Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo


Mitä perheessä tapahtuu, kun poika tai tytär ilmoittaa olevansa homoseksuaali? 

Vanhemmilla herää paljon kysymyksiä, kun lapsi tunnustautuu homoksi. Puuttuu asiatietoa, sillä suomalaisessa kristillisyydessä on syyllistytty pitkään syrjintään ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Uskovat eivät tunne asiaa, sillä heiltä puuttuu perustiedot siitä. Koko maailmankuva voi joutua myllerryksen valtaan.

Tätä kipeää aihetta on käsitelty Kallion seurakunnassa Helsingissä. Vanhemmille on perustettu tukiryhmä, jossa isät ja äidit voivat keskustella perheen ihmissuhteista, perehtyä homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin asiallisen tiedon ja kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta sekä saada vertaistukea.  Lisäksi kirkossa kaivataan omaa hengellistä tomintaa. Moni homo ja lesbo on kokenut, ettei hänellä ole paikkaa omassa hengellisessä yhteisössään, johon hän haluaa kuulua.

Rauhanyhdistyksen piirissä on vielä paljon tietämättömyydestä kumpuavaa syrjintää ja asiattomia asenteita; sinne kaivattaisiin samantyyppistä uskovien tukea ja keskustelua, jota jo eräissä ev.-lut. seurakunnissa on tarjolla. Kallion seurakunta näyttää mallia.

Kallion seurakuntasalissa järjestettiin alustus- ja keskustelutilaisuus homoseksuaalien vanhemmille ja läheisille. Rovasti Liisa Tuovinen käsitteli perheessä käynnistyviä prosesseja, kun omainen kertoo olevansa homo. Syntyi avoin keskustelu, jossa sekä omaiset että homot ja lesbot kertoivat omista ja omaistensa reaktioista. Paikalla oli yli kolmekymmentä ihmistä.

Tuovinen luki eräältä homomieheltä saamaansa kirjettä, jossa tämä kuvaili vanhempien erilaisia tapoja suhtautua homoseksuaaliseen lapseensa. Jotkut saattavat katkaista kokonaan suhteensa lapseen. Lapsi saattaa myös salata koko asian, jolloin etäisyys lapsen vanhempien välillä kasvaa ajan mittaan tuskallisen suureksi. Joillekin vanhemmille lapsen homoseksuaalisuus ei ole ylitsepääsemätön este.

Yleisössä oli vanhempia, joille tiedon saaminen lapsen homoseksuaalisuudesta ei ollut shokki. Eräs lesbotyttö kertoi kirjoittaneensa äidille kirjeen ja hankkineensa kirjallisuutta aiheesta ja tukea seurakunnasta, jos äiti sitä tarvitsisi.

– Lapseni on se sama ihana tyttö, joka hän on ollut tähänkin saakka. Toki myllerrystä kesti pari kuukautta ja mietiskelin, mitä kaikkea tähän liittyi. Teen surutyötä sen suhteen, että onko lapseni elämä vaikeampaa kuin tavallisesti, äiti sanoi.

Moni vanhempi tunsi olleensa varsin yksin tilanteessa, jossa joutui pohtimaan uudestaan suhdettaan lapseen. Yleisössä kaivattiin kirkolta vanhempien vertaistukea.

— Vanhemmat ovat kaapissa. Asiasta ei juuri puhuta, vaikka se auttaisi vanhempiakin käsittelemään omia tunteitaan, totesi yksi äideistä.

Raamatun ja muinaisitämaisen kirjallisuudentutkimuksen professori Martti Nissinen käsitteli teemaa Raamattu ja homoseksuaalinen rakkaus. Nissisen mukaan Raamattu ei puhu juuri lainkaan homoseksuaalisuudesta.

– Raamattu käsittelee homoseksuaalisuudesta vain marginaalisia asioita, jotka eivät ole kovin oleellisia meidän yhteiskunnassamme olevien homosuhteiden kannalta.

Raamatussa ei puhuta sanaakaan homoseksuaalisesta rakkaudesta, eikä siinä oteta huomioon sitä, että kahden ihmisen suhde voisi olla rakkauteen perustuva.

– Raamatussa puhutaan vain seksuaalisista teoista, jotka Raamatun ajan kontekstissa liittyivät seksuaaliseen väkivaltaan, irstauteen ja ihmisen pakottamiseen väärään rooliin.

Tommi Sarlin, Kirkko ja kaupunki 17.10.2005

Kallion seurakunta edelläkävijä kristittyjen homojen tukijana

Vuonna 1999 Kallion seurakunta aloitti erityisesti seksuaalisille vähemmistöille suunnatut iltarukoukset, vesperit.

Joka kuukauden viimeisenä lauantaina Tuomiokirkon kappelissa vietettäviä sateenkaarimessuja alettiin järjestää 2003. Vuotuisen Pride-festivaalin yhteydessä sateenkaarimessu toteutetaan Kallion kirkossa. Normaalisti messussa käy 50–60 ihmistä, Priden yhteydessä se vetää väkeä moninkertaisesti.

Sateenkaaritoimintaan ovat kuuluneet lisäksi muun muassa kahvila, kuoro, raamattupiiri ja parisuhdekurssi.

Moni homo ja lesbo on kokenut, ettei hänellä ole paikkaa omassa kotikirkossa. Tästä syystä Helsingissä alettiin jo vuosia sitten järjestää sateenkaarimessuja, joihin kutsutaan erityisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja heidän läheisiään. Ne ovat kaikille avoimia jumalanpalveluksia. Messut järjestetään Helsingin tuomiokirkon kappelisalissa.
 
Sateenkaarityö on Kallion seurakunnan virallinen työmuoto, josta vastaa seurakuntapappi. Messujen järjestämässä ovat myös Arcus – ekumeeninen sateenkaariryhmä, Setan kristillinen ryhmä Malkus ja Yhteys-liike. Messuvieraita on kaiken ikäisiä lapsista vanhuksiin. Vuonna 2005 vietettiin ensimmäistä sateenkaariperheille suunnattua messua, jossa otettiin erityisesti lapset huomioon, kertoo pastori Jaana Partti.
 
Moni messuvieras on yllättynyt kokemuksesta, että saa olla oma itsensä ehtoollisvieraana. Saa olla homoseksuaali ja uskovainen yhtä aikaa. Ei tarvitse piilotella olemustaan tai yrittää sulautua valtakulttuuriin. Yhdessä vertaistensa kanssa voi parhaiten kokea kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen ja yhteisöön. pastori Jaana partin mukaan sateenkaarimessuja tarvitaan kunnes jokaisessa seurakunnassa sateenkaari-ihmisille kuuluu kutsu ehtoollispöytään sanoin; tule sellaisena kuin olet.

– Jumalan luomistyö jatkuu myös seksuaalisuuden alueella ja siksi erilaisuutta ei pidä sulkea pois seurakunnasta. Jokaisen seurakunnan tulisi avata ovi seksuaalivähemmistöille, jotta Kristuksen ääni kuuluisi: Katso minä seison ovella ja kolkutan. Tulkaa kaikki.

 Yhteys-liike tukiryhmänä

Vuonna 2003 joukko kirkon työntekijöitä perusti Yhteys-liike -nimisen tukiryhmän puolustamaan ihmisarvoista ja kristillistä tapaa suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin.

Yhteys-liikkeen puheenjohtajana toimii rovasti Liisa Tuovinen. Hän on myös siunannut homopareja. Liisa  Tuovisen pääaine teologisessa tiedekunnassa oli Uuden testamentin eksegetiikka. Sen vuoksi häntä on pitkään harmittanut kirkon riittämätön Raamattuopetus ja siitä seuraava heikko Raamattutiedon taso.

– Uskotaan Jumalan omin käsin kirjoittaneen Raamatun ja vedotaan Mooseksen ajan puhtauslakeihin, vaikka jo alkukirkko hylkäsi ne.

Teologi on huomannut, että Raamattua luetaan usein käskyjen ja kieltojen lakikirjana.
– Näyttää olevan vaikea ajatella, että kristityn velvollisuus on kysyä, mitä Jumalan rakkaus merkitsee tässä ja nyt. Kyllä Jeesus kehotti punnitsemaan asioita, samoin Paavali, joka tähdensi, että arvioikaa ja pitäkää se, mikä on hyvää.

Ahdistusta lisää se, että seksuaalisuuteen liittyvä tutkimustieto on kovin nuorta. Nykylääketiede on kumonnut käsityksen homoseksuaalisuudesta sairautena. Mutta vaikka tiedekään ei tunne homoseksuaalisuuden kaikkia syitä, se tiedetään että seksuaalinen suuntautuminen määräytyy varhaisessa sikiönkehityksen vaiheessa eikä ihminen pysty sitä aikuisena muuttamaan. Homous on tässä mielessä yhtä luonnollista kuin keterous.

– Edesmennyt lääkäri Jorma Palo kirjoitti parantumattomasti terveistä, joka on minusta hyvin sanottu. Homoseksuaalisuus on luovuttamaton osa minuutta, ihmiselle annettu, eikä siitä voi tulla pois. Emmekö jo voisi kirkossakin luopua kutsumasta sitä synniksi? kysyy rovasti Liisa Tuovinen.

Malkus: kristittyjen homojen verkosto

Malkus on Helsingin seudun Setan kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä. Sana ”kristillinen” ymmärretään laajasti, ja yhmään voi tulla kuka tahansa henkistä kotia tai  keskusteluja kaipaava, olipa mielestään kristitty tai uskovainen, molempia, tai ei kumpaakaan.

Vaikka Malkus on erityisesti suunnattu homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transihmisille (joista kaikista käytetään lyhennettä hlbt), mukaan mahtuu näihin ryhmiin kuulumattomiakin.

Malkuslaisissa on sekä erilaisiin kristillisiin uskonsuuntiin että muihin uskontoihin kuuluvia ihmisiä ja uskontokuntiin kuulumattomiakin. Keskusteluissa on lähtökohtana, että  mitä tahansa saa pohtia ja kyseenalaistaakin ja että jokaisen vakaumusta kunnioitetaan. Tavoitteena on, että kukin voi rakentaa maailmankuvaansa ja minäkuvaansa rauhassa ja ilman painostusta. Ryhmässä keskustelemalla se voi olla helpompaa kuin pelkästään yksin asioita pohtimalla.

Malkus osallistuu yhdessä Arcus-ryhmän ja Yhteys-liikkeen kanssa hartaustilaisuuksien eli Sateenkaarimessujen järjestämiseen. Järjestetään myös leiriviikonloppuja ja erityistapaamisia Helsinki Pride -viikon aikaan.  Muita toimintoja, joihin voi osallistua, ovat mm. raamattupiiri, sururyhmä ja hiljaisuuden retriitti. Nettiklubissa voimme tiedottaa ja vaihtaa ajatuksia virallisten tapaamisten välillä. Klubi on suljettu ulkopuolisilta ja sen jäseneksi pääsystä voi tiedustella Malkuksen tilaisuuksissa.

Hanki tietoa – lue lisää:

Laaja ja informatiivinen kooste kirkkojen piirissä laadittuja selvityksiä Kirkot ja homoseksuaalisuus –sivustolla.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/parisuhde/Kirkotjahomoseksuaalisuus/

Piispa Kari Mäkinen: Kirkon tulee tukea myös samaa sukupuolta olevien parisuhdetta

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Uskovaisena rekisteröidyssä parisuhteessa?

Leanne Waldal: How does “sweetie” become shunned? (On ostracism after leaving Leastadian church when being lesbo; also interesting comments)

”Uskon että Jeesus olisi tehnyt samoin”. Kirkko ja kaupunki 12.8.2008.

Sateenkaaripastori: kirkon pyydettävä homoilta anteeksi

Fil.toht. Seppo Lohi: “Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

www.yhteys.org

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): arvot, eettisyys, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, homoseksuaalisuus, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kaksoisviestintä, kiellot, kirkko, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, kristinoppi, lakihengellisyys, lapset, leimaaminen, normit, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamatun tulkinta, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, seurakunta, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tieto, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

One response to “Kun perheenjäsen kertoo olevansa homo

  1. telson7

    ARCUS opettaa, että homoseksuaalisuutta vastaan on yleensä esitetty kaksi kohtaa, joiden oletetaan tuomitsevan homoseksuaalisuus. ARCUS:in mukaan 1 Kor 6:9 ja 1 Tim 1:10:ssa on sana arsenokoites, joka on tulkittu homoseksuaalisuudeksi, mutta ARCUS:in mukaan arsenokoites sana on Raamatuntutkijoillekin epäselvä. ARCUS opettaa, että arsenokoites sana on mahdollisesti Paavalin itsensä keksimä sana, sillä sanaa ei löydy kreikankielisistä teksteistä ennen Paavalin tekstejä.

    ARCUS:in opetus ja tulkinta on väärä, sillä käsite ja ajatus arsenokoites löytyy kreikankielisestä tekstistä, eli Septuagintasta, joka tehtiin noin pari sataa vuotta ennen Herran Jeesuksen syntymistä. Juutalaiset käänsivät kreikankielisen Septuaginta käännöksen Egyptin Aleksandriassa, koska juutalaisia eli hajaannuksessa (diaspora) ja osa heistä oli sulautunut ympärillä olevien kansojen kieliin eikä osannut enää kunnolla hepreaa. Tämän tähden he käänsivät VT:n kirjoitukset hepreankielestä kreikankielelle.

    Arsenos tarkoittaa miestä ja koiten petiä. 1 Moos 18:22 ja 20:13 opettavat, että mies ei saa maata (seksuaalinen akti) miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Arsenokoites sanan alkuperä tarkoittaa homoseksuaalista toimintaa ja homoseksuaalia. Tästä on selkeästi todisteena Septuagintan jakeet 1 Moos 18:22 ja 20.13, sillä juutalaiset käänsivät sanat arsenos koiten kuvaamaan miesten välistä seksiä (homoseksuaalisuus), joka on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista. Paavali ei keksinyt Uuteen Testamenttiin sanaa arsenokoites, vaan se oli jo olemassa käsitteenä VT:ssa, jossa se tarkoittaa homoseksuaalisuutta.

    Juutalaiset oppineet käänsivät 1 Moos 18:22 sekä 1 Moos 20:13 kohdissa kreikankielisessä Septuagintassa sanoilla arsenos koiten kuvaamaan homoseksuaalisuutta, jonka Raamattu kieltää. Raamatun todistus on siis selkeä siitä, että arsenokoites tarkoittaa homoseksualistista aktia sekä homoseksuaalia. Täten on myös selvää, että Raamatussa esiintyvät sanat arsenos koiten tarkoittivat VT:n aikaisille juutalaisille homoseksuaalisuutta sekä arsenokoites tarkoitti UT:n kirjoittajille homoseksuaalisuutta.

    Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/homoseksuaalisuusjaRaamattu.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s