” On kehotettu tekemään perheen sisällä selväksi, että valtakunnan raja menee perheen sisällä. Tilanne on tietysti kuvottava ja järkyttävä. Se voi johtaa jopa kuolemaan.” – Johannes Alaranta: (Oikeus)murha, 2011.
Väliin on tuntunut, että vl-uskossa kulkeminen on kohdallani muodostunut enemmän ristiksi kuin lahjaksi, tunnustaa keski-ikäinen vanhoillislestadiolainen mies. – Miksi edelleen tunnustan uskoani? Miksi en pane näille omassa elämässään virheettömille (niin kuin he kuvittelevat) hoito- ja vahti”pyhimyksille” kovan kovaa vastaan ja sano suoraan että -”nyt riitti”. Miksi?
Siksi, koska on liian paljon siteitä näihin vl-ympyröihin. Valtaosa omista lapsistani tunnustaa vl-uskoa. Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen. En usko jaksavani kantaa sitä kuormaa.
* * *
Olen vl, lapsuudenuskovainen, perheellinen, paljon elämää kokenut vl. Olen elämäni aikana nähnyt ja kokenut paljon. En kuulu enkä ole koskaan kuulunutkaan mihinkään SRK:n tai ry:n johto”troikkaan”. Siionin lapsi, nuoriso -ja muuhun työhön olen osallistunut, aiemmin enemmän, viime vuosina vähemmän. Osa lapsista on tätä kirjoittaessa nyt jo aikuisia ja oman perheen perustaneita. Kaikki lapsemme eivät tunnusta omakohtaista vl-uskoa, suurin osa kylläkin.
Olen kokenut paljon puhutut hoitokokousvuodet ja joutunut myös niissä hoidetuksi nuorena miehenä. Tiedän mitä ne olivat ja muistan joitakin ”ovet paukkuen lähtijöitä” kuin myös tekoparannuksen tekijöitä, niitä jotka eivät ymmärtäneet niistä henkijutuista mitään, mutta tekivät parannuksen, jotta saivat siitä myllytyksestä rauhan. Niin myös minä tein.
Nyt jo edesmennyt, rakastettava tuttava vl-täti opasti minua, kun en saanut seurakunnan edessä tekemälleni anteeksi pyydölle katetta (siunausta), että ”… älä sano noin… sano niin että…”. Seuraavassa kokoontumisessa noudatin hänen neuvoaan ja tein parannusta hänen ”sanoillaan”, joka kelpasikin sitten seurakunnalle.
Itse en tuosta silloin ymmärtänyt yhtään mitään, mutta olo helpotti kun pääsin itsekin uskomastani ”väärästä hengestä” irti (siis siltä se tuntui silloin).
Olen kokenut vl-yhteisön nurjaa puolta myös sen jälkeen, yhden kerran on hoidettu kahden veljen toimesta ja kaksikin kertaa on erään puhujaveljen toimesta painostettu kohta järjestettävällä SRK-kokouksella, kun tämän ”vahtiveljen” mielestä en ollut toiminut niin kuin uskovaisten olisi kuulunut niissä tilanteissa hänen mielestään toimia (liittyi yritysjuttuihin ja lasten kasvatuksiin).
Väliin on tuntunut, että vl-uskossa kulkeminen on kohdallani muodostunut enemmän ristiksi kuin lahjaksi.
Usein olenkin kysynyt itseltäni, miksi edelleen tunnustan uskoani? Miksi en pane näille omassa elämässään virheettömille (niin kuin he kuvittelevat) hoito- ja vahti”pyhimyksille” kovan kovaa vastaan ja sano suoraan että -”nyt riitti”. Miksi?
Siksi, koska on liian paljon siteitä näihin vl-ympyröihin. Valtaosa omista lapsistani tunnustaa vl-uskoa. Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen. En usko jaksavani kantaa sitä kuormaa.
Siksi, koska olen päässyt tasapainoon oman uskoni kanssa ja jos alan nostaan asioita esille, koen kärsiväni kaikkein eniten niistä itse. Tasapaino järkkyy, rauha rikkoutuu.
Siksi, koska en enää välitä sitten kuitenkaan siitä, mitä muut vl:t on mieltä minusta, koen että omakohtainen usko on se, jota kukaan toinen vl ei enää voi minulta pois keplottelemalla pois ottaa. En pelkää enää hoitokokouksia, sillä nykyään myös itselleni löytyy riittävästi puolustajia, jos puhuttelijoita ilmaantuu vielä.
Siksi, koska olen elämäni aikana nähnyt ja kokenut sen, kuinka raadollisia ja syntiin lankeavia on myös vl:t, vaikka ulkopuolelle muuta esitetäänkin. Olen oppinut ymmärtämään, että kunnian taivaaseen ei vie suun tunnustus vaan omakohtainen usko. Ei se, että ”ilmoittautuu” vl:ksi, ole tie taivaaseen!
Siksi, koska ei ole mielestäni mitenkään päivän selvää, etteikö oikeasti sydämen uskovia voisi löytyä muualtakin kuin vl-rauhanyhdistysläisten piiristä.
Kaiken kaikkiaan, olen löytänyt omakohtaisen mielenrauhan. Katson vl-uskoani nykyään paljon eri silmin kuin vuosikymmeniä takaperin. Vl-usko on opettanut nurjia puoliaan kohdalleni näyttämällä lähimmäisen kunnioitusta ja arvostusta.
En halua samaa kohtaloa omille lähimmäisilleni kuin mitä itse olen kokenut.
Ihmisinä arvostan yhtä paljon vl:iä kuin ei-vl:iä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Rakastan yhtä lailla vl- kuin ei-vl -lapsiani. Tunnen vl:iä, joita en pidä sydämen uskovaisina, toisaalta tunnen sydämellisiä ei-vl -henkilöitä, jotka mielestäni voisivat aivan hyvin olla sydämen uskovia.
Ajattelemisen aihetta antoin nimim. Vl-puoliso.
(Julkaistu myös Suomi24-palstalla 14.11.2011.)
* * *
Lue lisää:
Johannes Alaranta: Monessa Kiusattu
Johannes Alaranta: (oikeus)murha
Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden
Gepardi: Herätyssaarna (1.Tess.4:21)
Vuokko Ilola: Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä neuvon
Karola: Läheisten takia roikuin mukana
Mira38: Meitä ei enää tunnettu eikä tervehditty
Nestori: Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen
Pikku Dorrit: Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa
Teletapas: Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään
T.K.: Alaranta: Jos et uskalla sanoa suoraan, ryhdy hiljaiseen kapinaan, puolusta kiusattua!
A. A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
kuule,, siinä et petä muuta kuin itseäsi ja taivaan isää jos kuljet vain nimellisesti mukana,, siis sinulla onnimi ettäs elät mutta olet kuollut. se tarkoittaa. että haluat että sukulaisesi eivät pety,, jos tunnustat sen että et jaksa enää sydämestäsi uskoa-
Kirjoituksensa perusteella ’vl-puoliso’ vaikuttaa elävästi uskovalta huolimatta siitä että on myös nimellisesti uskovainen.
Olipa kommentti!
”onnimi ettäs elät mutta olet kuollut” . Mistä tiedät tuomita kuolleeksi?
Entäs, jos ao henkilö elää ja uskoo Kristukseen?
Nimetön4, nimimerkki vapaaaaako tietää kyllä, koska hän edustaa jumalaa.
kuulin,,että jotkut ovat niin julmia,, ettäs raakaavat treffi-ilmoitukseen vastanneista pois ne vastaukset,,joiden kirjoitusasussa on puutteita..-
”…koska hän edustaa jumalaa.”
Nyt ollaan niin väärillä teillä kuin vain joku voi olla! Maan päällä vain yksi voi sanoa edustavansa Jumalaa, etkä se ole sinä, nimimerkitön/vapaaaaako.
Ihan tuohon Vl-puolison kirjoitukseen voisin kommentoida sen verran, että kun itsekin vuosikausia yritin uskoa vl:ien syntioppia ja siinä samalla huijasin itseäni ja muita, niin raskasta oli. Onneksi lopultakin luovuin vl-liikkeestä ja sen höpösyntiopeista. Saa olla sydämen uskossa ja kristityn vapaudessa. Oikeassa uskossa ja oikeassa kristityn vapaudessa.
AT, kommentissani oli ripaus sarkasmia 🙂
Tämä kaikki on niin totta.
Läheisteni tähden minäki esitän vl – onneksi kumppani ei ole kovin akviitvinen seuroissa kävijä yms. olen yrittänyt käydä seuroissa, mutta siellä olo on niin ahdistava (eikä sen takia että olisi syntinen olo), vähä huolestuttaa ku ahistaa jo tää tuleva joulu sen juhlimisen tarkoitus – vaikkakin uskon että joku jumala on olemassa jossai……………mieheni ei voisi kestää sitä että luopuisi julkisesti uskosta, vaikka hän tietääki miten suhtaudun tähän vl…..ainakin mulle on annettu oikea aviomies vaikka hän ei pysty ymmärtää ja hyväksyä minun ajatusta elämästä niin ainakin hän antaa mun päättä haluanko enemmän kuin 2 lasta….
mutta ei ole helppoa esittää jotain muuta mitä olen ei todellakaa….välillä olen kateellinen ystäville jotka jaksaa ottaa lapsia vastaa ja uskoa, mutta toisaalta en kai saisi tuntea syyllisyyttä siitä, että en ole samalainen kuin kaikki lähipiirini ihmiset jotka hekin on vl…..uudet ei vl kaverit ovat mulle tärkeitä sillä heidän seurassa voin olla se mikä olen….
läheisteni tähden tunnusta ”uskoani” jotta heidän ei tarvisi itkeä hautajaisissa, että jouduin heidän mielestä helvettiin…..
yhdessä sunnuntai keskustelussa taas tuli esille nämä lehtikirjoittelut ja siihen appiukkoni tokaisi että ”eihä tähä lahkoo ole pakko kuulua jos ei halua” ajattelin vaan hänen vieressä ku istuin että ”niin helpommin sanottu ku tehty”
välillä ottaa tämä elämän tapana mutta aina ei jaksa……
Kiitos tästä kirjoituksesta ja kommenteista. Itse irtauduin liikkeestä aikuisena, jo perheellisenä, ja samoin mieheni jätti vl liikkeen. Se oli kyllä vaikeaa, kun molemmat olemme vl-perheistä. Silloin tuli mietittyä vuosia, että uskaltaako erota vl:sta, meneekö välit sukulaisiin ym…
Mutta alun melkoisten vaikeuksien jälkeen, sukukin on nykyään ihan ok. Välit on säilyneet yhtä lukuunottamatta kaikkiin onneksi. Olen huomannnut, että kun vain vältämme puolin ja toisin uskonasioista puhumista niin hyvin menee. Itse asiassa kaduttaa, ettemme tehneet ratkaisua jo vuosia aiemmin.
En nykyään juurikaan ajattele vl-asioita. Minulla on oma kantani uskonasioihin, en koe tarvitsevani siihen ”liikettä” enkä ihmisiä välikädeksi. Voin rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan ihan itsekseni, ja niin se on minulle aidointa.
Rohkeutta jokaiselle, joka kokee että ei ole kotonaan vl yhtiesössä… Aikansa se vie ennen kuin on sinut sen asian kanssa että on irtautunut. Kannattaa pitää mielessä että kenenkään ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä ”surusta” joka liikkeeseen jääville seuraa omasta päätöksestä. Meillä on vain tämä yksi elämä.