Meidän tulee olla kuuliaisia seurakunnasta nousevalle Jumalan sanan äänelle. – Petri Kulmala seurapuheessaan Ranuan maakunnallisissa seuroissa 2013.
Jumalan seurakunnasta loistaa Jumalan sanan täydellinen valkeus. Uskon kuuliaisuudella tarkoitamme sitä, että osoitamme kuuliaisuutta Jumalan sanaan sidotun omantunnon lisäksi seurakuntaäidille. – Juhani Uljas alustuksessaan Valkealan puhujienkokouksessa 2007.
Opetusneuvos Markku Seppänen kirjoitti äskettäin Päivämiehessä, että oikea uskovaisuus edellyttää avointa sydämen yhteyttä toisiin uskovaisiin ja kuuliaisuutta seurakuntaäidin 
opetuksille. Seurakunnan neuvoista hän nosti erityiseksi kuuliaisuuden kohteeksi ehkäisemättömyyden ja alkoholittomuuden.
Harvoin on kuuliaisuus ehkäisy-kiellolle taivaaseen pääsyn ehtona sanottu yhtä suoraviivaisesti kuin Seppäsen kirjoituksessa.
Kristus ja Jumalan sana unohtuivat
Sokea usko jonkin liikkeen opetuksiin ei ole koskaan pelastanut ketään. Uskon tulee kohdistua Kristukseen, ja perustua Raamattuun, Jumalan sanaan. Ei mihinkään muuhun. Ei yhteisöön, ei kuuliaisuuteen sen normeille, eikä ”yhteiseen rakkauteen”.
Seppänen ilmaisi myös huolen, jota nyt tunnetaan siitä, että SRK:n elämäntapanormeista toisella tavalla ajattelevat uskovaiset perustelevat käsi-tyksensä Raamatulla ja lisäksi jopa järjellisellä tavalla. Tämän hän leimaa paheksuttavaksi ja vaaralliseksi.
Syynkin hän ilmoittaa aivan avoimesti: ”Tuntuu, ettemme osaa itse perustella niin viisaasti omia käsityksiämme.” Ehkä auttaisi, jos huomio kohdistettaisiin Raamattun ja Kristuksen sovintouhriin, ja jätettäisiin seurakunnan normit vähemmälle.
Seppäsen kannattaisi muistaa, että uskon-puhdistaja Martti Luther totesi oman aikan-sa uskon kiistoissa, että hän ei peräänny, el-lei hänen näkemyksiään osoiteta selkeästi vää-riksi Raamatulla tai selvillä järkisyillä. Häntä vaadittiin kieltämään käsityksensä ja kritiikkinsä silloista ”seurakuntaäitiä” kohtaan keisarin edessä.
Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden ja selvien järkisyiden avulla – paaviin ja kirkolliskokouksiin yksinään en luota, koska on tunnettua, että ne ovat monta kertaa erehtyneet ja puhuneet ristiin – niin esittämäni raamatunkohdat vakuuttavat minut. Olen sidottu Jumalan sanaan. Sentähden en tahdo peruuttaa mitään, koska ei ole oikein eikä hyödyllistä toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. – (Puhe Wormsin valtiopäivillä 1521.)
Eikö juuri se tuntuisi oikealta, että oppi kyettäisiin perustelemaan Raamatulla?
Normaalilla järjen käytöllä ja Raamatulla, juuri näillä metodeilla saa-tiin aikaan 500 vuotta sitten uskonpuhdistus katolisessa kirkossa. Miksi se menetelmä olisi tänä päivänä yhtään sen huonompi?
Kirottu olkoon sellainen rakkaus ja yksimielisyys, jonka varjelemiseksi täytyy Jumalan sana panna vaaralle alttiiksi. – (Galatalaiskirjeen selitys, 2003, s.469.)
Silloin yksimielinen vastaus kuului näin:
Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Me emme oikein kunnioita Jumalan sanaa, jos siihen rinnalle pannaan mitään muuta perustusta. – – – Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin.(Kertomus ja pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksesta, Oulu, 1909).
Vuonna 1909 lestadiolaisuus tuomitsi yksimielisesti seurakunnan korotta-misen Jumalan sanan rinnalle, aivan kuten Raamattu tästä meille opet-taa (5.Moos. 13:4, Mark.12:29, Luuk.16:13). On kysyttävä, onko nykyinen SRK-lestadiolaisuuden opillinen linja seurakuntaopin korostuksellaan kadotta-nut luterilaisen perustansa.
Kirjoituksen perusteella voi kysyä myös, mitä on se SRK:n johdon toistuvasti haastatteluissaan ylistämä ”avoin sisäinen keskustelu”? Lämmin ja inhimillinen elävä kristillisyys saa ikävän särön, kun eri mieltä olevan kristityn luona ei Seppäsen mukaan ole syytä edes kyläillä.
Millä tavalla sinä uskot?
Toisistaan kaukana asuvat nuoret äidit tapasivat suviseuroissa pitkästä aikaa toisensa. He vaihtoivat iloisina kuulumisia. Jossain vaiheessa toinen äideistä kysyi aristellen: – Miten sinä olet uskomassa?
Kysymys tuntui toisesta yllättävältä, ja hän ihmetteli: – Mitä sinä tarkoitat? Minä olen entisellä tavalla uskomassa.
Kysymyksen esittäjä näytti helpottuneelta. – Onpa ihana asia, että uskot niin kuin ennenkin! Siellä, missä me asutaan on tuttuja, jotka uskovat eri tavalla. Meilläkin on ystäväpiirissä perheitä, jotka tervehtivät Jumalan terveellä, mutta elävät niin kuin maailman ihmiset tehden omia elämänratkaisujaan. Esimerkiksi suhtautuminen alkoholiin ja lasten vastaanottamiseen poikkeaa meidän käsityksistämme.
– He selittävät asiat niin järjellisesti ja ovat etsineet Raamatustakin perusteita omiin erilaisiin uskonkäsityksiin ja elämäntapoihin. Kaikkien luona ei tohdita oikein käydä kylässä, kun pelottaa, että heidän ajattelutapansa tarttuu. Tuntuu, ettemme osaa itse perustella niin viisaasti omia käsityksiämme.
Tällaisia kertomuksia saatamme tänään kuulla. Ystävät ja läheiset ovat meille tärkeitä. Jokainen tarvitsee ystävien apua, mielipiteitä, kannustusta ja rohkaisua. Heidän olemassaolonsa tekee elämän elämisen arvoiseksi.
Mutta onko meillä nöyryyttä kuunnella Jumalan seurakunnan opetuksia uskon asioissa? Jaksammeko tyytyä uskomaan niin kuin ennenkin on uskottu? Ihmisyyden puolelta helposti kasvamme hengellisissä asioissa, jolloin uskonymmärrys hämärtyy. Silloin on vaarana menettää lapsen usko, joka on kuitenkin elinehto elävässä uskossa.
Uskoa ei voi piilottaa
Elävässä kristillisyydessä on ymmärretty, että usko ja elämä kuuluvat yhteen. Uskon ja myös uskosta luopumisen hedelmät näkyvät myös elämässä. Meitä on rakkaasti neuvottu siitä, kuinka tärkeää on uskossa valvominen, kilvoittelu ja ristin kantaminen. Ihminen voi nimittäin kieltää uskonsa myös elämällään. Raamattu kertoo varoittavan esimerkin Sardin sananpalvelijasta, jolla oli uskovaisen nimi, mutta hän oli sydämessään kuollut (Ilm. 3:1). Jeesus sanoi: ”joka haluaa kulkea jäljessäni, kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16:24). Jeesuksen seuraaminen tapahtuu opissa, elämässä ja kärsimisessä. Siihen kuuluu avoin sydämen yhteys toisiin uskovaisiin ja kuuliaisuus seurakuntaäidin opetuksille. Se merkitsee yhdenkaltaista uskon käsitystä.
”Siitä teidät tunnetaan opetuslapsikseni, että pidätte rakkauden keskenänne.” Maailman rakkaus, maailman ja median pelko, oman kunnian kiusaukset, järkeily, synnin luvallisuus ja oman vanhurskauden tie vievät pois yhteisestä ja veljellisestä rakkaudesta. Epäuskoinen maailma puolustaa ihmismielelle suotuisampia, Jumalan sanan vastaisia elämänratkaisuja. Uskovaisen kuuluu kuitenkin kunnioittaa ja palvella enemmän Luojaa kuin luotuja (Room.1:25).
Uskonelämässä harhaan joutuneelle Jumalan valtakunta alkaa näyttää liian ahtaalta ja halvalta. Koska omasta mielestään ollaan muita nykyaikaisempia, avarakatseisimpia ja oppineempia, hengellistä käsitystä ja omaa elämää halutaan muuttaa maailman vaatimusten mukaiseksi. Joskus jopa perheen sisälle saattaa syntyä kaksi erilaista henkeä uskonkäsitysten eriytyessä. Eksyttävän hengen tuntee siitä, että se rikkoo yhteisen rakkauden. Siihen kuuluvat muodostavat aluksi oman läheisen yhteisön Jumalan seurakunnan sisälle (Matt. 24:10–13). Heillä on veljellinen rakkaus, mutta puuttuu yhteinen rakkaus.
Toisista huolehtiminen
Tarvitsemme jokainen tukea taivastiellä. Uskonelämä kaipaa evankeliumin rohkaisua, neuvoja ja huolenpitoa. Jeesus antoi meille esikuvan ruokkia ja kaita.
Raamattu kehottaa meitä rakkauden hengessä pitämään huolta toinen toisistamme ”sitä enemmän, mitä lähempänä näemme Herran päivän olevan” (Hebr. 10:25). Sielunhoidon ainoa tarkoitus on rakkaudella auttaa, että säilyttäisimme uskon lahjan. Erityisesti vanhimpia kehotetaan kaitsemaan Kristuksen laumaa. Jumala profeetan välityksellä jopa nuhtelee vastuussa olevia, elleivät he neuvo hengellisen huoneen asukkaita (Hes. 34).
On tärkeää, että uskomme niin kuin ennenkin, säilyttäen hyvän omantunnon. Voimme avoimesti keskustella uskomisen asioista ja huolehtia kanssaveljistä ja sisarista. Väärälle tielle eksyneitä rakastamme totuudessa ja neuvomme luopumaan synnistä ja sen hedelmistä.
Rukoilemme kaikkien eri tielle kulkeneiden puolesta, että he pääsisivät Jumalan lasten vapauteen. He eivät itse enää ymmärrä, mitä menettävät, kun menettävät Jumalan lasten rakkauden, ilon ja turvan elämässä ja vielä iankaikkisen elämän toivon.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen.
Lähde:
Markku Seppänen: Miten sinä uskot. Päivämies 24.7.2013. Julkaistu myös Mopin palstalla.
Lue lisää:
Herpert: Armo vapauttaa elämään Kristuksessa
Vuokko Ilola: Tunnustettu tosiasia: vl-liike murroksessa, onko, eikö? Blogikirjoitus 25.7.2013.
Junker Jörg: Mara, teesit ja me
M. K. ja P. T: Haluammehan pysyä kuuliaisina kollektiiville
Kysymys kuuliaisuudesta ja omastatunnosta (Juho Kalliokoski)
Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?
Maria Sofia ja ESA: Hänninen ja Kallio eri mieltä liikkeen sisäisistä ristiriidoista
Martti Luther: Galatalaiskirjeen selitys. Latinan kielestä suomentanut Jukka Thurén. Helsinki: SLEY-Kirjat, 2003.
Hanna Nurminen: Jumala vai minä? – Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistyksen julkaisuissa 1970-luvulla. Valmisteilla oleva väitöskirjatutkimus.
Pekko: Heikko Veli ja Sen Sisko
Peltonen: Armonlapset kaikki täällä: ristin kaksi suuntaa
Peltonen: Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi
K. P-ä: Puhujienkokkouksen helemiä
Dr. Propelli: Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen
Sami: Uskoni ei ole yhteisön, vaan Jumalan armon varassa
Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.
Uskovainen: Mihin sinä uskot? Postilloja 30.7.2013.
Vedenkantaja: Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä
Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Jos kuunnellaan seurakunnan ääntä pelkästään, mennään aivan hakoteille. Seurakunnan ääni muodostuu niin monen eri ihmisen omista tulkinnoista, omista elämäntilanteista jne. Hyvänä esimerkkinä se, kun väkivaltaista exääni paetessani olisin Tampereella tarvinnut katon pääni päälle pariksi yöksi. Kysyin rauhanyhdistyksen kerhohuonetta. Johtokunnan jäsenistä kaksi kuunteli hätääni. Toinen kyynelsilmin, toinen ei. Ja tämä kylmä ihminen totesi avunpyyntööni, että ”ei me voida sinulle ja lapsille yösijaa antaa, koska rauhanyhdistykselle tulee maine, että kaikki eronneet ja karanneet tulee tänne.” Minulla oli uudet patjat, peitot, tyynyt yms. Niin lähdin lasteni kanssa (7 ja yksi mahassa) alkoholistien parakkiin yöpymään. Vaikka se oli kosteusvaurioinen aj haisi. Ja alkoholistit pyrkivät kylään. Yhden yön siellä olin ja toiset tamperelaiset äidit, ne, jotka olivat itse kovia kokeneet, auttoivat ja antoivat yösijan kahdeksi yöksi. Sen jälkeen sain paremman asunnon. Mitä tähän olisi Jeesus sanonut.
Markku Seppäsen kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, miten vl-opetus poikkeaa luterilaisesta opetuksesta: seurakunta asetetaan omantunnon ja raamatun edelle. Se että raamattun tutkintaan suhtaudutaan väheksyen elämän ohjenuorana, itse asiassa tarkoittaa siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on sitoutunut jatkuvan ilmoituksen oppiin; Seurakunta saa jatkuvasti uusia ilmoituksia ajankohtaisista asioista. Tämä on katolisuuden opetusta, ei luterilaisuuden. SRK.n kannattaisi vakavasti miettiä suhdetta luterilaisuuteen eikä väittää olevansa sitoutunut siihen, koska se käytännössä poikkeaa siitä monin tavoin. Esimerkiksi periaate ”Yksin uskosta, yksin armosta” ei ole voimassa vanhoillislestadiolaisuudessa. Pelastumiseen vaaditaan myös tekoja eli seurakunnan synniksi katsomien asioiden välittämistä ja eroa maailman menesota. Katolinen kirkko sopisi paljon paremmin äitikirkoksi. Voihan sitä myös lahkonakin toimia. Ihmettelen vl-pappien vaitonaisuutta näistä opillisista erilaisuuksista.
lyöntivirheiden korjausta:
Pelastumiseen vaaditaan myös tekoja eli seurakunnan synniksi katsomien asioiden välttämistä ja eroa maailman menosta.
Tämä kirjoitus on hengellisesti köyhä, Srk laisen opin tiivistys kaikessa raadollisuudessaan. Ensinnäkin jo kirjoituksen otsikko ”millä tavalla sinä uskot?”, ei ole oikea kysymys hengellisessä mielessä, usko ei ole tapa eikä perinne, usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja sitä kautta yhteys Jumalaan. Kaikenlainen tapakulttuuri ja perinne on siitä yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Srk laisuudessa on uskosta tehty ulkonainen toimintamalli joka sisältää normiston seurakunnan neuvoja, en sano niitä armoneuvoiksi koska se olisi armon ja totuuden aliarvioimista.
”” Sielunhoidon ainoa tarkoitus on rakkaudella auttaa, että säilyttäisimme uskon lahjan. Erityisesti vanhimpia kehotetaan kaitsemaan Kristuksen laumaa. Jumala profeetan välityksellä jopa nuhtelee vastuussa olevia, elleivät he neuvo hengellisen huoneen asukkaita (Hes. 34).””
Yo. sitaatti kertoo paljon enemmän kuin liikkeen ulkopuolinen voi tajuta. Siihen on piilotettu hoitokokouksia ihannoiva sanoma. Konkreettista ei sanota julki suoraan mutta liikkeen sisällä jokainen ymmärtää mitä tämä tarkoittaa, olisin odottanut kirjoittajalta selvennystä julkisesti ketkä hänen mielestään on ”vanhimmat” vl liikkeessä(Hes.34), ja mikä vastuu heillä on tämän kirjoituksen kontekstissa hengellisen huoneen asukkaista. Samoin mitä hänen mielestään on se sielunhoito joka rakkaudella auttaa säilyttämään uskonlahjan. Tämä kiinnostaa varmasti myös kirkon kaitsijoita.
Tämä kirjoitus on täynnä kaksoisviestintää, kauniilla sanoilla tehdään tiettäväksi että kaikenlainen omantunnon ohjeiden noudattaminen ohi Srk seurakunnan on syntiä, täysin vastoin sitä mitä Jeesus Raamatussa neuvoo. Tämä opetus on Jeesuksen ajan fariseusten ja kirjanoppineiden opetusta, tähän Jeesus vihastui usein ja ojensi näitä vääriä opettajia.
Kirjoitus on surullista luettavaa taivaassa, Jumalan valtakunnan avaimet on nämä omavanhurskaat ryöstäneet itselleen, aivan kuin monet muutkin lahkot kautta ja ympäri maailman, Srk laisuudessa sielunvihollinen on erityisen kavala näillä kauniilla kirjoituksilla pitämään seuraajiaan otteessaan, lapsenlailla uskominen ei silloin riitä vaan usko on tehty työksi.
Enemmistö vanh.lestadiolaisista uskoo vilpittömästi seurapuheisiin ja Päivämiehen kirjoituksiin. Niin tähänkin Seppäsen kirjoitukseen uskotaan. Luotetaan, että ei ainoastaan kirjoittaja vaan itse Pyhä Henki on nyt lähettänyt uskovaisille tämän huomautuksen ja varoituksen liikkeen sisällä olevista vaarallisista henkilöistä. Luulisi että alkaisi hälytyskello soimaan kun jo normaali järjellinen ajattelukin leimataan ”pahaksi”.
Hyvä kirjoitus! Itse liikkeestä eronneena juuri siksi, että en jaksanut enään kaksoiselämää, koska en voinut elää niiden sääntöjen mukaan miten olisi pitänyt. Ottaa niin päähän, että minua vieroksutaan, kun olen uskoni kieltänyt, mutta niin monet elää kuitenkin vasten sääntöjä muka uskovaisina, hyvinä ihmisinä. Kuinka moni ehkäisee!!! Ja minun milestä sellainen ei uskovainen ole!! Mutta ehkä jotkut jaksaa elää teatterielämää koko elämänsä… Mutta sitä en ymmärrä, miksi he silloin tuomitsee muita, vaikka oma elämä on täynnä valhetta. Katsotaan elokuvia, ehkäistään, vähän voi käyttää meikkiä……. Oma elämäni on ihan samanlaista kuin niin monen ”uskovaisen” elämä, alkoholiakaan en käytä, mutta olen ylpeä siitä, että voin katsoa itseäni peiliin. Säälittää niin monen uskovaisen valhe elämä…
Välillä tuntuu, että Päivämiehen tekstit ja usko perustuvat jonkinlaisiin oletuksiin. On tekstejä, jossa on viitteitä Raamattuun, mutta niitä ei kirjoiteta auki. Kaikki tietätävät kuitenkin mitä ne tarkoittavat. Itse joudun aina ”rivien välistä” lukemaan niitä kirjoituksia miettien, mitähän tuollakin nyt tässä hetkessä tarkoitetaan. Yhtenä esimerkkinä voisi pitää kirjoittelua ehkäisystä. Toisaalla sanotaan, että sitä voi käyttää joskus ja seurapuheissa tänäkin kesänä on paasattu, että se on murhan synti. Sitten ollaan hoitokokouksia pitämässä, kun ”on yksittäisiä ylilyöntejä voinut tapahtua”.
Ota tästä sitten selvää.
t. uskossa herännyt, kohta lahkosta eroava äiti
Kuuntelin tuon Kulmalan saarnan. Siitä heräsi kysymys: Mikä kultainen epäjumalan kuva onkaan edessämme tänä päivänä, se jota meitä vaatimalla vaaditaan kumartamaan. ”Seurakunta.” Seurakunnasta on tullut jumala, jonka palvonnassa Kristus on joutunut sivuhenkilöksi. Joka puhujalla on tämä nyt: seurakunta! seurakunta! Mitä seuraavaksi…?
Eikö meillä ole Kristus se viinipuu. Emme me tiedä ketkä kaikki ihmiset tähän maailmanlaajuiseen, yli historian ulottuvaan Kristuksen kirkkoon kuuluvat. Meillä ei ole kykyä eikä Raamatun mukaan edes lupaa sitä rajallisella ihmisymmärryksellä määrittää. Miksi meillä pienillä ja erehtyväisillä ihmisillä pitäisi ottaa valta siihen?
Kun tuo rajoittamisen ja muiden kontrolloimisen tarve lakkaa, niin onpa hyvä uskoa, tässä ja nyt, Jumalan armo ja anteeksiantamus omalle kohdalle. Muuta ei tarvita.
Loistava kirjoitus! Onneksi asiat ovat alkaneet lestadiolaisuudessa muuttumaan, eikä nuorempi polvi enää ajattele aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi 70-luvulla syntyneet. On loistava asia, että lestadiolaisetkin uskaltavat yhä enemmän käyttää ehkäisyä, eikä siitä tarvitsekaan kenellekään kertoa.
”Sinun tulee todistaa kaikki RAAMATULLA,
Sinun on puhuttava RAAMATUSTA,
Sinun on korotettava RAAMATTUA,
Sinun tulee rukoilla RAAMATUN sanoin,
Sinun tulee rakastaa RAAMATTUA,
ja tehdä kaikki voitavasi saadaksesi muutkin
rakastamaan RAAMATTUA.”
*******
kirjoitti William Miller v.1832
ja toimii vieläkin
”Raamattu on aarreaitta, jota maailma ei voi ostaa.
Se antaa mielenrauhan ja lujan tulevaisuutta koskevan toivon
ja se myös kohottaa myös mieltä ja antaa meille voimakkaan aseen
epäuskon kukistamiseksi.
Tämän lisäksi se kertoo meille tulevaisuuden tapahtumista ja osoittaa,
miten meidän tulee valmistautua niitä kohtaamaan.”
( W.Miller v.1842)
”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.” Nämä ovat Jeesuksen sanat. Ja juuri tämä on vakavin ongelma v-lestadiolaisuudessa. Ette lue ettekä tunne Raamattua.
”Siitä teidät tunnetaan opetuslapsikseni, että pidätte rakkauden keskenänne.” Monesti sitä miettii, että missä se rakkaus ja aito lähimmäisestä välittäminen oikeen on? Mihin se on kadonnut? Kaikilla on niin jatkuva kiire, eikä omista menoista ja suunnitemista ole varaa joustaa, vaikka näkee, että toinen tarvitsee apua ja ystävyyttä. Tai vaikka vain pyytää kylään. Ei kerkee, kun on sitä ja tätä. On varaa kieltäytyä vieraskutsusta.
Sitten kun seuroissa toisiamme näemme, joitakin tervehdimme, joitakin ei. Monesti tuntee katseen ensimmäisenä omassa vatsassaan ja sitten vasta silmissä. Saattaa joutua keskusteluun, jossa ihmetellään niiden ja näiden perhekokoa, lasten kasvattamista ja seuroissakäyntiä.
Rauhanyhdistysten jäsenmäärät kasvaa kokoajan ja monia rauhanyhdistyksiä onkin laajennettu. Laajennuksesta keskustellaan ja jopa tapellaan. Sitten alkaa järkyttävän mittainen laajennustyö, tietenkin talkoilla, sillä muuhun ei ole varaa. Tehdään hienoja suunnitteluja, upeat ja näyttävät tilat. Onhan ne uudet pinnat hienoja, mutta niin monesti tuntuu, että onko tämä tarpeellista? Onko tässä kyse johtokunnan ylpeydestä ja bröystäilynhalusta? Väsyneet äidit hoitavat lapsia kotona, kun isät ovat pitkän päivän töissä. Nämä samat väsyneet äidit jatkavat pitkää päiväänsä myöhäiseen iltaan asti, sillä isät jatkavat omaa työpäiväänsä talkoissa. Kaikki ovat väsyneitä, vaikka sitä ei ääneen sanota. Kun Laajennusurakka on ohi, alkaa monen vuoden myyjäisurakka lainan takaisinmaksun hyväksi. Äidit taikovat viimisillä voimillaan piirakoita, pullia, kakkuja ja keksejä myyjäisiin vietäväksi. Taitavammat äidit tekevät upeita käsitöitä. Ja mikä tahansa laatu ei kelpaakkaan. Taas ollaan kilpailun puolella. Kenellä rauhanyhdistyksellä on myynnissä upeimmat käsityöt?
Kyllä tästä on monesti rakkaus kaukana… Näennäisesti rakastetaan ja puhutaan seurakunnan yhteisestä rakkaudesta, mutta onko sitä? Miksi se ei tunnu ja näy?
Sitäkin niin monesti ihmettelen, että kun Raamatu on uskomme perusta ja kaikki mitä me tarvitsemme, löytyy Raamatusta, niin silti kun sitä lukee ja herää kysymyksiä ja niille yrittää etsiä vastauksia, niin saa heti leiman otsaansa. Etkö sinä usko, mitä sinulle on seuroissa sanottu? Puhujat lukee Raamattua, paljon. Ja he tuntevat Raamatun paremmin kuin omat taskunsa. Vai tuntevatko sittenkään? Ovatko puhujammekin seurakunnan toimintatapojen paineen alla? Eivätkö he uskalla puhua siitä, mitä Raamatussa todella puhutaan? Puhujien tehtävä on tulkita raamattua, mutta muille uskovaisille se tuntuu olevan syntiä. Toivoisin niin paljon avointa keskustelua näihin aioihin. Niin avointa ja sallivaa, että nuoretkin uskaltaisivat antaa äänensä kuuluviin.
Minun elämäni ainoa päämäärä ja valtava toivo on päästä perille taivaaseen. Mutta mikä on se elämäntyyli, jonka Jumala näkee hyväksi? Onko tämä uskovaisten joukko hyvä ja puhdas vain näennäisesti vai onko Jumalan valtakunta juuri tässä? Toivon, että te, jotka tämän kommetin luette, avaatte ajatuksenne myös minulle.