Missä sinä sijaitset vl-maailmankaikkeudessa?


SRK-lestadiolaisuuden kirkko- ja seurakuntakäsityksen perustana on ajatus, että kristillisen kirkon ulkoisella kehällä ovat kaikki kristityt  ja sisäisellä kehällä  ainoa oikea Jumalan valtakunta: vanhoillislestadiolaiset. 

Vain vanhoillislestadiolaiset muodostavat ”elävän kristillisyyden” ja vain nämä tosiuskovaiset pelastuvat
ja pääsevät taivaan kotiin kuoleman jälkeen.

Ajattelumallissa kaikki muut maailmassa elävät kristityt, kuten muut luterilaiset, Suomen ev.lut. kirkkoon kuuluvat kristityt jne. sijaitsevat kehän reunoilla. Heidän kohtalonsa on joutua kadotukseen siinä  kuin epäuskoisetkin, ateistit, pakanat jne.  He ovat Jumalanvaltakunnan rajan toisella puolen.

Liikkeen olemassaolo perustuu pohjimmiltaan tämän eron pitämiseen.

Erottelun toinen taso

SRK-lestadiolaisen opin mukaan kaikki myöskään sisemmällä ”oikeiden uskovaisten kehällä” elävistä uskovaisista eivät olekaan armahdettuja, pelastukseen pääseviä tosiuskovia. Osa ”jumalanvaltakunnan” jäsenistäkin on ns. ”mätiä kaloja”.

Mätä kala -käsitteellä kuvataan niitä liikkeen jäseniä, joiden ”sydämen tila” tai ”sielun tila” ei sittenkään ole oikea.

Aina tätä ei voida helposti tunnistaa. Siksi uskovaiset tarkkailevat toisiaan.  ”Väärästä” mielipiteestä tai syntilistan noudattamatta jättämisestä joutuu epälyttävien kirjoihin ja lopulta puhutteluun. Ja jos ei tokene kuuliaiseksi, niin ylös ja ulos pelastuksen siionista.

Oman henkilökohtaisen riskianalyysin voi tehdä esimerkiksi tässä.

Ei kannata yrittää väittää, ettei sääntöjä olisi olemassa. Jos jostakin teosta seuraa ryhmän jäsenelle sanktio eli yhteisön rangaistus tavalla tai toisella, kuten puhuttelu, syrjintä tai erottaminen, silloin on aina kyse säännöstä. Sääntöä ei ole välttämättä dokumentoitu eikä kirjoitettu julki, mutta se on olemassa yhteisön toimintatapojen osana.

Osasta sääntöjä on olemassa mustaa valkoisella virallisina SRK:n johtokunnan tai vuosikokouksen päätöksinä. Sääntö on sääntö, vaikka siitä käytetään mielellään muuta nimitystä: armoneuvot. Näin nimitetään ”seurakunnan neuvoja”, eli lestadiolaisten omia päätöksiä synneistä ja elämäntavasta.Itse asiassa syntilistan olemassaolo on äskettäin epäsuorasti myönnetty jopa suviseurasaarnassa (Jyrki Rauhala 2.7.2012, joka totesi Lopella, että emme tarvitse syntilistaa).

SRK-lestadiolaisen edellytetään osoittavan kuuliaisuutta näille ”armoneuvoille”. Juuri kuuliaisuus on kaikkein tärkeintä. Sillä ei ole itse asiassa merkitystä, mikä uskovaisen ihmisen todellinen henkilökohtainen mielipide asioista on, eli pitääkö uskovainen televisiota, korvakoruja tai ehkäisyä varsinaisesti syntinä vai ei,  eikä myöskään sillä, onko normeilla perustelut Raamatussa. Hänen tulee riippumatta mielipiteistään osoittaa kuuliaisuutta seurakunnan normeille.

Vain ehdoton, kyseenalaistamaton kuuliaisuus on tärkeää. Kyse on siten puhtaasti kurista ja vallankäytöstä.

Opin muutokset uhkaavat aina tätä rakennelmaa. Siksi ylläpidetään kuvitelmaa liikkeen erehtymättömyydestä ja opetuksen muuttumattomuudesta.

Rakennelma perustuu ajatukseen, että Pyhä Henki voi vaikuttaa vain yhden ”seurakunnan” eli vain vl-yhteisön piirissä. Siten sen päätökset ja Raamatun tulkinnat ovat väistämättä erehtymättömiä, koska niiden uskotaan syntyneen Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Erehtymisen myöntäminen siirtäisi ajateltua Jumalan valtakunnan rajaa, johon herätysliikkeen olemassaolo perustuu.

Silloin jouduttaisiin hyväksymään se, että Pyhä Henki vaikuttaa muuallakin kuin vain vanhoillislestadiolaisuudessa. Näin lestadiolaissaarnaajat itse asiassa ajattelivatkin vielä 1900-luvun alussa.

Testaa itsesi – mihin ryhmään sinä kuulut?

Pentti Alin on blogissaan jäsentänyt vanhoillislestadiolaisia seuraavasti.

Pentti Alin: Vl-liikkeen seurakuntarakenne.

Nimimerkki Gepardi on puolestaan  jäsentänyt vanhoillislestadiolaiset uskovaiset nelikenttään, jossa pääkategorioina ovat uskon ja elämäntapojen suhde. Lähestymistapa on perusteltu, koska vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä pidetään uskovaisina vain niitä ihmisiä, jotka noudattavat liikkeen elämäntapasäännöstöä.

Nelikentässä pystyakselilla on uskominen SRK-lestadiolaisuuden oppeihin, vaaka-akselilla niiden noudattaminen käytännön elämässä.

Gepardi: VL-nelikenttä (usko oppiin / elämäntapa) , Hakomaja 2010.

Kuviossa on neljä luokkaa, joiden suhteen kukin meistä voi asemoida itsensä.

Ihminen joko uskoo kuten SRK-lestadiolaisuudessa opetetaan tai ei usko, ja hän myös elää kuten liikkeessä opetetaan, tai hän ei noudata opetuksessa ilmoitettuja normeja. Näin syntyy neljä erilaista tyyppiä, joilla kuvataan yksilön suhdetta vanhoillislestadiolaisuuden opillisiin uskomuksiin.

1. Ihminen uskoo SRK-oppiin ja noudattaa opin vaatimia elämäntapanormeja.

Näistä ihmisistä käytetään vl-slangissa nimitystä ”kymppilesta”. Hänen ajatuksensa kulkee  näin: Vain tässä uskossa pelastumme, ulkopuolella ovat  epäuskoiset, väärät vanhurskaat ja julkijumalattomat, ” ja kaikki jotka valhetta rakastavat”. Jumalan valtakunnan raja-aidat ovat selkeät ja vanhoillislestadiolaisista koostuva seurakunta on se joukko,  jonka mukana matka vie lopulta perille taivaaseen. Hän on ehdottoman kuuliainen liikkeen normeille ja elämäntavoille eikä kyseenalaista mitään.

Tähän joukkooon kuulunevat esimerkiksi suurin osa vanhoillislestadiolaisista kirkolliskokousedustajista, jotka ensin kannattivat piispojen ehdotuksta ja äänestyksen jälkeen peruuttivat kantansa, jouduttuaan moitteiden ja puhuttelun kohteeksi SRK:n johtokunnassa ja omassa rauhanyhdistyksessä.

2. Ihminen uskoo SRK-oppiin, mutta hän ei silti noudata opin vaatimia elämäntapanormeja.

Vl-ihminen saattaa pitää itseään uskovaisena ilman kuuliaisuuttakin.Näistä uskovaisista liikkeen jäsenet ja myös puhujat ovat alkaneet yhä useammin käyttää nimistystä ”laiteilla olevat”.  Myös SRK:n puheenjohtaja on käyttänyt tätä termiä.

Liikkeen sisällä on selvästi hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä mitkä normit ovat uskovaista sitovia ja mitkä eivät. Silti nämä ”virallisesta opista” poikkeavat ihmiset haluavat itse toimia rauhanyhdistyksen piirissä, jossa kokevat olevansa hengellisessä mielessä kotonaan. Liikkeen julistus ja elämäntapa, ”kulttuuri”, on kotoisaa ja tyydyttää omat hengelliset ja turvallisuuden tarpeet. Osa näistä henkilöistä on voinut analysoida liikkeen oppeja hyvinkin perusteellisesti ja kriitisesti raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa. He ovat päätyneet kyseenalaistamaan monia virallisia näkemyksiä ja saattavat pitää joitakin keskeisiä uskomuksia erehdyksinä tai jopa harhaoppina. Tästä huolimatta liikeen jäsenyys on heille arvokas ja henkilökohtaisesti tärkeä. Nämä ihmiset kokevat usein vanhoillislestadiolaisuuden ”hengellisenä äidinkielenään” ja ”kotipaikkanaan”.

Mikäli tällainen henkilö puhuu kriittisistä ajatuksistaan julkisesti ja etenkin jos hän tekee ehdotuksia opetuksen muuttamiseksi, hän joutuu ry:llä sanktioiden kohteeksi. Lopulta häneltä estetään toiminta rauhanyhdistyksellä kokonaan, ja hänet tavallisesti julistetaan ”teoillana uskonsa kieltäneeksi”.

Tavallisin tähän ryhmään kuuluva tapaus on sellainen edelleen herätysliikkeeseen kuuluva vanhoillislestadiolainen, joka uskoo vl-liikkeen oppiin pelastumisesta sellaisenaan kyseenalaistamatta sitä,  ja pitäytyy liikkeen jäsenenä, mutta hän ei vain katso kaikkien elämäntapanormien velvoittavan häntä yksilönä. Hän ei piittaa vl-normien noudattamisesta, mutta toisin kuin edelliset, hän ei ole kiinnostunut kristinuskon opillisista asioista eikä Raamatusta. Siksi häntä ei pidetä liikkeessä yhtä vahingollisena kuin edellistä tapausta.

Tämä asennoituminen ei myöskään yleensä tule helposti ry:llä julki. Mikäli näin käy, tällainen henkilö otetaan samoin ennen pitkää ry:llä henkilökohtaiseen puhutteluun. Yleensä puhuttelu on sikäli ”virallinen” että sen toimeenpanijana on rauhanyhdistyksen johtokunta. Suuremmissa rauhanyhdistyksissä kaikkia ihmisiä ei kyetä tarkkailemaan yhtä yksityiskohtaisesti kuin pienemmissä. Suhtautuminen vaihtelee myös paikkakunnittain. On myös todettu, että Etelä-Suomen rauhanyhdistyksissä on toisinaan vapaamielisempi suhtautuminen vl-normien vastaiseen elämään kuin pohjoisessa.

Maantieteellisten erojen lisäksi suhtautumiseen vaikuttaa se, mikä asianomaisen asema on liikkeessä. Liikkeen puhujilla sekä merkittäviin asemiin herätysliikkeessä kohonneilla on enemmän vapauksia kuin muilla, samoin korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevilla vanhoillislestadiolaisilla on enemmän vapauksia tulkita elämäntapasääntöjä itselleen soveltuvalla tavalla.

Tähän ryhmään kuuluu vielä yksi ihmisjoukko: liikkeen ulkopuolella elävät ihmiset, jotka ovat sisäistäneet SRK-lestadiolaisuuden opit lapsuudessaan ja ovat edelleen vakuuttuneita siitä että vain vl-liike pelastaa. He eivät kuitenkaan katso kykenevänsä itse enää aikuisena uskomaan ja elämään oppien mukaisesti, vaikka pitävät edelleen oppia ja ”armoneuvoja” ”oikeina” . Tämä kertoo siitä, että vuosikausia kestänyt SRK:n lapsi- ja nuoristyö sekä vl-kotikasvatus ovat luoneet niin vahvan maailmankuvan, että yksilö puolustaa sitä vielä silloinkin kun ei koe sitä omakseen.  Kyse on usein yksilön vl-liikkeeseen liittämän idealistisen käsityksen suojelemisesta.  Mielessä saattaa olla myös ajatus:  Saan kenties joskus tulevaisuudessa ”parannuksen armon” takaisin taivasmatkalaisten joukkoon.

Admata on huomauttanut, että juuri tässä ryhmässä on monesti niitä kaikkein surullisimpia tapauksia, joiden hengellinen ahdistus saattaa olla hyvinkin voimakas. Kyseessä on sellainen entinen lestadiolainen, jonka ajatus kulkee tähän malliin: ”En kerta kaikkiaan jaksa elää vl-sääntöjen mukaan. Elämä on liian raskasta vl-seurakunnassa, joten kiellän uskoni koska minusta ei kuitenkaan ole miksikään oikeaksi uskovaiseksi. Kadotus odottaa, mutta mitäpä minä sille mahdan.”

Maailmankuvan muuttamiseen realistiseksi ja vakaaksi sekä oman suhteen määrittäminen lestadiolaisuuteen edellyttää, että joutuu pohtimaan juuriaan myöten asioita ja satsaamaan runsaasti ajattelukykyään ja aikaansa. Tähän moni kaipaisi asiantuntevaa tukea, sillä tehtävä on vaativa ja omat voimavarat eivät aina riitä.

3. Ihminen ei usko SRK-oppiin lainkaan, mutta noudattaa opin vaatimia elämäntapanormeja.

Tähän ryhmään kuuluu todennäköisesti melkoisen huomattava joukko vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä itseään lestadiolaisina pitäviä.

Vanhoillislestadiolaisessa kodissa kasvanut ja herätysliikkeen vahvan lapsi- ja nuorisotyön läpikäynyt ihminen ei mielellään muuta elämäntapaansa, vaikka ei pidä liikkeen hengellistä opetusta alkuunkaan Raamatun mukaisena. Tai hänellä on tieteeseen perustuva maailmankuva eikä hän pidä liikkeen oppia loogisena eikä järjellisenä. Hän on ehkä itse mielessään täysin irrottautunut kristinuskosta ja on mahdollisesti menettänyt täysin kiinnostuksensa uskonnollisiin asioihin.

Hänen koko sosiaalinen elämänsä kuitenkin pyörii rauhanyhdistyksen piirissä. Kaikki sukulaiset ja läheisimmät ystävät on saatu sieltä, ja liikkeen jättämisestä saattaisi seurata täydellinen hylätyksi joutuminen sekä sosiaalisen turvaverkon romahtaminen. Siksi liikettä ei haluta jättää, vaikka sen uskomukset ja hengellinen opetus ovat muuttuneet tyhjiksi ja merkityksettömiksi. Näistä ihmisistä käytetään vl-liikkeen puhetavassa nimitystä mätä kala.  Heitä voi  luonnehtia Admatan käyttämän termin mukaan ”kulttuuri-vl:istä”. Rauhanyhdistysten toiminnassa on nykyisin mukana esimerkiksi sellaisia vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat sydämessään ateisteja tai agnostikkoja.

Tällaiset ihmiset tervehtivät toisia vl:iä sanoen Jumalan terve. He ovat mukana vl-liikkeessä sosiaalisen verkoston ja elämäntavan, kulttuurin, vuoksi. Tällöin vanhoillislestadiolainen elämäntapa on osa yksilön identiteettiä, minuutta, vaikka hän ei varsinaiseti pidä kaikkia tai mitään liikkeen opettamia  uskomuksia totena. Hän ei ehkä myöskään halua opettaa niitä enää lapsilleen.

4. Ihminen ei usko SRK-oppiin eikä noudata opin vaatimia elämäntapanormeja.

Tähän ryhmään kuuluvat n.s epäuskoisiksi nimitetyt, vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuoliset, esimerkiksi suurin osa Suomen luterilaisen kirkon yli 800 000 jäsenestä, kaikki piispat ja valtaosa seurakuntien pappiskunnasta ja muista työntekijöistä. Samoin tähän ryhmään lukeutuvat kaikki muut ihmiset kaikkialla maailmassa, yli 7,049 miljardia sukankuluttajaa.

Oman uskonsa sivustakatsoja 

Se millaisena ihmistä pidetään liikkeen sisällä on tärkeä asia siksi, että sen perusteella määritellään hänen kotipaikkaoikeutensa liikkeessä ja hänen kuoleman jälkeinen kohtalonsa. Vanhoillislestadiolaisuudessa nimittäin ihmisellä ei ole itsellään oikeutta oman hengellisyytensä ja uskonsa sanoittamiseen ja määrittelyyn, vaan sen tekevät kanssaihmiset.

Onkin paradoksaalista, että seurapuheissa puhutaan mielellään omakohtaisesta uskosta, mutta tosiasiassa jokaisen vl-uskovaisen uskovaisuus ja sielun pelastus on rauhanyhdistyksen vaikutusvaltaisten henkilöiden taskussa.

Ihmisestä itsestään tuleekin tällöin oman uskomisensa ”sivustakatsoja”.

Liikkeessä edellytetään, että rauhanyhdistyksessä tulee olla ”todistus” oikealla tavalla uskomisesta, eli muiden uskovaisten yleinen mielipide asianomaisen oikeasta uskovaisuudesta ja sielun tilasta. Jos yhteisössä tämä puuttuu, niin sukulaiset ja ystävät voivat heittää toivonsa jälleennäkemisestä.

Kun kysytään, kuka käyttää valtaa ja  määrittää sen, kuka kanssaihmisistä on oikealla  tavalla uskomassa, vastaus on: vl-uskovaisen lähiyhteisö arvioi ja tuomitsee hänet joko uskovaiseksi tai ei-uskovaiseksi. Määrittelyn tekee lähiyhteisö rauhanyhdistyksellä, viime kädessä ry:n johtokunta. Toki ihmisellä itsellään saa olla asiasta käsityksiään ja hän voi tuoda käsityksensä uskostaan esiin, mutta sillä ei ole hänen sielunsa tilan arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä.

*          *          *

(Kesäisen retkiporukan pohdintaa kirjasi Esko.)

*         *         *

Lue lisää:

Admata: Eväitä hahmottaa vl-keskustelua. Hakomaja 11.10.2009.

Johannes Alaranta: Absurdistan

Johannes Alaranta: Turvaton Mies

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Gepardi: VL-nelikenttä (usko oppiin / elämäntapa) , Hakomaja 2010.

Kumma söpötystä: Mikä mahtaa olla laide? Suomi24 23.6.2012.

Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”

Meitä on moneksi, sano vanhoillislestadiolainen

Teuvo Moisa: Lestadiolaisuus muuttuu. Uusi Suomi -blogi.

Stiven Naatus: Kuka minä sinusta olen?

Hanna-Leena Nissilän haastattelu

Terho Pursiainen ja Kuolemansynnit 3: onko rauhanyhdistys addiktatuuri?

Edwin Suominen: Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti harhassa

A. A. Tami: Erehtymätön seurakunta?

Testaa mihin sijoitut vaivassa ja valtakunnassa? OHO! Siioni.

Totinen Togosta:  Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä

Vanhoillislestadiolainen ateisti, Jumalan terve!

Vl-suomi-sanakirja: vanhoillislestadiolaisuudesta suomen kielellä

About these ads

7 kommenttia

Kategoria(t): alakulttuuri, armoneuvot, arvot, bans, elämäntapa, erehtymättömyys, etniset vanhoillislestadiolaiset, helvetti, hoitokokoukset, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, johtajat, johtokunta, kadotus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, normit, norms, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, seurakunta, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, uskon perusteet, vallankäyttö

7 responses to “Missä sinä sijaitset vl-maailmankaikkeudessa?

  1. Särjetty ruoko

    Mihin luokkaan minä kuulun, ulkopuolelta tullut, joka on saanut uskoa Kristuksen kautta syntinsä anteeksi, on kohdannut Jumalan rakkauden,armon ja rauhan, ilon ja toivon tähän liikkeeseen kuuluvan ihmisen kautta, saanut kokea lohdutusta rauhanyhdistyksen seurojen saarnoja kuunnellessa (kuuntelen enimäkseen netin kautta)? Mutta en ymmärrä SRKta muuna kuin rauhanyhdistysten katto-organisaationa. Sitä johtavat ihmiset, ei edes kiinnosta ketkä. En osaa ajatella koko SRKta uskooni kuuluvaksi mitenkään. En myöskään ole oppinut lestadiolaista identiteettiä. Silti sulaudun rauhanyhdistyksellä kirjavaan joukkoon muiden mukana.
    Oikeastaan minulle ei ole väliä mitä muut ajattelevat, minulle riittää tämä lepo, ilo ja rauha, jota saan kokea Jumalan lapsena, armosta osallisena…olen ihminen ihmisten joukossa, ihmisyhteisöjen seassa. Yksi pieni ja mitätön ihminen, Jumalan kaikkivaltiaan huolenpidon alla, hänen hoidossaan ja rakkaudessaan. Tätä sydämen iloa, rakkautta ja yhteyttä toisten Jumalan lasten kanssa kokien. Tämä armon osallisuus tekee nöyräksi, minulla ei ole mitään annettavaa Jumalalle, ei kenellekään ihmiselle, minä olen kuitenkin itse kaiken saanut ja enemmänkin.

    Miksi uskoa pitää peilata jonkun liikkeen kautta, toisten ihmisten uskon tai epäuskon kautta? Miksi sitä ei voi peilata oman sydämen tilan ja raamatun ilmoituksen kautta? Miksi uskosta pitää tehdä noin monimutkaista ja raskasta? Eikö usko ja vanhurskaus ole raamatun mukaan esim tätä:

    ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Jes 32:17

    ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”Hebr 11:1

    Älä turvaa ihmisiin, voimakkaisiin ylhäisiin.

    Ps 73

  2. minakin lahdin

    Hyvä tulkinta! Yksi täsmennys tuohon ensimmäiseen ympyrädiagrammiin: tuossa mittakaavassa vanhoillislestadiolainen yhteisö on kooltaan korkeintaan kärpäsen kakan kokoinen!

  3. Kiinnostunut juuristaan

    Kiintoisa kirjoitelma. Tästä saattaa saada uusia näkökulmia vl-yhteisössä/lähellä elävien ihmisten ”rooleihin” ja siten mahdollisesti kasvattaa ymmärrystä ihmisten asemiin eri tilanteissa.

  4. nnnnnnnnn

    minä ainakin kuulun ja haluan kuulua jumalan lasten joukkoon, siihen joukkoon jonka kautta saarnataan kaikki synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä, ja yksin ei voi uskoa sitä tarvitsee matka veljiä ja sisaria joiden kautta juuri tuon armo evankeliumin saa kuulla uskoa,

  5. Nimetön 129

    Törmäsin ensimmäisen kerran tähän sivustoon ja tulin seuraavaan johtopäätökseen tätä lukiessani: Sivua perustettaessa on tapahtunut ilmeisesti pieni lukihäiriö. Tämä, kun on aivan selvästi ENTISTEN vanhoillislestadiolaisten perustama sivusto. Olkaa edes itsellenne rehellisiä.

  6. Kotia kohti

    Omatunto ei pysy puhtaana valvomatta.

  7. Eppäilyttää

    Askarruttaa aina kun seurapuheissa puhutaan paljon ”palkanmaksosta” ja ikuisesta ilosta taivaassa. Se on ”valmistettu jumalanlapsille”.

    Mutta kuka tietää ihan oikeasti, onko kyseistä paikkaa edes olemassa?

    Toinen mikä myös mietityttää, että onko sitä ”pahaa paikkaa” olemassa? Miksi Jumala olis niin säälimätön ja julma, että antaisi lähes kaikkien luomiensa miljardien ja taas miljardien ihmisten joutuvan ikuisesti palavaan kärsimysten ja tuskien paikkaan? Mitä hyvää ja jalomielistä Jumala sillä saavuttaa? Jumalan sanotaan olevan itse Rakkaus…?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s