Hoitokokoukset pitää selvittää!

Aiheeton syyttely, painostaminen parannuksentekemiseen ”synneistä”, joihin ei ollut syyllistynyt, uhkailu, julkinen nöyryyttäminen ja häpäiseminen, vaatimukset julkiripittäytymiseen seurakunnan edessä  tietyllä tavalla tiettyjä sanamuotoja käyttäen, ihmisten yksityisimpien perheasioiden kaivelu julkisesti – tätähän hoitokokoukset olivat. Tällaiset menettelyt eivät kuulu terveeseen uskonnollisuuteen.  Ne ovat väärää vallankäyttöä.  Ihmisten nöyryyttäminen ja julkinen häpäiseminen uskonnollisilla asioilla osoittaa silkkaa julmuutta. Kun vl-yhteisössä kiellettiin kysyminen, avoin pohdinta ja kriittinen keskustelu, se johti lopulta kautta maan vuosia kestäneeseen organisoituun, ”luvalliseen” ihmisten kiusamiseen.  Nämä lähihistorian asiat on herätysliikkeen sisällä pitkälle vaiettu ja niitä mielellään torjutaan tai väitetään jopa epätodeksi. Tapahtumia ei ole kokonaisuutena lainkaan tutkittu.  Vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokoukset, joita SRK organisoi kautta maan systemaattisesti 1970-ja 1980-luvulla, olivat selkeästi hengellisen väkivallan ja painostamisen leimaamia tilaisuuksia.  Kyse on kirkkomme piirissä varsin merkittävästä asiasta, kaikkein laajimmasta hengellisestä väkivallasta, joka kirkossa on sattunut koko 1900-luvulla. On huomattava, että hoitokokousten organisoijina ja vetäjinä toimi lukuisa joukko kirkkomme viroissa toimineita vanhoillislestadiolaisia pappeja. Hoitokokoukset koskettivat kymmeniä tuhansia ev.-lut. kirkkomme jäseniä. Tuhannet ihmiset kadottivat korvaamattomaia sukulaisuus- ja ystävyyssuhteitaan, perheet ja suvut pirstottiin. Jopa lapset usutettiin ilmiantamaan vanhemmpiaan ja vanhemmat kääntyivät lapsiaan vastaan. Yhteisössä vallitsi pelko ja paniikki, ja itse kukin yritti pelastaa oman nahkansa. Kokoustilaisuuksista oli vaikea kieltäytyä, sillä kokouksiin oli kaikkien paikkakunnan vl-uskovaisten pakko osallistua. Tämä tehtiin tiettäväksi ennakkoilmoituksissa Päivämiehessä. Poisjääminen merkitsi yleensä ilman muuta ulos tuomituksi joutumista. SRK ei ole julkistanut selvitystä hoitokokouksista.  Sen omissa julkaisuissa on lähinnä kuvailtu tapahtumasarjaa myönteisenä, ”siunauksellisena” toimena. Arkkipiispa Mikko Juva puuttui aikoinaan julkisissa puheenvuoroissaan SRK:n harjoittamaan hengelliseen väkivaltaan. Hoitokokoukset ovat herättäneet myöhemminkin keskustelua kirkon piirissä aika ajoin, mutta toistaiseksi myöskään kirkko ei ole tähän menenssä esittänyt vaatimusta niiden selvittämiseksi. 18.12.2008 Vuokko Ilola kirjoitti Kotimaa-lehden yleisönosastossa avoimen kirjeen SRK:lle, paikallisille rauhanyhdistyksille sekä uskonsisarilleen ja -veljilleen  ja vaati hoitokokousten selvittämistä. SRK tahi yksikään paikallinen rauhanyhdistys ei Kotimassa vastannut Ilolan vetoomukseen. Sen sijaan lehdessä julkaistiin joitakin yksityishenkilöiltä tulleita vastauksia.

Hoitokokoukset pitää selvittää   Arvoisa SRK, Suomen paikalliset rauhanyhdistykset sekä rakkaat uskonsisaret ja -veljet! Pyydän, mitä hartaimmin, että vanhoillislestadiolaisuudessa 70-luvulla tapahtuneet hoitokokoukset selvitettäisiin mahdollisimman pian. Omalle uskonelämälleni kokisin sen olevan jopa ihan välttämätöntä, ainakin mikäli haluaisin jatkossakin katsoa kuuluvani liikkeeseen. Olin itse lapsi silloin, kun hoitokokoukset tapahtuivat. Tein silloin seurakunnan edessä parannusta kososlaisesta hengestä, josta en ymmärtänyt silloin ”hölökäsen pölläystä”, enkä ymmärrä edelleenkään. Tämä olisi juuri se asia, mihin lähinnä haluaisin selvitystä, koska en löydä siihen asiaan vastauksia Raamatusta enkä Lutherin kirjoituksista. Muistan, että jos hoitokokouksessa ei tehnyt pyydettäessä parannusta tuosta hengestä, joutui sidotuksi eli uloslempatuksi liikkeestä. Muistoni hoitokokouksista ovat karmivia: ihmisiä seurakunnan edessä anelemassa syntejään anteeksi – niitä kuitenkaan anteeksi saamatta, ristikuulusteluita, kyykyttämistä, syytetyn puolustuspuheenvuorojen nurinniskoin kääntämistä ja niin edelleen. Oliko se ihan oikeasti kristityn ihmisen toimintaa? Minusta ei. Sanoudun irti 70-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuneista hoitokokouksista tällä kirjoituksellani.   Vuokko Ilola Kotimaa, mielipide 18.12.2008  Voittonen: Ei tarvetta Kaleva 31.12.2008 OULU Toiseen vuotuiseen kokoukseensa Ouluun maanantaina kokoontuneet Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistys ry:n (SRK) puhujat eivät näe tarvetta nostaa erityiseen tarkasteluun lestadiolaisen liikkeen piirissä koettuja 1970-luvun niin sanottuja vaikeita vuosia. SRK:n puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen kertoi tiistaina Kalevalle. Niin liikkeen sisällä kuin julkisuudessakin keskusteluissa on esitetty, että hoitokokouksiksi joissakin yhteyksissä nimettyjen sielunhoidollisten keskustelujen taustat ja tapahtumat olisi syytä ottaa puolueettoman historiantutkimuksen kohteiksi. ’Keskusyhdistyksen taholta asiat etenevät luonnollista tahtiaan’, Voittonen totesi. ’Omat seuraavat historiateokset tuovat asiat esille.’ SRK:n historiateoksen seuraava osa, jonka ajanjakso ulottuu vuoteen 1961, ilmestyy Voittosen mukaan vuoden sisällä. Voittonen huomauttaa, että 1970-luvun tapahtumia on jo käsitelty paikallisyhdistysten omissa historiateoksissa, ja otettu erityisenä asiana vuoden 1989 puhujakokouksessa. Tällä kertaa aihetta vain sivuttiin Voittosen alustuksen yhteydessä, joka käsitteli yhteiskuntamurrosta ja kristityn elämää siinä. Voittosen mukaan viimeaikaista keskustelua on ollut herättelemässä pieni piiri. ’Tämä on heijastunut liikkeen nuoriin, jotka kysyvät yksinkertaisesti, mistä on ollut kysymys.’ ’Luonnollista on, että kerromme heille’, Voittonen vakuuttaa. SRK:n puhujien kokouksessa oli läsnä liikkeen 935 puhujasta 770.   Kuusamossa keskusteltiin lähihistorian tutkimuksesta Dosentti Seppo Lohi sanoi, että herätysliikkeen vaiheiden tutkiminen on sitä arempi aihe, mitä lähemmäs nykypäivää tullan. Lestadiolaisuuden historiassa niin kutsutut hoitokokoukset ovat aihe, joka odottaa vielä tutkijaansa. 1960-70-lukujen tapahtumista ei ole vielä tehty kattavaa tieteellistä historiantutkimusta. Aihe on arka ja taiten tutkittava, totesivat tutkijat Kuusamotalolla järjestetyssä paneelikeskustelussa lauantaina. Paneelikeskustelu järjestettiin lestadiolaisuus ja politiikka Koillismaalla -seminaarin päätteeksi. Paneelissa keskustelun hoitokokouksista avasi teologian tohtori Pekka Niiranen. Hän kysyi, olisiko hoitokokousten selvittäminen myös SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys) etu. Ensimmäisen vastauksen antoi SRK:n kustannuspäällikkönä työskentelevä FT Ari-Pekka Palola. Palolan mukaan hoitokokousten tutkimisen esteenä on ensinnäkin rippisalaisuus, joka on ehdoton. – Miten niitä voisi tutkia ilman rippisalaisuuden rikkomista? Tähän en osaa vastata. – Toisekseen tällaisista kokouksissa on periaate, ettei niistä tehdä pöytäkirjoja. Niitä kuitenkin on tehty jälkikäteen, valitettavasti. – Haastatteluihin perustuvassa tutkimuksessa ongelmana on muistitiedon luotettavuus. Kuinka tarkoin henkilö voi muistaa asioita esimerkiksi 30 vuoden jälkeen, Palola sanoi. Paneelin puheenjohtajana toiminut Pohjois-Pohjanmaan liiton kulttuurijohtaja Tuure Holopainen katsoi, etteivät hoitokokoukset välttämättä kuulu rippisalaisuuden piiriin. – Hoitokokousta ei välttämättä järjestetty asianomaisen henkilön pyynnöstä, vaan sen järjesti pyytämättä henkilön lähipiiri. Ripin luonteeseen kuuluu, että se tehdään omasta tahdosta. Kirkkohistorian professori Jouko Talonen katsoi, että aihetta voidaan tutkia kunhan työ tehdään taiten. – Kaikkea voidaan tutkia, myös hoitokokouksia. Täytyy miettiä tarkoin, mikä on todellista rippisalaisuuden piiriin kuuluvaa aineistoa ja mikä julkista keskustelua. Talonen huomautti, että tapahtumat ovat ajallisesti vielä kovin lähellä, mikä tekee asioiden käsittelyn hankalaksi. Aihe koskee vielä elossa olevia ihmisiä. Kuusamon kirkonkylän rauhanyhdistyksen vaiheista historiikin laatinut Pertti Ervasti huomautti, että hoitokokouksia on tutkittukin Kuusamossa. – Historiikissa on tapahtumista tekstiä 2,5 sivun verran. Laajasti lestadiolaisuuden historiaa tutkinut dosentti Seppo Lohi sanoi, että hoitokokoukset tullaan aikaa myöten tutkimaan. Aiemmassa puheenvuorossaan Lohi pohdiskeli tutkimustyön vaikeutta, kun tutkimuksen kohteena on uskonnollinen herätysliike. – Uskonnolliset asiat yleensä ovat erittäin arkoja asioita, koska ne ovat syvällisimpiä asioita elämässä. Tästä syystä herätysliikkeen tutkimus on arka aihe. Sitä arempi, mitä lähemmäs tätä päivää tullaan. Lohi totesi myös, ettei yksikään tutkija pääse irti taustastaan. Täydelliseen objektiivisuuteen ei pysty kukaan. Lohi itse kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. – En ole tätä halunnut missään vaiheessa salata. Taustastani johtuen olen pyrkinyt äärimmäisen tarkasti pitämään huolta tutkijan objektiivisuudestani, mutta yksikään tutkija ei täysin siihen pysty, Lohi korosti. Teologian maisteri Tuomo Törmänen palasi aiheeseen tilaisuuden päätössanoissa. – On kiistämätön asia, että lestadiolaisuuden historiassa on tapahtunut monia sellaisia asioita, jotka ovat Pohjois-Suomen mittakaavassa edelleen tänäkin päivänä vaikeita ja herättävät edelleen ristiriitoja ihmisten välillä. – Se, että jotkut tietyt vaikeat kysymykset aiheuttavat ihmisille ahdistusta tai eri ihmisten välille voimakkaitakin tunteita, ei ole syy olla tutkimatta tällaisia kysymyksiä. Oikeastaan asia on päinvastoin. Petri Karjalainen Koillissanomat 1.5.2009

Lue lisää:

Mitä hoitokokoukset olivat? (Hakomajan artikkeli)

Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.

Keksityn henkiopin leiväminen

Kommentteja hoitokokouksista: sitaattikooste julkisuudessa esitetyistä arvioista 

Suden uhrit – Matkalippu helvettiin