtajaksi. Jos vaikutusvaltaiset asemat on ainoastaan miehillä, väistämättä naisten ääni ei kuulu. Monet lestadiolaiset toki näkevät SRK:n vain maallisena organisaationa. Siksi onkin kiinnostavaa, mikä estää naisia olemassa esimerkiksi työvaliokunnan jäseniä.
Kaikkein vaikeinta minulle oli kuitenkin raadollisen todellisuuden ja julistettujen ihanteiden kuilu. Ison rauhanyhdistyksen nuorten illassa saattoi istua lähes sata nelikymppisiä naista kuuntelemassa alustusta seurustelusta ja avioliitosta. En saanut paljonkaan eväitä elämääni ihanteita kiillottavista puheista. Julkinen keskustelu elämän ongelmista oli todella vähäistä.
On helppo sanoa liikkeestä lähteneelle, että synti oli siihen syynä. Itse koin, että on valheellista olla mukana liikkeessä, joka ei kohtaa jäsentensä todellisuutta eikä yhteiskunnan muutosta.
Vanhollislestadiolaisuus tuntuu olevan sokea sille, että se on myös sosiaalinen liike, jolla on vastuuta jäsentensä hyvinvoinnista.
TM Mari Leppäsen pro gradu -tutkielmasta:
”Olavi Voittosen kommentti SRK:n johtokunnan miehisyydestä Kalevassa vuonna 2009 oli hämmästyttänyt ja suututtanutkin naisia. ”Se oli ihan käsittämätön floppi”, totesi yksi haastatelluista ja pohti, että ”kuinka uhattu hän oli siinä keskustelussa, että hän vetäisi sellaisen jutun”. Toinen haastatelluista oli sitä mieltä, että SRK:n johtokuntaan ei saada yhtään naista, niin kauan kuin liikkeen johdon piirissä vaikuttaa esikoislestadiolainen käsitys hengellisestä hallituksesta. Eläkkeellä oleva haastateltu ihmetteli sitä, kuinka kauan on ylipäätään hyväksyttyä, että SRK:n johtokunnasta puuttuu naisedustus.”
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26561/naispapp.pdf?sequence=1