Reisjärven kristillisen opiston rehtorin tehtävästä eläkkeelle jäänyt puhuja, rovasti Aarno Haho piti 5.10.2008 Yhdysvalloissa, Minneapolisissa saarnan, jossa hän painotti
kuuliaisuutta seu-rakunnan opetukselle kristityn kaikkein tärkeimpänä tekona. (Saarnan Suomea koskeva osuus luettavana suo-raan äänitteestä litteroituna tämän postauksen lopussa.)
Haho ei ole yksin ajattelussaan. Kristityn omantunnon sivuuttaminen on todellakin julki lausuttu hengellinen ohje nykyisessä SRK-lestadiolaisuu-dessa. Päivämiehessä käsitys on ilmaistu ytimekkäästi esimerkiksi huhtikuussa 2010 Outokummun nuoriso- ja seurakuntapäivistä kertoneen artikkelin otsikossa: ”Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia” (Päivämies 15 14.4.2010). Tekstissä tarkennetaan seuraavasti: ”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”
Sekä yksilön omakohtainen usko että omatunto ovat ohentuneet pelkästään kuuliaisuudeksi yhteisölle, ne on ulkoisettu oman itsen ulkopuoliselle kollektiiville. Samaisesta ristiriidasta ovat kirjoittaneet Juho Kalliokoski ja Topi Linjama blogeissaan. myös Virpi Hyvärinen eritteli omantunnon syrjäyttämistä Topi Linjaman blogiin kirjoittamassaan analyysissa.
Videoelokuvat ja konsertissa käyminen ovat syntiä
Aarno Haho nosti parin vuoden takaisessa Amerikan-saarnassaan esiin erityisenä kristityn kuuliasuuden kohteena luopumisen videoelokuvien katselusta ja konsertissa käymisestä.
Ne ovat edelleenkin synti. Ne edellyttävät Hahon mukaan oikealta uskovaiselta ”ristin kantamista”, ja tämän ihminen osoittaa Jumalalle pidättymällä videoelokuvien katselemisesta ja kosertissa käymisestä, väittää Haho. Mitäpä tämä on muuta kuin tekojen oppia.
Hän selostaa amerikkalaisille, että nykypäivänä monet uskovaiset Suomessa ovat kuitenkin sitä mieltä, että video(DVD?)-elokuvat ja konsertissa käyminen ovat sopivia myös uskovaiselle eivätkä siis enää syntiä. Tämä käsitys on Hahon mukaan väärä.
Haho ennakoi ”puhdistuksia”
Haho ennakoi puheessaan, että nämä ihmiset tullaan erottamaan uskovaisten yhteydestä sisäisillä ”puhdistuksilla”.
Opetusneuvos, rovasti Aarno Haho on ollut yksi SRK:n johtokunnan pitkäaikaisimpia jäseniä. Hän luopui tästä luottamustehtävästä vasta muutama vuosi sitten.
Hahon merkitys vanhoillislestadiolaisuudelle on ollut suuri erityisesti siinä prosessissa, kun vanhoillislestadiolaisuuden kristinopillista tulkintaa on viety kohti nykyistä seurakuntakeskeisyyttä. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta.
Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin erityisesti SRK:n opistoissa ja raamattuluokka- ja rippikoulutyössä. Hahon henkilökohtainen ideologinen vaikutusvalta on ollut erityisen merkittävää, sillä vuosikymmenten mittaisen SRK:n johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän johti yhtäjaksoisesti peräti 36 vuotta Reisjärven kristillistä opistoa. Hän on ollut yksi niitä, jotka kasvattivat vanhoillislestadiolaisuuden nykyisen lakihenkisen, ehdotonta eksklusiivisuutta painottavan ja suorastaan fundamentalistisen siiven. Sellaista ei aikaisemmin vanhoillislestadiolaisuudessa juuri ollut.
Haho ja ”yhteistunto”
Yksi osoitus seurakuntakeskeisyydestä on se, että Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.
Yhteistunto-käsitteellä onkin jo onnistuttu lähes tuhoamaan vanhoillislesta-diolaisuudesta sekä henkilökohtaisen vastuun ajatus että luterilaisuuden peruslähtökohta, jonka mukaan uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Kuten tunnettua, Martti Luther halusi oikaista katolisen kirkon oppia raamatulliseen suuntaan ja ryhtyi vastustamaan perinnäistapojen ja ulkoraamatullisten normien nostamista autuuden ehdoksi.
Varhainen lestadiolaiskanta: uskon tulee perustua yksin Raamattuun
Lestadiolaiset puhujat keskustelivat 1900-luvun alussa samasta kysymyksestä: kysymyksestä mihin uskon tulee perustua.
He kysyivät, pitäisikö seurakunnan neuvot nostaa Raamatun rinnalle. He päätyivät siihen, että näin nimenomaan ei pidä tehdä, koska ”seurakunta voi erehtyä”. he totesivat yksimielisesti: uskovaisille riittää yksin Raamattu.
”Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta.”
Juho Kalliokoski kirjoitti Kalevassa osuvasti: ”Kuuliaisuuden vaatimus Jumalan seurakunnalle vanhoillislestadiolaisuudessa on kuuliaisuuden vaatimus inhimilliselle ymmärrykselle, eikä Raamattu siihen opeta.” (Kaleva 24.9.2009.)
Myös Hahon Minneapolisissa pitämä puhe vahvistaa sen, miten mitättömänä Haho pitää kristityn henkilökohtaista omaatuntoa. Hän pitää sitä suorastaan haitallisena, vaarallisena asiana.
Haho on osoittanut aikaisemminkin julkisesti kaipaavansa hoitokokouksia, joita hänen mukaansa on nykyisin aivan liian vähän. Puhujienkokouksessa 27.12.2007 Oulussa Haho lausui huolensa siitä, ettei ”sielunhoitoa ole kirkkolain mukaisesti juurikaan käytetty 70-luvun jälkeen”. (Tiettävästi hoitokokouksia järjestetään edelleen, mutta pienimuotoisemmin kuin 1970-luvulla.)
Olisi erehdys pitää Hahon julkisia lausuntoja kaikkien vanhoillislestadiolaisen liikkeen opillisten linjanvetäjien kantana. Esimerkiksi Päivämiehessä on julkaistu myös Raamattu-korosteisia pääkirjoituksia, kuten esim. vuoden 2009 numerossa 40: ”Kestävän elämän perusta”.
Alla Hahon puheen se osa, jossa hän käsitteli vanhoillislestadiolaisuuden tilaa Suomessa. Teksti on litteroitu Hakomaja-sivustolle talletetusta MP3-äänityksestä.
”Suomessa on koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa”
”Tekstistä poikkeavasti puhun vielä tuosta kuuliaisuudesta. Suomessa on ollut sellaista, että jotkut ovat sanoneet että minun omatuntoni voi tehdä sitä ja sitä. Ja ne ovat eri mieltä Jumalan seurakunnan omantunnon kanssa. Pyhän Hengen äänen kanssa. Ja minusta on vaarallista lähteä tälle tielle. Sanon esimerkiksi sellaisen asian kuin video.
On sellaisia uskovaisia jotka sanovat:
– Minä voin hyvällä omallatunnolla katsoa videoista elokuvia.
On sellaisia kristittyjä jotka sanovat, että ”minä voin hyvällä omallatunnolla mennä konserttiin”.
He ottavat itselleen omia lupia. Ja ne eivät ole yhtä seurakuntaäidin kanssa. Siellähän Raamatussa sanotaan, että kun on vähässä uskollinen. niin se on paljossakin uskollinen. Joka on vähässä väärä, niin se on paljossakin väärä.
Ja Suomessa on sellaisia koteja, jotka eivät ole yksimielisiä toisten kotien kanssa.
Ja me sanomme näin, että kun sitten tulee Jumalan aika, ja tulee sitten seurakunnassa puhdistuksen aika, sanomme sitä, että silloin kun eriseura syntyy, niin ne jotka jaetulla omalla tunnolla kulkevat, saattavat joutua väärälle puolelle.
On vaarallista se ettei ole yksimielinen Jumalan seurakunnan kanssa. Kannattaa sitä luopua ja kantaa ristiä kuin olla tottelematon.”
* * *
(Kirjoittaja: Nestori.)
Kuuntele puhe tästä.
Saarna ei ole enää kuunneltavissa LLC:n nettiarkistossa, mutta puheen tätä koskeva osuus on talletettu MP3-tiedostona Hakomajassa. Suurkiitokset Admatalle tallennuksesta.
The sermon is translated in English.
* * *
Lisää aiheesta:
Puhujan huomio: Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007
Juho Kalliokoski: Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta
Juho Kalliokoski: Rippisalaisuudesta, ripistä ja salaisuudesta
Mitä jää puuttumaan, jos sitoo omantunnon vain Jumalan sanaan? (Juho Kalliokoski)
SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus?)
Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909. (Julkaistu mm. Mopin palstalla.)
Pääkirjoitus: Oikea yksilön vapaus perustuu Jumalan sanaan. Päivämies 31/2009.
Pääkirjoitus: Kestävän elämän perusta. Päivämies 40/2009.
x-vl: Kirjeeni SRK:lle -07.
Gepardi: Sieluton vanhoillislestadiolainen?
Topi Linjama: Eroon hengellisestä väkivallasta (Kotimaan blogi)
Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan
Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa
Vastuu omastatunnosta puuttuu (Virpi H.)
Lassi Hyvärinen: Kulttuurikielloilla ei ole raamatullisia perusteluja. Kaleva 29.3.2009.
Jumala tarvitsee nyt niitä, jotka lopettavat tottelemisen
SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti
Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki
Miksi teatteri on syntiä? (Stiven Naatus)
Magdalena: Onko uskominen harkittua näyttelemistä?
Sivusta seurannut: Meistä on tullut kaksinaamaisia
M. K. ja P. T: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville
Aarno Haho: Kristitty koti ja perhe aikamme murroksessa. Päivämies 3o, 2003.
Junker Jörg: Mara, teesit ja me
Saara-äidin neuvot ohjaavat Jumalan lapsia. Päivämies 15, 14.4.2010, s. 6.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani. – Matt.13:30
On hengellisesti ymmärrettävä seuraus että monia ahdistaa. Ahdistus syntyy juuri siitä, kun ihmisen oikea omatunto ei hyväksyisi pakottamista kollektiivisen omatunnon komentoon, yhteistuntoon.
Alistuminen noudattamaan ”armoneuvoja” on kova paikka, kun yhä useampi näkee että niillä ei ole mitään yhteyttä Jumalan sanaan. Mutta ihminen vaan yrittää pakottautua koska lapsesta saakka on opetettu että oikea uskovainen tekee niin, ”tuntui miltä tuntui”. Sydämessään hän tietää että ei tee oikein koska sivuuttaa aidon omantuntonsa.
En osaa itse kirjoittaa niin laitan nimim. ”Marian” kommentin konserttiasiasta. Se on julkaistu Mopin palstalla (Linkki lopussa sinne).
”En itse pidä mitään asiallista musiikin esittämistilannetta synnillisenä, päinvastoin, esim. hienoa kirkkokonserttia paljoa parempaa ajanviettopaikkaa ei liene uskovaiselle olemassakaan täällä ajassa.
Minusta tällaisen asian vieroksuminen ja jopa syntinä pitäminen on pelkkä kulttuuripeikko.
Koska siis oma sisäinen tilani asian suhteen on vakaa, mahdollinen paheksuva katse kirkkokonsertissa käynnin johdosta ei minua kovin syvältä riipaisisi.
Jos Jumala ei ole asiasta mitään tahtonaan ilmaissut, eikä asia millään ilveellä ole käsitettävissä omantunnonasiaksi, niin silloinhan kyse on mielipiteestä. Kyllä ihmisen itsensäkin on pohdittava, mikä on totuus, siihen kehottaa Raamattukin.
Ajattelen myös niin, että omakohtaisen uskon kannalta ei ole mitään hyötyä vääntyä toisten ihmisten takia mahdottomalle mutkalle. Eihän sellainen ole mitään uskosta vuotavaa hyvää tekoa, vaan pelkkää silmäinpalvontaa.
Kyllä ihmisen itsensä täytyisi rehellisesti olla sellaisten asioiden takana, joita omantunnonsyihin vedoten tekee/ei tee ja ne sellaisina myös lapsilleen opettaa.
— Olen itse jo ainakin kymmenen vuoden ajan käsittänyt vapauden sellaisten vl-normien suhteen, jotka ovat kulttuurin synnyttämiä, voimakkaasti aikaan ja inhimillisiin mielipiteisiin sidottuja eivätkä hyvällä tahdollakaan käsitettävissä omantunnonkysymyksiksi.
Tämä on ollut täysin avointa. Enkä koskaan elämässäni ole joutunut/päässyt edes pienenpienen hengellissävyisen puhuttelunpoikasen kohteeksi.
Tiedän, että monet vl-ihmiset toimivat näin. Jotkut hyvinkin näkyvästi.
Toki tiedän senkin, että puhutteluitakin on ollut ja varmasti myös yhteisön painostusta. Sellaisestakin on kuultu. Enkä ollenkaan vähättele painostuksen kohteeksi joutuneen kohtaloa.
…varmasti esiintyy myös alueellista vaihtelua. Pienillä paikkakunnilla pienen yhteisön kielteiset inhimilliset piirteet leimaavat enemmän myös vl-uskovaisten kuvioita.
Itse en pidä ollenkaan hyvänä tai oikeana tiukimman linjan myötäilyä, enkä usko että heikko veli on aina oikeassa. Kyse voi hyvinkin olla niistä olkirakennelmista, jotka tuuli vie.
Ellei kukaan uskalla käytännön tilanteissa koskaan asettua ihan maalaisjärjen pohjalta vastustamaan joitain yhteisöllisiksi normeiksi muodostuneita asioita, tilanne voi kehittyä todella epäterveeseen suuntaan.”
Linkki on tässä:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=2470&postdays=0&postorder=asc&start=144
Sokea kuuliaisuus johtaa ihmisen aina vaikeuksiin, jos on itselleen rehellinen. Ja itselleen valehteleminen rämettää omantunnon.
Voisitteko jo lopettaa VALEHTELEMISENNE ?
Ei ole mitään Jumalaa olemassa.
Tai voitteko esitellä hänet vaikkapa Eduskunnan portailla. ETTE VOI.
Puuhastelunne on pelkkää henkistä alistamista.
Olette päästänne sekaisin ja haluatte vallankäytöllänne vain alistaa muita.
Erikoisalanne on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö eli pedofiilia.
SRK-lestadiolauduudessa on nykyisin nähtävissä valitettava kehitys. Seurakuntaoppiin verhoten pyritään rakentamaan rauhanyhdistyksistä ja SRK:sta eräänlaista kultaista vasikkaa vl-lestadiolaisten ylimmäksi auktoriteetiksi, korottamaan rauhanyhdistykset ja SRK Jumalaksi.
(Muistammehan Vanhasta testamentista kertomuksen, miten Israelin kansa rakensi Mooseksen valjen, Aaronin johdolla kultaisen vasikan Jumalakseen odottaessaan Mooseksen paluuta Siinain vuorelta.)
Nämä vl-liikkeen nykyiset kultaisen vasikan rakentajat haluaisivat ilmeisestikkin rauhanyhdistuksiä ja SRK:ta palvottavan korkeimpana auktoriteettinaan ohi Raamatun ja siitä välittyvän Jumalan pyhän sanan. Näitä vl-liikkeen oppisisältöön keskeisesti vaikuttavia likkeen henkisiä johtajia, jotka siis seurakuntaopin kaapuun verhoten pyrkivät rauhanyhdistyksistä ja SRK:sta rakentamaan kultaista vasikkaa Jumalakseen, ei heitä rakennustyössään näytä yhtään häiritsevän ensimmäinen käsky: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia.
Aarno Haho ei ole tässä vl-liikkeen kultaisen vasikan rakennustyössä yksin, vaikka sen työmaan yksi keskeisistä rakentajista onkin. Aarno Hahon hengenheimolaiseksi on helposti tunnistettavissa esimerkiksi hänen ikäluokkaansa oleva ja vl-liikkeen oppisisältöön keskeisesti menneinä vuosina vaikuttanut Juhani Uljas; yksi vl-liikkeen seurakuntaopin levittäjä.
Juhani Uljas piti alustuksen Valkealassa (kesällä 2007) todeten seuraavasti:
”Jumalan seurakunnasta loistaa Jumalan sanan täydellinen valkeus. Uskon kuuliaisuudella tarkoitamme sitä, että osoitamme kuuliaisuutta Jumalan sanaan sidotun omantunnon lisäksi seurakuntaäidille.”
Eikö tuosta käy selkeästi ilmi pyrkimys rakentaa ”seurakuntaäidistä” eli rauhanyhdistyksestä kuuluaisuuden kohde, kultainen vasikka, joka Jumalan asemaan kuuluaisuusvaatimuksineen nostetaan.
Tästä vl-liikkeen kultaisen vasikan rakennustyön ajankohdasta on edellä kirjoitettu osuvasti:
”Prosessi alkoi jo 1960-luvulla, mutta sitä on voimistettu erityisesti 70-luvun kurinpidolla ja juurruttamalla seurakuntakeskeinen kuuliaisuusvelvoite usean sukupolven nuorten vanhoillislestadiolaisten mieliin kristillisissä opistoissa. Moni onkin todennut, että Kristuksen sijalle on uskomisen kohteeksi nostettu seurakunta.”
Näin se juuri on mennyt, seurakuntaa eli rauhanyhdistystä ja niiden muodostamaa keskusyhdistyksestä SRK:ta nämä kultaisen vasikan rakentajat haluavat pitää uskomisen kohteena, Jumalanaan. Prosessi todella alkoi voimakkaasti edetä vl-liikkeessä niinä vuosina, kun Heikki Saari kehitti henkiopin, jota Saari käytti oman asemansa pönkittämiseen kilpaillessaan Erkki Reinikaisen kanssa vallasta vl-liikkeen sisällä, josta nimimerkki Heino on asiantuntevasti alla olevasta linkistä ilmeten kertonut. https://freepathways.wordpress.com/2009/05/12/keksityn-henkiopin-leviaminen/
Tällä vl-lestadiolaisuuden kultaisen vasikan rakennustyöllä, eli sillä että rauhanyhdistykset ja SRK pyritään nostamaan liikkeen Jumalaksi, on pitkät perinteet, jotka ulottuvat aina Heikki Saaren keksimän henkiopin alkuaikoihin saakka.
Onko se kultaisen vasikan rakennustyö sellainen perintö, jota nyky-vl-lestadiolaisten kannattaa seurakuntaoppiin verhoten vaalia?
”Aarno Haho on ollut aktiivisesti luomassa ja vakiinnuttamassa vanhoillislestadiolaisuuteen uutta käsitettä yhteistunto. Hän on puheillaan ja Päivämiehen kirjoituksillaan joh-donmukaisesti vahvistanut kollektiivista seurakuntaan uskomista, ehdotonta kuuliaisuutta ja yhteistunnon asettamista vanhan luterilaisen käsitteen, yksilön omantunnon ja yksin Raamattuun nojautumisen tilalle.”
Seurakuntaopille siis pyritään lanseeraamaan uutta termiä; yhteistunto.
Se verhotaanko kultaisen vasikan rakennustyö seurakuntaopin taikka yhteistunto-termin kaapuun, ei asiaa muuksi muuta.
Haho on minuakin ollut hoitamassa, kun eksyin ”väärälle tielle.” No, enpä ole edelleenkään siltä tieltä takaisin palannut.