Televisiosekoilu paljastui Jumalanvaltakunnan erehdykseksi

Televisiota ei voida enää kieltää, kun se on jo kaikilla puhelimissa. – Puhujan toteamus pienemmässä piirissä.

Periaatteessahan jokaisella niin sanotun älypuhelimen hankkineella on televisio taskussaan. Nettiselaimella pääsee näkemään samat ohjelmat, joita televisiovastaanotinkin tarjoaa. – Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää, Päivämiehen blogi 3.4.2016.

– Tottelemattomuus on noituuden synti. – Maallikkopuhuja Lauri Taskila 1963.

–  Seurasimme (suviseurojen) avajaisten videolähetystä Kemin rauhanyhdistyksellä. –  Veikko Kukkola, Päivämies 3.7.2016.

–  Televisiosta on keskusteltu vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Silloin on tultu yhteisymmärrykseen, että ei hankita televisiota, koska se ei ole uskovaisen kodin kaluste.  – – 1960-luvulla tehty linjaus on edelleen hyvä ja voimassa. – SRK:n pääsihteeri Juho Kaarivaara Ylen haastattelussa 18.2.2015.

–  Miksi televisio on synti mutta netti uskovaiselle sallittu? – Rippikoululaisen kysymys.

Kahden puhujan ideasta tuli tv-kieltolaki 100 000 ihmiselle

Harva  tietää, että kun televisio päätettiin määritellä synniksi, se tapahtui SRK:n vuosikokouksessa 1963. On huomionarvoista, että ratkaisu tehtiin juuri vuosikokouksessa.

Uskonopillisia ratkaisuja ei ole tavallisesti tehty vuosikokouksessa, jossa ovat koolla jäsenten, eli paikallisten rauhanyhdistysten, edustajat. Hengelliset päätökset on yleensä tehty puhujienkokouksessa, kun taas vuosikokouksessa liikutaan tavallisesti piirun verran maallisemmissa yhdistyksen taloutta ja käytännön toimia koskevissa kysymyksissä.

Onkohan yhtään muuta kysymystä, joka olisi SRK:n vuosikokouksen päätöksellä määritelty synniksi kuin juuri television hankinta ja sen ohjelmien katseleminen?

Television omistaminen määriteltiin siten hengelliseksi ja opilliseksi kysymykseksi.

Asiasta ei tosiasiassa oltu kokousedustajien kesken yksimielisiä. Päätösesitystä television ehdottomasta kieltämisestä  ei ollut ennalta voitu käsitellä rauhanyhdistyksissä. Kokouksessa edustajat yllättyivätkin kun asiasta oli jo valmis päätösesitys pöydässä.

Moni paikalle tullut rauhanyhdistyksensä edustaja ihmetteli omassa mielessään ja hiljaisesti toisellekin, miten jokin laite voidaan määrittää synniksi.  Käsitykselle ei tietenkään ole olemassa minkäänlaista Raamatun sanaa perusteluksi.

Miksi paikallisten rauhanyhdistysten edustajat eivät käyneet keskustelua esityksestä? Koska he olivat vellihousuja joilla petti rohkeus. He pelkäsivät. Olivathan ns. pappishajaannuksen ankarat kokoukset, puhuttelut ja nopeasti tapahtuneet erottamiset kaikilla tuoreessa muistissa. Useimmilla kokousedustajilla oli itsellään kokemusta yhteyden kadottamisesta erotettuihin ystäviin ja sukulaisiin.

Televisioasian tuomisessa päätettäväksi oli vaikuttanut  taustalla se, että kaksi SRK:n saarnaajaa oli vuotta ennen kiertänyt Yhdysvalloissa sikäläisten lestadiolaisten luona saarnamatkalla. He olivat tutustuneet uuteen keksintöön, joka oli silloin jo joka kodissa jenkeissä. He näkivät amerikkalaista mainontaa ja elokuvia pitkin päivää, lännenfilmejä, jännäreitä ja saippuaoopperaa suollettiin tulemaan mainosten välissä keskellä päivää.

Se edusti aivan toisenlaista viestintämaailmaa kuin Suomen Yleisradion aloitteleva tv-lähetystoiminta oli 60-luvun alussa, josta puhujasedillä ei ollut itsellään edes tietoakaan. Suomessa televisio oli aivan uutta ja vastaanottimet olivat alkaneet yleistyä vasta vain varakkaimmissa kodeissa.

Nämä puhujat, kouluja käymättömät maalaismiehet, kauhistuivat amerikkalaista menoa. He päättivät, että ei tätä Suomeen ainakaan. Ei uskovaisille ainakaan, sen he tulevat estämään. Että Teatteria suoraan kotiin!

Nämä ns. lähetysmiehet olivat SRK:n lähettämiä seurapuhujia.  Palattuaan he alkoivat puhua ja kirjoittaa television synnillisyydestä. Siitä tuli heidän tärkein projekti.

He arvelivat, aivan oikein, että pelkät saarnat ja hyvät neuvot seuroissa eivät tulisi television torjunnassa riittämään. Sille pitää saada uskovaisten ehdoton täyskielto.

Miksi edustajat eivät keskustelleet esityksestä?

Mutta ensiksi kysymys päättäjien, rauhanyhdistysten vuosikokousedustajien alistumisesta ilman yhtään kysymystä.

Miksi rauhanyhdistysten lähettämät vuosikokousedustajat olivat niin vellihousuja, että yksikään ei  julkisesti esittänyt ihmetystä siitä, että ollaan kieltämässä yksi tiedotusväline, yksi laite?

Jos vuosikokouksessa olisi joku noussut kyseenalaistamaan ehdotusta, hänet olisi todennäköisesti erotettu uskosta. Elettiin herkkää aikaa, sillä em. vanhoillislestadiolaisuuden ns. pappishajaannus oli ollut jo pari vuotta päällä ja sisäinen kiistely oli johtanut monien erottamiseen yhteisöstä sekä pahasti myrkyttyneisiin ihmissuhteisiin suvuissa ja ystäväpiireissä. Yhteydet katkaistiin loppuelämäksi ja eri mieltä olevista tuli epähenkilöitä joita ei ollut olemassakaan. Jos joku yritti pitää edes vain kohteliaisuudesta ”sivistynyttä” yhteyttä erotettuihin ystäviinsä tai sukulaisiinsa, joutui itse nopeasti myös erotetuksi. Tätä on nykypäivänä tietenkin vaikea käsittää.

Elettiin pelon aikaa.

Siksi yhdessäkään puheenvuorossa ei kyseenalaistettu esitystä. Niin rohkeaa miestä ei ollut, joka olisi noussut kysymään, kuinka laite, tiedotusväline, voidaan julistaa synniksi.

Tavallinen uskovainen olisi kysellyt

Jumalan sana opettaa, ettei ulkonaisilla arkielämän tavoilla ole lupa evenkeliumia rajata.
TV-kielto on tyypillinen perinnäissääntö, joita vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi.

Jeesus opettaa perinnäissäännöistä Markuksen evankeliumin mukaan:

”Te perinnäissääntöjä seuratessanne ja opettaessanne teette tyhjäksi Jumalan sanan.” (Mark. 7:13)

Tällä Jeesus tarkoitti, että ulkonaisten sääntöjen seuraamisesta tehdään evankelimille ehto, vastoin Jumalan tahtoa. Näin tehdään Kirstuksen kärsimys ristinpuulla tyhjäksi ja nostetaan ihmisen käytännön elämään liittyvät teot tarjolle Jumalalle, armon saamiseksi.

Nykyisen vl-kristillisyydessä synneiksi ja armon ehdoiksi määritellyt ulkonaiset tavat, kuten juuri television kielto, ovat juuri näitä Jeesuksen kiistämiä perinnäistapoja.

Niiden kautta on viety yksittäisen ihmisen omantunnon valta ja vastuu ja siirretty yhteisölle. Yhteisö on ottanut itselleen oikeuden määrittää evankeliumin, kenelle sitä annetaan ja kenelle ei.

Tämä ei ole Raamatun eikä kristinopin mukaista.

Edes kymmenen käskyn rikkomisesta ei vl-uskovainen joudu automaattisesti ulos suljetuksi. Mutta telkku-kiellon rikkomisesta joutuu. Erottamisestahan on SRK:n vuosikokouksen päätös ja edelleen voimassa.

Television kotiin hankkinut uskovainen erotetaan välittömästi rauhanyhdistyksen jäsenyydestä ja kristittyjen yhteydestä. Päätöksen tekstin mukaan:

”Uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneeksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistyksen jäsenyydestä”.

Televisiopäätös ei siis ole rinnastettavissa muihin ”rakkauden neuvoihin”, vaan sen rikkomisesta seuraa uskovaiselle ankara rangaistus.

Tällaisella menettelyllä ei ole perustaa Raamatussa eikä Tunnustuskirjoissa. Tämä päätös tuomitsee kristityn sydämen uskon sen mukaan, mitä teknisiä laitteita hänellä on kotonaan.

Kymmenen käskyä, ja vain ne, ovat Jumalan meille ihmisille antamat käskyt.

SRK menee tv-kiellossaan yli Jumalan käskyjen.

Oltiinko sittenkään yksimielisiä?

Siionin alakerrostumissa on päätöspäivästä lähtien ollut tieto siitä, että Ylivieskassa vuonna 1963 ei oltukaan yksimielisiä, vana erilaisia ksäoityksiä oli noussut esille television kieltämisestä. Tämä tieto on elänyt ja siirtynyt sukupolvelta toiselle mutta virallisissa yhteyksissä se on sivuutettu.

On ihmisiä jotka ovat vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan kuulleet, että tv päätöksen kohdalla ensin äänestettiin. Päätös ei ollut yksimielinen. Tämä tarkoittaa sitä että kaikki olisivat olleet yksimielisiä asiasta, mutta erimielisyys vaiennettiin. Näin on usein tapahtunut maallisemmissa kysymyksistäkin päätettäessä SRK:n vuosikokouksessa. Yhteisön ns. pakkoharmonia-kulttuurissa pidetään pahana jos sattuisi niin että tieto erilaisista mielipiteistä pääsisi eleviämään siionin sisällä saatikka julkisuuteen. On ikään kuin virallinen linja että on oltava kaikissa asioissa yksimielisiä. Avoin keskustelu eri käsityksistä ei tule kysymykseen.

Television kohdalla on ehkä käynyt niin, että erimielisyttä ja keskustelunhalua esiintyi ja asiasta ehkä äänestettiinkin. Tai sitten erimielisyyttä ei päästetty etenemään äänestykseen saakka, vaan eri mieltä olevat ”hoidettiin” pois jo ennen kokousta.

Mutta se ainakin tiedetään, että vasta sen päätöksen jälkeen televisiottomuudesta tehtiin uskon ja armon ehto.

Ehkä vanhoillislestadiolaisuuden tieteellinenn tutkimus saa joskus selville tästäkin, mikä on totuus tv-kiellon päättämisestä. Tämä tieto auttaisi tietenkin nyt, kun kielto on jotenkin murtumassa, ja sitä joudutaan pitämään voimassa epämääräisin ja aina vain epäjohdonmukaisemmilta tuntuvilla perusteluilla.

Kurinpito-rakennelma

Miten voidaan saada aikaan ratkaisu, niin että yksikään yhteisön jäsen ei kotiinsa televisiota hanki?

Vaikka asiaa ajaneet puhujat  eivät olleet teologeja, he ymmärsivät, että uuden innovaation, teknisen sanomanvälityslaitteen, suoraviivainen leimaaminen synniksi herättäisi ainkain kristinuskosta tietoisimmissa uskovaisissa kysymyksiä ratkaisun perustelemisesta Raamatulla. Olisi ehkä vaikea saada kaikkia vakuuttuneeksi siitä.  

He rakentelivat kuvion, jossa television hankinta saadaankin näkymään osoituksena tottelemattomuudesta Jumalan valtakunnan neuvoille, eli itse Pyhälle Hengelle.  Siksi, tätä varten, tarvittiin ”Jumalan valtakunnan” virallinen päätös. , johon voidaan vedota samaan tyyliin kuin Raamattuun.

Lisäksi piti saada lisäksi päätös siitä, millä tavalla kieltoa valvotaan ja miten sitä rikkoineita rangaistaan. Näin tehtiin.

Kun kielto olisi olemassa mustaa valkoisella kaikkien rauhanyhdistysten yhteisenä  päätöksenä, sen jälkeen jokainen television hankkiva tietää loukkaavansa jumalallista kieltoa ja joutuvansa lisäksi silmätikuksi. Siten saadaan aikaan erittäin vankka pelote: sekä hengellinen että sosiaalinen. Arimmat kristityt eivät enää olisi ongelma SRK:lle, vaan vain ne jotka tuntevat Raamattua ja Lutheria.

Vuosikokouksessa yksimielisesti päätettiin niin,  että joka television hankkii kotiin, sitä ensin nuhdellaan ja lopulta hänet erotetaan ”Siionin rakkaudesta”.

Ratkaisusta tiedotettiin koko siionille puhujienkokouksessa ja Päivämiehen artikkeleissa, joissa ryhdyttiin avoimesti toistelemaan, että   hankkimalla television uskovainen syyllistyy tottelemattomuuden syntiin, koska erehtymätön seurakunta on Pyhän hengen johdattamana julistanut tv-vastaanottimen hankinnan synniksi.

Vuosikokouksen päätös oli ennalta valmiiksi kirjoitettu ja monistettu kokouksen osallistujille. Ei siinä sitten auttanut muu kuin myöntyä muiden mukana siihen päätökseen, että ”televisio ei ole kristityn kodin huonekalu” (ilmeisesti alkuaan suositun maallikkopuhujan Lauri Taskilan lanseeraama lausahdus, josta tuli yhteisössä suosittu iskulause).

Päätös sisälsi sekä kiellon että ohjeet sen valvontaan ja television hankintaan syyllistyneiden rankaisemiseksi.

”Jumalan sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineiden liiketoimia. Olosuhteiden pakosta vanhurskaskin joutuu tässä maailmassa elämään epäuskoisten keskellä, josta Pietari sanoo: ’Ja on pelastanut hurskaan Lootin, joka riettailta ihmisiltä heidän hauretensa menolla vaivattiin. (Sillä hän oli hurskas ja heidän seassansa kuitenkin asui, ja sen kaltaisia piti näkemän ja kuuleman, he vaivasivat sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä.).’ Paavali sanoo kolossalaisille: ’Jos te Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, kussa Kristus asuu Jumalan oikialla kädellä.’ (Kol. 3:1.) Tälläkin kohdalla tahtoo Herra hoitaa sielunsa loukanneita seurakunnassaan, kuten profeetta sanoo: ’Kadonneet tahdon minä etsiä, eksyneet tallelle tuottaa, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.’ (Hes. 34:16.) Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniänsä tässäkin asiassa.” (1963, SRK:n vuosikokous.)

Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen. – Päivämies nro 7, 14.2.1979.

Huvittavaa on, että huolella kopiodut viittaukset Raamattuun eivät liity millään tavoin päätettävään asiaan. Niiden tehtävä on luoda ”jumalallista” ja ”pyhää” sävyä kirjoittajan/puhujan sanottavalle. Näin manipuloivasti voidaan käyttää Jumalan sanaa hyväksi.

Seuraavana vuonna SRK:n lähetyspuhuja Lauri Taskila esitti Päivämies-lehdessä perusteluja sille, että itse laitteen hankinta on syntiä. Samoin ohjelmien seuraaminen on aina syntiä, siinäkin tapauksessa, että uskovainen rajoittaa katsomisen vain hyviin ohjelmiin.

Taskila kiteytti: – Televisiota ei ole luvallista hankkia kotiin eikä uskomassa olevan sovi seurata edes niitä ”hyviä ohjelmia” koska on sangen vaarallista ruokkia ja hoitaa lihaansa niin, että himot heräävät.

Niillä perusteltiin ratkaisua, jolla kymmenet tuhannet ihmiset Suomessa päätyivät luovuttamaan omaa elämäntapaansa ja henkilökohtaista tiedonhankintaansa koskevan päätösvallan muille. 

Kertaheitolla, yhden kokouksen päätöksellä. Vuosikymmeniksi eteenpäin, seuraaville sukupolville saakka.

Tehokas ase hoitokokouksissa

Päätöstä käytettiin innokkaasti perusteluna, kun hoitokokousten kovimpina vuosina erotettiin uskovaisia omasta yhteisöstään. Televisiota käytettin erottamisperusteena, vaikka asianomainen ei olisi hankkinutkaan kotiinsa televisiota, sillä jos joku hänen lapsistaan oli hankkinut, se riitti syytösten ja painostuksen perusteluksi.  

Hoitokokoukset koettelivat laajasti kaikkia uskovaisia ja lähes kaikkia rauhanyhdistyksiä. Tuomas Lohen pro gradu -tutkielman mukaan esimerkiksi Haapajärvellä lähes joka toinen ry:n  jäsen joutui sielunhoidollisia asioita käsitteleviin kokouksiin asianosaisena.

Tv-kiellon seuraamukset ovat olleet ankarat.

Kontrollointi oli helppoa. Maaseudun taloissa televisonantenni, pirun harava, paljasti sen, joka oli rikkonut kieltoa.

– Tottelemattomuus on noituuden synti, muistutti silloinen tunnettu maallikkopuhuja Lauri Taskila.

Kun tv-kiellolle oli saatu luoduksi jumalallinen arvovalta, televisioon alettiin liittää suorastaan mystistä pahuutta ja vaaroja. Vastaanotinlaite nähtiin osana synnin maailmaa. Sitä on pyritty välttelemään lähes maagisella tavalla.

Päätöksen julkistaminen ulkopuolistenkin tietoon ei SRK:lle tuntunut sopivan. Toimittaja Tuulikki Ukkola on kertonut, että kun Kalevassa julkaistiin tieto vuosikokouksen päätöksestä, päätöksen julkistamisesta ei SRK:ssa pidetty.

• – Seuraukset olivat melkoiset. Rauhanyhdistys pani suhteet poikki suhteet Kalevaan ja keskeytti Kuvaraamatun painattamisen Kalevan kirjapainossa moneksi vuodeksi.

 Vl-koululaisilta kiellettiin tv-ohjelman seuraaminen  koulussa – ja päätöksen peruutus ja ”unohtaminen”

Lapsilta päätettiin kieltää tv:n katselu myös koulussa oppitunneilla. SRK:n johtokunnan nimissä lähetettiin anomus opetushallitukseen, että opettajat järjestäisivät lestadiolaisperheiden lapsille televisio-ohjelman tai videoiden katselun ajaksi muuta opetusta.

Kouluissa rehtorit ja opettajat toimivat opetushallituksen lähettämän suosituksen mukaisesti. Tuhannet lapset Suomen kouluissa joutuivat siirtymään kuka minnekin pois oppitunneilta siksi ajaksi.

SRK:n toimistossa päätettiin peruuttaa koulutelevisiokielto muutaman vuoden päästä, mutta paikalliset rauhanyhdistykset jatkoivat sitä vielä paikoitellen kauankin, muun muassa Ranualla. Kaikissa paikallisissa rauhanyhdistyksissä ei peruutuksesta tiedotettu lainkaan, ja SRK:n asiasta lähettämä kirje unohtui ry:n puheenjohtajan pöytälaatikkoon.

SRK:n johtokunta ei tiettävästi myöskään tiedottanut opetushallitukselle uskonopin muuttumisesta liikkeessä ja koulutelevisiokiellon peruutuksesta.

Jostakin syystä  vanhaa television hankkimisen kieltopäätöstä ei ole vieläkään haluttu purkaa, vaikka koulutelevisiokielto onkin purettu.

[Linkki. Väiski on kerännyt eri vuosilta  SRK:n virallisia lausuntoja television synnillisyydestä tänne. – Toim.huom.]

Seuraamukset 50 vuodeksi, ja sitten:  SRK itse jakaa nykyisin videoitua kuvaa suviseuroista, mutta ei puhuta siitä

Televisiokielto tarjosi kätevän ja tehokkaan välineen kontrolloida uskovaisia yksityiselämän tasolla ja koko maan kattavasti.

Television hankkimiskiellosta ajauduttiin lopulta siihen, että sen perusteella tuhansia ihmisiä erotettiin liikkeestä. Syntyi tragedioita kun sukulaisuus- ja ystävyyssuhteet katkaistiin. Televisio olikin vakioaihe 70- ja 80-luvun hoitokokouksissa. (Silloin enää kuitenkin tavallisesti syyttä suotta, sillä kiltit ja luottavaiset oli pakotettu ruotuun. Mutta silloisissa hoitokokouksissa vainottiinkin niitä, joiden läheinen oli hankkinut television.)

Tv-tekniikan kehittyessä rauhanyhdistyksissä uskovaisia erotettiin 1970-80-luvulla myös sillä perusteella, että oli katsellut videoitua tv-ohjelmaa, tai oli ylipäätään käyttänyt videointia vaikkapa työssään, ammatillisissa tehtävissä.

SRK:n puhujien ja opettajien kokouksessa päätettiin, että opettaja koulussa ja yliopiston lääkärien kouluttaja ei saanut käyttää videointia koulutustehtävissä. Julkiparannus piti sen tehdä joka oli sellaiseen syyllistynyt.

Viimeisimpien suviseurojen SRK:n facebook-sivulla SRK itse jakoi videoitua kuvaa suviseuroista. Videolähtykset otettaneen pian myös suviseurojen välittämiseen suviseuraradion rinnalle.

Niin muuttuu maailma, Eskoseni, niin haudataan periaatteet ja ollaan vain ihan ölövinään. Rehellisyys? Kuka siitä piittaa, kun tässä mennään hyvin eteenpäin. Eikä meitä edes hävetä.

Kinnunen: Muuttuvista kielloista ja kurinpidosta pitäisi puhua julkisesti vl-yhteisössä

Vanhoillislestadiolaisuuden tutkija, FT Mauri Kinnunen on sitä mieltä että asioista tulisi puhua suoraan, niin hoitokokousten väkivallasta kuin myös liikkeen muuttuneista kielloista.

– Silloin kun koetaan, että on toimittu väärin, virheen myöntäminen on parempi kuin vaikeneminen, Kinnunen on todennut Rauhan Tervehdyksen haastattelussa.

– Asioita, jotka ovat liikkeessä kiellettyjä, tulisi päivittää tähän aikaan, suosittelee Kinnunen, jolla  historiantutkijana on perspektiiviä lestadiolaisuuden elämäntapanormeihin eri aikoina.

Televisiotekniikan ”paholaisen taikapiiri”, kun taas netti on vailla syntiä

Vanhoillislestadiolaiset näyttävät yhä tänään liittävän televisioon maagista pahuutta. Mikä muu kuin silkka taikausko muutoin selittää sen, että  yhä tänään vanhoillislestadiolaisen uskovan ei sovi hankkia televisiovastaanotinta kotiin, vaikka joka toinen vanhoillislestadiolainen seuraa innokkaasti tv-ohjelmia.

Hän katselee tv-lähetykset läppäristä, iPadilta ja kännykästä, ja mitä laitteita niitä nyt on insinöörit keksineet. Internetistä, sillä ”netti ei ole synti”, vain tv-vastaanotin on pahasta.

Näin tekevät kaikki SRK:n johtomiehistä peräkylän  myyjäisten ongintanarun pyörittäjään ja lestadiolaisperheiden lapsiin, joilla on iPad-tottumus jo alle kouluikää samoin kuin ”epäuskoisilla” kavereillaan.

Lasten isoisä sen sijaan joutui aikoinaan hoitokokoukseen televisio-ohjelman katselusta.

Nykyisin on toki jo niitäkin, jotka ovat ostaneet kotiin myös vastaanottimen. Viimeistään jalkapallokisojen ja olympialaisten innoittamana.

Sikäli televisiokiellosta on tullut yhtä kuollut kirjain kuin polkupyörän, valokuvaamisen ja radion synnillisyydestä ennen sotia.

Mutta laitteeseen liittynyt kontrolli ja määrittelemätön ahdistus sekä pelko ovat syöpyneet syvälle vielä nykypolvenkin psyykeen.

Televisio jäi uskovaisen mielen syövereissä jonnekin paholaisen ja noituuden taikapiiriin, joka on voimissaan vielä eritoten keski-ikäisten ja sitä vanhempien lestadiolaisten maailmankuvassa. Hoitokokousten ja painostavien julkisten puhuttelujen piinat ovat syöpyneet mieleen.

Nyt tästä ristiriidasta on tullut yhteisölle jossain määrin taakka, ja kahle, kun tv-ohjelmia paljon raa’empia, väkivaltaisempia esityksiä ja avointa pornoa tulvii hallitsematta Internetistä.

Kaikkien suomalaisten tv-kanavien ohjelmat Suomessa ovat valvottuja ja niiden tulee noudattaa mainonta-, sukupuolisiveellisyys-, lastensuojelu- ym. -lakeja. Sen sijaan netissä ei ole mitään valvontaa. Raakaa väkivaltaa ja avointa pornoa tulvii kenenkään ja minkään tahon hallitsematta Internetistä.

Silti SRK:n mukaan televisio-ohjelmat ovat synti, mutta Internetin käyttö ei ole synti.

Entä uskovaisen omatunto, vastuuntunto, moraali?

Mitä siitä, että tuhannet uskovaiset joutuivat syyttä suotta julkisesti häpäistyksi hoitokokouksissa ja lopulta erotetuksi, videon tai television takia. Nyt ovat toiset säännöt! ”Jumalanvaltakunta” on muuttanut linjaa ja sitä myöten myös sanktioitaan.

Jumala ei tietenkään valtakunnassaan tällä tavalla toimi, mutta vallanhaluiset, valtaan päässeet ja uskossaan itsensä vääristäneet ihmiset kyllä. Eikä heitä kaduta. Eivät he piittaa tuhansien vilpittömien uskovaisten kärsimyksistä.

Lestadiolaisuuden tutkija Mauri Kinnunen totesi  Rauhan Tervehdys -lehden haastattelussa 2012, että vanhoillislestadiolaisuus on sikäli muuttunut, että televisiokieltoa ei enää käytännössä ole olemassakaan.

SRK:n ylläpitämä viivytystaistelu piti yhteisön koossa viidenkymmenen vuoden ajan arvaamattomalla voimalla, aikana jolloin Suomessa muutettiin maalta kaupunkiin ja Ruotsiin, ja yhä useampi köyhänkin perheen jäsen pystyi opiskelemaan yliopistossa ja digitalisaatio valloitti arjen.

Rauhanyhdistyksissä tehtiin 70- ja 80-luvulla pahaa jälkeä. Mutta sitähän on tapana lohkaista, että sodassa kuolee aina ihmisiä.  Julmuutta ja ruumiitakaan ei taistelussa voida välttää.

Tänään vanhoillislestadiolaisuus on elinvoimainen ja tarkkarajainen, sisäisesti hyvin tiukasti kontrolloitu yhteisö, jonka voimaa eivät mitkään omaa menestystään katsovat tahot yhteiskunnassa voi jättää huomiotta. Toisinkin olisi voinut käydä.

Harvoin on kukaan yksityinen henkilö on päässyt vaikuttamaan yhtä suuren ihmisjoukon käytännön arkielämään monen sukupolven ajaksi yhtä syvästi kuin nämä kaksi Amerikan maalla vieraillutta suomalaismiestä.

”Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: – Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”  –  FT , vanhoillislestadiolaisuuden historian tutkija Mauri Kinnunen, Kaleva 1.10.2006.

Mitä vl-yhteisössä elävien uskovaisten on tehtävä?

Tutkija Mauri Kinnunen enteilee, että liikkeen johtopaikoilta kuullaan myös tulevaisuudessa anteeksipyyntöjä tai ainakin pahoitteluja menneisyyden virheistä.
– Silloin kun koetaan, että on toimittu vääriin, virheen myöntäminen on parempi kuin vaikeneminen, hän sanoo.
Kinnusen mukaan avautumiseen ja moniäänisyyden sietämiseen kuuluu tärkeänä se, että keneltäkään liikkeeseen kuuluvalta ei kiellettäisi hengellistä kotia jonkin epäolennaisen asian vuoksi.

Vielä tähän päivään mennessä ei ole ilmoittautunut ketään, joka olisi myöntänyt olevansa vastuussa televisiopäätöksen seuraamuksista yksityisille uskovaisille.

Mauri Kinnusen mukaan ”on tärkeää, että keneltäkään vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvalta ei kielletä hengellistä kotia jonkin epäolennaisen asian vuoksi”. Nyt kun televisio on jäänyt selvästi epäolennaiseksi, aiemmat siihen liitetyt henkioppi- ja erottamistuomiot ovat joutuneet hyvin kyseenalaiseen valoon.

Siksi, mikäli vl-uskovaiset katsovat, että kristityn vastuuntunto ja moraali velvoittavat myös heitä, ja haluavat vaeltaa puhtaalla omallatunnolla, ainut rehellinen ja Jumalan sanan mukainen ratkaisu on katuminen ja parannus sekä vahinkojen korjaaminen.

Vanhoillislestadiolaisella yhteisöllä ja yksityisillä kristityillä, niin SRK:lla kuin paikallisilla rauhanyhdistyksillä on edessään vain yksi tie:

katua virheellistä televisiopäätöstä ja pyytää anteeksi television takia erotetuilta uskovaisilta heille painostamisella ja erottamisella aiheutettua kärsimystä ja taakkaa, sekä kutsua heidät kaikki uskovaisina jälleen takaisin uskonyhteisöön yhdenvertaisina samasta Jumalan armosta osallisina sisarina ja veljinä.

*      *         *

Tähänkin ihmisjärjellä tehtyyn kieltopäätökseen on löydettävissä Jumalan sanasta neuvot miten on toimittava asian korjaamiseksi.

TV-päätös, joka siis tehtiiin alun alkaen vuonna 1963 Ylivieskan suviseuroissa, on yksi meikäläisyyden perinteeseen nojautuva kielto, jolla ei ole Raamatullista perustusta. Se on ”perinnäissäääntö”, joka luotiin alusta lähtien vuonna 1963 ilman Jumalan sanaa. Ei siitä mihinkään pääse.

Näistä perinnäistavoista Raamattu päinvastoin meitä varoittaa. Lutherin uskonpuhdistus kohdistui juuri tällaisia uskon kohteeksi ja mittariksi kehiteltyjä sääntöjä vastaan.

Paavali muistuttaa seurakuntaa perinnäistapoihin uskomisen vaaroista kirjeessään kolossalaisille:

”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään.
Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.
Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen.” (Kol.2:6-8)

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi V.I.L. Jami.

*      *      *

Lisää aiheesta:

100 000 suomalaisen harkittava MM-hiihtojen seuraamista televisiosta. SRK:n pääshteerin Juha Kaarivaaran haastattelu. Yle Urheilu 18.2.2015.

Jani Alatalo: Kielteinen kuva vl-uskosta voimistui 1960-luvulta lähtien

Antero: Aika ajoi ohi televisiosäännöstä, elävä usko pysyy

Daniel: Puppua puhujilta

Riitta Hirvonen: Päivitystä lestadiolaisuuteen. Mauri Kinnusen ja Sandra Wallenius-Korkalon haastattelu. Rauhan Tervehdys nro 33, 2012.

Miia Honkanen: Iltalehti selvitti: Totuus vanhoillislestadiolaista. 3.7.2010.

Vuokko Ilola: Ajat muuttuvat myös vl-liikkeessä. Blogikirjoitus, Kotimaa24, 5.12.2013.

Vuokko Ilola: Totuus vai ”totuus”? Blogikirjoitus 11.3.2017, Kotimaa24.

Mauri Kinnunen: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen

Joona Korteniemi: Täällä ei ole erehtymätöntä seurakuntaa

Veikko Kukkola: Nettisuviseurat Nivalassa. Päivämies 3.7.2016.

Lasarus: Talostelun järjestys

Tuomas Lohi: Haapajärven lestadiolaisuuden vaiheet 1863-1999. Oulun yliopisto, historian laitos, Suomen ja Skandinavian historia. Pro gradu -työ 2002.

Janne Metsänheimo: Synteihin sidotut: hoitokokousten opillinen perusta 1960-70-lukujen vanhoillislestadiolaisuudessa. Pro gradu -tutkielma, Oulun yliopisto 2016.

Nestori: Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

Nestori: Miten ”Suuri turmelija ja paheen levittäjä” muutettiin hyväksytyksi

Päätöksenteko ja päättäjät vanhoillislestadiolaisuudessa (kirjoituspyyntö)

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Anonyymi: Vanhoillislestadiolaiset katselevat televisiota salaa

T 10 n11 m12: Kun äiti synninmyllyn osti

A. A. Tami: Erehtymätön seurakunta?

Uskov. perheen lapsi: Miksi meidän piti jäädä pois? Suomi24 Vanhoillislestadiolaisuus -keskustelupalsta 15.1.2012.

Väiski: Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?