Puhuvaiset miehet puhujainkokouksesta toiseen

Uskokaa Jumalaan. Älkää saarnaajiin. – Nimimerkki Köpi Vartijan sivulla.

Puhujainkokous on hyvin outo tapahtuma: tuhat “äijää” tippa linssissä paaluttamassa ainoaa oikeaa uskoa. – Johannes Alaranta kirjassaan Erään prosessin kuvaus. 

Tälle foorumille on toivottu ajatuksia siitä, miten puhujien kokous toimii. Ja mikä asema puhujilla on ry:llä. Asia on sikälikin ajankohtainen että vuodenvaihteen puhujienkokouksen aika on taas pian käsillä.

Kuulee semmoistakin että puhujilla olisi nykyään erilainen asema ja jossain määrin myös erilainen ajatus toimintatavasta kuin joskus ennen. Muutamat vanhemman polven uskovaiset ovat panneet merkille. Puhujan asema on sekä vahvistunut että heikentynyt. Se on heikentynyt saman verran kuin keskusyhdistyksen valta on voimistunut. Kaiken kaikkiaan keskusjohtoisuus on liikkeessä voimistunut. Mutta se on tehty sillä tavalla, että siihen ei monikaan ns. riviuskovainen osaa kiinnittää huomiota. Mutta esimerkiksi vl-kirkolliskokousedustajat ovat saaneet kokea sen.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on nähtävissä useita ongelmia, mutta niistä pitkällä aikavälillä olennaisin ja samalla monien muiden ongelmien syy on mielestäni hengellisen pääoman köyhtyminen. Kristus joutuu käymään liikkeessä yhä pienemmäksi liikkeen itsetarkoituksellisen hallinnoinnin tieltä. – Juho Kalliokoski, artikkelissaan teoksessa Lestadiolaisuus tienhaarassa.

Johannes Alaranta tarkastelee kirjassaan Erään prosessin kuvaus (2013) puhujainstituutiosta. Hän on tehnyt tarkkoja havaintoja siitä miten nyt asiat ”hoidellaan”. Puhujuudesta, sanotaanko ”puhujainstituutiosta”,  on rakennettu vallankäytön vahva työkalu, jonka yhdenmukaisuutta valvovat sekä paikallisyhdistysten johtokunnat että varsinkin SRK.

Puhuja on hengellinen auktoriteetti, jolla on suuri valta

Nuoret puhujat ovat usein järjestelmän kannalta parhaita, koske he ovat uskossaan ehdottomimpia. Jotkut henkilöt ovat hakeutuneet teologiseen tiedekuntaan vain siksi, että pääsisivät liikkeen keskellä arvostettuun puhujan tehtävään. Mielellään väitetään, että kyse on samanlaisesta palvelutehtävästä kuin vaikkapa se, mitä ”sisaret” keittiöllä tekevät. Tämä väite ei mielestäni ole totta.

Puhuja on hengellinen auktoriteetti, jolla on suuri valta muihin uskovaisiin. Saarnamiehetkään eivät ole kaikki ”samalla viivalla” vaan vanhoja vakaita veljiä” arvostetaan usein enemmän. SRK:n organisaatiossa aseman saaneita arvostetaan vielä enemmän.

Puhujan arvostus näkyy myös siinä, kuinka paljon häntä pyydetään kotipaikan ulkopuolelle puhumaan. Arvostetuimmat saarnaajat kiertävät Suomea jatkuvasti ja heitä valitaan suviseurojen, opistoseurojen ja muiden suurten seurojen puhujiksi.

Sitten on vilttiketjulaisia, jotka puhuvat lähinnä kotipaikkansa seuroissa.

Papit pääsevät kiertämään Suomea jo varsin nuorina, koska kirkkoseuroihin ja ehtoollistilaisuuksiin tarvitaan pappisvihkimyksen omaavia puhujia.

Niitä vanhoillislestadiolaisia pappeja, jotka ovat esimerkiksi julkisilla puheenvuoroillaan saaneet epoäilyttävän maineen, ei sen sijaan juurikaan pyydetä mihinkään. He ovat epävirallisessa disponibiliteetissa.

Papilla ei ole automaattisesti puheoikeutta rauhanyhdistyksellä. Kirkon virkaan siunaamisen lisäksi tarvitaan ”Jumalan valtakunnan” eli vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen kutsu. Kirkon kutsulla ei ole yhdistyksen piirissä minkäänlaista merkitystä. Usein on ehkä hieman päinvastoin. Olen toistuvasti törmännyt ajatukseen siitä, että erityisesti nuoret papit ovat jotenkin vaarallisia.

Taustalla vaikuttanee yleinen käsitys siitä, että teologian opiskelu vaarantaa henkilökohtaisen uskon. Monet ovat myös kertoneet, että ovat harkinneet teologia opiskleua , mutta päätyneet muihin tieteisiin, koska teologinen on koettu uskonelämälle niin vaaralliseksi paikaksi. (Alaranta, s. 6-7.)

Hengennostatustilaisuus ilman vaikutusta = puhujainkokous

”Mielenkiintoista kaikessa on se, että moni ei ajattele, kuinka merkillinen kokonaisuus puhujainkokous on. Mitään todellista vaikutusvaltaa kokouksella ei ole.

Minusta puhujainkokous oli jollakin tapaa hyvin outo tapahtuma: tuhat ”äijää” tippa linssissä paaluttamassa ainoaa oikeaa uskoa. Vuorotellen vanhat ukot käyvät toistelemassa itsestäänselvyyksiä.

Yleensä puhujina ovat samat tyypit ja suunnilleen samassa järjestyksessä. Kokous toisensa jälkeen. Vuosi toisensa jälkeen.  Viime aikojen lempiaiheita ovat olleet nuoret radikaalit. Tai ehkä se on todennäköisimmin ihan yksi kestoaiheista.

Pahat asiat ovat aina ulkopuolella. Sisällä on kaikki hyvin. Me olemme oikeassa, kaikki muut väärässä. Siihen valheeseen on turvallista tuudittautua. Silmien avaaminen on sitä vastoin raskas prosessi, joten on parempi unohtaa se.”

Alustaja SRK:n työvaliokunnan ”aisankannattajana”

”Puhujainkokouksessa on aina alustus jostakin ajankohtaisesta aiheesta, alustaja ei kuitenkaan päätä alustuksen aihetta tai sisältöä. Alustaja tekee pohjatekstin, jonka valikoitu SRK:n johdon porukka [yleensä työvaliokunta, toim.huom.] sitten muokkaa mieluisekseen.

Tuon muokatun tesktin alustaja sitten tilaisuudessa lukee paperista. Muokattu teksti saattaa olla sellainen, ettei alustaja itse tunnista sitä enää ollenkaan omakseen.

Alustukset pidetään yleensä paperista. Seurapuhe taas pidetään vapaasti, usein ilman suurempaa valmistelua. Vanhan ajatuksen mukaan Pyhä henki puhuu, ei saarnamies. Siksi valmistelu ei ole tarpeen. Yhä enemmän on niitä, jotka miettivät tarkkaankin puhettaan etukäteen. Yhä on myös niitä jotka pitävät puheen valmistelua jotenkin vääränä, jopa syntinä.

Käsittääkseni puhujainkokous toimii lähinnä hengennostatustilaisuutena, jota odotetaan innolla. Kokouksessa tapaa ihmisiä, joita ei ehkä muutoin kauheasti vuoden aikana näe. Kokouksessa voi myös varmastikin kokea yhteenkuuluvuuutta ja tiettyä juhlallisuutta, kun kaikki Jumalan valtakunnan opettajat ovat yhdellä koolla. Siionin laulut kaikuvat jymäkästi, kun melkein tuhatpäinen mieskuoro niitä vetelee. Tuntuu turvalliselta ja jaksaa taas kantaa raskasta opettajan viittaa.”

Sisaria ja veljiä kontrolloiva vallankäyttäjä?

”Tiedän, että moni suhtautuu saarnamiehen tehtävään juuri oikeanlaisella nöyryydellä. Moni kokee myös oikeasti olevansa Jumalan asialla. Uskon, että myös vanhoillislestadiolaisissa saarnamiehissä on niitä, jotka julistavat sellaista Raamatun mukaista evankeliumia, johon minäkin uskon.

Sitten on niitä, joiden tehtävänä tuntuu olevan muiden sieluntilan jatkuva arviointi ja heikkojen kiusaaminen. Osa tuntuu jopa  nauttivan  muiden kurittamisesta. Mitä siitä tuhansien juonien konstimestarista onkaan sanottu?

Sopivalle tyypille puhujan virka voi antaa oivan valta-aseman jonka väärinkäyttämiseen vaikkapa narsistisia piirteitä omaava henkilö saattaa helpostikin hairahtua. Valitettavia esimerkkejä on paljon.

Lisäksi puhujan tehtävää arvostetaan, joten moni haluaa siihen. Aiemmin oli tapana, että puhujaksi pyrkivää katsottiin kieroon eikä valittu tehtävään. Tämä käytäntö on muuttumassa. Yhä enemmän olen kuullut kerrottavan, että puhujaksi on tullut valittua se henkilö, jolla on ollut palo tehtävään. Tässä mielessä käytäntö on muuttunut varsin radikaalisti ja huonoon suuntaan.

Minulle on kerrottu, että taistelujen aikana, kun eriseurat jylläsivät, puhujainkokouksessa ilmoitettiin, että kaikki puheet nauhoitetaan. Lisäksi raamatunkäännöskysymystä pohdittaessa oli pyydetty uuden käännöksen kannattajia nousemaan ylös ja tilanteesta kerrotun mukaan vielä napattu valokuva.”  (Alaranta, s. 27-28.)

Muoto tärkeämpää kuin saarnan sisältö?

”Uskovaiset” mielellään puhuvat yhteisestä rakkaudesta. Se on minun mielestästäni kuitenkin pelkkä illuusio. Todellisuudessa yhteinen rakkaus on vain pelkkää retoriikkaa. On olemassa kyllä jonkintasoista yhteyttä, kuten kaikissa ”heimoissa” on.

Yhteyttä tärkeämpää on kuitenkin se, että kaikki tapahtuu tietyn koodiston mukaisesti. Tämä koodisto voi olla jollekin turva ja elämän kallein asia. Se ei ole väärin, ellei sitä käytetä muiden ihmisten alistamiseen ja aliarviointiin.” (Alaranta s. 9-10.)

Puhujalle asetetut edellytykset SRK:n virallisen kannan mukaan

Puhujalle asetetut vaatimukset ovat ensi sijassa:

– miespuolinen henkilö (ensimmäinen edellytys on siis ”oikea sukupuoli”)

– uskoon juurtunut, ei vasta parannuksen tehnyt

– henkilö, josta on ns. ”hyvä todistus” (=on nöyrä ja kuuliainen rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenten suuntaan ja alistuu johtokunnan ”hoidettavaksi”)

– liikkeen ulkopuolisten arvostama ihminen.

Toissijaisesti: Raamatun ja luterilaisen kristinopin tuntemus.

SRK:n johdon näkemys sopivien puhujan ominaisuuksista on julkaistu Päivämiehen pääkirjoituksessa 27.11.2013. Meidän mielestä tuosta puuttuu yksi piirre jota arvostetaan valinnassa: perheellisyys. On vain todella harvoja puhujia jotka ovat sinkkuja taikka naimisissa mutta lapsettomia.

Mutta mistä syystä listasta puuttuu kyky ja ymmärrys sielunhoidollisista asioista? Sielunhoitoon valmentava koulutus?

”Puhuja on vastuullisessa tehtävässä”

”Vuodenvaihteessa pidettävän perinteisen puhujien kokouksen alustuksen ja keskustelun aiheena on ”Raamattu ja sananpalvelija”. Puhujien kokousten tarkoituksena on tukea puhujia heidän tehtävässään. Evankeliumin työn kannalta on tärkeää, että puhujat saavat valmiuksia ja rohkaisua työhönsä. Osaltaan kokousten tarkoituksena on myös vaalia puhujan roolia ja tehtävää seurakunnan palvelijana.

Jumala johtaa Henkensä kautta valtakuntansa työtä seurakunnassaan, ja paimenet eli puhujat ovat tämän seurakunnan uskollisia ja kuuliaisia palvelijoita. Puhujan tehtävänä on palvella seurakuntaa Jumalan sanalla kuunnellen seurakunnan sydänääniä niin opillisissa kuin myös elämään liittyvissä kysymyksissä. Jeesus opetti Aasian maakunnan seurakunnan paimenia: ”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille” (Ilm. 2:7).

Puhujan tehtävä on luottamustehtävä. Seurakunta kutsuu tehtävään miespuolisen henkilön, josta on seurakunnan keskellä uskon, opin ja elämän suhteen ”hyvä todistus”. Apostolin ohjeen mukaan puhujaksi ei tulisi kutsua niin sanottua ”vastakääntynyttä”. On tärkeää, että puhujaksi kutsuttava on saanut juurtua Jumalan seurakuntaan niin opin kuin elämän kysymyksissä. Apostolin mukaan on hyvä, että hän nauttii myös ulkopuolisten arvonantoa (1. Tim. 3:6–7).

Puhujan vastuullisuuteen kuuluu hankkia myös ulkonaisia valmiuksia tehtäväänsä. Tärkeimpänä näistä on Raamatun tuntemus sekä sen ohella perehtyminen kirkkomme tunnustuskirjoihin.

Perehtyminen kristillisyytemme julkaisuihin, erityisesti opillisiin kirjoituksiin, antaa puhujalle valmiuksia tulkita Raamattua ja kirkkomme tunnustuskirjoja seurakunnan rakennukseksi. Raamatun mukaan keskeisintä on kuitenkin se, että Pyhä Henki avaa kirjoitettua Jumalan sanaa.

Puhujan vastuullisuuteen kuuluu ensisijaisesti oman uskonelämän hoitaminen. Perisynnistä johtuen yksikään ihminen ei pääse irti syntisyydestään. Myös puhuja on vajavainen, syntinen ja altis heikkouksiin ja lankeemuksiin, mutta näistä on lupa tehdä parannusta. On tärkeää muistaa apostolin kehotus pitää usko ja hyvä omatunto (1. Tim. 1:19). Näin puhuja säilyttää tehtävässään sisäisen vapauden ja turvallisuuden.

Puhujan on tärkeää rukoilla, että hän säilyttäisi nöyryyden tehtävässään. Puhujan vastuullisuuteen ja nöyryyteen kuuluu myös se, että jos hän ei voi sydämestään yhtyä Jumalan seurakunnan yhteiseen opin ymmärrykseen tai jos hän kokee tehtävän elämäntilanteestaan johtuen liian raskaaksi, hän voi pyytää toistaiseksi vapautusta tehtävästään. Tällaisissa tilanteissa voi tarpeen mukaan myös seurakunta olla aloitteellinen. Tällöin kristityt lähestyvät asianomaista Kristuksen mielen mukaisesti rakkaudessa ja totuudessa. Kaiken tämän tarkoituksena on, ettei puhujan tehtävässä oleva väsyisi uskonkilvoituksessaan. Puhujan kannalta on turvallista, että hän on seurakunnan hoidossa.”

Otamme kantaa vain yhteen eli tuohon ”ensimmäiseen edellytykseen”. Naisia on toiminut puhujina lestadiolaisuudessa liikkeen syntyajoista 1800-luvun lopulle saakka, kuten tutkija, FT Mauri Kinnunen on tutkimusartikkelissaan osoittanut. Kun liike muutui kansanliikkeestä organisoituneeksi järjestöksi ja pyrki lähentymän luterilaista kirkkoa, se alkoi myös sisäisesti luoda omaa organisaatiota.  Silloin mm. perustettiin SRK:n edeltäjä Lähetystoimen Päätoimisto. Silloin naiset pullautettiin pois. Naiset itsekin vetäytyivät taka-alalle, sillä naisella ei ollut silloisessa yhteiskunnassa julkisuuden alueella muuallakaan julkista roolia. Kansaliikkeessä naisille oli ollut tilaa sananjulkistajanakin, mutta ei enää sitten, kun luotiin sisäinen päätöksentekosysteemi ja alettiin seurustella yhteiskunnan valtaapitävien kanssa.

Voidaan täydellä syyllä kysyä, miksi nyt, vuonna 2013 olisi enää esteitä naisten toimimiselle seurapuhujina. Uskovaisina maallikkoina sekä miehet että naiset ovat yhdenvertaisia. Ei siis ole teologista eikä hengellstä perustetta sille että nainen ei voisi tulla valituksi puhujaksi rauhanyhdistyksellä. Naisten julkisen saarnaamisen kielto nousee puhtaasti inhimillisestä vallankäytöstä, vanhasta tottumuksesta koska miesten valta ja näkyvyys puhujan roolissa on ollut ”ensin”. Miehellä ”Pyhän hengen suuna” ei ole kuitenkaan itsessään mitään sellaista ominaisuutta, jonka perusteella nainen ei voisi yhtä lailla julistaa evankeliumia ”pöydän takaa” siionissa.

Puhujan tehtävässä nainen toimii yhtäläisesti Herran suuna kuin mieskin.

*       *        *

Ajattelemisen aiheeksi Alarannan kirjasta ja Päikkäristä poimineet Maria ja ESA.

*       *        *

Lue lisää:

Johannes Alaranta: Erään prosessin kuvaus.  J. Alaranta 2013.

Johannes Alaranta, kommentit K. P-ä: Puhujienkokkouksen helemiä

Alaranta: ”Toivon kirjani estävän edes yhden hengellisen pahoinpitelyn”. Kotimaa24 17.10.2013.

Vuokko Ilola: Analysoijia ja komentelijoita riittää. Blogikirjoitus, Kotimaa24 21.4.2015.

Juho Kalliokoski: Herätysliikkeen hiilloksella. Teoksessa lestadiolaisuus tienhaasrassa. Vartija, e-kirja, luettavissa netissä.

Lasarus: Talostelun järjestys

Nestori: Keskuskomiteassa tapahtuu: kaksi anteeksipyyntöä

Nestori: Niemelä, Voittonen ja valta

OHO! Siioni: Tee-se-itse -saarna

Justiina Puupää: Erään prosessin kuvaus. Kirja-arvostelu Justiinan Jutut -blogissa.

Puhuja on vastuullisessa tehtävässä. Nimetön pääkirjoitus. Päivämies, 27.11.2013.

Torvi: XXIX Anna meille sanoja