Lempääläläisillä Riikoloilla on 19 lasta.Raha ei ole se tärkein asia suuressakaan perheessä, vaan rakkaus ja rauha Jumalan kanssa! Ja rakkaus vain lisääntyy kun sitä jaetaan.
Kyseessä lienee Suomen suurin perhe tämän vuostuhannen puolella, mikäli netissä olevia tietoja on uskominen.
Lapsia saa tulla vaikka 20, huudahti 17-vuotias Hannele Palokangas, kun hän haki opiskelemaan lastenhoitajaksi Rovaniemellä vuonna 1979.
Hannele ei voinut silloin tietää, että aika lailla niin oli käyvä. Muutaman vuoden päästä hänet vihittäisiin Risto Riikolan kanssa, johon hän oli kiinnittänyt huomiota jo rippikoulussa.
Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Hannele ja Risto Riikola istuvat vierekkäin olohuoneessaan Lempäälän Kuljussa. Maailmaan on saatettu 19 lasta, joista osalla on omiakin lapsia.
Kaikki lapset eivät ole asuneet yhtä aikaa saman katon alla: kun Lyydia, nyt 7, syntyi, perheen esikoinen Antti oli jo 20-vuotias.
Vanhoillislestadiolaisessa perheessä on otettu kaikki lapset vastaan rakkaudella. Hannele ja Risto ovat varmoja, että lapsia on tullut juuri niin paljon kuin on ollut tarkoitus.
– Jos olisi ollut esimerkiksi sairautta, tuskin Luoja olisi antanut näin paljon lapsia, Hannele toteaa.
Joku ihmiseltä salattu tarkoitus on varmaan ollut silläkin, että perheen kuopus Aurora menehtyi kohtuun viisi vuotta sitten. Iloisen elämän keskellä Auroran kohtalo on Riikolan perheen surullisin asia.
– Vaikka se ei ole kenenkään syy, Risto toteaa mietteliäänä.
Surusta toipuessa suuresta perheestä oli apua. Eteenpäin piti mennä, vaikka surut oli surtava.
Ja nyt puolet perheen lapsista on maailmalla, kotona asuu enää yhdeksän.
– Helpoksi on käynyt, Hannele Riikola naurahtaa.
Tai helpoksi ja helpoksi. Minulle nousee hiki, kun yritän hahmottaa, kuinka paljon aikuisia ja lapsia Riikoloiden kotona on. Heitä on paljon, sillä haastattelupäivä on Pekan, 17, syntymäpäivä. Katariina, 26, on saapunut lapsineen Nastolasta. Mummu, Elsa Sieppi, istuu kiikkustuolissa ja nautiskelee hyörinästä.
Sohvalla vierekkäin istuvat Kristiina ja Kristiina, joista toinen on perheen tyttäriä ja toinen miniä. Toinen heistä on lempinimeltään Kitsu, mutta kumpi. Saman näköisiä ja oloisia kaunottaria. Tuolla pyörähtää Eki, Lauran kokemäkeläissyntyinen aviomies. Hänkin on muuten 19-lapsisesta perheestä.
Hannelen ja Riston syliin kapuavat vuoroin omat lapset, vuoroin lastenlapset, joita on yhteensä jo yhdeksän.
Joku kuuluu kattavan keittiön kolme- ja puolimetriseen pöytään kahvikalustoa.
Kaksospojat Olli ja Kalle, 14, heittävät välillä painiksi.
Päätän olla yrittämättä liikaa. Nämä nimet eivät painu päähän ihan heti. Se selviää, että lapsista neljä ei ole paikalla: Lääkäriksi valmistunut Antti, 27, on päivystysvuorossa Ähtärissä. Poissa ovat Kaliforniassa aupairina oleva Eveliina, 19, yliopistossa opiskeleva Lasse, 24, ja aina töissä oleva Anna-Tuulia, 21.
– Täällä ei ole koskaan tarvinnut olla yksin, paikalla olevat 1980-luvulla syntyneet lapset vakuuttavat kuin yhdestä suusta.
Uskon sen. Ja senkin, että jos on erityisesti halunnut olla yksin, on pitänyt lähteä erikseen ulos.
Lempäälässä on toki muitakin suuria perheitä, mutta lapset muistelevat, että koulussa on joskus ihmetelty sisarusten suurta lukumäärää.
– Eivätkä muut aina ole uskoneet, että meillä oikeasti on näin paljon sisaruksia, kertoo Kristiina, 18.
Arjen pyörittämiseen on tarvittu lukuisia pesukoneita, pakastimia, 24 kännykkää ja jopa oma linja-auto. Maitolitrojen ja perunakilojen kulutuksesta Riikolat eivät välitä puhua. Niistä kun tulee pahoja puheita jälkikäteen. Maitoa on ostettu, kun sitä on tarvittu. Piste.
– Mutta muuten ei ole juuri eroa sillä, onko lapsia yksi vai kaksikymmentä. Kaiken saa sujumaan, kun ymmärtää muutaman perusasian, Hannele Riikola toteaa.
Ja ne muutama perusasia ovat tässä: kun väsyttää, apua on otettava vastaan. Esimerkiksi kodinhoitoapua, ystävien ja sukulaisten apua.
Toiseksi: yöllä täytyy nukkua, lasten ja aikuisten.
Kolmanneksi: omia harrastuksia on oltava. Hannelekin pelasi aikoinaan lentopalloa, nyt rakkain harrastus on lukeminen. Risto kulkee metsällä.
Nykyisin Riikolat opettelevat elämään joka vuosi pienempänä perheenä. Vuosi sitten syksyllä Riikoloilta oli varsinainen muuttoaalto. Silloin omilleen lähtivät Anna-Tuulia, Eveliina ja Kristiina. Seuraavana lähtövuorossa on ehkä Pekka.
Isojen lähteminen näkyy ison perheen arjessa siten, että auttavia käsiä on vähemmän. Isot tytöt olivat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa.
Muutoista huolimatta kaikenikäiset lapset ovat läsnä ja lähellä. Mikollekin rakennettiin oma koti viereiselle tontille talkootöinä.
– Minulla on pikkuveli Lasse alivuokralaisena. Ja joskus siskot tulevat siivoamaan, jos kauniisti pyydän, Mikko kehaisee.
Silja, 11, tuhahtaa vieressä.
Edith Ahola
Yhdysvalloissa, Ohiossa on Duggarin 19-lapsinen perhe, joka tunnustaa baptismin konservatiivista suuntausta. Siinä ajatellaan samoin kuin vl-uskossa: lapset ovat Jumalan lahja. Perheellä on tiettävästi oma TV-show. Julkisuudessa on pohdittu lasten synnyttämisen rajallisuutta lääketieteelliseltä kannalta: miten paljon synnytyksiä olisi yhdellä naisella todella mahdollisuutta saada aikaan.
Väestönkasvu uhkaa lastemme elämää
Maapallolla elää nyt 6,8 miljardia ihmistä. Väkiluku kasvaa tätä nykyä joka vuosi yli 70 miljoonalla ihmisellä. Joka ikinen kuukausi maapallon väestö kasvaa 6,7 miljoonalla uudella ihmisellä. Joka ikinen päivä maailmaan tulee 220 000 uutta ihmistä lisää (nettokasvu: laskettu syntyvyys miinus kuolleet).
Ihmiskunta on nyt koko olemassaolonsa ajan suurimman uhkan edessä. Tutkija James Lovelock on ennustanut, että ilmastonmuutoksen vuoksi maapallolla on tämän vuosisadan lopulla jäljellä enää vain miljardi ihmistä. Siis ennen kuin alkaa vuosi 2100, maapallon väestöstä valtaosa eli runsaat 5 miljardia on tuhoutunut.
Siihen on tasan 90 vuotta. Lapsi, joka on syntynyt tänä vuonna, voi nähdä elinaikanaan ihmiskunnan suurimman katastrofin.
Tälle 90 vuoden ajalle voidaan ennakoida päivittäinen ihmisten tuhoutumisen tahti, kun ilmastonmuutos on päässyt vauhtiin. Silloin emme enää voi estää katastrofia millään.
Mitä vähemmän meitä ihmisiä on, sitä paremmin voimme hallita ilmastonmuutosta nyt, kun vielä voimme edes jotain tehdä, ja ehkä turvata elinkelpoisen ympäristön ja turvallisen ravinnon myös lapsenlapsillemme.
Noin kaksilapsinen perhe on 21. vuosisadalla maapallon hallitun väestöpolitiikan ja elinympäristön turvaamisen ehdoton edellytys.
Syntyvyyden kasvu kiihtymässä
Teollisissa maissa ollaan lähes kaikkialla lähellä lukemaa kaksi tai sen alle. Mutta nyt myös länsimaissa syntyvyys on alkanut jälleen kasvaa (HS 11.8.2009).
Maapallon väestöräjähdys osoitti todellakin hiipumisen merkkejä 1900-luvun lopulla. YK:n ja Yhdysvaltain väestötoimistot korjailivat tuolloin ennusteitaan. Syntyvyys väheni vuosituhannen päättyessä odotettua nopeammin lähes kaikkialla, myös kehitysmaissa.
Rohkeimmat veikkasivat jo, että pelätty maapallon väestöräjähdys seisahtuisi 10–11 miljardiin ihmiseen. Tämä toteutuisi noin vuonna 2065 – ja sitten maapallon väkiluku alkaisi hiljalleen jopa laskea. Väestönkasvun pysähtyminen antaisi pienen mahdollisuuden sille, että ehkä ihmiskunta sittenkin selviytyisi ja kykenisi estämään ilmakehän lämpenemisestä seuraavan katastrofin.
Mutta syntyvyys on nyt alkanut jälleen kohota. Se ei enää alenekaan kohti länsimaista lukemaa, noin kahta lasta äitiä kohti. Mikä on muuttanut suunnan?
Modernisaatioteorian mukaan kakkien maiden pitäisi hiljalleen muuttua demokratioiksi, joissa syntyvyys on alhainen ja koulutustaso ja elintaso on korkea. Mutta tämän kehityksen toteutuminen on asetettu viime aikoina kyseenalaiseksi, esim. The Economist-lehden julkistamien tutkimusten mukaan.
Tulkinta väestönkehityksen suunnasta kuuluu, että kun vauraus lisääntyy, ihmiset siirtyvät lisääntymisessään painottamaan määrän sijasta laatua ja tekevät vähän lapsia, mutta hoitavat nämä lapset erittäin hyvin. Tämä johtaaisi radikaalisti alhaisempaan syntyvyyteen, ja jopa siinä määrin, että mennään alle uudistumisen takaavan syntyvyyden.
Kun vauraus edelleen lisääntyy, näyttäisi käyvän kuitenkin niin, että lapsiluku alkaa jälleen nousta, kun olemassaolevien lasten hyvinvointi ei enää vaarannu vaikka perheeseen syntyisi lisääkin jälkeläisiä. Tämä on ympäristön ja luonnon kannalta uhkaava trendi, sillä korkean tuloluokan lapsista kasvaa todennäköisesti korkean kulutustason aikuisia.
Monien arkipäivässään tekemät havainnot tukevat tätä ennakoitua kehitystä. Alemman keskiluokan perheet tekevät usein yhden tai kaksi lasta, mutta ylemmän keskiluokan perheissä on jo nyt yhä yleisemmin kolme tai neljä lasta. Lisäksi, kyselytutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat tosiasiassa hieman suuremman perheen kuin mihin he todellisuudessa ovat päätyneet tai päätyvät.
Myös tilastot tukevat käsitystä ylemmän luokan keskimääräistä suuremmista perheistä. Etenkin miesten korkeampi koulutus ja korkeampi tulotaso ennustavat lasten määrän kasvua. Naisten kohdalla suhde on yhä edelleen päinvastainen, muttei kuitenkaan yhtä voimakas, joten nettovaikutuksena todellakin koulutetummat ja paremmin tienaavat lisääntyvät länsimaissa enemmän. ”Liian korkea elintaso” siis nostaa syntyvyyttä.
Lisäksi kehitysmaissa on yli 200 miljoonaa seksuaalisesti aktiivista naista, jotka eivät saa ehkäisyä, vaikka he eivät haluaisi tulla lähiaikoina raskaaksi. Joka vuosi arviolta 80 miljoonaa naista tulee raskaaksi haluamatta sitä.
Pitkään on tiedetty, että naisten koulutus on paras ehkäisykeino. Opiskelu lykkää lasten hankintaa, ja koulutetut naiset tuntevat ehkäisymenetelmät yleensä hyvin. Koulutetut naiset saavat kehitysmaissa 1–4 lasta vähemmän kuin vähän kouluja käyneet.
Mutta onko tämä liian hidas menetelmä? Onko valtioiden tartuttava ongelmaan nopeammin ja tiukemmin? Kiinassa ei jääty odottelemaan kasvun hidastumista ”luonnollista” tietä, vaan se otti käyttöön tiukan yhden lapsen politiikan 1900-luvun lopulla. On arvioitu, että sen ansioista maailmaan jäi syntymättä noin 300 miljoonaa ihmistä. Kumuloituvat vaikutukset ovat tietysti merkittävimmät.
Luopuuko SRK ehkäisemättömyysvaatimuksesta?
Tuskin. Vanhoillislestadiolainen kirkkoherra Seppo Lohi on ennakoinut, että jos liike luopuu ehkäisykielteisestä opistaan, vanhoillislestadiolaisuus katoaa 50 vuodessa. Siis jopa nopeammin kuin koko ihmiskunta joutuu kohtaamaan liiallisen väestönkasvun ja kulutuksen aiheuttaman tuhonsa.
Vanhoillislestadilaisten määrällä ei sinänsä ole merkitystä maapallon nykysuunnassa suuntaan eikä toiseen. Kristilliseltä / hengelliseltä kannalta voidaan kysyä, voiko vanhoillislestadiolaisten lisääntymisratkaisu olla mallina ja esikuvana maapallon kaikkien ihmisten elämäntavalle. Jos vl-lisääntymisratkaisu on Jumalan sanan mukainen, silloin sen tulee olla mahdollinen ja suositeltava kaikille.
* * *
Lue lisää aiheesta:
Niilo Ihamäki (& Heidi Sommar): Äiti, isä ja 19 lasta. Radio-ohjelma Juho ja Alina Tynin perheestä, 22.12.1955.
Heikki Räisänen: Luontosuhdeluonnos
Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista
Ympäristövastuu alkaa makuuhuoneesta
Petri Kulmala: Seimen ihme. Päivämies nro 50, 15.12.2010.
Marjut Lindberg: Väestönkasvu verrattavissa päästöihin, HS 7.2.2009.
Topi Linjama: Mollaam poijat eletty yli varojen. (Epäkuluttajan blogi.)
Maria Saari: Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu Helsingin Sanomat 5.4.2009.
Sairaanhoitaja: Olisin halunnut äidin syliin
SRK: Minä uskon Jumalaan, Isään. (Perustelut ehkäisykiellolle, uusin SRK:n kannanotto 27.6.2009, poistettu netistä helmikuussa 2011). Talletettu mm. Mopin palstalla.
Eero Paloheimo: Teknisiä analogioita. Tieteessä tapahtuu 2/2008.
Antti Ämmälä: Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Suurperhe ei ole on ympäristörikos sinänsä. Yksittäisenä esiintymänä. Mutta silloin jos kaikki 19 lasta on kasvatettu vl:ksi, jotka itse myös hankkivat suurperheen, vaikutukset ympäristöön lähenee ympäristörikosta.
Voitaisiinko jopa ajatella, että ottamalla vastaan mahdollisimman paljon lapsia otetaan samalla jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin. (vrt. Lohen käyttämä sanamuoto ”Yhdenkin lapsen ehkäisyssä otetaan jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin.” 2009 tiedotustilaisuudessa Oripäässä).
Eikä se ratkaisu koske pelkästään omia jälkeläisiä vaan vaikuttaa suoraan myös muiden ihmisten elämään.
Sinä nimimerkki ”uskovainen isä” kommentoit: ”…ottamalla vastaan mahdollisimman paljon lapsia otetaan samalla jopa sukupolviin ulottuva ratkaisu omiin käsiin”.
Aivan niin: silloinhan ihminen varmistaa moninkertaisen energian- ja ympäristön kuluttajien määrän seuraavassa ja mahdollisesti sitäkin seuraavassa sukupolvessa.
Myös tämä ehkäisemättömyys on ympäristövalinta. Negatiivinen vai positiivinen?
Jo e-asiasta puhumisestakin on tehty suuri mörkö asia ja suoranainen tabu niin se jännittää ottaa edes kahdenkeskisesti puheeksi. “Jo keskustelu syntyvyyden rajoittamisesta on tahra avioliiton etiikassa”.
Kyl se usk.nainen ihan omasta tahdostaan niitä lapsia synnyttää ja kasvattaa. On oma halu säilyä uskomassa. Luuletteko että kenenkään pää kestäis jos siinä ei olis oma tahto mukana. Tätä vastuuta ja arjen myllytystä ei hullukaan jaksaisi, jos ei olisi sitä omaa tahtoa. Mielestäni kaikki lähtee siitä uskovaisen omasta halusta.
Itsekin olen tämän valintani tehnyt, mennyt naimisiin 19-vuotiaana ja saanut lapsia joka toinen vuosi…mutta ei minua kukaan pakota. Haluan elää näin. Olen onnellinen näin. Oikeasti.
Enkä ole edes tyhmä, tiedän kyllä vähän ”liiankin hyvin” mitä muuta elämä voisi tarjota. Joskus punnitsen vieläkin, onko tässä järkeä ja oisko joku muu parempaa, mutta näin olen tähän asti halunnut jatkaa…
Onko ”uskomassa oleminen” lasten synnyttämistä, ryhmän normien noudattamista ja ryhmäuskollisuutta? Mitä usko sitten on?
Joku saattaa tyytyä siihen miten muut sanoo ”ei saa käyttää ehkäisyä:synnyttäkää” mutta kaikki eivät tahdo tehdä näin ja siihen heillä on oikeus! Mutta sitä oikeutta ei vl-yhteisössä anneta. On monia monia vl-äitejä, jotka ovat tehneet kuten eveliina:synnyttäneet ja synnyttävät joka tai joka toinen vuosi. Kaikki eivät ole ok asian kanssa. Eivät jaksa pyörittää sitä rumbaa.. ja pakko olisi..
Kysynkin, missä on lasten oikeus? Usein käy niin, että lapsista kasvaa perheen arjen pyörittäjiä, pyykkivuorten selvittäjiä, siivoojia ja lasten hoitajia, kun äiti ei jaksa. Joku voi sanoa, että on hyvä oppia näitä asioita kotona ja niin onkin, mutta rajansa kaikella, liikaa vastuuta ei lapsille saisi sysätä. Lapsilla pitäisi olla oikeus olla haluttu, oikeus äitiinsä ja isäänsä. Jos lapsia koko tulee ja tulee, en usko että se tekee lapsen ja vanhemman väliselle varhaiselle suhteelle hyvää: kun toinen vauva onkin kohta tulossa ja täytyy keskittyä seuraavaan, vaikka edellinenkin on ihan vauva. Kaikkeen ei nainenkaan kykene: on mahdotonta antaa lapselle hänen tarvitsemansa jos muitakin lapsia, sisaruksia on ympärillä rapiat kymmenen.
Mutta jälleen: Siltikään ihminen ei voi olla uskomassa, jos hän käyttää ehkäisyä eikä synnytä joka tai joka toinen vuosi??
Kuulkaa, kotitöiden teko, osallistuminen kohtuullisessa määrin ja lapsen iän huomioiden, ei ole kenellekään vielä tähän asti ollut haitallista. Vaan sehän on lapsen kasvattamista vastuuseen. Ei siihen kasvateta puheilla eikä ”teorioilla”, vaan käytännössä! Jokainen lapsensa tunteva äiti ja isä ymmärtää sen, että ei vaadi lapsiltaan kohtuuttomia. Käytännön taidot ovat korkeassa arvossa kun on aika muuttaa omaan huusholliiin.
Usein nohdetaan, että lapsi saa suurta iloa juuri ratkaisun keksimisestä ja onnistumisesta ihan itse, haastavassa tilanteessa. Ei tarvitse hakea huume-elämyksiä kun oppii kantamaan vastuuta muista.
samaa mieltä, mutta kuten sanoit: kohtuullisessa määrin. Itse olen elänyt ja kasvanut 12 sisaruksen keskellä ja todella oppinut kantamaan vastuuni itsestäni ja muista., mikä on hyvä, mutta voi sen taidon lapsille opettaa vähemmälläkin kotitöiden määrällä. tiedän monia monia vl-perheitä, joissa lapset huoltaa ja hommaa liikaa kun äiti ei jaksa. useimmiten just tytöt ovat näitä ”apulaisia”..
itse olen kuullut mielestäni liian monen vl- naisen sanoneen, että olisi halunnut ja olisi tarvinnut enemmän aikaa leikkiin ja olla lapsi silloin kun lapsi oli. nämä naiset ovat menneet naimisiin nuorena, alkaneet saada lapsia samantien.. pakertaminen omassa huushollissa on alkanut samantien. on surullista katsoa heitä kun huomaa, miten olisivat tarvinneet enemmän aikaa. aikaa olla lapsi, aikaa itselle, omalle etsimiselle, aikaa parisuhteen rakentamiselle. mutta onneksi OSA heistä uskaltaa tehdä päätöksen antaa enemmän aikaa heidän lapsilleen, heidän suhteelleen omaan lapseensa(jokaiseen lapseen) tämän he mahdollistavat mm ehkäisyllä. osa heistä käyttää ehkäisyä, kaikki sen tietävät: mutta se on silti tarkoin varjeltu salaisuus. Harvoille se suoraan myönnetään..
väitän , että monetkin äidit ja isät vaativat lapsiltaan liikaa, kun ottaa huomioon iän yms…
tämä on nyt ihan yleisesti, ei pelk. vl- yhteisössä.
ja mitä tuohon lapsensa tuntemiseen tulee, niin jos lapsia on oikeesti se kymmenen tai vähän molemmin puolin, ei kasvattaja voi huomioida jokaista heistä yksilönä, omine yksilöllisine tarpeineen. monissa tapauksissa lapsia kasvatetaan ”laumana”
En tietenkään yleistä tätä kaikkiin isoihin perheisiin!!mutta näin on monissa tapauksissa, sitä on ihan turha kieltää. Pari rohkeaa 13 lapsisen perheen äitiä on jopa itse tämän myöntänyt ja se on mielestäni paljon se, nimittäin näitä asioita ei ihan hevillä myönnetä ja ääneen sanota.
Lastensuojeluilmoituksesta ao. linkissä mm. seuraavaa:
” sekä tilanne, jossa lapsi joutuu kantamaan ikätasoonsa nähden suhteetonta vastuuta perheen arjesta esimerkiksi vanhemman sairauden vuoksi.”
ilmoitusvelvollisia mm.
”seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan henkilöstö”
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluntarve/lastensuojeluilmoitus/
Tiedän tapauksen, jossa pariskunnasta toinen oli vl uskossa ja toinen ei.
Lapsiluku oli molempien mielestä täynnä, mut toisen vakaumus ei sallinut ehkäisyä. Niinpä sit tää toinen, jolle ehkäisy ei ollut ongelma, meni ja teetti sterilisaation. Musta tää oli oiva esimerkki toimivasta parisuhteesta kiperässä tilanteessa.
Muuten, se sterilisaation itselleen teettänyt puoliso oli siis mies.