Lestadiolaisuus oli syntyaikoinaan ja vielä 1800-lopullakin hyvin erilainen herätysliike kuin nykyinen vanhoillislestadiolaisuus. No onhan tässä välissä syntynytkin jo kaikkiaan 19 erilaista lestadiolais-ryhmää. Hajaannusaltis liike.
Ulkopuoliset, sekä kirkossa että muualla yhteiskunnassa, oudoksuivat 1800-luvulla lestadiolaisuutta vallan eri asioiden takia kuin nykyisin.
Alkuvaiheissa keskeisiä lestadiolaiseen herätysliikkeeseen liitettyjä kauhistelun aiheita olivat
1. kirkkokuriin tai kirkolliseen järjestykseen liittyvät kysymykset (liikutukset kirkossa; liikkeen sisällä pohdittiin aika ajoin myös kirkosta irrottautumista),
2. yhteiskunnallisten kysymysten väheksyntä ja sivuuttaminen (lestadiolaisia syytettiin laiskoiksi, maallisen toimintansa laimin lyöviksi, vain seuroissa kierteleviksi hurmosliikkeen kannattajiksi; yhteiskunnallista toimintaa ei herätysliikkeessä alkuun arvostettukaan, esimerkiksi pohdittiin, onko uskovaisen soveliasta äänestää valtiollisissa vaaleissa),
3. opilliset poikkeamat, lahkolaisuus (naisten saarnaaminen, henkilökohtaisen ripin korostaminen ja siihen liittyvä äänellinen synninpäästö, epäluterilaiseksi nähty kasteopetus, vähitellen kehittyvä muut ulos sulkeva seurakuntaopetus).
Aluksi lestadiolaisuuden kimpussa olivat ärhäkkäimmin eräät papit kuten J. Tanskanen (julk. ”Hihhulilaisuus oikeassa karwassansa”, 1880) ja tunnettu lestadiolaisuuden kriitikko piispa Gustaf Johansson (”Laestadiolaisuus”, 1892). Johansson piti lestadiolaisuutta lahkona eli ei-kristillisenä kirkkokuntana. Samoin vielä vuonna 1898 pappi Elis Bergroth luki lestadiolaisuuden ”eriuskolaisiin” liikkeisiin.
Nykyisin yli sata vanhoillislestadiolaista pappia toimii ev.-lut. kirkon virassa, lestadiolaisnaisilta on saarnaamislupa otettu pois, lestadiolaisia työntekijöitä pidetään erityisen ahkerina, ja äänestääkin he osaavat. Osaavat keskittää äänensä keskustapuolueelle. Maailma muuttuu.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Lestadiolaisuuden toiminta ja vaikutus 1800-luvulla on ollut radikaalisti uutta. Jännää miten liike on muuttunut. Kävikö lestadiolaisuudelle samalla lailla kuin esimerkiksi työväenliikkeelle?
Sai valtaa, aseman yhteiskunnassa/kirkossa, laitostui ja muuttui konservatiiviseksi.
Erikoisinta on kyllä se, että herätysliike ei ole enää herltysliike, vaan pelkkää perinteitä.
Matias Haukkala kirjoittaa gradussaan:
”Vanhoillislestadiolaisuuden voidaan katsoa muuttuneen herätysliikkeestä traditioksi.”
Nykyajan melskeissä voi kysyä, miten tässä näin kävi. Minne katosi herättämis-henki?
Eikö juuri tänä aikana olisi sille tarvetta, materialismi, yleinen maallistuminen jne. Elikkä paljon tarvetta elävälle Jumalan sanalle…
P.S. Haukkalan gradu löytyy linkistä: https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/62971/vanhoill.pdf?sequence=1