Nuori nainen kertoo joutuvansa usein pyytämään syntinä anteeksi sitä, että hän kuuntelee paljon maailmallista musiikkia ja pitää tanssimisesta. Hän olisi halunnut rock-tähdeksi. – Olen kasvanut siitä irti, mutta se on ollut vaikeaa!
Kymmenen lapsen äiti kertoo, miten heidän lapsensa valittavat koko ajan siitä, että heille ei tule enempää lapsia ”vaikka kaikki muut saavat”.
YLE lähettää YLEn ruotsinkielisellä Fem -kanavalla Stefan Janssonin tv-dokumentin Suviseurat – synti, sovitus ja taivas. Ohjelma lähetetään sunnuntaina 10. tammikuuta klo 20. Dokumentti kertoo kesän 2015 Vaasan suviseuroista.
Ohjelmassa kuvataan suviseurojen käytännön järjestelyjä ja tekniikkaa. Joka kesä yli tuhat talkoolaista vastaa vapaaehtoisella työpanoksellaan siitä, että suviseurat onnistuvat ja vuosittain yli 60 000 – 80 000 seuravierasta lähtee seuroista kotiin tyytyväisenä.
Jansson tarkastelee myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen omintakeiseksi muotoutunutta uskonoppia. Haastatteluissa lestadiolaiset kertovat liikkeen keskeisistä uskomuksista ja omista henkilökohtaisista uskonkokemuksistaan avoimesti.
Stefan Jansson kuuli seurojen aikana ohjelmaa tehdessään monta tarinaa, jotka osoittivat hänelle, että vanhoillislestadiolainen yhteisö ei ole suinkaan vain yhtä ja samaa massaa, vaan se koostuu yksilöistä ja hyvinkin erilaisista ihmisistä. Jokaisella on oma, henkilökohtainen omantunnon vakaumus.
Yksi kysymys jäi vaille vastausta
Haastatteluja tehdessään Jansson saikin vastauksia moniin kysymyksiinsä, mutta yksi asia hänelle ei koko projektin aikana oikein selvinnyt.
Miksi vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat edelleen hyvin kielteisesti televisoon, vaikka esimerkiksi tietokoneet ovat sallittuja välineitä?
– Siitä kyllä puhuttiin, mutta hyvin vaikea oli saada vastausta siihen, miksi on näin. Koko tämä liikehän on hyvin kiinnostunut tekniikasta, kaikki välitetään nettiin ja omaan radioon, mutta televisiota ei edelleenkään käytetä, toteaa Jansson YLEn haastattelussa.
Moni lestadiolainen on tehnyt hiljaa mielessään saman kysymyksen. Hän myös tietäisi vastata toimittajalle: koska seurakunta on pyhä ja erehtymätön. Siksi televisio on edelleen pannassa, koska tämä ainoa oikea Jumalanvaltakunta siten asiasta päätti vuonna 1963 (SRK:n vuosikokouksessa). ”Televisio ei ole kristityn kodin huonekalu.”
Mutta teeveetä uudempi ja samoin sitä vanhempi viestintätekniikka on sen sijaan uskovaiselle sopivaa ja rauhanyhdistysten käytössä tervetullutta. Tekniikka on hengellisesti olennainen kysymys ja erottava tekijä, ja juuri tekniikka on vastaus Stefan Janssonia askarruttavaan kysymykseen.
Suviseuroissa kolehti kerätään kännykällä ja saarnat voi kuunnella netistä. Valokuva, jota pidettiin syntinä vielä 1900-luvun alkuvuosina, ja nykyisin myös videokuva ovat hyväksyttyjä uskovaisten käyttöön. Vanhoillislestadiolaisen on nykyisin luvallista katsella kotonakin videoelokuvia ja televisio-ohjelmia, netistä – mutta ei televisiovastaanottimesta.
Uskovaiset katselevatkin Janssonin dokumentin netin kautta YLEn Areenalta.
Netin lisäksi on venäläisen Aleksandr Popovin ja italialaisen Guglielmo Marconin 1890-luvulla keksimä radio yhä edelleen suviseurojen ja muiden seuratapahtumien saarnojen välittämisessä ainoa hyväksytty tekniikka, painetun sanan lisäksi.
Televisiovastaanottimen kautta katselun suhteen on kuitenkin tehty yksi myönnytys. Uskovaisten perheiden lasten ei enää nykyisin tarvitse kieltäytyä koulussa video-opetusmateriaalin eikä tv-ohjelmien katselusta televisiovastaanottimesta.
Janssonin tv-dokumenttia varten kuvattiin yli 20 tuntia videokuvaa, josta tunnin mittainen ohjelma on työstetty.
Ilman kiemurtelua ja kaksoisviestintää
Katkelma toimittaja Emilia Karhun ennakkoarviosta:
”- – Taustalla soineet, sanoituksellisesti tarkoituksenmukaisesti valitut Siionin laulut värittivät upeasti kokonaisuutta…
– – en havainnut ohjelmassa kiemurtelua tai kaksoisviestintää. Pappi kertoi suoraan, että heidän mielestään vain vanhoillislestadiolaiset ja kaikki maailman pienet lapset pelastuvat. Selväksi tuli myös, että ekumenia ei ole hyvästä. Papin mukaan hänellä on eri käsitys uskosta helluntailaisten kanssa ”vaikken heidän uskoaan tunnekaan”.
– – jäin miettimään, olisiko keneltäkään suomalaiselta vanhoillislestadiolaiselta papilta saatu näin selkeitä vastauksia siihen, ketkä kuuluvat Jumalan valtakuntaan ja ketkä pelastuvat. Ruotsissa on kenties suurempi vapaus uskoa kuten uskoo, ilman diplomaattisia loivennusvaatimuksia? Suomessa taas pappien on tasapainoiltava kirkon sisällä lausuntojensa kanssa. Vai onko kyse siitä, että vanhoillislestadiolainen oppi ja usko on Suomessa erilaista, jotenkin sävykkäämpää, kuin Ruotsissa?”
Lue Emilia Karhun ennakkoarvio.
Ohjelma on katsottavissa lähetyksen jälkeen kuukauden ajan YLEn Areenalta.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi – Daniel –
* * *
Lue lisää:
Aikalainen: Eristettynä ja ulossuljettuna suviseuroihin
Aleksanteri: Ihan mukava kesäjuhlafiilis
Crisy: … mite ihanaa suvareis on!
Daniel: Piispa Matti Repo: Miten teidän Vain-Me-Pelastumme -opin kanssa oikein on?
Daniel: Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin
Dr. Propelli: Rebekka Naatus: Lestadiolaisena voi ateistikin olla turvallisen yhteisön jäsen
Iida Julia: Totta ja tarua ”meistä”
Jnjvsa: Suviseurat: ”Jumalan valtakunta on muuttumaton”
Elina Kaakinen: Suviseuroista tv-dokumentti: ”Halusimme selvittää, mihin nämä ihmiset oikeastaan uskovat”. YLE 6.7.2015.
Emilia Karhu: Suviseuradokumentti oli kiehtova ja hiukan tendenssimäinen. Kotimaa24 8.1.2015.
Lasarus: Kun on turva laumassa, turvassa on parhaimmassa
Layman: Lestadiolaiset papit kirkossa: asemia, valtaa ja pelkkää feikkiä?
Mitä vanhoillislestadiolaisuudelle kuuluu? Horisontti, toim. Simo Alastalo ja Ville Talola. Ohjelmassa haastateltavana Johannes Alaranta (pastori, tutkija), Risto Leppänen (kirkkoherra), Tuomas Palola (pastori) sekä Johanna Lumijärvi (kirkolliskokousedustaja, yliopiston opettaja).
Nestori: Miten ”Suuri turmelija ja paheen levittäjä” muutettiin hyväksytyksi
”Olinhan siellä minäkin” ja M.S.: Raja railona aukee suviseuroissa
Peltonen: Markku Seppänen: Varokaa niitä, jotka perustelevat uskon Raamatulla!
Pihla: Suviseurat lapsuudessa ja nuoruudessa. Lähdin-blogi, blogikirjoitus 12.7.2011.
Siionin Kevät -blogisti: Vierailla (?) tulilla lämmittelemässä. Blogikirjoitus 1.1.2016.
Suviseurat blir dokumentär. YLE Nyheter 8.7.2015.
Sydämeni on valinnut ja hiljaa
Tilkka Meres: Suviseurat, materialismin mahtinäytös. Hannu Raittilan analyysi suviseuroista romaanissa Ei minulta mitään puutu.
Wikke: Muistoja ja huomioita Lumijoen suviseuroista
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Muttta eihän TV ole ollut ”huonekalu” enää yli vuosikymmeneen. Ohuet ja kevyet seinälle ripustettavat taulutelevisiot ovat jo aikapäivää sitten korvanneet vanhamallisen putkitelevision, joka seistä tapitti huonekaluna omilla jaloillaan ja jota piti varoa ja väistää, jottei siihen tuvassa kompastuisi. Sen, että vl-kodeissa ei enää nykyisin olisi TV:tä ehkä ymmärtäisi, jos vuoden 1963 SRK:n vuosikokous olisi linjannut, ettei televisio kuulu kristityn kodin taulukokoelmaan. Eihän v. -63 lausuttu huonekalu -ajatus sovellu millään muotoa nykymalliseen taulutelevisioon. Sitä paitsi kuvataiteisiin kuten taiteisiin yleensä vl-liikkeen parissa on suhtauduttu varsin suopeasti.
Jumalan sana opettaa koettelemaan kaikki, ja pitämään mikä hyvä on….ja välttäkää mikä pahaksi näkyy (1.Tess 5) Tätä tv-asiaa on koeteltu, eikä se yksiselitteisesti ole hyvää eikä pahaa, kuten ei nettikään sitä ole… Ei ollenkaan ole huono asia, että tv on ollut pannassa, kyllä se sen verran kokouttuva laitos on ollut ja on edelleen. Jumalan sanan neuvo on ollut hyvä, ja ollaan kiitollisia vanhoille, että ovat tämänki jumalan sanan kohdan ottaneet vakavasti! Uusi asiahan tv oli aikoinaan, sitä tulikin koetella!
Pidän kyllä hyvänä, että Televisio ottaa tällaisia asiaohjelmia. Onhan tämä paljon mukavamaa katsottavaa kuin monet ns. ”nauruohjelmat”. Varmaan moni katsoja sai tästä ajateltavaa. Maallikkosaarnaaja esitti siinä melko maltillisesti kuitenkin tämän ”yksi seurakunta” – ajatuksen. Nuoretkin vaikuttivat aidoilta, Kiinnostavinta oli tuo talkootyö ja aikaansaannaokset. Sais näitä ohjelmia olla enemmän, vaikka kaikistakin herätysliikkeistä. Saisivat jotain tietoa nämä nykyliberaalit.
”Maallikkosaarnaaja esitti siinä melko maltillisesti kuitenkin tämän ”yksi seurakunta” – ajatuksen.”
Ei pidä paikkaansa, Valma.
Seurakuntaoppia selitti ohjelmassa suomalaistaustainen, Ruotsin luterilaisen kirkon pappi. Eikä suinkaan ”maltillisesti” vaan täysin yksiselitteisesti Yhden Ainoan Oikean seurakunnan sävelellä.
Hän sanoi yksiselitteisesti, että vain vanhoillislestadiolaiset muodostavat oikean Jumalan valtakunnan. Vain siihen liikkeeseen kuuluvat ja taikasanoilla ”Jeesuksen nimessä ja veressä” siunatut ovat pelastettuja.
Hän esitti yksittäistapauksena, että saattaa olla joku vl-liikkeelle tuntematonkin ihminen, sellainen, joka on vasta kuolinvuoteellaan uskonut näillä sanoilla julistetun synninpäästön ”radiosaarnasta”. Silloin hän tämän Löppösen mukaan pelastuu, vaikka ei ole kuulunut elämänsä aikana hetkeäkään herätysliikkeeseen eikä häntä siionissa tunneta uskovaisena.
Tässä on selvästi uutta vl-uskonoppia sikäli, että yksinään radiosaarnasta uskovaiseksi tulemista ei ole aiemmin julkisesti myönnetty mahdolliseksi.
Mutta edelleenkin taivaaseen eivät pääse muihin liikkeisiin kuuluvat. Tämän tuo pappi teki täysin selväksi.
Haluan olla vanhoillislestadiolainen, koska vain tässä uskossa pääsee taivaaseen.
Tämä on perustelu jonka usein kuulee vanhoillislestadiolaiselta. On olemassa vain yksi oikea usko ja se on ”tämä meidän usko”.
Kun haastattelija kysyi suviseuroissa pariskunnalta, millä tavoin heidän uskonsa sitten eroaa esikoislestadiolaisista, joihin pääministerinkin sanotaan kuuluvan, he eivät pystyneet vastaamaan yhtään mitään. – Ei aavistustakaan!
Millä perusteella he siis ovat valinneet juuri vanhoillislestadiolaisen uskon, kun eivät tiedä muiden lestadiolaisten ryhmien uskomuksista mitään?
Tämä osoittaa, että käsitys ”ainoa oikea usko” on laajalle levinnyt legenda vailla mitään perustusta.
Näitä ”ainoita oikeita uskoja” ja ”oikeita joukkoja, joissa pelastuu” on maailma täynnä. Kaikki nämä uskovat yhtä fanaattisesti, että tämä meidän usko ja porukka on se ainut oikea.
Ihmiset ovat uskomattoman naiveja ja hyväuskoisia. Mitä tietämättömämpi ja vähemmän maailmaa nähnyt, sitä helpommin manipuloitavissa. Mutta vl-piireissä on paljon myös lukeneita ja fiksuja ihmisiä. Se vain osoittaa miten tehokas tuollainen lapsesta saakka jatkuva aivopesu on. Kun sinulle aivan pienestä asti opetetaan liikkeen opit, tavat ja perinnäissäännöt, ne iskostuvat syvälle ja kun kaikki epäily on ankarasti kielletty, ei monikaan uskalla edes ajatella noita liikkeen oppeja. Juuri tuo kaiken oman ajattelun demonisointi on tehokas keino estää ihmisiä tajuamasta omaa tilaansa.
Ihminen pyrkii välttämään kaikkea, joka aiheuttaa ahdistusta ja kun kaikki ”väärät” ajatukset on saarnattu synniksi ja paholaisen kuiskutteluksi, useimmat eivät halua edes ajatella asioita, välttääkseen omaa ahdistustaan. Koska jos alat ajatella noita ”oppeja” ja vielä vähän tutkia liikkeen historiaa, et voi välttää joutumasta törmäyskurssille nykyisen opetuksen kanssa. Nuo ”muuttumattomat opit” on muuttuneet niin paljon ja usein, että esim. Laestadius ei kyllä nykyistä opetusta enää tunnistaisi omakseen. Tuo oppi on puhdasta ihmisoppia, jossa noita omia keksittyjä sääntöjä noudattamalla ja omaa porukkaa korostamalla pyritään taivaspaikkaa tienaamaan.
Katsoinpa lopulta minäkin tämän jutun. Näytti olevan ihan perusasiaa pääsääntöisesti, esim Timo Löppönen:
”Sillä me opetamme niin, että se, joka usko niin kuin me julistamme, pääsee taivaaseen.” (Eli olemme oikeassa, koska olemme oikeassa.)
”Minusta helluntailaisten usko ei ole sama kuin minun uskoni. Meillä on eri käsitykset, vaikka en tunne heidän uskoaan.” (Eli muista en tiedä mitään, mutta he ovat väärässä.)
Nina Kuitula: ”En ole koskaan tanssinut. Emme tanssi” jne.
Uutena tuli kuitenkin tuo radiosaarnasta uskoon tuleminen. Onko tämä vl-liikkeen uusi näkemys vaiko vain Timo Löppösen oma päätelmä. ”Joku on voinut kuolinvuoteellaan uskoa ja saada syntinsä anteeksi radiosaarnan kautta, mutta ei pysty tai jaksa tulla seuroihin. He kuuluvat mukaan.” Heräsi muutama kysymys tuosta. Mitä tarkoittaa kuolinvuoteellaan? Jos lääkäri on antanut puoli vuotta elinaikaa, niin saako jo tulla uskoon radion välityksellä? Entä jos on viisi vuotta elinaikaa? Tai kymmenen? Miten tämä on määritelty? Oliko tässä Timo vain heittäytynyt hempeäksi (hempeä henkihän oli 70-luvulla vakava synti) vai onko tällainen linja todella olemassa?
Samalla tuli mieleen mitenkä vl-pappi toimii Jumalanpalveluksessa kirkossa. Kirkossa voi myös tulla uskoon, kun vl-pappi saarnaa ja julistaa synninpäästön, jos radion välitykselläkin voi tulla uskoon. Kunhan uskoo, mutta riittääkö se? Vai pitääkö tulla seuroihin varmistamaan asia? Jos pitää niin miksi? Eikö vl-pappi Jumalanpalveluksessa palvele Jumalaa ja toimi vl-liikeen vaatimana ”uskovaisena” välimiehenä. Silloinhan sen pitäisi riittää uskoon tulemiseen. Jos sen katsotaan riittävän uskoon tulemiseen, niin meitähän on silloin pilvin pimein uskovia ihmisiä vl-liikkeen ulkopuolella, koska ”uskovainen” pappi on meille saarnannut evankeliumia ja antanut synninpäästön. Kunhan olemme ottaneet sen uskolla vastaan, niin asia on kunnossa. Vai onko?
Anteron viimeiseen kysymykseen: Ei ole pakko tulla seuroihin. Mutta tulee käytännössä tarve mennä seuroihin tai olla tekemisissä vl-uskovaisten kanssa, kyseessä on uskovaisten keskinäinen hengellinen rakkaus. Jos ei tällaista tarvetta tule, niin ei lopulta ole uskossa; se että oliko vähän aikaa aluksi, vaikea sanoa. Siis uskoon tulemiseen kuuluu Pyhä Henki, ja se on se mikä ilmenee erityisesti rakkautena uskovaisten joukkoon (=vl-uskovaisten joukkoon).
Radiosaarna kuolinvuoteella: Tästä arvelisin että se joka kuolinvuoteella kokee hätää pelastuksesta ja ottaa syntienanteeksiantamuksen sanoman radion välityksellä, tulee uskoon. Jos tama tapahtuu silloin kun muuten on vaikka sairaalassa ilman kuolemanvaaraa, niin silloinkin jos on hätä pelastuksesta ja kuulee missä tahansa radiosaarnan ja uskoo siitä syntinsä anteeksi, tulee uskoon. Ja tässäkin tapauksessa asian jatko kuuluu olla se että syntyy rakkaus muihin uskovaisiin.
Asia voi vaikuttaa oudolta. Mutta ota huomioon että uskoon tulo ja uskossa eläminen eivät ole lopulta ”mekanismeihin” perustuvaa jota meidän maallinen elämämme paljolti edustaa; kyseessä on Jumalan työ.
Kyllä on kunnossa Ole Vapaa ja Usko Kaikki Syntisi Anteeksi JNV.
Maalis0303:
Parannus ja uskoon tulo ovat Jumalan töitä. Eivät ne edellytä seuroihin menemistä. Seuroissa käydään että saadaan uskolle vahvistusta. On vaarallista mennä arvioimaan uskoa seuroissa käynnin perusteella. Sama koskee myös sitä alkaako parannuksen armon saanut noudattamaan vl-normistoa, joka on vain ohuesti sidottu raamattuun.
Jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti rohkene mennä sosiaalisiin tapahtumiin. Uskoon tullella ihmisellä on pyhän hengen todistus siitä että hän uskomassa.
Maalis0303 kirjoitti: ”Mutta tulee käytännössä tarve mennä seuroihin tai olla tekemisissä vl-uskovaisten kanssa, kyseessä on uskovaisten keskinäinen hengellinen rakkaus. Jos ei tällaista tarvetta tule, niin ei lopulta ole uskossa ”. Jäi vähän mietityttämään, että mitenkäs se nyt oikein meneekään.
Jos ihminen tulee uskoon Jumalanpalveluksessa kirkossa, niin hyvin loogiselta tuntuu, että uskonvahvistusta haetaan – kirkosta. Ja mistä sitä tietää, että kuka pappi on mistäkin herästysliikkeestä. Kirkossa he ovat ev.lut. pappeja kaikki. Millä eväillä kukaan kirkossa uskoon tullut osaa lähteä summassa etsimään jotain toista seurakuntaa. Ja miksi lähtisikään, koska usko on tullut kirkossa. Kun ahkerasti käy kirkossa, niin aina välillä siellä syntyy uskonvahvistusta, vaikka kaikkien pappien saarnat eivät aina toimisikaan. Mielestäni tässä on se ristiriita, jota jo aluksi lähdin ihmettelemään. Ihminen on uskossa, mutta ei ole vl. Kuitenkin vl-uskovat ovat ehdottomasti sitä mieltä, että vain ja ainoastan vl-liikkeen kautta pelastuu. Nyt kuitenkin päädyttiin erilaiseen lopputulokseen. Missä meni väärin?
Eli se alkuperäinen ihmettelyn aihe, mikä minulla oli ja on edelleen, että mikä on vl-papin rooli kirkossa. Suorittaako pappi Jumalanpalvelusta aidosti kuten pitääkin, jolloin tulee edellä kuvatun kaltainen tilanne. Kuten kirjoitin ja vastauksista olen ollut ymmärtävinäni, niin vl-liikkeen ulkopuolella on runsaasti uskovia, vl-liikkeen omien oppien mukaan uskoon tulleita, mutta he eivät toteuta vl-liikkeen elämäntapoja eivätkä ole vl:iä.