Näin tavallisena ev.-luterilaisena maallikkona olen käsittänyt lestadiolaisesta opista, että ensinnäkään opilliset asiat ja kristinoppi kaikkineen ei ole heille tärkeää.
Raamattua ei ole tapana lukea. Katekismustakaan ei aina tunneta, puhumattakaan, että tiedettäisiin laajemmin perusasiat luterilaisesta uskosta. Lestadiolaisuudessa tuntuisi olevan se yhteistä kirkon ulkopuolisten lahkojen kanssa, että on otettu kristinuskosta joitakin yksittäis-asioita mukaan. Niitten perusteella ihminen joko on tai ei ole lestadiolainen. Armo, usko ja pelastuminen on rajoitettu omaan liikkeeseen.
Oma kasteoppi
Ensinnäkin Jeesuksen kastekäskyllä ei ole merkitystä heille. Kaste ei ole pelastava armonväline eikä siinä saada syntejä anteeksi. He opettavat, että ihmiset syntyvät siinä määrin autuaina tähän maailmaan, tai ainakin lestadiolais-perheisiin, ettei heille kaste ole välttämätön pelastumisen kannalta.
He opettavat että jokainen lapsi jo syntyy uskovaisena, eli vanhoillislestadiolaisena. Hän on jo saanut lahjana uskon. Ja kaste on vain tämän valmiina ihmisessä jo olevan uskon vahvistamista.
Tätä selitetään Vapahtajan lunastuksen avulla, että Jeesuksen kärsimyksellä ja kuolemalla on jo lunastettu kaikki ihmiskunnan jäsenet automaattisesti, välittämättä Jeesuksen käskystä: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni opettamalla heitä ja kastamalla…” jne.
Kaikki ihmiset ovat siis heidän oppinsa mukaan jo syntyistään uskossa. He eivät usko minkäänlaiseen perisyntiin. Eli luterilainen perisyntioppi on heille vieras.
(Lainaus luterilaisen kirkon opetuksesta: Aamenesta öylättiin – kirkon ja uskon sanasto.)
Kristus on itse asettanut pyhän kasteen (Matt. 28:18–20). Kaste on toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa. Kasteessa ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän pääsee vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen ja lahjoittaa hänelle oman uskon. Kaste velvoittaa luottamaan Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo, että joka uskoo evankeliumin ja saa kasteen, pelastuu (Mark. 16:16). Siksi luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kaste on ”välttämätön pelastukseen ja Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä.” (Augsburgin tunnustus, artikla 9).
Oma ehtoollisoppi
Myös lestadiolaisten ehtoollisoppi on erilainen kuin luterilaisuudessa. Se on heille käytännössä pelkkä muistoateria. Lestadiolaisethan eivät usko, että ehtoollisessa saa synnit anteeksi.
Lisäksi, ehtoollispöydässäkin he harjoittavat ihmisten näkyvää erottelemista ja luokittelemista. Se tapahtuu niin, että lestadiolainen ehtoollisvieras pyytää ”siunausta” samanuskoiselta ehtoollisen jakajalta. He pyytävät tällä ”siunauksella” syntinsä anteeksi siinä alttarilla. Näin he tekevät alttarilla avoimesti opillisen eron itsensä, eli mielestään ainoan oikean uskovan, ja meidän muiden eli ”epäuskoisten” välille.
Oikeastaan moinen anteksi pyytely ja ”hihhuloiminen” on monen liikkeeseen kuulumattoman mielestä ehtoollisen pyhyyden häirintää ja jopa Kristuksen pilkkaamista. Onko siinä tarkoitus esittää nöyrää, mutta se meneekin huonosti peitellyksi oman pyhyyden ja puhtauden itsekorostukseksi.
Kristinopin mukaanhan ehtoollisessa saa synnit anteeksi, joten lestadiolaispappi syyllistyy melkoiseen kaksinaamaisuuteen ylläpitäessään tätä toistuvaa ”sirkusta” pyhällä ehtoollisella.
”Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen, sovituksen ja lunastuksen ateria.” (Aamenesta öylättiin.)
Oma sakramentti
Lestadiolaisuuden opin ”kaikki kaikessa” on synninpäästö, sillä juuri se vuorostaan on nostettu ”sakramentin” rooliin. Siinä vielä niin, että sen julistajan täytyy olla henkilönä omaa väkeä, samaan liikkeeseen kuuluva vanhoillislestadiolainen. Esimerkiksi körttiläinen tai edes esikoislestadiolainenkaan ei kelpaa vanhoilliselle synninpäästön antajaksi.
Juuri synninpäästön eli ”siunaamisen” sakramentti onkin peruskivi kaikelle muulle lestadiolaiselle opille. Vaikka siinä muussa opissa onkin sekä luterilaisuutta että mausteena katolilaisuutta. Synninpäästöä käytetään koko ajan ja samakin ihminen voi pyytää synninpäästöä monta kertaa samassa tilaisuudessa.
Uskotaan, että ihminen ”puhdistaa” sillä tavoin itsensä pahuudesta ja muuttuu ”Jumalalle kelpaavaksi”. Tämä kelpaavuus eli armo ei kuitenkaan kestä kovin kauan, vaan aika pian täytyy taas pyytää sitä ”siunausta”. Tätä pidetään oikean tosi uskovan merkkinä.
Oma Raamattu
Opetuksessa on sisällä myös raamatullisuutta, mutta Pyhästä Kirjasta on valikoitu vain tietyt kohdat, jotka ovat suuressa arvossa. Saarnat perustuvat yleensä vain niihin. Saarnoissa voidaan lisäksi jättää tekstin asiayhteys pois ja toistella yhdestä kohdasta otettua Raamatun lausetta. Samalla siihen liitetään sille alkuaan vieraita, mutta tässä herätysliikkessä keksittyjä lisämerkityksiä ja tarkoituksia, joita näiden kohtien uskotaan perustelevan. Esimerkkinä kertomus tuhlaajapojasta. Samaten Jeesuksen puhe, kun hän sanoo: Sallikaa lasten tulla minun tyköni.
Uudesta testamentista jätetään tärkeitä opillisia osia pois.
Kummallisimpiin omiin tulkintoihin kuuluu opetus siitä että vain vanhoillislestadiolaisten oma joukko on oikea ja aito Kristuksen kirkko ja kaikki muut kristityt ovat kadotettuja.
Se vielä on huomattava, että käytännössä lestadiolainen voi uskoa mihin opillisiin asioihin tahansa tai olla uskomatta, kun hän vain noudattaa niitä rajoituksia joita oppiin on omaksuttu eri aikoina ja joista liike kansan keskuudessa parhaiten tunnetaan. Näitä ovat television ja ehkäisyn kieltäminen ja muut kiellot kuten elokuvat, musiikki, kilpaurheilu ja sen tapaiset. Jos nämä jätettäisiin pois lestadiolaisuuden opetuksesta, niin mitä siihen loppujen lopuksi silloin jäisi jäljelle?
Ilmeisesti oma tervehdys. Lestadiolaiset eivät tervehdi muita kuin omaan ryhmän kuuluvia sanomalla Jumalan terve.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Maallikko.
* * *
Lue lisää:
Admata: Miten vanhoillislestadiolaisuus eroaa kristinuskosta? Vanhoillislestadiolaisuus kriittisessä valossa -sivusto.
Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme
Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi
Johannes Ijäs: Ovatko kaikki syntyessään vanhoillislestadiolaisia? Kotimaa24 7.5.2014. Seppo Lohen haastattelu: KotimaaPro
Vuokko Ilola: Vl-oppi – onko sitä? Blogikirjoitus 22.2.2012, Kotimaa24.
Veikko Jurvakainen: Henkioppi – harhaoppi. Rauhan Tervehdys nro 26/2013.
Kapu: Yksi Kortti kadoksissa
Mauri Kinnunen: Televisio, pahuuden lähde?
Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen oppi. Blogikirjoitus 14.10.2012.
Nestori: Reinikainen osoitti nykyisen vl-opin kolme vääristymää
Nestori: Keskinäinen rakkaus – uskovaisten tuntomerkki
Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!
Peltonen: Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi
Aila Ruoho: Ilman seurakuntaoppia SRK-lestadiolaisuuden korttitalo romahtaisi
Olli Seppälä: Piispa Toiviainen: Vanhoillislestadiolaisuus on kansankirkolle ongelma. Kotimaa24 15.9.2011.
Olli Seppälä: Kotimaa: Vanhoillislestadiolaisuus on ollut ”virtahepo kirkkosalissa”. Kotimaa24 18.5.2012.
Olli Seppälä: Pääkirjoitus: Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi lähellä harhaoppia. Kotimaa24 22.3.2012.
M.T. : Arkkipiispa Paarma ja vanhoillislestadiolaisuuden haaste kirkon ykseydelle
A. A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja
Väiski: Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Minä kuulun vielä siihen ikäluokkaan, joka opetteli katekismuksen ja evankeliumit sekä tietysti Roomalaiskirjeen jokseenkin ulkoa. Isäni luki Raamattua joka päivä. Olihan niitä silloin, ennenkuin pappisjohtajat erotettiin 1960 mukana niitä, jotka pitivät Raamattua lukevia, kuten isääni ”omavanhurskaana”. Isä myös kehotti meitä lapsiaan lukemaan paljon Raamattua, koska vanhempana ei ehdi eikä ehkä näe ja käsitä. – Eli väitän että olimme lähempänä luterilaisen kirkon oppia ja tunnustusta, kun Viljaset ja Lappalaiset ja O.H.Jussilat olivat johdossa. – Ero tulikin sakramenttiopin ja lähetyskäskyn tulkinnoista. – Luulen että vanhemmassa väessä on edelleen minun kaltaisiani, jotka pitäytyvät kirkkomme opetuksiin. Itse ainakin opetan vanhan oppimme mukaan. Tosin minuakaan ei hyväksytä pappeuteni ja tietojeni perusteella eikä tervehditä Jumalan terveellä, jopa pelätään tietojeni perusteeella. Uskoani se ei kuitenkaan kaada. Luther ja hänen opetuksensa ovat tärkeitä. – Kirjoittaja saattaa olla joissakin asioissa liian ankara näitä maallikkosaarnaajia kohtaan. Minä itse valitan sitä, että Vanha Testamentti ja katolinen asenne ”yksin armosta” ajatteluun on nyky lestadiolaisille rakkaampaa kuin Uusi Testamentti ja Jumalan rakkaus Kristuksessa.
Öö…mitä toho nyt sanois…mielenkiintoinen käsitys ja näkemys. 🙂
Nyt kyllä annoit väärän kuvan sekä lestadiolaisesta että luterilaisesta opista.
Jaksoin lukea suunilleen siihen asti kun esitit, että lestadiolaiset hylkäisivät perisyntiopin. Tai annoit ymmärtää, että luterilaisuus ei opettaisi Jeesuksen sovittaneen kaikkien puolesta.
Nyt on näillä sivustoilla taso laskenut!
No johan oli taas vuodatusta… Ei maalikko ole tainnut tutustua lainkaan vl-opetukseen tai edes luterilaiseenkaan…
Miksi vl-porukka kehottaa ihmisiä uskomaan Jeesuksen lunastustyön päälle, Jumalan sanan mukaisesti, jos he uskovat Jeesuksen lunastustyön pelastavan automaattisesti? Ja maallikon väittämän mukaan eivät välitä Jeesuksen lähetyskäskystä…?
Jos maallikko tai kuka tahansa kuuntelisi edes yhden vl-puheen, tai keskustelisi edes kerran vl-uskovaisen kanssa vilpittömällä mielellä, voisi kyllä todeta, että vl-opin ydin on juuri usko Jeesuksen sovitustyöhön, yksin armosta, yksi uskosta yksin Kristuksen tähden. Jumalan valtakunta on kyllä täysin raamatun opetuksen mukaisesti välttämättömyys ihmisen vanhurskauttamiseksi. Se, että Jumalan valtakunta olisi sama kuin srk tai paikallinen ry, ei todellakaan ole vl-opetuksen mukaankaan sama asia.
Jumalan lapsella on läpi maailman historian ollut milloin mikäkin nimi yhteiskunnissa, joten miksei se voisi olla vaikka vl?
Edelleen on sanottava, että maallikko syyllistyy itse aikamoiseen vähättelyyn ja jopa loukkaavaan kommentointiin. Pakko yhtyä tuohon edelläolevaan, että taso on laskenut kyllä todella alas… alkaa olla 7meininkiä täällä…
220. Saapha sitä perustaa oman sivuston tässä samassa worldissa. Ja vahtia sitä, että taso pysyy korkeana. Kyll myö osataa ulkoa lempitekstit ja niiden selitykset SRK:ssa.
Kommentoin tuota postausta, en muita kommentteja täällä. Tottahan se on että vanh. lestadiolaisten mielestä kaikki muut kristityt ovat epäuskoisia. Tästä ei ole epäilystä. Ovat väärässä uskossa, ”väärässä sieluntilassa olevia”. Opetetaan uskomaan niin että kaikki ei-lestadiolaiset menevät helvettiin.
Ehtoollinenkin on vl-uskoisten mielestä ”vain uskovaisille” eli lestadiolaisille tarkoitettu ateria, muut kristityt eivät sitä saisi nauttia, tai heidän ei kuulema ”kannata” nauttia sitä, koska he (me muut) nauttivat sen turmiokseen.
Kuitenkaan julkisesti he ei saa sanoa meille ”epäuskoisille raukoille”, että nautitte sen turmioksenne. Miksi?
Miksi ei kerrota ei-vl tavalla uskoville, että nautitte ehtoollisen turmioksenne koska ette ole vl-uskossa. Salataan sekin asia. Miksi?
Ei ole mielekästä vakavasti pohtia että SRK-lestadiolaisuudella olisi erityinen ”oppi” hengellisyyden perustana. Liikkeessä on vain harvoja joita opilliset kysymykset todellisuudessa edes kiinnostavat. Edes kaikilla puhujilla ei ole käsitystä kristinopista. Useimmille vl-uskovaisilla usko on tärkeä asia, mutta se tarkoittaa lähinnä yhdessäolo-yhteisöä.
Jussi Tynkkynen kirjoitti äskettäin Kotimaa24:n keskustelussa osuvan luonnehdinnan liikkeen nykyisestä tilasta.
”Kannattaa pitää mielessä, että po. liike on ensisijaisesti heimouskonto, johon synnytään ja kasvetaan. Nykyiseen SRK -lestadiolaisuuteen tosin kasvatetaan enemmän kuin kasvetaan, johtuen vauvasta vaariin ulottuvasta tehokkaasti organisoidusta koulutus- ja opetusketjusta.
Liike on ensisijaisesti sosiaalinen yhteisö ja vasta toissijaisesti hengellinen yhteisö. Hengellinen elämä on hyvin kapea-alaista keskittyen etupäässä synninpäästöön, joka liikkeen piirissä käsitetään ja jota myös nimitetään evankeliumiksi. Hengellinen opetus ja seurakuntaelämä keskittyy ja tähtää vain ja ainoastaan kuuliaisuuteen liikkeen johtoa (Saara-äiti) kohtaan sekä liikkeen jäsenten keskinäisten siteiden vahvistamiseen.”
Taidatkos sen paremmin sanoa.