Läheisten takia roikuin mukana


Minä luulen että ajatus, ettei halunnut tuottaa murhetta rakkaille läheisilleen, piti minua vl-liikkeessä ne viimeiset kolme-neljä vuotta. Olin silloin jo monessa suhteessa irrottautunut sisimmässäni liikkeestä. Lopulta ymmärsin, että oli pelkkää itsepetosta olla ulospäin muka jotain muuta kuin mitä oikeasti oli. Ja se oli lisäksi ahdistavaa ja söi voimiani.

Kun sitten olin kertonut ”uskon kieltämisestä”, se aika oli pahinta. Silloin ihan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina, kun kännykkä pukkasi tietynlaista viestiä läheisiltä, tuli olo, että pitäisikö tehdä äkkiä parannus, niin pääsisi helpommalla ja olisi jotenkin hyväksytympi taas porukoitten silmissä ja saisi pyyhkäistyä sen kaiken olemattomiin. Ihmisille tulisi helpottunut olo ja he tulisivat taas iloisiksi.

Mutta siitä kun pääsin eteenpäin, niin tajusin, että olen tosiasiassa jo vuosia tehnyt lähtöä ja ajatellut monista asioista aivan eri tavalla. Ja tajusin, että jos olen näinkin pitkälle päässyt, että olen saanut repäistyä itseni irti, ei tästä ole muuta tietä kuin jatkaa kulkua eteenpäin.

Sitten vain huomasi, että onkin helpompi hengittää. Saan olla, mikä olen ja saan ajatella, kuten ajattelen, eikä tarvitse pitää ajatuksiaan sisällään. Tosi vapauttava ja helpottava tunne.

Mitä kauemmin ”uskon kieltämisestä” on kulunut aikaa, sen helpompi on ollut olla. Alun kuohuntavaihetta suhteessa lähimpiin ihmisiin ja ympäristöön kesti vain jonkun kuukauden, sitten helpotti.

Olen onnellinen tällä hetkellä elämässäni. Eikä usko ole kadonnut mihinkään.

Tajusin, ettei usko ole kohdallani kiinni ulkoisista jutuista, ja että synti on jotain ihan muuta kuin hiusten värjääminen tai ehkäisy tai jääkiekkopelissä käyminen. Mulla on hyvä olla itseni kanssa ja pystyn olemaan rehellinen itselleni ja muille. Sitä kautta läheisenikin ovat oppineet ratkaisuni hyväksymään. Toki he sitä varmaan toisinaan surevat, mutta olen kuitenkin saanut olla vapaasti se, mikä olen. Ja minua rakastetaan silti, vaikka ei hyväksytäkään ajatuksiani.

Yksi asia minkä tajusin kun aloin miettimään ”uskon kieltämistä” oli se, että en voinut mitenkään olla samaa mieltä kuin vl:t ovat tästä,  että vain vl:t pääsevät taivaaseen. Oli sitten liuta muitakin, varmaan kymmeniä asioita, joista en voinut rehellisesti asioita miettiessä ajatella ollenkaan samoin.

Mieheni lähti liikkeestä jo vuosia sitten, mutta oman ratkaisuni tein silti aivan yksin ja erillään mieheni ratkaisusta. Jokainen sen tekee yksin. Kuten ei kukaan voi uskoa toisen puolesta, ei uskoaankaan voi ”kieltää” kuin yksin.

Tässä on se ero siihen, että ajattelisi että ollaan samassa laumassa.

Oikeastihan ei kristittynä olla ”joukon mukana” vaikka niinhän sitä silloin ajatteli. Mutta ei se niin sittenkään ole, koska usko on aina henkilökohtainen.

Kun mieheni ”kielsi uskonsa”, se oli silloin minulle suuri järkytys  Jälkeenpäin olen ajatellut, että järkytys johtui siitä, että uskoin silloin itse vielä niin tiukasti vl-oppien mukaan ja ajattelin, että mieheni joutuu kuoleman jälkeen helvettiin. Oli kuin seinä olisi noussut vastaan.

Mieheni on elänyt kyllä aina hyvin rauhallista elämää, eikä se hänen liikkeestä lähtemisensä muuttanut elämäämme juuri lainkaan. Samoin omat elämäntapani ovat pysyneet pitkälti samoina.

*     *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Karola.

Lue lisää:

I’m free and I know it. Elämää yhteisössä -blogi.

Emma Luumunkukka: Minusta tuli ateisti

Finally Free: Leaving LLC made me who I am

Irtiotto kaksoiselämästä

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui – minä lähdin pois

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? (Saara Tuomaalan haastattelu)

Living as my true self – leaving the Conservative Laestadian one true faith’s community

Mira38: Meitä ei enää tunnettu eikä tervehditty

Teuvo Moisa: Vapaampaa yhteisöllisyyttä lestadiolaisuuden jälkeen. Uusi Suomi -blogi.

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Vaikka läpi harmaan kiven

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa

Vl-vanhempi: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): elämäntapa, eroaminen uskosta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, luterilaisuus, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, tuomitseminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

10 responses to “Läheisten takia roikuin mukana

  1. Nimetön15

    Karolan kertomuksessa samaa kun miten minulle kävi.
    Nyt olen helpottunut ja voin elää elämääni ilman ”vahtikoiria”.
    T: J.J.

  2. Nimeton20

    ”En odota yllätystä,en pidätä hengitystä.Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin,mun pakoni loppuun juostu on.
    En mä rohkea oo,enkä kuolematon,mut mä tiedän vaan sen,minkä sydän on tiennyt kauan;Tää mun pakoni loppuun juostu on.”
    -Istuin monta kertaa seurapenkissä ja mietin,.miten sen teen, minun on pakko tehä se…sillä petän heitä ja petän itseäni, sillä en tunne tätä sydämessä omaksi. Alku oli todella vaikeaa, pienessä kylässä, mutta vuosien saatossa olen huomannut että olen vapaa ja silti uskon Jumalaan. Elämäni ei juuri ole muuttunut, elän tavallista elämää!
    kaikista pahinta oli se kun minulle sanottiin, että miten uskallat lähteä tästä, eikö sua pelota ottaa elämääsi omaan käsiin…mutta uskoin koko ajan että olen silti Jumalan lapsi enkä ota elämääni omaan käsiin…on minulla suojelus enkelit vaikka en olekkaan lestadiolainen…
    Olen vapaa….

  3. vapaaaaako

    olit jos siis hylännyt jumalanvaltakunnan,, mutta omaisten takia. näyttelit mukana olemista. ihmisiä voi pettää mutta ei jumalaa… ja se vapaus joka tuntuu nyt vapaudelta on sielunvihollisen saarnaa.. ja sitä että olet paaduttamassa omatuntoasi.. totta kai tuntuu vapaalta kun omatunto ei enää muistuta.. mistään..

  4. Nikkisen setä

    Ei kukaan täysikäinen kysele vanhemmiltaan miten pitää elää ja olla. Ei edes lestadiolaiset. Tai sitten suhteessa vanhempiinsa on jollain tavoin vinoutunut, tai esim. symbioottinen suhde.

  5. Nimetön31

    minä olen irrottautunut jo lahkosta, mutta läheiselleni en sitä pysty sanoa en vielä. kyllä vielä jonain päivänä tulee se päivä kun kerron sen. Olen välillä pettynyt itseeni koska minusta ei ollutkaa miehelleni täydellistä uskovaista vaimoa – tosin ei hän minulta paljon lapsia haluakaa, mutta onhan paljon muitakin erilaisia asioita mitä vl:t ei tee. Hiljaa hyvä tulee – vaikkakin valheessa eläminen on raskasta välillä.

  6. Ex-vl

    Nyt on kuulemma ainakin täälläpäin rauhanyhdistyksellä ruvettu puhumaan siitä, kuinka uskovaiset suhtautuvat meihin entisiin lestadiolaisiin. Kuulostaisi, että tajuavat kohtelun olevan melko lailla tylyä ja ala-arvoista. Hyvä niin.

  7. Nimetön65

    Mutta monia ihmisiä tunteneena voin sanoa että harvalta vl:ltä löytyy rakkautta, anteeksiantoa, sydämmensivistystä ja rehellisyyttä muita ihmisiä kohtaan ja syntejä tuntuu saavan tehdä aivan eri tahtiin kun on se anteeksiantoautomaatti ja välillä tuntuu siltä että se saatana on jo paaduttanut jonkun muun porukan omantunnon ja sydämmen……

  8. Gekko

    Tähän ei muuta lisättävää kuin että itellä tapahtui melkoisen järisyttävä ”havahtuminen” kun älysin että eihän ne ole muuta kuin vaan uskomuksia. Ahdistusten ja pelkojen syynä oli vaan jotkut uskomukset. Kun niitä katseli tätä ajatusta vasten niin niiden voima minuun katosi. Niin kauan kuin ”kaikki” pitää uskomusta totena, se tietenkin on pelottava.

  9. Trofimova

    Tässä ei ole oikotietä onneen. Ei siitä minnekkään pakoon pääse. Ahdistus, syyllisyys, häpeä, vanhemmille ja ystäville tuotettu tuska ja se kaikki on vain vääjäämättä kohdattava. Ja prosessi menee tavallisesti niin, että ensin sydän jättää uskon ja sitten vasta tulee päätös irtaantua liikkeestä myös julkisesti. Minulla sydän jätti liikkeen noin viisi vuotta ennen kuin rohkenin tehdä julkisen päätöksen.

    Monet liikkessä mukana olevathan eivät ole sydämestään enä vl-uskovaisia ja he elävät jopa vuosikymmeniä kaksoiselämää. Itse en moista menoa ihaile, mutta kyllä sitä voi ymmärtää. Pelissä on niin paljon tärkeitä ihmissuhteita ja myös vakiintuneita tottumuksia, oman elämän rytmiä.

  10. Nimetön 154

    Tuo on kyllä totta,ihmissuhteet ja tottumukset vaikuttaa pitkälti siihen, että itsekkin roikun vain mukana, väkisin. En ole koskaan ymmärtänyt Vl;n touhuista mitään, mutta pienestä asti on aivopesty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s