Nainen pappina kansankirkossa
SRK:n kirkolliskokousedustajat ovat vuosikymmenten saatossa taistelleet naisten tasa-arvoa ja erityisesti naisten pappeutta vastaan. Vasta pakon edessä kristillisyytemme on joutunut myöntymään tässä asiassa kansankirkon kannan mukaiseen toimintaan. Kristillisyytemme papit ovat kirkon virassa toimiessaan lupautuneet työskentelemään myös yhdessä kirkon naispappien kanssa. Tässä ei enää nähdä mitään väärää.
Nyt mörköjä nähdään kansankirkon pappisvirkaan pyrkivien vl-naisten ja heidän läheistensä motiiveissa. SRK:n varapj. Matti Taskila Kannuksesta antoi tästä
haastattelun Keski-Pohjanmaa -lehteen, tästä haastattelusta käy ilmi SRK:n virallinen kanta uskoa tunnustaviin, kirkon papin virkaan vihittäviin naisiin.
Mari Leppäsen ratkaisu on täydellisessä ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen ”opetuksen” kanssa. Mitä siitä voi seurata?
– Jos kysyt, mitä SRK tekee, niin ei tee mitään. Jokainen yksilönä tekee ratkaisunsa, mutta toki on tiedostettava, että se on erilainen ratkaisu ja ymmärrys, mikä meillä tässä liikkeessä on.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pappisvihkimyksen ottava vanhoillislestadiolainen nainen siirtyy liikkeen ulkopuolelle?
– Jos nainen ottaa pappisvihkimyksen, hän valitsee eri tien. Kyllä se näin on.
Leppänen itse toivoi Kotimaa-lehden haastattelussa (12.1.), että häntä ei ”ajeta ulos liikkeestä”.
– En minä uhkaile. Meidän oppimme ja opetuksemme vain ei muutu, vaikka joku tekee toisenlaisen ratkaisun. Ei sillä ole sillä tavalla meille, tälle kristillisyydelle mitään vaikutusta, Taskila korostaa.
(Keski-Pohjanmaa, sunnuntailiite 22.01.2012)
Haastattelussa Taskila antaa ymmärtää, että nainen, joka haluaa kansankirkon papin virkaan, toimii täydellisessä ristiriidassa vl-opetuksen kanssa. Miten niin?
Sensijaan Taskilan omat ajatukset kirkon pappisvirasta ovat täydellisessä ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen ”opetuksen” kanssa.
Meillehän on aina opetettu, ettei kansankirkko ole ”oikea kirkko”, se ei ole Kristuksen seurakunta vaan maallinen organisaatio. Verrattavissa tavalliseen työpaikkaan. 
Meille oikea kirkko on tämä vanhoillis-lestadiolainen yhteisö, Jumalan valtakunta. Vain meidän yhteisöllämme on oikeus kutsua Kristuksen kirkon saarnavirkaan, puhujat on tähän virkaan kutsuttu.
Nainen, joka hakeutuu kirkon pappisvirkaan, ei ole missään tekemisissä vl-opin mukaisen Kristuksen seurakunnan kanssa. Hän ainoastaan hakeutuu työpaikallaan, joka sattuu olemaan kirkko, ylempiin esimiestehtäviin.
Miten tämä voi mitenkään olla pienemmässäkään ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen opetuksen kanssa.
Raamatussa on vain yksi oikea seurakunta, Jumalan hengen asuinsija, joka ei ole luterilainen kirkko. Tämän opetuksen valossa Mari Leppäsen ratkaisu pyrkiä kirkon papiksi ei ole Jumalan sanaa vastaan rikkomista.
Taskila sensijaan on täydellisessä ristiriidassa raittiin seurakuntaopin kanssa, kun hän näkee kansankirkon pappisviran Kristuksen seurakunnan virkana, johon ei nainen voi pyrkiä.
Luulisi noinkin arvovaltaisen SRK:n jäsenen, kuin Taskila on, erottavan erilaiset seurakunnat ja pappisvirat toisistaan. Nyt hän vetää yhtäläisyysmerkin kirkon viran ja Kristuksen seurakunnan viran väliin ja väittää:
– Jos nainen ottaa pappisvihkimyksen, hän valitsee eri tien. Kyllä se näin on.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pappisvihkimyksen ottava vanhoillislestadiolainen nainen joutuu siirretyksi liikkeen ulkopuolelle.
Tälle Taskilan kertomalle SRK:n linjalle ei löydy tukea Raamatun teksteistä. Ensinnäkin Raamattu tuntee kolme pappisvirkaa. Juutalaiset ylipapit tms., Pyhän Hengen papit ja Kristuksen seurakunnan papit.
Pyhän Hengen pappeja ovat kaikki Jumalan lapset ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kristuksen seurakunnan pappeja ovat ne miehet, jotka Jumalan valtakunta kutsuu saarnavirkaa hoitamaan. Näissä puhuja-veljissä voi olla mukana monia eri ammattia edustavia miehiä, myös kansankirkon pappeja tai kirkkoherroja.
Juutalaiset ylipapit tai papisto edustaa Raamatussakin maallista organisaatiota. Näihin pappeihin saattoi kuulua myös oikeita uskovaisia, aivan kuten nykyään luterilaisen kirkon papistoon. Nämä maallisen kirkon papit eivät ole Kristuksen seurakunnan pappeja, ellei Jumalan valtakunta ole heitä siihen tehtävään erikseen kutsunut.
Mari Leppänen ja hänen mahdolliset seuraajansa eivät ole siis hakeutumassa Kristuksen seurakunnan pappisvirkaan. Se ei edes ole mahdollista, siihen virkaan ei pyritä tai kouluttauduta teologisessa tiedekunnassa. Siihen virkaan kutsutaan, ja kutsun saa Jumalan tahdon mukaisesti antaa vain miehille.
Miten vanhoillislestadiolaisen naisen asema sitten muuttuu Kristuksen seurakunnan sisällä, kun hän ottaa vastaan kansankirkon pappisvihkimyksen? Ei yhtään mitenkään. Hengellisessä mielessä mikään ei muutu.
Uskovaisen naispapin asema Jumalan lasten seurakunnassa pysyy täsmälleen samana kuin se oli ennen kirkon pappisvihkimyksen saamista. Uskovaisen naispapin työpaikalla hänen asemansa sen sijaan muuttuu, mikä on ainoastaan hyvä asia kyseisen naisen kannalta.
Ei SRK voi Matti Taskilan suulla asettaa kirkossa työskenteleviä vanhoillislestadiolaisia eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella ja kieltää vl-naisia etenemästä omalla urallaan. Siihen ei löydy lupaa ennen kirjoitetusta Jumalan sanasta.
Tämän vanhoillislestadiolaisen seurakuntaopin mukaisella tarkastelulla onkin täysin käsittämätön Taskilan kertoma SRK:n kanta vl-naisiin, jotka haluavat pappisvihkimyksen.
Jumalan sana ei myöskään anna lupaa kirkon virkaan vihittävien uskovaisten naisten ja heidän lähiomaistensa sulkemiselle Jumalan valtakunnan rakkauden ulkopuolelle. Taskila sensijaan voisi muun SRK:n tavoin tarkistaa omaa uskonkäsitystään Kristuksen seurakunnan saarnavirasta ja asennoitumisesta lähimmäisiin.
Naisen tasa-arvo
Kuten tiedämme, meille opetetaan, että mies ja nainen kyllä alunperin luotiin tasa-arvoisiksi, mutta Evan houkuteltua Adamin syntiin nainen alistettiin miehen alaisuuteen.
Naisen alistettua asemaa seurakunnassa perustellaan edelleen Vanhan testamentin teksteillä. Miksi sieltä poimitaan jotain kohtia joilla alistetaan muita, mutta jätetään ottamatta kohdat jotka koskisivat myös näitä määräysten antajia?
Samoin kuin naisten alisteinen asema mieheen nähden täytyisi tällä logiikalla säilyttää myös muut Vanhan testamentin perinnäissäännöt, kuten orjuus. Rasvan ja verensyönti ei olisi sallittua, kuten ei sian, jäniksen ja useiden muidenkaan ”saastaisten” elintarvikkeiden syönti. Nainen ei saisi käyttää mitään miehen asusteisiin kuuluvia vaatteita, eikä rukoilla tai profetoida pää paljaana. Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään.
Ajatus tulee selväksi noillakin esimerkeillä. Kun on otettu käyttäytymisohjeeksi yksittäisiä, omiin tarkoitusperiin sopivia kohtia Jeesuksen kieltämistä perinnäissäännöistä, ei ole ollut tarkoituskaan seurata Jeesuksen opetuksia, vaan toteuttaa omiin inhimillisiin tarpeisiin soviteltua uskonnon harjoitusta.
Mitä uusi testamentti sitten sanoo naisen asemasta seurakunnassa ja tasa-arvosta:
Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. (1.Kor.10:11-12.)
”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”(Gal.3:28)
Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.” (1. Kor. 14:34.)
Näissä teksteissä ilmenee, että kaikki ihmiset sukupuoleen katsomatta ovat Jumalan edessä tasa-arvoiset. Jumalan lapset ovat aina halunneet olla esivallalle kuuliaiset, laki määräsi naisen olemaan miehelle alamainen. Maallinen laki kielsi naista esiintymästä julkisesti, mies edusti tuolloin naista. Siksi alkuseurakunnan uskovaiset eivät antaneet naiselle tasa-arvoista asemaa. He halusivat totella esivaltaa ja maallista lakia, siitäkin huolimatta että uskovaisissa oli naisprofeettoja. Naisille oli profetoimiseen ja rukoilemiseen myös omat pukeutumisohjeensa.
Nainen on Jeesuksen ajoista saakka voinut toimia myös sananjulistajana, profeettana, mutta yhteiskunnan asenteet naisia kohtaan sekä maallinen laki esti heitä toteuttamasta Jumalan antamaa tehtävää.
Tänäpäivänä eivät asenteet, eivätkä lait, ole tämän Jumalan kutsumuksen esteenä. Jumalan edessä me kaikki olemme samanarvoiset sukupuoleen katsomatta, vaikka ihmisten edessä asia ei aina ole näin.
SRK:n johtamassa Jumalan valtakunnassa, missä asuu kaikki tiedon ja taidon avaimet, ei luulisi törmäävän naisia alistavaan ja vähättelevään perinnäissääntöön. Nämä naista alistavat säännöt kun ovat ihmisten keksimiä, maallisen esivallan aiheuttamia pakkoja, eivät Jumalan tahto.
Keneltä se on pois, jos naiselle annettaisiin ääni myös Kristuksen seurakunnassa? Jumalalta vai mieheltä?
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi A. A. Tami.
* * *
Lisää aiheesta:
Jan Ahonen: Lestadiolaisia naispappeja tulossa lisää. Kotimaa24 16.1.2012.
Johannes Alaranta: Ajankohtaisia aiheita
Pauliina Grönholm: Tutkija: Naispappeus koettelee lestadiolaisliikettä. Helsingin Sanomat 16.6.2011.
Pekka Helin: Väitöskirjaa tekevä Mari Leppänen arvioi: “Useat lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta”. Rauhan Tervehdys 36/2010, s. 7.
Johannes Ijäs: Tutkija lestadiolaisesta naispapista: Tämä on historiaa! Kotimaa24 5.1.2011.
Vuokko Ilola: Paha, pahempi, naispappeus. Kotimaa24, blogikirjoitus 14.11.2013.
Korpijaakko: Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys
Kari Kuula: Naisen asema kirkon historissa
Pirkko Lehtiö: Naisten pitkä tie papiksi ja piispaksi
Mari Leppänen: Lestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuskanta murroksessa? Vartija 1/2011, s. 9 – 21.
Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen
Mari Leppänen: Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vuosina 1975-2010. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 2011.
Topi Linjama: Pappeudesta
Maria Sofia & ESA: Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta
Maria Sofia, R.K. ja ESA: Hurtig ja Kallio: Naisten on aika saada tilaa lestadiolaisessa liikkeessä
Rebekka Naatus: Pakolaiseksi ei lähdetä noin vain. Sielun silmin -blogi, Kaleva 10.1.2012.
Keijo Nissilä: Pappeudesta – yhteisestä pappeudesta erityisesti. Päivämies 2/2012.
Piispainkokouksen selonteko erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi. Piispainkokouksen tiedoksianto 1/2006. Suoomen evankelis-luterilainen kirkko.
SRK:n Matti Taskila: Naispappi valitsee ”eri tien”. Keskipohjanmaa 22.1.2012.
Skribentti: Mari Leppänen vihitään papiksi Turun tuomiokirkossa 4.3.2012.
Skribentti: Naiset tulossa sananjulistajiksi
Ville Talola: Useat lestadiolaiset naiset toivovat pappisvihkimystä. Kotimaa24-uutiset 7.10.2010.
Ville Talola: Kalliala toivoo vanhoillislestadiolaisia naispappeja. Kotimaa24 uutiset 7.10.2010.
Kaisa Tanttu: Juha Pentikäinen: Lestadiolaisen liikkeen historia tukee naisten pappeutta. Kotimaa 24 uutiset 19.2.2011.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Etsi Mikko Juvan teos Valtiokirkosta kansankirkoksi ja lue sivut 113-120. Hätkähdin kun luin, että 80-luvulta alkoi naisemansipaatio. Kaikki kirjoitettu tuntui niin tältä päivältä lestadiolaisuudessa. Kansankirkossa osa asioista on käsitelty jo sata vuotta sitten. Kirjan 80-luku oli 1880-lukua…
Jumalan edessä kaikki ovat tasa-arvoisia. Jokaisella on mahdollisuus uskoa omat syntinsä anteeksi. Puhujan tehtävä ei kuitenkaan ole tasa-arvo kysymys. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nainen olisi vähempiarvoisempi Jumalan tai ihmisten edessä. Miten niin olisi?
Kyllähän se Jumala on kautta aikain käyttänyt sekä miehiä, että naisia työssään. Hän kutsuu ja varustaa. Seurakunta siunaa tehtävään kutsutun.
Opettajalla on aina suuri vastuu Jumalan edessä.
Seurakunnan johtamisen ja perheen johtamisen näen kyllä miehelle annettuna kutsumuksena. Naisella on oma tärkeä tehtävä. Mutta kakki on palvelemista.
Mutta kirkon pappeus. Voi kirkkoa tänä päivänä. Se on niin hukassa. On muotoa ja perinteitä, vaan Henkeä ei tunnu olevan. Nytkin meillä yksi lapsi menee rippikouluun ev. lut puolelle ja on kuivaa. Kaksi on käynyt ja käymässä Keuruulla fiveteen leiriä ja ei ole kuivaa. Tarvitaan Jumalan Henki johtamamaan.
Kun kirkossa luovutaan Jumalan sanan kunnioittamisesta ja on siirrytty epäilemään ja järkeistämään kaikkea, on voima lähtenyt. Voi teologista tiedekuntaa mitä hedelmää se on kantanut tähän maahan. Ongelmat lisääntyvät joka alalla.
Suomeen tarvitaan uusi herätys. Samanlainen, kuin Laestadiuksen aikana. Silloin yhteisö uudistui. Lappi pelastettiin viinalta.
Löytäkääpä google haulla nykyajalta vastaavia yhteiskunnan uudistumisia. Transformations 1 ja 2.
Ei voi sanoa, että tässä maassa enää siunausta näkyisi. se on poistumassa. Siunaus tulee kun Jumala saa olla Jumala ja Häntä kunnioitetaan. Hän on asttanut omat lakinsa elämälle. Jos niitä ei noudateta, ei ”sadetta tule”. VT:n Israel on esimerkkinä.
Ja toinen asia. Joka opettaa että papin virka on vain ajallinen virka, ei saisi koskaan papiksi alkaa. Pappeus, jopa kansankirkossa on hengellinen virka. Siksi sitä tulisi pohtia ensi sijassa hengellisestä näkökulmasta eikä tasa-arvo tai ammatissa etenemisnäkökulmasta. Ja kun asiaa pohtii hengellisestä näkökulmasta, on ohjenuorana Raamattu. Ja vasta-argumentiksi ei tarvi heittää Mooseksen lakia meille käsittämättömine ohjeineen. Meille pitäisi riittää että asia sanotaan useita kertoja Raamatussa ja Paavali uskaltaa vielä kirjoittaa loppuun:”Tämä on Herran sana”. Joka ei sitä usko, ei voi sanoa olevansa uskomassa Raamatun mukaisesti. Tasa-arvo ja humanismi ovat hyviä asioita ja ihmisen tietämys kaikesta on lisääntynyt ja ajan kulttuuri on muuttunut, mutta emme me voi kävellä yli Jumalan sana ilmoituksen. Jos sinä voit, se on sinun asiasi.