Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei


Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen johtajat ovat reagoineet nopeasti ja tehokkaasti siihen, että jotkut liikkeen papit, puhujat ja rivijäsenet ovat asettuneet kannattamaan naisten oikeutta toimia papinvirassa kirkossamme.  Naispappeutta avoimesti kannattaneet on nopeasti siirretty pois puhujan tehtävistä. Heidät on samoin syrjäytetty rauhanyhdistyksen muistakin tehtävistä, ja osa on myös kokonaan erotettu uskovaisten piiristä, epäuskoiseksi leimattuna.  

Sitävastoin vuosikymmeniä jatkuneeseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liikkeen johto ei puuttunut lainkaan, ei vielä  silloinkaan, kun lastensuojelun asiantuntijat ja muut asiasta huolestuneet sitä pyysivät, ennen kuin asia ryöpsähti julkisuuteen mediassa. Tietoa hyväksikäyttöriskeistä ei levitetty, uhreja ei tuettu saamaan apua, perheitä ei varoitettu, lapsia ja nuoria ei opastettu.

Liikkeen ylin vastuullinen johto hankki myös nopeasti SRK:n johtokunnan ja laajemminkin vl-uskovaisten kentän tuen itse itselleen teettämällään ”selvityksellä”, jota ei edes näytetty sen maksaneille rauhanyhdistysten jäsenille. Selvitystä ei ole tähän päivään mennessä julkaistu. Mutta siitä uutisoitiin kuin sillä olisi johtokunnan koko vastuu kuitattu, vastuu opetuksesta, joka oli johtanut rikosten peittelyyn.

Mikä voi selittää sen, että SRK:ssa on käsitelty näitä kahta kysymystä näin eri tavoin?

Tieto pysäytettiin ja salattiin

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ilmenneistä hyväksikäyttötapauksista on tiedetty vuosikymmenten kuluessa liikkeen johtotasolla, mutta näihin tietoihin ei ole pysähdytty, ongelmiin ei ole puututtu eikä tietoa lapsiin kohdistuvista riskeistä, rikosten torjumisesta ja lasten suojelemisesta ole haluttu levittää yhteisön pirissä.

– Tietoa asiasta ei ole koottu eikä jaettu yhteisön tasolla, sanoo tutkija, yliopistonlehtori Johanna Hurtig. Hän puhui Helsingissä teologisen ylioppilasyhdistyksen TYT:n järjestämässä seminaarissa hiljattain.

Miksi tietoa hyväksikäytetyksi joutumisen riskeistä ja pedofiileistä ei jaettu vl-yhteisössä uusien tapauksien estämiseksi ja rikollisten saamiseksi vastaamaan teoistaan?

Kysymys vallasta

Hurtig on tutkinut vanhoillislestadiolaisen liikkeen toimintamekanismeja. Hän on päätynyt siihen, että lapsiin kohdistuvien  seksuaalirikosten ei ole liikkeen vastuullisten tasolla eikä riviuskovaistenkaan keskuudessa mielletty uhkaavan  herätysliikkeen toimintajärjestelmää, sen keskeisiä uskomuksia.

Hyväksikäyttö luokiteltiin vaarattomaksi yhteisön valtarakenteiden ja erehtymättömyyttä korostavan julkisivun kannalta, jotka on nähty tärkeämpinä kuin lasten hyvinvointi.

Hyväksikäyttäjä on siten saanut olla yksityisessä rauhassaan, silloinkin, kun on jäänyt teoistaan kiinni. Rikokset on vaiettu perhepiirissä ja rauhanyhdistyksissä.

Kun rikokset on pidetty tiukasti yksityisessä piirissä ja rajattu ”yksittäistapauksiksi”, niitä ole pidetty minkäänmoisena uhkana lestadiolaiselle yhteisölle ja jatkuvuudelle.

Panemalla pahat teot yksittäisten ihmisten erehdyksiksi ei tarvitse pohtia sitä, olisiko liikkeen toimissa ja opillisissa käsityksissä jotain sellaista, joka vaatisi tarkempaa tarkastelua.

Uhrit olivat lapsia, usein tyttöjä. Rikosten tekijät ovat miehiä. Puolustuskyvyttömiin kohdistuneita rikostapauksia ei pidetty uhkana liikkeessä, jonka johtoon hyväksytään yksinomaan miehiä. Voidaan kysyä, haluttiinko miesvaltaan sitoutuneessa yhteisössä suorastaan suojella näitä miehiä ja miesten valtaa, eritoten valtaa perheessä.

Hyväksikäytöstä tiedettiin jo 1980-luvulla

Hurtigin analyysia vahvistaa tapaus 1980-luvulta. Tutkija Tutkija Teuvo Peltoniemi tutki lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, erityisesti insestiä, jo 1980-luvun puolivälissä. Hän julkisti tutkimustuloksiaan mm. haastattelussa laajalevikkisessä populaarilehdessä, K-kaupan Pirkassa, saadakseen esiin lasten vanhemmille ja muille läheisille tietoa lapsia uhkaavista hyväksikäyttöriskeistä sekä herätelläkseen  julkista keskustelua lastensuojelusta.

Silloin vanhoillislestadiolaisuuden johtajat estivät tiedon levittämisen vaaroista ja tutkimuksessa ilmenneistä rikoksista. He pyrkivät estämään  laajemman keskustelun asiasta. Herätysliikkeen johto ja yksittäiset puhujat käynnistivät raivokkaan painostuskampanjan tutkijaa ja tiedon julkaissutta lehteä vastaan.  

Peltoniemi on seikkaperäisesti kuvannut blogissaan, millaisen painostus- ja uhkailukampanjan SRK:n johto ja jotkut puhujat nostivat koko vähittäiskaupparitystä vastaan. Myös tutkija itse joutui henkilökohtaisesti painostetuksi.

SRK:n kaksi ongelmaa – erilainen ratkaisu

Johanna Hurtig on verrannut herätysliikkeen suhtautumista lasten hyväksikäyttöön siihen, millä tavoin liikkeessä on kohdattu kysymys naisten pappeudesta. Millä tavoin on rauhanyhdistyksissä ja SRK:n tasolla toimittu niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat julkisesti kannattaneet naisten toimimista papin virassa.

Hyväksikäyttäjän rikokset ohjattiin ohittamaan ja unohtamaan yksityisessä ripissä eli anteeksi pyytämällä, eikä ongelmaan puututtu herätysliikkeen organisaation tasolla lainkaan – ennen kuin asia rävähti julkisuuden kautta SRK:n johtokunnan eteen.

Sen sijaan samaa hiljaista suvaitsevaisuutta SRK ja paikalliset rauhanyhdistykset eivät ole osoittaneet naispappeuden kannattajia kohtaan.

– Naispappeuden hyväksyvistä puhujista on koottu ja jaettu tietoa  aktiivisesti, tieto on levinnyt nopeasti rauhanyhdistyksissä ja siihen on myös reagoitu nopeasti yhteisön tasolla,  Hurtig sanoi seminaarissa.

Siinä onkin kysymys keskeisestä miesten vallan puolustamisesta herätysliikkessä, johon nyt ovat tulossa myös naiset. Teologi Meri-Anna Hintsala on osunut asian ytimeen todetessaan:

– Naispappeus uhkaa vallitsevaa sukupuolijärjestelmää. Joidenkin mielestä jotain perustavanlaatuista särkyy, jos nainen saa olla puhuja tai pappi. (Kirkko ja kaupunki, 4.6.2012).

Ensimmäinen seurakuntatyöhön kutsun saanut ja papiksi vihitty naisteologi Mari Leppänen joutui sanktioiden kohteeksi.  Näihin kuuluvat sosiaalinen eristäminen, julkisesti epäuskoiseksi leimaaminen ja puolison asettaminen puhujakieltoon rauhanyhdistyksellä. Hänelle on ilmoitettu lisäksi, että  hän ei voi pappisvihkimyksen takia toimia missään tehtävissä liikkeen piirissä.

SRK:n reagointi naispappeusasiassa on ollut varsin nopeaa, tehokasta ja konkreettista. Kuten tunnettua, naispappeuden hyväksyvät vanhoillislestadiolaiset puhujat ja teologit on yksi toisensa jälkeen asetettu puhujakieltoon.

Sen sijaan useita hyväksikäyttöön syyllistyneitä miehiä on toiminut rauhanyhdistyksen puhujina, samoin johtokunnan jäseninä ja muissa luottamustehtävissä.

– Uhka liikkeen opillista yhdenmukaisuutta kohtaan on korostanut tietämisen tarvetta ja [naisten pappeuden] kysymyksen tarkastelua laajemmin ilmiötasolla, totesi Johanna Hurtig seminaarissa.

–  Mutta lasta ja lapsuutta loukkaavat teot on sen sijaan nähty vain yksittäisen yksilön syntinä ja sijoitettu yksilöiden vastuulle. Tietoa asiasta on haluttu rajata ja jopa estää aihetta koskevan tiedon levittämistä.

SRK ulkoisti hyväksikäyttöongelman 

Hurtigin mukaan hyväksikäyttökysymyksen käsittely on edennyt liikkeessä torjuvasta alkushokista nyt toimintavaiheeseen.

– Nyt on käynnissä ulkoistamisen vaihe. Hyväksikäyttöongelma halutaan nyt sijoittaa korostetun voimakkaasti uskonnollisen yhteisön ulkopuolelle, yhteiskunnan ammattilaisten vastuulle. Nyt halutaan luoda kuva, että nämä rikokset ja hyväksikäyttö ilmiönä eivät kosketa itse herätysliikettä, vaan ainoastaan joitakin sen yksittäisiä jäseniä.

– Tällöin pystytään ohittamaan sellaiset keskeiset kysymykset, kuten miksi tällaista tapahtuu täällä, ja miksi hyväksikäyttö on liikkeessä kätkeytynyt vuosikymmeniksi piiloon. Reaktio on samanlainen kuin katolisessa kirkossa, Hurtig sanoi.

Herätysliikkeen ratkaisuissa, myös niissä jotka koskevat lasten seksuaalisen hyväksikäytön ongelmaa ja samoin suhtautumista naisten pappisvirkaan, on  lopulta kysymys vallasta. Jo saavutetun vallan ja toimintatavan ylläpitämisestä. Tavoitteena on pitää yllä illuusiota yhteisön muuttumattomuudesta ja erehtymättömyydestä.

Lestadiolaiseen yhteisöön liittynyt julkinen keskustelu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on Hurtigin mukaan paitsi järkyttänyt,  kuitenkin myös auttanut monia.

Hurtig esitti analyysinsa teologisen tiedekunnan opiskelijayhdistyksen TYT:n järjestämässä paneelissa, jossa keskusteltiin vallankäytöstä vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Paneelikeskusteluun osallistuivat Hurtigin lisäksi professori Jaana Hallamaa,  dosentti Mikko Ketola sekä Liedon seurakunnan pastori ja naisten pappeutta vanhoillislestadiolaisuudessa tutkiva Mari Leppänen.

Maijan tarina palkittiin: vuoden 2012 kristillinen kirja

Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittama kirja Maijan tarina, joka ilmestyi keväällä, palkittiin hiljattain Vuoden kristillinen kirja -palkinnolla. Teos kertoo koskettavan elämän-kohtalon vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneesta vakavasta hyväksikäyttötapauksesta. Lisäksi teos avaa laajemmin näkyville uskonnollisen yhteisön toimintamekanismeja puolustuskyvyttömään lapseen kohdistuneen rikoksen ja yksilöä, perhettä ja koko yhteisöä vahingoittaneen, traumaattisen kokemuksen käsittelyn yhteydessä.

 Maijan tarina on peräisin Johanna Hurtigin tutkimusaineistosta. Kirjassa kerrotaan Maijan henkilökohtainen elämäntarina sekä käsitellään seksuaalista väkivaltaa niin yhteiskunnallisena ilmiönä kuin yksilön ja perheen salaisuutena.  Tavoitteena  on nostaa keskusteluun lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneen kokemukset ja näkökulman. Kirja sisältää myös tutkija, teologi Heikki Nenosen artikkelin, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisuuden omintakeista anteeksipyytämisen ja -antamisen oppia (ns. maallikko-salarippi-oppi) osana hyväksikäyttörikosten peittelyä.

Oikeusministeri korostaa herätysliikkeen omaa aktiivista vastuuta

SRK:n painokas vastuunsiirto liikkeen ulkopuolelle yhteiskunnan ammattiauttajien tahoille ei tässä asiassa riitä. Esimerkiksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on korostanut hengellisten liikkeiden ja yhteisöjen omaa vastuuta ja aktiivista panosta hyväksikäytön torjumisessa.

Hän on  todennut hiljattain, että uskonnollisten yhteisöjen tulee lasten hyväksikäyttötapausten paljastuessa tarkastella rikosoikeudellisen vastuun toteutumisen rinnalla sitä, miten yhteisö itse ryhtyy toimiin jotta näiltä tapauksilta voidaan välttyä tulevaisuudessa oman uskonyhteisön piirissä.

– Uskonnollisen ja sitä ympäröivän muun yhteiskunnan välillä olisi myös päästävä vuorovaikutukseen, jotta uskonnollinen yhteiskunta ei sulkeutuisi ympäristöstään.

– On myös syytä pohtia miten voidaan tukea ja tarvittaessa suojella niitä yhteisön jäseniä, jotka ilmoittavat tapahtuneesta rikoksesta poliisille. Tällaisissa olosuhteissa ilmoituksen tekeminen ei ole helppo asia, koska sitä harkitsevaan yhteisön jäseneen saattaa kohdistua painostusta ja uhkauksia, Henriksson totesi Kotimaa24:n haastattelussa.

Rauhanyhdistyksten piirissä ovat uhkausten ja leimaavan panettelun kohteeksi joutuneet myös ne uskovaiset, jotka ovat pyrkineet lisäämään tietoisuutta hyväksikäytön torjumisesta ja kyseenalaistaneet SRK:n sitoutumisen maallikko-salarippi-opetukseen. Rikolliset ovat voineet käyttää tätä kirkkolain ja Suomen rikoslain vastaista opetusta hyväkseen ja onnistuneet sen avulla salaamaan rikoksensa jopa vuosikausiksi. Monissa tapauksissa salaaminen on johtanut sihen, että rikoksen syyteoikeus on vanhentunut.

*             *              *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

*             *              *

Lue lisää:

Jan Ahonen: Erotettu puhuja ei usko uuteen hajaannukseen. Kotimaa24 21.3.2012.

Simo Alastalo:  Tutkija: Hyväksikäyttöä ei nähty uhkana vanhoillislestadiolaisuudelle. Kotimaa24 15.10.2012.

Sonja Fogelholm: Millaista on olla ensimmäinen lestadiolainen naispappi? YLE, A-Studio, maaliskuu 2012. Elävä Arkisto. (Video.)

Johanna Hurtig ja Mari Leppänen (toim.):  Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Helsinki :  Kirjapaja, 2012.

Hänninen ja Kallio eri mieltä liikkeen sisäisistä ristiriidoista

Johannes Ijäs: Henriksson painottaa hyväksikäytötapausten ehkäisemisessä uskonnollisten yhteisöjen vastuuta. Kotimaa24 22.10.2012.

Johannes Ijäs: Kanttori pelkää hyväksikäyttöasian hautautuvan naispappeuskeskustelun alle. Kotimaa24 19.1.2012.

Johannes Ijäs: Raiskatun Maijan tarina on kuvaus “yhteisöllisestä uhrista”. Kotimaa24 17.4.2012.

Vuokko Ilola: Paha, pahempi, naispappeus. Kotimaa24, blogikirjoitus 14.11.2013.

Kapu: Alaranta ja Linjama: SRK-kriittinen nettikirjoittelu johti painostustoimiin

Saila Keskiaho: Meitä ei voi ohittaa. Kirkko ja Kaupunki 4.6.2012.

Kirkkoherra: Lestadiolaisjohdolla ei ole selkeää linjaa hyväksikäytöstä. Pauli Niemelän haastattelu. Kotimaa24 22.5.2012.

Visa Kuusikallio ja Katri Kuusikallio (toim.): Hyväksikäytetyt – Selviytyjät kertovat. Minerva 2012.

Hannu Lauerma: Usko, toivo ja huijaus. Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin. Duodecim 2007.

Lestadiolainen liike salasi lasten hyväksikäytön. TV1:n A-Plus -ohjelma, YLEn Elävä arkisto, 25.05.2012.

”Maija on ennen kaikkea yhteisöllinen uhri.”  Toivon tuomiokapitulin erikoislähetyksessä puhutaan Maijan tarinan syistä ja seurauksista. YTT Johanna Hurtigin haastattelu, Radio Dei 18.5.2012. Haastattelijana Mikko Salmi.

Marko-Oskari Lehtonen:  Pelon piirit. Iltalehti 8.4.2011. (Haastattelussa SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen myöntää, että hyväksikäyttötapaukset ulottuvat seurapuhujista keskusjärjestön hallintoon ja luottamuselimiin saakka.)
Mari Leppänen: Lestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuskanta murroksessa? Vartija 1/2011, s. 9 – 21.

Lucas: Alaranta nojaa Suomen lakiin – Hautamäki Katekismukseen

Lucas: Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

Maijan tarina

Maria Sofia, R. K. ja ESA: Hurtig ja Kallio: Naisten on aika saada tilaa lestadiolaisessa liikkeessä

Miesvalta lisää sukupuolisen hyväksikäytön ja väkivallan riskiä

Rebekka Naatus: Pakolaiseksi ei lähdetä noin vain. Sielun silmin -blogi, Kaleva 10.1.2012.

Teuvo Peltoniemi: Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus

Leena Rimpiläinen: Tutkija: Lestadiolaiset kaivautuivat poteroihin pedofiliajupakassa. Yle Uutiset 5.10.2012.

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä

Joni Valkila: Mikä altistaa uskonyhteisöjä seksuaalisen väkivallan esiintymiselle? Kotimaa24 -blogi.

16 kommenttia

Kategoria(t): insesti, johtajat, kaksinaismoralismi, kannanotot, lapset, lähihistoria, manipulointi, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, Raamatun tulkinta, retoriikka, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, vallankäyttö, vastuullisuus

16 responses to “Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei

  1. leijonaaa

    onhan synti ei saarnattu synniksi oli se sitten mikä tahansa.

  2. Still

    Puhuiko Jeesus mitään naispappeudesta? Lähettikö Jeesus itse naisen ensimmäisenä julistamaan evankeliumin ilosanomaa? Jos epäilet niin lue Raamatusta, löydät vastauksen sieltä. Ja nyt on kysymys Jeesuksen opetukseta, ei mistään muusta. Missä naispappeus on julistettu synniksi Raamatun mukaan?

    • Nimetön 139

      Miksi Jeesus ei valinnut kahdeksitoista apostoliksi yhtään naista, vaikka naiset olivat hyvinkin keskeisissä Raamatunkohdissa mukana?

      Miksi naisprofeetta Mirjam (2. Moos. 15:20) sairastui spitaaliin, kun kapinoi Aaronin kanssa Moosesta vastaan? Kyseessä oli saarnavirka eli seurakunnan kaitsijan tehtävä. Aaron ei sairastunut, vaikka kapinoi yhtälailla kun Mirjamkin. (4. Moos. 12:10)
      Miksi naisprofeetta Mirjam ei ylipäänsä saanut toimia saarnaajana missään vaiheessa?

      Voisikohan Paavalikin tarkoittaa sitä mitä kirjoittaa? Ei tunnu kovin uskottavalta, että Paavali lähtisi kirjoittamaan vakavan kirjeen seurakunnalle vain siitä, että naiset lörpöttelevät puheen aikana niin paljon, etteivät muut kuule mitään.

      1. Kor. 14:33-34
      ”sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
      olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.”

      1. Kor. 14:37-38
      ”Jos joku luulee itsensä prophetaksi, eli hengelliseksi, se tutkikaan, mitä minä teille kirjoitan, että ne ovat Herran käskyt.”

      1. Tim. 2:12
      ”Mutta en minä salli vaimon opettaa enkä miestänsä vallita, vaan että hän on hiljaisuudessa. Sillä Adam on ensin luotu ja sitte Eva.
      Ja ei Adam petetty; mutta vaimo petettiin ja saatti ylitsekäymisen.”

      • Still

        Kiitos näistä, tuttuja kohtia ovat ja saat toki tulkita ne noinkin. Tuo vielä Jeesuksen neuvo tähän asiaan, hänen sanansa, joka erottaa miehen naisesta sanan julistajana, kun kerran tämä asia on autuuden ehto niin ymmärrän että meillä on siitä pääpaimenemme Jeesuksen sana, ehdoton ja selkeä kuten sen tulkitset näistä Paavalin sanoista. Jeesus on antanut meille kaikki autuuden neuvot, tämä on Raamatussa, tarvitsemmeko vielä muuta? Mielestäni nämä ihmisen tulkinnat estää noudattamasta sitä mitä meidän vapahtajamme on pelastumisestamme neuvonut.

      • Nimimerkitön

        Jämsän opistolla pitäisi järjestää ”Valikoivan raamatunluvun kurssi” ja laittaa Nimetön 139 (tai yhtä hyvin KNissilä tai SLohi) alustamaan. Vai mistä on kysymys, kun AINA jätetään siteeraamatta yksi jae (1 Kor 14:35) naispappeuskeskustelun yhteydessä? Jae kuuluu näin: ”Jos he [naiset] tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.” Eikö tämä ole yhtä lailla ”Herran käskyä”, johon jae 37 viittaa? Miksi sitä ei tarvitse ottaa yhtä vakavasti kuin edellisiä jakeita??

  3. Juha

    ”Kirja sisältää myös tutkija, teologi Heikki Nenosen artikkelin, jossa hän tarkastelee vanhoillislestadiolaisuuden omintakeista anteeksipyytämisen ja -antamisen oppia.”

    No, ei nyt kovin omintakeisesta opista ole kysymys. Se on luterilaisempaa opetusta kuin nykyluterilaisuudessa.

    Luther Syntein anteeksisaamisesta:

    …Tämä jälkimmäinen on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut.

    Tämä voima on jokaisella ihmisellä, joka on kristitty ja kastettu; sillä tällä he ylistävät Kristusta. Ja heillä on tuo sana: antaa synnit anteeksi suussa, niin että he, milloin vaan tahtovat ja niin usein kuin tarvis vaatii, voivat ja saavat sanoa: Katso, ihminen, Jumala tarjoo sinulle armonsa, antaa anteeksi kaikki syntisi, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi; usko ainoastaan se, niin on se varma – tahi mitä sanoja muutoin tahdotaan käyttää. Tämä ääni ei ole vaikeneva kristittyjen joukossa aina viimeiseen päivään asti: Sinulle annetaan syntisi anteeksi, ole iloinen ja hyvässä turvassa. Semmoista puhetta kristityllä aina on suussa. Siis on kristityllä tällä tavoin syntien anteeksi antamisen valta…

    • Still

      Ei hän tätä tarkoittanutkaan vaan sitä että syntejä ei Srk:n opin mukaan voi antaa anteeksi kukaan muu kuin Srk:n oppien kautta uskoon tullut. Se on omintakeista oppia eikä perustu Raamattuun.🙂

      • Kyseessä on täysin toinen kysymys. SRK:n piirissä opetus syntien anteeksiantamisesta ja -saamisesta on täysin raamatullinen, Raamatun mukainen ja periluterilainen. Se joka on uudestisyntynyt, voi julistaa syntien anteeksiantamusta edelleen.

        Oleellisempi kysymys on tällöin se, että onko (SRK-)vanhoillislestadiolaisuuden sisällä se uudestisyntyneiden (uskovaisten) joukko, josta Raamattu puhuu? SRK:n opetus on sinänsä täysin raamatullista, Raamatun mukaista ja luterilaisempaa kuin mikään muu luterilaisen kirkon piirissä vallitseva opetus. Jos on, kaikki muu opetus on väärää, ja jollei ole, vanhoillislestadiolaisuudessa olevat eivät ainakaan pelastu, sillä he eivät tunnusta muita yhteyteensä. Jumalan valtakunnassa ei ole hajaannusta, ei erilaisia opetuksia, ei puolueita, vaan se yksimielinen ja yhtenäinen joukko. 1. Kor. 1:10-13.

  4. aanetön ja vallaton

    ” Srk:n opin mukaan voi antaa anteeksi kukaan muu kuin Srk:n oppien kautta uskoon tullut.”

    Lapsikin voi antaa synnit anteeksi vaikka ei opista osaa väitellä, ei mitään tiedä, saati sitten SRKsta. MIelestäni tämä on vl-lestadiolaisuudessa ihan selkeää.
    Itsekin olen saarnannut 9 vuotiaana omalle mummolleni synnit anteeksi sairaalan vuoteella ja hän halusi uskoa sanan ja sai rauhan. Se näkivät myös hänen lapsensa, jotka eivät olleet vl-uskovaisia. En itsekään tiennyt olevani mikään VL (ei lapsi sellaisia ajattele), mutta tiesin (ja vanhempanikin tiesivät) että olen sydämestäni uskovainen. Vanhempani, isovanhempani ja muu suku ei ollut vl-iä, silti he tahtoivat, että juuri minä lohdutan mummoani ja siunaan häntä. MIstä se sitten johtuu? Itse kävin vl-seuroissa ja uskoin yleisestä saarnasta syntini anteeksi. En ollut minkään SRKoppien kautta uskoon tullut vaan sen SANAN alla. jota saarnattiin, omakohtaisesti sen uskomalla.,.

    Te teette täällä viisasteluillane uskomisesta paljon monimutkaisempaa kuin se on. Lapsen uskon Jeesuskin ottaa esikuvaksi.

    • Still

      Näinhän se pitäisi ollakin, mutta kun se ei käytännössä ole. Miksi sitten kun aikuistutte niin unohdatte tuon lapsen uskon kaltaisen uskonne ja alatte vaatia noudattamaan perinnäisssäntöjä, sellaisia joilla ei ole uskonkanssa mitään tekemistä, tällä saatte aikaan vain eripuraa ja hajaannuksia, aivan kuin Paavali varoitti, te vaaditte sellaisissa asioissa yhdenmukaisuutta joista Paavali varoitti, lapsi ei tällaisia sääntöjä laadi vaan aikuinen vallanhimossaan. Te perustelette nämä autuuden ehdoiksi, juuri kuin Paavali sanoi, viette harhaan näitä lapsia uskostaan Jeesukseen, ja vaaditte uskoa yhteisöön.

      • Nimetön 47

        Meneppä oikeasti kysymään pieneltä lapselta, että tuntuuko lapsesta hyvältä, kun hänen äitinsä tai isänsä juovat alkoholia ja usein päihtyvät.
        Onko pienen lapsen hyvä olla jossakin aikuisten viihdemestoilla esim. diskossa tai vastaavassa?
        Kaikelle tälle lapsikin lopulta turtuu ja paatuu, joka onkin hyvin surullista.
        Kyllä se siis on täysin käytännössäkin sama asia, uskovainen haluaa säilyttää herkän lapsenmielisen omantunnon. Entäs jos uskovainen ei haluakkaan säilyttää tätä herkkää omaa tuntoa?
        Aivan, silloin on jotakin pielessä, eikö totta?
        Pitääkö tämmöinen ihminen sitten jättää oman onnensa nojaan vai onko se rakkautta, että kysyy häneltä, että mitä hänelle kuuluu?
        Se on kauhea tila, kun sydän paatuu niin, ettei synti enää olekkaan syntiä. Silloin ei tarvita armoakaan.

      • Still

        Nimetön 47: Tulkitsenko oikein että sinun mielestäsi vl liikkeen ulkopuoliset on juoppoja ja viihtyvät diskoissa, lapsiaankin ovat sinne kehoittamassa?
        Surullista jos näin tarkoitat.
        Tunnen paljon perheitä missä ei näin toimita ja eivät ole vl liikkeessä. Tunnen silti myös perheitä jossa näin toimitaan. En ole siltikään tuomitsemassa heitä, olen kyllä sanonut mitä mieltä itse olen alkoholin käytöstä. Se ei kuulu kristityn tapoihin juopua viinasta josta paha meno tulee, ruokajuomana on ok, autuuden ehtona ei voi pitää ns. absolutismia.
        Lapsen mieli on herkkä, se on herkkä kaikelle muokkaukselle, esim. rasismi lähtee lapsilla aikuisista, vanhemmista. Samoin uskonnollinen vakaumus on lapsella usein vanhempien perua. Lapsi on herkkä manipulointiin, ei ihme että yleensä kaikissa diktatuureissa koulujen opetus on tärkeimpiä vallanpitäjille. Jos vanhemmat valehtelevat niin he sallivat sen lapsillekin, tietämättään he opettavat tätä tyyliä lapsille. Omia tekoja saa puolustella totuutta piilottamalla. Tätä on kaikissa, myös vl liikkeessä.
        Kun usko ja omatunto sidotaan ulkopuoliseen, ulkoistetaan omantunnon ääni, mitä vl liikkeessä opetetaan, silloin paaatumisen vaara on erittäin suuri, jopa suurempi kuin julkisyntisillä. Tässä on vl liikkeellä kuin monilla muillakin oltava herkällä mielellä lasten suhteen. Puhujat korostavat maailma vastaan me henkeä, se näkyy sitten pienten lasten käytöksessä kun he vielä saavat vanhemmilta tähän vahvistusta.

        Olen samaa mieltä että lähimmäistä ei saa hylätä, ei edes niitä juoppoja tai diskossa kävijöitä, aina on hyvä pysähtyä kuuntelemaan mitä hänelle kuuluu ja kuunnella. Rakkaus on suurin lahja, sitä ei saa väheksyä mitenkään.

        Sanot lopussa että on kauhea tila kun syntiä ei enää olekaan ja armoa ei tarvitse, siitä olen samaa mieltä. Sydän voi paatua myös muuten, vaientamalla omantunnon äänen, kun omatunto ei enää olekaan oma vaan yhteisön. Silloin Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on toisarvoinen ja armoa pyydetään yhteisöltä, ei taivaasta.

  5. Nimetön 145

    Tavallaan näillä kahdella asialla (naispappeus, hyväksikäyttö) ei ole mitään tekemistä keskenään joten niitä on vähän tyhmä verrata keskenään. Ne painivat eri kategorioissa. Kuitenkin ymmärrän pointin.

    • Still

      Ne todellakin painivat eri kategorioissa, toinen(lapsen hyväksikäyttö) on Raamatun mukaan raskas synti ja siitä on Jeesuksen tuomion sanat selleiselle ihmiselle, toista ei ole missään sanottu synniksi.(naispappeus).
      Toisella voi hallita ihmismassoja, toisella ei. Toisen voi ulkoistaa yksittäisten ihmisten teoiksi, toista ei haluta vaan se on vallankäytön oppiväline.

  6. Alfauros

    Rauhanyhdistyksen hierarkkisessa valtarakennelmassa ei tärkeää ole se mitä tekee ja sanoo, vaan olennaista on kuka tekee ja sanoo.

  7. Kandipaatti

    Raamatussa ei kielletä naispappeutta tai naisten oikeutta puhua seuroissa. Kuka tämän päivän ihmisistä voi varmuudella tietää, mitä ”nainen vaietkoon seurakunnassa” -lausahduksella on aikanaan tarkoitettu. On todennäköistä, että sen merkitys on ollut lähinnä ”juoruaminen kielletty seurakuntamenojen aikana”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s