Kristityn oma vastuu omastatunnosta on unohdettu korostettaessa kuulaisuutta kollektiiviselle ”yhteistunnolle”, joka ilmenee elämäntapanormien noudattamisessa. Ihminen kadottaa tällöin sen mikä hänestä tekee ihmisen: henkilökohtaisen vastuunsa.
Mielestäni vanhoillislestadiolaisyhteisön elämäntapanormit voivat vaikuttaa vahingollisesti ihmisen moraalisen ajattelun kehitykseen. Yläasteiässä ihmisen kai kuuluisi herätä 
tuntemaan maailmantuskaa, surua ja hätää oikeudenmukaisuuden ja vaikkapa kolmannen maailman köyhyysongelman tai tasa-arvon takia. Tämän ikäisten päissä pyörivät turkistarhaeläinten riisto ja jäätiköiden sulaminen, tai vaikkapa kysymys, saako sodassa tappaa. Ja näin kuuluukin olla! Kaiken ikäisillä! Nämä ovat totisia eettisiä kysymyksiä.
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, jossa on vahvat elämäntapanormit, on vaarana, että etiikka kaventuu moraaliksi, jopa moralismiksi.
Minusta on harmi, jos vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä viisitoistavuotiaan ihmisen keskeisiksi kysymyksiksi nousevat yllä kuvattujen eettisten kysymysten sijaan moralismia vastaan taistelevat kysymykset tyyliin ”eikö korvakoruja saa käyttää”, ”enkö saa kuunnella rokkia”. En tarkoita, että lestadiolaisuudessa opetettaisiin, että nämä normiasiat olisivat tärkeämpiä kuin yllä mainitut eettiset asiat, mutta nuoren elämässä ne muodostuvat helposti omaa elämää koskettavina keskeisiksi uskoon kuuluviksi kysymyksiksi, joihin suhtautuminen ratkaisee käytännössä myös sen, pääseekö täältä lopulta taivaaseen.
Mielestäni on sääli, jos yksikin ihminen ”kieltää uskonsa”, tai kokee luopuvansa uskosta/menettävänsä uskonsa kristilliseen Jumalaan meikin tai rokin takia. Ei kai kristinuskossa tästä voi olla kyse? Olisiko Jumala noin pikkumainen?
Yksilön omatunto sidottu ”yhteisön omaantuntoon”
Kysynkin nyt, onko vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä tilaa yksilön omatunnolle, sen terveelle kehittymiselle ja olemassaololle? Onko yhteisössä tilaa yksilön vastuulle?
Viimeaikoina esimerkiksi ehkäisykysymyksen yhteydessä on myös liikkeen viralliselta taholta todettu ehkäisyn olevan omantunnon asia. Kuitenkin yhteisön julkilausumissa ehkäisy sanotaan synniksi. Kun tähän yhdistetään yllä oleva ”usko avaa ymmärryksen” -argumentin, lopputulema on se, että yksilön omatunto on sidottu kulkemaan yhtä jalkaa yhteisön omantunnon kanssa.
Tästä syystä tuntuukin välillä siltä, että vanhoillislestadiolaisen omatunto on yhtä kuin yhteisön omatunto – omaa tuntoa ei siis ole. Tällöin ei ole myöskään yksilön vastuuta. On vain yhteisön vastuu.
Miten yhteisö kantaa vastuun tämän suuren yhteisöomantunnon aikaansaamista kielteisistä seuraamuksista?
Miten yhteisö kantaa vastuun vaurioista, jota vanhempien väsymys erinäisine seurauksineen saavat lapsissa aikaan. Kuka kantaa vastuun siitä, että lapsi syntyy maailmaan ei-toivottuna?
Miten yhteisö kantaa vastuunsa ympäristön suojelusta?
Mielestäni yhteisön virallisten lausunnonantajien pitäisi vähintäänkin yksiselitteisesti ilmaista, että ehkäisy ei ole syntiä, jos jonkun perheenjäsenen psyykkinen tai fyysinen terveys ei kestä uutta raskautta. Tällöin yksilölle jäisi tilaa kantaa vastuunsa raamatullisen lähimmäisenrakkauden etiikan hengessä.
Nimimerkki Virpi H. Epäkuluttajan blogissa
* * *
Aiheeseen liittyvää:
Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto
Herpert: Minkä nuori kieltää? Syntien sovituksen… vai elämäntapanormin?
Virpi Hyvärinen: Tarvitsemme glasnostia! Capitol, Kuopion hiippakuntalehti 3/2009 (Jos pdf avautuu hitaasti, teksti myös täällä)
Pelkoa ei rakkaudessa ole. Iltahartaus, Virpi Hyvärinen 17.1.2011.
Juho Kalliokoski: Kuuliaisuudesta seurakunnan äänelle. 19.4.2010.
Juho Kalliokoski: Päivämies, huomio! (Kestäviä vastauksia kaivaten). 12.10.2009.
Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta (Juho Kalliokoski 2009)
Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko
Terho Pursiainen: Jumala tarvitsee nyt niitä jotka lopettavat tottelemisen
Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Olen joskus aiemminkin sanonut ja sanon sen edelleen, että vl-piireissä on suurin osa sellaisia, että he eivät koskaan ole ajatelleet uskonsa perusteita. Osa ei kykene moiseen ajatteluun, osa pelkää sitä (ei koe sitä hyväksytyksi), osa torjuu sen hirmuisella kovuudella, ja loput sitten ovat niitä, joiden kanssa voi keskustella kipeistäkin asioista. Heitäkin on.
Tässä kirjoituksessa on paljon viisautta.