Mikään kirja ei ole käynyt niin lähellä vanhoillislestadiolaisen nuorenparin ja kasvavan perheen olemusta. –Torvi-blogisti 5.10.2013.
Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu palkittiin Vuoden kristillinen kirja -palkinnolla. Lämpimät onnittelut tunnustuksesta!
Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala. Kuva: Päivi Seeskorp
– Taivaslaulu on järkyttävän todellinen tarina vielä tämän päivän Suomessa. Se on henkinen selviytymiskamppailu ja kahden pienen ihmisen irtautuminen vanhoista uskomuksista ja tavoista, valinnan tehnyt muusikko Riki Sorsa perusteli. Voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnolla. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu on avoin kaikille kustantajille.
-Pikkutytöstä lähtien olen pyöritellyt mielessäni kysymyksiä uskosta, naiseudesta ja naisen voimavaroista, sanoi syksyn kysytyimmän romaanin kirjoittanut esikoiskirjailija Sana-lehden haastattelussa. Lestadiolaisessa kodissa kasvaneena hän tuntee kuvaamansa elämänpiirin hyvin.
– Lestadiolainen liike tarjosi kielen ja koko maailmanjärjestyksen, johon kasvoin sisään, kertoo kirjailija.
Esikoisromaani Taivaslaulu on herättänyt valtavasti kiinnostusta ja saanut myös erinomaiset arvostelut niin ammattikriitikoilta kuin kirjablogisteiltakin. Kriitikot ovat käsitelleet kirjaa televisiossa, radion kirjaohjelmissa ja lehtien kirja-arvosteluissa varsin myönteisellä tavalla ja innostuneesti. Romaania pidetään poikkeuksellisen kypsänä esikoisteoksena.
Se on ollut jo myös kaupallinen menestys. Taivaslaulu oli syyskuussa kirjakauppojen kaunokirjallisuuden myyntitilastossa kolmannella sijalla. Taivaslaulu on kirja, jonka monet miehetkin lukevat.
Kirjan aihe, nuori lestadiolaisparin parisuhde ja kasvu lapsiperhe-elämään sekä heidän kipuilunsa fundamentalistisen uskon lisääntymisvaatimusten paineissa puhuttaa lukijoita kaikkialla Suomessa.
Hallitseva kysymys ei ole vain jatkuva raskauden pelko, johtuen uskonyhteisön ehkäisykiellosta, vaan taitavasti kuvattu kahden ihmisen, rakastavaisten, intiimin läheisyyden mureneminen naisen totaalisesti uupuessa liian tiheiden raskauksien kuormittamana. Henkinen ja fyysinen loitontuminen ja katoaminen masennukseen. Onni, joka oli käsillä, maailman ainutlaatuisin kahden ihmisen läheisimmistä läheisin suhde, syvä onnellisuus joka katosi.
Monia sävyjä, valoa ja varjoa
Kirja onnistuu puhuttelemaan hyvin erilaisia yleisöjä. Runollisella kielellä teos avaa lestadiolaisten maailman ja liikkeen opin lukijan eteen havainnollisena ja autenttisen elettynä.
Taitava, vivahteikas kuvaus ei jätä lukijalle yksiulotteisen mustavalkoista kuvaa. Rauhala onnistuu luomaan monesti hyvin negatiivisessa sävyssä julkisuuteen nousseesta uskosta lämpimän ja myönteisen kuvan, unohtamatta liikkeen ja rauhanyhdistyksen yhteisöelämän ongelmallisia piirteitä ja oppeja. Uskomisen rauha ja kauneus pääsevät esiin koskettavalla ja tunnistettavalla tavalla.
Samalla kirja on painava ja kaunistelematon puheenvuoro vanhoillislestadiolaisuuden kipupisteistä. Vahvasti eletyn tarinan ja lihaa ja verta olevien romaanihenkilöiden kautta kirjailija esittää kritiikkiä suoraan lestadiolaisuuden ongelmien ytimeen.
Muut uskovat pelastuksen ulkopuolelle sulkeva oppi, hoitokokousten, ankarien elämäntapanormien, yhteisön sisäisen kontrollin ja ehkäisykiellon tuottamat traumat, ja toisaalta yhteisön onnelliset puolet… kaikki tuo on sen kokeneelle niin liikuttavan tunnistettavaa, että lukijan ruumis ja sielu elävät mukana lukemisessa.
– On ihanaa, että sain kuvata myös liikkeessä ilmenevän rakkauden, lohdun ja kaipuun, sillä valo paistaa yhtaikaa monesta suunnasta, jolloin erilaiset varjotkin näkyvät, toteaa kirjailija Sana-lehdessä.
Teoksen kuvaamat kokemukset ovat samalla universaaleja.
Romaani ei ole mikään pamfletti uskonliikkeestä, kirjailija on itsekin korostanut radio- ja tv-haastatteluissa. Lukija vakuuttuu, että on kyse fiktiivisestä, harkitun esteettisestä taideteoksesta.
– Olen kirjoittanut tavoitteellisen kaunokirjallisen teoksen, joka kuvaa fiktion keinoin yhtä elämänpiiriä ja maailmaa. Minua kiusaa, jos se typistetään joksikin kannanotoksi eikä sitä luettaisi kaunokirjallisuutena.
Kirjan vahvuus onkin siinä, että se toimii yleispätevänä kaunokirjallisuutena, se on taidetta joka onnistuu tekemään yksityisestä kokemuksesta jossain tietyssä elmänpiirissä ja historiallisessa ajassa yleisinhimillisesti tunnistettavaa elämää ja kokemusta.
On tietenkin luonnollista, että teos koskettaa erityisellä tavalla niitä ihmisiä, jotka elävät tai ovat eläneet vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ja kasvaneet sen oppeihin ja sukupuolijärjestelmän normeihin. Moni rauhanyhdistyksellä aikanaan ehkä kärsinyt ja siitä etääntynyt lukija saattaa kokea sanoman eheyttävänä.
Teos on kuitenkin myös niin hieno rakkausromaani, että sillä on annettavaa jokaiselle rakkauden ja parisuhteen teemoista kiinnostuneelle.
Romaania jonottaa tällä hetkellä esimerkiksi Oulun kaupunginkirjastossa yli tuhat lukijaa, ja kustantaja on ottanut teoksesta neljännen painoksen, mikä on esikoisteoksen kohdalla sangen harvinaista.
Rakkausromaani Laulujen Kirjan tyyliin
Kirja on sympaattisena kuvatun nuorenparin, Viljan ja Aleksin, herkkä ja liikuttava rakkaustarina, joka runollisuudessaan ja ylevyydessään lähestyy Raamatun Laulujen laulun elämänvoimaa pursuavaa ja romanttista henkeä, kuten toimittaja Janne Villa on luonnehtinut Sana-lehdessä.
Vilja ja Aleksi ovat pari, jotka keskittyvät perheeseen ja tosissaan panostavat siihen. Muutaman lapsen tiheästi peräkkäin synnyttyä pariskunta joutuu kuitenkin rankkaan selviytymistaisteluun, jossa punnitaan niin rakkauden kestävyys kuin uskonnollisen uskomusten kantavuus.
Jo seurusteluvaiheessa he olivat haaveilleet luonnollisena asiana suuresta perheestä ja lämpimästä, huolehtivasta ja turvallisesta kodista lapsilleen.
Suunnitelmat eivät kuitenkaan menekään niin kuin ennakkoon oli ajateltu. Viljan fysiikka ja psyyke eivät kestä äkkiä suureksi kasvaneen perheen mukanaan tuomaa työmäärää, vastuuta ja velvoitteita. Jokainen lapsi on yksilö, joka vaatisi erikseen äidin ajan yksilönä. Miten suureksi perhe kasvaisikaan?
Naisen oikeus oman kehon hallintaan
Vilja pohtii ankarasti naisen oikeutta omasta kehostaan päättämiseen ja ehkäisyyn, jota seurapuhujat kuvaavat likimain synneistä suurimmaksi. Siihen ei uskovainen nainen saa sortua vaikka kuolema olisi uhkaamassa.
Tässä kirjailija viittaa historialliseen tositapahtumaan, SRK:n kokoukseen, jossa lestadiolaiset terveydenhoitoalan ammattilaiset ja SRK:n puhujat yhdessä antoivat ehkäisykiellosta julkilausuman.
SRK:n johtokunnan, puhujien ja lestadiolaisten terveydenhoitoalan työntekijöiden yhteisessä kannanotossa miehet vapautettiin kaikesta vastuusta vaimonsa raskaaksi tulemisen ja seurausten sekä riskien suhteen. Julkilausumassa vakuutetaan, ettei miehen suinkaan pidä syytellä itseään, jos vaimo lopulta menehtyy tiheiden synnytysten seurauksena:
Usein joutuu myös sellaisiin kysymyksiin, että onko alistuttava näissä asioissa silloin kun terveys on heikko, ja jokainen synnytys näyttää äidille vaaralliselta. — On kuitenkin muistettava se tosiasia, että Jumalan kädessä on päiviemme luku. Jos niin käy, että matkan pää koittaa synnytyksen yhteydessä, ei siinä tarvitse jäädä itseä syyttelemään.
Päivämies 23.10.1974.
Lestadiolaisnaisen on uskonopin mukaan pakko suostua suurperheelliseksi siinäkin tapauksessa, etteivät voimat siihen riitä. Naisen henki täytyy olla valmis uhraamaan uskonnon määräykselle – jota ei kuitenkaan edes Raamatussa ole.
Vilja murtuu uskon vaatimusten ja elämän tosiasioiden ristiriidassa.
– Olen rukoillut sairautta, joka säästäisi hengen mutta veisi kohdun. Kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana, väsynyt ja masentunut äiti pohtii sisimmässään.
Mies vanhoillislestadiolaisen perhemallin paineissa
Aviomies Aleksi, jonka kuvaus miehenä on teoksen vahvasti koskettavia elementtejä, tekee sitten omat johtopäätöksensä, kun vaimo on sairaalassa psykiatrisella osastolla hoidettavana kaksosten synnyttyä. Hän ratkaisee asian ja päättää, että perhe on nyt tässä.
Rauhalan kirjaa on pidetty rohkeana avauksena keskustelussa naisen ja lasten asemasta vanhoillislestadiolaisuudessa. On erityisen hienoa, että se tuo keskusteluun myös vl-uskovaisen miehen näkökulman.
Kirjailja heittää siis vastauksena em. kokouksen lausunnoille kehiin uskovaisen miehen, joka vastoin uskonnon määräystä ottaa ja kantaa rohkeasti oman vastuunsa aivan henkilökohaisesti. Hän kannattelee vaimoaan selviytymään, niin että perheessä saavutetaan tasapaino. Kirjailijan ratkaisu on taitava ja viisaas, symbolisestikin hieno, puhutteleva.
Julkisessa keskustelussa lestadiolainen mies on usein leimattu piittaamattomaksi, itsekkääksi machoksi ja vallankäyttäjäksi. Karkea ja yksiulotteinen tyypittely on loukannut monia. Taivaslaulu antaa tilaa miehelle olla kokeva ja tunteva, rakastava ja vastuullinen ihminen, rakastaja, aviopuoliso ja isä.
Tässä yhteydessä voi todeta, että sen jälkeen kun Ihmisoikeusliiton juristit lausunnossaan ilmoittivat, että vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuslainsäädäntöä, liikkeen johtajien äänenpainot on julkisissa lausunnoissa vedetty hieman sordinolle.
Seurapuhujat saarnoissaan julistavat edelleen yhä ehdotonta syntyvyyden säännöstelyn kieltoa, mutta johtotason lausunnoissa on viime aikoina alettu painottaa ainakin mediaan päin naisen terveydestä huolehtimista ja ”henkilökohtaisa ratkaisua” erehtymättömän Jumalan valtakunnan ehdottoman kiellon sijaan.
Tilanne on käytännössä uskovaisen keskuudessa jo muuttunutkin niin että ehkäisyä tosiasiassa käytetään, varsinkin Etelä-Suomessa.
Romaani tuntee vauvavarasto-opin
Lienee vähemmän tunnettua, että saarnoissa ja kanssapuheissa on naiset uskottelemalla ja pelottelemalla opetettu uskomaan, että se joka ehkäisee raskauden mahdollisuuden, joutuu tekemään tiliä viimeisenä päivänä ”synnyttämättömistä lapsista”, jotka saapuvat vaatimaan silloin itselleen ”oikeutta syntyä”. 
Liikkeessä opetetaan, että Jumalalla on ikäänkuin valmiina taivaassa kaikkien tulevien ihmisten sielut. Uskotaan, että Jumala jatkaa luomistyötään sijoittamalla nämä sielut hedelmöittyviin sukusoluihin, alkioihin, vauvoihin, kuinka sen nyt haluaakin ilmaista.
Jokaiselle naiselle olisi siis tavallaan ennalta määrätty ne synnytettävät lapset, jotka Jumala haluaa maailmaan syntyvän juuri tämän naisen synnyttämänä.
Jos nainen ehkäisee raskaaksi tuloa tai muutoin välttelee tietoisesti sitä, kaikki hänen kauttaan syntymään suunnitellut sielut eivät pääsekään syntymään. Hän ”estää Luojan luomistyötä”. Siksi kaikki lapset, jotka Jumala suo, kuuluu ”ottaa vastaan” Jumalan lahjoina. Näin kuuluu virallinen SRK:n opetus.
Asiasta käytetään juuri tuollaista termiä: ”Otamme vastaan kaikki lapset”, joka sisältää ajatuksen, että jos ehkäisee, silloin aivan kaikki eivät ole tulleet otetuksi vastaan. Joku on ”jäänyt synnyttämättä”. Taikauskoiselta kuulostava retoriikka tiettävästi voimistui liikkeessä 1970-luvulta lähtien, jolloin karismaattisilla mutta koulujakäymätömillä maallikkopuhujilla oli suuri arvovalta. Tuolloin nähtävästi sementoitiin nykyinen puhujainstituutio, jossa toimii yli 900 puhujaa, edelleen valtaosa maallikkoja, tavallisia miehiä vailla mitään teologista koulutusta. Pappeja heistä on vain runsaat sata miestä.
Puhujilla on ollut takavuosina erityisenä mieleen jäävänä osana saarnaa tapana hehkuttaa sitä, miten ehkäisyä käyttävä nainen joutuu synnyttämään myös nämä ”synnyttämättömät” lapset.
Naisia on peloteltu, että jokaisen lapsen, jonka hän elämässään jättää synnyttämättä (eli jonka nainen ehkäisee/abortoi tms.) hänen täytyy synnyttää kuolemansa jälkeen helvetissä tuhatkertaisilla synnytystuskilla.
Näitä maalailevia ja manipuloivia kuvia ovat puhujat luoneet varsinkin äitiemme ja isoäitiemme silmien eteen seuroissa 1960- ja 1970-luvulla. Tarinat ovat jääneet elämään uskomuksissa suusta suuhun, sukupolvesta toiseen. Ja tätä päivää on erään lestadiolaispapin lausahdus naiselle joka keskusteli hänen kanssaan vaikeasta tilanteestaan ja ehkäsiyyn turvautumisen mahdollisuudesta: ”Ne ehkäistytkin lapset ovat siellä viimeisellä tuomiolla sinua vastassa!”
Taikausko elää ja voi hyvin yhä tänään. Raamattu ei tietenkään anna tukea moisille maalailuille, samoin kuin Jumala ei puhu mitään ehkäisykiellostakaan.
Naisen rajattu piiri patriarkaatissa
Pauliina Rauhalan mukaan naista kyllä arvostetaan miesjohtoisessa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä – niin kauan kun hän pysyy siinä tehtävässä, jonka liike naiselle osoittaa.
– Naista arvostetaan hyvin lämpimästi – siinä roolissa. Mutta on iso prosessi, jos nainen ottaa itselleen toisenlaisen roolin ja position.
– Henkilökohtaisesti toki toivon, että perheillä olisi mahdollisuus arvioida itse jaksamisensa rajat. Ja että jokaisella olemassa olevalla lapsella olisi oikeus elää rakastavassa ja turvallisessa yhteydessä vanhempiinsa.
– En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kristillinen usko pitäisi liittää niin voimakkaasti naisen kehon hallintaan, kirjailija on todennut Sana-lehden haastattelussa.
Kolmen pojan – 9-, 5- ja 2-vuotiaan – äitinä Pauliina Rauhala ei ole itse joutunut käymään läpi kokemuksia, joihin hänen kirjansa päähenkilö joutuu.
– Totta kai olen kuullut tyttönä ja naisena ehkäisystä monia saarnoja, jotka ovat jääneet voimakkaasti elämään mielessäni. Ajatuksen tasolla tämä kysymys on täytynyt käydä läpi pohjamutia, helvetin syövereitä ja taivaan iloja myöten, Rauhala on todennut Sana-lehden haastattelussa.
”Omia hengellisiä kysymyksiä ja omaatuntoa kannattaa arvostaa, vaikka ympäristö ne kieltäisikin. Jumalan armo ja rakkaus ulottuvat kauas, jos ihminnen on kysymyksissään vilpitön. Kun ahdistusta ei arvitse salata, uskonelämä voi muuttua paremmaksi.”
Lämpimät onnittelut Pauliina Rauhalalle Vuoden kristillinen kirja -tunnustuksesta – ja laajat lukijoiden joukot kiittävät mieleenjäävästä lukuelämäyksestä.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi: Tuupovaaran Tuula.
– Artikkelin lyhennelmä luettavissa englanniksi Ed Suomisen blogissa: Heaven’s Song, 11.1.2014. Many thanks for offering this translation for the English-speaking readers. – Editorial board.
* * *
Lisää aiheesta:
Aamun Kirja, TV1 3.10.2013. Toimittajat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen. YLEn Areena. [Katsottu yli 3 000 kertaa, 18.4.2014 mennessä.]
Burka Sisters: Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu: “kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”
Conservative Laestadians in Oulu
Johannes Ijäs: Pauliina Rauhala: Lestadiolaiset kiitelleet kirjaani. Kotimaa24 23.10.2013.
Topi Linjama: Voima, toivo, hallinnan tunne. Kotimaa24 21.12.2013.
Taivaslaulu voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon. Kirkko ja kaupunki 25.10.2013.
Tukahdutettu ja padottu intohimo. 23.8.2015.
Janne Villa: Taivaslaulu lestadiolaisesta nuorestaparista. Sana nro 36, 4.9.2013. Verkkolehti tässä.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Todella hyvä kirja. Toivoisin sen kuluvan kaikkien lestadiolaisten ja muidenkin käsissä. Ei hiventäkään katkeruutta. Kiitos.
Siinä kun ”Maijan Tarina” on brutaalinen isku vasten kasvoja ja Hurtigin ja kumppaneiden makulatuuritutkimukset saavat tietämättömät ihmiset uskomaan vl-kristityistä mitä vaan, on ”Taivaslaulu” rakkauteen ja rohkeuteen verhottua seireenien laulua. Yhtäkaikki näiden perimmäinen tarkoitus on lauman hajoittaminen, niinkuin Raamatussa on joillekin tehtäväksi annettu.
Mitä laumaa tarkoitat? Raamatun tarkoittama kuva lauman hajottajista sopii minusta hyvin Srk:n tapaan hoitaa asioita, mitä isot edellä sitä pienet perässä, näin toimii paikalliset rauhanyhdistykset myös, Jeesuksen lammaslauman hajoittajat tulevat aivan muualta kuin näistä sinun mainitsemista. Jumalan valtakunta on pyhien yhteisö, ei maanpäällinen organisaatio. Pyhien yhteisö on Jeesuksen seuraajat, ei Srk:n tai ry:n seuraaja. Pyhien yhteisössä kuuluu hyvän paimenen ääni, lähimmäisen rakkaus, Jeesuksen opetukset. Tämän äänen vaientajat pelkäävät sitä paimenen ääntä. Vl liikkeessä tämä ääni ei ole kaikunut enää aikoihin, tilalle on tullut sijaisäiti, jolta puuttuu sydämen rakkaus, mammona ja oma kunnia on noussut päälimmäiseksi.
Tarkoitin sitä laumaa, jonka omasta joukosta Raamatun mukaan nousevat ne, jotka eivät laumaa säästä. Kirjoituksestasi päätellen arvasit lauman kuitenkin ihan itse.
Ajatteletko Ajatus niin, että näiden kaikkien kirjojen takana on jokin yhteinen tarkoitus tai salaliitto? Oletko lukenut nämä kirjat? Minä olen. Se mikä niitä yhdistää, on pyrkimys kuvata yksilöiden kokemuksia ”lauman” puristuksessa. Nämä kokemukset ovat aitoja ja todellisia. Kaksi näistä perustuvat tutkimukseen ja yksi on kaunokirjallinen teos. Sellainen lauma joka uhraa heikommat yhteisön maineen, kunnian ja yksimielisyyden alttarille ja ei kestä totuutta, saakin hajota.
Tuskin mikään salaliitto, sillä jo Raamattu puhuu vaimon siemenestä ja käärmeen siemenestä sekä niiden välisestä suhteesta.
Näistä uskovaisten vioista ja virheistä ammentavia hengentuotteita ilmestyy jo niin kiivasta tahtia, että niitä kaikkia ei ehkä ehditä palkita.
Uskovaisten vikoja ja virheitä kyllä riittää, sillä jo Luther aikanaan joutui kolmannesta uskonkappaleesta puhuessaan toteamaan : En näe vaan uskon pyhän seurakunnan. Näkemiseen tarvitaan uskon silmää.
Järjelle kaikki tämä on käsittämätöntä.
Onko ”Ajatus” sinun mielestäsi kaikki turhaa ja aiheetonta, tarkoitatko että nämä asiat joista ”uskovaisia” kritisoidaan eivät pidä paikkaansa tai pitäisikö totuudesta vaieta, luuletko että nämä kritisoinnit lähtee siitä mitä Jeesus sanoi, ”minun nimeni tähden teitä vainotaan”. Itse näen että Jeesuksen sana pitää paikkaansa mutta ei koske Srk:laisuutta, heitähän kritisoidaan juuri siksi kun eivät noudata Jeesuksen ohjeita. Kristinuskon vainot ovat jotain aivan muuta kuin nyt olevat itse aiheutetut kohut, valheet, uhrien laiminlyönnit ja harhaopit. Tiedätkö että jossain päin maailmaa voidaan kaula katkaista sellaiselta joka Jeesusta seuraa ja tunnustaa, ei täällä meillä ole mitään kristittyjen vainoja. Nämä maalliset höpösynti käsitykset eivät ole Raamatusta, ei ne silloin ole myöskään Jeesuksen nimen vuoksi vainoamista.
Eikä sellainen ole mikään oikea lauma, missä on vaan pässejä. Pitäisi sen jokainen ymmärtää. Jeesushan nimenomaan kantaa heikkoja ja imettäväisiä. (Jesaja 40:11)
Luovaa tulkintaa. Sukupuoleenko todella viittaat?
Jeesus kantaa heikkoja, uskossaan heikkoja. Riippumatta sukupuolesta tai mistään muustakaan. Rohkeat&Vahvat eivät apua tarvitse.
Minun elämässäni on ollut paljon kosketusta ”pässeihin”. Niitä on ollut koulussa, kotona ja tuttujen ja sukulaisten parissa. Tarkoitan lähinnä ihmisiä, joilla on oikeassaolemisen syndrooma. He eivät todenkaan edessä anna periksi mielipiteissään. Laestadius puhuu myös keitureista. jotka hyppivät omavaltaisesti aidan yli. Jeesus puhuu farsieuksista, jotka ottavat itselleen Jumalan valtakunnan. Eivät itse mene sisälle ovesta,(= Jeesus), eivätkä päästä muitakaan sisälle.- Hesekielillä on enemmän vahvoista lampaista, jotka tallovat laidunmaat ja syövät heikoilta lampailta ruuan. – Tuota Jesajan kohtaa, johon viittasin olen käyttänyt usein kastepuheissani. Olen halunnut antaa vanhemmille ja kummeille kuvan turvallisesta Hyvästä Paimenesta, joka antaa anteeksi ja kantaa erehtyneitä ja heikkoja lampaitansa, mutta erityisesti karitsoitansa.
Rauhalan teksti kuin kirkkaana soliseva tunturipuro.- Lyyrillistä kauneutta, kuin italialaisessa ”bel cantossa.” – Teos kuvastaa ihmisyyden suurta lämpöä, ymmärtämystä, kaiken kattavaa kauneutta!- Tärkein sanoma: oman itsensä ja elämänsä arvostaminen. Samalla kirjailija ottaa lähimmäisensä lämpimään syliinsä. – Suurenmoiset onnittelut loistavasta onnistumisesta!
Taivaslaulu on syksyn 2013 upeimpia teoksia.-
Kaarinanlaulu
03.12. 2013
I just posted an English translation of this article on my blog at http://blog.edsuom.com/2014/01/heavens-song.html. Thanks for making it available under a Creative Commons license. There are a lot of women and couples in North American Laestadianism wrestling with the contraception issue, too.
Kirja on kaunokirjallisena teoksenakin upea, mutta myös kipeiden asioiden totuudenmukaisena kuvaajana saavutus. On arvokas kultturiteko, että siitä on nyt tehty myös teatteriversio. On jo aika, että suomalaiset laajemmin saavat tietoa kirkkomme suurimmasta sisäisestä liikkeestä. Suorastaan uskomaton panostus siihen!
Rauhalan lämmin ja ymmärtävä kerrontasävy ei nosta vl-liikettä tässä tikun nokkaan. Paremminkin lukija pääsee tarkastelemaan sitä vain yhtenä monista erillisistä alakulttuureista, jolla nyt on tämä lisääntymiskultti.
Romaanissa ei ruodita uskoa eikä yhteisöä, vaan keskitytään yksilön tunne-elämään ja ihmissuhteisiin sympaattisten päähenkilöiden kautta. Ratkaisu toimii. Harmi että ei ole tilaisuutta näin kaukaa päästä näkemään romaanin tulkintaa teatterissa.
Vl-kotiin syntyneenä olen itse elänyt noin puolet elämästäni lestadiolaisena ja toisen puolen liikkeen ulkopuolella. Ulkopuolella on ollut ilman muuta parempi elää. Saan tulla siksi joksi Jumala minut loi, omaksi itsekseni.
Liikkeen sisällä on valtavasti pahoinvointia, teeskentelyä ja ahdistusta. Jumala on omassa sydämessäni, en tarvitse saarnaajia enkä seuroja, puhumattakaan toinen toisiaan kontrolloivasta ihmisjoukosta ry:llä.
Taivaslaulu on kaunokirjallisuuden helmi. Ex-vanhoillislestadiolaisena en ollut kiinnostunut lukemaan kirjaa (enkä lue juuri muutakaan vl:een liittyvää mediassa) ennekuin päätin mennä katsomaan teatteriesityksen. Päätökseeni vaikutti myös tuttavani, kirjastoalan ihminen joka suositteli teosta ennen esitykseen menoa. Hän kertoi kirjan teemojen nousevan nimenomaa universaaleiksi vaikka yksilö ne kokeekin. Tarinassa sinänsä ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä vaan kirjan anti oli minulle kokonaan muualla – sen kaunokirjallisessa tyylissä, soljuvassa kielessä – kirja oli kaunis kuin koru. Rauhala on onnistunut kirjoittamaan hankalasta aiheesta jopa kepeästi, minua niin teksti kuin kirjan tapahtumat eivät ahdistaneet. Teatteriesitys olisi jäänyt aika etäiseksi ilman kirjan lukemista (ja liikkeeseen kuulumista). En tiedä miten tamperelainen yleisö otti esityksen, ainakin suurimmilta tunteenpurkauksilta näytettiin välttyvän. Näyttelijöiden sopivuus rooleihin mietitytti, etenkin Viljan, mutta Kaisla-tyttären sielukas tulkinta korvasi muut.
*********************************
Kokonaan toinen kysymys ja aihe on mitä kirja / muu aiheeseen liittyvä kirjallisuus saavat aikaan ihmisissä/ yhteisössä. Se ei kiinnosta juurikaan minua. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta, yksi pahentuu yhdestä toinen toisesta. Mutta myönnän – olihanse hieman kornia kuunnella siionin lauluja teatterissa, kuka tietää mitä kenenkin sydän alassa silloin liikahti …
Siitä on Suomessa kokonaan vaiettu että mitä se vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen, kun täällä on kaksi voimakasta uskontoa, joiden jäsenmäärää kasvatetaan lapsia synnyttämällä. Muslimit ja vanhoillislestadiolaiset. Onko Suomi uskontovaltio sadan vuoden päästä? Toinen näistä ryhmistä on parhaillaan eduskunnassa ja hallituksessa eli vallankahvassa. Esimerkiksi perustuslakivaliokunnassa istuu kaksi vanhoillislestadiolaista kansanedustajaa. Seuraamuksista on jo esimakua saatu.