– Todellisessa elämässähän selibaatti onnistuu joiltakin paremmin ja joiltakin huonommin, joiltakin se ei onnistu ollenkaan. Lisäksi meitä on opetettu, ettei saa ”liian pitkään” pidättäytyä seksuaalielämästä, koska silloin voi saattaa toisen puolison kiusaukseen. Mikä on liian kauan: pari viikkoa, pari kuukautta, pari vuotta, viisi vuotta jne.? – Kirsi Kähkönen pohdinnassaan uskovaisten vanhempien sitoutumisesta ehkäisemättömyyteen ja rajoittamattomaan lisääntymiseen.
– Kysymyksessä on erittäin syvällinen ja viime kädessä kaikkea pinnallisuutta ja lyhytnäköisyyttä vastustava opetus, mikä näyttää ulospäin suorastaan hulluudelta. En osaa oikeastaan selittää asiaa kummemmin, perustelee Kähkönen edelleen uskossamme opetettua ehkäisemättämyysvelvoitetta. Kähkönen on kirjoittanut aiheesta Hulluinhuonelaisen blogissa.
”Ehkäisemättömyysopetus näyttää ulospäin suorastaan hulluudelta”
”Voimme uskon kautta opettaa pariskuntia pidättäytymään seksuaalisesta kanssakäymisestä silloin kun perheessä on väsymystä, sairautta, stressiä, burn outia ja kuormitusta.
Todellisessa elämässähän selibaatti onnistuu joiltakin paremmin ja joiltakin huonommin, joiltakin se ei onnistu ollenkaan. Ihmiset ovat biologisilta ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia, tämä on hyväksyttävä tosiasia.”
Mikä aika selibaattia on ”liian pitkä”?
”Lisäksi meitä on opetettu, ettei saa ”liian pitkään” pidättäytyä seksuaalielämästä, koska silloin voi saattaa toisen puolison kiusaukseen.
Mikä on liian kauan: pari viikkoa, pari kuukautta, pari vuotta, viisi vuotta jne.?
Ylikuormituksesta, masennuksesta tai burn-outista palautuminenhan voi kestää pahimmmillaan vuosien ajan, jos ihminen on ollut ihan pohjalla. Mikä on silloin oikein ja kohtuullista? Milloin vaarantuu kenties koko avioliitto?
Puolisoiden välinen hellyys voi ehkä loppua kokonaan tai siirrytään kiristämisen ja vallan käytön puolelle jne.? Nämä on kaikki hyvä huomioida ja tiedostaa, koska olemme raadollisia ihmisiä.”
Kähkönen: ”Mitkä ovat luovuttamattomimpia arvojamme?”
”Tämä kysymys on varmasti monelle uskovaiselle pariskunnalle se kaikista polttavin kysymys: miten löydetään perheen sisäinen ja puolisoiden välinen tasapaino erilaisten tarpeiden ristitulessa? Mitkä ovat tärkeimpiä ja luovuttamattomimpia arvojamme, ja mistä taas voimme tinkiä ensimmäisenä, ja kuinka pitkään tinkiä.
Kohtaavatko uskovaisten puolisoiden tarpeet tasaveroisesti keskenään, vai luopuuko toinen jatkuvasti omista tarpeistaan? Voidaanko seksuaalielämän alueella etsiä uusia tapoja osoittaa hellyyttä ja hyväksyntää puolisolle ilman torjuntaa?”
”Ehkäisemättömyyden kätketty viisaus jota en osaa selittää”
”Ehkäisemättömyysopetus voi tuntua nykyajan ihmisestä liian radikaalilta, mutta itse olen ymmärtänyt kyseisen asian syvyyttä vuosien mittaan yhä enemmän.
Kysymyksessä on erittäin syvällinen ja viime kädessä kaikkea pinnallisuutta ja lyhytnäköisyyttä vastustava opetus, mikä näyttää ulospäin suorastaan hulluudelta.
En osaa oikeastaan selittää asiaa kummemmin.
Omakohtainen psalmini: Mitä pidempään olen elänyt, mitä enemmän opiskellut eli harjoittanut kirjaviisautta, mitä useamman lapsen saanut, mitä enemmän kärsinyt, mitä enemmän valvonut, mitä enemmän kamppaillut Jumalan kanssa, sitä syvällisemmin olen ymmärtänyt tähän opetukseen sisältyvän kätketyn viisauden.
Olen myös keskustellut erilaisten äitien kanssa: sekä vanhoillislestadiolaisten että myös ei-meikäläisten äitien kanssa ja entisten vl-naisten kanssa asiasta.
Haluan ymmärtää kaikkia uskovaisia äitejä/ perheitä, jotka kamppailevat tämän asian tiimoilla, tässä monella tavoin sekavassa ja kuormittavassa ajassa.
Haluan ymmärtää myös katkeruutta, jos sellaista ovat elämän kuormat aiheuttaneet. Kaikista tunteista, ajatuksista ja kaltoinkohteluista saa ja pitää puhua. Kaiken alla voi olla niin paljon itkua ja surua, joka pitää tulla nähdyksi ja oikealla tavalla kohdatuksi ja hoidetuksi.
Evankeliumi kutsuu meitä etsimään ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin, siten että perheiden kärsimys tulisi hoidettua ja kohdattua Jumalan tahtoa kuunnellen.”
Entä lapsi?! Lapset jotka ovat vanhempien vastuulla?
Kähkösen teksti muistuttaa tarpeellisella tavalla, että ”olemme raadollisia ihmisiä”. Raadollisia ensinnäkin sanan konkreettisimmassa merkityksessä, eli että olemme luomisen tuloksena meihin Jumalan asettamien tarpeiden ja ehtojen rajaamia. Meillä on nälkä ja jano, me tarvitsemme määränsä unsta ja lepoa, ja meissä on seksuaalinen halu. Nämä tarpeet, halut ja himot Jumala loi kaikille eläville olennoille, eli ne ovat meissä luonnostaan Jumalan luomina piirteinä. Niitä kaikista luonnollisimpia asioita
Mutta toiseksi, meillä on rajallisina ja raadollisina olentoina aina uskomisen kysymyksissäkin luonnostaan ensimmäisenä mielessä oma etu. Ei se heikomman paras.
Kähkönen paljastaa sen, mikä meillä aikuisilla on päämääränä. Mikä meille on se tärkein asia ja kaikista rakkain iso asia. Oma Minä.
Ei meille merkitse mitään puolustuskyvyttömän lapsen tarpeet ja lapsen etu. Meille ei merkitse mitään tasapainoinen ja onnellinen, iloinen parisuhde, jota lastemme hyvinvointi edellyttää. Emme me sitä ajattele.
Meille se Se Tärkeä Juttu on meidän oma menestyksekäs pinnistelymme Jumalan meihin luomien seksuaalisten tarpeiden torjunnassa ja muuksi muuntamisessa, selviytyäksemme elämästä niin että emme käytä ensikään mitään ehkäisyä. Perverssi nautintomme on etsiä jotain ”hengellistä viisautta” seksistä kieltäytymisestä. Näin taitava ihminen on kehittämämään uskomisesta bisnestä.
Siksi yritämme glorifioida ja hengellistää jopa sellaistakin luomisen ja luonnon vastaista keksintöä kuin selibaattia. Selibaatissa itsessään ei kuitenkaan ole mitään pyhää eikä kaunista. Raamatun mukaan.
Kaupankäynnin teologia
Mikä on kristinopillisesti ehkäisemättämyysvaatimuksen opillinen sisältö?
Ansaintalogiikkako? Saavuttaaksemme pelastuksen Isän luona. Ostaaksemme ehkäisemättömyydellämme taivaspaikan Taivaan Isältä. Kaupankäynti. Tämä se on aina se ykkösasia näissä keskusteluissa. Ja niin sokeita ollaan että emme tajua: se jos mikä on sairainta ja itsekkäintä.
Taivaanisä kauhistuu tätä oman (teko)pyhyyden tavoittelua. Meidän täydellistä sokeutta oman vastuun kantamisessa.
Sillä oudosti yksi jää tässä keskustelussa aina paitsioon. Lapsi. Se joka on pienin ja heikoin ja joka on kokonaan meidän jaksamisemme varassa.
Avuton lapsi, joka on täydellisesti aikuisten vallassa. Aviopuolisoiden rakkaus ja keskinäinen tasapainoinen läheisyys on lapsen koti. Ja se koti tarkoittaa paljopn muutakin kuin ravintoa ja vaatetta.
Lapsi tarvitsee kasvuunsa tervettä ja turvallista kasvuympäristöä, mahdollisuutta kasvaa ihmiseksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut Siihen hän tarvitsee täyspäiset ja omasta vastuustaan tietoiset aikuiset.
Ihmisen syntymiseksi ei riitä että äiti on synnyttänyt lapsen. Silloin lapsen tarpeet vasta alkavat. Lapsi on tarvitseva jokaisessa ikävaiheessaan. Miksi äitienpäiväjuttujen kuvituksissa on useimmiten se vastasyntynyt vauva, harvoin murrosikäinen tai aikuinen lapsi? Vauvanhoito on rankkaa, mutta samalla nopeasti palkitsevaa. Vanhemmuudessa on kohdattava kaikkien ikävaiheiden tarpeet ja oltava aina tuki ja turva, jonka varassa kasvaa tasapainoinen ja terve aikuinen. Siihen tarvitaan lapsen kohtaamista kokonaan joka vaiheessa. Jokaisen lapsen.
Irti minä-minä-itsekkyydestä, edes askel, siinä meillä on kilvoittelun paikka.
Voisimmeko kerrankin jättää omat taivaspaikka-ansaintaintressimme mielestä ja lähteä keskustelemaan asioista lapsen tasolta. Muutetaan vihdoin asioiden tärkeysjärjestystä.
Lapsi ei pysty tekemään mitään muuta kuin sopeutumaan, jos olosuhteet eivät tarjoa hänelle äitiä, eli sitä aikuisen ja lapsen sensitiivistä vuorovaikutusta jonka varassa lapsesta voi tulla ihminen. Lapsi ei nimittäin ole ”valmis ihminen” syntyessään. Ihminen alkaa kehittyä ihmiseksi vuorovaikutuksessa toisiin ihmiseiin,, Alkuun vuorovaikutus on lähin hoitajansa, yleensä äiti. tähän vastasyntyt tarvitsee mielenterveydeltään hyvissä voimissa olevaa aikuista, yhtä henkilöä joka ei vaihdu koko ajan. Yleensä tämä ihminen on äiti.
Jos äiti tai isä on uupunut ja sairas, missä on tämä välttämätön aikuinen silloin? Se jää lapselta puuttumaan.
Uskon ”hulluus” on armossa
Joka luulee Isän tahdon olevan se että lisäännymme rajatta, liukekoon Raamattunsa vielä kerran.
Kristinuskon hulluus ei ole ehkäisemättömyydessä, vaan silkassa armossa. Jumalan rakkaudessa ilman ehtoja. Eikö se ole ihmeellistä, eikö se ole jotain käsittämätöntä!
Jumala ei tehnyt pelastusopista muista osin hullutusta kuin siinä että Hän armahtaa jokaisen joka uskoo, vaatimatta tekoja.
Se on hullutta meille ihmisille, jotka olemme innokkaita käymään aina kauppaa. Kaikella.
”Kysymyksessä on erittäin syvällinen ja viime kädessä kaikkea pinnallisuutta ja lyhytnäköisyyttä vastustava opetus, mikä näyttää ulospäin suorastaan hulluudelta.En osaa oikeastaan selittää asiaa kummemmin.” Kirsi Kähkönen toteaa ehkäisemättömyysvaatimuksen täyttämisestä näin, ja siinä hän mielestäni erehtyy, vaikka muutoin kirjoittaakin viisaita sanoja. (Pahoittelen jos tässä tuli minulle väärinkäsitys. Saattaa olla että ehkä Kirsi Kähkönen ei tätä selibaattipohdinnallaan tarkoittanutkaan.)
Ehkäisemättömyyteen sitoutuminen ei ole mitään mystiikkaa. Se ei ole muuta kuin vain sitä mitä sanotaan: sitoutumista ehkäisemättömyyteen, koska asianomainen jostain syystä näkee sen itselleen hyväksi.
Iso Kirja sitä ei vaadi, eikä uskontunnustus.
Kristinusko kun on niin yksinkertainen usko että siltä tieltä ei tyhmäkään eksy. Usko armosta synnit anteeksi annetuksi. Ilman omia tekoja ja ilman vaatimuksia. Silloin ei jää tilaa teennäisille, taikauskoisille eikä mystifioiville selitysyrityksille. Ne ovat ihmisten konsteja. Niitä tarvitaan vain selittämään ihmisten itse keksimiä vaatimuksia.
Aina kun näitä kuulee, niin silloin pitäisi hälytyskellon soida. Uskominen ei ole mystiikkaa eikä taikauskoa.
Kattokaa ensin Isosta Kirjasta
”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal.5:22-23.)
”Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (2.Kor. 13:11.)
”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:4-7.)
Ja vielä: ”Veljeni, iloitkaa siis Herrassa! Minä en kyllästy kirjoittamaan teille yhä uudestaan samoista asioista, ja sittenhän teillä on tarkka tieto.” (Fil. 3:1)
”On kirjoitettu: ’Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.'” (1. Tess. 5: 16–18).
* * *
Ajattelemisen aihetta antoivat: Kirsi Kähkönen ja nimimerkki ”Aatos”.
* * *
Lue lisää:
Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi
Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla. Wiki-sivusto.
Ex-vl-isä: Vl-yhteisön säälimätön paine
Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia
Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista.
Sirpa Kortet: Pentti, 83, on käynyt Suviseuroissa vuodesta 1945 – Jälkeläisiäkin on kertynyt kolmessa polvessa jo 286. Satakunnan Kansa 1.7.2017.
Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa. Seppo Lohen haastattelu, MTV3, 24.07.2002.
Topi Linjama: Voima, toivo, hallinnan tunne. Kotimaa24 21.12.2013.
Maria: En alkaisi tätä rumpaa uudestaan
Justiina Puupää: Ikuisuusaihe. Justiinan jutut -blogi.
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Gummerus 2013.
Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009.)
Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.
Vanhoillislestadiolaisten johto kommentoi ehkäisykieltoa. Kotimaa24 25.9.2012.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 