Vanhoillislestadiolaisuuden hoitokokoukset 1970- ja 1980-luvulla olivat Suomen kirkon historiassa ainutlaatuinen, laajuudeltaan mittavin väkivallanteko 1900-luvulla. Ehkä historiallisesti pidemmälläkin ajalla.
Yli kymmenen vuotta kestäneet kokoukset ja puhdistamiskäräjät lukittujen ovien takana muilta salassa lähes kaikissa rauhanyhdistyksissä ulotti vaikutuksensa arviolta yli puolen miljoonan kirkkomme jäsenen elämään. On syytä muistaa, että vanhoillisestadiolaiset kuuluvat kirkkoon. Hoitokokousissa toimivat vetäjinä ja syyttäjinä monet kirkkomme seurakuntaviroissa toimivat lestadiolaispapit. He kohkasivat ”hengistä” ja ”kososlaisuudesta” ihan tosissaan.
Kirkkomme ylimmän vallan edustajat eivät puuttuneet väkivaltaan. Eivätkä opetuksen.
”Kirkko ei vaikene enää” – eikö?
Kirkon (kirkkohallituksen) perheasiain toimiston johta Martti Esko totesi 3.2.2010 TV1:n Voimala-ohjelmassa: ”Kirkko ei vaikene enää.” Tämä on tärkeä lupaus monelle. Se kertoo, että kirkossa on valittu uusi linja.
Martti Esko tarkoitti kylläkin, että kirkko ei enää vaikene lasten hyväksikäytöstä. Se toivoo että kaikki tapaukset julkistetaan ja niihin puututaan.
Yli 30 vuoden ajan kirkko vaikeni hoitokokousten väkivallasta ja kiusaamisesta, joka kohdistui ankarimmin varsinkin vanhoihin uskovaisiin. Se oli silkkaa vallankäyttöä ja kiusaamista jota rauhanyhdistyksissä harjoitettiin laajassa mitassa. Kirkko itse on siksi osavastuussa väkivallan salaamisesta ja peittelystä.
Kirkko ei piitannut mielivaltaista erottamisista, perhesuhteiden rikkomisesta, sukulaisuus- ja ystävyyssuhteiden katkaisemisesta, sosiaalisesta eristämisestä, uskovaisten pelottelusta eikä painostamisesta. Kirkko ei piitannut siitä että rauhanyhdistyksissä kirkon pappi pakotti ihmisen vastoin omaatuntoaan tunnustamaan keksittyjä syntejä koko seurakunnan edessä mikrofoniin puhuen. Kirkko ei piitannut siitä että isää ja äitiä kuulusteltiin heidän intiimeimmistäkin asioistaan ja häpäistiin julkisesti – heidän alaikäisten lastensa seuratessa tapahtumia vieressä. Kirkko ei piitannut siitä, että uskovaiselta kiellettiin synninpäästö hänen sitä pyytäessään. Kirkko ei piitannut siitäkään, kun uskovaisia ahdisteltiin heidän poliittisesta kannastaan ja äänestyskäyttäytymisestään.
Ehkä kirkko on nyt tehnyt parannuksen tässä asiassa, jos Martti Eskoa on uskominen. Ehkä kirkko on nyt alkanut piitata? Eihän siihen tarvittu kuin 30 vuotta.
Arkkipiispat pää pensaassa – paitsi Mikko Juva
Arkkipiispa Mikko Juva yritti aikoinaan käydä keskustelua SRK:n johdon kanssa saadakseen väkivallan loppumaan. Tuloksetta. Hän nosti SRK:n toimet myös julkiseen kansalaiskeskusteluun puuttumalla haastatteluissa asiaan sekä kirjoittamalla SRK:n hoitotoimista kriittisen artikkelin Helsingin Sanomiin. Hän jaksoi vastata hänen puoleensa kääntyneiden ihmisten hätään, rohkaisi ja valoi luottamusta Jumalan rakkauteen.
Juva joutui lähtemään arkkipiispan virasta kesken kauden.
Hänen seuraajansa John Vikström ei lotkauttanut korvaansa hengellisestä väkivallasta kärsineiden ihmisten vetoomuksille. Myöskään yksikään Oulun piispoista ei ole asiasta piitannut. Päinvastoin, Oulun hiippakunnan johtomiehet ovat pitäneet yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan liittoutua SRK:n johdon edustajien kanssa. Hyvä yhteistyö kirkon kanssa alkoi tulla myös SRK:nkin tavoitteeksi 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Yhteydet ovat jatkuvasti tiivistyneet. Yhteistyö on sinänsä kannatettavaa ja integroi fundamentalistisiakin painotuksia omaavaa liikettä lupaavasti yleisluterilaisuuteen. Mutta onko väkivallan hyväksyminen sen hintana teologisesti ja/tai eettisesti oikein?
Ehkäisykiellolla painostaminen ei ole kirkolle ongelma…
Kun Ihmisoikeusliitto selvitti SRK:n ehkäisykieltoon liittyviä ihmisoikeusongelmia, kirkko vaikeni asiasta. Arkkipiispa Jukka Paarma tyytyi toteamaan, ettei ehkäisykielto ole kirkon yhtenäisyydelle mitenkään vaaraksi (YLE 17.3.2009).
Kirkon Ihmisoikeuskysymysten Neuvottelukunta KION ei aluksi suostunut ottamaan ehkäisykieltoasiaa lainkaan käsiteltäväkseen. Kun se sen lopulta teki, se päätti samalla salata tekemänsä päätöksen. Vastoin nykyistä, läpinäkyvyyttä kunnioittavaa menettelyä KION ei ole tiedottanut tämän asian käsittelystä yhtään mitään. Miksi?
[KIONin puheenjohtaja Ari Hukari tiedotti päätöksestä lopulta tammikuussa 2011, kun arkkipiispa tai kukaan muukaan piispoista ei ollut puoleentoista vuoteen reagoinut mitenkään KIONin antamaan lausuntoon. KIONin lausunnon mukaan ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Toim.huom.]
Arkkipiispa Jukka Paarma on osoittanut olevansa ainakin tietoinen siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on harjoittanut hengellistä väkivaltaa. Hän osoitti tämän tervehdyspuheessaan Oripään suviseuroissa kesällä 2009, todeten:
”Pahimmillaan ihminen voi turmella Luojansa hyvää työtä toisissa ihmisissä ja viedä heiltä uskomisen iloa ja vapautta. Meidän kaikkien on kamppailtava tätä vastaan. On tärkeää, ettei hengellistä painostusta tai väkivaltaa hyväksytä. Tällöin luottamusta lisää se, että menneisyyden ongelmat käsitellään rehellisesti ja avoimesti. Erityinen suoja on annettava niille, jotka ovat kokeneet joutuneensa hengellisen painostuksen kohteeksi. Silloin, kun kaikkein arimmatkin uskaltavat puhua ja kertoa kokemuksestaan, vallitsee vapaus eikä pelolla ole sijaa. – Me tiedämme sekä tämän liikkeen historiasta että nykypäivästä, että tämä kamppailu on osa myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen elämää.”
Tätä puheen osaa ei koskaan otettu mukaan Päivämiehen referaattiin, juttuun jossa kuvailtiin arkkipiispan ylistäviä näkemyksiä vanhoillislestadiolaisesta uskonliikkeestä sekä suviseuroista. Ja miksi olisikaan.
Mulle – sulle eli miten kumpikin voittaa ja etiikasta viis
On tietenkin erikoista, että evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat papit ja maallikot ovat voineet räikeästi rikkoa kirkkomme sielunhoitoon liittyviä pääperiaatteita ja ohjeita, ilman että kirkon vastuuhenkilöt ovat mitenkään puuttuneet tapahtumiin.
Voidaan kysyä, onko ev.-lut. kirkko vaikenemisellaan tosiasiallisesti hyväksynyt SRK:n harjoittaman ”sielunhoidon”. Onko hengellinen painostus ja väkivalta tosiaan kirkon johdon mielestä hyväksyttävää myös muiden uskonyhteisöjen kuin lestadiolaisuuden kohdalla. Onko kirkollemme eettiseltä ja opilliselta kannalta se ja sama, millä tavoin luterilaisen kirkon papit menettelevät sielunhoitotyössä?
Miksi kirkkomme johto on vaiennut lestadiolaisten hengellisestä väkivallasta vuosikymmeniä, vaikka se on ollut siitä tietoinen.
Ei tarvita juurikaan mielikuvitusta kun tulee mieleen, että esimerkiksi siitä syystä, että kirkko on sopinut vaikenemisesta SRK:n kanssa. Vanhoillislestadiolaisuus on kirkon suurin herätysliike, jonka vaikutusvalta erityisesti pohjoisen seurakunnissa, politiikassa, elinkeinoelämässä ja valtion- ja kuntien hallinnossa on tavattoman suuri. Herätysliikkeen piirissä toimii toista sataa pappia.
Vaikenemisen hintana on voinut olla esimerkiksi SRK:n pappien suhtautuminen yhteistyöhön seurakunnissa naispappien kanssa. Tunnetusti vanhoillislestadiolaiset miespapit eivät julkisesti kieltäydy työskentelemästä naispuolisten kollegojensa kanssa. Kyse ei ole ”suvaitsevaisuudesta”, jona esim. Helsingin piispa Eero Huovinen on ratkaisua erheellisesti pitänyt. Tämä on pelkstään luonnollista ja ymmärrettävää vl pappien kannalta, sillä eiväthän kirkon ei-lestadiolaiset miespapitkaan ole heidän mukaansa jumalanlapsia eivätkä pelastettuja. Väliäkö siinä kadotukseen menijällä enää on sukupuolella, kun koko ev.-lut. kirkko on vanhoillislestadiolaisia lukuunottamatta sielunvihollisen oma.
Hoitokokousten hyväksyminen ”sielunhoidoksi” evankelis-luterilaisessa kirkossa herättää monia kysymyksiä. Mutta hei, kuule Martti Esko, ev.-lut. kirkko vaikenee, ja sairas väkivalta voi hyvin, yhä edelleen.
(”Tuiralainen”)
Aiheesta lisää:
SRK:n tie 1960-luvulta hoitokokouksiin
Elämä lahkon vankina: Voimala 3.2.2010 (YLEn Areena)
Matias Haukkala: Vanhoillislestadiolaisuuden modernisaatioprosessi: näkökulmia yhteiskunnan muutokseen ja yksilöllisyyden käsittelyyn Alajärven vanhoillislestadiolaisuuden kautta. Historian pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto 2010.
”Hoitokokouksista ei anteeksipyyntöä.” (Haastattelussa pääsihteeri Aimo Hautamäki, Kotimaa 4.7.2006.)
Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia (4.3.2009)
Lestadiolaiset pitävät kiinni ehkäisykiellosta (YLE 17.3.2009)
Miksi teatteri on syntiä? Naatuksen erottamistapaus
Arkkipiispa Jukka Paarma: Vapauteen Kristus meidät vapautti
Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Hoitokokoukset tulevat nousemaan varmasti selvitettäväksi ennen pitkää. On sekä kirkon ja että kristillisyyden etu vaatia herätysliikeittensä johtohenkilöiltä vastuuntuntoa ja toimintaa väkivallan ja painostuksen lopettamiseksi. Läpinäkyvyyttä kirkkoon myös vl herätysliikkeen osalta!