Keskuskomiteassa tapahtuu: kaksi anteeksipyyntöä

Vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat ovat pyytäneet anteeksi äänestyskäyttäytymistään kirkolliskokouksessa.

Sisältö

1. Äänestys vuonna 2010 – Yhdeksän miestä pyysi anteeksi

2. Mitä edustajat siis kannattivat äänestyksessä?

3. Lestadiolaisten edustajien perustelut äänestysratkaisulleen

4. SRK:n johtokunta totesi yksimielisesti äänestysratkaisun vääräksi 

5. Vähän vaikuttaa erikoiselta!

6. Kirkko on SRK:lle hyödyllinen idiootti  

7. Eriseurakortti puraisi jälleen

8. Hännisen Mission Impossible

9. Äänestys vuonna 1980 – Neljätoista miestä pyysi anteeksi

*    *    *

1. Äänestys vuonna 2010 – Yhdeksän miestä pyysi anteeksi

Vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat ovat pyytäneet anteeksi äänestyskäyttäytymistään kirkolliskokouksessa.

Kirkolliskokouksen syysistunnon äänestyksessä 12.11.2010 yhdeksän vanhoillislestadiolaista edustajaa puolsi päätöstä, että piispoille annetaan tehtävä laatia kirkolliskokouksen ohjeiden mukainen pastoraalinen toimintaohje parisuhteensa rekisteröineiden samasukupuolisten parien puolesta.

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK ry) puheenjohtajan Olavi Voittosen mukaan kaikki yhdeksän edustajaa ovat nyttemmin katuneet äänestyspäätöstään.

He tulivat katumapäälle sen jälkeen, kun heidän ratkaisunsa oli SRK:n johtokunnassa yksimielisesti todettu vääräksi.

Nettikeskusteluissa äänestysratkaisu oli herättänyt hämmentyneitä ja jopa tuomitsevia kommentteja, joskin osa osoitti sille myös ymmärrystä. 

Muutamat vanhoillislestadiolaiset esittivät kritiikkiä edustajille myös julkisesti parissa yleisönosastokirjoituksessa (pappi Yrjö Tala sekä teologian opiskelijat  Jaakko Tölli ja Joona Korteniemi, Kaleva 30.11.2010.)

Kritiikki on nähtävä sitä taustaa vasten, että SRK.n vuosikokous hyväksyi vuonna 2005 herätysliikkeen kannanoton, jossa homoseksuaalisuus tuomittiin siveettömyytenä synniksi. 

Seuraavassa ote kannanoton julkistamisen yhteydessä SRK:n silloisen pääsihteerin Aimo Hautamäen alustuksesta Perhon suviseuroissa 2005:

“Homoseksuaalisuus”

Aikamme on hyvin seksuaalikyllästeinen ja vapaita seksuaalisuhteita suosiva. Viime vuosina keskusteluun ovat nousseet myös ns. perverssi-ilmiöt kuten suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen.

Edellä jo viittasin maassamme hyväksyttyyn samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisen hyväksyvään lakiin. On tietoisesti hylätty Raamatun kanta asiaan: “Siksi Jumala on jättänyt meidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.” (Room.1:26-27) ”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.”(3.Moos.18:22)

Homoseksuaalinen käyttäytyminen on Raamatun mukaan siveettömyyttä ja sellaisenaan synti (Room.1:25-27, 3.Moos.18:22). “

Kannaotto kokonaisuudessaan:  “Oikea ja väärä” 

2. Mitä edustajat siis kannattivat äänestyksessä?

“Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi perustevaliokunnan mietinnön parisuhdelain seurauksista kirkossa perjantain täysistunnossa 12.11.2010 äänestystuloksella 78 – 30. Tyhjiä oli 0 ja poissa 0.

Päätöksen mukaan piispainkokous sai tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Mietinnön mukaan rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Rukous ei merkitse parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kirkollisen toimituksen kaavan luomista ja 3/4 määräenemmistöä kirkolliskokouksessa.” (Kirkon tiedotuskeskuksen uutinen 12.11.2010.)

Perustevaliokunnan mietinnön yksityiskohtaisissa ohjeissa todetaan mm.:

”Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. – – Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen).

Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).”

3. Lestadiolaisten edustajien perustelut äänestysratkaisulleen

Äänestyksen jälkeen lestadiolaiset kirkolliskokousedustajat puolustivat kantaansa ensinnäkin sillä, että muutoin piispat olisivat joka tapauksessa laatineet omat rukousohjeensa ilman kirkolliskokouksen asettamia rajauksia.

Yksi edustajista, entinen kansanedustaja Johannes Leppänen, katsoi välittömästi äänestyksen jälkeen, että nyt kirkolliskokous on voinut rajata ja sanoa sanansa rukousohjeisiin. Erityisen tärkeänä ja äänestyskantaan vaikuttaneena hän piti silloin myös sitä, että kirkon työnteki-jöille saatiin omantunnonvapaus valita, rukoileeko vai ei. Tosin jo piispainkokous oli esityksessään vapaaehtoisuuden kannalla.

Hollolalainen  kirkolliskokousedustaja Aimo Koskelo kertoi STT:lle, että hän  joutui harkitsemaan pitkään, ennen kuin päätyi äänestämään rukouksen puolesta. Eniten häntä oli  mietityttänyt se, miten perusteltu päätös on Raamatun sanoman kannalta. Kannan ratkaisi opulta se, että kysymys on suosituksesta, joka ei velvoita kirkon työntekijöitä toimimaan omaatuntoaan vastaan.Myös toive kirkon yhteydestä painoi vaa’an myönteisen kannan puolelle.

– Juna on liikkeellä. Nyt on rakennettu kiskot, joita pitkin mennään. Ilman niitä tilanne muuttuisi hallitsemattomaksi, Koskelo totesi Iltalehden haastattelussa.

Kokousedustaja Martti Murtoperä Ylivieskasta puolestaan kertoi näkevänsä vahvoja perusteita äänestää rukoushetken puolesta. Hän sanoi ajatelleensa, että kaikkien puolesta pitää rukoilla.

Lisäksi Murtoperä ja kaksi muuta Oulun hiippakunnan lestadiolais-edustajaa, Pauli Niemelä ja Hannu Ojalehto, julkaisivat Kalevassa yksityiskohtaiset perustelut sille, miksi he asettuivat puoltamaan rukoiluohjeen laatimista.

Heidän pääteesinsä oli, että rukoustilanteessa ei rukoilla homoparin yhteiselämän puolesta, vaan ainoastaan heidän puolestaan ihmisinä. Kaikkien ihmisten puolesta voidaan ja pitääkin rukoilla. Tämä todettiin myös jo piispojen laatimissa perusteluissa.

He totesivat, että äänestyksessä kyse oli luvan myöntämisestä piispoille pastoraalisen ohjeen laatimisesta rukousta varten.  Ohje tulee sisältämään myös sen, että kirkon työntekijälle jätetään omantunnon vapaus kieltäytyä rukoilemisesta.

Lisäksi he totesivat, että kirkolliskokous asetti ratkaisullaan nyt piispoille tietyt rajat, sillä jos esitys olisi nyt hylätty, piispat olisivat joka tapauksessa edenneet asiassa ja laatineet pastoraaliset ohjeet haluamallaan tavalla. Nyt tehty päätös sitoo piispoja, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä nimenomaisesti päätöksen sisältämiin rajauksiin.

Lisäksi kolmikko tähdensi vastuuta kirkon yhtenäisyyden säilymisestä.

4. SRK:n johtokunta totesi yksimielisesti äänestysratkaisun vääräksi

SRK:n johtokunta sekä joulukuun lopulla kokoontuneet herätysliikkeen pappien kokous ja puhujainkokous totesivat äänestyskäyttäytymisen vääräksi.

Vanhoillislestadiolaisuuden hallinnollinen ja hengellinen johtotaso tyrmäsi kirkolliskokousedustajiksi valittujen luottamushenkilöiden ratkaisun.

– Eri tahoilla liikkeen piirissä yksityiset henkilöt, SRK:n johtokunta, pappien kokous ja puhujain kokous yksimielisesti ovat todenneet, että äänestysratkaisussa tuettiin Raamatun vastaista näkemystä, totesi SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen Kotimaa24:lle.

Hänen mukaansa SRK:n johtokunnan kanta on yksimielinen siinä, että äänestysratkaisu oli väärä.

Voittosen mukaan myös kyseiset kirkolliskokousedustajat ovat tällä hetkellä tästä samaa mieltä.

– Kaikki he ovat samaa mieltä, olen kaikkien kanssa keskustellut, Voittonen sanoi. Jotkut ovat pyytäneet anteeksi Jyväskylässä maanantaina pidetyssä vanhoillislestadiolaisten pappien kokouksessa tai tiistaisessa puhujain kokouksessa.

– He ovat itse kypsyneet ja ratkaisun tehneet. Anteeksiantoon on yhdytty mielellään, totesi Voittonen.

Muiden muassa kirkolliskokousedustaja Martti Murtoperä pyysi puhujain kokouksessa julkisesti anteeksi tehtyä päätöstä.

– En näe, että tässä olisi vaadittu tai edellytetty julkista anteeksipyyntöä, mutta päätös on hämmentänyt uskovaisia. On arvokasta, että hämmennys saadaan pois päiväjärjestyksestä, selvitti  Murtoperä puolestaan tilannetta Kotimaa24ssä.

Murtoperä pantiin siis sen valinnan eteen, tukeeko hän kirkon yhtenäisyyttä vai herätysliikkeen johdon määrittelemää liikkeen yksimielisyyttä. Todettakoon, että Murtoperä on kirkon viranhaltija, Ylivieskan seurakunnan kanttori.

Kirkolliskokouksessa Murtoperä ei luottamustehtävään valittuna edustajana ollut tosiasiallisesti vapaa ratkaisemaan kantaansa itsenäisen harkintansa pohjalta.

Yksi vanhoillislestadiolaisuuden keskeisimpiä opinkappaleita on käsitys, että ”seurakunta on erehtymätön”.

Äänestysratkaisun tähden julkiseen anteeksipyyntöön kirkolliskokousedusta-jat johtanut tapaus on herättänyt paljon keskustelua. Kirkon perheasiain johtaja, TT Martti Esko totesi YLEn Ykkösaamu-ohjelmassa 14.1.:

– Anteeksipyyntö ei yllättänyt. Edes luterilaisen kirkkomme seurakunnista valitut vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat eivät edusta itseään kirkolliskokouksessa, vaan herätysliikkeensä keskusjohtoa.

SLEY:n lehden Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kippo (joka edustaa parisen vuotta sitten kahtia jakautuneen evankelisen liikkeen konservatiivisiipeä) on    ”tervehtinyt  ilolla” vanhoillislestadiolaisten edustajien ”parannuksen tekemistä äänestyskäyttäytymisestään”.

5. Vähän vaikuttaa erikoiselta!

Herätysliikkeiden asiantuntija, Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen, jota Kotimaan printtilehti on haastatellut (7.1.2011),  kertoi olevansa hämmentynyt syntyneestä sopasta. Hänen mielestään periaatteessa voi lähteä liikkeelle siitä, että edustajien katumus on aito ja he tosiaan katsovat tehneensä virhearvion.

– Mutta vähän vaikuttaa erikoiselta, koska marraskuisen kirkolliskokouksen ratkaisu oli tietoinen ja harkittu, Talonen sanoi Kotimaassa.

Talonen pohti myös sitä, halusivatko vanhoillislestadio-laiset edustajat asettua tukemaan kirkolliskokouksessa piispojen linjaa ja ottaa etäisyyttä muuhun konservatiivi-rintamaan.

Talosen päätelmä on perusteltu, sillä vanhoillislestadio-laiset eivät ole historiassaan aina asettuneet yksiselitteisesti samaan rintamaan hengellisen konservatismin kanssa. Esimerkkinä vaikkapa päätös suhtautumisesta naisten pappisvirkaan.

Mutta myöhemmin, jatkaa Talonen pohdintaansa, ehkä vasta äänestyksen jälkeen, olisikin havahduttu ymmärtämään niin, että rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta saattaa todellakin, kuten päätösesityksen suosituksessa todettiin, päättyä Isä meidän rukoukseen ja Herran siunaukseen. Nähtiinkö, että se  olisi siinä yhteydessä miltei siunaus.

[Huom. Kuten on tullut todetuksi, äänestyksessä oli kyse rukoilemisen ohjeiden laatimisesta; parien siunaamisesta ei kirkolliskokouksessa  edes keskusteltu.]

Lopuksi Talonen arvelee, yhtenä selityksenä tapaukselle, että anteeksipyynnön pohjalla on voinut olla vanhoillislestadiolaisen kentän raivostuminen ja pelko liikkeen hajaantumisesta.

6. Kirkko on SRK:lle hyödyllinen idiootti  

Luterilaisen kirkon kannalta kirkolliskokousedustajien anteeksipyyntö on kiusallinen ja paljastava, nöyryyttäväkin tapaus.

Se osoittaa jälleen tylysti, että vanhoillislestadiolaiset eivät näe kirkkoa varsinaisena hengellisenä yhteisönä, todellisena Kristuksen kirkkona. 

Luterilainen kirkko nähdään SRK-lestadiolaisuudessa lähinnä maallisena organisaationa, rakenteena, joka tarjoaa uskovaisille virkoja, auktoriteettietuja, hyödyllistä vaikutusvaltaa ja käyttökelpoisia mahdollisuuksia edistää oman herätysliikkeen intressejä. Milloin lojaalisuus kirkon  ja SRK.n intresseille osuvat vastakkain, SRK voittaa aina. Kirkko on vanhoillislestadiolaisuudelle ns. hyödyllinen idiootti.

7. Eriseurakortti puraisi jälleen

SRK-lestadiolaisuuden johdon kaikkea päätöksentekoa hallitsee suunnaton pelko liikkeen hajoamisesta, jos mielipiteenvapaus sallittaisiin.

Tästä syystä SRK:n johtokunta ja valtaosa puhujista pitää kiinni pakollisesta yksimielisyydestä kynsin hampain. Yksimielisyys on priorisoitu niin voimallisesti, ettei sen  ylläpitämisessä kaihdeta yksityisten ihmisten rankkaakaan painostamista.

Käytännössä menettely tunnetaan ns. hoitokokouksina. (Toisin kuin aikoinaan 1970-luvulla, hoitaminen kohdistuu nykyisin yleensä yksittäiseen henkilöön eikä niitä pidetä enää kaikissa tapauksissa koko rauhanyhdistyksen yhteisön läsnä ollessa, vaan tavallisesti pienemmällä porukalla.) 

Tämä on paljastunut viime aikoina myös nuorten teologien keskusteluyrityksessä sallia vanhoillislestadiolaisille naisille työskentely papin virassa. SRK.n johtokunta ja puhujienkokous tyrehdyttivät teologien ja nuorten akateemisten vanhoillislestadiolaisten maltillisesti käynnistämän keskustelun tylysti alkuunsa.  Ainakin yksi eteläsuomalainen lestadiolaispappi on asetettu puhujakieltoon useita tunteja kestäneen hoitokokouksen jälkeen.

Muutama vuosi sitten oululainen lestadiolainen pappi esitti julkisuudessa toivomuksen siitä, että herätysliikkeessä alettaisiin keskustella ja selvittää lähihistorian tapahtumia, ns. hoitokokouksia. SRK:n johto hyllytti papin liikkeen rippikoulupapin tehtävästä. Takavuosina SRK:n työvaliokunta saattoi käydä suoraviivaisesti painostamaan jopa lehdistöä.

Hajaantumisen pelko eli ns.  eriseura-kortti on usein ennenkin halvaannuttanut aidon keskustelun ja tuhonnut mahdollisuuden tuoda esiin asiallisessa ja tasavertaisessa keskustelussa perusteluita erilaisille näkökannoille.  Tähän törmätään usein myös yksityisissä keskusteluissa herätysliikkeen sisällä. Toimittaja Topi Linjama on todennut  blogissaan: ”Viimeistään “eriseura-korttiin” ja sen sisältämään tunnelataukseen tyssää kaikki asiallinen keskustelu.”

8. Hännisen Mission Impossible

Näiden tapausten jälkeen SRK:n pääsihteeri Tuomas Hännisen  uusin linjaus Kotimaassa näyttäytyy sangen ristiriitaisessa valossa.  

– Vain avoimuudella, suoruudella ja rehellisyydellä rakennetaan kristillisyyttä, Hänninen vakuutteli 7.1. ilmestyneessä haastattelussa.

Hän kertoi toivovansa keskustelua esimerkiksi naispappeudesta, vaikka pitääkin kysymystä sivuasiana.

Herää kysymys, kuinka mikään oikea keskustelu on mahdollista, jos tosiasiassa vain yksi mielipide on sallittu ja erilaisen käsityksen puolustamisesta seuraa henkilökohtainen sanktio. Ei tarvitse ihmetellä, miksi niin monet keskustelevat anonyymisti netissä.

”Jumalan valtakunnan” hajoamisen pelossa SRK:n johto ei salli erilaisia käsityksiä. Yksittäisissä kysymyksissä julkisesti eri mieltä olevalle tarjotaan vain yksi mahdollisuus: pyytää anteeksi mielipidettään ja luopua siitä.

 Tästä on Tuomas Hännisen kaipaama avoimuus ja rehellisyys kaukana.

On selvää, että pakkovallalla ei rakenneta mitään kristillisyyttä, vaan jotakin aivan muuta ”valtakuntaa”.  Nyt tarvittaisiin glasnostia, jos se ei ole jo myöhäistä.

Hännisen linjaus vaikuttaa todella ontolta retoriikalta, kun sitä lukee äänestysfarssissa ja naispappeusasiassa tapahtuneen SRK:n johtokunnan ja puhujienkokouksen menettelyn valossa.

Mutta ehkä hänen lausuntojaan selittää hänen oma luonnehdintansa asemastaan. Hän on todennut mieltävänsä itsensä SRK:n pääsihteerinä ”ennemmin juoksupojaksi kuin johtajaksi” (Kotimaa 7.1.2011 s. 16).

Tapahtumia seuratessa ei voi muuhun päätyä kuin siihen, että SRK:n johtokunta on jättänyt uuden pääsihteerin Tuomas  Hännisen tehtäväksi  julkisivun kiillottamisen mediassa. Johdon nykylinjalla tehtävä on auttamatta mission impossible. Hommasta on uskottavuus mennyt.  

Historiassa on tästä lukuisia esimerkkejä.

9. Äänestys vuonna 1980 – Neljätoista miestä pyysi anteeksi

”Viimeinen pisara oli kokous, jossa oli määrä valita toimituksen puolueosastolle uusi johto.

Kaikki oli jo ennalta päätetty, niin kuin aina. Kun kokouksen puheenjohtaja kysyy, haluaako joku ehdottaa jotakuta, puheenvuoron pyytävät ne, jotka on siihen edeltä käsin määrätty.

Yhtäkkiä Annen mieleen tulee ehdottaa erästä kollegaa, jota hän pitää suuressa arvossa. Kaikki ovat ällikällä lyötyjä, koska sellaista ei ole sattunut vielä koskaan. Kokouksen puheenjohtaja ei tiedä, tuleeko hänen ylipäätään hyväksyä ehdotus, ja niin asiasta äänestetään. Kolmetoista kollegaa päättää spontaanisti tukea Annen ehdotusta.

Enemmistö on kuitenkin sitä vastaan, ja johdon kokoonpano jää siksi, mitä oli ennakkoon sovittu. Anne ajattelee, että asia on oikeastaan sillä selvä.

Mutta puolueosaston seuraavassa kokouksessa, joka pidetään kuukautta myöhemmin, on läsnä keskuskomitean edustaja, ja kaikki Annen ehdotusta äänestäneet nousevat vuorotellen ylös ja ruoskivat itseään puoluekurin puutteesta.

He syyttävät itseään, vaativat rangaistusta omasta arvottomasta käytöksestään.

Kaikkein hirveimmin esiintyy se kollega, jota Anne oli ehdottanut valittavaksi puoluejohtoon. Hän kritisoi itseään äärimmäisen ankarasti, anelee anteeksi, lupaa, ettei yritä enää koskaan olla viisaampi kuin puolue.

Kokouksen loppuessa huoneesta lähtee neljätoista murtunutta miestä katse maassa ja paidanselkä hiestä märkänä.

Anne kuulee vasta myöhemmin, että keskuskomiteassa pantiin heti toimituksen puolueosaston johdon valinnan jälkeen pystyyn tutkimuskomissio, joka kuulusteli kaikkia ennalta päätetystä linjasta poikenneita tuntikausia. Puhuttiin vallankaappauksesta, iskusta puoluetta vastaan.”

(Katkelma teoksesta Maxim Leo: Talviuni Berliinissä. Suom. Ilona Nykyri. Helsinki: Ajatus 2010, s. 203-204.)

(Kirj. Nestori)

*    *    *

Lisää aiheesta ja lähteet:

Jan Ahonen: SLEY iloitsee vanhoillislestadiolaisten edustajien katumuksesta. Kotimaa24 12.1.2011.

Virpi Hyvärinen: Tarvitsemme(ko) glasnostia?

Vuokko Ilola: Vl-seurakunta erehtymätön?

Johannes Ijäs: Lestadiolaiset pyysivät anteeksi äänestämistään. Kotimaa 7.1.2011. (Prof. Jouko Talosen haastattelu.)

Johannes Ijäs: Uskovaisten pääsihteeri. Kotimaa 7.1.2011, 15-17.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaisia edustajia pyytänyt anteeksi kirkolliskokousäänestystään. Kotimaa24

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset äänestivät rukouksen puolesta. Kotimaa24 16.11.2010.

Johannes Ijäs: Tutkija: Anteeksipyytäminen tyypillistä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Kotimaa24, 3.1.2011.

Kirkoliskokouksen päätös 12.11.2010.

K-mo: Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena

Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010.

R.K.: Nöyryyttävä päätös: kirkko ei kohtele homoseksuaaleja yhdenvertaisina seurakunnassa

Topi Linjama: V: Eriseura. Epäkuluttajan blogi 3.11.2010.

Ex: Miksi teatteri on syntiä?

Martti Murtoperä, Pauli Niemelä ja Hannu Ojalehto: Kaikkien puolesta voidaan rukoilla. Kaleva 23.11.2010.

Papeille ohjeet homoparien kanssa rukoilemisesta. Iltalehti 12.11.2010.

Parisuhdelain seuraukset kirkossa. Piispainkokouksen esitys 10.2.2010.

Piispat laativat ohjeet vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille. Kirkon tiedotuskeskus 12.11.2010.

Yjö Tala: O tempora, o mores! Kaleva 30.11.2010.

Jaakko Tölli ja Joona Korteniemi: Rukous ihmisten vai parien puolesta? Kaleva 30.11.2010.

YLEn Ykkösaamu: kuuntele Ykkösaamua netissä

YLE Uutiset: Homosuhteiden puolesta rukoilemista kannattaneet lestadiolaiset katuvat. 14.1.2011.

Äänestystulos edustajittain 12.11.2010.

 Parhaimmat kiitokset huolellisesta mielipidesivujen dokumentoinnista Hakomajan nimimerkille Mikki.