Vuokko ja Ilkka Ilola tv-ohjelmassa: Usko Kristukseen pelastaa

–  On se jännä juttu, että vähän alle viisikymppisenä alkaa ihmettelemään, että kuka minä oon.  Aikaisemmin olin armoton, itseänikin kohtaan, elämäntapojen ja syntikäsityksen suhteen.  Nyt sen näkee toisella tavalla, sen eletyn elämän ja tämän nykyisen elämän. Toivoisin muidenkin kohdalle helpotusta ja armollisuutta, toisia ja itseä kohtaan. Syyllistäminen on voimakas vallankäytön muoto. – Ilkka Ilola.

–  Jumala on Suuri Rakkaus. Aikaisemmin luulin että rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus, mutta se onkin pelko. Missä on pelkoa, siellä on rakkaudettomuutta. Pelko on kova voima, ja jos se verhotaan rakkauteen, se on väärin.   – Ilkka Ilola.

–  Minua syytetään siitä, että taistelen Jumalan valakuntaa vastaan. Kuitenkin taistelen vääriä oppeja ja ajatuksia vastaan, sellaisia vastaan, jotka aiheuttavat kärsimystä ja mitkä vahingoittavat ihmistä.  – En halunnut enää olla niiden miesten alistamisen alla. He eivät määrää, mitä minä saan puhua ja kirjoittaa.

Nehän oli ihan höpö asioita, mitä minulle on esitetty Jumalan tahtona. Aikaisemmin mulla oli hirveesti vain niitä pelkoja ja syyllisyyttä ja näin ja näin pitää toimia ja tuosta ja tuosta kieltäytyä… Nyt ajattelen sillä tavalla,  että usko Kristukseen pelastaa. Se on ihan eri asia. – Vuokko Ilola.

Maarit Tastulan tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen opeista, eritoten ehkäisykiellosta, ja uupuneista vanhemmista, jotka uskonnon normit veivät ahdistukseen ja masennukseen. Vaikka elämänvaiheissa on koettu niin iloja kuin syviä menetyksiäkin ja jouduttu tekemään raskaitakin päätöksiä, kokonaisuus on Ilkka ja Vuokko Ilolan perusmyönteisen ja lämpimän asenteen ansiosta täynnä valoa, toivoa, ja luottamusta Jumalan armoon.

Ilolat yrittivät viimeiseen asti noudattaa vanhoillislestadiolaisuuden ankaria vaatimuksia. Opin mukaan Jumala tietää parhaiten mikä on kullekin hyvä ja oikea lapsiluku. Ehkäisy ei ole sallittua. Elämän käännekohdaksi muodostui itsenäinen kriittinen ajattelu ja irtautuminen herätysliikkeestä ja sen vaatimuksista.

Kokemukset yhteisössä ovat olleet toisaalta kauniita ja merkityksellisiä, toisaalta traumatisoivia.

Vuokko Ilola oli joutunut nuorena seuraamaan rauhanyhdistyksellä hoitokokouksia,  joissa hänen omia vanhempiaan ja samoin perheen alaikäisiä lapsia painostettiin tekemään julkiparannusta seurakunnan edessä ”väärästä, kososlaisesta hengestä”.

Elämän kannalta on ollut lopulta myönteistä joutua käymään tällaisia kokemuksia ja uskon ydinasioita läpi, sillä se prosessi on johtanut muutokseen, kohti armollisempaa asennetta itseä ja muita kohtaan. Vuokko ja Ilkka Ilolan pohdinnassa on elämänkokemusten ja niiden rohkean läpi käymisen tuomaa kypsyyttä ja ymmärrystä.

–  Vuokko on löytänyt itsensä, ja varmasti vähän samanlainen kehitys on itsellä tapahtunut,  toteaa Ilkka Ilola.

–  Tämmöinen vahva liike johtaa siihen, jos on jollain tavalla heikko persoona, että siinä oman minän kehitys jää kehittymättä. Jos on herkkä luonne, on vaikea uskoa omiin ajatuksiin ja arvioida  omaa elämäänsä, mitä tulisi tehdä ja miten sitä pitäisi elää. Peilaa sitä vain muualla ja toisista ihmisistä sitä miten pitäisi elää, pohtii Ilkka Ilola.

Vahvasti elämänmyönteinen, tyytyväisyyttä säteilevä tv-dokumentti kertoo ihmisistä, joilla on sydän paikallaan, ja elämäniloa ja huumorintajua jäljellä raskaidenkin elämänkokemusten jälkeen.

Hengellinen väkivalta

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, ja samoin eräissä muissa jyrkissä uskonnollisissa yhteisöissä, harjoitetaan häikäilemätöntä ihmisten kontrollia, pelottelua ja itsenäisen oman ajattelun kieltämistä. Rangaistuksena ja uhkana käytetään muun muassa sosiaalista eristämistä. Yksilö voidaan rangaistukseksi eristää kaikista rakkaista ihmissuhteistaan.  Häntä lakataan tervehtimästä, hän on kuin ilmaa.

Rauhanyhdistys-yhteisössä ei ole mahdollista käydä avointa sisäistä keskustelua kriittisistä näkemyksistä.

Vuokka Ilola kertoo, että hänen  irtaantumisensa alkoi siitä, kun hänen ystävänsä joutui painostuksen kohteeksi ja hoitokokoukseen diakoniatyötä koskeneen erimielisyyden seurauksena. Rauhanyhdistyksen diakoniatoimikunnassa kiistettiin ajatus hädänalaisen uskovaisen perheen aineellisesta tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Rauhanyhdistyksen tukena tarjottiin hengellistä puhetta.

Hoitokokouksissa tapahtuva toisen ihmisen uskon kyseenalaistaminen on väärin. Kukaan ei pysty arvioimaan toisen ihmisen uskoa ja julkinen nöyryyttämine on mitä suurinta vallankäyttöä. Sillä pystytään hallitsemaan ihmisiä.

–  Samoja menetelmiä saattavat käyttää myös esimerkiksi yksipuoluevaltiot. Neuvostoliitossa jopa lapset saattoivat ilmiantaa omat vanhempansa ja nämä joutuivat Siperiaan, muistuttaa Ilkka Ilola. –  Samalla lailla on pahimmillaan tapahtunut myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Ihan tavalliset ihmiset siellä kontrolloivat toisiaan, jostakin rikkeestä jos on vaikka joku katsonut telkkaria.

–  Ja se, että jos joku lapsista kieltää uskonsa, hänelle ei kuulu enää samat oikeudet perheessä kuin muille lapsille. Se on julmaa. Siitä puuttuu se armollisuus, mitä kristinuskossa peräänkuulutetaan, ja minkä Jeesus opetti Isä meidän -rukouksessa, muistuttaa Ilkka Ilola.

Hän oivalsi, että syyllistäminen on vallankäyttöä, jolla saattaa olla kohtalokkaat ja traagiset seuraukset. Ilkka Ilola kertoo surullisen tapauksen. Erään vanhoillislestadiolaisperheen nuori poika oli tunnistanut olevansa homoseksuaali. Hän tiesi, että häntä ei koskaan hyväksyttäisi lestadiolaisuudessa. Poika murehti tätä jatkuvasti ja itki hätäänsä äidilleen. Poika päätyi lopulta epätoivoissaan itsemurhaan. – Kolme kertaa hän yritti ja kolmannella kerralla itsemurha onnistui, kertoo Ilkka Ilola murheellisesta kohtalosta.

Kirkko unohti vastuunsa

Lestadiolaisuus on Suomen luterilaisen kirkon suurin sisäinen herätysliike. Kirkkomme sallii ja hyväksyy liikkeen  kirkon tunnustuksesta poikkeavan opetuksen ja sisäiset kurinpitokäytännöt. Kirkon palveluksessa työskentelee yli sata vanhoillislestadiolaista pappia ja lisäksi seurakunnissa toimii satoja vanhoillislestadiolaisia. Lestadiolaisuus hyödyntää luterilaisen kirkon arvovaltaa ja samalla se mitätöi kirkkomme merkityksen uskonyhteisönä. Vl-yhteisö katsoo itse olevansa ”kirkko kirkossa”,  se maailman ainoa aito kristikunta ja ainoa pelastuksen tuova yhteisö.

Hoitokokouksia pidetään rauhanyhdistyksillä yhä nykyisinkin, esimerkiksi sellaiselle ihmiselle, joka rohkenee epäillä liikkeen johdon lausuntoja, oppeja ja ohjeistuksia.  –  Yksilö ei voi olla koskaan oikeassa, seurakunta on aina oikeassa, toteavat Ilolat. Silloin avoin keskustelu käy mahdottomaksi.

Maarit Tastulan dokumentissa tarkastellaan myös Tapani Koivuniemen perustaman lahkon vallankäyttöä, joka ulottuu yksityisten ihmisten henkilökohtaiseen elämään, ulkonäköön ja painon tarkkailuun saakka. Ohjelmassa Koivuniemen lahkosta lähtenyt Inkeri kertoo rankoista kokemuksistaan.

Avec Tastula -ohjelma Lahkosta irtaantuneet lähetettiin perjantaina 9.1.2015 klo 22.00 Yle TV1:ssä.

*       *       *

Ohjelman katsoi Kapu.

*       *       *

Lue lisää:

Tiina Aisla: Lestadiolaisäideistä kirjoittanut Vuokko Ilola: Minulle on vihjailtu, että suuni pitäisi tukkia lopullisesti. Me Naiset 18.9.2014.

Kapu: Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi

Avec Tastula: Lahkosta irtaantuneet. (Dokumentoin taustoitus.) YLE 23.12.2014.

Sari Helin: Miksi lestadiolaisten ihmisoikeusrikokseen ei puututa? YLE 17.9.2014.

Vuokko Ilola: Herran vai herrojen tahto? Teoksessa: Vanhoillislestadiolaisuus tienhaarassa, s. 83 – 89.  Toim. Matti Myllykangas ja Mikko Ketola.  Vartijan e-kirja, 2013.

Vuokko Ilola: Mielisairas, henkisesti sairas, sairas, hankala luontoinen, eriseurainen, ”Jumalan” valtakunnan vastustaja. Blogikirjoitus 15.3.2015.

Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus!  Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää.  Atena 2014. (Kirja keskittyy lestadiolaisten ehkäisykieltoon ja sen aiheuttamaan uupumukseen ja syyllisyyteen perheissä.)

Vanhoillislestadiolaisuus uuden ja vanhan välisessä myrskyssä. YLE, Silminnäkijä 16.10.2014.