Johanna Hurtigille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Tutkijatohtori  Johanna Hurtig, Helsingin yliopisto. – Kuva: Tapani Romppainen.

Lasten hyväksikäyttöä vanhoillis-lestadiolaisessa yhteisössä tutkinut Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna Hurtig on saanut jälleen huomattavan tunnustuksen.

Uusin tunnustus tuli korkealta valtion taholta. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 24.9.2014 Hurtigille tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hänen teoksestaan Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Teos ilmestyi viime vuonna.

Onnittelut hienosta ja ehdottomasti täysin ansaitusta tunnustuksesta! On arvokasta, että varsinkin suomalaisten lasten ja nuorten kannalta merkittävä tutkimustyö saa ansaitsemansa tunnustuksen valtionkin taholta.

Kyseessä on huomattava, yksityiselle tutkijalle henkilökohtaisesti osoitettu arvostus ja tunnustus kansallisesti merkittävästä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä.

Johanna Hurtig: Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Palkinnon perustelujen mukaan teos käsittelee vaikuttavasti lasten asemaa ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa uskonnollisessa yhteisössä. Sen aineistona oli yli 180 väkivaltakertomusta, joista valtaosassa oli kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Väkivallan kohtaamisessa uskonnollisessa yhteisössä on tiettyjä erityispiirteitä, kuten kansainvälisissäkin tutkimuksissa on todettu, sanotaan palkinnon perusteluissa. Usein sisäänpäin kääntyneen yhteisön hengelliset auktoriteetit ohjaavat asioiden käsittelyä. Yhteisöä pyritään suojelemaan ja tästä seuraa salaamista ja vaientamista, jotka pohjaavat anteeksiantamiseen käytäntöön.

Tutkija Hurtig itse on korostanut toistuvasti myös sitä, että liikkeen sisällä on ollut samaan aikaan useammanlaisia toimintatapoja rikosasioissa. Olisi väärin leimata kaikki vanhoillislestadiolaiset moraaliltaan kyseenalaisiksi rikosten salaajiksi.

SRK:n työvaliokunta tutustui likimain tasan vuoden kuluttua kirjan ilmestymisestä tutkimuksen tuloksiin  9.10. tilaisuudessa, johon se oli kutsunut liikkeen sisällä vuosikausia parjatun tutkijan itse valaisemaan tutkimusprosessia ja tuloksia.

Tunnustus pitkäjänteiselle ja yhteiskunnallisesti vaikuttavalle tutkimustyölle

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Johanna Hurtig on lestadiolaistaustainen sosiaalityön tutkija ja hän väitteli lastensuojelusta vuonna 2003. Väitöskirjassaan hän käsitteli lasten asemaa lastensuojelutyön työprosesseissa. Hurtig on toiminut vuodesta 1997 sosiaalityön tutkijana ja opettajana eri yliopistoissa.

Tutkimustyössään hän on keskittynyt tarkastelemaan yksilön ja instituutioiden välistä vuorovaikutusta sekä moraalin ja vallan välisiä suhteita.

Hurtig  työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Hän tekee parhaillaan tutkimustyötä myös Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, joka käsittelee uskontoa ruumiillisuuden näkökulmasta (Ruumiillinen uskonto – ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen identiteetin nykymuodoissa Suomessa, 1913-1917). Tutkimusta johtaa akatemiaprofessori Elina Vuola, ja tutkimuskohteena ovat Suomen ortodoksinen kirkko, vanhoillislestadiolaisuus ja Suomen juutalaiset.

Suomalaiset tutkijat tapaavat muita aihepiirin tutkijoita kansainvälisessä lapsiin kohdistuvan institutionaalisen väkivallan tutkijoiden verkostossa. Verkosto tuottaa tietoa uskonnollisten yhteisöjen vaikutuksista lapsiin. Tutkijaverkostossa yksityinen tutkija saa työhönsä myös vertaistukea.

– Siinä joukossa olen voinut jakaa kokemuksen siitä, että aihepiirin tutkiminen on ajoittain vaativaa ja kuluttavaa, toteaa Hurtig pohdiskellessaan tutkimustyönsä prosessia blogikirjoituksessaan.

Taivaan taimet palkittiin viime keväänä myös Vuoden tiedekirja 2013 –kunniamaininnalla.

Palkintoja esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta, kukin suuruudeltaan  15 000€, myönnettiin tällä kertaa kaikkiaan seitsemän. Lisäksi elämäntyöpalkinto ojennettiin historian emeritusprofessori Heikki Ylikankaalle historian alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä.

Johanna Hurtigille myönnetyn palkinnon perustelut

Valtionpalkinnon perusteluissa todettiin, että tutkijatohtori Johanna Hurtig käsittelee kirjassaan Taivaan taimet vaikuttavasti lasten asemaa ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa uskonnollisessa yhteisössä. Teos perustuu tutkimukseen, jonka kohteena on vanhoillislestadiolainen liike.

Tutkimuksen aineistona on liki 180 väkivaltakertomusta, joista valtaosassa oli kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tekijä löytyi yleensä perheenjäsenten tai muiden lähiomaisten joukosta tai muutoin uhrin arkiympäristöstä.

Tekijällä oli usein uhriinsa auktoriteetti- tai kasvattaja-asema. Suomesta tapauksia kertyi yli 60 paikkakunnalta, minkä lisäksi tutkijalle lähetettiin kertomuksia Ruotsin ja Pohjois-Amerikan lestadiolaisyhteisöistä.

Kertojat olivat aikuisia, ja osa hyväksikäyttötapauksista oli kaukaa menneisyydestä, osa muutaman vuoden takaa.

Tapauksia analysoidessaan Hurtig ei kiinnitä huomiota tekijän ja uhrin yksilöllisiin ominaisuuksiin, vaan ympäröivän yhteisön rakenteellisiin ja kulttuurisiin piirteisiin. Hän myös korostaa yhteisön omaa vastuuta.

Monet teoksessa esitetyistä huomioista ovat laajennettavissa koskemaan syrjittyjen asemaa muissakin yhteisöissä, kuten kouluissa, työpaikoilla tai harrastuspiireissä, saati etnisissä yhteisöissä, joihin synnytään ja joissa kasvetaan.

Hurtig: Koskinko tutkimuksellani tabuun? Tieteen velvollisuus on tutkia myös ”ihmisyyden ongelmajätteitä”

Johanna Hurtig on kertonut kokeneensa outona sen, että hänen, ammattitutkijan, työtä on sanottu rohkeaksi ja kiitelty häntä sillä perusteella.

– Tutkimukseni kuluessa sain toistuvasti kuulla olevani rohkea. Minua kiiteltiin, kannustettiin ja ihmeteltiin. ”Miten uskallat? Olet poikkeuksellisen rohkea!”

Tällaiset kommentit Hurtig on kertonut kokeneensa hämmentävinä ja ehkä vähän kiusallisinakin. Itse hän ei näe tehneensä mitään erityistä, vaan katsoo toimivansa ammattitutkijan työnäkymästä. Ongelmat, rikokset, joita hän on tutkinut, ovat Suomen lainsäädännön mukaan vakavia ja jo siksi tutkimuksen kannalta perusteltuja.

Hän itse pitää moraalisesti ja eettisesti hyvin vastenmielisenä asennetta,  että ”ihmisyyden ongelmajätteiden silleen jättäminen” olisi ”tavallista” ja niihin puuttuminen jotenkin ”rohkeaa”. Johanna Hurtig katsoo, että tutkija ei voi noin vain ohittaa vakavia epäkohtia ja jättää ne huomiotta. Tutkija tekee työtä tutkijana ammattimaisesti ja tutkijan eettisen vastuun velvoittamana.

– Tutkija valitsee aiheen, pohtii, millaisen näkökulman ja aineiston avulla sitä lähestyy, kokoa aineistoa ja analysoi sitä. Lapsiin kohdistuva väkivalta on kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti yksiselitteisen vääräksi nähty teko. Sen kitkemiseen tähtäävä tiedontuotanto nojaa vallitsevaan lakiin ja kulttuuriseen ymmärrykseen, kirjoittaa Hurtig tutkimustyötään kuvaavassa artikkelissa Koneen säätiön blogissa.

– Nähtiinkö tutkimusaiheeni erityisenä siksi, että se otti kohteekseen suomalaisen uskonnollisuuden, siinä olevat mahdolliset piiloutuneet ja vaietut ongelmat, moraaliset ristiriitaisuudet? Koskinko tutkimuksellani tabuun, kun otin kohteeksi pyhään kätkeytyneen pahan? kysyy Hurtig.

Tämä on tärkeä ja ajatuksia herättävä kysymys. Itse lestadiolaisessa yhteisössä kasvaneena ja sen arvoihin ja ”talosteluun” kasvatettuna  Johannan Hurtig tuntee herätysliikkeen arvomaailman. Tutkimuksen tuottamien tulosten torjunta sillä perusteella, että tutkija ei tuntisi vanhoillislestadiolaisuuden olennaisia piirteitä, ei siis onnistu tässä tapauksessa.

Tuloksista seurasikin ammottava ristiriita. Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä omaa yhteisöä koskevat kielteiset asiat ja ongelmat vaietaan systemaaattisesti. Hoitokokousten perintönä liikkeen jäsenelle opetetaan, että oma yhteisö on erehtymätön ”Jumalan valtakunta”. Sukupolvelta toiselle siirretty ja opetettu puhetapa rauhanyhdistyksellä sallii vain ihailun ja ylistyksen. Oma yhteisö nähdään jumalallisena, onhan se koko maailmassa ainoa oikea tie Jumalan luo. Yhteisön vahingollisia piirteitä esiin nostavan katsotaan syyllistyvän jopa Pyhän Hengen pilkkaan. Sitä pidetään tekona jota ei edes Jumalalla ole mahdollista antaa anteeksiantoa. Siitä seuraa vain kuolema ja kadotus.

Tämän dogmi on ollut yksi tekijä, jonka takia seksuaalisen hyväksikäytön lapsiuhrit eivät ole saaneet apua, ja rikolliset ovat saaneet rauhassa jatkaa rikoksiaan kenenkään tekemättä ilmoitusta viranomaisille.

Vanhoillislestadiolaiseksi kasvatetun ihmisen oma perusturvallisuus nojaa toisaalta armoon, ja toisaalta turvallisen, erehtymättömän yhteisön tarjoamaan varmuuteen siitä että ”jumalanvaltakunta ei erehdy”.  Kehäpäätelmänä: oma yhteisö tulee nähdä kaikkia muita uskontoja parempana, koska vain se on ”oikea usko”. Se on erehtymätön, jossa ovat kätkettynä ”kaikki tiedon ja taidon tavarat”. Se on ”kultainen kynttilänjalka”. Metaforilla luodaan yhteisöön voimakas pyhyyden ja  koskemattomuuden euforia, massapsykoosia lähenevä narsistinen itseihailu, jonka voi käsinkosketeltavana nähdä suviseuroissa. Yksilön minuus ja yhteisön koskemattomuus sulautuvat yhteen.

Vakavat rikokset liitettynä tähän erehtymättömän, narsistisen yhteisön ihailuun horjuttavat yksilön omaan mieleen rakennettua turvallisuuden ja onnen linnaketta. Ihmisen tuntuu mahdottomalta hyväksyä, että lähellä ja siis likimain omassa itsessä, omassa pyhien yhteisössä piilevä paha paljastuisi. Mieluiten pahuus torjutaan ja viestintuoja, tutkija, leimataan koko täydellisen hvyän yhteisön Pahaksi petturiksi.

Ajatuskokeena voi pohtia, millaisen vastaanoton Johanna Hurtigin tutkimus olisi vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ja yleensä suomalaisessa julkisuudessa saanut, jos tutkimus olisi kohdistunut jonkin ei-suomalaisen uskonnollisen yhteisön toimintatapoihin ja uskomuksiin. Ehkä sitä ei silloin olisi pidetty erityisen ”rohkeana”?

Paha itsessämme olisi mukavaa saada siirretyksi jonnekin muualle. On koettu että Hurtigin tutkimustulokset ovat tuoneet lapsia uhkaavan pahuuden ja vaaran aivan liian lähelle, uhkaamaan perusturvallisuutta. Hurtig itse on pohdiskellut kysymystä:

– Tutkimusaiheeni rohkeus liittyy ilmeisesti siihen, että aiheessani nähtiin poliittisia, sosiaalisia ja tutkimuseettisiä riskejä. On uskaliasta ottaa tarkasteluun tietty yhteisö, sen yhteisömekanismit ja kätkeytynyt todellisuus. Uskonnollinen yhteisö on muusta maailmasta rajattu, tiettyyn toimintaan erikoistunut paikka, eräänlainen hiekkalaatikko.

Johanna Hurtig kiistää syyllistyneensä Pyhän Hengen tai Jumalan valtakunnan pilkkaamiseen.

– Tutkimuksellani en kuitenkaan kajonnut Pyhään. Jumalan, Jeesuksen tai uskonyhteisön arvo eivät tule riisutuiksi sillä, että havaitaan joidenkin ulostaneen hiekkalaatikkoon ja kätkeneen jätöksensä. Yhteisö ei tule halvaksi sillä, että ulosteiden siivoaminen sijoitetaan yhteisöllisen vastuun kysymykseksi.  (Metafora hiekkalaatikosta tässä yhteydessä toki itsessään ontuu seurausten vakavuuden osalta, huomauttaa Hurtig.)

Taustaa, tähän mennessä tapahtunutta…

Teoksen pääteema on lapsiin kohdistuva väkivalta ja väkivallan kohtaaminen uskonnollisessa yhteisössä. Siinä on tiettyjä erityispiirteitä, jotka on tunnistettu myös kansaivälisessä tutkimuksessa. Hurtigin työssä keskeinen kysymys on, millä tavoin uskonnollinen yhteisö käsittelee toisaalta väkivallan tekijää ja toisaalta sen uhria. Menettelyssä heijastuu yhteisön rakenne ja arvomaailma.

Hurtigin tutkimuksen keskeinen tulos oli, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen käytäntöihin ja oppiin on sisäänkirjoitettuna kykenemättömyys käsitellä jäsentensä harjoittamaa seksuaalista väkivaltaa.

Johanna Hurtigin viestinä on, ettei seksuaalinen väkivalta ole liikkeen muusta toiminnasta erillinen ongelma, vaikka se koskeekin vain vähemmistöä. Sillä on yhtymäkohtia moniin muihin keskustelua edellyttäviin asioihin: naisten alisteiseen asemaan, vahvaan hengelliseen vallankäyttöön, yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen. Naisten ja lasten alisteisuus suhteessa valtaapitäviin miehiin vaikeuttaa heidän hätänsä kuulemista.

Hurtigin tutkimus sai aikaan laajaa julkista keskustelua jo ennen kuin se valmistui. Hurtig on usein korostanut, että hyväksikäyttötapauksissa tarvitaan sekä juridista että yhteisöllistä käsittelyä.

Hurtig on selvitellyt vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttötapauksia vuodesta 2008, aluksi muun muassa lehtikirjoitusten ja yhteisön jäseniltä saamiensa tietojen perusteella. Hän itse pyrki keskusteluissaan liikkeen johdon kanssa 2008 – 2009 saamaan johtotason ymmärtämään, että yhteisössä lähdettäisiin käsittelemään hyväksikäyttöä ja auttamaan uhreja.

Aluksi tiedossa oli muutamia kymmeniä hyväksikäyttöön syylistyneitä, mutta kun uhrit saivan tieetoonsa että aihetta tutkitaan, tutkijaan alettiin ottaa yhteyttä. Lopulta oli tiedossa yli 140 hyväksikäyttäjää, joista 27 oli liikkeessä hengellisissä luottamustehtävissä, puhujia tai muita vallankäyttäjiä.

Hurtig vaatii liikkeeltä itsekritiikkiä ja opetuksen ja käytäntöjen uudistamista.

Hänen tavoitteenaan ei ole ollut liata vanhoillislestadiolaista liikettä vaan tervehdyttää sitä. Hurtig analysoi kertomuksia lasten hyväksikäytöstä ja kaltoin kohtelusta. Niiden pohjalta hän on vaatinut korjauksia vanhoillislestadiolaisen liikkeen rakenteisiin ja oppiin.

Tietojensa pohjalta hän kertoo yrittäneensä vaikuttaa toistuvasti liikkeen johtoon, ja kun se osoittautui vaikeaksi, myös luterilaisen kirkon johtoon.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ei kuitenkaan ollut aluksi kykyä kohdata uhrien kärsimystä ja kipua. Nykyinen SRK:n puheenjohtaja on hiljattain myöntänyt tämän,  samoin asian puheeksi ottaneen tutkijan ja muiden hyväksikäytöstä ja rikosten salailusta sekä uhrien kärsimimyksestä huolestuneiden syyllistämisen ja leimaamisen.

Hurtigia vastaan käynnistettiin rauhanyhdistyksissä välittömästi loanheittokampanja, jolla pyrittiin vahingoittamaan hänen henkilökohtaista mainettaan tutkijana, uskovaisena ihmisenä ja kansalaisena. Hurtig päättikin henkilökohtaisesti ottaa etäisyyttä liikkeestä.

Vuonna 2014, kun SRK:lle oli valittu uusi puheenjohtaja, vuosia johtokunnan jäsenenä toiminut Viljo Juntunen (70), lausuntojen sävy muuttui.  Juntunen myönsi kritiikin lasten hyväksikäyttötapauksista aiheelliseksi (haastattelu 7.7.2014).

– Nämä teot ovat vahingollisia lapselle koko hänen loppuelämänsä kannalta, mutta hyväksikäyttötapaukset on nähty joissakin tapauksissa vain tekijän sielunhoidollisena asiana. Silloin oli unohdettu, että synnin lisäksi kyse on maallisen esivallan edessä rikoksesta, Juntunen painotti Helsingin Sanomissa.

Ns. toisinajattelijoita on liikkeessä kohdeltu kaltoin ja heitä on siirretty sivuun, Juntunen totesi 3.7.2014 Kotimaa24:n haastattelussa.

”Ne, jotka toivat asian julki, joutuivat aluksi arvostelun kohteeksi. Kun tutkija toi esille tapauksia, niitä tai niiden laajutta ei aluksi voitu uskoa. Todellisuudessa asioiden esille ottaminen auttoi siihen, että asian hoitaminen voitiin aloittaa.”

– Tekee mieli pyytää anteeksi vaiheita joita on ollut, jotta voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä, Juntunen korosti haastattelussa Kotimaa-lehdessä(Kotimaa24 3.7.2014).

Samalla hän esitti 2014,  kiitoksensa Hurtigin tutkimustyöstä. Juntunen pyysi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa keskiviikkona 2.7. anteeksi toisinajattelijoiden kohtelua vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.

Juntunen kutsuikin Hurtigin esittelemään tutkimustyötään SRK:n työvaliokunnalle 9. lokakuuta 2014.

Tutkijatohtori Johanna Hurtig selostaa SRK:n työvaliokunnalle lasten seksuaalista hyväksikäyttöä lestadiolaisuuden piirissä selvittäneen tutkimuksensa ”Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta” tuloksia  9.10.2014. – Kuva: Päivämies -lehti.

Taivaan taimet – Historiallinen SRK:n tiedotustilaisuus

Kirjan ilmestyttyä syksyllä 2013 SRK:n johtokunnan puheenjohtajisto järjesti sitä koskevan tiedotustilaisuuden Oulussa 24.10.2013 . On ainutlaatuista että SRK.n johto järjesti tiedotustilaisuuden uuden kirjan johdosta, jonka julkaisija ei ole SRK itse. Tätä on pidettävä käänteentekevänä siinä prosessissa, joka lasten hyväksikäyttöskandaalin paljastumisesta kaikkiaaan liikkeelle seurasi. Johanna Hurtigin pätevä ja sinnikäs tutkimustyö kantoi hedelmää.

Vanhoillislestadiolaisuuden johto, SRK:n johtokunta, esitti 24.10.2013 kollektiivisen anteeksipyynnön ihmisille, jotka olivat joutuneet lapsena liikkeen piirissä seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, ja siitä, että uhreja on rauhanyhdistyksissä laiminlyöty.

Keskusyhdistys ilmoitti aikovansa kiinnittää toiminnassaan, erityisesti perhe- ja diakoniatyössä, enemmän huomiota väkivallan uhrien ja heidän läheistensä tukemiseen.

Arkkipiispa Kari Mäkinen oli suositellut jo kaksi vuotta sitten, toukokuussa 2012, että vl-liike pyytäisi uhreilta julkisesti anteeksi. Tuolloin anteeksipyyntöön ei kuitenkaan oltu SRK:n johokunnassa valmiita.

”Olemme kohdanneet hyväksikäyttäjiä usein sielunhoidollisissa yhteyksissä, emmekä ole silloin ymmärtäneet tarpeeksi uhrien ja heidän perheenjäsentensä näkökulmaa. Nyt on enemmän tietoa ja ymmärrystä”, SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi syksyllä 2013 liikkeen johdon näkemyksen muutoksesta.

On kansainvälisestikin harvinaista, että yhteiskuntatieteellinen tutkimus yltää sellaiseen vaikuttavuuteen, mihin Johanna Hurtigin tutkimus on ulottunut. Se on vaikuttanut lastensuojelun käytäntöihin ja normistoon. Mutta sen lisäksi se on asettanut jopa ”erehtymättömän” uskonyhteisön peilin eteen ja saanut muuttamaan ainakin sen joidenkin johtajien ajattelumalleja. Hänen työnsä on valtionpalkinnon ansainnut.

Johanna Hurtigin ajatuksiin tutkimustyöstä, tieteestä ja vanhoillislestadioalisesta yhteisöstä voit tutustua julkaisujen lisäksi esimerkiksi hänen lehti-, radio- ja tv-haastatteluistaan. Osa niistä linkkeinä alla.

*        *         *
Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

*        *        *

Lue lisää:

Burka Sisters: Inhimillinen tekijä 13.9.2013: Nyt kuuluu naisten oma ääni

Esko: Uutta tutkimusta: lestadiolaisuus ja sukupuoli

Kustaa Hulkko: Herätysliike pyysi anteeksi – mutta keitä lasten hyväksikäyttäjät olivat? Tutkija Johanna Hurtigin uusi kirja sai SRK:n tekemään parannusta laiminlyönneistään. Suomen Kuvalehti 25.10.2013.

Johanna Hurtig ja Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Kirjapaja 2012.

Johanna Hurtig kertoi SRK:n työvaliokunnalle tutkimuksestaan. Päivämies 10.10.2014.

Johanna Hurtig: Kyseenalainen kunnia. Blogikirjoitus Rohkeus-blogissa.

Johanna Hurtig: Taivaan taimet – tutkimus lasten hyväksikäytöstä vanhoillislestadiolaisuudessa

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino 2013.

Hohanna Hurtigin haastattelu 12.3.2014, Espoon seurakunnat, haaastattelijana Kalevi Virtanen.

Johanna Hurtigin radiohaastattelu. Radio City.

Johanna Hurtigin radiohaastattelu. ”Vanhoillislestadiolaisen liikkeen perusolemus on muuttumaton.” YLE Radio X 3.5.2012.

Johannes Ijäs: Rebekka Naatus: Naisen asema aikapommi vanhoillislestadiolaisuudessa”. Kotimaa24 30.9.2011.

Jaakko Isoniemi: Mies käytti lasta lestadiolaisuuden turvin hyväkseen 11 vuotta. Iltalehti 26.9.2014.

Tiia-Maria Juuso: Vanhoillislestadiolaisten uusi puheenjohtaja myöntää kritiikin lasten hyväksikäyttö­tapauksista aiheelliseksi. Helsingin Sanomat 6.7.2014.

Kivitasku: Miksi lapsen täytyy antaa raiskaajalle anteeksi?

Taneli Kylätasku: Hyväksikäytön estäminen vaatii toimia. Kirkko ja Kaupunki 28.10.2013.

Lucas: Kun pyhästä paljastuu pahuus. Johanna Hurtigin haastattelu Kirkonseutu-lehdessä.

Lucas: Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei

”Maija on ennen kaikkea yhteisöllinen uhri.”  Toivon tuomiokapitulin erikoislähetyksessä puhutaan Maijan tarinan syistä ja seurauksista. YTT Johanna Hurtigin haastattelu, Radio Dei 18.5.2012. Haastattelijana Mikko Salmi.

Nainen joka paljasti vanhalestadiolaisuuden pedofiilisaarnamiehet. Hymyilevä eläkeläinen -blogi 17.4.2011.

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto professori emeritus Heikki Ylikankaalle. Ministeriön tiedote 24.9.2014.

Peltonen: SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

Pekka Rautio: Väkivalta uskonnollisessa yhteisössä. Helsingin yliopisto 22.10.2013.

Olli Seppälä: SRK:n Viljo Juntunen pyytää anteeksi ja kiittää tutkijaa. Kotimaa24 3.7.2014.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan jäsenet 1.6.2012 – 31.5.2015.

Via Dolorosa: Kerroin vl-yhteisössä isäni saastaisista teoista, kukaan ei välittänyt

Janne Villa: Suojelkaa edes lapsia. Tampereen Kirkkosanomat 6.6.2012.

Irina Vähäsarja: Lasten suojelija. Helsingin Sanomat 17.4.2011.

Advertisement