Arkkipiispa huolestui

Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolestunut vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä tapahtuvasta painostamisesta, jota liikkeessä kohdistetaan naispappeuden hyväksyviä vanhoillislestadiolaisia kirkon työntekijöitä kohtaan.

– Kirkon kannalta pidän huolestuttavana, mikäli kirkon päätöksiin, järjestykseen ja niiden mukaiseen työhön sitoutuminen johtaa liikkeessä marginalisoimiseen tai ulkopuolelle sulkemiseen, Mäkinen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa 19.1.2012.

Kannanotto liittyy  Turun rauhanyhdistykseen, jossa
on noussut kohu aikeista hyllyttää kaksi kirkon työntekijää puhujien joukosta. Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Puolitaival kiistää sen, että hänen koolle kutsumassaan  tapaamisessa, johon arkkipiispan teologinen sihteeri Heikki Leppänen ja Maarian seurakunnan johtava kanttori Heikki Rainio on kutsuttu, olisi kyse hoitokokouksesta. Hänen mukaansa keskustelu on kutsutuille täysin vapaaehtoinen.

Viime vuosina SRK:n johtohenkilöt ovat mielellään korostaneet julkisissa puheenvuoroissaan, että herätysliike toimii rakentavasti osana kansankirkkoamme. Elokuun alussa 2011 arkkipiispa Kari Mäkinen, Oulun piispa Samuel Salmi ja Turun piispa Kaarlo Kalliala kävivät neuvotteluja SRK:n johtokunnan edustajien kanssa.

Keskusteluista ei annettu tietoja julkisuuteen. Tämän jälkeen kuitenkin SRK:n johtokunta julkisti hoitokokousväkivaltaa, eli ”väärinkäytöksiä ja harhaoppeja” koskeneen pahoittelevan lehdistötiedotteensa.

On todennäköistä, että tuolloin käytiin keskusteluja myös herätysliikkeen suhtautumisesta vanhoillislestadiolaisten piiristä pappisvihkimystä hakeviin teologinaisiin. Onhan arkkipiispan ”oikea käsi”, Heikki Leppänen, Turun tuomiokirkossa 4.3.2012 papiksi vihittävän Mari Leppäsen puoliso. Lisäksi piispojen tiedossa on, että useita muita vl-teologinaisia on hakeutumassa papiksi.

SRK:n ja kirkon välistä suhdetta ei edistänyt myöskään liikkeen kirkolliskokousedustajien menettely kirkolliskokouksessa marraskuussa 2010. Tällöin lestadiolaisedustajat asettuivat  äänestyksessä tukemaan piispojen ehdostusta ohjeistuksen laatimiseksi rukoiltaessa samasukupuolisten parien puolesta.

Mutta äänestyksen jälkeen vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat vetivät tukensa pois piispojen ehdotukselta.

He ilmoittivat kaikki tulleensa toisiin ajatuksiin ja ”äänestäneensä väärin”. He tekivät julkisen parannuksen äänestyskäyttäytymisestään, kuka puhujienkokouksessa, kuka SRK:n johtokunnan kokuksessa, kuka omalla rauhanyhdistyksellään.  On ilmeistä että tämä johtui siitä, että kirkolliskokousedustajat olivat joutuneet painostetuksi.

Menettely ei lisännyt luottamusta siihen, että nykyinen SRK:n johtokunta olisi sitoutunut rakentavaan yhteistyöhön kirkon kanssa.

On selvää, että kirkon työntekijöihin ja luottamushenkilöihin kohdistettu painostus ja uhkailu murentaa vakavalla tavalla SRK:n johtokunnan julkisten puheenvuorojen uskottavuutta eikä lisää yhteistyökumppaneiden luottamusta yhteistyöhön kirkossa ja seurakunnissa.

Mikä merkitys siis SRK:n johtokunnan syksyllä 2011 julkistamalla irtisanoutumisella hoitokokousväkivallasta on, kun painostamista ja uhkailua harjoitetaan yhä edelleen?

Edes piispoilta ei tunnu löytyvän kykyä estää painostamista eikä aseita SRK:n johdon vallankäyttöä vastaan.

HS:ssa haastateltu SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ohittaa kysymyksen SRK:n johdon vastuusta kokonaan, kun hän kieltäytyy ottamasta kantaa Turun ry:n tapaukseen. Hänninen esiintyy kuin kyse olisi vain puhtaasti paikallisesta ongelmasta. Hän väistää koko asian toteamalla:

– Rauhanyhdistykset ovat itsenäisiä. Luotan siihen, että asia selviää paikallisesti.

On selvää, että tilanne ei ole yksin paikalliseti kehittelyn tulos. Turun ry:n puheenjohtaja Kimmo Puolitaival kuuluu SRK:n johtokuntaan.

Hoitomenettelystä  on todennäköisesti päätetty yhteisesti SRK:n johtokunnassa, tai työvaliokunnassa.

Hänninen ei nähtävästi myöskään näe, että Turun tapaus on vakava kolhu SRK:n viimeaikaisille yrityksille kohentaa uskottavuuttaan kirkossa ja yhteiskunnassa.

Kenenkään ei pidä alistua painostamiseen. Jokaisen, joka joutuu rauhanyhdistyksellä painostamisen kohteeksi, on syytä julkistaa  tapaukset. 

Keskusteluja uskosta ja hengellisistä asioista on toki aina hyvä käydä, varsinkin jos ne tapahtuvat avoimin mielin ja rakentavassa hengessä, vailla painostamis- ja alistamistarkoitusta.

Jos joutuu tilanteeseen, että kutsu ”vapaehtoiseen sielunhoidolliseen keskusteluun” saapuu, tilaisuuteen ei  kuitenkaan kannata mennä aivan valmistautumattomana eikä mielellään myöskään yksinään.

Useinhan kutsujan puolelta paikalla on iso joukko uskovaisia. Monet hoitokokouksiiin ja näihin ”sielunhoidollisiin keskusteluihin” joutuneet ovat todenneet, että tilanteesta saattaa yksinään kohteeksi joutuneelle muodostua hyvin ahdistava ja piinallinen.

(R. K.)

Irina Vähäsarja: Arkkipiispa huolestui painostuksesta vanhoillislestadiolaisten joukossa. Helsingin Sanomat 19.1.2012, s. A11.

Lue lisää:

Jan Ahonen: Voittonen: Keskustelunavaukset naispappeudesta kapea-alaisia. Kotimaa24 19.1.2012.

Johannes Alaranta: Ajankohtaisia aiheita

Maria Sofia, R. K. ja ESA: Hurtig ja Kallio: Naisten on aika saada tilaa lestadiolaisessa liikkeessä

SRK:n Matti Taskila: Naispappi valitsee ”eri tien”. Keskipohjanmaa 22.1.2012.

Nestori: SRK:n johtokunta pyysi julkisesti anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä – lehdistötiedote 12.10.2011.