Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa


Vaikka sanotaan että mitään sääntöjä ei ole jonka mukaan toimitaan, käytäntö on eri. Sääntöjä ei ole, mutta jos kuitenkin rikot  kirjoittamatonta sääntöä, sua ei pidetä enää uskovaisena.

 

Miksi sanotaan että sääntöjä ei ole, kun niitä kuitenkin on? Sanotaan muuta kuin mikä on todellisuutta.

Niin kauan kun ihminen on onnellinen elämässään ja mielellään elää normien mukaan, hän ei tavallisesti koe painostusta. Ongelmat nousee pintaan ja asiat muuttuu vasta sitten kun kyseenalaistaa jonkin säännön. Silloin yhteisö painostaa sinua valitsemaan joko uskon tai maailman. Eli sinut voi heittää uskovaisten joukosta maailmaan jokin sellainen asia, jolla ei ole edes mitään tekemistä uskomisen kanssa.

Sellaisen asian takia josta me itte sanotaan että ei se ole olennaista… Siis, onhan se olennaista jos siitä tehdään uskomisen este!?

Kuulun itsekin vl-piireihin, mutta olen kyseenalaistanut näitä juttuja rankastikin välillä. Enää en suostu allekirjoittamaan asioita jotka mielestäni täysin vailla mitään järkeä.

Tilanteen näkee nuorten ja oman ikäisteni kolmikymppisten kohdalla. Moni kieltää uskonsa tai kamppailee sinä joko tai. Mutta kun nuori kieltää uskon, taikka vaan kieltäytyy käymästä seuroissa, pitäis tietenkin pohtia onko se murrosiän uhmaa joka menee ohi vai onko se jotain vakavampaa. Nuorikin saattaisi kaivata lähestymistä ”alhaalta päin”, sielunhoitoa… muta eri tavalla. Oikea sielunhoito ei ole pelottelemista!

Itse en osaa sitä arvioida mistä tällainen on saanut alkunsa enkä mitä kaikkea tästä on seurannut. Herpert  kirjoitti tästä asiasta Mopin palstalla ja viittasi historiaan. Monien sydämen toivomus on että kunpa joku sanoisi esim. suviseuroissa asiat julki ja ääneen. Niin moni ahdistuu tästä miten nyt on.

Nuoren epäilyllä voi olla monta syytä

”Uhma iskee päälle, kun eivät nämä elämäntapa-asiat ole (nuorisolla, ehkei muillakaan) sisäistettyjä, evankeliumin va.ikuttamia elämänvanhurskauden valintoja. Niistä tulee siis uskon ehtoja. Kutsutaan muuten toisinaan myös laiksi, joka on tunnetusti aika vaarallista asettaa evankeliumin edelle.

Ongelma on pitkälti siinä yhtenäiskulttuurin väistämättömässä murtumisessa ja arvojen pluralisoitumisessa, joka meidän agraarispohjaisessa ja kollektiivisessa sisäisessä kulttuurissamme on hyvin vaikea ottaa vastaan, saati käsitellä sujuvasti.

Nuoret, jotka eivät enää ole kasvaneet ”yhden totuuden” kulttuuriin, kohtaavat tämän erilaisten ajattelutapojen kuilun hyvin konkreettisesti saadessaan uskonnollista kasvatusta, ja vastaavat siihen joko a)sopeutumalla kiltisti, vaikkeivät loppuun asti ymmärräkään tai b) panemalla hanttiin, koska eivät ymmärrä.

En pysty ajattelemaan, että se olisi suoraan synti, joka aina laittaisi nuoren epäilemään näitä perinnäissääntöjä.

Uskominen ei ole sääntöjen alla elämistä

Silloinkin, kun käsitellään tätä ”lestadiolaisuus vs. postmodernismi”-kipukenttää, (esim. täällä, muualla netissä tai kanssapuheissa), minua aina pelottaa että kohta lentää lapsi jos toinenkin pesuveden mukana. Eli kun kritisoidaan vanhentuneita käytänteitä, pelkään että (erityisesti) moni ns. heikompi veli tai sisar saa siitä ”syyn” nähdä koko helahoito arvottomana.

Kuinka voitaisiin kritisoida rakentavasti ja samalla tunnistaa ne aarteet, joita edustamaamme vastakulttuuriin (sekä uskonnollisessa että arkisessa mielessä) sisältyy?

Ja kuinka, ah kuinka pystyttäisiin myös nuorille kirkastamaan, että evankeliumi on ihana asia, ja evankeliumin mukaan eläminen ei ole sääntöjen alla elämistä? Vaan että armo, se kuuluisa kotiopettaja, todellakin on armoa, joka vapauttaa (eikä sido) ihmisen elämään Jumalaa rakastaen ja lähimmäisten hyvää tarkoittaen.

Kai se itse pitäisi tajuta ensin, ja saada käsiteltyä kaikki kuuskytluvulle asti juontavat möykyt pois päiväjärjestyksestä – siinä sitä hommaa riittääkin.”

*    *     *

Ajattelemisen aihetta antoi: God’s Peace.

Lue myös:

Johannes Alaranta: Seuraa Minua

Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin? 

Herpert: 

Vuokko Ilola: Emme saa – emme halua

Irtiotto kaksoiselämästä

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema “   

Se mitä ei ole olemassa eli kirjoittamattomat kiellot

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): 2000-luku, armo, elämäntapa, hengellisyys, kaksoisviestintä, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, leimaaminen, manipulointi, meikkaaminen, musiikki, nettikeskustelu, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito, suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, vallankäyttö, vapaus, väkivalta

One response to “Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa

  1. Antti

    Totisesti! Olen samaa mieltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s