Suviseurojen äänimaisemassa kaikuu yksi ääni, vain miehen ääni. Se on se ainoa sopivaksi katsottu, sukupuoleen sidottu, ääni puhumaan ihmisille Jumalasta, 
toistaiseksi. Naista pidetään yhä ”sopimattomana” ja epäilyttävänä tulemaan esille uskomme julkisille foorumeille, ihmisenä jolle Jumala myös antoi äänen ja uskon lahjan. Nainen, ”naisväki”, pysyköön niissä tehtävissä jotka hänelle miehet ovat osoittaneet, kuten tuottamassa uusia jälkeläisiä ja hoitamassa työvuorojansa talkoissa ja myyjäisissä. Julkiset hengelliset tehtävät pidetään edelleen poissa naisten ulottuvilta.
Kyse on syrjinnästä, kyse on vallasta.
Tässä näkyy liikkeen sisäinen jäykistyminen 1900-luvun alun yhteiskunnan ulkonaiseen rakenteeseen, aikaan jolloin syrjintä sukupuolen perusteella oli valtavirtaa yhteiskunnassa. Aikaan jolloin naisella ei ollut äänivaltaa eikä yhdenvertaista semaa juridisesti eikä taloudellisesti, eikä myöskään hengellisesti. Nainen oli miehen alainen esimerkiksi lainkäytössä.
Eikä nyt monikaan älyä sanoa ääneen, että tässä on kyse ihmisopista, miesten itse keksimästä mallista. Sitä saadaan jotkut uskovaiset naisetkin toistelemaan julki mediassa, kuten psyko- ja perheterapeutti Aino Kanniainen tällä kertaa SRK:n tiedotustilaisuudessa. Kanniainen vaikuttaa myös SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsenenä.
Psyko- ja perheterapeutti, SRK:n perhe- ja diakoniatyöryhmän jäsen Aino Kanniainen ja johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen. – Kuva: Päivämies.
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ilmoitti jälleen kerran, että naiset pysykööt niissä osoittamissamme (palkattomissa) tehtävissä, kun me miehet pidetään nämä hengelliset asiat ominamme. Uskottavuuden voimistamiseksi hänen sanansa oli nyt kuitenkin laitettu, sanasta sanaan samanlaisina, kuuliaisia uskovaisia naisia ”edustamaan” asetetun Aino Kanniaisen suuhun.
Syrjintä on edelleen syntiä.
Se on syntiä silloinkin vaikka syrjittyjä pantaisiin edustamaan joku joka hokee että kyse ei ole syrjinnästä.
SRK:n johtokunnan puheenjohtaja O. Voittonen ja samoin muut johtokunnan jäsenet ovat on jo vuosia korostaneet, että uskovaisten naisten tulee tyytyä miesten heille osoittamiin tehtäviin siionissa. Naista ei ole Voittosen mukaan mahdollista valita SRK.n johtokunnan jäseneksi. Naisen ääni ei myöskään saa kuulua seuroissa, sillä hengellisiä puheita on sallittua puhua vain sellaisen henkilön, jolla on miehen sukupuoli – eli jolla on kivekset ja penis.
Esiäitimme sananjulistajina lestadiolaisuudessa
Ylitorniolainen kätilö-sairaanhoitaja Mathilda Fogman perehtyi suoraan Laestadiuksen kanssa kirjeitse keskustellen kristinoppiin ja toimi lestadiolaisen liikkeen epävirallisena ”pääsihteerinä” 1850-luvun lopulta 1880-luvulle.
Silloin lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeninä, kun herätysliike vielä oli aito hengellinen herätysliike eikä perinnetapoihinsa kangistunut yhdessäolo-organisaatio, myös naiset julistivat sanaa ja puhuivat seuroissa. Kaikki olivat Herran työssä yhdenvertaisia, eikä katsottu sitä mitä uskovalla on jalkojen välissä.
Armon ilosanomaa julistivat naiset miesten kanssa silloin yhdessä, vaikka piispa Johansson ja muut kirkon tahot pitivät sitä hirmuisena kauhistuksena.
Vasta kun liike organisoitui ja sen piti järjestäytyä ulospäin kirkon ja valtiovallan silmissä uskottavaksi liikkeeksi, 1800-luvun lakien ja tavan mukaan naiset eivät voineet toimia julkisissa tehtävissä. Tällöin lestadiolaisuudessakin kaikki julkiset tehtävät siirrettiin miesten käsiin. Tuli johtoasemia ja niihin valittiin ajan mallin mukaan vain miehiä.
Tätä on sitten myöhemmin alettu pitää ainoana hengellisesti oikeana järjestelynä. Se on sementoitu jopa opilliseksi osaksi uskon opetusta! Kuten tänään kuulimme SRK:n nykyisen puheenjohtajan lausunnoista.
Mutta jokainen ymmärtää, että tämä ei tietenkään ole aidosti mikään hengellinen ratkaisu, vaan kertoo jämähtämisestä inhimillisiin, aikaan ja historian kulkuun sidoksissa oleviin, ajallisiin systeemeihin.
Erkki Antin kirje M. Fogmanille
Kuinkas sitten kävikään… Suomessa ensimmäinen nainen, Wendla Ivaska, suoritti teologisen loppututkinnon Helsingin yliopistossa 1913. Niinkin ”pian” kuin vuonna 1988 luterilainen kirkkommekin hyväksyi naisen yhdenvertaisena ihmisenä myös papin virkatehtäviä hoitamaan.
Mutta sadan vuoden kuluessa herätysliikkeemme olikin jo ehtinyt rakennella itselleen muun yhteiskunnan mallin mukaisen mies-sananjulistajan mallin, ja siksi olemme nyt tässä onnettomassa tilanteessa. Yhä useammat uskovaiset naiset suorittavat teologisia tutkintoja ja monilla on omakohtainen kutsumus toimia hengellisessä työssä – mutta nyt miesjohtoinen liike ei salli heidän asettaa talenttiaan vaihetuspöydälle.
Eli meidän oma herätysliike itse syrjii naisia samalla tavoin kuin koko yhteiskuntamme teki vielä 1900-luvun alussa. Samalla kun ev.lut. kirkkomme on tullut sille samalle kannalla, joka vallitsi meidän herätysliikkeessämme alussa!
Meidän ei tietenkään pitäisi jäädä inhimillisen historian vangiksi uskon asioissa.
Mitenkäs se olikaan?
Kaleva uutisoi pari vuotta sitten suviseuroista ja haastatteli suviseuravieraita (30.6.2012). Lehti teki saman kysymyksen kaikille haastateltaville: ”Voiko nainen olla seurakunnassa pappi tai puhuja?”
Vastaajia on seitsemän.
Kalevan jutun haastateltavat esittelivät erilaisia oppimiaan, kuulemiaan ja ehkä ihan itsekin muodostamiaan perusteluja sille miksi nainen ei saa toimia uskovaisten piirissä papin tehtävässä eikä toimia puhujana seuroissa.
”Paavalin sanojen mukaisesti, nainen vaietkoon seurakunnasssa.” – Esko L-a, Perho.
Kuten tunnettua, Paavali kehotti naisia pitämään pienempää ääntä yhteisissä kokouksissa ja jättämään kyselemisen ja keskustelun mieluummin kotiin (ja kyselemään mieheltään) jotta kokoontumisissa ei olisi niin paljon hälinää ja häiriötä. Siihen aikaan oli mahdollista vain harvoin päästä yhdelle koolle ja väkeä saattoi olla paljonkin paikalla. Puheenvuorot pidettiin ilman äänentoistolaitteita.
Oma merkityksensä on tietenkin myös sillä, että naisilla ei ollut juuri koulutusta, luku- ja kirjoitustaitoa eikä muutoinkaan mahdollisuutta toimia itsenäisesti julkisissa tehtävissä. Naisen asema silloisessa Palestiinassa oli heikko, samaan tapaan kuin nykyisinkin vielä köyhissä ja uskonnollisesti hallituissa maissa.
Mutta meillä ei ole täällä Suomessa mitään hengellisiä eikä opillisia perusteita erotella tehtäviä sukupuolen mukaan samalla tavoin kuin se tehtiin 2000 vuotta sitten, kun elämme yhdenvertaisuutta edistävässä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Sananjulistajan sukupuolella kuten muillakaan ihmisestä tulevilla piirteillähän ei ole merkitystä sananjulistajana toimimisessa, enempää kuin kirkkokäsikirjan mukaisten toimitustenkaan hoitamisessa. Sieluntila ei riipu sukupuolesta.
”Olen henkilökohtaisesti nähnyt painajaisia siitä, että joudun saarnaamaan.”- Eila L-a, Perho .
Ketään ei tietenkään rauhanyhdistyksellä pakoteta saarnaamaan, tämä olisi varmasti kenen hyvänsä mielestä aivan väärin.
”Uskovaisen tehtävä on levittää Jumalan sanaa, mutta en kaipaa naissaarnaajia. Olen pitänyt puheenvuoroja seurakuntapäivillä, mutta se on eri asia kuin haluta saarnaajaksi. Minä opetan uskoa lapselleni.” – Liisa H., Tuusula.
Seurapuhujaksi ei silloin tietenkään ole syytä asettua vastoin tahtoaan, vaikka pyydettäisiinkin. Ei siis huolta!
”Pidän ajatusta naispapista outona. Itse ajattelen kuten Raamatussa sanotaan ja kuten minulle on opetettu, enkä osaa sitä millään muulla tavalla tarkemmin selittää.” – Reetta K-i., Pyhäntä.
Kun polkupyörä alkoi yleistyä, pidettiin aluksi tosiaan hyvin outona ja jopa paheksuttavana, että naisetkin alkoivat ajella pyörällä. Ensimmäiset yliopisto-opintoihin pyrkineet naiset joutuivat 1800-luvulla anomaan ”vapautuksen sukupuolestaan”, sillä opinhaluista naista pidettiin samoin Reetta K-i:n sanojen mukaisesti ”outona”.
Mutta se mitä kaikki pitivät outona menneisyydessä ja joku ehkä yhä tänäänkin, nähdään huomenna usein siunauksellisena ja hyödyllisenä! Näin on historiassa usein tapahtunut, sillä onneksi asioiden ymmärtämisessä toisinaan olemme edenneet edes vähän. Yksityisen ihmisen elinikä on monesti liian lyhyt jotta hän oppisi näkemään omat henkilökohtaiset sidoksensa ja rajoituksensa.
Henkilökohtaisilla tunteilla ja rajoittuneella tietämyksellä ei kuitenkaan voida koskaan perustella ihmisten syrjintää.
”Nainen ei voi toimia pappina, koska Raamatun mukaan nainen ei voi toimia saarnaajana. En voisi kuvitellakaan, että asia voisi olla toisin. Puhuminen kuuluu seurakunnassa miehelle.” – Maarit E-i., Oulu.
Tuossa täytyy olla väärinkäsitys, sillä Raamatussa ei ole annettu ohjeita siitä, voiko nainen toimia palvelutehtävässä hengellisenä puhujana, saarnaajana. Tämä on uskovaisten keskuudessa kuitenkin sangen yleinen harhaluulo.
”Tämä on niitä harvoja asioita, joista on suoraan maininta Raamatussa. Eli nainen ei voi toimia saarnaajana. Tämä ei ole henkilökohtaisesti mitenkään muuten iso tai merkittävä asia.” – Matti L-nen, Hämeenlinna.
”Mies on se, joka toimii pappina. Eiköhän tuo Raamatussakin jo sanota. Nainen voi toimia seurakunnassa muissa tehtävissä, mutta ei puhujana.” Ilkka N-nen, Petäjävesi.
Jokainen joka on Raamatun lukenut, tietää että Raamatussa ei ole annettu ohjeita siitä, voiko nainen toimia saarnaajana. Päinvastoin Raamattu tuntee useita naisprofeettoja eli hengellisiä julistajia nimeltä.
Uskovaisena on oikea tulokulma Raamattuun tarkastella Jumalan sanaa ensi sijassa hengellisenä viestinä, jossa ydin on Kristuksen sovitustyö, Jumalan mittaamaton, yli inhimillisen ymmärryksen ulottuva armo kaikkia ihmisiä kohtaan.
Se millä tavoin käytännössä seurakunnassa ja rauhanyhdistyksellä toimimme, siinä meitä ohjaa ensi sijassa Vapahtajan ilmoittama lähimmäisenrakkauden käsky. Samoin Raamatun sana, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, vaan me olemme yhdenvertaisia. Ei sido myöskään esimerkiksi jokin 1800-1900-luvun yhteiskunnallinen järjestys, sukupuolten kaavamainen ja perustelematon erottelu.
Syrjintä ei ole koskaan rakkautta, eikä syrjintää ole luvallista perustella uskolla. Valitettavasti sekä puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen että psykologi, perhe- ja pyskoterapeutti Aino Kanniainen syyllistyivät tiedotustilaisuudessa juuri tähän.
Syrjintä on syntiä. Aina.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi K².
* * *
Lue lisää:
Eturientolan kirjeenvaihtaja: Naisväelle runsaasti tehtäviä!
Vuokko Ilola: Paha, pahempi, naispappeus. Blogikirjoitus, Kotimaa24, 14.11.2013.
Vuokko Ilola: Tiedonantoa ehkäisystä (suviseurahaastattelu). Blogikirjoitus, Kotimaa24, 2.7.2014.
Justiina: Talkootyö. Justiinan Jutut -blogi.
K²: Uskovaisten naisten työnteko
Emilia Karhu: ”Ääriliikkeet kokevat naisten voimaannuttamisen uhkaksi” (Suomen Lähetysseuran vt. toiminnanjohtajan Rolf Steffanssonin haastattelu). Kotimaa24 25.7.2014.
Korpijaakko: Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys
Pirkko Lehtiö: Koska olen nainen. Blogikirjoitus 9.6.2014, Kotimaa24.
Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen
Mari Leppänen: Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vuosina 1975-2010. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 2011.
Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset
Maria Sofia & ESA: Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta
Rebekka Naatus: Pakolaiseksi ei lähdetä noin vain. Sielun silmin -blogi, Kaleva 10.1.2012.
Pihla: Myyjäiset. Lähdin. Saanko elää omaa elämääni? Entisen vanhoillislestadiolaisen ajatuksia. Blogikirjoitus 6.11.2014.
Ed O. Suominen: Laestadian Theologian Lacks Penis, Gets Ordained Anyways
Kaisa Tanttu: Juha Pentikäinen: Lestadiolaisen liikkeen historia tukee naisten pappeutta. Kotimaa 24 uutiset 19.2.2011.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Minusta on jotenkin sanomattoman huvittavaa sanoa, että naisen asema on mahtavan hyvä vl-joukoissa, niin kuin Aino Kanniainen suitsutti. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää hänen käsitys yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Kun tätä isoa ja naisvaltaista uskonliikettä johtaa 24 iäkästä miestä (osa istunut johtokunnassa yli 20 vuotta !!!) eivätkä naiset saa olla missään johtotehtävissä, eivät saa olla puhujia eikä osallistua hengelliseen opilliseen keskusteluun puhujienkokouksissa, niin miten tämmöinen tilanne Kanniaisen mielestä kertoo naisten hyvästä asemasta?
Käsittääkseni hyvä asema tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nainen aivan itse ja itsenäisesti suoraan osallistua oman uskonliikkeen päätöksentekoon ja keskusteluun, saa vapaasti valita ammattinsa, olispa se vaikka papin työ ev.lut seurakunnassa, ja ratkaista itse ilman painostatuksi joutumista avioitumiseen ja lisääntymiseen liittyvät kysymykset. Samoin naisella tietenkin pitää olla yhdenveroiset mahdollisuudet tulla kutsutuksi oman herätysliikkeen puhujaksi. Kaikista asioista naisella tulee olla sama lähtökohta kuin miehellä, eikä näistä saisi vaan ne muutamat huru-ukot keskenään päättää.
Onko mielestäsi Aino Kanniaisen kommentointi siis valhetta? Onko hänen mielipiteensä arvoton?
Uudessa päivämiehessä oli Juntusen ja Kanniaisen sanomisia siteerattu, Kanniaisen ehkäisylausunnosta ei ollut lainattu mitään ja Juntunen sanoi Srk:n johtokunnalla olevan myös hengellinen tehtävä. Juntusen mukaan naiset saa opettaa kaikkea muuta paitsi puhua seuroissa.
Miksi Kanniaisen ehkäisylausuntoa ei tässä mainittu? Päivämieshän on tunnetusti julkaisu jota Srk sensuroi, ja sitä sensurointia harrastaa miehet.
Miksi Juntunen kertoo julkisuudessa Srk:n johtokunnan tehtävän erilailla kuin Päivämiehessä, naisen mahdollisuutta johtokuntaan ei ole enää nykyään pidetty mahdottomuutena, tästä saa eri käsityksen, eli valhe ja kaksoisviestintä jatkuu edelleen näiden itsensä korottaneiden miesten taholta.
Raamatua tulkitsemalla noin kuin he sitä esittävät, ei nainen saisi opettaa edes pyhäkoulua eikä mitään muutakaan. Kaksoisviestintä on valhetta ja sitäkautta syntiä, missä on näiden fariseusten omatunto?
Paavali kirjeessään Timoteukselle: ”Naisen tulee KUUNNELLA opetusta hiljaa ja KUULIAISENA. SITÄ EN SALLI ETTÄ NAINEN OPETTAA, ENKÄ SITÄ, ETTÄ HÄN HALLITSEE MIESTÄ. Ensinhän luotiin Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva
Syrjintä on vakava asia hengellisesti ja uskon kysymyksenä. Naisten sulkeminen ulkopuolelle on vastoin sitä, mitä Vapahtajamme kaikessa opetti. Toivoisin että uskovaiset naiset ottaisivat tähän avoimemmin kantaa. Naisten syrjintä on vastoin sitä mitä Kristuksen kirkko edustaa ja miten uskovien yhteisö Jumalan sanan mukaan toimii. Rukoilen ja toivon sydämestäni että siionissa alkaisi tässä asiassa armollisempi aika. Ja että se tapahtuisi mahdollisimman pian, sillä asia koskee tosiasiassa isoa osaa uskovaisista. ”Ei ole miestä eikä naista…”
Vanhoillislestadiolaisuus on rakenteiltaan ja eräiltä osin opetukseltaankin ehdottoman naisvihamielinen uskonto, mutta kaikki lestadiolaiset ihmiset eivät sitä onneksi ole!
Riippumatta siitä että tuossa kirjoituksessa siteeratut ihmiset ovat selvästi juuttuneet ”virallisiin” vl-uskon käsityksiin. Nykyaika on tullut myös tähän liikkeeseen. On monia joiden mielestä (myös lestadiolainen) nainen voi olla niin pappi kuin lestadiolaisten seurojen puhujakin. Siis ovat kahdenkeskisessä keskustelussa tätä mieltä, eivät toki julkisesti.
Se mikä on ihmisten sydämessä, toteutuu varmasti kyllä joskus. Siihen menee luultavasti pitempi aika kuin televisio-ohjelmien hyväksymiseen. Niiden hyväksyminen vei vain 50 vuotta.
On hyvä muistaa että Jeesuksen lähin työtoveri oli kirjoitustaitoinen nainen, nimittäin Maria Magdaleena. Hänen toiminnastaan yhtenä Vapahtajamme läheisistä opetuslapsista on olemassa hyvin varhaisia muistiinpanoja, jotka tunnetaan nimellä Maria Magdalenan evankeliumi. Se on osa varhaisia kristillisiä tekstejä, jotka löydettiin vaista 1940-luvulla. Koska niiden tekstien (ns. Qumranin tekstit) olemassaolosta ei tiedetty kun piispat päättivät Raamatun koostumuksesta 400-500-luvun kirkolliskokouksissa, ne ovat jääneet kokonaan pois Raamatusta. On huomattava, että Qumranin ko. käsikirjoitukset ovat huomattavasti vanhempia kuin mitkään aikaisemmin tunnetut Vanhan ja Uuden Testamentin käsikirjoitukset.
Raamatusta muistamme lisäksi, että enkeli ilmoitti ylösnousemuksesta juuri naisille, ja he lähtivät ensimmäisenä viemään ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta. Uudessa testamentissa mainitaan nimeltäkin yksi naisapostoli, Junia nimeltään (Room. 16:27). Sittemmin kristinuskon historiassa on vaikuttanut runsaasti viisaita ja Raamattua syvällisesti tunteneita naisia, esimerkiksi luostarin perustaja, lääkärin, runoilijan ja säveltäjän lahjat omannut Hildegard Bingeniläinen tai Lutherin puolios nunna Katharina von Bora. On useita naispulisia virsirunoilijoita, nykyajasta kaikki tuntevat teologi Anna-Maija Raittilan kirjoittamat ja suomentamat virsitekstit.
Pohjimmiltaan kristinuskossa, myös vl-uskossa, nainen ja mies ovat tasavertaisia ja vapaita julistamaan sanaa, sekä pohtimaan ja keskustelemaan uskonasioista. On osoitus ihmisen vajavaisuudesta ja syntisyydestä, että Jeesuksen ajattelussa ja toiminnassa ilmenevä yhdenvertaisuus on surullisella tavalla tärvelty ja suorastaan häpäisty aikojen kuluessa kristillisessä opetuksessa.
No mutta nehän ovat kuin kaksi marjaa, islam ja vanhoillislestadiolaisuus, naisten tehtävä on ”vaieta seurakunnassa”. Paitsi että nyt on alkanut syntyä nais-imaamien johtamia moskeijoita, joissa saarnaajatkin ovat naisia.
Kuulijoina sekä naisia että miehiä. Seuraako sama kehitys rauhanyhdistyksellä…?
”Moskeijat ovat miesten dominoimia patriarkaalisia paikkoja, joissa mies on puhujakorokkeella, mies johtaa rukousta, mies on keskiössä ja vallassa.”
http://yle.fi/uutiset/koopenhaminassa_aukesi_skandinavian_ensimmainen_naisten_johtama_moskeija/9124618