Eetu: Usko ja lasten saaminen Jumalan sanan valossa

”Ehkäisykiellolla” ei ole perustaa Raamatussa. Syntyvyyden säännöstelyn pitäminen syntinä, niin luomiskertomukseen, Jeesukseen kuin uskontunnustukseenkin vedoten on vastoin Jumalan sanaa. Esitetyt hengelliset perustelut eivät valitettavasti nojaa raittiisti Raamattuun, vaan ihmisjärjen logiikan varassa rakenneltuihin päättelyketjuihin.

Siten ehkäisyn syntinä pitäminen on harhaoppia.

Perusteluna syntyvyyden säännöstelyn synnillistämiselle monet puhujat ja SRK:n veljet ovat teoretisoineet, että lisääntymistään rajoittamalla ihminen estäisi Jumalan ennakkoon päättämää luomistyötä.

Väitetään, että säännöstellessään raskaaksi tulemista tavalla tai toisella, eli estämällä hedelmöittymisen ihminen estäisi Jumalaa luomasta.

Toiseksi, väitetään että tästä loogisesti seuraa, että jos uskovainen rajoittaa lisääntymistään, hän ei enää tosiasiassa uskoisikaan Jumalaan. Hän ei uskoisi Taivaallseen Isään, Luoja-Jumalaan, minkä me lausumme uskontunnustuksessa todeksi ja jonka lupauksiin uskovaisina saamme luottaa.

Esimerkiksi SRK:n vuoden 2009 ehkäisykannanotossa katsotaan, että käyttäessään ehkäisyä uskovainen tosiasiassa on luopunut uskontunnustuksesta. Sanalla sanoen: luopunut uskostaan.

Ajatus on lähtenyt siitä leviämään ja sitä on innokkaasti levitetty. Myös A. K. perusteli suviseurojen tiedotustilaisuuden puheessaan samankaltaisin sanoin uskontunnustuksella ehkäisemättömyyden velvoitetta uskovaisen uskon tunnustamisen merkkinä.

Tämä nähtävästi eräiden puhujaveljienkin mielestä ”loogisen pettämätön perustelu” on tosiasiassa järkiperäisen ihmislogiikan ajatusketju, joka pohjautuu opillisesti virheellisiin käsityksiin Jumalan sanasta ja on siten – harhaoppia.

Harhaa se on välittömästi jo siitä syystä, että ajatus itsessään kiistää Jumalan kaikkivaltiuden, kun se asettaa ihmisen Jumalan asemaan. Että tällaista on lähdetty siionissa esittämään, sitä on pidettävä uskovaisen kannalta kovin erikoisena ajatuskuviona.

Toiseksi ajatus on opillisesti harhassa siksi, että se loukkaa kristillisen uskomme syvintä opetusta: yksin uskosta, Kristuksen kautta.

Mikä uskontunnustus on ja miksi?

Uskontunnustuksen sisältö ja tarkoitus ei ole se, että  me siinä esittelisimme Jumalalle, mitä kaikkea lupaamme ensin tehdä, että saisimme syntien anteksiantamuksen ja pelastuksen osaksemme.

Päinvastoin, uskontunnustuksessa saamme kuulla ja uskoa itsellemme kaikki Taivaan Isän kalliit lupaukset, jotka Hän on luvannut lapsilleen.  Kuten Luther Isossa Katekismuksessa selittää:

”Uskontunnustus on aivan toisenlainen oppi kuin kymmenen käskyä. Käskyt kyllä opettavat, mitä meidän pitää tehdä, mutta uskontunnustus sanoo, mitä Jumala tekee ja antaa meille.”

Me voimme vain lapsen kaltaisesti todeta: minä uskon.

Jos ajatellaan, että ihmisellä olisi jotakin Jumalalle annettavana, kiistetään Jumalan kaikkivaltius ja Hänen ansiotta ihmiselle antamansa armo.

Katekismuksen uskontunnustuksen selityksessä todetaan selkeästi:

Uskontunnustuksessa on lyhyesti sanottu, mitä Jumala antaa meille ja mitä hän tekee hyväksemme. Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta. Mutta Jumala lahjoittaa meille uskon ja avaa sydämemme rakkaudelle.

Uskontunnustus on Jumalan hyvien tekojen ylistys. Samalla kun pyydämme uskoa itsellemme, kiitämme Jumalaa hänen rajattomasta rakkaudestaan. Uskossa otamme vastaan Jumalan lahjat ja turvaamme häneen, pidämme hänen lupauksiaan tosina ja uskallamme heittäytyä niiden varaan. (Katekismus. Ensimmäisen uskonkohdan selitys.)

Uskovaisen velvoitetta sitoutua ehkäisemättömyyteen on siis virheellistä perustella uskontunnustuksella.

Jumalan lapsi syntyy Sanasta, ei ihmisestä

Toinen ehkäisemättömyysvaatimukseen johtanut ”päättelyketju” kumpuaa sekin inhimillisen ihmisen järkipohjaisen logiikan hämäristä mutkista.

Monet ehkäisykieltoa puolustavat tuntuvat kuvittelevan mielessään, että Jumala olisi jotenkin ennakkoon määritellyt jokaiselle perheelle ”kuuluvan” ja ”oikean” lasten määrän, josta ihmisellä ei itsellään ole tietoa, mutta joka silti on ihmisen mahdollista omalla toiminnallaan ”toteuttaa”.

On järkeilty, että uskovaisen ihmisen, ja avioparin, tulee pyrkiä täyttämään ajateltu, Jumalan juuri tähän perheeseen ennalta asettama lasten määrä.

Opin totaalisesta vinksahtaneisuudesta kertoo sekin, että siitä on harhauduttu edelleen jopa opettamaan, että Jumala tuottaisi jumalanlapsia ihmisen biologisen lisääntymisen kautta.

Tämä logiikka on heijastunut puheessa siitä, että ”jumalanvaltakunta kasvaa sisältäpäin”. Ja tästä on on edelleen päätelty, että jumalanlasten lisääntyminen tapahtuu käytännössä siten, että hedelmöitys täytyy saada tapahtua aina, koko ajan, niin kauan kuin avioparin on mahdollista biologisesti lapsia hedelmöittää ja niin kauan kuin on mahdollista synnyttää, ennen kuin nainen sairastuu tai peräti menehtyy.

Tämänkaltainen päättelyketju on jälleen osoitus raadollisesta ihmislogiikasta. Se sotii vakavalla tavalla Raamatun opetusta vastaan. Tässä kohtaa monet veljet ovat kompastuneet inhimilliseen ”viisauteen”, vai olisiko moista sanottava ”viisasteluksi”.

Oma viisaus on kiusaus, johon lankeaminen uhkaa jokaista, joka ryhtyy urakoimaan loogisia, järkeileviä ”systeemejä”, opinrakennelmia Jumalan sanasta. Se voi johtaa aina vain syvemmälle järkeily-uskoon.

Samalla kun raskauden ehkäisy on opetettu synniksi, hedelmöittymisen edistämisen mielessä lisääntymiseen vaikuttamista on SRK:n kannanotoissa pidetty hyväksyttävänä.

Tässä kohtaa pitäisi jo hälytyskellon kilahtaa, että siinä ”loogisessa päättelyketjussa” eivät sittenkään aivan kaikki logiikan palaset osuneet kohdalleen.

Tällaisella teoretisoivalla logiikalla ja toisaalta aikuisen ihmisen henkilökohtaisen vastuun ohittavalla hällä-väliä -uskomuksella ei ole opillista perustaa kristillisessä uskossa eikä Raamatussa. Siinä harhaudutaan lopulta sellaiseen viidakkoon, jossa on suuri vaara eksyä harhaan. Mutta, muistakaamme entisten puhujien vanha opetus pelastuksesta ja armosta: oppi elävästä uskosta on niin yksinkertainen, että tieltä ei tyhmäkään eksy.

Yksin uskosta, Kristuksen kautta

Emme me inhimillisellä synnyttämisellä saa aikaan yhtään Jumalan lasta. Tämä totuus on jossain vaiheessa unohtunut.

Jumalan lapseksi tuleminen on aina Pyhän Hengen työ. Jumalan lapseksi tuleminen on aina Sanan, logoksen, työ.

Kun Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa seuroissa armosta, uudestisyntymästä ja Jumalan lapseudesta, ja ihminen uskoo evankeliumin omalle kohdalle, silloin  ei  ole kyse luonnollisesta syntymästä, vaan syntymisestä Sanasta (kr. logos), jolla tarkoitetaan Kristusta, Pyhän Kolminaisuuden toista persoonaa (tällöin suurella alkukirjaimella merkittynä). Jumalan lapseksi tullaan Sanan, eli Kristuksen sovitusuhrin kautta. (Joh. 1:1-14.)

Jeesus itse nimenomaan painottaa monessa kohtaa Uudessa testamentissa, suorastaan ”rautalangasta vääntäen”, että Jumalan lapseudella ei ole mitään tekemistä inhimillisen, ajallisen lapsen syntymän kanssa.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh. 1:13)

Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. (1 Piet.1:23)

Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. (Room.9:8)

Jumalan sana rohkaisee meitä luottamaan Jumalan armoon, mutta Jumala ei kannusta ryhtymään maanpäällisessä elämässämme vastuuttomiksi, seurauksista piittaamattomiksi fatalisteiksi.

Ajatus on alun alkaen harhainen.

Kun ajatellaan, että ihmisellä olisi jotakin Jumalalle annettavana, kiistetään Jumalan kaikkivaltius ja Hänen ansiotta ihmiselle antamansa armon totuus.

Kristinuskossa ei ”lapsi- eikä sieluvarastoa”

On käynyt ilmi, että ainakin joillakin uskovaisilla on hämärtynyt käsitys siitä, miten ihminen ja sielu nähdään kristinopissa. Luterilaiseen käsitykseen sisältyy ajatus että Jumala ihmisen luodessaan puhalsi häneen elämän hengen. Joka ikisessä ihmisessä on siten syntyessään sielu. Mutta sielua ei ole olemassa ei ennen hedelmöittymistä.

On lisäksi ehdottomasti harhaista hurmahenkisyyttä ajatella, että Jumalalla olisi tuonpuoleisessa Jumalan todellisuudessa ihmisvarasto, josta Hän lähettää vauvoja ihmisille.

On selkeästi Raamatun vastaista opettaa, että Jumalalla muka olisi tuonpuoleisuuden ”varastossaan” kaikkien yksittäisten ihmisyksilöiden henkinen, hengellinen ja psyykkinen (sielu) enempää kuin biologinen eli aineellinen lähtökohtakaan solutasolla (ruumis).

Luterilaisen kristinopin mukaan ihmisolento ei ole olemassa ennen hedelmöittymistä. Joka muuta väittää, on asettunut kannattamaan varhaisessa kirkkohistoriassa tiettävästi tunnettua pre-eksistenssi-oppia. Käsitys ihmisyksilöiden sielujen pre-eksistessistä eli olemassa olosta ennen syntymää on lähellä kreikkalaista filosofiaa, erityisesti Platonin ideaoppia. Ajatus ruumiista erillisestä sielusta varioitui eri ajattelijoilla ja sitä on kannatettu aikoinaan myös hellenistisessä juutalaisuudessa (Filon Aleksandrialainen) ja gnostilaisuudessa. Tunnetuin idean kannattaja oli kirkkoisä Origenes.

Sielujen ennalta olemassaolon oppi todettiin sittemmin harhaopiksi ja torjuttiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553.  Myöhemmin ajatus on ”herännyt henkiin” monissa nykyajan lahkoissa (esim. mormonismi ja monet new age -ryhmät).

Luther ei kannattanut ihmisen ennalta olemassaolemisen ajatusta. Kaikki ihmisten ”valmistusaineet” ja ”kyvyt” ovat täydellisesti olemassa täällä maan päällä, ihmisten elimistössä, Jumalan luomina, Adamin luomisen seurauksena. Valmiina luonnollisina, fysiologisina ja biologisina toimintoina.

Jokaisessa ihmisessä on myös elävä sielu Jumalan luomistyön seurauksena ja perusteella: olemme ”Adamin sukua”.  Mutta sielu voi olla olemassa vasta kun ihminen on ruumiillisesti olemassa. Sielua ei ole olemassa ilman ruumista.

Entä se ”lisääntymiskäsky”?

Joskus takavuosina puhuja saattoi perustella lisääntymisvelvoitetta luomiskertomuksella, jossa Jumala sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa.

Tällöin ei ole käsitetty luomisen tapahtumaa oikein. Jumala asetti kaikki ihmisen ominaisuudet ja kyvyt ihmiseen luomisessa, hän loi sanallaan, kuten Mooseksen kirjassa vertauskuvallisesti ja samalla elävästi ja havainnollisesti kerrotaan. (1. Moos. 1.)  ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää.”  Tässä Raamatun kohdassa ei ole kyse tietenkään mistään ”käskystä”, vaan sanalla luomisesta. Jumalan ei tietenkään tarvinnut luomisessa asettaa ihmiselle käskyjä, sillä hänhän itse loi kaiken sellaiseksi kuin viisaaksi näki. Luotu lähti toimimaan ja elämään kuten Luoja oli hänet luonut.

Käskyt ihmisen elämää ohjaamaan ja kanssaihmisiä suojelemaan (kymmenen käskyä) ovat toinen asia, oma hengellinen kysymyksensä.

Jumala on kaiken tämän jo ilmoittanut meille Sanassaan. Jolla korvat on, se kuulkoon.

Myös apostoli Paavali viittaa tähän pitkässä puheessaan ylösnousemuksesta ja maallisesta ruumiillisuudesta, kirjoittaessaan Korinttolaiskirjeessä:

”Ei kaikkien elollisten ruumis ole samanlainen, vaan ihmisellä on oma ruumiinsa, nelijalkaisilla omansa, linnuilla omansa ja kaloilla omansa.” (1. Kor.15:39.)

Matteuksen evankeliumissa (Matt.22: 23–33) on kertomus, jossa saddukeukset pyrkivät saamaan Jeesuksen ansaan tuonpuoleisuutta koskevalla kysymyksellään. Saddukeukset olivat juutalaisuuden suuntaus, joka hyväksyivät juutalaisen uskon perustaksi vain juutalaisen kulttuurin kaikkein vahnimmat tekstit eli Tooran. Opetuksessaan he mielellään samoin rakentelivät järkeen perustuvia systeemeitä.  Saddukeusten hengelliseen oppirakennelmaan ei sisältynyt ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä.

Saddukeukset viittasivat kysymyksellään Mooseksen lakiin, jonka mukaan veljen kuului avioitua edesmenneen veljensä lesken kanssa. Se oli juutalainen tapa ja uskonnon vanha määräys.

Saddukeukset kyselivät ilkkuen Jeesukselta, kenen puoliso tämä usean veljeksen vaimona elämänsä elänyt nainen sitten taivaassa mahtaakaan olla.

Tässä saddukeusten kysymyksessä on asiallisesti täsmälleen sama pohja ja ajatus kuin niillä ”sananselittäjillä”, jotka vaativat vaimoja synnyttämään ”kaikki lapset, jotka Jumala on aikojen alussa määrännyt”.  Tai kuin niillä, jotka opettavat että ”otamme kaikki Jumalan meille tarkoittamat lapset vastaan”. Raamattusta ei saa tukea tälle ajattelulle.

He asettavat tässä elämässä olemassa olevat inhimilliset ihmiset (avioparien sukusolut ja heidän lapsensa) olemaan olemassa sellaisessa tuonpuoleisuudessa, jossa ei Raamatun mukaan kerta kaikkiaan olla kenenkään aviopuolisoita, ei myöskään kenenkään lapsia, leskiä eikä muitakaan sukulaisia maanpäällisessä mielessä.

Jeesus vastasi heille:

”Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Ei ylösnousemuksessa oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. — ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on teille sanonut: ’Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien.” (Matt. 22: 29-32.)

Jeesus vastasi näille kysyjille selkeästi ja yksiselitteisesti. Tämänpuoleisen inhimillisen elämän eri vaiheet ja ratkaisut eivät kuulu tuonpuoleisuuden maailmaan. Jumala on luonnollisina maan olentoina elävien ihmisten Jumala. Mutta Jumalan todellisuudesta kaikkineen meillä voi olla vain aavistus, se tieto jonka saamme Raamatusta. Ja siinä meille on Jumalan antanut vain sen tiedon, jonka tarvitsemme, eikä siihen ole lupa mitään lisätä.

Ihminen elää elämäänsä tässä ja nyt. Meidän on turhaa vaivata päätämme tuonpuoleisuuden olomuotoja spekuloimalla, eli pohtien esimerkiksi ”missä lapsemme ovat ennen hedelmöittymistä”. Me emme ole aviopareina, emme perheinä, emme lapsina emmekä aikuisina, emme miehinä emmekä naisina, edes olemassa tuonpuoleisessa, Jumalan luona.

Eivät myöskään meidän siittiömme eivätkä munasolumme ole enempää leijailevina sieluina kuin soluinakaan ennen syntymää odottamassa Jumalan luona ilmestymistään maan päälle.

Me olemme ruumiillisia ihmisiä ja sidoksissa, Jumalan luomien luonnollisten lakien sitomina, tähän ihmismäisyyteemme, ajalliseen ja ainutlaatuiseen jaksoon maailmanajassa, ruumissamme, jonka Jumala meille lajina aikojen alussa luomisessa antoi maallisen vaelluksemme asuinsijaksi.

Ruumiillisuus asettaa meille luonnollisen elämämme rajat ja mahdollisuudet ihmisinä.

Jumalan aika ja Jumalan todellisuus on asia jota rajalliset aistimme ja ajattelumme eivät kykene ottamaan haltuun. Tähän meidän on nöyrästi tyydyttävä.

Voimme turvallisin mielin todeta, että kaikki maailmaan syntyvät ihmiset ovat jo olemassa maan päällä, nyt ja tulevaisuudessa elävien ihmisten elimistössä, miljoonina mahdollisuuksina syntyä tai olla syntymättä.

Yhtään ihmistä ei ajassa, maallisessa todellisuudessa, ”jää syntymättä”. Kun on vuosikymmeniä väitetty, että ihmisen lisääntymisen prosessiin ei olisi luvallista ihmisen itse vaikuttaa, tässä on kyse harhaopista.

Jumala loi ihmiskunnan luomisessa, ja kaikki mahdolliset ihmiset ”on jo luotu”. Jumalan todellisuus tuonpuoleisessa on tyystin erilainen todellisuus kuin ihmisten todellisuus. Tätä Jeesus erittäin vahvoin sanoin meitä opettaa.

Jeesus osoitti, että on ihmiseltä harhaoppista sekoittaa tuonpuoleisuuteen liittyviä Hengen asioita tämänpuoleiseen arkielämään.

Uskovaisen ihmisen tehtävä on elää ihmisenä ja hän saa ottaa elämässään erityisenä lahjana Jumalan armon vastaan sekä uskoa itsensä evankeliumin kautta syntisenä armahdetuksi.  Ilman ensimmäistäkään omaa inhimillistä ansiota.

Jumalan sana rohkaisee meitä luottamaan Jumalan armoon, mutta Jumala ei kannusta ryhtymään maanpäällisessä elämässämme vastuuttomiksi, seurauksista piittaamattomiksi fatalisteiksi.

Omien jälkeläisten  synnyttäminen ja kasvattaminen on mittaamattoman suuri onni ja elämän rikkaus. Se on osa Jumalan lahjoja ihmiselämässä. Useimmat ihmiset myös haluavat lapsia ja se halu on meissä yhtä luonnollista kuin ravinnon tarve ja seksuaalisuus.

Lasten hoito ja kasvatus on myös vaativaa ja kaiken arvostuksen ansaitsevaa työtä inhimillisen tulevaisuuden hyväksi. Se vaatii sitoutumista vastuuseen lasten elämästä ja kasvusta vuosikymmeniksi. Lapsista ja perheestä on kaikki syy kiittää Taivaan Isää.

Niin suuri ilo kuin lapsista onkin, hengellisesti ajatellen lasten synnyttämisellä ja kasvattamisella ei ole sinänsä mitään yhteyttä armoon eikä taivaaseen pääsyyn.

Ja omalta kohdalta uskovaiset ovat kokeneet, että tässäkin tehtävässä, vanhempana, kasvattajana, läheistemme tukijana ja lasten ja nuorten rohkaisijana tapaamme itsemme langenneena, syntisenä, jonka vain Jumalan armo Kristuksessa voi peittää. Tässäkin meitä rohkaisee vain Kristuksen lunastustyöhön uskominen.

Tässä Jeesuksen yhdessä lauseessa on yksiselitteinen ja samalla pohjattoman suurta viisauttaa sisältävä opetus:  

”Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” (Matt. 22:29.) 

Me eksymme silloin aina kun emme tunne Jumalan sanaa ja emmekä nöyryydellä oivalla Jumalan todellista, ylitse kaiken ymmärryksen ulottuvaa  voimaa.

Raamatusta voimme nähdä, mitä  Jumala on tehnyt ja mitä hän on katsotut tärkeimmäksi ilmoittaa Pyhän Hengen kautta sanassaan meille Jumalan todellisuudesta. Se on toinen todellisuus kuin ihmisen todellisuus.

Jos meissä olisi vähänkin nöyryyttä ymmärtää ja hyväksyä inhimillisen ihmisen pienuutta, rajallisuutta, ajallisuutta ja katoavaisuutta, saisimme sen rinnalla Raamatusta ainakin aavistuksen siitä, millainen voima ja valta on Jumalalla.

Sanallaan Hän on luonut kaiken ja pitää kaikkea yllä, aivan kaikkea, ja vaikka emme ymmärtäisi mitään, saamme jäädä uskomaan, että Hänelle on mahdollista se mikä ihmiselle on mhdotonta.

”Herra, sinun sanasi on ikuinen. Sen luja perusta on taivaassa.” (Ps. 119:89)

Ihmislogiikat murenevat, unohtuvat ja katoavat ihmiskunnan historiaan.  Sekin kaikki aikanaan katoaa.

Yksin Jumalan sana pysyy voimassa ja on edelleen voimassa ja ajankohtainen vielä senkin jälkeen, kun koko luomakuntamme, taivas ja  maa, ovat kadonneet.

Uskossa tulee siksi turvautua yksin Jumalan sanaan. Siinä on Jumalan lupauksen mukaan kaikki tieto mitä tarvitsemme uskonelämässä. Armo ja iankaikkinen elämä ei ole ihmisen kädessä eikä ihmisen teoissa. Sillä Jumalan sana meillä on annettuna Raamatussa, ja  meitä rohkaistaan luottamaan siihen lohdutuksena ja voimana:

Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. Hänen olemuksensa syvyydet jäävät myös uskovalle salatuiksi. Jumala on kuitenkin ilmoittanut meille itsestään kaiken, mikä on tarpeen, jotta voimme elää uskossa häneen. (Katekismus, Ensimmäisen uskonkohdan selitys.)

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi: Eetu Putkiperho.

*        *        *

Keskustelua aiheesta:

Aputeolooki: Milloin sielu tulee ihmiseen?

Daniel: Puppua puhujilta

Daniel: Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia

Iida Julia: Totta ja tarua ”meistä”

Johannes Ijäs: Raamattu ei kulu vanhoillislestadiolaisten käsissä. Kotimaa24,  uutiset 28.11.2010.

Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

Sauli Karhu: Näin on opetettu ehkäisystä. Saulin blogi 6.7.2014.

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

Joona Korteniemi: Raamatun lukeminen ja rukous

Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Terttu Holmi, haastattelu Kotimaa-lehdessä)

Martti Luther: Iso Katekismus. Toinen osa: uskontunnustus.

M4 Sherman: Luomiskertomuksen sanoma

Juha Pikkarainen: Aila Ruoho – Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. YLE Lappi 19.9.2014.

Potnapekka: Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi

Raamattu jäi toiseksi

Uskontunnustus ja selitykset. Katekismus.

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

Verstaalla pohtija: Emme elä paratiisillisessa tilassa