Lestadiolaisesta uskosta ei pääse irti, mutta siitä voi puhua runon kielellä

Juuri kun alan ymmärtää
tunturituulen puhetta,
minun täytyy lähteä.
Juuri kun alan ymmärtää,
kiven puhetta,
poron sielunelämää,
minun täytyy lähteä.

– –

Voi hyväjumala, eikö tämä tyhjän ikävöiminen ikinä lopu?

– –

Yhä uudelleen ihmettelen, mihin kaikkeen sydämeni
alistuukaan elämänpelon edessä.

– –

Herääminen uskon rajallisuuden tajuamiseen on
järkyttänyt sieluani enemmän kuin mikään muu.

– –

Kaikki mitä täällä jää jäljelle on suuri hiljaisuus. Ladut peittyvät lumeen.

Pohjoisen sielunmaiseman aforistikko ja runoilija

– Vanhoillislestadiolaisessa uskossa on jotain surkean pientä neulansilmän ahtautta, typistävää ja ahdistavaa, mutta samalla sanomattoman suurta, ylimaallista, taivaallisen avaraa.

Rovaniemeläinen runoilija ja pitkän uran toimittajana tehnyt Pentti Harjumaa on teoksissaan usein kosketellut  itselleen henkilökohtaisestai läheisen vanhoillislestadiolaisuuden herättämiä tunteita ja sitä riippuvuutta, jonka siihen kasvatettu ihminen usein kokee.  Lapsuudesta saakka rakkaaksi muodostunut liike on osa omaa minuutta –  ja samalla ahdistava pakkopaita, josta armo ja rakkaus tuntuvat olevan kaukana. Samalla hänen aforistisissa teksteissään avautuu inhimillinen uskomisen ja armon kaipaus ja todellisuuden karu ristiriita. Aforismit ja runot kertovat kypsästä, suvaitsevaisesta ja inhimillisen epätäydellisyyden tunnistavasta, realistisesta elämännäkemyksestä, jota kirjailija on teos teokselta syventänyt. Vanhoillislestadiolaisesta uskonnäkemyksestä ja elämäntavasta avautuu teksteissä rikas ja monipuolinen kuva, joka usein jää median uutisvirrassa tavoittamatta.

Usko on minulle taisteluase tyhjyyttä ja olemattomuutta vastaan.

Huudan kaikkiin ilmansuuntiin sydän riemua täynnä:
– Tämän ihanampaa uskoa ette löydä maanpäältä
ettekä taivaasta.

Mutta toisaalta:

Lukematon on se sielujen määrä, jotka ovat pyhillä kirjoilla Raamatulla ja Koraanilla kidutettu ja hakattu kuoliaaksi.

– –

Olen väsynyt tässä uskossa alituiseen oikeassa olemiseen.

– –

On rikos vaieta, jos näkee omin silmin
uskonvarjolla ruhjottavan nuoria kyvyttömäksi nauttimaan seksistä.

– –

Jumala on saanut harmaita hiuksia tämän oikean
uskon takia. Yrittävät kaikin keinoin estää muihin
uskonsuuntiin kuuluvia jumalanlapsia pääsemästä
taivaan valtakuntaan. Yhä suurempi aika Jumalalla
kuluu tiesulkujen purkamisessa, kärsivällisyys
alkaa loppua.

Runot puhuvat ankarasta ja rakkaasta uskonliikkeestä

Tässä uskossa on etupuoli ja takapuoli,
valoisa puoli ja pimeä puoli.
Se on kuin pohjoinen luonto.
Silloin kun on valoa, sitä on mielettömästi.
Silloin kun on pimeää, sitä on mielettömästi

Tämä pohjoinen usko on minulle ikioma rakas vihollinen
niin kuin minä itse.
Ilman tätä uskoa kokisin elämäni täällä paljon tyhjemmäksi.

Ennen täällä leipä loppuu kuin usko.

En minä tiedä, mikä tämä usko on.
Silti olen ollut uskossa koko elämäni.

Ei tässä tarvitse ymmärtää mitään, usko riittää.

Minä poika se steppailen Jumalan valtakunnassa, armosta elän.

En ymmärrä tätä uskoa enempää kuin sika hopealusikasta. Silti uskon ja pidän uskoa oikeana.

Kuinka monen onkaan tämä usko ruhjonut päättömäksi laumassa määkyjäksi.

En suostunut ulvomaan lauman mukana. Nyt erotettuna kahlaan korviani myöten umpilumessa. Uhkapeliä elämäni mutta vapaus yli kaiken. Pää pystyssä ulvon.

(TeoksestaSinisen lumen mietteitä.)

Miten kuvata  sitä mistä ei voi sanoin puhua?

Tuoreimmassa teoksessaan Miten kuvata sanomatonta rivien välissä (2012) Harjuamaa on pyrkinyt tavoittamaan niitä ihmisyyden  tuntoja, joita kielellä voi kuvata vain osittain ja rajallisesti:

Miten kuvata sanomatonta rivien välissä?
Tässä kysymys, joka jää avoimeksi arvoitukseksi.
Ihminen on hämmentävän tietämätön syntymän, rakkauden ja kuoleman mysteerioiden edessä. Niin myös syvimmältään uskontojen edessä.
Kysellä aina voimme ja uskoa sitä ja tätä. Näiden mysteerioiden edessä sanat jättävät välille ja matkaa on jatkettava muilla keinoin, jos sekään onnistuu.
Ilman sanoja korkeintaan jokin sydämen syvyydestä nouseva myötätuntoinen hellä kosketus, hipaisu tai katse voi toisinaan tavoittaa ja luoda yhteyden toiseen ihmiseen ohikiitävässä hetkessä.

Elämä täällä maan päällä on suuri selittämätön mysteerio, mutta niin kiehtova ja ihmeellinen lahja.

Lestadiolaisuus ei päästä irti

Henkilökohtaista suhdettaan vanhoillislestadiolaisuuteen Harjumaa kuvasi hiljattain kolumnissaan Kirkko ja Kaupunki -lehdessä.

Minusta ei koskaan saada kunnon vanhoillislestadiolaista, mutta ei myöskään tämän uskonliikkeen elämäntavan ja kulttuurin täydellistä hylkääjääkään. Olen kai väliinputoaja, mutta se ei kiusaa minua. Muita kylläkin.

Minua ei kiinnosta tippaakaan, onko tämä usko oikeassa tai väärässä. Seuraan ensisijaisesti, missä määrin se on pohjoisen ihmisen mielen- ja sielunmaiseman tulkki, edistää ihmisoikeuksia ja antaa arvoa elämälle ja ihmisyydelle.

Olen havainnut, että lestadiolaisuuden maailmankuva on suppea, itsekäs ja omaan napaan tuijottava. Lähtökohtana on, että minä pelastun, saan synnit anteeksi, perin taivaan valtakunnan ja pääsen paratiisin ihanuuteen. Epäuskossa olevien kohtalosta ei niin väliä.

En halua piehtaroida tässä uskossa, vaan rimpuilla ja päästä siitä irti, mutta en ole toistaiseksi onnistunut siinä. Monia vuosikymmeniä on kulunut uskon ahtaissa ympyröissä ja seuroissa pyörimisessä, eikä se ole johtanut mihinkään – elämä vain on valunut silmieni ohi kovin elämättömänä.

Olen yrittänyt uskon aktiivista unohtamistakin monella konstilla, mutta toistaiseksi tuloksetta. Vanhoillislestadiolaisessa uskossa on jotain surkean pientä neulansilmän ahtautta, typistävää ja ahdistavaa, mutta samalla sanomattoman suurta, ylimaallista, taivaallisen avaraa.

Jotakin selittämätöntä, kiinni pitävää lestadiolaisuudessa on. Joka on kerran lestadiolainen, on aina lestadiolainen. Sen vaikuttavasta piiristä ei noin vain karata maailman tuuliin.

*          *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Pentti Harjumaan tekstejä lukenut Kaija S.

Lähteet:

Pentti Harjumaan kotisivut

Pentti Harjumaa: Lestadiolaisuus ei päästä irti. Kirkko ja Kaupunki 20.08.2012.

Pentti Harjumaa: Sinisen lumen mietteitä.

Kirjasampo: Pentti Harjumaa

Lapin kirjailijat: Pentti Harjumaa.

Tapio Nykänen: Totuus löytyy rivien välistä. YLE Lappi  3.2.2012.

Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

*       *        *

Lue lisää:

M. K. & P. T. : Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville

Lasinen meri Nivalan seuroissa. Katkelma, Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö.

“Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa.” (Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen)

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolaisen saarnakielen piirteitä. Sana 19.6.2008.

Maria Sofia ja ESA: Hanna Pylväinen, etninen lestadiolainen New Yorkissa