Lestadiolaisnaiset turvautuvat salaa ehkäisyyn


Osa nuorista lestadiolaisista käyttää salaa ehkäisyä, kertoi Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen 13.11.2011.

– Mielestäni kenenkään ei ole pakko synnyttää enempää lapsia kuin haluaa tai pystyy, toteaa lehdessä haastateltu kolmikymppinen vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluva nainen.

Nykypolven koulutetut naiset haluavat itse säädellä  perheen kokoa. Herätysliikkeen miesjohto ja seurapuhujat ovat määritelleet ehkäisyn synniksi. Nainen saattaa joutua salaamaan ehkäisyn jopa puolisoltaan.

Toisaalta on myös lestadiolaismiehiä, jotka pitävät ehkäisyä hyväksyttävänä naisen,  parisuhteen ja koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Näitä käsityksiä ei kuitenkaan ole mahdollista tuoda reilusti ja avoimesti yhteisössä esiin. Ehkäisemättömyys on edelleen liikkeen virallinen opillinen normi, jota liikkeen virallisessa kannanotossa perustellaan uskontunnustuksella.

Vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielto koskettaa kymmeniä tuhansia suomalaisnaisia ja -miehiä.

Osa nuorista lestadiolaisista kuitenkin turvautuu ehkäisyn käyttöön, mutta salaa asian, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen (13.11.2011). Etenkin koulutetut naiset haluavat käyttää ehkäisyä, koska suurperhettä ja työssäkäyntiä on vaikea yhdistää. Myös naisen ja koko perheen hyvinvointi askarruttaa kolmikymppisten sukupolvea.

Naiset salaavat asian suvultaan ja toisinaan jopa puolisoltaan, sillä herätysliikkeen normisto kieltää ankarasti syntyvyyden säännöstelyn. Tästä syystä moni joutuu tekemään tiliä henkilökohtaisista asioistaan ja vastaamaan kiusallisiin tiedusteluihin sekä teekentelemään ulospäin rauhanyhdistyksellä muuta kuin mitä todellisuudessa ovat.

Tiedottaja Rebekka Naatus on nostanut asian esille artikkelissaan teoksessa Iloisen talon kellareissa. Hän totesi myös Ylen haastattelussa, että vanhoillislestadiolaisuudessa jo ehkäisystä puhuminen on käytännössä hyvin vaikeaa. Mutta jos lapsia ei tule ”tarpeeksi”, otetaan aihe yhteisössä esille esimerkiksi kysymällä asianomaisen uskosta., ”sielun tilasta”. Liikkeen jäsenen ei ole mahdollista itse päättää perheensä lapsimäärää, eikä julkisesti voi todeta, että haluaa vain tietyn määrän lapsia tai ei lapsia ollenkaan. Tämä on johtanut siihen, että ehkäisyn käyttö salataan.

Moni ehkäisyyn turvautunut on alkanut ehkäistä vasta sitten, kun on jo ajautunut uupumukseen tai masennukseen.

Sunnuntaisuomalaisen haastattelema Anne tietää perheitä, joissa monisynnyttäjä-äitejä on kuollut synnytyksiin.

Anne toivoisikin julkista keskustelua lestadiolaisnaisen oikeuksista.

– Pitäisi pohtia, onko naisella oikeus ehkäisyyn ja voiko hän itse päättää asiasta. Eikö edes oma tai lapsen vakava sairaus voisi olla riittävä syy ehkäistä?

Hänen kysymyksensä on aiheellinen, sillä lestadiolainen ei voi käytännössä päättää asiaa itsenäisesti, mikäli hän toimii kuten liikkeen opetus ja käytäntö rauhanyhdistyksissä  edellyttävät.

Lestadiolaisyhteisö pyrkii manipuloimaan yksilön ratkaisuja, vaikka hän itse ei haluaisi enää lapsia

Itse vanhoillislestadiolainen terveydenhoitaja Anne Eskelinen on todennut, että terveydenhoitoalan ammattilaiset ovat huolissaan siitä, että vanhoillislestadiolaiset naiset diagnostisoivat toisiaan keskenään ns. vertaispiirissä eli tavalisesti samassa elämäntilanteessa olevien uskovaisten kesken. Vertaispiirissä kannustetaan ehkäisemättömyyteen silloinkin, kun lisääntyminen uhkaa naisen hyvinvointia ja terveyttä tai kun nainen itse ei haluaisi enää lisää lapsia.

Samaan yhteisön manipuloivaan menettelyyn ja kollektiivin valtaan alistamiseen on viitannut myös väitöskirjatutkija Meri-Anna Hintsala.

– Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vertaisyhteisö määrittelee ja arvioi kunkin jaksamista. Yksilön omalla arviolla omasta itsestään ei ole sellaista painoa kuin valtakulttuurissa, toteaa Hintsala kuvatessaan naisen tilannetta yhteisössä.

Myös free lance -toimittaja Topi Linjama on viitannut siihen, että lestadiolaisuskovainen joutuu tekemään tiliä ehkäisyyn turvautumisesta, mikäli uskonystävät tai rauhanyhdistyksen johtokunta niin vaativat. Tällöin on kyseenalaista, toteutuuko yksityisen uskovaisen kohdalla perustuslain määrittelemä yksityiselämän suoja todellisuudessa. Linjama on kirjoittanut asiasta hiljattain julkaistussa teoksessa Iloisen talon kellareissa.

Yksilön oikeus itsemääräämiseen ja yksityiselämän suoja ovat keskeisiä ihmiskoikeuslainsäädännön periaatteita.

Hurtig: Ehkäisemättömyysnormin seuraamuksista ei kyetty keskustelemaan liikkeen sisällä

Syy ehkäisyn käytön salaamiseen on juuri pelko joutua tuomituksi ei-uskovaiseksi lähipiirissään. Lestadiolaisnaiset tietävät, että myöntämällä reilusti ehkäisevänsä voi joutua suljetuksi ulos rauhanyhdistyksestä ja samalla ystäväpiirin ulkopuolelle.

Jos lestadiolaisnainen kertoo ystävilleen löytäneensä ratkaisun uupumukseensa ja aikovansa ehkäisyn avulla pitäytyä  nykyisessä lapsiluvussa, hän joutuu lähipiirinsä ”huolestumisen” ja ns. sielunhoidollisten keskustelujen kohteeksi. Menettely tunnetaan aikaisemmalla nimellä hoitokokous.

Kyseessä on tilanne, jossa muut lestadiolais-uskovaiset puuttuvat yksityisen uskovaisen ratkaisuihin ja harjoittavat ”sieluhoitoa”, vaikka asianomainen ei itse ole ”hoitoa” pyytänyt eikä halunnut. Kyseessä on tilanne, jossa ryhmä lestadiolaisia tosiasiassa harjoittaa hengellistä ja henkistä väkivaltaa yksityistä naista tai avioparia kohtaan.

Liikkeessä ei myöskään käydä avointa keskustelua ehkäisemättömyysnormin käytännön seuraamuksista naiselle, miehelle ja lapsille. Itse lestadiolaistaustainen lastensuojelun tutkija  Johanna Hurtig on todennut:

– Todellisuuden ja opillisten käsitysten välisistä ristiriidoista ei julkisesti vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä puhuta, Räikeätkään yksilöiden sukupuolesta tai sukupolvesta johtuvat kärsimykset tai ihmisoikeusloukkaukset eivät ole käynnistäneet keskustelua opillisten käsitysten oikeutuksesta tai niihin liittyvistä mahdollisista ongelmista, toteaa Hurtig  teoksessa Iloisen talon kellareissa.

Ihmisoikeusliitto pitää vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykieltoa ihmisoikeusrikkomuksena. Myös Lääkäriliiton mielestä naisen pitäisi itse saada päättää, käyttääkö ehkäisyä vai ei. Liitto pitää ehkäisyä jokaisen naisen oikeutena. Sama lähtökohta itsenmääräämisoikeudesta on myös kansainvälisessä ihmisoikeuslainsäädännössä.

Herätysliikkeen ehkäisykieltoon on otettu kantaa myös evankelis-luterilaisen kirkon hallinnossa. Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunta (KION) on todennut lausunnossaan arkkipiispalle keväällä 2009, että lestadiolaisuuden ehäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Piispat eivät ole ottaneet asiaan kuitenkaan julkisesti kantaa.

Ehkäisemättömyyttä pidetään opillisena kysymyksenä

Vanhoillislestadiolaisuudessa omaksutun tulkinnan mukaan syntyvyyden säännöstely on kuitenkin opillinen kysymys. SRK:n pääsihteerin Tuomas Hännisen mukaan lapset ovat Jumalan lahja, joka pitäisi aina ottaa vastaan.

–  Jumala on elämän ja kuoleman herra ja syntyvyyden säännöstely sekä kuoleman hetken määrittäminen kuuluvat molemmat Jumalan hallintavaltaan, on  Hänninen todennut Kotimaa24:n haastattelussa.

Vanhoillislestadiolaiset puhujat päättivät kokouksessaan vuonna 1967, että ehkäisy on ”syntiä kaikissa muodoissaan”.  Liikkeen tuoreimmassa asiaa koskevassa virallisessa kannanmäärittelyssä  ehkäisemättömyysvaatimusta perustellaan uskontunnustuksella ja sukusolujen oikeudella tulla hedelmöitetyksi.

Tuoreimmassa ehkäisykannanotossa, joka hyväksyttiin 2009,  todetaan, että jo sukusoluina mahdollisuutena olevalla elämällä on ”oikeus” tulla olemassaolevaksi sekä syntyä ihmiseksi. Tätä mahdollisuutta ei ihmisen ole luvallista estää.

Vanhoillislestadiolaisten luterilaisena kristinoppina opettama tulkinta nojautuu uskomukseen, että ihmislapset, joitka Jumala on suunnitellut luovansa maailmaan,  ovat ennen hedelmöittymistä ikään kuin odottamassa syntymäänsä. Liikkeessä opetetaan, että jos nainen ehkäisee hedelmöittymisen,  hän estää tämän Jumalan tahdon ja tietyn yksittäisen Jumalan luomistyön toteutumisen.

– Lapset ovat Jumalan lahja. Jumala yksin voi antaa elämän. Millä oikeudella minä voisin päättää, että mahdollisesti perheeseemme vielä syntymättömillä lapsilla ei olisi oikeutta syntyä, kasvaa ja elää oma elämänsä?, kirjoittaa maaallikkopuhujana toimiva kiiminkiläinen Petri Kulmala hartauskirjoituksessaan Päivämies-lehdessä  (Päivämies 50, 2010).

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan lisäksi, että Jumala ei anna kenellekään naiselle suurempaa taakkaa kuin minkä nainen pystyy kantamaan.  Tällä tarkoitetaan sitä että Jumala suojelee lestadiolaisnaista silloin kun tämä alistuu synnyttämisvelvoitteeseen piittaamatta seuraamuksista. Rajoittamattoman lisääntymisen seuraamukset siirretään Jumalan vastuulle ja edellytetään että aikuinen ihminen voi pitää tätä ajattelua hyväksyttävänä. Miehiltä ei kuitenkaan vaadita samaa Jumalan varaan heittäytymistä. Heidän on sallittua käyttää hyväkseen lääketieteellisen teknologian kaikkia mahdollisuuksia varmistaakseen oman hyvinvointinsa ja terveytensä.

Vaaditaan siis, että avioparin tulee uskoa Jumalasta hyvää ja luottaa Häneen, vaikka elämäntilanne alkaisi vaikuttaa uhkaavalta tiheään toistuvien raskauksien, keskenmenojen, terveyden menettämisen ja kestämättömän vaativiksi kasvavien perhevelvoitteiden seurauksena.

Ehkäisyyn turvautuminen tulkitaan epäluottamuksen osoitukseksi Jumalaa kohtaan, eli osoitukseksi epäuskosta.

Luottamus Jumalaan eli oikea usko osoitetaan pitäytymällä ehkäisemättömyydessä. Vanhoillislestadiolaisen opettajan  Tuuli Hintsalan mukaan rajoittamaton lisääntyminen on lestadiolaiselle ”ennen kaikkea uskon kysymys” (Päivämies 5.10.2011).

Ehkäisemättömyyden opista ei ole lupa poiketa silloinkaan, vaikka aviopari kantaisi geeneissään vakavaa perinnöllistä sairautta ja syntyvien lasten todennäköisyys syntyä sairaina olisi lääketieteen asiantuntijoiden mukaan korkea.

Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että jos ihminen rajoittaa lisääntymistään, hän silloin estää Jumalaa toteuttamasta suunnitelmiaan. Tästä syystä liikkeessä on  pidetty kaikkia ehkäisyn muotoja murhan syntinä.

Ehkäisyyn turvautuminen ei ole sallittua missään olosuhteissa: ”Mitkä tahansa keinot syntyvyyden säännöstelemiseksi on nähty aina synniksi Jumalan valtakunnassa.” (Päivämies, 12.5.2005, pääkirjoitus.)

Nykyisin hengen menettämisen uhatessa lestadiolaisnaiselle suositellaan kohdunpoistoa, joka on ainoa sallittu ehkäisymenetelmä. Lääkärien julkisuuteen antamien lausuntojen mukaan joissakin tapauksissa liikkeessä olisi jo hyväksytty myös lääkärin esittämä sterilisaatio.

Raamattu ja luterilainen kristinoppi eivät tunne lisääntymispakkoa eivätkä kiellä ehkäisyä.

”Kuudennen lapsen jälkeen elämämme muuttui hirveäksi” – ehkäisykielto heikentää perheen hyvinvointia

Osa naisista alkaa jopa pelätä seksiä, kun lapsia syntyy peräjälkeen. Raskauden pelon seurauksena normaali sukupuolielämä, jolla on avioliitossa voimaannuttava tehtävä, alkaa kärsiä. Pidempään jatkuessaan tilanne vahingoittaa miehen ja naisen kumppanuutta ja yhteenkuuluvuutta ja vie voimavaroja. Raskauden pelko aiheuttaa myös fyysisiä seuraamuksia, kuten oksentelua ja laihtumista.

– Elämä kuudennen lapsen jälkeen muuttui hirveäksi. Masennuin ja aloin vihata itseäni. Halusin kuolla pois, eräs nainen kertoo Sunnuntaisuomalaisessa.

Yhteisön ns. tuki ei naista auttanut. Rauhanyhdistyksen henkilö, jolta hän kysyi tilanteessaan neuvoja, oli ehdottannut naiselle yksinkertaisesti selibaattia. Pidättyminen ehkäisymenetelmänä vahingoittaa parisuhdetta ja sukupuolielämää eikä edistä tervettä parisuhdetta ja perhe-elämää.

Pidättyminen saattaa johtaa myös lasten hyväksikäyttöön, sillä ihminen purkaa aina seksuaalisuuden paineet jollakin tavalla. Josn hän ei voi purkaa niitä terveellä tavalla, seuraamukset saattavat olla kauhistuttavia. Seuraamuksia on nähty, kun julkisuuteen ovat tulleet selibaattiin pakotettujen katolilaispappien lapsiin ja naisiin kohdistuva sukupuolinen hyväksikäyttö. Velvoittaminen selibaattiin ehkäisynä on  vastuutonta.

Haastateltu lestadiolaisnainen kertoo, että vasta kun aviomies tajusi, mistä on kysymys ja pari päätyi hyväksymään ehkäisyyn turvautumisen, heillä korjaantui myös sukupuolielämän laatu.

– Vaikka yhteisössä puhutaan tukiverkostosta, kaikki välittävät vain omasta pärjäämisestään. Jäljelle jää vain utelut seuraavan lapsen tulosta, nainen kertoo.

Yhteisön sisällä lisääntymisvelvoitteesta on muodostunut ahdistava paine aviopareille. Asiasta  ovat huolissaan myös miehet. Eräs lestadiolaisisä, joka oli ehkäisykielloon takia lopulta jättänyt liikkeen,  kirjoitti Kotimaa24:n blogissa:

– Vanhoillislestadiolaisen yhteisön luoma paine ehkäisemättömyysopin pitämiseen ja suureen perheeseen on säälimätön. Se on enemmän kuin normi – se on keskeisin opinkappale, jonka ympärillä koko yhteisö pyörii. — Sosiaalisen yhteisön mustimmat puolet ovat mukana tässä ristivedossa: Synnyttämiskurimukseen vahvasti sitoutuneet eivät halua, että muutkaan pääsevät helpommalla. Veljeä – tai pikemminkin sisarta – vartioidaan tarkasti. Vatsakurvia tarkkaillaan. Puheet kulkevat.

Toisen Sunnuntaisuomalaisessa haastatellun naisen tilanne oli sellainen, että hän ei voinut keskustella ehkäisystä ollenkaan puolisonsa kanssa. Hän tiesi, että hänen miehensä mielenterveys olisi murtunut, jos mies olisi tiennyt naisen ratkaisusta aloittaa ehkäisyn käyttö. Niin voimakas on ehkäisyyn liittyvä syyllistäminen ja leimaaminen, johon lestadiolaiset kasvatetaan lapsesta saakka.

– Mielestäni kenenkään ei ole pakko synnyttää enempää lapsia kuin haluaa tai pystyy, nainen perustelee omaa päätöstään käyttää ehkäisyä.

Vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykielto on nyt törmäämässä sukupolvien väliseen erilaiseen ajatteluun ja arvomaailmaan. Kun lestadiolaisten vanha polvi on synnyttänyt jopa 15-20 lasta, on nuorempi, koulutettu ja työssäkäyvä sukupolvi alkanut rajoittaa lasten lukumäärää. Varsinkin kaupunkioloissa lestadiolaisperheet ovat hitaasti mutta selvästi alkaneet pienentyä.

Monien muiden lailla Rebekka Naatus uskoo, että jatkossa yhä useampi lestadiolaisperhe päättää itse lapsimääränsä, mutta liikkeen johdon kannan muutoksen ja asian yleiseen hyväksyntää voi mennä jopa pari-kolmekymmentä vuotta.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi Kapu.

*        *        *

Lue lisää aiheesta:

Simo Alastalo:Lestadiolaisäiti: Vanhempien väsymistä ei pidä hengellistää. Kotimaa24 14.10.2011.

Simo Alastalo: Hänninen: Väärä hengellistäminen ei ole lestadiolaista toimintakulttuuria. Kotimaa24 15.10.2011.

Anonyymi: Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Ehkäisyä salaa! OHO Siionin tiedotus Saara-äidin yhdyselimen kannanotosta.

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Elo-Veera: Raja tuli vastaan

Ex vl-isä: Paine suureen perheeseen on säälimätön. Kotimaa24 6.9.2011.

Tuuli Hintsala: Lasten vastaanottamiseen liittyy iloa ja kipua. Päivämies 5.10.2011.

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille (Kotimaa  28.1.2009.)

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Kaarina: Toinen tarina: haluamme olla uskomassa – ja ehkäisemme (blogikirjoituksen loppuosassa)

Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi

Kapu: Tuuli Hintsala: En haikaillut helpon elämän perään

Kapu: KION: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus

Saija Kauhanen: ”Lapset ovat Herran lahja” – Nuoret lestadiolaiset ehkäisevät salaa. Etelä-Suomen Sanomat 13.11.2011.

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

Petri Kulmala: Seimen ihme, Päivämies 50, 2010.

Kyllin hyvä vl-äiti: Tämä lapsi on kuopuksemme

Topi Linjama: Suurperheiden vanhempien masennuksesta

Anne Mikkola: Ehkäisykiellon dilemma: Uskonnonvapaus vaiko ihmisoikeudet? Blogikirjoitus 17.7.2011.

Rebekka Naatus: Minun ruumiini ei ole minun. YLE Oulu 14.11.2011.

Sunnuntaisuomalainen: Lestadiolaiset käyttävät salaa ehkäisyä. YLE uutiset 13.11.2011.

Poliitikot Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa: ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta

SRK: Minä uskon Jumalaan, Isään. (Perustelut ehkäisykiellolle, uusin SRK:n kannanotto 2009. Poistettu SRK:n sivustolta helmikuussa 2011. Luettavana mm. tässä.)

Mari Stenlund: Vanhoillislestadiolaisen mielenterveys kytkeytyy yhteisöön. Meri-Anna Hintsalan ja Katja Mannerin haastattelu. Teologia.fi

Uskovainen vanhempi: Ehkäisykielto on ihmisoikeusongelma. Postilloja-blogi.

Vanhoillislestadiolaisesta ehkäisyopista. Hitaita raapaisuja -blogi.

21 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, epäily, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, isyys, johtajat, johtokunta, kannanotot, kiellot, kirkko, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, perhe, puhujat, puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, Puhujienkokous, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sielunhoito, SRK ry., suurperhe, synnit, syyllistäminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, yhteisö

21 responses to “Lestadiolaisnaiset turvautuvat salaa ehkäisyyn

  1. Nimetön19

    ”Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että jos ihminen rajoittaa lisääntymistään, hän silloin estää Jumalaa toteuttamasta suunnitelmiaan. Tästä syystä liikkeessä on pidetty kaikkia ehkäisyn muotoja murhan syntinä.”

    No jo on tässä vedetty mutkat suoriksi. Kuinkahan moni vl rinnastaa ehkäisyn ja murhan…? Muuten ihan hyvä analyysi aiheesta.

    • Nimetön20

      Kyllä minulle ainakin on opetettu vl-piireissä, että ehkäisy on murha. Samoin abortti.

      • Snen

        Ei tässä mikään tappaminen ole pääpointtina, vaan se, että ne lapset jotka syntyvät on meidän lapsia. Miksi ei haluaisi ottaa vastaan omia lapsiaan? Huomaatte että karmea jo ajatuksenakin. Niitä ehkäistyjä lapsia ei ole, mutta ne olisivat, jos heidän olisi annettu tulla. Ei siinä kummepaa Raamatun tutkimista tarvi, kun jo alussa lukee, että Jumala loi ihmisen ja niin tekee vielä tänäkin päivänä. On se vaan ihmeellistä, jos uskoo Jumalaan, mutta ei luota siihen, että hän tietää milloin ja minne on aika luoda uusi ihminen.

      • Sisar

        Sinulle Snen; Ymmärrän erittäin hyvin, että jollakin ei vain riitä voimia ottamaan vastaan esimerkiksi 15 lasta. Luonto on epäreilu, joillekin syntyy luontaisesti lapsia vain harvoin ja toiselle taas vaikka joka vuosi. Miksi emme anna sellaisen äidin ja isän uskoa, joka ei jaksa enää lapsia ottaa vastaan? Onko se Sinulta pois? Eikö se ole väärin jo olemassa olevia lapsia kohtaan, jos äiti ja isä uhraavat elämänsä ja jaksamisensa ehkäisemättömyys-säännön vuoksi, ehkä katkeroituvat ja joutuvat pois uskostaan?

        Jokaisella perheellä on erilainen elämä. Toiselle perheelle lapsen vastaanottaminen lähes joka vuosi on Jumalan siunausta ja toiselle uhraamista. Jos Sinulla Snen on niin hyvä elämä, että pystyt ottamaan vastaan ehkäisemattä kaikki lapset, jaksat kohdella lapsia hyvin, arvostat ja rakastat heitä, niin Sinulla on hyvä ja onniteltava elämä. Kaikilla elämä ei vain mene niin. On vaikeita elämäntilanteita, joissa uuden elämän odottaminen ei ole hyvä asia. Jokainen tietää omalla kohdallaan, mikä on oikein.

        Puutumme Jumalan luomistyöhön niin monessa muussa asiassa, mutta vaadimme ehdottomuutta ehkäisemättömyydessä. Elämä on tasapainon etsimistä ja kokonaisuuksien hallitaa. Jossakin perheessä ehkäisemättömyys voi aiheuttaa jaksamattomuutta, muiden lasten heitteillejättöä jne, joka ei ole oikein. Toisessa perheessä näin ei ole. Ennen kaikkea olisi tärkeää kohdella hyvin ja rakastaa jokaista jo olemassa olevaa lasta. He ovat sen arvoisia.

  2. minääääää

    vaikka kuinka salaa toisilta ihmisiltä synnin,, jumalalta sitä ei voi salata, taivaan isä näkee sydämen tilan.. ja hyvällä omalla tunnolla ei tee syntiä luvalliseksi… jos niin tekee alkaa hiljalleen hyväksyä, jonkin muunkin ja vähitelten luisuu pois jumalanvaltakunnasta

  3. pohtiva

    Ehkäisyn teologia menee kai niin, että Jumalan luomistyöhön puuttumista olisi hedelmöitykseen puuttuminen. Kun käytetään ehkäisyä, tuota hedelmöitystä ei tapahdu, ja siksi se ei ole luomistyöhön puuttumista. Sen sijaan lapsettomuushoidoissa tuo hedelmöittyminen luodaan keinotekoisesti. Hänninen ei kuitenkaan nähnyt hedelmöityshoidoissa mitään ongelmaa. Miksi ei? Jos perustelu on tämä, että olisi Jumalan luomistyöhön puuttumista käyttää ehkäisyä, hedelmöityshoitoja ei voitaisi mitenkään hyväksyä. Kaipaan parempia perusteluja!

  4. a

    tyhjästä on paha nyhjästä, olemattomasta tehdä olevaa ja vielä olemattomalle tehdä vielä jotain

  5. Nimetön20

    Eikö kaikki sitten kaikki lääkäri- ja terveydenhoito ole Jumalan luomistyöhön puuttumista? Sairauksia ei oteta sellaisenaan vastaan, vaan niitä parannetaan.

    Tiedän monta äitiä, jotka ottavat lapsia vastaan ”uskon ristinä”. Kyllä nämä tuntemani äidit myös varmasti rakastavat kaikkia lapsiaan, mutta väsyneenä on välillä vaikea osoittaa rakkautta heitä kohtaan. Eikö lapset pitäisi ottaa oikeasti vastaan ilolla ja kohdella heitä Jumalan lahjana? Jos tähän ei pysty, niin eikö ole oikeampaa jo olemassa olevia lapsia kohtaan käyttää silloin ehkäisyä.

    Mielestäni olisi tärkeämpää ja oikeampaa keskittyä opetuksissa lähimmäisenrakkauteen ja lapsen arvostamiseen, kuin vaatimukseen ehkäisemättömyydestä. Ei lapsien synnyttäminen siihen lopu.

    • Salvia

      Juuri näin. Karmeimpia seurauksia tästä pakkovastaanotosta on vl-pedofilia: a) lapsista on ”ylitarjontaa” eikä heitä arvosteta ja b) pidättäytyminen (muiden vääristymien ohella) johtaa joskus lasten hyväksikäyttöön.
      ehkäisemättömyydellä ja pedofilialla ON yhteys ja näitä asioita pitäisi ruotia.

  6. Nimetön24

    Tää kaikki on vaan niin sairasta ja tällaiset keskustelut sen vuoksi niin turhia. Jokaisen pitäisi tehdä kuten itse haluaa. Jokaisen lestadiolaisen vanhemman tulee kuunnella itseään ja tehdä omat ratkaisut omien voimavarojen mukaan. On kumma, että ollaan muka niin voimakkaita, oma-aloitteisia, tehokkaita, kykeneviä ja itsenäisiä mutta ei sitten kuitenkaan uskalleta tehdä omaa ratkaisua näin henkilökohtaisesta asiasta kuin ehkäisystä. Tässä kohtaa vanhoillislestadiolaiset on onnistuttu aivopesemään perusteellisesti. Ehkä se johtunee siitä, että tämän hetkisten nuorten vanhempien vanhemmat ovat 50-60-luvulla syntyneitä ja kokeneet itse hoitokokoukset ja muut vastaavat ja pelänneet srk:ta ja muita seurakuntalaisia ja eläneet sen aikaisen ”hirmuvallan” alla. He ovat sitten juurruttaneet tämän saman ajattelumallin myös lapsilleen. Mutta onneksi sellainen sairas pelko ja häpeä ja paine alkaa pikkuhiljaa hälvetä vanhoillislestadiolaisten keskuudesta ja ihmiset uskaltavat olla omia itsejään ja tehdä omat henkilökohtaiset valintansa niin ehkäisyn kun muidenkin asioiden suhteen. Srk:ssa niiden tulisi vaan ymmärtää se, että nykymaailmassa tuollainen alistaminen ja pakottaminen ei enää tule pitkään onnistumaan. Seuraavan sukupolven lapset eivät suostu enää tällaista sairasta meininkiä vilkasemaankaan. SRK:n kannattaisi hiukan pohtia ja miettiä linjauksiaan ja lausuntojaan ja sitä että seurakunnissa pitäisi käydä avointa keskustelua mm. tästä ehkäisy-asiasta ja seurakunnissa pitäisi myös kuunnella ja ajatella naisten näkökulmasta asioita. Johtokuntaan pitäisi ehdottomasti saada naisnäkökulmaa ja voimakasta sellaista. Ei nainen ole mikään synnytyskone tai lyspylehmä jolla ei ole omaa elämää, uraa, aikaa tai päätösvaltaa. Ei kukaan halua elää elämäänsä tuollaisen paineen alla ja tehdä asioita jatkuvasti tahtomattaan. HERÄTKÄÄ MUUTKIN NAISET JA MIETTIKÄÄ OIKEASTI MITÄ TE OMINA ITSENÄNNE AJATTELETTE JA USKOTTEKO TE OIKEASTI KUTEN OLAVI VOITTONEN TAI JOKU MUU OPETTAA VAI KUTEN RAAMATTU OPETTAA? Raamattua voi tulkita monella tavalla ja vanhoillislestadiolaiset ovat päättäneet jostain syystä tulkita raamattua näin sairaalla tavalla naista alistaen. Ei Jumalan tarkoitus ole, että naisten ja äitien tulee kärsiä. Raamatussa ei missään kohdassa mainita että kaikki lapset tulee ottaa vastaan. Kysykääpä vaikka sitä joltain viisaammalta. Itse olen kysynyt enkä ole siihen koskaan järkevää suoraa vastausta saanut..koska raamatussa ei sellaista kohtaa ole!!! En kylläkään ymmärrä mikä asia srk:lla tai vanhoillislestadiolaisuudella ylipäätään on sen takana, että miksi kaikki lapset tulisi ottaa vastaan?? koska se ei ainakaan raamattuun perustu. Onko taustalla se, että naiset halutaan miesten alapuolelle ja miesten määräysvallan alle, naiset halutaan pitää kotona kuuliaisina tekemässä miehelle ruokaa ja huolehtimassa lapsista. Näin saadaan nainen tuntemaan itsensä ikään kuin tarpeelliseksi kotona mutta erittäin tarpeettomaksi mihinkään muualle. Näin toimimalla naisesta tulee vaatimaton ja itsestään pientä ääntä pitävä miehen palvelija eikä hän vuosien kuluttua osaa enää edes paremmasta haaveillakaan.

  7. Nimetön25

    Minusta srk:lla olisi mietittävää siinä kohti, mitä se julkisesti tiedottaa yhteisöstämme omien haastatteluidensa ja tiedonantojensa kautta. Seurapuheissa, srk:n julkisissa tiedonannoissa ja rauhanyhdistysten toiminnassa pidetään yllä sitä ihannekäsitystä, että ”ei meillä mitään syntilistoja ole”. Jokaisen uskonnonvapautta ja omantunnon vapautta pidetään tärkeänä julkisesti. Viime sunnuntain radio pookin seuralähetyksessä saarnattiin, että (ei sanantarkasti) ”..he väittävät meillä olevan syntilistoja. Oletteko veljet ja sisaret nähneet jotakin syntilistoja? En minä ainakaan.” Käytännössä asia on eri. Eihän meillä konkreettisia listoja ole, mutta käytännön tasolla on. Saman tien puhuja sanoo, että ” ..Elämän kirja ei ole sama kuin ry:n jäsenluoettelo, vaan taivaaseen pääsee se, jolla on synnit anteeksi ja rauha omalla tunnolla..”. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla. Vl:t ajattelevat, että siis vain vl ihminen voi päästä taivaaseen. Joku muu ajattelee toisin. Kuitenkin kun katsoo pintaraapaisua syvemmälle tätä liikettä, niin huomaa vähän muitakin asioita. Pelko on ihmisten keskuudessa se vallankäytön väline, jota useimmat eivät välttämättä tunnista. Sen avulla harjoitetaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa.

    Tämä ehkäisyasian näkökulmasta srk:n viestintä on kaikkea muuta kuin selvää. Joskus valistetaan, että kaikenlainen ehkäisy on synti. Sitten ainakin lehdissä sanotaan, että ehkäisy on avioparin välinen asia -se kyllä tiedetään, että ry:llä tuosta asiasta ei noin suoraan puhua, eikä tarvitse, koska kukaan ei uskalla siitä mainita. Julkisesti näytetään, että ehkäisy on jokaisen oma asia, mutta käytännön tasolla se on jotain aivan muuta. Se on merkki jumalan lapseudesta, jollaisena pääset taivaaseen. Sitten ihmiset ovat kummissaan, että mihin uskoa, kun hoitokokousaikoina ihmiset peloteltiin hiljaisiksi. Nyt saisi ehkä itsekin jotain ajatella. Vai saako?

    Entäpä, jos ei halua lapsia? Ei vain halua. Voiko uskovainen olla haluamatta lapsia? Oma kokemus lapsuuden perhe-elämästä on sellainen, jonka perinnettä ei halua jatkaa. Vanhempien masennusta, jatkuvaa huolta toimeentulosta, pelkkää huolta ja toivottomuutta. Ulospäin näyteltiin tietenkin, että hyvin tässä pärjätään. Apua ei haluttu ottaa vastaan.

    Nyt omassa elämässä tunnet, että voimat loppuvat jo muutaman lapsen kohdalla. Varsinkin, kun niitä lapsia ei ikinä olisi kunnolla halunnutkaan. Raskaudet olivat vaikeita ja lapseen kiintyminen vielä vaikeampaa, koska ne olivat ei-toivottuja. Kenen syy? Julkisesti sanotaan, että oma vika. Mutta raukka ihminen ei uskalla olla ehkäisemättä, koska pelkää. Pelkää suvun ja muiden uskovaisten tuomiota. Uskon kieltäneenä sinut ihmisarvosi alennettaisiin toiselle asteelle, sinun mielipiteesi ja ajatuksesi olisivat toisarvoisia. Vain v-lestadiolaiset ovat aitoja,oikeita uskovaisia, pyhiä.Niin pyhiä.
    Tuottaako yhteisön painostuksesta johtuva pelko häpeää, joka ulospäin näyttäytyy ylpeytenä ja itsekeskeisyytenä? En sano, että kaikki uskovaiset olisivat tällaisia, mutta oma kokemukseni on tällainen. Yhteisön raadolliset puolet tulevat esiin, kun joku poikkeaa sen normeista.

    Milloin tämä puusilmäinen tiedotus loppuu ja alkaa avoin keskustelu? Srk harjoittaa kaksisuuntaista viestintää, joissa on piiloviesti uskovaisille ja sliipattu viesti muulle kansalle.

    • Nimetön31

      hyvin kirjoitettu – kunpa olisi tästä liikkeestä eronnut jo 16v. nyt kahde lapsen äitinä 23v se ei ole enää niin helppoa – mies ei ymmärrä miksi haluan liikkeestä lähteä -tosin mieheni ymmärtää että lapsi lukuuun voimme vaikuttaa.

  8. Toimitus

    Kommentti poistettu kirjoittajan pyynnöstä.

    Poistettu kommentti käsitteli Raamatussa kuvattujen perheiden kokoa. Kirjoittaja totesi mm.: ”Esim. Jaakobilla oli 12 poikaa ja yksi tyttö, mutta äitejä oli neljä eri naista. Uuden testamentin puolella ei myöskään ole suurperheitä.”

  9. Johan

    Kyllä Raamatussa on monta kohtaa jossa kielletään perhesuunnittelu. Mitä sitten pitäisi tehdä, sallimisen jälkeen kukaan ei tekisi lapsia, kuka hullu nyt sellaista viitsisi. Vaivalloista ym. On nähty että suomalaiset vain eivät e-pillereiden keksimisen jälkeen ole tehneet lapsia. On eri asia jos nainen on sairas ja lääkäri suosittelee esim. kohdunpoistoa. Jutun mukaan ehkäisyä kauheasti käytetään, enpä usko, ehkä muutamat yksittäiset jotka näitä haastattelujakin antavat. Ehkäisy ei myöskään ole mitenkään salaista vaan resepteistä jää aina merkintä sairauskertomuksiin.

  10. R01.01

    Olen monesti ihmetellyt miten huonosti tunnetaan eri aikojen opetuksia lapsi-asiassa. Ilmeisesti ei tiedetä esim. sitä, että 80-luvulla silloinen SRK:n puheenjohtaja Erkki Reinikainen antoi Päivämies-lehdessä luvan selibaattiin. Tätä eivät kaikki tiedä vielä tänäkään päivänä.Reinikainen kirjoitti Päivämiehessä 1985:

    ”Kokonaan toinen asia on sellainen tapaus, jolloin uskovainen monisynnyttäjä-äiti kertoo vaivoistaan lääkärille. Toki kristillisyydessä on tunnettu, että on terveytensä menettäneitä äitejä niin kuin muitakin. Sairaat, ovat he sitten fyysisesti tai psyykkisesti sairaita, tarvitsevat lääkinnällistä apua ja lepoa.

    Aviovaimon tai aviomiehen sairastaessa, ollessa toipilaana tai fyysisesti ja psyykkisesti uupuneena, rakkauden käsky ja jo luontokin opettavat, että pidättäydytään sukupuoliyhteydestä tuona aikana. Tämä ei merkitse ehkäisyä, mutta se merkitsee tarvittaessa paastoa ja rukousta Jumalan sanan mukaisesti.” Eli selibaatti ei ole synti.

  11. Teea

    Onhan se vähän niin, ettei ehkäisyn käyttöä kannata huudella ympäri kyliä jos kuulu vl liikeeseen. Meillä kyllä ehkäistään, mutta emme kerro siitä muille. Olemme itse sinut tämän asian kanssa, joten en näe mitään syytä alkaa kyselemään muiden mielipiteitä. Se oli pitkä harkintaprosessi mutta se oli välttämätön.

    Suurin syy tuohon ehkäisyn tuomitsemiseen löytyy kyllä varmaan muista vl äideistä. Erityisesti isojen perheiden äidit eivät voi millään hyväksyä ajatusta siitä, että joku pääsisi nykyaikana vähemmällä kuin he itse aikoinaan. Väsynyt äiti pidetään ruodussa väheksymällä ja mitätöimällä: ’niin on päiväs kuin on voimas’ yms. Vanha aatami vaan kiusaa heitä, niin se vaan muka olisi ajateltava. Näitä ei kannata jäädä kuuntelemaan, siitä masentuu vaan lisää.

  12. Minna Kristiina

    Tämähän on hyvä asia. Ihmeellistä että naiset ovat alistuneet todellakin yli 45 vuotta ehkäisykieltoon. Kiltisti vaan antaneet oman ruumiinsa herätysliikkeen jäsenmäärän kasvattamisen välineeksi.

    Netissä on sivusto jossa kerrottiin, että ehkäisyn kielto oli päätetty v. 1967. Sen päättivät liikkeen saarnaajat, siis miehet. He päättivät vuonna 1967 että syntyvyyden säännöstely on syntiä ”kaikissa muodoissaan”.

    http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehk%C3%A4isy

    Nähtävästi yhtään vl-naista ei tuossa kokouksessa ollut lausumassa mielipidettä. Keneltäkään naiselta ei kysytty, vaikak raskaudet ja lastenhoito kuormittavat ennen kaikkea naisen elämää.

    Hyvä jos naiset ovat nyt avanneet suunsa, vaikkakin ilmeisesti vain ”salaa kuiskailemalla”. 45 vuotta se näkyy vieneen.

    Jos lestadiolaisnaiset vielä lopettaisivat tyttäriensä kasvattamisen ehkäisykiellon uskomukseen, ehkäisykielto loppuisi siihen paikkaan. Miehet eivät voisi mitään.

Jätä kommentti Nimetön20 Peruuta vastaus